Robin Hood / Turun Kesäteatteri

Robin Hood / Turun Kesäteatteri, Vartiovuori

Ensi-ilta 13.6. 2019, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Teksti ja ohjaus Jukka Kittilä
Musiikki Valtteri Lipasti
Taistelukoreografiat Oula Kitti
Lavastus Teemu Loikas
Pukusuunnittelu Pirita Lindén
Tarpeisto Jenni Rutanen
Äänisuunnittelu Mikko M. Koskinen
Kampaukset ja maskeeraus Alisa Oksanen

Rooleissa : Eetu Känkänen, Anna Böhm, Turkka Mastomäki, Jenni Kitti, Markus Niemi, Samu Loijas, Harri Ahola, Saara Mänttäri, Jarkko Kallionpää, Jasmin Mehtälä, Tomas Armanto, Reeta Manninen, Aloyce Fungafunga, Asma Marouf, Onni Heinonen, Onni Petäjä, Eetu Nieminen, Urho Kallionpää, Kaisa Karlström, Kauko Luttinen, Helmi Nolvi, Aava-Sofia Roisko, Enia Roisko, Veela Seikkilä ja Helka Tanskanen

 Edullisen bussilipputarjouksen johdosta olin saapunut Turkuun jo monta tuntia ennen esitystä ja onnekkaasti sattui olemaan aurinkoinen sää (lähtiessä Hämeenlinnassa satoi vielä kunnolla) ja vielä bonuksena käsityöläismarkkinat ja keskiaikamarkkinat (joista jälkimmäisessä en ehtinyt pyörähtämään). Vähemmän onnekkaasti olin laittanut jalkoihini hiertävät kengät ja molemmissa kantapäissä ilkeät rakot sain kammettua itseni lopulta Vartiovuorelle Robin Hoodin houkuttelemana.

Robinin posse 

 Mietiskelin siinä ennen esityksen alkua, että ihmeekseni en ole koskaan nähnyt Robin Hoodista teatteriversiota (tosin Sappeella heilui Robin Hoodia ja Sherwoodin väkeä kesällä 2012, mutta se oli vähän toisenlainen hommeli se) ja pari tuntia myöhemmin oli todettava, että eipä se tämäkään se ihan "perinteinen" tarina ollut. Tuttuja hahmoja kyllä, mutta osittain uusi sukupolvi temmeltämässä Sherwoodin metsässä ja lähistöllä. Hyvillä tarinoilla ja legendoilla on sellainen voima, että ansaitsevat tulla kerrotuksi uudellakin tavalla.

 Ehdin hyvän tovin myös ihastella varsin näyttävää linnarakennelmaa ja lavastusta muutenkin, ja sitten jostain saapui paikalle kitaroineen kertoja (Markus Niemi), joka lauleskeli joka välissä kaikenlaista ja välillä muuntui myssynpoistolla kruunupäiseksi prinssi Juhanaksi, jonka laulelosta ei niin kauheasti oltu kiinnostuneita tarinan edetessä.

Laulua pukkaa vaihteeksi (Markus Niemi) 

 Tässähän on niin, että sattuu olemaan oikein hurmaava näyttelijä, jonka nimi nyt sattumalta on Robin (Eetu Känkänen) ja hän on esittänyt legendaa Robin Hoodista turuilla ja toreilla. Käy ilmi, että tarinasta tuttuja hahmoja on vielä 20v myöhemminkin kuvioissa mukana, ainakin munkki Tuck (Samu Loijas) ja Pikku John (Harri Ahola), ja pyöriipä paikalla myös uuden sukupolven Puna-Will (Saara Mänttäri). Vaan kuka onkaan Marian (Anna Böhm)... Ilkeällä Nottinghamin sheriffillä (Turkka Mastomäki) tuntuu olevan hampaankolossa yhtä jos toista edelleen vuosikausien jälkeenkin ja pelkän Robin Hoodin nimen mainitseminen ahistaa ja saa otsasuonet pullistumaan päästä. Gisborne (Jenni Kitti) komppaa vieressä. Täytyy muuten erikseen mainita, että varsin ikävä ja juuri oikealla tavalla alhainen nauru oli sheriffillä ja habitus muutenkin sellainen, että katsomon äiti-ja mummuosastolla ehkä hiukan pyöri sukat jalassa. Ehkä.

