Viettelyksen vaunu / Tampereen Työväen Teatterin Vanha päänäyttämö
Ensi-ilta 31.1. 2012 , kesto noin 2h 30min väliaikoineen
Ohjaus Pasi Lampela
Rooleissa : Tommi Raitolehto, Petra Karjalainen, Auvo Vihro, Merja Larivaara, Kristiina Hakovirta, Matti Pussinen, Jari Ahola
Taustaa : Tennessee Williamsin klassikko. Blanche DuBois (Merja Larivaara) saapuu sisarensa Stellan (Petra Karjalainen) ja tämän miehen Stanleyn (Tommi Raitolehto) luokse vierailulle. Blanche ylläpitää tiettyä kulissia itsestään ja vierailunsa syistä, ja on pian Stanleyn kanssa napit vastakkain. Alkaa valtataistelu. Totuus tulee julki ja kulissit kaatuvat.
Plussaa : Mielettömän vahvaa näyttelijäntyötä on aina ilo seurata! Merja Larivaara loistaa Blanchena, en ole aiemmin juurikaan pitänyt kyseisestä näyttelijättärestä mutta nyt Merja veti kyllä pisteet kotiin tavalla jonka tulen muistamaan vielä pitkään. Miten herkkä ja hauras hän onkaan. Myös Petra Karjalainen tekee loistoroolin Stella-siskona, loppu etenkin oli hyvin pysähdyttävä. Pidin kovasti myös Tommi Raitolehdon Stanleyn rajuudesta ja fyysisyydestä, astiat saavat kyytiä kun Stanley menettää malttinsa. Esitys ei tosiaan päästä katsojaa helpolla. Kunnon draamaa!
Miinusta : ei moitittavaa
Muuta : yksi pariskunta poistui samasta penkkirivistä väliajalla. Mies oli kuulemma kommentoinut esitystä siihen malliin, että liippasiko liian läheltä ja oli siksi vaikeaa seurata...
Viettelyksen vaunulle täydet viisi tähteä *****
Sivut
▼
maanantai 19. maaliskuuta 2012
tiistai 6. maaliskuuta 2012
Kakola
Kakola-musikaali / Turun Kaupunginteatterin päänäyttämö
Ensi-ilta 17.2. 2012 , kesto noin 2h 30min väliaikoineen
Ohjaus Mikko Kouki
Rooleissa mm. Veeti Kallio, Reetta Vestman, Riitta Salminen, Stefan Karlsson, Petja Lähde, Miska Kaukonen, Severi Saarinen, Kirsi Tarvainen, Mika Kujala, Pekka Hiltunen, Tuukka Raitala, Ima Iduozee, Jukka Kontusalmi, Viivi Kallela/Jenita Lindholm, Aleksi Seppänen
Taustaa : Leo (Veeti Kallio) on joutunut vankilaan ammuttuaan poliisia. Toisaalla ilman isää kasvanut Laura (Reetta Vestman) etsii itseää ja lähtee etsimään myös isäänsä. Tarina kasvusta, rakkaudesta, anteeksiannosta. Mukana paljon turkulaislähtöistä musiikkia!
Plussaa : Toimii !! Veeti Kallio on oikein passeli rosoisen Leon rooliin ulkoista habitustaan myöten. Husky Rescuen laulajanakin tunnetuksi tullut Reetta Vestman on loistava valinta suloisen Lauran rooliin, laulusta löytyy sopivassa suhteessa herkkyyttä ja myös tarvittaessa vahvuutta. Hänestä kuullaan vielä ,toivottavasti!! Vankilan sisällä on oma hierarkiansa, jota johtaa huumekauppaa vetävä Johannes (karismaattinen, pelottavan hyvä Petja Lähde) "hovinsa" kanssa, hovinarreina energiaa puhkuva Arppe (nuori ja lupaava Severi Saarinen) ja venkulamainen Olli (Miska Kaukonen). Alinta kastia taas edustaa Taisto (hienon roolityön tekevä Mika Kujala), raiskaaja joka haluaa vain "rakastaa". Lavastus toimii hienosti, lavan eri tasoja käytetään hyvin ja etenkin isän ja tyttären kohtaamiset vankilatapaamisissa toimivat. Rajuinta antia on raiskauskohtaus, jossa samalla toisella tasolla sekoitetaan päätä huumausaineiden avulla. Itse pidin eniten äijäenergiaa ja testosteronia tihkuvista rockimmista vedoista, Kakolan ruunat korskuvat oikein kunnolla. Alkupuolella vetäisty "Dead,jail or rock´n roll" jyrää kaiken alleen, ihmettelen miten eturivissä ensi-illassa kuulemma istunut Michael Monroe on mahtanut biisin aikana pysyä alkuunsa paikoillaan....(vai liekö edes pysynyt?) Upeasti soivat myös etenkin Taiston ja Lauran duetto "Lautturi"-kappaleesta sekä "Näin unta rakkaudesta" ja "Hurjan pojan koti". Bändihän tietty soittaa myös kuin unelma! Liikuttava yksityiskohta oli loppukohtauksen huikea veto "Kunnes kuolema meidät erottaa"-kappaleessa, jossa vankikaverukset Arppe ja Olli vannovat toisilleen ikuista uskollisuutta:). Tanssijat ja Reija Wäreen hieno koreografia toimivat myös ja sopivat hyvin kokonaisuuteen.
