Viides askel / Kansallisteatteri

 Joitakin vuosia sitten matkustin myöhäisellä lähijunalla Tampereelta Hämeenlinnaan. Kuten nykyäänkin, junalippu piti olla ostettuna etukäteen tai sitten piti istua ns. lipunmyyntivaunussa, ja junissa kiersi tarkastajat säännöllisen epäsäännöllisesti. Juuri ennen junan lähtöä samaan vaunuun rientää hengästyneenä hattupäinen nuorukainen reppu selässään, istuutuu minua vastapäätä ja kertoo, että "mä en ehtiny ostaa lippua ja nyt mä oon kusessa". Oli menossa Parolaan. Miekkonen oli pikkuisen päihtynyt, mutta hyvin symppiksen oloinen kaveri. Muistan miettineeni, että oho, Nuuskamuikkusen ja Paavo Kinnusen sekoitus noin ulkonäöllisesti. Olin täysin myyty. Tarjouduin ostamaan sovelluksellani hänellekin lipun. "Voiko olla näin ystävällisiä ihmisiä?" hän ihmetteli ja ilahtuneena hyväksyi tarjoukseni. Kaivoi taskustaan vitosen setelin kiitokseksi, en muista otinko sitä vastaan. Tarkastajat tulivat heti alkumatkasta, meillä oli kaikki kunnossa ja matka jatkui. "Sä pelastit mut", nuorukainen kiitteli vuolaasti ja koska huomasi minut jotenkin turvalliseksi aikuiseksi, alkoi samantien avautua elämästään. Kuten jo todettu, olin täysin myyty. Hän oli hurmaava, vähän ressukka ja vähän siipi maassa, mutta äärimmäisen hurmaava ja kauniisti ajatuksiaan ilmaiseva tyyppi. Hän sitten Parolassa poistui, ovensuussa heilutti vielä ja meni sitten menojaan. Minua ihan harmitti ja vähän myös suretti. Hieno pieni kohtaaminen, alle tunnin yhteinen matka. Olisin mielelläni kuunnellut hänen juttujaan pitempäänkin ja hetken mietin, että miksen antanut puhelinnumeroani. "Soita mulle, jos tarvitset kuuntelijaa." Minne meni miekkonen, sitä tiedä ma en. 

 Kansallisteatterin kolmannesta kerroksesta löytyy Maalaamosali ja Taivassali, uudet mainion muunneltavat näyttämöt. Aula on täynnä väkeä jonottamassa ja odottamassa "Taivassalin porttien aukeamista". Vihdoin ovet avataan ja astelemme sisään. Katsomo on tällä kertaa puoliympyrän muotoinen. Näytelmä alkaa, kuuluu askelia. Kaksi miestä, nuorempi ja vanhempi. Sydämessäni läikähtää mukavalla tavalla. Nuorempi, anorakki päällään, kangaskassi kädessään, vähän anteeksipyytelevä habitus. Siinä hän taas on! Tuttu tyyppi. Olen täysin myyty heti ensisekunneilla ja tiedän, että ainakin tuolle miehelle haluan tapahtuvan pelkkää hyvää ja tiedän myös sen, että tulen rakastamaan tätä puolitoistatuntista näytelmää. 

Jarmo ja Luka

 David Irelandin tuore musta komedia Viides askel kertoo kahdesta toipuvasta alkoholistista, jotka ovat tavanneet Nimettömien Alkoholistien kokouksessa. Miehistä nuorempi, Luka (Paavo Kinnunen) pyytää kummikseen vanhempaa Jarmoa (Juho Milonoff), joka ilomielin suostuu. Kummin tehtävänä on tukea kaikin tavoin toista raittiuden kivikkoisella tiellä - toimia esimerkkinä, mentorina, "vanhempana ja viisaampana" roolimallina. Jopa isähahmona. Tärkeää on saavuttaa luottamus, ja olla puheissaan avoin ja rehellinen, etenkin itselleen. Näytelmän nimi viittaa kahdentoista askeleen toipumisohjelmaan. "Myönsimme vajavuuksiemme täsmällisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle." Katsomosta tietyissä kohdissa kantautuvien naurujen perusteella otaksun, että askeleita on sielläkin otettu ja tuttua on. 

