Sivut

tiistai 30. marraskuuta 2010

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä / Lahden Kaupunginteatterin Juhani-näyttämö

Ensi-ilta 23.10. 2010 , kesto noin 3h 15min

Ohjaus Pentti Kotkaniemi

Rooleissa mm. Arttu Kurttila,Jari-Pekka Rautiainen,Mikko Jurkka,Jukka Pitkänen,Ari Mannelin,Jorma Helminen,Jarkko Miettinen,Leena Kokko-Saukkonen,Tuukka Raitala,Ritva Sorvali ja Kaarina Turunen sekä Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjan opiskelijoita

Taustaa : Mikael Niemen romaani ja elokuvanakin tunnettu Populäärimusiikkia Vittulajänkältä kertoo kahden pojan,Matin ja Niilan,kasvutarinan vanhoillisessa Pajalan kylässä.Pojat saavat käsiinsä The Beatlesin singlen ja maailma mullistuu kertalaakista.Pian molemmilla on pahvikitarat ja oma bändi...

Plussaa : Matti ja Niila (Arttu Kurttila ja Jari-Pekka Rautiainen) olivat alusta asti mukavaa seurattavaa yksin ja erikseen.Matti vei välillä tarinaa eteen päin kertojana ja se homma toimi.Pidin etenkin kohtauksista,joissa oli paljon porukkaa touhuamassa esim. koulussa ja perunkirjoituksessa.Tapanani on seurailla sivuhenkilöiden puuhia usein enemmänkin,ja nimenomaan tässä sivuhenkilöt touhuilivat välillä ihan omiaan esim. eräs rouva etsiskeli perunkirjoituksissa testamentissa saamaansa rukkia antaumuksella lavasteista ja näyttämön reunamilta:)Pidin Matin ja Niilan ilmeistä ja poikamaisesta menosta,etenkin Niilan viattomat kasvot pureutuivat mieleeni.Näytelmässä oli paljon hauskoja jippoja kuten traktorimies ja saunakohtauksesta etenkin kiuas,näyttämön yllä liitelevä kangas oli kovasti mieleeni ja nerokas keksintö!Kangas muuttui tarvittaessa lumikinokseksi,tulipaloksi,revontuliksi,tähtitaivaaksi.Yksittäisistä kohtauksista pidin kovasti etenkin Matin isän saunanjälkeisestä "mies miehelle"-puheesta pitkissä kalsareissaan ja siitä kun pojat ensimmäisen kerran kuuntelivat rokkenrollia.Kerrassaan tajunnanräjäyttävää menoa,samanlaista varmaan itse kullakin ollut nuorempana :)Musiikkikohtaukset olivat muutenkin toimivia.Pitkästä kestosta huolimatta aika ei käynyt kertaakaan pitkäksi,olisin jopa katsellut pitempäänkin.Lopussa istuin pala kurkussa,en muistanutkaan miten toiselle päähenkilöistä kävi.

Miinusta : Niilan isän uskonnolla uhoamista oli liikaa pitkitetty (oli kylläkin sangen pelottava hahmo tämä Niilan isä),samaten reissu Ryssi-Jussin luo oli liian pitkä.Aika pitkä kesto,mutta se ei pisteitä rokottanut.

Muuta : kerrassaan nautittavaa katsottavaa,aina hienoa nähdä nuoria lahjakkaita näyttelijöitä lavalla !:) Suosittelen lämpimästi kaikille ja etenkin niille,joille rokki kolahti aikanaan ja kovaa...

Teatterikärpänen surisee Populäärimusiikille neljä tähteä **** ja Matille ja Niilalle viisi *****

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Pikainen päivitys jälleen

Tähän väliin pikainen päivitys.Jälleen olen ollut katsomassa muutamaa esitystä viime aikoina ja niistä lyhyet arvioni seuraavassa :

S.O.S. Ryhmäteatterin Pengerkadun näyttämöllä oli hieno elämys.Loistavaa näyttelijäntyötä kaikilta kolmelta (Santtu Karvonen,Pertti Sveholm ja Elina Knihtilä),intensiivinen ote säilyi koko esityksen ajan ja yhtään ei osannut aavistaa miten tarina tulee päättymään.Näytelmä kertoo kolmesta ihmisestä samassa kerrostalossa.Äiti asuu poikansa kanssa ja kellarissa häärää leskimies omia puuhiaan,kaikki omalla tavallaan hukassa elämänsä kanssa ja "uppoamisvaarassa".Olin oudon sanaton esityksen jälkeen,tarina jäi mietityttämään pitkäksi aikaa.Täydet viisi tähteä!!

Ain´t Misbehavin´ Vantaan teatterissa oli erikoinen,mutta ihan mielenkiintoinen kokemus.Olisin toivonut enemmän "teatteria",vaan esitys olikin pelkkää laulua.Ihtohimoa,huumoria ja räiskyvää menoa oli kyllä koko rahan edestä.Tarttuvia lauluja ja hieno bändi ja laulajat Meiju Suvas (yllätti positiivisesti),Anne Nielsen,Rinna Paatso,Mikko Rasila ja Tatu Siivonen.Hyvä mieli jäi esityksestä!:) Kolme tähteä.

Kaupunkiketut Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä oli aivan mielettömän koskettava ja unohtumaton kokemus.Näytelmä kertoo kolmesta nuoresta,jotka äiti on jättänyt yksin kotiin.Toivo elää,mutta mitä pitemmälle päivät kuluvat,sitä epätoivoisemmiksi lapset käyvät.Loppu jäi hienosti avoimeksi,jäi katsojan päätettäväksi miten lopulta kävi.Upeita nuoria näyttelijöitä,Antti Holma etenkin jäi mieleeni,mikä läsnäolo ja millä asenteella veti,huh!Anna Paavilainen ja Tuomas Kiiliäinen vakuuttivat myös.Yksi parhaista näkemistäni näytelmistä,ehdottomasti täydet viisi tähteä!!

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Parasta ennen

Parasta ennen / TTT:n Vanha päänäyttämö

Ensi-ilta 7.10. 2010,kesto noin 2 tuntia

Ohjaus Riku Suokas

Lavalla Ilmari Saarelainen

Taustaa: monologi yli kuusikymppisistä miehistä ja ikääntymisestä,mutta sopii kyllä kaikenikäisille

Plussaa: Kaikki plussaa!Alusta lähtien Ilmari Saarelainen sai yleisön sympatiat puolelleen omalla uniikilla tyylillään ja olemuksellaan.Ihan tuli vatsa kipeäksi nauramisesta,välillä yleisö lähes ulvoi naurusta.Hyvä kontakti oli yleisöön koko ajan,eturivin tyttöjä nauratti kahta enemmän kun joutuivat silmätikuiksi...On olemassa vain yksi ja ainoa Ilmari Saarelainen,lopuksi yleisö nousi aplodeeraamaan seisaaltaan :) Esityksen kesto oli vallan kompakti myös.