Nottinghamin sheriffiä (Turkka Mastomäki) ja muita ei paljoa naurata

 Hyvissä tarinoissa on aina yllärikäänteitä ja niin tässäkin. Kas kummaa, Sherwoodin iloinen porukka on yllättäen kasassa jälleen, rikkailta viedään ja köyhille annetaan - ja tanner tömisee. Sankariainesta on näyttelijä-Robinissakin, vai onko kenties noituutta ilmassa, kun miekankäsittelytaidot vaihtelevat? Miekat kolisevat, sudet ulvovat, sheriffi naureskelee ilkeästi ja namipussit rapisevat katsomossa kiihtyvään tahtiin. Joku huutelee, että "tuo kirves on muovia, ei se satu". Reippaiden laulujen lomassa taputetaan mukana ja innokkaimmat laulavatkin. Näkymättömillä hevosilla kirmaillaan ja mietin, että tämän on kolmas kesäteatteriesitykseni ja kolmas näytelmä, jossa ollaan ratsastavinaan. Keppihevoset sentään puuttuvat, onneksi. Tuskin maltan odottaa ensiviikon Spamalotia Seinäjoella...

 Wau-efektejäkin on muutama. Linnan muuttuminen tuosta noin synkemmäksi vankityrmäosastoksi luurankoineen saa pienen hämmentyneen kohahduksen aikaan, samoin mystisesti tyhjästä ilmestyvät nuolet ja äänet, jotka tuntuvat kuuluvan jostain kaukaa ja ketään ei näy. Robinkin liitää katsomon yli hienosti! Riittää siinä pikkukatsojille hämmästelemistä ja olen varma siitä, että tämän esityksen jälkeen kalistellaan hiukan kepeillä ja leikitään taistelukohtauksia uusiksi. Itseäni kovasti viihdyttivät tietynlaiset sanailut ja heitot, ja ympäröivän luonnon hyödyntäminen. Robin vehreä oksa kasvojen edessä, heh. Puvustukseen oli panostettu ja hienoja yksityiskohtia olivat asut ja rekvisiitat täynnä. Jotensakin hupaisaa oli myös se, että roolihahmojen joukossa oli mm. Saksinturjake ja Saraseeninketale.

Robin (Eetu Känkänen) 

 Minua tässä tarinassa viehätti eniten seikkailuhenkisyys, oikeudenmukaisuus, positiivinen meininki yhdistettynä juuri sopivankokoisella ripauksella jännitystä sekä hoopoilua ja se, että naisroolit olivat kerrankin toiminnallisia eikä "ooo nuori ja salskea sankarini, tule pelastamaan minut"-tyylisiä. Kestokin oli passeli eikä katsomosta kuulunut kuin kerran heleällä äänellä, että milloin tää oikein loppuu.

 Kuivalla hiekalla kirmailu nostatti muuten aikamoisia tomupilviä ja tuntui siltä, että silmät ja suut on hiekkaa täynnä vaikken ihan alimmilla riveillä istunutkaan. Hiekkakummusta sai hyvin kyllä vauhtia tossun alle, ei siinä mitään. Hiukan närästi myös se, että takanani istui porukka, joka pulinasta ja rapinasta päätellen keskittyi enemmän eväisiin kuin esityksen seuraamiseen... Josta tulikin myös mieleeni, että miksei kesäteattereissa ole ennen esitystä tai väliajalla myynnissä esim. herneitä ja mansikoita? Kesän herkkusato kun alkaa olla parhaimmillaan, eikä niitä viitsisi mistään torilta lätsähtäneenä roudata mukanaan. Ostaisin kyllä makkaran sijaan mielelläni!

 Jos kaipaat pientä seikkailua arkeen ja mukavia lauluja, niin Vartiovuorelle siitä! Vähän tuli pieniä Game of Thrones -fiiliksiä tästä myös, kun oli hiippailua linnan käytävillä, pahismeininkiä, valtaistuinta, miekkailua ja naissotureita. Oikein onnistunut Turun reissu oli tämä ja ehdin paluubussiinkin hienosti (miinus ne rakot jaloissa).