 Juomisesta tai raittiudesta näytelmä ei varsinaisesti kerro. Se kertoo itsetutkiskelusta, koukuttumisesta erinäisiin asioihin, anteeksiannosta, läheisyydenkaipuusta, jatkuvasta tasapainoilusta kielletyn ja sallitun välillä, valinnoista, oman tiensä löytämisestä. Äänimaailma herkistää kuuloaistin. Kaukaa kantautuu kahvinkeittimen porinaa - pahvimukillinen tuoretta kahvia ja siivu makoisaa pullaa tuo turvallisen, kotoisan olon. Tuolista kuuluu piiiitkä huokaus sen päälle istuttaessa, paljon ovat nämäkin tuolit asioita kuulleet ja monenlaista käsittelyä kokeneet. Huumori tarjoaa yllättäviä visioita, kuten Willem Dafoe kirittämässä juoksumatolla tai pitkän avioliiton tarjoama jatkuvaluonteinen herkkubuffet...

 Näyttelijät ovat huimassa vedossa. Yllätyksellistä, räjähdysherkkää ja herkkää vuorotellen. Kumpi vie. Kaikki pienet eleet ja ilmeet, hapuileva katse ja toisaalta suora, rehellinen silmiin katsominen, hammastenkiristely kun tekisi mieli sanoa tai tehdä muuta, mutta kuin ei saa eikä voi. Pitää olla esimerkillinen ja tehdä toisin kuin oma isä, mutta kehonkieli kertoo paljon enemmän kuin pelkät sanat ja paljastaa sen, miten pienestä kaikki on kiinni. 

 Lavastus yllättää myös. Tummat seinät ja siirreltäviä tuolejako vain? 

 Itse olen koukussa tämänkaltaisiin näytelmiin, tämänkaltaiseen teatteriin. Ennalta oli pieni aavistus näytelmän annista, mutta sain paljon, paljon enemmän. Kiitos. Näitä lisää. 

~

VIIDES ASKEL / Kansallisteatteri 

Suomen kantaesitys 17.9. 2025 Taivassalissa (kesto 1h 30min, ei väliaikaa) 

Näyttämöllä : Paavo Kinnunen ja Juho Milonoff 

Teksti David Ireland, suomennos Janne Reinikainen ja Eva Buchwald, ohjaus ja lavastussuunnittelu Janne Reinikainen, pukusuunnittelu Heli Hynynen, valosuunnittelu Eetu Hiltunen, äänisuunnittelu Sami Hassinen ja dramaturgi Eva Buchwald 

Esityskuvat (c) Ilkka Saastamoinen

Tomi Alatalon muistolle

 Muutama päivä sitten päätin jatkaa bloginpitoani iloisin mielin. Kalenterini on täynnä monia kiinnostavia näytelmiä, joista olisi kiva taas kirjoittaa. Yksi tulevista ensi-illoista lokakuussa on "Irwin - Mies joka valitsi väärin" täällä Hämeenlinnan Teatterissa, ja erityisen mukavaa olisi nähdä yksi suosikkinäyttelijöistäni, Tomi Alatalo, nuoren Irwinin roolissa. Viimeksi olen nähnyt hänet lavalla lokakuussa 2024, kun Beckett-klassikko "Huomenna hän tulee" vieraili Verkatehtaalla. Näytelmä, jossa Tomi tekee ns. kokovartalosuorituksen palvelija Luckyn roolissa - avaa suunsa vain kerran, mutta varsin unohtumattomalla tavalla. Näin tuon näytelmän kolme kertaa, kolmessa eri kaupungissa. Turun ja Tampereen esitysten jälkeen tapasin Tomin teatterin pihalla ja keskustelimme pitkään ja hartaasti näytelmän herättämistä ajatuksista ja maailman menosta noin muutenkin. Hänellä oli aina aikaa pieneen rupatteluhetkeen. 

