keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Haastattelussa Esa Latva-Äijö

Esa Latva-Äijön tapasin kesäkuun alussa 2013 Tampereella Kahvila Kaffilan terassilla.

Vuosimallia 1965 oleva Esa on horoskoopiltaan jousimies. Kysymykseen ”mistä olet kotoisin” hän vastaa näin : ”Pohjanmaalta vissiin, koska sukuni on sieltä kotoisin. Ajokortissa lukee Ähtäri, mutta mä en ole tainnut siellä koskaan asua. Mä olen muuttanut tähän mennessä yli 40 kertaa. Mihin mä nyt sitten kartoittaisin itseni... Laita sinne se Pohjanmaa! Nyt mä asun Tampereella, tulin tänne vuonna 2000. Asuin kyllä aikaisemminkin täällä, kun opiskelin ´89-´93 ja sitä ennenkin ehdin asumaan parisen vuotta. Helsingissä asuin ´93-2000.”

Mitä harrastat? ”Nyrkkeilyä, uimista, viime syksynä juoksin Pirkan Hölkän ja tänä syksynä olisi tarkoitus juosta myös. Lisäksi mä harrastan pyöräilyä ja jousiammuntaa.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi tai vahvuudeksesi ammatillisessa mielessä? ”Uskoisin, että ratsastaminen onnistuisi vielä. Sit mulla on ollut 12 moottoripyörää vuosien varrella, tällä hetkellä ei tosin ole. Sanotaan näin, että jos cv:hen näitä laittaisin, niin siellä olisi jousiammunta, ratsastaminen ja motocross.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”En ole muuten kauheasti miettinyt. Mä oon harrastanut ja kokeillut lähes kaikki lajit... Mikähän se voisi olla? Kitesurfing voisi olla mukavaa, eli purjetta apuna käyttäen mennään lainelaudalla joko lumella tai vedessä. Mulla on vaan korkeanpaikankammo, et jos se purje ykskaks kiskaseekin hirveän korkealle, niin paniikkinhan se aiheuttaisi!”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? ”Ei teatteripuolelta. Äiti oli taidemaalari ja kuvataiteilija. Aika käsityöläisvoittoista sakkia ollaan. Suvussa on ollut paljon leipureita ja kondiittoreita, teurastajia... Tällä alalla ei ole mun lisäkseni muita.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Kitaraa ja huuliharppua. Molempia auttavasti.”

Milloin kiinnostuit teatterista / näyttelemisestä? ”Mä en oo varsinaisesti teatterista ollut kiinnostunut mitenkään varhaisessa vaiheessa, vaan enemmänkin elokuvista. Se on ollut jotenkin luontevasti enempi mun maailmaani. Sitten kun mä pääsin itse tähän työhön kiinni, niin sitten vasta mä kiinnostuin tästä enemmän kuin elokuvista. Tekijänä pidän teatteria huomattavasti elokuvaa antoisampana. Mun ensimmäinen tyttöystäväni toi mut aikanaan Tampereen Teatteriin, muistan että se oli joku musikaali ja ainakin Esko Roine oli siinä. Yllätys, vai mitä? Aattelin, että tää on ihan hirveetä ja tekisin ite ton paljon paremmin! Taisin olla silloin 19-vuotias. Ja tuota uhoa tässä edelleen maksetaan. Ei mua kotona kovinkaan voimallisesti kannustettu teatterialalle ryhtymään, mutta suhtautuminen muuttui sitten täysin kun musta tuli näyttelijä. Mua kiehtoi alusta asti ajatus, että voisi uskottavasti olla joku toinen.”

”Kouluaikoina olin ihastunut yhteen tyttöön, joka oli koulun näytelmäkerhossa ja hänen vuoksi minäkin sinne sitten kampesin. Se ihastus ei kyllä johtanut yhtään mihinkään, mutta oli jotenkin helpottavaa tunnustaa näyttämöllä tykkäävänsä jostakin, kun oikeasti salaa tykkäskin. Herkullinen ristiriita. Kyllä me siellä sitten tehtiinkin erinäköisiä näytelmiä ja mä olin käsikirjoittamassakin niitä, mutta sit se tyttö tais muuttaa paikkakunnalta pois ja mun mielenkiinto lopahti siihen. Joku kipinä siitä kuitenkin teatteria kohtaan jäi”

