Sivut

lauantai 19. joulukuuta 2009

Ei kiitos

Ei kiitos / Hämeenlinnan kaupungin teatteri

Ensi-ilta 28.11. 2009 Vanhalla päänäyttämöllä

Anna-Leena Härkösen kirjan pohjalta

Ohjaus ja dramatisointi Heikki Paavilainen

Musiikki Reino Nordin

Rooleissa Katariina Kuisma,Lasse Sandberg,Reino Nordin,Liisa Peltonen ja Tuula Mathlin

Taustaa : näytelmä kertoo saksanopettaja Helistä,jonka mies "pihtaa" niin ajatuksiaan kuin seksiäkin.Heli ottaa itselleen rakastajan itseään huomattavasti nuoremmasta Jarnosta.

Plussaa : upea rohkea Katariina Kuisma,hieno vaativa roolityö "puutteessa riutuvana" naisena,nallehousuissaan hiippaileva Matti (Lasse Sandberg) herkkä rooli,Reinon rento tyyli ja hienot musisoinnit ja laulut,Liisa Peltosen useat toinen toistaan koomisemmat roolit toivat vakavaan aiheeseen huumoria mukaan.Roisi kielenkäyttö ei minua häirinnyt tippaakaan,osasin sitä odottaa ja olisinkin ollut pettynyt jos näytelmässä olisi puhuttu eri tavalla.Videot taustalla toimivat hienosti,etenkin himmennettyjen valojen kanssa jolloin taustalle piirtyivät vain ihmisten silhuetit.

Miinusta : ei moitittavaa :)

Muuta : yleisön joukossa paljon kunnon naurunremakoita,joku toppuutteli että "olkaas vähän hiljempaa".Minusta silloin pitää nauraa kun naurattaa ja jos itkettää niin itkee!!Taisivat olla vaan kateellisia kun eivät itse uskaltaneet "revitellä" kunnolla...

Teatterikärpänen antaa Ei kiitokselle täydet viisi tähteä *****

Esitykset jatkuvat huhtikuun lopulle 2010 asti.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Hamlet

Hamlet / RedNoseClub / Q-teatteri

Ohjaus : Philip Boulay/Soile Mäkelä

Lavalla mm. Tatu Siivonen,Teemu Aromaa,Eero Järvinen ja Niina Sillanpää

Taustaa : RedNoseClubin muodostaa joukko helsinkiläisiä freelance-näyttelijöitä,ryhmä perustettu 2005.Hamletin juonihan lienee kaikille tuttu,juonittelua ja kostoa Tanskanmaalla...Esitys perustuu pitkälti improvisointiin.

Plussaa : en ollut nähnyt mitään vastaavaa koskaan aiemmin (ja tuskin tulen näkemäänkään...),alusta asti nauratti kun klovnit tulivat ovesta yleisöä ihmettelemään ja hämmästelemään lapsenomaisen uteliaina.Pokka piti hyvin,se on taito sekin!Ihania ilmeitä :)Esityskielenä englanti,tosin tulkkaustakin oli mutta asian vierestä oikeastaan.Ekassa näytöksessä ei päästy kuninkaan kuolemaa pitemmälle,jutut kun lähtivät rönsyilemään puoleen jos toiseenkin ja siitä just tykkäsinkin,koskaan ei tiennyt mitä seuraavaksi.Pidin verhojen ja eri äänien käytöstä.Lopetuksena Queenin hieno "Show must go on" toimi.

Miinusta : väliajan jälkeen meno vähän latistui,eivät ottaneet kontaktia yleisöön enää juurikaan.Oli vähän sellainen paikallaanjunnaamisen meininki ja tuli sellainen hohhoijaa-olo.

Muuta : sen verran oli erikoinen esitys,että mielenkiinto ryhmää kohtaan jäi ylle ja varmasti menen jatkossakin katsomaan ryhmän esityksiä mahdollisuuksieni mukaan.

Teatterikärpänen antaa erikoiselle Hamletille neljä tähteä ****

Ryhmän kotisivut osoitteessa www.rednoseclub.fi

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Harmonia

Harmonia / Ryhmäteatterin Pengerkadun näyttämö

Ensi-ilta 10.9. 2009

Ohjaus ja käsikirjoitus Mika Myllyaho

Rooleissa Kari Heiskanen,Juha Kukkonen ja Tiina Lymi

Taustaa : Myllyahon trilogian (aiemmat osat Paniikki ja Kaaos) päätösosassa työuupumuksen vuoksi sairaslomalla ollut ohjaaja (Heiskanen) saa elämänsä idean lavastajan/puolisonsa (Lymi) tekemästä lasitalon pienoismallista.Kuvioissa mukana myös tuottaja (Kukkonen),vaimo on juuri jättänyt hänet ja hän haaveilee toimitusjohtajan pestistä teatterissa.