Miinusta : Istuimme toisessa rivissä, jossa äänentoiston kanssa lieni pieniä ongelmia sillä osa lauluäänistä ei kuulunut kunnolla. Muutamassa kohtauksessa liikaa odotutettiin repliikkejä, tuli sellaisia pysähtyneitä hetkiä paljonkin. Vaikka Miska Kaukonen on taitava heppu, alkaa herran roolit toistaa itseään. Nyt jo kuudes samankaltainen roolityö ulkoista olemusta ja puhetyyliä myöten .Haluaisin nähdä hänet jossain ihan toisenlaisessa roolissa joskus, vai olenko osannut valita juuri nämä esitykset jossa mies on malliltaan kävelevä kysymysmerkki?Mene ja tiedä... En pitänyt juurikaan yli-imelästä alun kosintakohtauksesta, johon oli ympätty liki kaikki Ressun hitit ja Neon 2:ta myös. Sinänsä hassuja jippoja oli mm. Vikingin ja Siljan ohittamiset, mutta kohtaus oli superkorni ja sellaiseksi kai tarkoitettukin. Jäin odottamaan yhtä biisiä joka olisi ollut unelmieni täyttymys : nimittäin Tommi Läntisen "Via Dolorosa" Veetin vetäisemänä olisi ollut jotain niiiiin uskomatonta takuulla. Sitä ei kuitenkaan mukana ollut. Why?
Muuta : erityiskiitos todella hyvin toteutetusta käsiohjelmasta, jossa valoitettiin lisää vankilaelämää slangia myöten.
Kakolalle neljä tähteä **** (Via Dolorosan puuttumisesta lähti yksi).
Ensi-ilta 17.2. 2012 , kesto noin 2h 30min väliaikoineen
Ohjaus Mikko Kouki
Rooleissa mm. Veeti Kallio, Reetta Vestman, Riitta Salminen, Stefan Karlsson, Petja Lähde, Miska Kaukonen, Severi Saarinen, Kirsi Tarvainen, Mika Kujala, Pekka Hiltunen, Tuukka Raitala, Ima Iduozee, Jukka Kontusalmi, Viivi Kallela/Jenita Lindholm, Aleksi Seppänen
Taustaa : Leo (Veeti Kallio) on joutunut vankilaan ammuttuaan poliisia. Toisaalla ilman isää kasvanut Laura (Reetta Vestman) etsii itseää ja lähtee etsimään myös isäänsä. Tarina kasvusta, rakkaudesta, anteeksiannosta. Mukana paljon turkulaislähtöistä musiikkia!
Plussaa : Toimii !! Veeti Kallio on oikein passeli rosoisen Leon rooliin ulkoista habitustaan myöten. Husky Rescuen laulajanakin tunnetuksi tullut Reetta Vestman on loistava valinta suloisen Lauran rooliin, laulusta löytyy sopivassa suhteessa herkkyyttä ja myös tarvittaessa vahvuutta. Hänestä kuullaan vielä ,toivottavasti!! Vankilan sisällä on oma hierarkiansa, jota johtaa huumekauppaa vetävä Johannes (karismaattinen, pelottavan hyvä Petja Lähde) "hovinsa" kanssa, hovinarreina energiaa puhkuva Arppe (nuori ja lupaava Severi Saarinen) ja venkulamainen Olli (Miska Kaukonen). Alinta kastia taas edustaa Taisto (hienon roolityön tekevä Mika Kujala), raiskaaja joka haluaa vain "rakastaa". Lavastus toimii hienosti, lavan eri tasoja käytetään hyvin ja etenkin isän ja tyttären kohtaamiset vankilatapaamisissa toimivat. Rajuinta antia on raiskauskohtaus, jossa samalla toisella tasolla sekoitetaan päätä huumausaineiden avulla. Itse pidin eniten äijäenergiaa ja testosteronia tihkuvista rockimmista vedoista, Kakolan ruunat korskuvat oikein kunnolla. Alkupuolella vetäisty "Dead,jail or rock´n roll" jyrää kaiken alleen, ihmettelen miten eturivissä ensi-illassa kuulemma istunut Michael Monroe on mahtanut biisin aikana pysyä alkuunsa paikoillaan....(vai liekö edes pysynyt?) Upeasti soivat myös etenkin Taiston ja Lauran duetto "Lautturi"-kappaleesta sekä "Näin unta rakkaudesta" ja "Hurjan pojan koti". Bändihän tietty soittaa myös kuin unelma! Liikuttava yksityiskohta oli loppukohtauksen huikea veto "Kunnes kuolema meidät erottaa"-kappaleessa, jossa vankikaverukset Arppe ja Olli vannovat toisilleen ikuista uskollisuutta:). Tanssijat ja Reija Wäreen hieno koreografia toimivat myös ja sopivat hyvin kokonaisuuteen.