Parasta ennen saa minulta neljä tähteä ****

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Inspiraatio kateissa

Blogin päivitykseen inspis kateissa hetken aikaa.Olen tässä käynyt kuitenkin katsomassa kolme esitystä lyhyen ajan sisällä,niistä lyhyt arvio:
Mielipuolen päiväkirja -monologi Martti Suosalon esittämänä oli mielettömän hieno kokemus ja vierailu Tampereen teatterissa.Takana pyörivät kuvat olivat oikeastaan ihan turha lisä;lamppu,tuoli ja Martti Suosalo riittivät aivan mainiosti.Loistavaa seurata noin mahtavaa näyttelijää kuin hän.Mikä kehonkieli,ilmeet,eleet.Täydet viisi tähteä!!
Wicked-musikaali Helsingin kaupunginteatterissa oli jotenkin pettymys.Isoa ja näyttävää,muttei niin "maagista" kuin odotin.Musiikki ja laulut eivät kolahtaneet.Maria Ylipää oli kyllä mielettömän hyvä ja wau mikä ääni,Anna-Maija Tuokko oli huikea blondina ja pidin kovasti myös Tuukka Leppäsen työskentelystä.Mukavia tanssikohtauksia!Kokonaisuus jäi kuitenkin kauaksi siitä mitä odotin.Siitä syystä vain kolme tähteä.
Isä,poika ja tärykalvo Hämeenlinnan ensi-illassa (aiemmin esitetty jo Tampereella ja Espoossa) oli mukavan kompakti paketti,ketoltaan sopiva.Puntti Valtonen isänä ja Arttu Kapulainen poikana hienosti toisiaan täydentävä parivaljakko,huumoria ja vakavempaakin sopivassa mittasuhteessa.Lauluja olisin toivonut olevan enemmän.Neljä tähteä.
Aiemmin koeyleisönä nähty Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö tuli nähtyä uudestaan ja edelleen hyvin vaikuttavaa työskentelyä kaikilta.Lopussa ollut omituinen laulu oli onneksi poistettu lopullisesta versiosta!Menkää ihmeessä katsomaan :)

lauantai 18. syyskuuta 2010

Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö

Ilimari Jauhiaasen teräksinen takavyö / Hämeenlinnan teatterin Päänäyttämö

Ensi-ilta 16.9. 2010 , kesto noin 2h 15min

Käsikirjoitus Heikki Salo

Ohjaus Sirkku Peltola

Rooleissa mm. Aku Hirviniemi,Ilkka Koivula,Jani Koskinen,Lasse Sandberg,Liisa Peltonen,Katariina Kuisma,Johanna Reilin,Raimo Viitanen,Harri Ekonen,painijoita,breakdance-tanssijoita ja musiikista vastaa Safka Pekkonen

Taustaa : Ilmari Jauhiainen on 12v poika,joka keräilee pulloja.Pojan äiti on kuollut ja isä halvaantunut liikenneonnettomuudessa vuosia sitten.Ilmari löytää sattumien kautta painin maailman,tutustuu menneiden aikojen painijalegenda Lauri Koskelaan ja kokee monenlaista elämäänsä mullistavaa lyhyen ajan sisällä.

Plussaa : vauhdikas,energinen näytelmä joka pistää myös ajattelemaan vakavasti.Erilainen mihin on moni tottunut,mikä on pelkästään positiivista.Tapahtumat tempaavat mukaansa heti alusta alkaen,painikohtaukset rytmittävät hienosti.Näyttelijöistä pidin etenkin Aku Hirviniemen Ilmarista,miten pienillä eleillä ja ilmeillä saakaan ilmaistua niin paljon.Samoin iso plussa Liisa Peltoselle,joka painijatyttö Eduna tekee hienon roolin.Ilkka Koivulan jämäkkä painivalmentaja ja Lasse Sandberg legendaarisena Lauri Koskelana olivat myös mieleeni,kuten myös pyörätuolissa istuva,katkeroitunut Ilmarin isä Jani Koskinen.Takaumat menneisyyteen olivat hienosti toteutettuja,uusi näyttämö pääsi heti oikeuksiinsa.Plussaa myös vanhoista filmeistä ja Safkan taidokkaasta musisoinnista,loi tunnelmaa moneen suuntaan.

Miinusta : ei juurikaan moitittavaa,ihmettelen vain sitä miksi Katariina Kuisman hahmo oli tehty niin "tyypilliseksi" entiseksi alkoholistiksi.Lopun laulu oli hiukan outo myös...

Muuta : olin katsomassa esitystä koeyleisössä viikkoa ennen ensi-iltaa,silloin jo oli aivan valmis paketti.Myöhemmin menen katsomaan uudestaan ja näen kenties jotain vieläkin parempaa?Niin,ja se teräksinen takavyö on muuten eräs painiote,johon pätee sama vinkki kuin elämään yleensä ,"Täytyy varoa ettei itse jää alle".

Teatterikärpänen antaa Ilimari Jauhiaaselle täydet viisi tähteä *****

maanantai 6. syyskuuta 2010

Elling

Elling / Riihimäen teatteri

Ensi-ilta 28.8. 2010,kesto noin 1h 45min väliaikoineen

Ohjaus Jani Johansson

Rooleissa Esko Rissanen,Severi Saarinen,Maija Siljander ja Katja Peacock

Taustaa : Elling ja Kjell Bjarne ovat entisiä mielisairaalan asukkeja,joille tarjoutuu tilaisuus muuttaa yhteiseen asuntoon ja alkaa elää "kuin normaalit ihmiset".Kauppareissut ahdistavat ja puhelimen pirinäkin pelottaa aluksi,mutta lopulta kummatkin miehet löytävät paikkansa yhteiskunnassa;toinen runouden ja toinen samassa talossa asuvan raskaana olevan naisen kautta.

Plussaa : lämminhenkinen komedia,jossa ei missään vaiheessa pilkata päähenkilöitä siitä,etteivät ole ns. tavallisia ihmisiä.Heidän kaltaisiaan on keskuudessamme paljonkin,kaikilla meillä sama tarve löytää paikkansa tässä maailmassa ja tulla hyväksytyksi omana itsenään.Pidin miesten keskinäisestä sanailusta ja etenkin Kjell Bjarnen (Severi Saarinen) lapsenomaisesta ihmettelevästä katseesta ja "Voi helevettiiiiii!"-huudosta.Ellingin (Esko Rissanen) selostukset naisseikkailuistaan ja retkestä runoilijatapaamiseen olivat hulvatonta katsottavaa ja kuultavaa.Maija Siljander kaupungin sosiaalityöntekijänä oli myös nappisuoritus,samoin kuin Katja Peacockin kolme roolia.Lavastus oli toimiva.Kesto oli suht lyhyt,olisin katsellut miesten touhuja pitempäänkin!

Miinusta : ei moitteita

Muuta : olen nähnyt elokuvanakin Ellingin,pidin siitäkin paljon.

Teatterikärpäseltä Ellingille neljä tähteä ****

maanantai 9. elokuuta 2010

Albatrossi ja Heiskanen

Albatrossi ja Heiskanen / Hämeenlinnan kesäteatteri

Kesto n. 2 tuntia

Ohjaus Martti Töttölä

Käsikirjoitus Jukka Virtanen

Rooleissa mm. Mika Kujala,Aleksi Aromaa,Kalle Pylvänäinen,Sinikka Salminen,Riitta Salminen ja Saara Lehtonen

Taustaa : näyttelijäporukka harjoittelee näytelmää ja esittää Junnu Vainion lauluja

Plussaa : bändi soittaa hienosti ja upeita laulajia kaikki,näyttelijäsuorituksista pidin etenkin pirteästä Saara Lehtosesta ja Aleksi Aromaasta,josta on tullut yksi suosikeistani.Kesto oli myös passeli.

Miinusta : ihmettelin itse juonen köyhyyttä,laulujen varaanhan tämä suurimmaksi osaksi jäi ja kaikista lauluista en edes tykännyt.Liikaa hitaita kappaleita.Jostain syystä Sinikka Salmisen rempseä roolisuoritus ei oikein iskenyt minuun.Tekohauskoja vitsejä ja heittoja myös,osa meni täysin ohi multa.

Muuta : mieletön helle koko esityksen ajan,hiki virtasi niin lavalla kuin katsomossakin.Esitystä ennen oli demareiden puheita ym. joten tuli ehkä istuttua katsomossa liian kauan hikoilemassa

Albatrossi ja Heiskanen lentelivät kolmen tähden arvoisesti ***

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Häräntappoase

Häräntappoase / Pyynikin kesäteatteri,Tampere

Kesto noin 2h 50min

Ohjaus Marika Vapaavuori

Rooleissa mm. Kasimir Baltzar,Liisa Pöntinen,Tomi Alatalo,Maria Aro,Aarno Sulkanen,Miia Selin,Hiski Grönstrand,Lauri Kukkonen ja Juho Markkanen

Taustaa : Anna-Leena Härkösen 1984 ilmestynyt esikoisromaani ensimmäistä kertaa ammattiteatterin esittämänä.Tarina kertoo kaupunkilaispoika Alpo Korvasta (Kasimir Baltzar),joka joutuu maalle heinätöihin sukulaistensa luo,rakastuu palavasti Hurmeen Kerttuun (Liisa Pöntinen) ja tutustuu Torvenkylän nuorisoon.Häräntappoase on yksi suosikkikirjoistani ja muinoin tv:stä tullut minisarja on vieläkin tuoreessa muistissa,suuri osa repliikeistä osataan ulkoa mennen ja tullen.Odotukset olivat siis sangen korkealla.