Plussaa : työuupumus ja nykypäivän työelämän haasteellisuus on hyvä ja ajankohtainen aihe,itsellenikin tuttu ja tärkeä (olen ollut vastaavassa tilanteessa,jossa vaakakupissa työ ja oma terveys).Pidin lasitalosta symbolisena rakennuksena,etenkin kun lavastaja kertoo sen todellisen tarkoituksen (eli sitä ei ollutkaan tarkoitettu johonkin esitykseen lavastukseksi vaan se oli heidän parisuhteensa pienoismalli).Näytelmä pysyi intensiivisenä alusta loppuun,puolitoistatuntinen ilman väliaikaa oli sangen kompakti paketti.Kaikki näyttelijäsuoritukset olivat hyviä ja kukin omalla tavallaan,yksi tosin nousi ylitse muiden eli oma suosikkini Kari Heiskanen.Olen aina pitänyt Heiskasen työskentelystä,tämä nosti hänen pisteitään entisestään.Mikä karisma !!

Miinusta : esitys vilisi aika lailla viittauksia teatterimaailmaan,osa jutuista meni täysin ohi aluksi eli minulla ei mitään hajua "brechtiläisyydestä" tai Faustista,onneksi niitä ei jääty setvimään sen enempiä.

Muuta : katsomossa oli kylmä,olin ihan horkassa koko esityksen ajan :(

Teatterikärpänen antaa Harmonialle neljä tähteä **** ja Kari Heiskaselle viisi *****

perjantai 11. joulukuuta 2009

Luolanainen

Luolanainen / Tampereen Komediateatteri  (myös vierailuesityksenä)

Ensi-ilta 15.10. 2009

Kirjoittanut Emma Peirson

Ohjaus Marika Vapaavuori

Luolanaisena Anu Raipia

Taustaa : naisten vastaveto miesten Luolamiehelle,molemmissa ruoditaan omaa ja vastakkaista sukupuolta mehukkaalla tavalla

Plussaa : nauruhermoja kutkutteleva esitys,moni juttu osui ja upposi ainakin meikäläiselle eli tuttua on.Hienosti Anu Raipia tyylittelee eri tyyppien välillä ja jestas mitä "koreografioita" esim. miesten lehdenluvusta ja baarireissuista.Ihan kaikkea en tosin allekirjoita,mutta miehissäkin lienee siis poikkeuksia (ihan kuin meissä naisissakin).Naisten morsiussauna oli herkullinen juttu,olen kuullut tarinoita vastaavista... Oikein mukava esitys,sopii pikkujouluaikaan ja muutenkin ja ihan kaikille.

Miinusta : ei moitittavaa

Teatterikärpänen antaa Luolanaiselle neljä tähteä **** :)

tiistai 8. joulukuuta 2009

Maija Poppanen

Maija Poppanen / Helsingin kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 13.8. 2009

Ohjaus Hans Berndtsson

Musiikki ja sanat Richard M. Sherman ja Robert B. Sherman

Musikaali perustuu P.L. Traversin kirjaan ja Disneyn elokuvaan

Rooleissa mm. Emmi Kangas,Tuukka Leppänen,loistavat lapsinäyttelijät (nimet ei valitettavasti tiedossa),Eero Saarinen,Tove Wingren,Riitta Havukainen ja Risto Kaskilahti

Kommentissa sain lasten nimet (kiitos) : Anna Pankkia esittäviä tyttöjä on yhteensä 4 ja samoin Mikko Pankkia esittäviä poikia. Heidän nimensä ovat (tytöt) Nelli Matula, Katariina Riekkola, Veera Brusi ja Dorota Osinska. (pojat) Johannes Brotherus, Akseli Ferrand, Henri Schröter ja Alvari Stenbäck.

Taustaa : Pankin perheen lapsenvahdit vaihtuvat tiuhaan tahtiin kunnes taloon astuu maaginen Maija Poppanen

Plussaa : lapsinäyttelijät todella luontevia ja lahjakkaita,koko perheen musikaali,hienot lavasteet ja värimaailma,vauhdikkaita tanssinumeroita ja mukavia ylläreitä täynnä,taikuutta.Nokikolari Perttu kävelemässä katolla pää alaspäin,wau.