”Mun äitini ja isäni piti leipomoliikettä Kangasalla ja sanoivat, että tämä rupeaa olemaan heidän osaltaan nyt tässä ja että minusta tehdään seuraava toimitusjohtaja. Mä olisin ollut neljännen polven leipuri. Mä olin 22-vuotias enkä jotenkin nähnyt itteeni siinä. Menin Kangasalan harrastajateatteriin ja tehtiin siellä yksi juttu, ja sitten olin Voionmaan opistossa pitkällä teatterikurssilla. Siitä mä sitten menin Ahaa Teatteriin vuodeksi, ja niihin aikoihin mä hain Helsinkiin TeaKiin ja pääsin sillai varasijalle, et jos joku olisi lopettanut kesken niin mä olisin päässyt hänen tilalleen. Se Helsingissä käynti lumosi mut ihan täysin, kun raadissa istui liuta televisiosta ja elokuvista tuttuja näyttelijöitä ja muutenkin tunnelma niissä pääsykokeissa oli äärimmilleen kohottunut. Tunnelma huumasi mut täysin ja tiesin löytäneeni itselleni päämäärän. Vaikutus oli niin voimakas, että oli pakko pitää välivuosi ja sulatella kokemaansa. Palasin vuodeksi leipomoon ja sanoin samalla vanhemmilleni, että leipuriksi minusta ei ole. Vaikeampi oli minun sanoa se ääneen kuin heidän ottaa se vastaan.”

”Nätyllä olin sitten vuodet ´89-´93. Oon mä puusepäksikin kouluttautunut tossa yhdessä vaiheessa. Mulle tuli mittari täyteen teatterissa ja tuntui, etten pysty enää uusiutumaan, enkä antamaan yleisölle itsestäni mitään. Sanoin itseni irti teatterista ja opiskelin Ikaalisten käsi-ja taideteollisuusoppilaitoksessa hienopuusepäksi. Koulu kesti kolme vuotta, mutta mä suoritin sen noin parissa vuodessa koska mulla oli kova hinku tehdä käsillä jotain näkyvää ja kestävää. Sit mä palasin takaisin teatteriin, kun Pasi Lampela soitti ja kysyi, että tulisinko tekemään Juhlat-näytelmää. Siinä vaiheessa olikin taas jo tulenpalava halu tehdä teatteria ja otin tarjouksen vastaan.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Kyllä mä kaikkea voisin tehdä, eli olen ammatiltani siis leipuri-puuseppä-näyttelijä. Leipomohomman ohessa mä olin pullakuskina, se oli silloin hieno titteli, koska Mato ja Sakke Sliippareista teki silloin samannimistä radio-ohjelmaa. Nyt kun miettii, niin mä en olisi varmaan mikään noista. Mä tekisin todennäköisesti jotain hyväntekeväisyystyötä tai pyörisin bändihommissa, jotain sellaista vapaamuotoista elämää.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Jaa vielä? Jos käyttäs sitä vanhaa kliseetä, että tää homma on
niin kuin viini, eli paranee vanhetessaan. Se hötkyily rupee loppumaan pikkuhiljaa, sellainen venkoilu. Se olennaiseen keskittyminen on hirveen haastavaa. Mä tykkään tästä hommasta nykyään tosi paljon, varsinkin kun on antanut sille tavallaan periksi, ettei ole taistellut enää sitä vastaan vaan on siinä mukana. Mutta että miksi mä olen näyttelijä just nyt? Mä nautin tästä työstä ja tää on edelleen mielenkiintosta ja haasteellista. Mun ammatti-identiteettini on kasvanut työvuosien ja kokemuksen mukana sen verran, että mulla ei ole enää ollut pakonomaista tarvetta lukea arvosteluja itsestäni. Luotan arvostelukyvyssä enemmän omaan intuitiooni, ohjaajaan ja työyhteisöön. Parhaimmillaan teatterin tekeminen on kannustavaa, näkemyksellistä ja ehdottoman luottamuksellista. Mä olen nyt tasapainoisesti unelma-ammatissa.”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Mä oon varmaan
sivunnut tätä aihetta näissä vastauksissani jo. Se on muuttunut niin, että sellaisesta miellyttämisen
tarpeesta on päässyt irti, ei oo sellaista enää että ”oonhan mä hyvä ja tykkäättekste musta?”.
”Kerjääminen” on loppunut ja tietoisuus siitä, mitä pystyy tekemään, on kasvanut.”