Plussaa : nuorta vahvaa osaamista "vanhojen tekijöiden" rinnalla,pidin nuorten energisestä menosta.Tomi Alatalo Pasi Rutasena oli illan paras suoritus,voi jestas mikä tyyppi!Tykkäsin kovasti myös Juho Markkasen (Ripe) ja Lauri Kukkosen (Touko Mäkelin) menosta ja tyylistä.Lauluosuudet olivat täydellinen yllätys,mutta sopivat mielestäni hyvin sekaan.Lavastus oli erittäin toimiva,etenkin Takkisten talo,kylänraitti ja Kertun kotikulmat.Tutut kohtaukset heräsivät hienosti henkiin,tosin ryyppybileet eivät olleet ihan niin loistokkaat kuin odotin...

Miinusta : Liisa Pöntisen (Kerttu) puhetyyli toi hiukan häiritsevästi mieleeni erään toisen naisnäyttelijän,väliajan jälkeen jotenkin "lässähti" tunnelma hetkeksi,ehkä himpun verran pitkä kesäteatteriesitykseksi,lauluista pidin mutta en kaikista niihin liittyvistä tansseista.

Teatterikärpänen antaa Häräntappoaseelle neljä tähteä **** ja Pasi Rutaselle täydet viisi *****

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Juoppohullun päiväkirja

Juoppohullun päiväkirja / Linnateatteri,Turku (Aboa Vetus)

Kesto n. 2h

Ohjaus ja dramatisointi Lauri Maijala

Rooleissa Jarkko Pajunen,Tom Petäjä ja Kristina Vahvaselkä

Taustaa : Juha Vuorisen kulttiteoksen ensimmäinen (?) näyttämöversio ei juuri esittelyjä kaipaa,ryyppäämisen ympärillähän koko esitys pyörii lähinnä ja mitä kaikkea muuta moinen harrastus tuokaan tullessaan

Plussaa : melkoista menoa ja meininkiä alusta loppuun,muutama niin hillitön kohtaus että meinasi tältä naurusulake vallan kärvähtää.Jarkko Pajunen (Juha Berg) oli varsin fyysinen hahmo,koko ajan mentiin ja juostiin ja viskottiin tavaroita (ja naisia) paikasta toiseen.Tom Petäjän Kristian oli suosikkini,miehen fyysinen olemus tiukoissa farkuissa ja pinkissä pikeepaidassa on just sitä mitä kuvittelinkin kun luin,että Kristianin roolissa nimenomaan hän.Täyskymppi!!Pieruhuumori naurattaa aina,ei siitä mihinkään pääse.Tiesi jo valmiiksi,että alapäähuumori kukkii tässä esityksessä (kirjat kaikki luettu).Olisikin mielenkiintoista tietää,mitä sellainen katsoja pitää esityksestä,joka ei ole koskaan yhtään Juoppista lukenut eikä tiedä mistä on kyse...Hulda-täti kävi hiukan yleisön joukossa muistelemassa nuoruuttaan... :)

Miinusta : loppu tuli liian äkkiä,olisin vielä hetken katsellut.Ehkä luvassa on lisää ensi kesänä?En pitänyt Kristina Vahvaselän kaikista hahmoista.

Muuta : Juha Vuorinen luovuttaa koko näytelmän tekijänoikeuspalkkiot huumeidenvastaiseen työhön,hienoa!!"Kiitti kaveri,kiitti!!"

Teatterikärpäseltä Juoppikselle neljä tähteä **** ja Tom Petäjälle viisi *****

West Side Story

West Side Story / Samppalinnan kesäteatteri,Turku

Ensi-ilta 24.6.2010,kesto noin 2,5h

Ohjaus Tommi Auvinen

Rooleissa mm. Seppo Maijala,Heidi Herala,Mariko,Tatu Siivonen,Jukka Nylund,Emilia Nyman

Taustaa : yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista musikaaleista Samppalinnan juhlanäytäntönä,tarina kahden jengin välisestä jatkuvasta kähinästä ja kahden nuoren traagisesta rakkaustarinasta

Plussaa : pidin pyörivän katsomon tuomasta mahdollisuudesta saada varsin energistä menoa katsottavaksi,näyttelijät olivat liki koko ajan liikkeessä.Upeaäänisiä laulajia ja nuorta energiaa,komeita nuorukaisia ja upeita tummia rotunaisia:) Pidin etenkin Tatu Siivosen (Riff) vahvasta äänestä,samoin Jukka Nylundin (Tony),Emilia Nymanin (Maria) ja Laura Alajääskin (Anita) äänistä.Tappelukohtaukset olivat hienosti toteutettuja.Marikoa olisin halunnut kuulla enemmän

Miinusta : ehkä hiukan yllätyksetön (tuskin tästä kovin erilaista versiota onkaan koskaan tehty,yleisö odottaa kuitenkin tiettyjä juttuja)?)ja jotenkin "liian iso" juttu kesäteatteriksi.Jätti jotenkin tyhjän olon.

Muuta : näin ensimmäistä kertaa musikaalin,mutta lauluthan olivatkin hyvin tuttuja :) Lisäpinnoja toimivasta väliaikatarjoilusta,pullovedestä ja paahdetuista manteleista :)

West Side Storylle neljä tähteä ****

Seitsemän veljestä

Seitsemän veljestä / Teatteri Emma / Naantali

Ensi-ilta 28.5. 2010 , kesto noin 2 tuntia

Käsikirjoitus : Mikko Koivusalo

Ohjaus : Kari-Pekka Toivonen

Rooleissa : Jukka Rasila,Miska Kaukonen,Santtu Karvonen ja Kalle Lamberg

Taustaa : Aleksis Kiven klassikon "hiukan erilainen" versio,neljä miestä vetää kaikki roolit läpi...

Plussaa : huikeaa näyttelijäntyötä niin ajoitukseltaan kuin fysiikaltaankin,kaikki olivat mielettömän hyviä.Näyttelijöistä kolme esittää kahta veljestä ja hienosti puhetyyliä ja eleitä muuttamalla vaihtuu hahmo toiseksi.Esitys täynnä hauskoja yksityiskohtia siellä täällä,mukana niin Taula-Matin legendaariset sloganit kuin Tuntemattoman sotilaan Hietanenkin.Härkälaumakin jylisi upeasti :) Lavastus oli toimiva,sauna paloi poroksi tämän tästä ja hyvin hyödynnettiin myös läheistä pikku metsikköä.Veljeksistä pidin etenkin Santtu Karvosen Laurista ja Miska Kaukosen Eerosta,muiden rooleja kuitenkaan väheksymättä.Kaikki olivat loistavia!!

Miinusta : ei moitittavaa

Muuta : suosittelen lämpimästi kaikille

Teatterikärpänen surisee veljeksille täydet viisi tähteä *****

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Satumaa Tango - musikaali Unto Monosen elämästä

Satumaa Tango / Eurooppa Neljä,Sappee

Ensi-ilta 9.6. 2010,esityksen kesto n. 2h 15min

Käsikirjoitus Heikki Paavilainen ja Heikki Salo

Ohjaus ja sovitus Taava Hakala

Rooleissa mm. Paavo Honkimäki,Ritva Oksanen,Pauliina Salonen,Paula Honkimäki ja Leena Rousti

Taustaa : faktaa ja fiktiota Unto Monosen elämästä,mukana monta unohtumatonta tangoa

Plussaa : esityspaikkana hieno ja toimiva,bändi oli mielettömän hyvä ja tangot upeita.Pidin Paavo Honkimäen roolityöstä ja kehonkäytöstä,Ritva Oksanen äitinä oli rauhallinen ja varma.Juho Joki monessa roolissaan oli myös mukavaa seurailtavaa,ja tanssilavakohtauksen pikkupoika oli suloinen kuin mikä :) Muista naisrooleista pidin eniten Leena Roustin esittämästä Lainasta.