Miinusta : mikrofonit pätkivät usein ainakin siinä näytöksessä jossa itse olin,sen ylipitkän sanan (superylipoppelistijne.) jatkuva hokeminen alkoi ärsyttämään ja välillä tuntui siltä,että olen tainnut nähdä liikaa näitä isoja musikaaleja koska Rebeccan jälkeen mikään ei tunnu enää miltään,mutta...

Muuta : lopussa tunsin itseni jälleen pikkutytöksi joka on ensimmäistä kertaa teatterissa,sydän oli pakahtua ja kyyneleet silmissä katsoin miten maagisesti Maija Poppanen lensi näyttämöltä ylös ja katsomon yli kauas kadoten.Millainen elämys se nuoremmille mahtoi ollakaan !!

Teatterikärpänen antaa itse musikaalille neljä tähteä **** ja Tuukka Leppäselle (Perttu) sekä lopun lentokohtaukselle täydet viisi tähteä ***** :)

Viulunsoittaja katolla / Hämeenlinna

Viulunsoittaja katolla / Hämeenlinnan kaupunginteatterin vanha päänäyttämö

Ensi-ilta 8.10. 2009

Kirjoittanut Joseph Stein

Säveltänyt Jerry Bock

Ohjaus Matti Kuikkaniemi

Rooleissa mm. Matti Nurminen (vier.),Johanna Reilin,Turkka Mastomäki (vier.),Joni Leponiemi (vier.),Birgitta Putkonen,Liisa Peltonen ja Lasse Sandberg

Taustaa : yksi maailman rakastetuimmista musikaaleista (mukana mm. upeat laulut "Rikas mies jos oisin" sekä "Nousee päivä,laskee päivä") kertoo pienestä ukrainalaisesta Anatevkan kylästä,jossa muutoksen tuulet puhaltavat ja perinteet pistetään uusiksi.Maitokuski Tevje tyttärineen muutosten keskellä.

Plussaa : ihana musiikki ja laulut,viulunsoittajanukke,mukavaa huumoria,kauniit lämpimät maanläheiset värit niin kyläläisten vaatteissa kuin lavastuksessakin,tuli "kotoisa" olo katsomossa.Näyttelijöistä pidin etenkin Johanna Reilinin Golde-vaimosta,Liisa Peltosen Hodel-tyttärestä,Joni Leponiemen Motel-räätälistä sekä Lasse Sandbergin Lazar Wolf-teurastajasta.Turkka Mastomäki Perchikinä oli myös vakuuttava ja tietysti Matti Nurminen Tevjenä,sehän on selvä.

Miinusta : sangen onnistunut paketti,ei moitittavaa minun mielestäni.Unikohtaus oli aika kaoottinen (sellainen sen tarkoitus kai onkin) ja kaikista repliikeistä ei aina saanut selvää.

Muuta : olen nähnyt aiemmin Jyväskylän version tästä musikaalista ja pidin kyllä tästä "omasta" enemmän juuri siitä huokuvan lämmön vuoksi.Huvittava yksityiskohta se,että piruuttani käytin Google translatoria esityksestä lukiessani ja sen mukaan rooleissa esim. Turkka Masthill:)

Teatterikärpänen antaa Viulusoittajalle täydet viisi tähteä ***** :)

Deadline

Deadline / Hämeenlinnan kaupunginteatterin Verstas-näyttämö

Ensi-ilta 2.12. 2009

Käsikirjoitus Veera Tyhtilä

Ohjaus Hannu Matti Tyhtilä

Lavalla : Sinikka Salminen,Kai Vaine,Raimo Viitanen,Johanna Reilin,Aleksi Aromaa ja Harri Ekonen

Taustaa : pääroolissa Kara-nimisenä nuorena tilastotieteilijänä Sinikka Salminen.Perheillallisella Karan isä (Raimo Viitanen) kertoo perheelleen melkoisen uutispommin,josta alkaakin melkoinen tapahtumien vyöry aikaa vastaan.Kaikki pelaavat jonkinlaista peliä elämällä ja ihmissuhteilla.Tarinan edetessä Kara huomaa,että tilastot eivät kerro koko totuutta ihmisten käyttäytymisestä ja kaikkia tapahtumia ei mitenkään pysty ennakoimaan.Samalla elämänarvot menevät uusiksi ns. kantapään kautta oppimalla.

Plussaa : todella koukuttava tarina täynnä yllättäviä ja pysäyttäviä käänteitä.Tarina itkettää ja naurattaa ja pistää väkisinkin ajattelemaan omaa elämäänsä ja omaa käyttäytymistään tietynlaisissa tilanteissa.Kaikki roolihenkilöt hyvin uskottavia ja kaikki näyttelijät myös onnistuvat rooleissaan,pidin etenkin Sinikka Salmisen ja Kai Vaineen työskentelystä.Näytelmän äänimaailma oli hieno,samoin lavastus oli varsi näppäräksi toteutettu.Pidin myös Yöradio-osioista.