Miinusta : Istuimme toisessa rivissä, jossa äänentoiston kanssa lieni pieniä ongelmia sillä osa lauluäänistä ei kuulunut kunnolla. Muutamassa kohtauksessa liikaa odotutettiin repliikkejä, tuli sellaisia pysähtyneitä hetkiä paljonkin. Vaikka Miska Kaukonen on taitava heppu, alkaa herran roolit toistaa itseään. Nyt jo kuudes samankaltainen roolityö ulkoista olemusta ja puhetyyliä myöten .Haluaisin nähdä hänet jossain ihan toisenlaisessa roolissa joskus, vai olenko osannut valita juuri nämä esitykset jossa mies on malliltaan kävelevä kysymysmerkki?Mene ja tiedä... En pitänyt juurikaan yli-imelästä alun kosintakohtauksesta, johon oli ympätty liki kaikki Ressun hitit ja Neon 2:ta myös. Sinänsä hassuja jippoja oli mm. Vikingin ja Siljan ohittamiset, mutta kohtaus oli superkorni ja sellaiseksi kai tarkoitettukin. Jäin odottamaan yhtä biisiä joka olisi ollut unelmieni täyttymys : nimittäin Tommi Läntisen "Via Dolorosa" Veetin vetäisemänä olisi ollut jotain niiiiin uskomatonta takuulla. Sitä ei kuitenkaan mukana ollut. Why?
Muuta : erityiskiitos todella hyvin toteutetusta käsiohjelmasta, jossa valoitettiin lisää vankilaelämää slangia myöten.
Kakolalle neljä tähteä **** (Via Dolorosan puuttumisesta lähti yksi).
Kuinka äkäpussi kesytetään / Lahti
Kuinka äkäpussi kesytetään / Lahden Kaupunginteatterin Juhani-näyttämö
Ensi-ilta 17.2. 2012 , kesto noin 2h 20min väliaikoineen
Ohjaus Minna Vainikainen
Rooleissa : Juha Kukkonen, Tapio Aarre-Ahtio, Jori Halttunen, Jorma Helminen, Anna Pitkämäki, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Maija Rissanen, Mirja Räty, Kalle Sulalampi, Kai Vaine, Toni Wahlström ja lisäksi Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalaisia
Taustaa : William Shakespearen klassikko naimakaupoista 60-luvulle tuotuna versiona.
Plussaa : 60-luvun teema vaikutti aluksi hyvältä ja lavastus myös. Juha Kukkosen rempseä tyyli vetosi myös aluksi. Kai Vaine ja Jari-Pekka Rautiainen olivat mielestäni näytelmän parhaat ja ehjimmät roolit, eivät sortuneet ylilyönteihin. Maija Rissasen väliaikaa edeltävä laulu oli hauska ja toi mieleen Austin Powers-leffat.
Miinusta : emme ystäväni kanssa oikein syttyneet tälle missään vaiheessa. Komedia joka ei naurattanut juuri lainkaan, nosti lähinnä suuria myötähäpeän tunteita. Muutamat hahmot suorastaan ärsyttivät, etenkin vaaleanpunaisissa keekoillut keikari ja Kukkonen naistenvaatteissa oli pohjanoteeraus. Musiikki ei vienyt oikein missään vaiheessa sinne 60-luvulle, mahiksia olisi ollut vaikka mihin?? Miksi kieli oli silti vanhahtavaa?? Sekava esitys. Ystäväni jopa nukahti alkupuoliskolla toviksi...Taisimme julistaa klassikot jopa pannaan vähäksi aikaa...En myöskään tykännyt musiikkiteatterilinjalaisten osuuksista ja jalkapalloporukoista yhtään.