Miinusta : käsikirjoitus tai ohjaus jotenkin löysä,musiikki pelasti paljon.Loppukesästä ehkä tiiviimpi paketti.

Muuta : esityksen päätteeksi bändi näyttelijät solisteinaan vetäisi rinneravintolassa kunnon setin tanssimusiikkia ja meno oli mitä mahtavin :)

Teatterikärpänen antaa Satumaalle kolme tähteä *** ja bändille ja laulajille täydet viisi *****

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Diivat

Diivat / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 9.6. 2010

Kesto noin 2 h väliaikoineen

Ohjaus Panu Raipia

Rooleissa Jukka Leisti,Antti Majanlahti,Satu Silvo,Anu Raipia,Heikki Railevirta,Irmeli Hirvonen,Hannu Kivinen ja Jani Johansson

Taustaa: kaksi köyhää näyttelijää Leo ja Jack (Leisti ja Majanlahti) saavat junassa loistoidean;rikas täti etsii kadonneita veljenlapsiaan Maxiä ja Steveä ja luvassa on kolmen miljoonan dollarin perintö.Miehet päättävät tekeytyä kadonneiksi sukulaisiksi.Asiassa on vain yksi pikku "mutta" : Max ja Steve ovatkin oikeasti Maxine ja Stephanie (joista jälkimmäinen vielä kuuromykkä) eli miehet joutuvat esittämään naisia huijauksen onnistumiseksi... Miten hommassa onnistutaan,sitä kannattaa todellakin mennä itse katsomaan :)

Plussaa : Jukka Leisti ja Antti Majanlahti naisina,aivan mielettömän hurmaavia neitejä sieltä taas kuoriutuikin.Mitä ilmeitä ja eleitä,tyylittelyn mestareita molemmat näyttelijät.Satu Silvo Meg Sniderina upea ja uhkea rotunainen,Anu Raipia hömelönä Audreyna hassu."Tohtori Kiima" Hannu Kivisen roolityöstä pidin myös kovasti.Yleisö nautti ja nauroi,takuuvarmaa hassuttelua ja kesäteatterimeininkiä parhaasta päästä!

Miinusta : Heikki Railevirta pappi Duncan Wooleyna oli jotenkin valju,samoin Jani Johanssonia olisin halunnut nähdä lavalla hieman enemmän.Lavastus oli toimiva,tosin paikalla pyörivät tuulenpuuskat taisivat hieman aukoa ovia väärissä kohdissa?Kuuluvuuden kanssakin oli välillä ongelmia,mutta tuulestakohan sekin johtui?

Muuta : plussaa katetusta katsomosta ja näyttämöstä,vettä satoi nimittäin koko esityksen ajan mutta se ei menoa ja meininkiä haitannut.Olen nähnyt Diivat aiemmin Helsingin Kaupunginteatterissa muutama vuosi sitten,olin unohtanut vallan miten näytelmä päättyy joten ihan mielenkiinnolla menin tätäkin versiota katsomaan.Näin se lähti kesäteatterikausi mukavasti käyntiin:)

Teatterikärpänen antaa Diivoille neljä tähteä **** ja Antti Majanlahden tyttömäiselle muikistelulle täydet viisi tähteä ***** :)

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Esitystalous

Esitystalous / Espoon Kaupunginteatteri

Ensi-ilta 10.2. 2010,kesto n. 3h 30min

Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Jokela

Rooleissa : Tommi Korpela,Ria Kataja,Henna Hakkarainen,Raimo Grönberg,Tommi Taurula,Martti Suosalo ja Vera Kiiskinen

Taustaa : talouselämää ja politiikkaa yritysvalmentajien,sosiologin,SDPn kansanedustajan ja puoluejohdon sekä liikemiehen kautta.Elämys oli niin valtava,etten osaa tähän edes kirjoittaa mistä varsinaisesti koko hommassa oli loppujenlopuksi kyse!!Tapahtumat vyöryivät siihen malliin,että osa meni ohi ja kaikkea en edes ymmärtänyt,mutta kuitenkin...

Plussaa : oli upeaa nähdä etekin Tommi Korpela (yritysvalmentaja Rami Niittymaa) vihdoinkin livenä.Mies oli roolissaan niin vakuuttava,että menisin kuuntelemaan hänen valmennustaan ja seminaariaan milloin vain,aiheesta viis.Pidin myös Ria Katajan (demarien kansanedustaja Jaana Sallinen) ja Vera Kiiskisen (yritysvalmentaja Tanja Friman) työskentelystä.Kiintoisaa oli nähdä Tommi Taurula lavalla,suuri yleisö kun tuntee hänet lähinnä Salattujen elämien Taalasmaan Karina."Raision Borat" liikemies OT Toivio (Martti Suosalo) oli huikea suoritus ja vastasi esityksen koomisesta puolesta.Pidin todella paljon lavastuksesta ja videoiden käytöstä,musiikki tuki hienosti kohtauksia ja etenkin lopussa komeasti kaikuva "Working class hero" jäi soimaan päähän pitkäksi aikaa.Kohtaus vanhasta Suomi-filmistä oli mahtava ja hauska irrallinen kohtaus.Tulevaisuuden visiot Espoosta ja Tapiolasta,huh huh!!Bono unpluggedina ym. hulvatonta.

Miinusta : kestoltaan pitkähkö ja paikoin aika raskas,väliajan jälkeen etenkin.

Muuta : hauska yksityiskohta oli käsiohjelma,jossa Tommi Korpelan/Rami Niittymaan kasvot.Siitäpä oiva vappunaamari ...

Teatterikärpäseltä Esitystaloudelle neljä tähteä,liika pituus vei yhden tähden ****

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Valhe

Valhe / Kansallisteatterin Willensauna

Ensi-ilta 19.3. 2010 / kesto 2h 40min

Käsikirjoitus ja ohjaus Paavo Westerberg

Rooleissa Jukka-Pekka Palo,Antti Pääkkönen ja Kristo Salminen

Taustaa : kolme miestä tapaavat Cannesissa hotellihuoneessa yhteisen projektin merkeissä.Unelmissa siintää elokuva,jonka pääroolissa tulisi näyttelemään itse Johnny Depp.KP (Kristo Salminen) ohjaa elokuvan,AJ (J-P Palo) toimii tuottajana ja Henkka (Antti Pääkkönen) rahoittaa osan projektista.Vuorokauden sisällä miehistä alkaa paljastua yllättäviä piirteitä ja kaikki ei todellakaan suju suunnitelmien mukaan.

Plussaa : todella tiivistunnemainen ote alusta loppuun,yhtään ei tiedä mitä tuleman pitää ja se pitää mielenkiinnon yllä.Kaikki miehet ovat herkullisia rooleissaan,ohjaaja ei ole päästänyt heitä todellakaan helpolla.Pidin varsinkin Antti Pääkkösen rennosta olemuksesta suihkukohtauksineen kaikkineen,kulissit rapisivat hänenkin roolihahmoltaan yllättävällä tavalla.Kristo Salmisen romahdus oli huikeaa katsottavaa,todella vahvaa työtä.Pelottava ilmestys suorastaan.J-P Palo teki myös todella hienon roolin tuottajana,jolla oli suuri unelma joka muuttaisi kaiken.Lavastus oli toimiva,mukavasti avoimesta parvekkeenovesta kantautui hälinää kadulta ja sähkökatkos oli hienosti toteutettu.Pidän myös siitä,että Willensaunassa näyttelijät ovat lähellä yleisöä.

Miinusta : kesto oli hitusen liian pitkä,muutama verkkaisempi kohta meinasi herpaannuttaa

Muuta : suosittelen ehdottomasti,etenkin miehille !! Kysymys jäi ilmaan,mitä kaikkea ihmiset ovatkaan valmiita uhraamaan menestyksen ja unelmien toteutumisen vuoksi!!?

