Niskavuoren nuori emäntä / Hauhon Niskavuori Näyttämö

Niskavuoren nuori emäntä / Hauhon Niskavuori Näyttämö, Vitsiälän lavan pihapiiri


Ensi-ilta 28.6. 2012, kesto noin 2 h väliaikoineen

Ohjaus Neea Viitamäki

Rooleissa Tomi Nevala, Terhi Björklund, Tero Nurmi, Saila Mathlin, Miia Huupponen, Kylli Kylliäinen, Anne Salakka, Heidi Helkiö, Sirpa Malmberg, Miikka Anttila, Timo Maula, Emmi Tapola ja Juha Rehuttu

Taustaa : Hella Wuolijoen klassikko yleisön pyynnöstä ohjelmistossa viidentoista vuoden tauon jälkeen. Niskavuorelle on naitu nuori emäntä ja Juhani-isännästä on tullut valtionpäivämies, kaiken pitäisi siis olla hyvin. Loviisan maailma kuitenkin romahtaa kun Juhanin suhde Malviina-meijerskaan paljastuu. Hän pakenee lapsensa kanssa tilalta, muttei kuitenkaan sorru äärimmäisiin ratkaisuihin vaan palaa takaisin. "Täytyyhän meidän järjestää elämämme niin, että pystymme sen kunnialla loppuun viemään". Loviisasta kasvaa vahva emäntä taloon, hän kovettaa itsensä, se on hänen selviytymiskeinonsa elämässä. Arvostusta hän saa, mutta saako rakkautta?

Plussaa : Miljöö oikein hieno, keskellä kauneinta hämäläistä maalaismaisemaa ! "Tiedän paikan armahan" lähti soimaan ja se sopi oikein hyvin alkuun. Mielestäni kaikki näyttelijät selvisivät hienosti rooleistaan, pientä hienosäätöä ehkä kaipaisin etenkin äänenkäyttöön, sillä moni puhui suhteellisen hiljaa ja muutama taas kovemmalla äänellä ja se korostui liikaa. Roolitöistä pidin eniten Loviisasta (Terhi Björklund), alun viattoman onnellisesta nuoresta neidosta kasvoi jämäkkä nainen ja hän teki mielestäni ehjimmän roolin. Saila Mathlin oli myös oikein passeli Heta. Kylli Kylliäisen vanhaemäntä oli hellyttävä villasukissaan. En tiedä oliko Saaroisten isännän, eli Loviisan isän rooli tarkoitettu niin koomiseksi, mutta parhaat naurut Miikka Anttilan rooli kyllä kirvoitti KAS!-tokaisuillaan ja piiloutumisillaan. Esityksessä otettiin myös fyysistä kontaktia aika tavalla, Iso-Martin (Miikka Anttila myös) tulo ikkunasta Malviinan (Anne Salakka) kimppuun oli yllättävänkin rajuotteista, ja monenlaista tappelua ja painimista oli myöhemminkin luvassa niin että viinapullot lensi ja tuolit kaatuilivat. Pidin kyllä itse tuosta rajummasta toiminnasta, mutta joitakin se saattaa katsomossa hirvittää...? Puvustus oli muuten todella onnistunut, siitä iso plussa! Lopussa lisää koomisuutta toi vallesmannin ja herrassyötingin saapuminen paikalle vaimoineen, melkoista iloittelua ja "Titta på spegeln!" oli aika legendaarinen kommentti.

Miinusta : "Tiedän paikan armahan" olisi riittänyt instrumentaaliversiona,minusta laulaminen oli vähän turhaa. Jotenkin myös tuntui, että joku oli koko ajan juoksemassa nurkan taakse. Mitään suurempia miinuksia en tästä löytänyt, hyvin sujuva esityshän tämä oli ja luontevia näyttelijöitä.

Muuta : olin katsomassa kenraaliharjoituksia päivää ennen ensi-iltaa, joten varmasti myöhemmässä vaiheessa hienosäätöäkin on tehty ja esitys on vähän erilainen toistojen myötä. Aina plussaa siitä, että harrastajanäyttelijät jaksavat meille tätä tehdä, rakkaudesta teatteriin! Tämä varmasti löytää yleisönsä, suosittelen kyllä!

Teatterikärpäseltä neljä tähteä Niskavuoren nuorelle emännälle ****

Housut pois / Samppalinnan Kesäteatteri

Housut pois-musikaali / Samppalinnan kesäteatteri, Turku

Ensi-ilta 21.6. 2012 , kesto noin 2h 40min väliaikoineen

Ohjaus ja sovitus Heikki Sankari

Musiikki ja sanoitus David Yazbek

Teksti Terrence McNally

Suomennos Mikko Koivusalo

Rooleissa Mika Räinä, Almiina Sankari, Kristina Vahvaselkä, Juha Antikainen, Panu Vauhkonen, Saara Lehtonen, Jani Karvinen, Veera Railio, Lauri Ketonen, Ulla Taimila, Pedram Aflatuni, Henry Hanikka, Antti Kankainen, Harri Helin, Thomas Dellinger, Suvi Salospohja, Marjo Häkkinen, Anna-Maija Jalkanen ja Salla-Maria Orvasto

Taustaa : Suosittuun The Full Monty-leffaan perustuva musikaali kertoo kuudesta telakkatyöläisestä, jotka työttömäksi jouduttuaan perustavat strippausryhmän. Kaikki ei ole kuitenkaan pelkkää ketkutusta ja vaatteiden poisheittelyä, vaan samalla tämä on tarina itsetunnosta ja itsensä hyväksymisestä, yksinäisyydestä, ystävyydestä, ihmissuhteista, elämässä selviytymisestä. Muistan miten leffan innoittamina Suomeenkin syntyi parikin samankaltaista tanssiporukkaa tavallisista duunareista, nyt jos koskaan lienee aika kehitellä uusia ryhmiä, kun työttömyys iskee ja Eurooppa on talousahdingossa siellä sun täällä...