Esa Latva-Äijö / (c) Teatterikärpänen

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Kyllä ne tulee elokuvan puolelta hyvin vahvasti. Silloin kun 70-luvulla pyöritettiin Orivedellä sitä elokuvakerhoa, niin silloin oli Kazanin elokuvat ja ranskalaista film noiria, mutta suurimman vaikutuksen elokuvallisesti ja näyttelijällisesti on tehnyt Taksikuski-elokuva ja Kauriinmetsästäjät. Ja ennen kaikkea Robert De Niro! Se arvaamattomuus ja vaaran tunne, mikä siinä aikoinaan oli, oli jotain ihan käsittämätöntä. Oon mä kyllä aika kovassa sakissa saanut itsekin näytellä, kun nyt näin jälkikäteen ajattelee. On ollut hienoa olla mukana seuraamassa kollegoiden erilaisia työtapoja. Mutta kyllä tuolta elokuvapuolelta ne suurimmat esikuvat on tyyliin Brando ja De Niro. Sean Pennistä mä tykkään myös, siinä on samanlaista sellaista arvaamattomuutta.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Naisista on kyllä pakko sanoa Anna-Elina Lyytikäinen, olen hänen kanssaan tehnytkin useaan otteeseen töitä. Hyvin vahva luottamus ja sellainen hetkessä eläminen, kenenkään muun kanssa en ole sellaista kokenut. Mä arvostan Anskua tosi paljon, eli Ansku ehdottomasti naisista. Miehistä onkin vaikeampi vastata, me tupataan olemaan vähän sellaisia kukkoilijoita. Mutta sanotaan vaikkapa Rantanivan Mikko. Meillä on aina synkannut jotenkin erikoisella tavalla.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Ahaa Teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Kansallisteatterissa, Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa, Tampereen Teatterissa ja Työviksessä. Ja lisäksi kouluaikoina olin Lahden Kaupunginteatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö urasi varrelta. ”Ehkä ne mieleenpainuvimmat kokemukset oli Pohjantähdet Kalle Holmbergin ohjauksessa Pyynikin Kesäteatterissa. Mä olin just valmistunut ja siellä oli todella kova porukka. Mä olin ykskaks pääroolissa Akselina. Sitten Lasinen eläintarha, Macbeth, Popcorn, mä tykkään melodraamasta, suurista tunteista. Ehdottomasti täytyy mainita myös Orvot. Sitten tietysti ne, joita olen itse kirjoittanut ja jotka ovat paikoitellen hyvinkin henkilökohtaisia.”

Free vai kiinnitys, ja miksi? ”Kiinnitys ehdottomasti. Freelancerina olin parisen vuotta. Mä olen kauheen sosiaalinen ihminen sen työyhteisön suhteen etenkin. Freelancerina siirrytään porukasta toiseen ja opitaan uusille tavoille, kaikki tietää lainalaisuudet, mutta siihen samaan ei koskaan pääse mitä kiinnityksellä on. Mä olen hyvin perhekeskeinen ihminen ja työssäni myös, lojaali työtäni kohtaan. Jos mä olisin freelancer, mä varmaan kävisin kursseilla, jotta pystyisin pitämään ammattitaitoani yllä. Kiinnityksellä mä voin rauhassa pitää sitä yllä ja se pitäytyy yllä.”

Parasta työssäsi? ”Parasta työssä on oikeastaan se, että jos pystyy näyttämöllä hetkeksi unohtamaan sen, että on töissä. Ei ole liian tietoinen ympärillään olevista asioista. Se on vähän niin kuin pieni nousuhumala, yhtäkkiä kaikki on mahdollista!”

Miinusta työssäsi? ”Ehkä ne työajat ja välillä se, että olisi mukavaa olla lasten kanssa kotona ja
katsoa lauantai-iltana yhdessä vaikka telkkaria. Ja sit se, että kaikki harrastukset on aina siihen aikaan, kun meillä on näytös.”