Teatterikärpänen antaa Valheelle neljä tähteä ****

Viimeinen valssi

Viimeinen valssi / Helsingin Kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 21.1. 2010 / kesto 2h 35 min

Ohjaus Raila Leppäkoski

Rooleissa Ulla Tapaninen,Sara Paavolainen,Riitta Havukainen,Leena Uotila,Antti Litja,Tom Wentzel,Seppo Maijala,Jonna Järnefeldt,Merja Larivaara,Sami Hokkanen,Petri Johansson,Anitta Niemi ja pianistina Pirjo Bergström

Taustaa : näytelmä kertoo vanhainkodista,sen asukeista ja hoitajista.Tunteet vaihtuvat naurusta itkuun,elämä ei pääty siihen että vanhenee - se vain muuttaa muotoaan.

Plussaa : pidin näytelmän alusta paljon,Inkeri (Leena Uotila) lähtee vesisateessa harhailemaan kotoaan ja jänis kököttää pihalla.Tunnelma oli hieno.Kaikki "vanhukset" tekevät roolinsa hienosti,jokaisella oma tyylinsä kävellä ja puhella.Ihailla täytyy etenkin Sara Paavolaisen (Harriet) fysiikkaa - kulkea nyt lähes koko näytelmä selkä köyryssä ja polvet koukussa.Merja Larivaara Elsa-hoitajana tekee hienoa työtä myös,hyvin ihmisläheinen rooli ja murre maukasta.Pidin varsinkin Seppo Maijalan Hanneksesta,hän toi oman pappani mieleen monella tavoin ja oli siksi ihanan liikuttava höpsö muistelemassa niittykasvien nimiä.Ulla Tapanisen kaltainen pullaa hamstraava mummeli taidan itsekin olla vanhempana ..(ainakin toivon niin).Riitta Havukaista ei tainnut moni edes tunnistaa Professorin roolissa !Eniten sydäntä sykähdytti kuitenkin dementoituva Inkeri (upea Leena Uotila) harhailemassa ympäri taloa,ja kohtaamiset tyttären (Jonna Järnefeldt) kanssa olivat koskettavia ja todentuntuisia.Kaikkihan me tässä ikäännymme,ja kukaan ei tiedä millaisia vanhuksia meistä tulee? Laulunumerot veivät tunnelmasta toiseen,pidin etenkin lopun "Kielon jäähyväisistä" jonka Merja Larivaara hienosti tulkitsi.Lavastus oli pelkistetty ehkä hiukan liian vankilamaisiksi olosuhteiksi,pidin kuitenkin pyörivän lavan tuomasta mahdollisuudesta "häivyttää" väkeä taustalle.

Miinusta : loppu tuli jotenkin yllättäen,"Kielon jäähyväisistä" olisi saanut hienomman lopetuksen.Nyt jäi kysymyksiä vielä ilmaan.

Muuta : olin katsomassa päivänäytöksessä ja suurin osa yleisöstä oli eläkeläisiä ja isoja vanhusryhmiä rollaattoreineen.Olin hieman yllättynyt,sillä poistuessa monikin mutisi ettei pitänyt esityksestä??Mielestäni esityksessä ei mitenkään ainakaan pilkattu ikääntymistä ja sen tuomia muutoksia,vaan lämmin ote säilyi alusta loppuun.

Teatterikärpänen antaa Viimeiselle valssille neljä tähteä ****

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Kahden herran palvelija

Kahden herran palvelija / Tampereen Työväen teatteri

Ensi-ilta 28.1. 2010 Suurella näyttämöllä , kesto n. 2h 35min

Ohjaus Pentti Kotkaniemi

Käsikirjoitus Carlo Goldoni

Rooleissa Tommi Eronen,Toni Harjajärvi,Petra Karjalainen,Mervi Takatalo,Armi Toivanen,Ola Tuominen,Samuli Muje,Vesa Kietäväinen,Matti Pussinen-Eloranta,Antti Seppä ja Jari Leppänen

Taustaa : näytelmä "Kahden herran palvelija" on kirjoitettu jo vuonna 1745 ja on hyvin perinteinen commedia dell´arte-tyylin taidonnäyte.Tuolle komediamuodolle on tyypillistä tietynlainen "ylinäyttely" ja tietty hahmogalleria.Näytelmässä Truffaldino (Tommi Eronen) on palvelija,joka kokeilumielessä yrittää olla palvelijana kahdella herralla samaan aikaan ja siitähän soppa syntyykin.Rakastavaisten asioita setvitään ja sotketaan muun toiminnan ohessa.

Plussaa : Näyttelijöiden juhlaa koko esitys alusta loppuun.Aivan hillitön hahmogalleria kitsaasta isästä tulisieluiseen sulhaseen,jokainen täytti roolinsa hienosti paikalle tämän tästä hiippailevaa trubaduuria (Jari Leppänen) myöten.Tommi Eronen Truffaldinona on oikea vempuloiden vempula,hänen touhujaan ja fyysisiä kikkojaan olisin katsellut vaikka kuinka pitkään.Pidin kovasti myös Pantalonesta (Ola Tuominen),liehuvakutrisesta Silviosta (Toni Harjajärvi) ja palvelustyttö-Smeraldinasta (Armi Toivanen).Lavastus toimi hienosti,näyttelijät putkahtelivat lavalle milloin mistäkin seinänraosta,elleivät sitten sotkeutuneet jalkoihinsa.Mahtavaa kontaktia yleisön kanssa,etenkin Ola Tuominen ja Tommi Eronen.Hauskasti oli mukana myös nykyaikaisia juttuja,esim. crocsit ja Reinot jalassa,Postimies Paten laulelu ym.Kerrassaan hykerryttävä esitys!!

Miinusta : eka näytös ennen väliaikaa oli hitusen liian pitkä,moni jo pyöri penkeissään ja katseli kellojaan.Ei muuta moitittavaa.

Muuta : esitykset jatkuvat vielä keväällä ja syksyllä näytelmä jatkaa vanhalla päänäyttämöllä

Teatterikärpänen antaa Kahden herran palvelijalle neljä tähteä **** :)

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Onnen kerjäläiset

Onnen kerjäläiset / Jaakko Teppo-musikaali / Hämeenlinna,Vanaja-sali

Ensi-ilta 26.11. 2009 Tampere-talo

Käsikirjoitus ja ohjaus Ville Virkkunen

Musiikki ja tarinat Jaakko Teppo

Rooleissa : Johanna Debreczeni,Ismo Apell,Jarkko Tiainen,Manu Havisalmi,Ville Seivo,Mervi Turpeinen ja Emma Virkkunen

Taustaa : syksyllä 2009 katsomot valloittanut letkeä musikaali lähti yleisön pyynnöstä kevätkiertueellekin.Musikaalissa ravattisonni Onni Laukkanen saapuu Pörsänmäelle työtapaturmavakuutuksia myymään,rakastuu kahvilanpitäjä Hilmaan ja tutustuu siinä ohessa paikalliseen äijäporukkaan,jossa harrastetaan ryyppäämistä ja totoa,työttömällä kun on aikaa...

Plussaa : lupsakka jutustelu toimii,samoin bändi ja laulut tietysti.Jaakko Teppo on osannut kiteyttää hyvin kipeitäkin asioita,jotka toimivat hyvin nykypäiväänkin.Ismo Apell Jaskana on aivan huippu,pelkät ilmeet jo saivat yleisön hyrisemään.Pidin myös Manu Havisalmen Vartti Ryynäsestä ja Jarkko Tiaisen Veikko Römppäisestä.Ville Seivo ravattisonnina oli ehkä hiukan liian nuoren oloinen,mutta "Jälkitauti" oli hauska veto.Johanna D. lauloi hienosti ja oli muutenkin uhkea rotunainen:) Vartin laulama "Hilma ja Onni" on kaunein ja herkin rakkauslaulu mitä olla voi... Lavastus oli aika kotikutoinen,samoin tanssitytöt,mutta tähän ne jotenkin sopi.

Miinusta : en tykännyt kovasti niistä tanssitytöistä,ilmankin olisi pärjätty...mutta kuten jo totesin,pahasti eivät kuitenkaan menoa haitanneet.