Plussaa : Koko esityshän vetää hyvin vahvasti positiiviselle puolelle! Elokuvan kohtaukset ovat piintyneet aika syvälle mieleeni, sillä vannoutuneena Robert Carlyle-fanina olen nähnyt leffan lukemattoman monta kertaa, mutta silti tämä musikaaliversio onnistui yllättämään minut ja useasti. Pyörivä katsomo on nerokas keksintö kyllä! Pidin mielettömän paljon monistakin kohtauksista, etenkin niistä missä mimmienergia jylläsi ja äijät ihmettelivät aluksi sivusta. Olen fanittanut Saara Lehtosta jo pidemmän aikaa, mikä pirtsakka tehopakkaus ja huikea ääni! Saara teki hienon roolin Georgie Bukatinskyna, Daven vaimona ( Davena Panu Vauhkonen). Pariskunnan yhteiset kohtaukset olivat täynnä tunnetta ja toisesta välittämistä. Myös Kristina Vahvaselkä Pam Lukowskina, Jerryn (Mika Räinä) entisenä vaimona oli sopivan napakka. Koko miesporukka oli huippu ja hienosti valitut roolitukset, kaikki omalla tavallaan symppiksiä. Oma suosikkini oli koko strippausidean isä, Jerry Lukowski. Mika Räinä tekee Jerrynä taas hienoa työtä ja miehen äänessä on mukavaa särmikkyyttä. Isän ja tyttären (Almiina Sankari) väliset yhteiset hetket olivat lämpimiä, ja se korostui etenkin "Tuuli suunnalta joen"-kappaleessa. Strippausporukan jäsenten haku koe-esiintymisen kautta oli mahtava, yksi leffankin lempparikohtauksistani. "Sonni" (Henry Hanikka) pistää jalalla koreasti, ja tässä versiossahan tietysti kuviot löytyvät Punakoneen ja jääkiekon kautta, kuinkas muuten :) Pidin myös kovasti Lauri Ketosen hissukasta Malcomista, joka surkean itsemurhayrityksensä jälkeen löytää aitoja ja rehtejä ystäviä ja vielä rakkaudenkin. Hautajaisissa laulettu "Sä kuljet vierelläin" oli upea, kesäinen aurinko vielä taustalla siinä. Huh!! Hautajaisiin oli saatu myös ylimääräistä liikehdintää miesten keskuudessa, jäin jostain syystä hiukan jopa odottamaan, että Donna Summerin "Hot Stuff" olisi alkanut soida jostain ... Bändi muuten oli ehdottoman kova ja tanssikuviot myös! Plussaa myös puutarhatontuista ja eläkeläismummoista!! Ja kyllä, lopussa tempaistaan kaikki pois ja tarkkasilmäisemmät saattavat nähdä vaikka mitä, ensi-illassa ainakin vilahti yhtä jos toistakin. Loppuvilautus ei kuitenkaan ole tarinan pointti, vaan tämähän on selviytymistarina !! Pitää uskoa itseensä ja parempaan huomiseen!

Miinusta : kesäteatteriesitykseksi kohtalaisen pitkäkestoinen. Ja apua,mantelienmyyjä oli kadoksissa väliajalla!Toiveikkaana olin vitonen kourassa kojun luona ja ketään ei näkynyt :(

Manteli löytyi onneksi ihan muualta (ja sokerin kera), niinpä Kesäteatterikärpänen surraa neljä tähteä **** !!

Haastattelussa Miikka Anttila

 ”Pitkän, mutta mukavan” Miikka Anttilan tapasin Pikku Pietari – kahvilassa Hämeenlinnan torin kupeessa aurinkoisena maanantaina kesäkuun puolivälissä 2012.

1988 skorpionin merkeissä syntynyt Miikka on paljasjalkainen hämeenlinnalainen ja asunut jossain vaiheessa myös Lammilla ja Tuuloksessa (jotka tosin ovat osa Hämeenlinnaa nykyään). Harrastuksista rakkaimmat hänelle ovat teatteri ja näytteleminen, ja hän viihtyy erittäin hyvin niin lavalla kuin katsomon puolellakin. ”En osaa eritellä mitään erityistaitoja itsessäni, handlaan monesta asiasta jotain mutten mitään erityisesti. Sen sijaan tekstin tuottaminen olisi sellainen taito, jonka haluaisin osata!” kertoilee Miikka.

”Olen opiskellut Järvenpään seurakuntaopistossa draama- ja teatterilinjalla, mutten valmistunut sieltä koskaan sillä työelämä vei mukanaan. Olin silloin akuutissa rahapulassa ja raha voitti. Jäihän se tietysti harmittamaan, ja tavalla tai toisella aion jossain vaiheessa jatkaa opintojani. Olen kylläkin suorittanut liiketalouden perustutkinnon, eli olen koulutukseltani merkonomi ja suuntautunut asiakaspalveluun ja markkinointiin. Minulla on oma tapahtuma-alan yritys nimeltään ”Kolmas pyörä” , teen mm. Kauppakeskus Tavastilaan tiedottamista ja asiakastapahtumia ja olen siellä yhdessä liikkeessä töissäkin.”

Jo pienenä poikana Miikka haaveili näyttelemisestä, tosin lapsuuden haaveammatti nro 1 oli mäkihyppääjä. Ala-asteella hän oli kaikissa koulun kevät- ja joulujuhlanäytelmissä mukana. Ylä-asteella hän kävi kaikki mahdolliset draamakurssit ja ilmaisutaidon tunnit. Nyt nälkä on kasvanut syödessä, kun on päässyt tekemään erilaisia juttuja. ”Janoan oppia lisää! Teatteri on minulle valtava inspiraation lähde ja jo itsessään todella iso asia, sen tekeminen inspiroi ja muiden esitysten katsominen. Kerta toisensa jälkeen se antaa minulle niin valtavasti, se on se juttu mistä mä elän” , hehkuttaa Miikka ja Teatterikärpäsen on helppo olla samaa mieltä hänen kanssaan.