Olet myös itse ohjannut? ”Kyllä, kolme ohjaustyötä olen tehnyt (Fox Siemens, Morte Fiasco ja Taxikuski), lisäksi olen ollut Nätyllä näyttelijäntyönopettajana ja siellä tehtiin demoja, joita auttavasti ohjasin. Lisäksi mä käsikirjoitan. En osaisi varmaan ohjata muiden tekstejä, en ole sellainen visionääri.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”On, Stanley Kowalski Viettelysten vaunusta, mutta sen aika taitaa olla jo ohi. Paljon se liittyy siihen elokuvaan ja Marlon Brandon tapaan tehdä se rooli. Olisi ollut mielenkiintoista etsiä oma tulkinta aiheesta.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Oon. Sanotaan näin, että mä oon pettynyt itseeni. En
usko katumukseen siinä mielessä, että eihän sitä saa takaisin vaikka kuinka katuisit ja mennyttä ei voi muuttaa vaikka kuinka yrittäisit. Kyllä mä olen valintoihini ollut pääasiassa tyytyväinen, ja sitten pyrin myös sellaisiin valintoihin, että pysyn tyytyväisenä”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Perhe. Jossain vaiheessa mä kuvittelin, että ainoastaan rikkinäinen sielu voi olla taiteilija. Mutta kyllä henkinen tasapaino on ainakin minulle tärkeintä. Mutta kuten sanoin, mä olen perhekeskeinen ihminen ja kyllä se perhe on, joka mua eniten inspiroi. Enkä mä vie töitä kotiin eikä niistä paljon kotona myöskään puhuta.”

Podetko ramppikuumetta? ”En pode. Joskus on ollut sitäkin, juuri siinä uran alkuvaiheessa kun
kuvitteli, että jos ihmiset ei tykkääkkään musta. Se aiheuttaa hirveän epävarman olon ja sellaisen turhan panikoitumisen, mutta en harrasta sitä enää.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja ennen esitystä? ”Joskus aikaisemmin minulla oli ensi-iltapäivinä tapana katsoa Elviksen ´68 Comeback Special, ennen esitystä. Nykyään mä yritän olla kotona mahdollisimman paljon lasten kanssa. Ennen esitystä mä otan aina vähintään 10min omaa aikaa. Keskityn siihen, että olisin mahdollisimman avoin ja rento.”

Kerro joku kommellus. ”Rantanivan Mikko nää mun sössimiset varmaan parhaiten muistaa, mä en
itse kyllä muista yhtään. Mulla on tässä kohtaa valikoiva muisti. Pyynikillä yrittivät tietysti monta kertaa kyykyttää nuorta poikaa, mutta mä sanoin ettei kannata.”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Kyllä se tuonne lapsuuteen menee. Asuttiin Kokkolassa ja mä muistan sen tunnelman sieltä. Mä muistan paremmin tunnelmia kuin varsinaisia tapahtumia. Oltiin Laajalahdessa uimarannalla ja äitini on kirjoittanut mun ”Kulta-aika lapsuuden”-kirjaani jotenkin näin, että ”voi miten onnellinen hän onkaan katsellessaan pienen pellavapäisen pojan iloa”. Selvästi tunne siitä, että rakastetaan on välittynyt”, Esa kertoo ääni murtuen ja sulkee silmänsä.

Pitkä hiljaisuus.

Käytkö katsomassa muiden esityksiä? ”Kyllä mä pyrin nämä ”kotitalon” esitykset aina katsomaan, mutta mä oon sillä lailla valikoiva katsoja, koska montaa iltaa viikossa ei itsellä ole vapaana, niin haluan pyhittää ne muihin toimiin.Ystävien takia yritän käydä muita katsomassa, mutta jos sitä vapaa-aikaa on, niin en mä kyllä ensimmäisenä teatteria valitse. Ylioppilasteatterissa tulee joskus käytyä. Mua kiinnostaa se, että mitä sillä saralla tapahtuu, ikään kuin ruohonjuuritasolla. Viimeisin esitys, mitä olen nähnyt, on toi meidän talon Hamlet, näin siitä sen viimeisen esityksen. Kesäteattereista oon nähnyt viimeksi Pyynikillä Rauta-ajan.”

Tulevia roolejasi? ”Nyt syksyllä tulee Kylmä murha. Frenckellissä jatketaan, luoja kiitos. Elokuun
lopussa on ensi-ilta.”