Miinusta : aika pitkä kesto (noin 2h 40 min) ja jos liikaa alkaa miettimään matemaattisia kaavoja ja yhtälöitä joita Kara suustaan latelee ja seinälle heijastetaan,putoaa helposti kärryiltä.Fenotyypit ja genotyypit meni minullakin sekaisin,pystyin onneksi seuraamaan juonta hyvin enkä jämähtänyt miettimään kaavioita sen enempiä:)

Muuta : hieno,erilainen draamanäytelmä

Teatterikärpänen antaa Deadlinelle täydet viisi tähteä *****

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Olavi Virta-musikaali

Itse näin Olavi Virta-musikaalin Sappeen kesäteatterissa kesällä 2009.

Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Paavilainen

Lavalla mm. Kunto Ojansivu,Jani Koskinen,Annika Eklund,Sanni Siurua,Jani Rasimus,Mariko ja Aleksi Seppänen

Taustaa : musikaali kertoo kattavasti Olavi Virran tien tanssilavojen ja levylautasten kuninkaaksi - ja sieltä alas

Plussaa : kesäteatterissa homma toimi liki täydellisesti,Sappeen uusi näyttämö oli oiva paikka tämänkaltaiselle esitykselle.Jani Koskinen ja Kunto Ojansivu olivat nuorena ja vanhana Virtana mielettömän hyviä.Omasta mielestäni Jani Koskisella on yksi maamme parhaista lauluäänistä ja Kunto Ojansivu yllätti.Vanhan Virran esittämä "Hopeinen kuu" oli esityksen hienoin hetki."Teeveestä tutut" tanssijat Aleksi Seppänen,Sanni Siurua ja Jani Rasimus olivat huikaisevan hyviä ja tanssit näyttäviä.Omaakin tanssijalkaa alkoi vipattamaan,olisi pitänyt varmaan mennä tanssikursseille esityksen jälkeen...

Miinusta : itse tarina ei ollut kovinkaan kummoinen ja oli ennalta-arvattavissa,mutta laulunumerot olivat niiiiiiiiin hyviä että se korvasi kyllä juonen puuttumisen

Muuta : pikkujouluaikaan toimii varmasti ravintolassakin,itselleni toimi paremmin tuo kesä ja tanssilavafiilis joka esityksestä huokui.

Teatterikärpänen antaapi Olavi Virralle neljä tähteä **** :)

lauantai 5. joulukuuta 2009

The Revyy

The Revyy/Komediateatteri Arena

Ensi-ilta 25.9. 2009

Ohjaus : Toni Wahlström

Käsikirjoitus : H.Miettinen ja R.Koukku,Toni Wahlström ja kabinettiryhmä

Lavalla : Kari-Pekka Toivonen,Titta Jokinen,Santtu Karvonen,Kiti Kokkonen,Teemu Aromaa,Sari Ann Moilanen,Tatu Siivonen ja orkesteri

Taustaa : The Revyy - Tosi Hauska Esitys,siinä lyhyesti ja ytimekkäästi juonenkulku.Sketsejä ja lauluja vuorotellen,mitäs sitä revyyssä nyt muutakaan...

Peukku ylös : Kiti Kokkosen lavakarisma aivan mieletön (Isä Mitro loikkii lavalla varmaan vielä unissanikin),herkullisia hahmoja muillakin,bändi soittaa loistavasti ja laulut toimii,etenkin Sari Ann Moilanen.Sketseistä pidin erityisen paljon varsinkin Ressu Redfordista pysäkillä,Eppu Salmisesta ja Isä Mitrosta,tankotanssijoista,keliakiatangosta ja alun Talent-kisaajasta (pieruhuumori toimii aina...)

Peukku alas : liian pitkäksi venytetty sketsi Matti Vanhasen lautahommista (ei jaksa enää naurattaa se juttu) ja Timo T.A. Mikkosen käskyttämisestä

Muuta : pikkujouluporukoita paikalla paljon,sopikin mainiosti pikkujouluesitykseksi tämä.Ihanat pallomaiset valot lavalla!Herkullista suklaakakkua kahviossa!Liian ahdas vessa ja ihmisten jumittuminen narikassa.Ensivisiittini tähän teatteriin,takuulla tulen toistekin.

Teatterikärpänen antaa The Revyylle neljä tähteä ****