Muuta : pettymys oli tämä, mutta muu yleisö tuntui kyllä pitävän ja nauruakin kuului. Makuja on monia!
Kaksi tähteä hyvästä yrityksestä **.
Ensi-ilta 17.2. 2012 , kesto noin 2h 20min väliaikoineen
Ohjaus Minna Vainikainen
Rooleissa : Juha Kukkonen, Tapio Aarre-Ahtio, Jori Halttunen, Jorma Helminen, Anna Pitkämäki, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Maija Rissanen, Mirja Räty, Kalle Sulalampi, Kai Vaine, Toni Wahlström ja lisäksi Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalaisia
Taustaa : William Shakespearen klassikko naimakaupoista 60-luvulle tuotuna versiona.
Plussaa : 60-luvun teema vaikutti aluksi hyvältä ja lavastus myös. Juha Kukkosen rempseä tyyli vetosi myös aluksi. Kai Vaine ja Jari-Pekka Rautiainen olivat mielestäni näytelmän parhaat ja ehjimmät roolit, eivät sortuneet ylilyönteihin. Maija Rissasen väliaikaa edeltävä laulu oli hauska ja toi mieleen Austin Powers-leffat.
Miinusta : emme ystäväni kanssa oikein syttyneet tälle missään vaiheessa. Komedia joka ei naurattanut juuri lainkaan, nosti lähinnä suuria myötähäpeän tunteita. Muutamat hahmot suorastaan ärsyttivät, etenkin vaaleanpunaisissa keekoillut keikari ja Kukkonen naistenvaatteissa oli pohjanoteeraus. Musiikki ei vienyt oikein missään vaiheessa sinne 60-luvulle, mahiksia olisi ollut vaikka mihin?? Miksi kieli oli silti vanhahtavaa?? Sekava esitys. Ystäväni jopa nukahti alkupuoliskolla toviksi...Taisimme julistaa klassikot jopa pannaan vähäksi aikaa...En myöskään tykännyt musiikkiteatterilinjalaisten osuuksista ja jalkapalloporukoista yhtään.
Muuta : pettymys oli tämä, mutta muu yleisö tuntui kyllä pitävän ja nauruakin kuului. Makuja on monia!
Kaksi tähteä hyvästä yrityksestä **.
Seitsemännen portaan enkeli
Seitsemännen portaan enkeli / Hämeenlinnan teatterin päänäyttämö
Ensi-ilta 23.2. 2012 , kesto noin 2h 40min väliaikoineen
Ohjaus Hannu Matti Tyhtilä
Rooleissa : Maija Sydänmaanlakka, Liisa Peltonen, Aleksi Aromaa, Ilkka Koivula, Lasse Sandberg
Muusikot : Tommi Viksten, AP Sarjanto, Kalle Penttilä, Tuula Penttilä, Tom Nyman
Taustaa : Frank McCourtin omaelämäkerrallinen, kiitetty ja palkittu romaani sai maailman kantaesityksensä Hämeenlinnassa. Tarina kertoo pienen Frank-pojan kasvusta aluksi New Yorkin Brooklynissä ja Irlannin Limerickissä. Köyhät olot, viinaanmenevä isä, katolilaisuus, perheen ilot, surut, haaveet, toivo ja ennen kaikkea musiikki siivittävät pojan elämää ikimuistoisella tavalla.
Plussaa : Tarinan tuonti näyttämölle on kulttuuriteko!! Lavastukselliset yksityiskohdat luovat tunnelmaa, ränneistä valuva vesi, taivaalla lentävät linnut, Irlannin vihreys ja vehreys. Katsomo elää ja hengittää näyttelijöiden ja muusikoiden mukana. Tarinan kertojina toimivat Frankit (lapsena Aleksi Aromaa, aikuisena Lasse Sandberg) tuovat kohtauksia esiin erilaisina takautumina, välillä hypätään tapahtumiin mukaan. Kaikilla näyttelijöillä on useampia rooleja, joista herkullisimpina ehkä Liisa Peltosen esittämä mummo ja Ilkka Koivulan tiukka opettaja. Kaikki näyttelijät ovat kerrassaan loistavia, elämä on yhtä ilon ja surun vuoristorataa. Musiikin ja laulamisen avulla selvitään tilanteista. Muusikot ja musiikki on hyvin vahva osa tätä esitystä, ja loistavaa musiikkia onkin! AP Sarjannon suomentamat irlantilaislaulut ovat upeita ja luvassa on kauniita balladeita ja tietysti räväkämpääkin menoa. Mieluisia olivat etenkin rouva Murphyn soppaan oudosti joutuneet haalarit, naisten laulu vanhemman miehen kanssa naimisiinmenemisestä ja kivinen tie Dubliniin. Isä (hienon roolin tekevä Ilkka Koivula) tulee kapakasta kotiin laulaen erinäisiä taistelulauluja. Pikku-Frank Aleksi Aromaa laulaa kuin enkeli, itkuiset silmät jäävät mieleen ikuisesti. Kyyneleet katsojillakin silmissä liikutuksesta ja nauramisesta. Selviääpä näytelmässä sekin, miten irlantilainen tanssi sai aikanaan alkunsa...