kuva Teatterikärpänen

”Tuuloksen VPK:n Ruuttanäyttämöllä sain ensikosketukseni kesäteatterin tekemiseen. Sen jälkeen olen ollut mukana Hauhon Niskavuorinäyttämöllä ja Hauhon Rouwasväenyhdistyksen tuottamissa esityksissä. Lisäksi olen ollut jokapaikanhöylänä Teatteri Figuurissa ja näyttelemässä Teatteribarrikadissa. Mielekkäimmät jutut itselleni ovat olleet Rouwasväenyhdistyksen Hiirenloukku, olin siinä se neuroottinen nuorimies Christopher Wren, kiva rooli ja oikein hyvä näytelmä. Hauholla tehtiin myös Arsenikkia ja vanhoja pitsejä, jossa näyttelin teatterikriitikko Mortimer Brewsterin roolin. Teatteribarrikadin viimekesäinen Kyrsyä ja siinä Pertin rooli menee myös kolmen kärkeen. Omimmillani olen rooleissa, jotka menevät hivenen komiikan puolelle ja sellaiset äärilaidat, niinku karaktäärit. Se Pertin rooli etenkin oli sellainen, missä mentiin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja se toimi.”

”Omista esikuvistani on ehdottomasti mainittava Antti Kemppainen. Se on tehnyt aina omia juttujaan, tie voi olla välillä kivikkoinenkin mutta siitä huolimatta se on jaksanut sinnikkäästi. Se uskoo siihen omaan linjaansa ja tekee itselle tärkeitä juttuja. Sitten tietysti Krista Kosonen, jonka kanssa mulla on ollut ilo näytelläkin Helppo elämä - sarjan kolmoskaudella.”

”Unelmaroolini? Tää on tylsä vastaus, mutta kaikki ne roolit mitä vaan saa tehtäväkseen! Niistä aina innostun ja se on sillä hetkellä ”se juttu”. Joskus haluaisin esittää jotain oikeasti olemassaollutta henkilöä. Tulisi kunnolla perehdyttyä sen ihmisen elämään. Se voisi olla edesmennyt tai vielä elossakin, voisi vaikka ihan kasvotustenkin tavata.”

”Parasta teatterinteossa on se, että prosessi on joka kerta erilainen. Etenkin jos tekee eri ryhmissä, niin se työryhmä vaihtuu ja ohjaaja on eri. Matka ensimmäisistä harjoituksista ensi-iltaan on todella koukuttava. Katsojana taas parasta on se, että pystyy unohtamaan arjen, oli se sitten viihdyttävä tai koskettava esitys. Teatteria tehdessäkin se on niin, ei siinä samalla voi ajatella mitään kauppalappua! Miinuspuoliakin tietysti on. Aikaahan se vie paljon, mutta se ei ole tähän mennessä minua juuri haitannut. Jos en joskus ehdi tavata ystäviäni, niin kutsun heidät tietysti katsomaan esitystäni ja siellä voi sitten tavata. Tosin harrastajateatterissa esityskaudet ei ole niin pitkiä. Ja rahan vuoksihan tätä ei tehdä, ne on ihan muut asiat kun ratkaisee!”

Podetko esiintymisjännitystä? ” Juu juu! Joskus mä saatan olla todella kiukkuinen, joskus ihan laidasta laitaan. Joskus koen sellaista nopearytmistä sydämentykytystä. Se menee sitten kylläkin aika pian ohi, kunhan pääsen siinä roolihahmossa ensimmäistä kertaa lavalle.”

Entä onko sinulla jotain tiettyjä rituaaleja ennen esitystä? ”Olen kyllä huomannut, että teen asioita määrätyssä järjestyksessä saavuttuani esityspaikalle. Menen vaikkapa johonkin lepikkoon ja avaan äänen. Sanoja toistan tai päristelen jotain kirjainta. Kyrsyässä me soitettiin ennen esitystä joitain biisejä ja niiden aikana riehuttiin siellä, jotta saatais energiat ylös.”

Onko sinulle jotain kikkoja vuorosanojen opetteluun? ”Luen sivu kerrallaan ja hakkaan sitä niin kauan mieleen että se on siellä. Kun olen mielestäni saanut kaiken päähäni, mä kokeilen että tuleeko ne sieltä kaikki kerralla.”

Kerro joku hassu sattumus! ” Pokka on mennyt todella monta kertaa. Tämän seuraavan kyllä yleisökin varmaan huomasi... Oli viimeinen esitys näytelmästä ”Johan nyt,Niskavuori!”, ja siinä vimpassa yleensä tehdään jotain källejä toisillemme. Äänimies, joka vastasi esityksen tekniikasta, oli käynyt laittamassa jotain rivoja kuvia läppäriin. Tää källi ei ollut varsinaisesti mulle tarkoitettu, vaan mun parille, joka menee ensimmäisenä lavalle ja siihen koneelle tekemään töitä. No se avas sen läppärin ja repesi hervottomaan nauruun ja mä tuun seuraavana siihen ja se nauru tietty tarttui muhun. Yritin siinä sitten replikoida naurun seasta, en saanut naurua hallintaan ollenkaan. Kukaan ei saanut varmaan mitään tolkkua siitä, että missä mennään. Kyrsyän vimpassa näytöksessä mä unohdin vuorosanat ihan täysin yhdessä kohtauksessa. Yritin aloittaa alustakin, että ne tulisi ne sanat mieleen, mutta ei. Se hetki tuntui ikuisuudelta! Mä en keksinyt mitään muuta kuin ruveta karjumaan siinä”, muistelee Miikka.