Muuta : olin jo ensi-illassa katsomassa ja mukava oli huomata,että esitys tuntui tiivistyneen matkan varrella.Itse maestro Jaakko Teppo oli myös paikalla ja sai yleisöltä mojovat aplodit,väki nousi seisomaankin,mikä oli hienoa.Yleisön joukossa nähtiin myös Ismo ja Ilkka Alanko :) Yleisö sai varmaankin mitä halusi,tyytyväisen näköistä väkeä lähti paikalta pois.

Teatterikärpäseltä Onnen kerjäläisille neljä tähteä ****

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Sotahevonen

Sotahevonen / Tampereen Teatterin päänäyttämö

Ensi-ilta 22.1. 2010

Ohjaus Tommi Auvinen

Romaanin pohjalta dramatisoineet Janne Auvinen ja Tommi Auvinen

Rooleissa mm. Mikko Rantaniva,Tatu Siivonen,Tom Lindholm,Ville Majamaa,Mari Turunen ja Heikki Hela

Heikki-hevosen nukettajat Hannu Räisä/Henrika Nieminen,Markku Tuulenkari ja Aleksi Isomäki

Taustaa : Arto Paasilinnan 1979 ilmestynyt romaani Sotahevonen on "omistettu kaikille sodissamme kaatuneitten ja kadonneitten hevosten muistolle".Tapahtumat sijoittuvat kevättalveen 1942.Tarinassa neuvostoarmeijan korpraali Vasili Kunitsin (Tatu Siivonen) ja neuvostoarmeijan lentäjäluutnantti Gennadi Savolenko (Mikko Rantaniva) jämähtävät keskelle kainuulaista korpimaisemaa polttoaineen loputtua.Alkaa seikkailu polttoaineen hankkimiseksi,samalla mm. jekutellaan paikallista nimismiestä (Tom Lindholm),tavataan muita hulvattomia hahmoja kylissä ja hankitaan Heikki-hevonenkin markkinoilta.

Plussaa : Rantaniva ja Siivonen tekevät varmaa työtä,kuten aina.Pidin paljon heidän keskinäisistä kohtaamisistaan,kaikissa ei edes sanoja tarvittu kun ilmeet ja eleet kertoivat paljon.Tom Lindholm nimismiehenä oli hulvatonta katsottavaa,jatkuva karttojen kanssa touhuaminen etenkin ja mieletön "kahvittelukohtaus",ihme että pokka pysyy kaikilla...Sivurooleissa nähtiin myös monenkirjavaa sakkia.Lavastus oli toimiva ja pidin todella paljon esim. taakse heijastetuista kuvista ja filminpätkistä.Lentokoneen nousu ja lasku oli hienosti toteutettu!Tulipahan nähtyä myös erikoisin kiuas mitä kuunaan on nähty (Pete Koskinen nimittäin).Heikki-hevonen oli niin aito että ihan kyyneleet nousi silmiin,jokainen hännänheilautus ja paikallaan astelu oli aivan täydellistä!!Villinä laukkaava Heikki-heppa Kunitsin selässään oli upeaa katsottavaa.Musiikkikin osui ja upposi.

Miinusta : ihan muutamassa kohtaa oli liikaa puhetta ja vähän toimintaa,halusin jo juonta eteen päin.Ei muuta moitittavaa!

Muuta : mietin miksi hevosen kyljessä on numero R 245.Käsiohjelmastahan se selvisi sitten : nukentekijä Hannu Räisän Eelis-isä oli haavoittunut  Karjalan Kannaksella 24.5. 1942.Liikutuin tästäkin tiedosta.Ihana,lämminhenkinen koko tarina!

Teatterikärpänen antaa Sotahevoselle neljä tähteä **** ja Heikki-hepalle viisi ***** :)

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Hellyyden ehdoilla

Hellyyden ehdoilla / Tampereen Työväen Teatterin Vanha päänäyttämö

Ensi-ilta 27.1. 2010

Ohjaus Anssi Valtonen

Rooleissa Minna Hokkanen,Petra Saaristo,Mika Honkanen,Kaisa Mattila ja Jari Ahola

Taustaa : Oscar-palkintojakin kahminut tuttu elokuva kertoo Aurora-äidistä ja hänen tyttärestään Emmasta.Äiti ei ole vuosien saatossa oikein tukenut tyttärensä valintoja esim. avioliiton suhteen ja isoäidiksi tulokin on kriisin paikka.Äiti ei myöskään ole sinut oman ikääntymisensä ja yksinäisyytensä kanssa.Tytär muuttaa toiselle paikkakunnalle ja pitkät puhelut aamuisin ovat tärkeä yhteydenpitoväline äidille ja tyttärelle.Äiti suostuu lounastreffeille naapurissa asustavan,rentoa elämäntyyliä kannattavan Garrett-astronautin kanssa.Tapahtumat saavat uuden käänteen tyttären sairastuttua syöpään.

Plussaa : Petra Saaristo (Emma) ja Minna Hokkanen (Aurora) tekevät todella huippua työtä tyttärenä ja äitinä,pidin heidän kohtaamisistaan hyvin paljon.Ihan tuli oma äitisuhteeni välillä mieleen ja sen huomaaminen oli pysähdyttävä kokemus.Mika Honkanen Garrettina tyylitteli hienosti,hänen rentoon tyyliinsä olen voinut aina luottaa.Takuutyötä.Hieman ihmetytti Jari Aholan pieni rooli,aluksi mietin että olipas lyhyt visiitti lavalla mutta tulihan hän lopussa vielä toisessa roolissa.Kaisa Mattilalla useampi pikkurooli esim. Emman ystävättärenä,ihan ok.Musiikista pidin todella paljon!!Lavastus oli toimiva.Muutama kohtaus nousi ylitse muiden,etenkin loppukohtaus tähtitaivaineen,sairaan tyttären kirjeensanelu lapsilleen ja Auroran ja Garrettin kohtaaminen Renoirin parissa makuuhuoneessa ...

Miinusta : ei moitittavaa itse esityksessä,kompakti kaksituntinen oli kestoltaankin sopiva.Sen sijaan yleisön käytöstä jaksan ihmetellä kerrasta toiseen.Miksi pitää kommentoida aina kovaan ääneen vierustoverille esityksen aikana,se on tooodella häiritsevä tyyli monella!!Pitäisi malttaa väliajalle tai kotimatkalle se jutustelu.

Muuta : en olekaan nähnyt Hellyyden ehdoilla-elokuvaa,olen tainnut nähdä vain pätkiä??Jack Nicholsonin muistan,en juuri muuta ... ehdottomasti lainattava jostain !!

Teatterikärpänen antaa esitykselle neljä tähteä **** :)

torstai 11. maaliskuuta 2010

Arsenikkia ja vanhoja pitsejä

Kai tämän tänne voi jo kirjoittaa,vaikka ensi-ilta on vasta tänään...

Arsenikkia ja vanhoja pitsejä / Helsingin Kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 11.3. 2010

Käsikirjoitus Joseph Kesselring

Ohjaus Neil Hardwick

Rooleissa mm. Esko Roine,Asko Sarkola,Santeri Kinnunen,Sanna-June Hyde,Mikko Kivinen,Jouko Klemettilä ja Jari Pehkonen

Taustaa : herttaiset mummelit Abby ja Martha Brewster (Esko Roine ja Asko Sarkola...) asustelevat suuressa talossa ja siinä sivussa ovat lahdanneet tusinan yksinäisiä miehiä,jotka ovat haudattuna talon kellariin.Teddy-veljenpoika (Jari Pehkonen) kuvittelee olevansa presidentti Roosevelt ja kaivaa Panaman kanavaa kellarissa.Toinen veljenpoika Mortimer (Santeri Kinnunen) toimii työssään teatterikriitikkona ja suunnittelee menevänsä naimisiin papin tyttären kanssa.Mortimer saa vahingossa selvää iäkkäiden tätiensä puuhista ja vielä kun paikalle pöllähtää kolmas veljenpoika Jonathan (Mikko Kivinen) mukanaan pöhkö tohtori Einstein (Jouko Klemettilä),on soppa valmis...