Onko sinulla mottoa? ”Tässä ja nyt.”

Mistä haaveilet? ”Haaveet on aika pitkälle toteutuneet ja kun mä elän ”tässä ja nyt”, niin mä en oikein osaa edes haaveilla. Tai kyllä mä haaveilen, mutta Nykäsen Mattia lainatakseni elämä on
ihmisen parasta aikaa.”

Osaatko imitoida ketään? ”Kyllä tää taitaa jollakin tasolla olla imitointia koko homma... Sukulaisia mä osaan kyllä imitoida, juhlissa välillä hauskuutan ihmisiä. Siskoni tytär kirjoitti nyt ylioppilaaksi ja siellä kävin sitten sukua vähän läpi.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Kyllä se varmaan Teräsmies olisi, koska se osaa lentää. Tai joku muu lentävä kaveri, sukkahousut jalkaan ja taivaalle!”

Tästä puhe kääntyy ”jostain syystä” (Mustanaamion kautta kaiketi...) taas Sliippareihin. ”Mulla on muuten vahva side Sleepy Sleepersiin. Mä tein koulussa aikanaan esitelmää niistä ja soitin Mato Valtoselle. Olin silloin jotain 13-14v. Soitin ensin levy-yhtiöön EMI:lle, esittelin itseni ja kerroin, että teemme musiikkiesitelmää, että voisitteko lähettää jotain aineistoa, jota voisimme soittaa. Ne kysyi, että mitä levyjä multa puuttuu! EMI:ltä tuli sitten paketti, jossa oli neljä Sleepy Sleepers – levyä nimikirjoituksilla varustettuna. Sit mä soitin Tapani Ripatille, joka piti radiossa ohjelmaa ja Tapani oli just tehnyt Sliippareista haastattelun ja antoi mulle niiden treenikämpän puhelinnumeron. Soitin sitten sinne ja sain kysyttyä pari kysymystä kun tajusin, että mä puhun Mato Valtosen kanssa ja menin ihan puihin. Mato jätti linjan auki ja meni takaisin treenaamaan ja mä kuuntelin toisessa päässä pitkän aikaa bändin tulevaa materiaalia.”

”Niin ja olihan mulla joskus bändikin, joka soitti coverina Sliippareita ja Rockabillyä. Sit me jouduttiin äitini puhutteluun, kun se löysi näitä levyiltä kopioituja sanoituksia (mm. Mr Dampax) ja bänditouhut meidän autotallissa loppui siihen.”

Jos voisit olla päivän naisena, mitä tekisit? ”Jaahas! Mä haluaisin synnyttää. Ihan vaan testimielessä ja kunnioituksesta.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan sitä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Miten sitä heräisi? Pelästyiskö jotain vai sillai, että ”hohhoijaa, mitäs sitten tekisi”? Ottaisin James Ellroyn koko tuotannon, sitä pitää lukea niin ajatuksella, että siihen varmaan nukahtaisi. Tai sit Nick Caven koko musiikillisen ja kirjallisen tuotannon. Juomana olisi kyllä vesi ja eväänä ruisleipää, voita ja juustoa. Herkutteluun oliiveja. Jaa ottaisinko Sliippareiden levyjä? En ottas, vois käydä niin, et olisi pakko päästä pois sieltä. Et nyt on niin hyvä biisi, että on pakko päästä joraamaan”, nauraa Esa.

Jos voisit matkata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, minne
matkaisit? ”Voisin mennä Elviksen ja Priscillan häihin kuokkimaan, tai sitten johonkin Elviksen
keikalle ja sit lähettäis porukalla jatkoille Gracelandiin.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät eniten? - Äiti
Mistä sanasta pidät vähiten? - Älä
Mikä sytyttää sinut? - Perhe
Mikä sammuttaa intohimosi? - Ylimielisyys
Suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Kännykkäni viestiääni (lapseni nauru)
Mitä ääntä inhoat? - Liidulla tauluun, huh!
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Laivan ohjaaminen
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Taksikuski
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Well
done! (George Clooney taisi vastata sen saman sillai itseironisesti.)


Tällä hetkellä Esaa näkee Tampereen Teatterin näytelmissä Kylmä murha ja Jatkuvaa kasvua. Syksyllä 2014 tulossa lisäksi Mustapukuinen nainen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).