Onko mieleesi jäänyt jotain erityistä muistoa? ”Viimeisen Kyrsyän jälkeen oli lähtö Prahaan samana yönä. Olin siellä yksissä mainoskuvauksissa, ne ei oo tulleet vielä ulos.Kyrsyän loppukaronkasta menin kotoa hakemaan matkatavarat ja suoraan linja-autoasemalle ja siitä lentokentälle. Ajattelin, että pystyisin nukkumaan koneessa ja eihän se onnistunut kun oli vielä koneen vaihto Frankfurtissa. Kun pääsin Prahaan, vein tavarat hotellille ja siitä suoraan pukusovitukseen ja seuraavan päivän kuvausten harjoituksiin. Olin uimalan hyppytornin kärjessä seisomassa niin, että varpaiden kärjet on ulkona siitä tornista. En ollut nukkunut hetkeäkään ja se koko tilanne oli epätodellinen. Muistan ikuisesti sen fiiliksen, se oli todella unenomainen hetki!”

”Kun joku rooli loppuu, ei siitä välttämättä ole jäänyt mitään ikävää kaihertamaan. Pikemminkin on jäänyt aina hyvä fiilis, että on ollut hyvä lopettaa just nyt. Sitten vaan uutta kohti! Nyt on tulossa ensi-iltaan 28.6. Hauhon Niskavuorinäyttämöllä ”Niskavuoren nuori emäntä”, mulla on siinä kolme roolia. Sen ohjaa Neea Viitamäki, sama henkilö joka ohjasi ja käsikirjoitti Kyrsyän. Sitten ensi keväänä tulee sellainen Fiftari!- musikaali, jota tullaan esittämään Hämeenlinnan teatterin päänäyttämöllä 12 kertaa. Ystäväni Laura Pantke ja Minna Helkiö jo pari vuotta sitten heittelivät ajatuksia tällaisesta musikaalista ja pyysivät muakin mukaan. Siinä on Tampereelta, Helsingistä ja Hämeenlinnasta porukkaa mukana. Teksti on nyt valmis. Toistaiseksi ollaan fiilistelty 50-luvun musiikilla, kesän aikana tähän syntyy biisit. Anu Palevaara on meille opettanut 50-luvun askeleita ja liikekuvioita, voidaan niitä sitten hyödyntää niissä koreografioissa joita itse tehdään. Tähän tehdään siis ihan kokonaan uudet biisit! Siitä tulee sellainen jengitarina”, hehkuttaa tulevia kuvioitaan Miikka.

Huom ! Fiftari – blogi löytyy sivupalkista ja Niskavuorinäyttämön nettisivut myös!

”Mä haaveilen siitä, että jatkossakin saisin tehdä teatteria ja ylipäätään näytellä ja kehittyä. Että saisin oppia ja pääsisin tekemään monipuolisesti asioita. Toivon, että tavalla tai toisella pääsisin tässä teatterin tekemisessä ja näyttelemisessä eteen päin, ettei jäisi johonkin määrättyyn pisteeseen vaan että saisin uusia haasteita. Jaa missäkö näen itseni 10v kuluttua? No varmaan silloinkin teen näitä samoja juttuja, mutta olen ottanut aimo harppauksen eteen päin. Ehkä siinä vaiheessa se onkin niin päin, että se on se josta mä leipäni ansaitsen!?”

”Kesäsuunnitelmia? Lomani menee päikseen harjoitusten kanssa niin, että pääsen sitten teatteria tekemään. Se on mulle vähän sama kuin joillekin kesämökki. Tietysti aion myös mennä katsomaan muitakin kesäteatteriesityksiä! Toivottavasti ihmiset kävisivät katsomassa meitä ja muitakin tän alueen esityksiä, varmasti löytyy jokaiselle jotakin. Tarjonta on todella monipuolinen! Esitysten eteen on tehty kova työ, katsojia varten.”

Sitten nämä jo perinteeksi muodostuneet hassummat kysymykseni :

Päivä naisena? ”Pyöräilisin kesämekko päällä kesäterassille hyvin huomiotaherättävästi ja katsoisin, että miten miehet kiinnittää huomiota.”

Mitä ottaisit talvipesään mukaan? ”Puhelimen, reissunetin ja läppärin sekä kahvia ja keksejä!”

Bernard Pivot´n 10 kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Kiitos
Mistä sanasta pidät vähiten? - V*ttu
Mikä sytyttää sinut? - Huumori
Mikä sammuttaa intohimosi? - Myöhästely
Suosikkikirosanasi? - V*ttu (en siedä kuulla sitä muilta, mutta itse käytän sitä)
Mitä ääntä rakastat? - Vesisateen ropinaa
Mitä ääntä inhoat? - Viritettyjen mopojen pärinää
Mitä muuta ammattia kuin omaasi haluaisit kokeilla? - Mäkihyppääjä
Mitä työtä et haluaisi kokeilla? - Toimistotyöntekijä
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Tervetuloa, pöytä on katettu!

” Olen miettinyt sitä, että miksi haluan näyttelijäksi. Olen tullut siihen tulokseen, että kun on annettu mahdollisuus tän yhden elämän sisällä elää useampi elämä ja kokea eri ihmiskohtaloita, niin en keksi ainuttakaan syytä miksi jättää se tie kokematta. Lapsuuden toiveammattini oli siis mäkihyppääjä, ehkä jonain päivänä jossain roolissa olenkin mäkihyppääjä!”

Erittäin hyvin sanottu :)

Lopuksi Miikka vielä heittää haasteen kehiin, eli hän on kiinnostunut tekemään teatteria muidenkin ryhmien kanssa ja odottaa uusia juttuja, sillä hän ei ole ”naimisissa” tiettyyn porukkaan. Kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä Teatterikärpäseen tämän asian tiimoilta!!

Edit. 9.10. 2013 Oheisen Heidi Kyrön Tiibetin hiekkaa-musiikkivideon on käsikirjoittanut Miikka ja hän myös näyttelee siinä yhdessä Minna Helkiön kanssa. Linkki videoon löytyy täältä.

Edit. 24.10. 2013 Pari tuoretta kuvaa Miikkasta (c) Henri Ilanen

Haastattelussa mainittu Marabou-mainos löytyy tämän linkin takaa.