Lisäinfoa teatterin sivuilta tästä.

Esityskuvat (c) Jere Satamo

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Turun Kesäteatteri!)

Danny-musikaali / Suomen Kesäteatteri, Valkeakoski

Danny-musikaali / Suomen Kesäteatteri, Valkeakosken Apianniemi

Ensi-ilta 13.6. 2019, kesto noin 2h 25min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Heikki Paavilainen
Kapellimestari Ali Ahmaniemi
Koreografia Ansku Bergström (paitsi Tuulensuojaan/Daniel Paul)
Puvustus Arja Sahno, assistentti Sanna Lintula
Kampaus ja maskeeraus Pirjo Laihiala, assistentti Hanna Heikkilä
Lavastussuunnittelu Jyrki Seppä

Orkesteri : Ali Ahmaniemi, Sampsa Rättäri, Teemu Broman ja Jimi Hautamäki

Rooleissa : Lauri Mikkola, Ilkka Koivula, Susanna Laine, Ushma Karnani, Erika Vikman, Harri Penttilä, Ronja Alatalo, Ansku Bergström, Janne Talasma, Sampsa Rättäri ja Osku Perkiö/Vilho Erävesi

 Ennen varsinaiseen esitykseen paneutumista muutamat omakohtaiset Danny-muistoni, olkaa hyvä! Joskus 70-luvun lopulla pappani huuteli olohuoneesta mummolassa, että "Tulkaapa katsomaan, telkassa on nyt Tanny ja Armi!" (ja nimenomaan lausuttuna Tanny, ei suinkaan Täni), ja siitä jatkumona Apu-lehden Armi ja Danny -paperinuket, joilla tuli leikittyä ja takuulla vähän samalla laulettuakin. Vuosikausia myöhemmin Danny oli pestattu esiintymään Wanaja-festareille ja siellä rokkikansa minä mukaanlukien naureskeltiin ennen Iso D:n vuoroa, vaan eipä naureskeltu pitkään. Danny tuli leopardikuosisissa tiukoissa housuissa lavalle ja otti tilanteen aika suvereenisti haltuun. En muista niistä festareista muuta kuin Dannyn shown ja sen, että yleisö villiintyi täysin ja hoilattiin Aaveratsastajia kuorossa. Jippijaijeeeee kaikui hienosti Linnanpuistossa. Sama meininki Reska-festareilla vuonna jotain. Myöhemmin pelasimme huviksemme keskenämme Aliasta mieheni kanssa ja hän loihe antamaan minulle seuraavanlaisen vihjeen : "Saatanan iso mies käärme pään ympärillä". Helppohan tuosta oli ottaa koppi. Tuorein muistoni on se, että vuosi sitten Danny saapui UIT:n ensi-iltaan, hänet oli helppo bongata yleisömeren joukosta aulasta, koskapa oli sen verran pitempi muita ensi-iltavieraita ja ohimennessään Hän katsoi minua suoraan silmiin. Voihan vau. Seisoskelin ystäväni kanssa sisäänpääsyä odottamassa ja ykskaks vieressämme seisoi Danny ja Lenita kuulumisia vaihtamassa ja tuli jotenkin sellainen olo, että nyt me tavalliset talliaiset olemme seuraan päässeet emmekä uskaltaneet hengittää hetkeen.

 Suomen Kesäteatteri Valkeakoskella on jo muodostunut käsitteeksi ja yhdeksi eteläisen Suomen suosituimmista ja idyllisimmistä kesäteattereista - kansa vaatii viihdettä ja sitä myös saa. Mitään yllätyksiä ei ole luvassa, ja miksikäs sitä hyväksitodettua reseptiä muuttelemaan. Tunnetun artistin ympärille viritelty esitys houkuttelee katsojia varmasti kauempaakin, ja menneinä vuosina olemme saaneet nauttia mm. Kirkan, Topi Sorsakosken ja Jari Sillanpään tuotannosta. Ilkka Lipsanen eli Danny on tästä porukasta poikkeus ainakin siinä mielessä, että hänen elämästään en koskaan muista lukeneeni mitään päihdeongelmajuttuja tai muita aallonpohjia - naissuhteista on kirjoiteltu ja ihmetelty sitten senkin edestä.