Plussaa : olen nähnyt näytelmän aiemminkin harrastajateatterin esittämänä,mutta se ei haitannut yhtään.Sarkola ja Roine mummeleina ovat niiiiiin ihastuttavia,heidän touhujaan olisin seurannut pitempäänkin!!Roine oli hieman ronskimpi täti kun taas Sarkola muikeine ilmeineen oli kerrassaan hykerryttävä pakkaus!Pidin myös tohtori Eisteinin olemuksesta ja puhetyylistä.Sanna-June Hyde papin tyttärenä oli jälleen pirtsakka.Lavastuksesta pidin myös,tosin eipä tähän näytelmään oikein muunlaista lavastusta voi tehdäkään...

Miinusta : Mikko Kivinen Jonathanina olisi saanut olla vieläkin pelottavampi,minua ainakin lähinnä huvitti se ulkonäkö.Jotkut kohtaukset olisivat saaneet olla nopeampia,mutta esitys varmaan vielä muotoutuu ajan myötä.

Muuta : oikein hauska näytelmä,suosittelen enkä pelkästään ihanien mummeleiden vuoksi.Viininjuontihommat naurattaa vieläkin :) Olin siis ensimmäisessä ennakossa katsomassa,yleisö tuntui ainakin pitävän naurun määrästä päätellen :)

Teatterikärpänen antaa näytelmälle neljä tähteä **** ja mummeleille viisi ***** :)

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Elämä näyttämöllä

Elämä näyttämöllä / Helsingin Kaupunginteatteri / Studio Elsa

Ensi-ilta 29.1. 2010

Ohjaus Marika Vapaavuori

Rooleissa Lari Halme ja Esko Roine

Taustaa : vanhempi ja nuorempi näyttelijä käyvät keskustelua teatterista ja elämästä yleensä takahuoneessa,välillä käydään parrasvaloissakin

Plussaa : olen aina pitänyt Lari Halmeen tyylistä,nuori mies jolle toivotan todella pitkää ja menestyksekästä uraa.Esko Roine on jo käsite itsessään,hyvin täydensivät tosiaan nämä kaksi loistavaa näyttelijää.Pidin takahuonekeskusteluista kovasti,mukavaa jutustelua.Suurin osa teatteripätkistäkin oli huippukamaa.Huumoria ja surumielisyyttä sopivassa suhteessa.Näytelmän kesto ( n. 1h 15 min) oli juuri passeli,toimiva ratkaisu vetää kaikki putkeen ilman väliaikaa.Ote pysyi hyvin.Lopetus oli hieno,tuli ihan kyynel silmään.

Miinusta : lavastusratkaisu oli osittain outo,kaikki tapahtumat eivät nimittäin näkyneet sivukatsomoon kunnolla.Keskinäyttämön takaosa oli valaistu,muttei minulla ollut hajuakaan mitä siellä taustalla kenties näkyi vai näkyikö edes mitään?Jotkut teatteripätkät menivät multa tyystin ohi ja pari kuollutta hetkeä puudutti hiukan.

Muuta : kotomatkalla näin Esko Roineen rautatieasemalla ja kävin kiittämässä henk.koht.Näytelmästä on vai muutama esitys,joten kiiruhtakaa!!

Elämä näyttämöllä saa neljä tähteä **** :)

torstai 28. tammikuuta 2010

Salaa rakas

Salaa rakas / Helsingin Kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 17.9. 2009

Ohjaus Pentti Kotkaniemi

Rooleissa mm. Santeri Kinnunen,Asko Sarkola,Heidi Herala,Sanna-June Hyde,Sampo Sarkola,Eppu Salminen ja Vuokko Hovatta

Taustaa : 1920-luvulle sijoittuva komedia,jossa isä ei pidä tyttärensä keikarimaisesta kosijasta ja koittaa tuunata hissukasta alaisestaan sopivan kosijan.Max-paralla ei ole käytöstapoja eikä minkäänlaisia kokemuksia naisista,joten sopiva ex keksitään postikorttikuvasta ja soppa on valmis.

Plussaa : vaatetus sopi hyvin ajan henkeen,Asko Sarkola ja Heidi Herala vanhempina olivat huippu pari.Jännää miten pienillä eleillä ja ilmeillä saadaan mainiota työtä aikaan,hulppeita olivat myös kävelytyylit joilla opetettiin vävykokelasta tavoille:) Sampo Sarkolalla keikarina oli myös mahtavia tyylejä ja hän kuulostaa muuten aivan isältään.Santeri Kinnunen Maxina oli myös oivaa katseltavaa.Yleensä en ole jostain syystä pitänyt Vuokko Hovatasta,tällä kertaa pidin hänen roolistaan kuuluisana elokuvatähtenä.Eppu Salminen tähden miesystävänä oli ehkä liikaa uhoava,ylinäytelty (tai sen tarkoituskin kai oli olla sellainen).

Miinusta : joissakin kohdissa asioiden selittely venähti liian pitkäksi,alkoi väsyttämään.En pitänyt myöskään pomppivista ja kiljuvista neideistä ja väliaikatytöstä.

Muuta : odotin ehkä vieläkin hulvattomampaa menoa,tämä oli tällainen hauska perushupailu

Salaa rakas saa kolme tähteä *** ja Asko Sarkola viisi ***** :)

torstai 21. tammikuuta 2010

Villit vuodet

Villit vuodet - musikaali / Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri / Vanaja - sali

Ensi-ilta 12.9. 2008

Käsikirjoitus Heikki Paavilainen ja Vexi Salmi

Ohjaus Heikki Paavilainen

Rooleissa mm. Antti Mikkola (Vexi Salmi),Joni Leponiemi (Irwin),Jani Koskinen,Sinikka Salminen,Katariina Kuisma,Birgitta Putkonen,Leena Viitanen,Raimo Viitanen,Lasse Sandberg,Lauri Kortelainen ja Harri Ekonen

Taustaa : musikaali kertoo Vexi Salmen tarinan koko kansan rakastamaksi tekstinikkariksi.Välillä käydään Irwinin kanssa Saksassa heilumassa.Kaikki esityksessä kuultavat kappaleet ovat Vexi Salmen sanoituksia vuosien varrelta (mm. Rakkauden sinfonia,Viuhahdus,Vippaa mulle viitonen ja Katson sineen taivaan).Jokaisessa esityksessä vierailee tunnettu artisti (ei etukäteen ilmoiteta),joka esittää Vexin tuotannosta jonkun kappaleen.Artisteina ovat olleet mm. Jari Sillanpää,Pauli Hanhiniemi,Arja Koriseva ja Pate Mustajärvi.

Plussaa : homma toimii ja kulkee kuin hirvi :) Kappaleet vievät tarinaa eteen päin ja näyttelijäthän ovat loistavia myös laulajina.Joni Leponiemi on kuin Irwinin kaksoisolento ääntä myöten.Laulullisesti etenkin Jani Koskinen ja Katariina Kuisma pysäyttävät,tunnelmat vaihtuvat riehakkaasta menosta ja kunnon huumorista haikeuteen.Kokonaisuus toimii erittäin hyvin,ja lisäksi Antti Mikkola tekee Vexi Salmen hahmosta hyvin uskottavan.Musikaalissa nähdään myös ammattitanssijoita Antti Seppäsen johdolla.

Miinusta : kässärissä muutama sisäpiirijuttu,joka ei välttämättä aukea ulkopaikkakuntalaiselle ja kaikki eivät välttämättä tykkää "viuhahduksesta" ... (minua se ei kyllä haitannut)

Muuta : esityksen on nähnyt Hämeenlinnassa yli 33 000 katsojaa toistaiseksi ja se on kaikkien aikojen menestynein musikaali täällä.Viime kesänä esitys vieraili Oulun kesäteatterissa valloittaen sielläkin katsojia.Nyt esitys jatkaa 10.2. - 27.2. Hämeenlinnassa Vanaja-salissa muutamalla esityksellä,neljä kertaa nähneenä suosittelen lämpimästi kaikille ja etenkin hyvän kotimaisen musiikin ystäville.Villit vuodet ei jätä ketään kylmäksi!!