Mielensäpahoittaja / Linnateatteri

Mielensäpahoittaja / Linnateatteri , Turun Aboa Vetus & Ars Nova - museon sisäpiha

Ensi-ilta 14.6. 2012 , kesto väliaikoineen reilut 2 tuntia

Ohjaus Valtteri Roiha

Roolissa Markus Järvenpää

Taustaa : Tuomas Kyrön huippusuosittuun kirjaan perustuva Mielensäpahoittaja kertoo kahdeksankymppisestä miehestä, jonka emäntä on hoitokodissa ja lapset elävät omaa elämäänsä. Mies pohtii elämää ja maailmanmenoa omaan uniikkiin tyyliinsä. Kaikki oli paremmin ennen ja nykymaailman kotkotukset eivät häntä liiemmin kiinnosta, niinpä mielensä voi pahoittaa hyvin monesta asiasta ...

Plussaa : Esitys lähti käyntiin sillä herkimmällä mahdollisella suomenkielisellä rakkauslaululla, eli Jaakko Tepon "Hilma ja Onni" - kipaleella. Hyvä biisi, mutta kyllä minä niin mieleni pahoitin kun se piti ihan kokonaan soittaa. Itse mielensäpahoittaja Markus Järvenpää oli minulle täysin uusi tuttavuus. Sen verran ilmeikäs ja vakuuttava tämä yksilösuoritus kuitenkin oli, että miehen touhuja on jatkossa seurattava tarkemminkin. Hän otti hyvin kontaktia yleisöön, löytyihän sieltä mahdollisia katiskavarkaitakin katsomon puolelta. Esityksen tahti oli aika verkkainen, mutta en minä mitään vauhtikomediaa odottanutkaan. Herkullisia poimintoja nykymenosta, mielensä kun voi pahoittaa niin Arvi Lindin eläkkeellelähdöstä, kauppojen kahvitarjouksista, ystävänpäiväkortista kuin Frontside Olliestakin. Hauskoja olivat myös nauhuriin puhutut jälkimaininnat. Herkkyyttä esitykseen toivat miehen yksinäisyys ainoan ystävän menehdyttyä ja miehen vierailut hoitokodissa vaimon luona. Miten hellästi hän rakastaan silitteli ja yhteisiä hetkiä muisteli! Musiikkivalinnoista pidin ja lavastuksesta, eipä siihen hirmuisia rekvisiittoja olisi tarvittukaan. Onneksi mies sentään myös ilahdutti mielensä ainakin yhdestä asiasta!

Miinusta : Kesto oli ehkä hitusen liian pitkä. Loppupuolella alkoi se verkkaisuus jo hiukan puuduttamaan kirjaimellisestikin, kyllä ei ole nimittäin ne penkit mitenkään mukavat pitkiä aikoja istuskella.

ps. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun kauhea tuulenpuuska lennätti puista lehtiä suoraan paitani sisälle kesken esityksen. Kyllä ei ruveta niitä siinä kaivamaan kaiken kansan edessä.

Teatterikärpänen ilahdutti mieltään tästä neljän tähden arvoisesti **** .

Peter Pan - musikaali / Musiikkiteatteri Palatsi

Peter Pan - musikaali / Musiikkiteatteri Palatsi

Ensi-ilta 15.5. 2012 , kesto noin 1h 15min

Ohjaus Petri Lairikko

Rooleissa : Kimmo Blom, Elisa Lairikko, Christian Lairikko, Rolle Puumalainen, Sonja Lairikko, Jukka Mänty-Sorvari, Anna Blomster, Ariana Vähätiitto, Joona Mänty-Sorvari, Mikko Kauppila, Frans Åkerberg, Riina Husgafel, Isabella Lairikko, Tiina Mantere, Annica Milán ja Dolly-koira

Taustaa : Kultasen perheen lapset jäävät yksin kotiin vanhempien lähdettyä juhlimaan ja sillä aikaa taloon lennähtää Peter Pan, poika joka ei koskaan kasva aikuiseksi. Peter opettaa lapset lentämään ja pian he ovat matkalla suureen seikkailuun kohti Mikä-Mikä-Maata, Kadonneiden poikien luo. Luvassa on menoa ja meininkiä, kun mukaan saapuu soppaa hämmentämään itse hirmuinen Kapteeni Koukku merirosvoineen. Miten seikkailussa sitten loppupeleissä käy, se täytyy tulla itse katsomaan :) Viekö krokotiili Koukulta toisenkin käden? Selviääkö intiaanityttö Tiikerililja hengissä merirosvojen kynsistä? Kuka juo myrkkyä yskänlääkkeen sijaan? Pääsevätkö Kultasen lapset Leena, Jukka ja Mikko takaisin kotiin?

Plussaa : Esitys oli oikein viihdyttävä ja passeli koko perheelle, lapsille ja meille lapsenmielisille. Olin 6-vuotiaan kummityttöni kanssa katsomassa ja mielenkiintoista oli seurata lasten reaktioita tiettyihin juttuihin. Eniten riemua tuntui herättävän hassu krokotiili ja Kapteeni Koukun hölmöily, mieluisia olivat myös hurjat miekkailukohtaukset ja se, miten Helinän nimeä kuiskaamalla saatiin keiju jälleen virkoamaan. Itse pidin eniten Peter Panista ( Kimmo Blom, kiintoisaa kuulla häntä laulamassa suomeksi), komea ääni ja lähes yhtä komeat housut! Kovasti mieleeni oli myös erittäin kaunisääninen ja raikas Leena (Elisa Lairikko) sekä Tiikerililjan (Annica Milán) laulama, Pocahontas-piirretystä tuttu laulu "Tuulen värit". Pidin myös erityisen paljon keimailevasta ja mustasukkaisesta Helinä-keijusta (Anna Blomster), hänen pukunsa oli myös hyvin kaunis. Jännästi oli toteutettu Helinä aluksi pelkkänä valopisteenä, lapset sitä tuntuivat etenkin kovasti hämmästelevän. Ryhmäkohtauksissa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja yhteistanssit olivat hauskoja.