 Tänään 22.9. Hämeenlinnan Teatterin edustalla on suruliputus. Uutinen Tomin kuolemasta on tavoittanut meidät. Hän on menehtynyt edellispäivänä äkilliseen sairauskohtaukseen, 44-vuotiaana. En voi uskoa tätä todeksi, oloni on täysin lamaantunut. (Edit. Yhteisellä päätöksellä Tomin Irwin-roolissa nähdään näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Petja Lähde.) 

(c) Teatterikärpänen

 Näin Tomin ensimmäistä kertaa tositoimissa kesällä 2010 Pyynikin Kesäteatterin Häräntappoaseen Rutasena. Rakastin kirjaa ja siitä dramatisoitua tv-sarjaa ja olin varma, että Pasi Rutasta ei yksinkertaisesti voi esittää kukaan muu kuin Antti Majanlahti (levätköön rauhassa hänkin). Tomin Rutasen jälkeen tulin siihen tulokseen, että okei, kyllä voi Rutasta näköjään esittää muutkin ja vieläpä loistavasti, ja samalla mielenkiintoni tätä nuorta miestä kohtaan heräsi. Kävi heti kättelyssä ilmi, että hän on näyttelijänlaadultaan täysin uniikki ja käyttää mainiosti hyödyksi pitkänhuiskeaa kroppaansa. Varsin fyysistä menoa siis. Vuosien varrella näin häntä pitkin Suomea niin Tuusulassa, Tampereella, Kotkassa, Helsingissä, Espoossa, Pälkäneellä kuin Turussakin. 

 Haastattelin Tomia blogiini keväällä 2013. Ensikohtaamisemme oli varsin miellyttävä. Hän otti minut heti vastaan kuin vanhan ystävän ja nappasi lämpimään halaukseen, vaikka tapasimme ensimmäistä kertaa. Myöhemmin viestittelimme usein ennen ja jälkeen esitysten. "Lämpimästi tervetuloa!" hän toivotti aina, jos ja kun ilmoitin ennalta tulostani. Tapasimme usein myös heti näytöksen jälkeen. Hän oli aina kiinnostunut kuulemaan heti tuoreeltaan millaisia ajatuksia näytelmä oli minussa herättänyt. Välillä jutut syvenivät hyvin filosofisiksi pohdinnoiksi niin teatterimaailmasta kuin myös elämästä yleensä, naurua unohtamatta. Joskus leikimme hobittia ja enttiä ihan vaan seisomalla vierekkäin.

 Tutkailin viestihistoriastamme viimeisimmät viestinvaihdot. 

"Lämpimästi tervetuloa Hämeenlinnaan!" viestitin minä puolestani keväällä Irwinistä luettuani. 

"Kiitos paljon! Nähdään taas syksyllä!" vastasi hän. 

(c) Ilkka Saastamoinen

 Tomi rakas. Minulla on ikävä sinua. Meillä on ikävä sinua. Lempeää katsettasi, läsnäoloasi, viisaita ajatuksiasi ja huumoriasi. Kiitos Hamletista, Pukkilasta, Nummisuutarien Eskosta, Luckysta ja kymmenistä muista roolitöistäsi niin teatterissa, tv-sarjoissa kuin elokuvissakin. Kiitos siitä, että sinun fanittamisestasi sai alkunsa eräs hieno ystävyys. Kiitos yhteisistä hetkistä. 

 Minulla oli suuri ilo ja kunnia tuntea sinut kaksitoista upeaa vuotta. 

Lepää rauhassa Tomi 💕. Lämmin osanottoni ja voimia suureen suruun läheisille, ystäville ja työtovereille. Emme unohda sinua koskaan. 

Titanique-musikaaliparodia / Riihimäen Teatteri

Totta se on, Teatterikärpäsen blogi on noussut kuin Feeniks-lintu uudelleen siivilleen, ehkä aluksi hiukan räpiköiden, joten suonette sen minulle anteeksi. On jo pitkään ollut pieni polte palata kirjoittamaan, joten tässä sitä ollaan - halusitte tai ette. Maltoin pysyä lähes kuusi vuotta poissa! Teatterimyönteisiä kirjoituksia näkee nykyään kovin vähän, jotain oli siis tehtävä. Blogini uudelleenviritys olkoon minun tekoni osoittaa kulttuurimyönteisyyttä ja arvostusta alaa ja sen tekijöitä kohtaan. Tässä välissä olen edelleen ahkerasti käynyt teatterissa, toki vähemmän kuin ns. ruuhkavuosinani ja enemmän valikoiden. Olen hyväksynyt aikoja sitten sen, etten kaikkea kiintoisaa ehdi enkä pysty näkemään ja tiedoksi jo tässä vaiheessa - kaikesta kiinnostavastakaan en aio kirjoittaa, jos en osaa sanoittaa aatoksiani muutamaa lausetta enempää. 