Dannyt

 Aika monessa aiemmassa musiikkinäytelmässä/musikaalissa on Danny piipahtanut lavalla vähän koomisessakin valossa sivuhenkilönä opettamassa Kirkalle lavaliikehdintää tai muuten vaan seisomassa jalat harallaan tyköistuva haalari päällään. Nyt on aika Dannyn astua päärooliin, ja Ilkkoja/Dannyja nähdään lavalla peräti kolme eri-ikäistä versiota. On pikkupoika-Ilkka (näkemässäni esityksessä roolissa oli TTT:n Billy Elliotista tuttu Osku Perkiö) tutustumassa isoisäänsä Algoth Niskaan (Ilkka Koivula) ja sitten vähän vanhempi nuorukainen (Lauri Mikkola) tutustuu The Islanders-bändiin ja siitähän se sitten lähtee pitkä ura käyntiin. Lauri Mikkolan lavakarisma on kyllä uskomaton, hänellä on tekemisessään mielettömän intensiivinen ote ja se lavaliikehdintä + ääni silkkaa hunajaa. Ilo silmälle ja korvalle on hän. Nahkahousuissa paidatta keekoilevaa Dannya seuratessa oli helppo ajatella miten hikistä mahtoi meno olla silloin, kun Danny-show käärmeineen kiersi ympäri Suomea. Sulakkeet kärvähtivät varmasti monessa mestassa. D-tuotanto haali suosikkilaulajia talliinsa ja muutenkin piti/pitää artistien puolta, tämä osuus minulla olikin kyllä tiedossa.

Nuori Danny paidatta 

 Tuttuun tapaan lavalla nähdään myös muita tunnettuja hahmoja aina Spedestä Katri Helenaan (olipas muuten aikamoisen reippaan kokonaisvaltainen tulkinta jälkimmäisestä Erika Vikmannilla) ja Kirkasta Olavi Virtaan (hiukan meni minulla roskia silmään ikääntyneen Olan vuoksi, roolissa Harri Penttilä), nähtiinpä myös ehkä Jyrki Hämäläinen (?) ja Andy McCoykin. Dannyn ympärillä on aina pyörinyt naisia ja sitäpä en muuten tiennyt, että ex-vaimo Liisa (Ushma Karnani) on vaateketju-Seppälän sukua. Vaikka asia ei minulle mitenkään kuulu, joskus on tullut mietittyä sitä, että miten Liisa ja Ilkka pysyivät sitkeästi yhdessä, vaikka kuvioihin tuli 70-luvun loppupuolella mukaan eräs Armi... Tulipa selvyys tähänkin.

 Miss Suomi 1977 Armi Aavikko (Susanna Laine) saa kruununsa ja lavalla Dannyt tekevät ns. läpystä vaihdon (itse asiassa katseella ja pään nyökkäyksellä) ja Ilkka Koivula hyppää Dannyksi. Armin ja Dannyn hellä duetto on kyllä tietynlainen sukupolvikokemus, jolta ei minun ikäpolveni ja sitä vanhemmat ole pystyneet mitenkään välttymään. Olihan se herttaista ja jotenkin viatonta ja söpöä, ja hirmuisen herkästi Susanna Laine Armia tulkitsee tässä. Roskia meni taas silmiin, kun luonnonlapsi Armi kirmaa hiukset hulmuten rantaan ja Danny katsoo kaihoten perään. Tuli sellainen olo, että nyt ymmärrän. Väliajalla ehdin mainostamaan miehelleni maailman huonoimmaksi musiikkivideoksi tituleerattua herkkupalaa (ohessa linkki) ja väliajan jälkeen näemmekin jonkinsortin toisinnon siitä ilokseni, tosin suomeksi. Miten sulavaa liikehdintää! Olin muuten muinoin tyttösenä vähän pihkassa videollakin nähtävään pitkänhuiskeaan Jari Samuliniin (kyllä, Airan poika), hän oli mielestäni mystisen kuuma. Melkein yhtä kuuma kuin Salomon ja Unisatu, tiukka kokohaalari ja tolppakengät.