Miinusta : ei minkäänlaista moitittavaa, paitsi se että esityksen ei olisi halunnut loppuvan ollenkaan!
Muuta : esityksen nähtyäni tuli suuri halu kuunnella lisää irlantilaista musiikkia, ostaa pokkarina "Seitsemännen portaan enkeli" vaikka sen aiemmin olin lukenutkin ja haaveilla taas matkasta Irlantiin! Suosittelen esitystä kaikille erittäin lämpimästi!
Täydet viisi tähteä !! *****
Ensi-ilta 23.2. 2012 , kesto noin 2h 40min väliaikoineen
Ohjaus Hannu Matti Tyhtilä
Rooleissa : Maija Sydänmaanlakka, Liisa Peltonen, Aleksi Aromaa, Ilkka Koivula, Lasse Sandberg
Muusikot : Tommi Viksten, AP Sarjanto, Kalle Penttilä, Tuula Penttilä, Tom Nyman
Taustaa : Frank McCourtin omaelämäkerrallinen, kiitetty ja palkittu romaani sai maailman kantaesityksensä Hämeenlinnassa. Tarina kertoo pienen Frank-pojan kasvusta aluksi New Yorkin Brooklynissä ja Irlannin Limerickissä. Köyhät olot, viinaanmenevä isä, katolilaisuus, perheen ilot, surut, haaveet, toivo ja ennen kaikkea musiikki siivittävät pojan elämää ikimuistoisella tavalla.
Plussaa : Tarinan tuonti näyttämölle on kulttuuriteko!! Lavastukselliset yksityiskohdat luovat tunnelmaa, ränneistä valuva vesi, taivaalla lentävät linnut, Irlannin vihreys ja vehreys. Katsomo elää ja hengittää näyttelijöiden ja muusikoiden mukana. Tarinan kertojina toimivat Frankit (lapsena Aleksi Aromaa, aikuisena Lasse Sandberg) tuovat kohtauksia esiin erilaisina takautumina, välillä hypätään tapahtumiin mukaan. Kaikilla näyttelijöillä on useampia rooleja, joista herkullisimpina ehkä Liisa Peltosen esittämä mummo ja Ilkka Koivulan tiukka opettaja. Kaikki näyttelijät ovat kerrassaan loistavia, elämä on yhtä ilon ja surun vuoristorataa. Musiikin ja laulamisen avulla selvitään tilanteista. Muusikot ja musiikki on hyvin vahva osa tätä esitystä, ja loistavaa musiikkia onkin! AP Sarjannon suomentamat irlantilaislaulut ovat upeita ja luvassa on kauniita balladeita ja tietysti räväkämpääkin menoa. Mieluisia olivat etenkin rouva Murphyn soppaan oudosti joutuneet haalarit, naisten laulu vanhemman miehen kanssa naimisiinmenemisestä ja kivinen tie Dubliniin. Isä (hienon roolin tekevä Ilkka Koivula) tulee kapakasta kotiin laulaen erinäisiä taistelulauluja. Pikku-Frank Aleksi Aromaa laulaa kuin enkeli, itkuiset silmät jäävät mieleen ikuisesti. Kyyneleet katsojillakin silmissä liikutuksesta ja nauramisesta. Selviääpä näytelmässä sekin, miten irlantilainen tanssi sai aikanaan alkunsa...
Miinusta : ei minkäänlaista moitittavaa, paitsi se että esityksen ei olisi halunnut loppuvan ollenkaan!
Muuta : esityksen nähtyäni tuli suuri halu kuunnella lisää irlantilaista musiikkia, ostaa pokkarina "Seitsemännen portaan enkeli" vaikka sen aiemmin olin lukenutkin ja haaveilla taas matkasta Irlantiin! Suosittelen esitystä kaikille erittäin lämpimästi!
Täydet viisi tähteä !! *****