"Kaikki joukolla jäätä särkemään"

 Ja sitten suoraan asiaan... Paluu blogimaailmaan tapahtui ns. "pehmeänä laskuna" ja teoksella, josta on suhteellisen helppo kirjoittaa ilman, että tarvitsisi pitkään miettiä syntyjä syviä. Koko päivän oli soinut päässäni jostain syystä Anita Hirvosen "De va kukku de" ja mitä lähemmäs Riihimäkeä saavuttiin, sitä enemmän soi "sinä olit jäävuori meressäin, se oli Titanicin yö" ja Hirvoska vaihtui lennossa Frederikiin. Riihimäen Teatterissa sai siis 18.9. ensi-iltansa musikaaliparodia Titanique, joka yhdistää Titanic-elokuvan tutut, rakastetut kohtaukset ja hahmot sekä erään legendaarisen laulajan kappaleet. Frederikiä ei kuitenkaan kuulla eikä onneksi nähdä, vaan Céline Dionia! Haluatteko muuten kuulla minun varhaisimman muistoni Titanicista? Kerron sen silti. Kun Reetun aiemminmainittu kappale ei päässytkään edustamaan maatamme Euroviisuissa, minä kostoksi köytin itseni hyppynarulla vanhempieni sängynpäätyyn. Siitäs saivat postikorttiäänestäjät ja kaikki, joiden mielestä reggae on ok!

Itse Céline Dion!

 Matkaan lähdettiin Titanic-museon kautta ja pian jo ollaankin James Cameronin eeppisen suurelokuvan maailmassa, neitsytmatkalleen suuntaavan Titanicin kannella. Yllättävää kyllä, kaikkeen tulevaan meidät oppaan lailla johdattaa itse Céline Dion (Sanni Lehto), kas kun hänkin oli jostain kumman syystä läsnä tapahtumien keskellä. Syykin tähän selviää myöhemmin... Kaikki tutut hahmot ovat paikalla. Viehättävä Rose (Ushma Olava) kera topakan Ruth-äitinsä (Lauri Ketonen) ja kovin itseriittoisen muka-kaikkien-naisten-unelma sulhasensa Calin (Tuomas Korkia-Aho, mites tuntuukin olevan elementissään näissä...), uppoamaton Kathy Bates eikä kun Molly Brown (Hanna Kaila), keskijakaus-polkkatukkainen nuorukainen Jack (Jon-Jon Geitel) ja tietysti itse kapteeni (Maija Siljander). 

Kapu pulassa 

 Täytyy myöntää, että minulla oli pikkuruisia ennakkoluuloja tätä konseptia kohtaan ja lähinnä siksi, että miten Céline Dionista saisi irti huumoria. Näin ensi-illan lukuisien väliaplodien ja naurumyrskyn jälkeen on hienoa myöntää olleensa väärässä, sillä esitys ja sen täysin pitelemätön tyylilaji vei mennessään heti alkuminuuteilta. Erityisen mainiota tässä on se tapa, millä Céline-diiva tilanteisiin änkeää mukaan ja varastaa hetkessä kaikkien huomion ja koko shown. Sitä oikein jo odotti, että milloin säärtä ja vaaleita kutreja sivuverhoista vilahtaa, ja siinä hän jälleen oli - tuulikoneen edessä helmat ja hiukset hulmuten. Ja jestas mitä biisien tykitystä! Sanni Lehdolla on täydellisesti hallussa niin ääni kuin elkeetkin. "Wow!" ajattelin usein. Upea nainen ja nappivalinta tähän rooliin, eikä kyllä moitteen sanaa ole muissakaan. Sopivasti kieli poskessa ja ajoittain reilusti hallitun överiksi vedettyä menoa. Katsomon sai lähes riehaantumaan Rosen äitee kertomalla siitä, mikä kaikki ei ole reilua. Ja kyllä, naurusulakkeeni pikakärväytti eräs yllättäen päästä sinkoava peruukki! Olen aika helppo tapaus - peruukit, irtoviikset ja pulisongit kun ajoittain tarkoituksella lentävät tai vahingossa tippuvat niin tätä muijaa viedään. 