Armi ja Danny 

 Olen lukenut Dannysta vuosien saatossa monia juttuja ja nähnyt kaikenlaisia haastatteluja, ja yhden asian olen pistänyt merkille. Hän on puhunut ja puhuu aina äärimmäisen kunnioittavasti ja arvostavasti kollegoistaan ja elämänsä rakkauksista, ei pahaa sanaa kenestäkään. Samalla tavalla mielestäni tämä näytelmä kohtelee Dannya niin artistina kuin musiikkivaikuttajana sekä Ilkkaa yksityishenkilönä. Hän on käsite ja elävä legenda. Jotenkin syvästi minua kosketti myös se, miten hienolla tavalla Armi Aavikon kohtalo käsiteltiin ja liitto Liisa-vaimon kanssa sinetöitiin. Kunnioittaen, ei mitenkään sensaatiohakuisesti.

 Tuttuja kipaleita on tämäkin esitys tietysti tulvillaan ja tälläkin hetkellä päässäni soi eräänlainen Danny-potpuri (Tuuliviiri, Amarillo, East Virginia, Seitsemän kertaa seitsemän ja "levotonta verta mulla virtaa suonissain"). Hienoja, vähän tuntemattomampiakin tulkintoja kuullaan. Laurin ja Ilkan lisäksi ääneen pääsevät eniten myös Erika, Harri ja Ushma. Erika Vikman on kyllä aikamoinen pakkaus ja miten mahtaa tosielämässä Iso D pysyä tämän sähikäisen perässä?! Vauhdikkaita tansseja nähdään myös (Anskun ja Jannen johdolla muidenkin kuvioita oli ilo katsella) ja erityisesti minua ilahdutti nähdä upea monilahjakkuus Ronja Alatalo lavalla pitkästä aikaa.

Naiset (vas. Ronja, Ushma, Erika, Ansku ja Susanna) 

 Hyvin oli Ilkka Koivulalla hallussa Dannyn elekieli haara-asentoineen ja päänheilahduksineen, eli luonnistuu muutkin kuin Topi Sorsakosken elkeet. Lauri Mikkola on nähty viimeksi korkkareissa HKT:n Kinky Bootsissa ja syksyllä hänet nähdään Työviksen Poikabändin riveissä, joten herkkua on luvassa jatkossakin. Kyllä meidän katsojien kelpaa! Ushma taas nähdään pääroolissa Lahden Nunnia ja konnia -musikaalissa! Hienoa!

 Valkeakoski houkuttelee väkeä bussilasteittain takuulla tänäkin kesänä. Meitä hemmoteltiin helteisellä säällä (onneksi järveltä kävi vieno tuulonen) ja kuumilla makkaroilla, vaihteeksi. Ainut asia mistä en varsinaisesti tykännyt oli ne joka väliin kommentoivat mummot, mutta muuta yleisöä tuntuivat mummojen jutut kovasti naurattavan. Muiden ilo ei ole minulta pois, joten se heille suotakoon. Andy McCoy hiukan ihmetytti myös...

 "Peruskauraa", totesi mieheni esityksen jälkeen "ja ei se Danny nyt niin kiinnosta mua". Kotona on sitten koko ilta soitettu Dannyn tuotantoa Youtubesta, laidasta laitaan. Tehtävä siis suoritettu, eli esitys teki vaikutuksen ja herätti mielenkiinnon tutkailla lisää.

 Esityskalenteri löytyy tämän linkin takaa.

Seuraavaksi suuntaan Turkuun Vartiovuoren Kesäteatteriin Robin Hoodin seuraan, mutta vasta juhannuksen jälkeen. Hyvää juhannusta siis kaikille!

ps. Olen nähnyt nyt kaksi kesäteatteriesitystä, ja molemmissa kirmailtiin keppihevosilla...

Esityskuvat (c) Daniel Paul

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Suomen Kesäteatteri!)

Yhteistyössä Teatterimatka .fi - teatterit yhdestä osoitteesta!