Miinusta : jälleen kerran miinuspisteitä tulee valo-ja äänipuolelle! Valaistuspuoli ei ollut aina ihan ajantasalla ja oli mikkiongelmia ja musiikki ainakin aluksi niin kovalla, ettei laulujen sanoista ja puheesta aina tahtonut kunnolla saada selvää. Aloituksen kanssa taisi myös olla pieniä ongelmia, mutta sen sitten kyllä unohti nopeasti kun esitys pääsi kunnolla vauhtiin.

Muuta : esitys tosiaan oli hyvin sadunomainen,hauska ja toimiva paketti muuten, mutta tekniikan puolelle miinuksia. Tarjoilijalle lisäpisteitä siitä, että kierrepillien loputtua saimme juomiimme Muumi-tikkarit :)

Teatterikärpänen antaa Peter Pan - musikaalille neljä tähteä **** !!

Haastattelussa Jari-Pekka Rautiainen

Jari-Pekka Rautiaista haastattelin kesäkuun alkupuolella Lahden satamassa Karirannan kahvilassa.

Skorpionin merkeissä 1981 syntynyt Jari-Pekka on kotoisin Saarijärveltä. Äänekoskella hän on kuitenkin käynyt kaikki koulunsa muinoin ja pitääkin sitä enemmän kotipaikkanaan. ”Keski-Suomen poikia!” toteaa tällä hetkellä Lahdessa asusteleva Jiipee.

Jari-Pekan kaikki harrastukset liittyvät jollain tavalla hänen ammattiinsa. Hän lenkkeilee ja käy tanssi- ja laulutunneilla säännöllisesti. Elokuvissa hän myös viihtyy mielellään.

Osaatko soittaa mitään instrumentteja? ”No pianosta osaan painaa oikeat nuotit ja kitaralla osaan soittaa kolme biisiä. Jaa mitkäkö? No Rock´n Roll Music, Emma ja sitä yhtä en nyt muista!”

Erityistaitoja? ” Jaa noin niinku näyttelijänä vai? Omasta mielestäni oon tosi hyvä liikkumaan, mulla on hyvä fysiikka ja mulla on selkeä ja kantava puheääni. (toim.huom. Samaa mieltä) Teatterin rytmitaju on mulla myös hyvä ja olen kauhean kiinnostunut teatterista noin niin kuin foorumina yleensä. Sitten ruokaa osaan myös tehdä hyvin! Mitä taitoja haluaisin sitten lisätä, niin haluaisin osata laulaa paremmin ja tavallaan venyä enemmän. Osata keskittyä kirjoihin, remontoida kämppää, tehdä vaikkapa puutöitä”, kertoilee Jiipee.

Teatterin ammattilaisia ei suvussa ole muita, mutta harrastajia on paljon. Jiipeen pappa oli harrastajanäyttelijä Lanneveden Sampolan lavalla ja koko muukin suku on näytellyt samassa paikassa. ”Siellä olen ollut ekaa kertaa teatteria katsomassa ja se näytti kauhean hauskalta. Ala-asteella oli sellainen Pilvi Honka ja hän oli Äänekosken teatterissa mukana ja aina halusin sinne. Pääsin sinne sitten joskus 16-vuotiaana ja siitä se sitten lähti. Tehtiin mm. Momo ja harmaaherrat,haluaisin tehdä sen vieläkin! Pilvi muuten perusti nyt nuorten teatteriryhmän Keski-Suomeen.”

”Kymenlaakson kansanopistossa olen opiskellut teatteria ja kirjoittamista, ja Stadian (nykyään Metropolia) esittävän taiteen koulutusohjelman teatteri-ilmaisun ohjaajalinjaa kävin vuoden ja pääsin sieltä sitten Tampereelle Nätyyn. Pääsin sinne ensiyrittämällä. Teakiin hain kahdesti eikä natsannut. Nätystä valmistuin 2009. Lisäksi oon yo ja alikersantti!”

”Jos en olisi tällä alalla, olisin varmaan jossain sosiaalityössä. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, että pääsisi tekemään ja suunnittelemaan erilaisten ihmisten kanssa kaikenlaista, järjestää elämää ihmisille! Menisin esim. vanhusten luo vaan olemaan. Nuorisotyö on kiinnostanut myös aina kovasti. Olen ollut isosena monesti ja lastenleireillä nuoriso-ohjaajana. Niin ja koulunkäyntiavustajana! Rakennuksilla oon ollut myös hommissa.”

”Pääsin suoraan Nätystä Lahteen kiinnitykselle. Työviksessä olen tehnyt yhden jutun Vanhalle päänäyttämölle, se oli sellainen kesäproggis. Jämsän HimosTeatterissa olen ollut Badding ja jos ihan mietitään mitä lavoja olen kokeillut, niin pieniä demoja olen tehnyt Helsingin Kaupunginteatterin ja Tampereen Teatterin lavoilla.”

Mitkä ovat olleet toistaiseksi tärkeimmät roolisi? ”No Varaston Raninen ehdottomasti ja Niilan rooli Populäärimusiikkia Vittulajänkältä – näytelmässä oli tosi kiva. Puhdistuksessa tykkäsin olla mukana, kun se oli niin hyvä juttu kokonaisuutena. Myös Pikku Vampyyrin koko porukka oli ihana!”

”Tällä hetkellä olen siis kiinnityksellä, mutta freelanceriyskin kiinnostaisi. En kuitenkaan haluaisi lähteä tyhjän päälle. Tarvitsisin työtarjouksia ensin ja mulla on sellainen tunne, että voin tässä vielä vuoden harjoitella ja sitten voisin olla valmis lähtemään freelanceriksi. Tunnen olevani vielä vähän kesken. Omat siipeni ehkä kantaisi, mutta en luota itseeni vielä niin paljon”, haaveilee Jiipee.

Haaveilija / kuva Teatterikärpänen

”Unelmaroolini olisi Neiti Julien Jean, se on miesroolina ihan huippu! Siitä saisi ihan mitä vaan, iso ja monipuolinen rooli!”