Ihqut Rose ja Jack 

 Niuhoille mielensäpahoittajille tämä ei kyllä sovi, sen verran ronskia on kielenkäyttö välillä joten pieni varoituksen sana on ennakkoon paikallaan. Pahempaa kiroilua kuulee kyllä ihan arkisin yläkoululaisia puolillaan olevassa bussissa, ja minähän en muutenkaan vähästä hätkähdä. En edes siitä, että todistettavasti silmieni edessä silitellään hellästi munakoisoa ja toisaalla keikutetaan miehistä lannetta varsin kutsuvasti. Ja ne intohimon hetkellä höyrystyvään lasiin painuvat kämmenet, grrrrr. 

 Céline Dionin tuotanto ei ole minulle juurikaan tuttua (paria poikkeusta lukuunottamatta), ilmeisesti kaikki kuullut kappaleet ovat hänen repertuaaristaan. Hienoja biisejä, eipä voi muuta sanoa, ja hienoja tulkintoja kaikki! Lauluvoimaa ja komediallista taituruutta tässä porukassa kyllä on. Improyllärikin mukaan mahtuu ja sääri- ja tukkakateutta aiheuttava jäävuori. Mainitsinko jo munakoison? Myös Gimmel, Glitter, Temu, Katri Helena ja Dawson´s Creek mainittu. Suomennos toimii. Kielellistä iloittelua, joka vaatii välillä nopeita hoksottimia. 

Cal ja Ruth

 Pimeneviin syysiltoihin ja hiljalleen alkavaan pikkujoulusesonkiin juuri passeli juttu on tämä. Katsomossa voi ottaa rennosti ja antaa rautaisten ammattilaisten hoitaa hommansa, osallistuminenkin on sallittua ainakin lopussa. Riihimäen lisäksi ja jälkeen Titanique seilaa Helsingissä Aleksanterin teatterissa ja myöhemmin myös Tampereen Komediateatterissa. Lisäinfoa alempaa löytyvästä linkistä. 

Teatterikärpänen suosittelee! Viihdyttävän tanssin, taidokkaan laulun ja kyseenalaisen huumorin ystäville etenkin. Onnistunut syyskauden avaus Riihimäen Teatterilta. Extrapisteet iskevästä soittolistasta ennen esitystä ja väliajalla. 

~ 

TITANIQUE-musikaaliparodia / Riihimäen Teatteri

Rooleissa : Jon-Jon Geitel, Sanni Lehto, Ushma Olava, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Maija Siljander ja Tuomas Korkia-Aho

Käsikirjoitus Marla Mindelle, Constantine Rousouli ja Tye Blue ; musiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset Nicholas James Connell, ohjaus Olka Horila, tekstin käännös Katja Peacock, laulujen käännös Hanna Kaila, musiikkituotanto Joona Kukkola, kapellimestari Maritta Manner, koreografia Osku Heiskanen, lavastus- ja videosuunnittelu Janne Teivainen, pukusuunnittelu Jarkko Valtee, tarpeistonsuunnittelu Karita Fallström-Autio, maskien ja kampausten suunnittelu Niko Sahlman, valosuunnittelu Tuittu Teivainen ja äänisuunnittelu Fabian Mäkilä

 
Tuotanto : Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen Komediateatteri

Ensi-ilta 18.9. 2025 Riihimäen Teatterissa (kesto noin 2h 15min väliaikoineen) 

Esityskuvat (c) Nils Krogell 

Titaniquen omilta nettisivuilta lisätietoa esityspäivistä ja muuta hauskaa infoa, kannattaa tsekata!

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Riihimäen Teatteri!