506 ikkunaa / Viikinsaaren kesäteatteri

506 ikkunaa / Viikinsaaren kesäteatteri, Tampere

Ensi-ilta 13.6. 2019, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Heikki Salo
Ohjaus Olka Horila
Musiikki Miljoonasade
Musiikin sovitus Antti Paranko
Lavastus Markku Mäkiranta
Puvustus Erja Mikkola
Koreografi Markku Nenonen

Rooleissa : Heikki Hela (13.7. asti)/Sami Hintsanen (17.7. alkaen), Saska Pulkkinen, Sanni Haahdenmaa, Janne Kallioniemi, Birgitta Putkonen, Jarkko Tiainen, Krista Putkonen-Örn ja Aleksi Aromaa

Bändi : Antti Paranko (kapellimestari ja kitara), Aleksi Aromaa (basso), Jussi Liimatainen/Tuomas Hautala (koskettimet) ja Lauri Malin (rummut)

 Ehti tässä kehittymään yli kuukauden tauko teatterireissuista! Paussi teki hyvää, ja iloisin mielin suuntasin kesäteatterikauteni avaukseen Viikinsaareen. Reissu starttasi perinteiseen tapaan Laukontorilta ja avasin myös pehmiskauden, onneksi lokki ei vienyt herkkuani suoraan kädestä. Tuntia ennen esityksen alkua lähti laiva Viikinsaarta kohti (tiesittehän, että laivalippu kuuluu esityslipun hintaan) ja mukavaa oli jälleen katsella kesäistä Tamperetta vesiltä. Vastapäätä istunut pariskunta naposteli kesän ensimmäisiä kotimaisia mansikoita ja yritin välttää liian pitkiä katseita heidän suuntaansa, etteivät kuvittelisi, että minäkin olisin tuoretta makuelämystä vailla...

Menomatkalla (c) Teatterikärpänen

 Sää oli viileähkö, mutta aurinkoinen ja sateeton - oikeastaan juuri passeli minulle, sillä en tykkää liian paahteisesta helteestäkään. Kanssakatsojat olivat varustautuneet asianmukaisesti lämpimin vaattein ja takein. Vuosi sitten Viikinsaaressa oli jonkinsortin keppihevoskilpailut meneillään, ja tälläkin kertaa keppareita tuli nähtyä, vähän eri yhteydessä tosin.

 Heikki Salon kynäilemä "506 ikkunaa" on kepeä kertomus veljeksistä, jotka tapaavat pitkästä aikaa isän kuoleman jälkeisessä perinnönjaossa. Tarmo (Saska Pulkkinen) on veljeksistä nuorempi, Anselmi (alkukauden näytöksissä Heikki Hela) vanhempi ja vielä ilmeisesti aikamoinen seikkailija, sillä pikkuveli on saanut säännöllisesti postikortteja maailman eri kolkilta. Lemmenkuviot ovat myös isossa roolissa, sillä samassa talossa asustaa monenlaista tyyppiä odottamassa milloin mitäkin. On turvapaikanhakija Meli (Sanni Haahdenmaa), johon Tarmo tuntuu olevan pihkassa. On hemaiseva Ruusa (Krista Putkonen-Örn), jolla on sutinaa Keinosen (Jarkko Tiainen) kanssa, mutta rakkausasioista puhuttaessa neiti juoksee karkuun kukkamekon helmat paukkuen. On leskirouva/parturi Paula Cecilia (Birgitta Putkonen), jolla on sinnikäs ihailija insinööri Mäkki (Janne Kallioniemi). Miekkonen sattuu vaan olemaan toivottoman ujo. Hän käy monta kertaa päivässä niskanrajauksessa ja tekee siten ns. tukasta asiaa, mutta ei vaan ujouttaan saa sitä varsinaista asiaansa sanottua. Niin, ja on myös mehiläisiä ja ainakin neljä hiukan suurempaa pömmähäistä, sillä bändi on tällä kertaa varustautunut hienoilla raitamyssyillä.