”Ihailen Esko Salmista ja Vesku Loiria, arvostan heidän uraansa todella paljon. Heillä ei ole ollut hiljaisia hetkiä. Ulkomaisista Johnny Depp on kova jätkä! Se pystyy uudistumaan vielä pitkän ajan jälkeenkin eikä ole enää mikään pelkkä kiiltokuvapoika, sitä arvostaa taidoiltaan kaikenlaiset ihmiset. Kuka sitten olisi unelmieni vastanäyttelijä? Mulla on ollut paljon hyviä vastanäyttelijöitä jo nyt! Haluaisin näytellä sen koko Nätyn vanhan vuosikurssini kanssa, fiilistellä ja palata takaisin hyviin yhteisiin hetkiin. Erkki Saarela on myös tosi kova! Tavallaan sitä ajattelee siltä kantilta, että kenen kanssa saisi aikaan hyvän jutun!”

”Ammatinvalintaani en ole katunut milloinkaan. Parasta tässä työssä on se, että pääsee kertomaan tarinoita ihmisille ja saa sen palautteen, kun joku sanoo että ”Kiitos, tämä oli mulle iso juttu!”. Että voi vaikuttaa johonkin ihmiseen oikeasti, eikä se olisi pelkkää pintaraapaisua tyyliin ”olipas kivaa ja olipas hienoa”, vaan että oikeasti voisi parantaa jonkun ihmisen elämänlaatua! Miinuspuoliakin tietysti on... Paljon töitä ja liian vähän rahaa! Muiden töitä myös pääsee katsomaan liian vähän. Tämä on henkisesti raskasta, koko ajan olet oman itsesi kanssa ja kelaat ja mietit, että mistä kaivat ne kaikki jutut. Fyysisesti myös rankkaa. Keväällä olin jo aika väsynyt, laitosteatterin työtahti on todella kova.”

”Minua inspiroi kauniit ja rumat ihmiskohtalot, sellaiset tavallisista ihmisistä ja arjesta lähtevät tarinat. Kun löytää jonkun ihmisen elämästä sellaisen pienenkin yksityiskohdan, siitä voi syntyä jotain todella suurta. Kun menee vaikkapa siihen surkeimpaan kuppilaan istumaan ja kuuntelemaan ihmisiä, niin sieltä voi löytyä jotain sellaista mitä ei ole tullut edes ajatelleeksi koskaan!”

”Haluaisin joskus tehdä leffan, päästä tekemään kameran kanssa yleensäkin jotain. Myös ohjaaminen ja käsikirjoittaminen kiinnostaa. Haluaisin voida elää vapaammin, että olisi sillä tavalla aikaa, että voisi valita työnsä ja sen mitä tekee vapaa-ajallaan. Mulla ei ole mitään sellaisia suuria haaveita, sellaisia että olisi lapsia tai kämppä Helsingin keskustassa. Että saisi olla onnellinen ja pärjäisi ja jaksaisi olla kiinnostunut kaikesta!”

Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua? ”Olisit kysynyt vaikka viiden vuoden, se olisi ollut helpompi! No mulla on enemmänkin sellainen toive, että olisin jaksanut olla oma itseni ja rauhoittunut jollain tavalla. Kyllä mä varmaan Suomessa olisin! Voisin mä haluta jonkun kesäasunnon jostain lämpimästä maasta. Toivottavasti olisin samanlainen kuin nykyään, etten olisi muuttunut ihan hirveästi. Kehittynyt tietenkin tässä kaikessa ja oppinut ja ymmärtänyt. Vanhempi ja viisaampi, kyllä!”

Tunnistaako ihmiset sinua kaduilla? ” Kyllä joskus ja se aina hämmentää! En ole koskaan ajatellut sitä, se on kummallista. Ei siihen oikein koskaan totu. Mä olen aina miettinyt niitä ihmisiä, jotka on koko kansan tuntemia. Täälläkin kun joku tulee esim. kiittämään jostain, niin sitä vaan miettii, että miten tuo voi muistaa! Vaikka tätä hommaa tehdään ihmisille ja mahdollisimman suurille massoille, niin kaikkein vähiten on mielessä, että sieltä jonkun yksittäisen ihmisen näkisi myöhemmin. Pikku Vampyyrissä kierrätin lapsia teatterissa ja sitten kaikki halusivat vielä nimmarin. Mä olin ihan että Ooooooo Tietysti kirjoitan!” innostuu Jiipee.

Hymypoika

”Ramppikuumetta poden välillä enemmän, välillä vähemmän, joskus en ollenkaan. Toisinaan oon niin keskittynyt itse asiaan, ettei sitä tarvitse potea. Jännittäminen on kivaa! Mitään rituaaleja ennen esitystä minulla ei juurikaan ole. Aina lämmitän kädet, en mene kylmillä käsillä lavalle. Lisäksi mä yritän nähdä kaikki ihmiset, kenen kanssa olen menossa tekemään juttua. Pieni lämpö päälle, muttei lenkkiä. Jokaiseen juttuun tulee oma tapansa toimia. Huomaan, että teen aina ne samat jutut, vaikka oon olevinaan niin ettei ole mitään. Juon esim. samaa limsaa. Joissakin maskeissa on myös oma rituaalisuutensa, tiettyyn aikaan tehdään se sama homma.”

Kerro joku hauska sattumus. ”Unohdin kerran tulla yhteen kohtaukseen. Mulla oli siinä nopea vaatteidenvaihto olevinaan ja huomasin, että kohtaus vaan jatkuu ja mulla oli jo toiset housut jalassa! Katsoin vain lavallaolijoiden ilmeitä, ”Ei se Jiipee nyt sitten tullutkaan!” Kyllä siellä on kuule repeilty ja naurettu, sitä tapahtuu todella usein. Ja sellaisia tyhmiä inside-läppiä, ne on kyllä niiiin huonoja. Lasten jutuissa kahta kauheammin puhutaan välillä tuhmia...”