Täydet viisi tähteä *****

maanantai 18. tammikuuta 2010

Pieni raha

Pieni raha / TTT:n Kellariteatteri

Ensi-ilta 7.10.2009

Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola

Rooleissa Aimo Räsänen,Tuire Salenius,Teija Auvinen,Toni Harjajärvi,Petra Saaristo,Antti Seppä ja Valentin Salo/Joel Nachtigall

Taustaa : Pieni raha kertoo aikamiespoika Jasonista (Aimo Räsänen),joka asustelee maalla jo huonokuntoisen äitinsä kanssa.Jason on hiukan yksinkertainen,lapsekas mies,jolle rutiinit ovat tärkeitä ja viikon kohokohta on kauppareissu bussilla aina tiistaisin.Äiti on riippuvainen poikansa askareista,muuten esim. mökissä olisi kylmä.Jason saa vastuuta käymällä pankkiautomaatilla äidin kortilla.Eräänä tiistaina kaikki muuttuu,kun Jason tapaa puistossa Mikin ja Vanessan (Toni Harjajärvi ja Petra Saaristo).

Plussaa : Pieni on kaunista.Yksinkertaisilla lavasteilla saatu miljöö hienosti kuvatuksi.Pidin paljon etenkin Aimo Räsäsen työskentelystä,ilmeet ja katseet olivat mahtavia!Mukavaa sanailua kaikilta,puheessa erikoisia kikkoja ja sanoja joita ei muuten kuulisi.Pala kurkussa sai jännätä,miten Jasonin ja muiden käy.Tarina vei eteen päin ja hienoja käänteitä.Nauratti ja itketti vuorotellen,Jason oli "tosi sulkku" ja liikuttava hahmo.

Miinusta : en pitänyt rääkyvästä musiikista joka välillä pauhasi,samoin baarin karaokevedot olisi voinut jättää poiskin

Muuta : huomaan pitäväni päivä päivältä enemmän näistä näytelmistä,joissa vain muutama näyttelijä.Hyvä tarina on aina hyvä tarina,se vie eteen päin ilman mitään hienoja lavasteita ja suuria joukkokohtauksia.Tästä esityksestä jäi todella surumielinen olo,positiivisessa mielessä."Loppuviimetteeksi,sitä vartenhan me lapset ollaan"

Täydet viisi tähteä jälleen kerran *****

Puhdistus

Puhdistus / Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö

Ensi-ilta 9.10. 2009

Ohjaus Mikko Viherjuuri

Kirjoittanut Sofi Oksanen

Rooleissa Tuija Vuolle,Suvi-Sini Peltola,Piia Soikkeli,Mikko Rantaniva,Esa Latva-Äijö,Heikki Nousiainen ja Ville Majamaa

Taustaa : Sofi Oksasen palkittu teos Puhdistus kertoo Viron lähimenneisyydestä ja etenkin naisten asemasta,takautumien kautta käydään läpi järkyttävää historiaa erään naisen elämässä

Plussaa : todella vahvat naisroolit ja ne tehdään sydänverellä,miesnäyttelijöistä etenkin Mikko Rantaniva jää mieleen suorastaan järkyn pelottavana hahmona (sydän hakkasi kovaa aina kun hän oli lavalla uhoamassa),järkyttävä tarina joka jännitti loppuun saakka (en ole lukenut kirjaa).Musiikkivalinnoista täydet pisteet myös,itselleni Schindlerin listan teema on se kappale jota en voi kyynelehtimättä kuunnella ja niinpä pillahdin itkuun heti alussa...

Miinusta : ei moitittavaa

Muuta : tämän esityksen jälkeen jäin miettimään sitä,miten vaikeaa/helppoa näyttelijöillä on palautua "normaalitilaan" näytöksen jälkeen?? Olisi kiintoisaa tietää.Väliaikapuheista päätellen moni katsoja oli lukenut kirjan ja vertasi esitystä koko ajan siihen.Minä olen monesti ensin nähnyt teatteriversion ja sitten lukenut vasta kirjan,on jotenkin helpompi seurata kun voi "avoimin mielin" istua katsomossa eikä tiedä mitä tuleman pitää.Ei ole myöskään sitten pettynyt jos joku tietty henkilö tai kohtaus puuttuu näyttämöversiosta.

Puhdistukselle täydet viisi tähteä *****

maanantai 11. tammikuuta 2010

Sound of Music

Sound of Music / Tampere-talo / Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 9.1. 2010

Ohjaus Panu Raipia

Käsikirjoitus Howard Lindsay ja Russel Crouse

Säveltäjä Richard Rodgers

Kapellimestari Kimmo Tullila

Rooleissa mm.Maria Lund,Laura Jurkka,Anu Raipia,Liisa Roine,Heikki Railevirta,Ilmari Saarelainen ja Jukka Leisti
Taustaa : yksi maailman rakastetuimmista musikaalielokuvista,kertoo Maria-neidosta joka menee kotiopettajattareksi von Trappin perheeseen.Perheessä seitsemän lasta,jotka innostuvat laulamisesta.

Plussaa : kaikki näyttelijät tiesivät paikkansa,lapsinäyttelijät ihastuttavia energiapakkauksia ja todellisia löytöjä rooleihinsa,Maria Lund laulaa kuin unelma.Tarina vie mennessään,tutut kappaleet seuraavat toistaan ja saavat arvoisensa tulkinnan.Lavastus oli sopivan pelkistetty.Täydet pisteet orkesterille ( Tampere Chamber ).Tutuimmat laulut jäivät soimaan päähän koko kotimatkan ajaksi ja vieläkin laulattaa :)

Miinusta : itse esityksessä ei moitittavaa,mutta esityspaikka ei mielestäni ihan paras mahdollinen vaikka musikaali toki vaatii ison tilan.Tampere-talo on niiiin valtavan kokoinen ja itse istuin melkein "piippuhyllyllä",josta orkesterimonttu näkyi liiankin hyvin.Alempaa olisi saanut paremman kuvan kokonaisuudesta,nyt esim. taustan vuorimaisemaa ei näkynyt juuri kuin pilkahduksena.

Erikoista : esityksen nähtyäni olen sitä mieltä,etten ole koskaan nähnyt Sound of Music-elokuvaa kokonaan,vaan kohtauksia sieltä sun täältä.Katsomossa paljon lapsia,joille esitys oli varmasti vieläkin isompi elämys (jos vaan malttoivat seurata).

Teatterikärpänen antaa Sound of Musicille täydet viisi tähteä *****

lauantai 9. tammikuuta 2010

The Beatles Story

The Beatles Story / Musiikkiteatteri Palatsi

Ensi-ilta 4.9. 2009

Ohjaaja ei tiedossa

Rooleissa mm. Otto Kanerva,Pauli Hanhiniemi,Miro Honkanen ja Frogley

Taustaa : The Beatlesin tarina

Plussaa : näyttelijöiden/muusikoiden lavakarisma melkoinen,kaikki laulavat upeasti ja soitto kulki mallikkaasti.Tunnelma salissa oli mielettömän hyvä,välillä meno oli kuin keikalla konsanaan.Viimeisenä kuultu Yesterday herkisti ainakin minut,hieno tunnelmapala.Pauli Hanhiniemi ja Frogley sulautuivat hyvin porukkaan,vaikka eivät varsinaisia näyttelijöitä olekaan (tosin Hanhiniemi ollut useammassakin teatteriproggiksessa mukana).

Miinusta : kuuluvuus alussa oli huonohko jostain syystä,mikit paukkuivat ja luulin,että tästähän ei kauhean hyvää kehity mutta toisinhan kävi.Loppua kohti parani vain :)

Muuta : ensimmäinen kertani Musiikkiteatteri Palatsissa jätti mukavan muiston,mielenkiintoinen paikka jonne pitää palata vielä myöhemminkin.Esityksen aikanahan saa tilata juomia ja suurin osa jäi vielä ruokailemaankin (meillä vain esitysliput)

Teatterikärpänen antaa The Beatles Storylle musiikillisista ansioista täydet *****