Iivee (isoveli Anselmi) ja Peevee (pikkuveli Tarmo) 

 Kesäteatteriesityksissä harvemmin on mitään erityisen kohottavaa juonikuviota eikä äkkiseltään tule mieleeni yhtäkään esitystä, joka olisi jäänyt mieleeni nimenomaan loistavan käsiksen johdosta. Ehei, kesäteatteriin tullaan viihtymään, vähän naputtamaan jalalla tahtia hyvän biisin pamahtaessa ilmoille ja nauttimaan kahvilan antimista ennen esitystä ja etenkin väliajalla. Näin se menee, ja itsekin olen huomannut olevani kesäisin vähän eri moodissa kuin yleensä. Kun puitteet ja yleinen viihtyvyys on kohdillaan, en jää sen enempiä miettimään, että miksi esimerkiksi tässä esityksessä paikalle roudataan yllättäen robotti U2MEE2 (Sanni Haahdenmaa) ja kohta kaikki kirmailevat ees ja taas keppihevosilla.

 Ikkunoita tietysti pestään myös (tai tässä tapauksessa putsaillaan) ja koska näytelmän nimi on 506 ikkunaa ja käsiksen takana tunnetun bändin nokkamies, on mukaan solutettu tuttuja ja vähän tuntemattomiakin Miljoonasateen kipaleita, joita sitten yksin ja yhdessä lauletaan. Itsekin liikuttelin huuliani useammassa biisissä mukana, kivasti oli joukossa myös sellaisia, joita en aiemmin ollut kuullut. Hienoja sovituksia on Antti Paranko jälleen tehnyt ja bändi oli muutenkin oivallisessa iskussa, kuten aina.

Ylväs bändi ilman raitapipoja 

 Erityismaininnan ansaitsee kyllä Kallioniemen Janne insinöörin roolista. Ehdottoman hupaisalla tavalla liikuttavan symppis hahmo, jotenkin sellainen toivottomasti rakastuneen Apuva-miehen nykyaikainen versio. Mieleeni jäi pienoinen hypähdys aina lavalle tultaessa ja vähän erikoinen lauseiden loppujen painotus, ja muutenkin koko habitus oli erityisen herkullista seurattavaa. Taisi muuten saada väliaplodeitakin tämä heppu, ja ihan ansaitusti. Hauska kohtaus oli etenkin se, jossa tekstarit paukkuivat kun Keinonen yritti omalta osaltaan hiukan avittaa tuppisuuta kohtalotoveriaan.

Jännittynyt kosiomatkalainen 

 Heikki Hela oli varsin passeli Anselmin rooliin ja uskallan väittää, että moni katsoja oli saapunut paikalle ihan vain hänen takiaan. Hela-fanien kannattaakin suunnata paikalle esityskauden alkupuoliskolla, sillä 17.7. alkaen Anselmin rooliin hyppää Hintsas-Sami, joka ei liiemmin esittelyjä kaipaa hänkään.

 Loppupuolella isketään muuten uusi vaihde silmään, kun eräs pitkätukka saapuu yllättäen velkojaan perimään ja kuullaan Koiran mies -niminen tykitys Aleksi Aromaan toimesta. Huh mikä veto! Eipä mies ole turhaan mukana ensikeväisessä We Will Rock You -spektaakkelissa Messukeskuksessa. Hiukan esimakua tässä.

 Vuosi sitten kuultiin Mikko Alatalon kappaleita ja korvamadoksi vähän yllättäenkin jäi Jolsa jätkä. Ennakkoon pelkäsin, että loppupäivä putsaillaan ikkunoita, mutta päähäni tarttuikin parhaiten Tulkoon rakkaus. Mikäpäs siinä, hieno biisi!

Takariviin tuli muuten makkarantuoksu aika hyvin ennen väliaikaa...

 Kesäteatterikauteni avaus sujui siis oikein mukavissa merkeissä. Laivareissu on aina bonusta, iloiset kanttiinintädit, pirtsakka käsiohjelmienmyyjä, hyvä meininki lavalla, hyväntuulinen yleisö ja erityisen kuumat väliaikamakkarat. Lisäinfoa kesäteatterista esitysaikatauluineen tästä linkistä.

 Tästä on hyvä jatkaa seuraavaksi Valkeakoskelle Dannyn pariin ja uutta korvamatoa pukkaa, se on selvä.

Esityskuvat (c) Kai G. Baer

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Viikinsaaren kesäteatteri!)