Kerro jokin erityisen hyvä muisto. ”Seela Sella!! Musta oli ihanaa kun näin hänet ja sanoin ”Hei olen Jari-Pekka Rautiainen ja hienoa kun olette täällä käymässä!” ja hän sanoi ”Minä olenkin kuullut sinusta!” ja mä olin ihan että ”Ooooooooo Seela Sella sanoi mulle noin!” Tai sitten semmoisia muistoja kun olin ekaa kertaa ammattiteatterissa tai kun tehtiin jotain ekaa kertaa Nätyssä tai kun olin silloin siellä harrastajateatterissa. Niin tai sitten se, kun Puhdistusta tehtiin ja suuri Juhani-näyttämö oli ihan täynnä ja aplodeissa kaikki nousee seisomaan! Meitä näyttelijöitä oli vain kuusi ja se tuntui jollain tavalla pelottavaltakin. Että mitäs nyt! Se oli upea tunne!” muistelee Jiipee.

”Kun rooli loppuu, saattaa tulla suru. Prosessi on kuitenkin ollut aika pitkä ja sitten kun se loppuu ja se on ollut mielekästä, niin kaipaa sitä hyvin paljon. Uuden aloittaminen on hirveän vaikeaa ja joskus miettii, että eikö tätä vanhaa voisi vain jatkaa. Ei se suru päälle jää, mutta sen tajuamiseen menee joku 2-3 viikkoa. Sitten muistaa että ai niin me tehtiin tuommoinenkin!”

”Syksyllä olen mukana Salaisessa puutarhassa. Sitten Kimmo Kahra ohjaa Dario Fo´n ”Näillä palkoilla ei makseta!” , siitä on tulossa todella hyvä ja hauska ja ajankohtainen juttu. Ai niin ja Varasto, olin kokonaan unohtaa sen! Varasto lämmitetään uusiksi. Me haluttiin, että se otetaan uudestaan ohjelmistoon, koska se lopetettiin sen takia, ettei sillä ollut sopivaa paikkaa. Me vängättiin sitä takaisin yli vuosi. Se on niiiiin hyvä teksti, sen voisi tehdä ihan mihin vaan ja se toimisi”, kertoilee Jiipee tulevista haasteistaan.

Kesällä Jari-Pekka aikoo mennä Suomenlinnaan katsomaan Peter Pania, kierrellä ja käydä moikkaamassa kavereita. Mökillä hän aikoo viettää ehkä pari viikkoa, lukea Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen. Nollata ajatukset täysin ja juhlia, nauttia ja urheilla.

”Mottoni on ”Tartu hetkeen”, se on kyllä niin käytetty, mutta kun se kuitenkin on se!”

Mikä supersankari haluaisit olla? ” Saako vastata Peter Pan? Jaa ei vai? Se mä haluaisin olla, poika joka ei koskaan kasva aikuiseksi. Hmmm, sen pitää olla sellainen joka osaa lentää. Batman on kova mutta mä en oo niin kova jätkä... Spiderman!! Käykö se? Samaistun siihen tyyppiin. Singahtelisin paikasta toiseen ja olisin tosi cool ja voisin mennä seiniä pitkin ja olisi se hieno maski.” (Sanojensa vakuudeksi Jiipee kiipeää myöhemmin salamannopeasti läheiseen satamanosturiin! :)

Hämähäkkimies / kuva Teatterikärpänen

Haluaisitko kertoa vielä jotain muuta? ” Olisi kiva että mulle tultaisi juttelemaan jostain asiasta. Mut saa viedä vaikka kaljalle tai kahville! Olisi kiva, että ihmiset tulisivat katsomaan ja moikkaamaan. Ja se, että ihmiset ei tappelisi! Saisi loppua tämä ahdistus! Mä oon oikeasti huolissani tästä yhteiskunnasta. 25€ kun maksaa teatterilipusta ja se auttaisi jotain, se olisi kivaa!”

Terveisiä blogin lukijoille? ”Hei lukekaa tätä blogia! Tosi hienoa, että jollain on intohimoa ja kiinnostusta tehdä tätä ja arvostaa näyttelijöitä!”

Oliko sinulla lapsena mielikuvituskavereita? ” Eeeei ollut...tai siis puhuin kyllä paljon mielikuvitustyypeille mutta niillä ei ollut nimiä. Nykyäänkin puhun hirmu paljon itsekseni, välillä niin paljon että ihan hävettää”, nauraa Jiipee.

Osaatko imitoida ketään? ”En osaa. Olen yrittänyt ja käynyt sellaisen kurssinkin koulussa, mutta ei se ollut mun juttuni ollenkaan.”

Jos saisit viettää päivän naisena,mitä tekisit? ”No kaikkea sitä mitä en voi miehenä tehdä. Jaa mitä? (naurua ja tuolissa kiemurtelua) No kyllä mä haluaisin tietää miltä mä tuntuisin ja miten muhun suhtaudutaan. Olisin joku bändäri jossain! Niin ja sitten tietysti haluaisin synnyttää!”

Talvipesäänsä Jiipee ottaisi mukaan paljon punaviiniä, dvd-levyjä sekä Nintendo Wiin ja Zeldan.

Lopuksi kysyin ranskalaisen Bernard Pivot´n kuuluisat 10 kysymystä näyttelijöille :

1.Mistä sanasta pidät eniten? - Vapaus

2.Mistä sanasta pidät vähiten? - Tarkoituksettomuus
3.Mikä sytyttää sinut? - Intohimo
4.Mikä sammuttaa intohimosi? - Välinpitämättömyys
5.Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu
6.Mitä ääntä rakastat? - Sydämestä tulevaa naurua ja sitä kun joku toinen sanoo jotain kaunista ja hyvää
7.Mitä ääntä inhoat? - Sitä ääntä kun lähtee ihmisestä,kun se kuulee todella läheisen ihmisen kuolleen. Täydellistä tuskanhuutoa.
8.Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Arkeologi tai psykologi
9.Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sukeltaja
10.Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Täällä saat olla rauhassa kaikkien rakkaittesi kanssa. Oot hyvä jätkä ja tervetuloa!