Simply the Best - musikaali / Musiikkiteatteri Palatsi,Tampere
Ensi-ilta 16.2. 2012 , kesto noin 2h 30min väliaikoineen
Ohjaus Petri Lairikko
Käsikirjoitus Katariina Leino
Rooleissa Marika Krook, Kimmo Blom, Miro Honkanen, Ari Myllyselkä, Pia Vaittinen, Ninni Martikainen, Elisa Lairikko, Annica Milán, Jussi Ojanen, Jukka Mänty-Sorvari, Tero Tanhuanpää
Taustaa: Musikaali kertoo Tina Turnerin elämästä vahvasti musiikilla höystettynä. Pienestä Nutbushin kaupungista kotoisin oleva Anna Mae pääsee Ike Turnerin bändin taustalaulajaksi ensin ja tie tähtiin aukeaa. Elämä päihdeongelmaisen ja väkivaltaisen Iken kanssa ei aina ole helppoa ja laulajatar joutuu tekemään vaikeita päätöksiä uransa varrella. Tarinassa läpikäydään myös Rolling Stonesin vaiheita ja kerrotaan mm. miten Tina ja Mick Jagger ystävystyivät. Piipahtaapa lavalla myös David Bowie...
Plussaa : musiikkihan tässä on pääosassa ja yleisö saa todistaa sellaista hittitykitystä että oksat pois. Marika Krook on aivan täydellinen Tina Turner, seksikäs ja sähäkkä ja mitä laulua!! Uskomatonta!! Silmänruokaa riittää niin miehille kuin naisillekin, minimekossa hytkyttelevää Tinaa tanssityttöineen katselee erittäin mielellään. Parhainta menoa tarjosivat vauhdikkaammat kipaleet kuten "Nutbush City Limits" ja "Proud Mary". Toki musikaalissa kuullaan Tinan muitakin hittejä, kaikki mahtavalla ammattitaidolla soitettuna ja esitettynä. "Private Dancer", "What´s love got to do with it", "Typical Male" ja tietysti "The Best". Show must go on-musikaalissa jo Freddie Mercuryna katsojat hurmannut Kimmo Blom jatkaa vakuuttavaa menoaan tällä kertaa Mick Jaggerina. Hyvinpä on mies taas Mickin elkeet oppinut, kunnon brittiaksenttia myöten. Erityisen paljon pidin jaggermaisesta päänheilautuksesta ja käsien liikkeistä, olisin kyllä toivonut vielä isompaa kukkoilua ja takapuolen ketkutusta. Jospa vielä säästeltiin...ja eipähän yleisö villiinny liikaa. Tosin tälläkin versiolla voitetaan yleisön naisedustajat (ja miehiäkin takuulla) puolelleen ja mm. oma äitini (liki 70v) oli valmis viemään Jaggerin kotiinsa. Komiastihan Kimmo laulaa taas ja Rollareiden biiseistä kuullaan mm. iiiihana "Angie", "Satisfaction", "Under my thumb" ja oma lempparini "Paint it black". Ari Myllyselkä Ike Turnerina oli mielestäni jotenkin karikatyyrimäinen ja entäs sitten Miro Honkasen esittämä tuottajaguru Phil Spector...oli ihan pakko tarkistaa netistä oliko Philillä tosiaan sellainen kampaus ja yllätys olikin melkoinen :D Esityksen varsinainen yllätys koettiin loppupuolilla kun paikalle laskeutui portaista itse David Bowie (Honkanen) ja monella loksahti suu auki katsomossa. "Let´s Dance" soi niin komeasti että huh huh! "Xanadu" oli myös hieno veto ja sai yleisön innostumaan, mutta kappaleen mukanaolo ihmetytti. Tosin sen esittikin Olivia Newton-Johnin manageri, mutta...
Miinusta : nyt kun oli mahdollisuus nähdä ja kuulla Mick Jaggeria ja David Bowieta samalla lavalla, niin missä oli mainoksissa luvattu "Dancing in the streets"?? Muutenkin olisin vielä loppupuolella halunnut kuulla jonkun vedon myös Rollareiden tuotannosta. Jotenkin loppu oli oudohko, yleisö lopetti taputtamisen liian aikaisin ja esiintyjät päästettiin lavalta liian nopeasti pois. Ehkä päivänäytöksessä yleisö ei ollut niin innokkaalla päällä...Palatsin toiminnan kun tietää ennalta niin itseäni ei se häirinnyt että tarjoilu pelasi koko esityksen ajan, mutta se että esityksen aikana jotkut yleisössä hölisevät kovaan ääneen omia juttujaan ja seilaavat edes takaisin, se häiritsi!
Muuta : iso plussa käsiohjelma-cd - levystä! Mikä onkaan mukavampaa kuin kotona vielä fiilistellä musikaalin biiseillä!
Teatterikärpänen oli tästä niin liekeissä, että antaa täydet viisi tähteä kokonaisuudelle ja pääosille ***** :)
Sivut
▼
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
lauantai 11. helmikuuta 2012
Jatkuvaa kasvua/Lainahöyhenissä/Delilah
Vuosi 2012 on lähtenyt käyntiin aika "nihkeissä" merkeissä toistaiseksi, sillä olen helmikuun puoliväliin mennessä nähnyt vasta kolme esitystä ja se on harvinaista se...
Jatkuvaa kasvua Ryhmäteatterin Pengerkadun näyttämöllä oli jatkoa aiemmin nähtyihin Päällystakkiin ja Euroopan taivaan alla-näytelmiin. Siinä käsiteltiin alati vaihtuvaa työelämää ja meno oli välillä sellaista, että putosin termistöpuolella jo kärryiltä. Perusinsinööri Antero Alapylpyrä (Martti Suosalo) siinä pisti lopulta uusiksi koko maailmantalouden ja Suosalo käytti kyllä koko repertuaariaan, ehkä tuntui välillä jo liiankin tutulta hänen olemuksensa? Jännästi oli käytetty live-videotekniikkaa tässä, lavastus oli hyvin minimissä. Muut näyttelijät ahkeroivat useita eri rooleja ja parhaiten jäi mieleeni etenkin Tiina Lymin hahmot sekä Aku Hirviniemi (huikea Jeesus varsinkin). Downshifting ja Jukka-talot jäivät mieleeni pyörimään. Näytelmässä oli paljon asiaa, ehkä liikaakin ja siksi jäi vähän sekava mielikuva. Siitä miinusta ja tähtiä neljä ****.
Lainahöyhenissä Helsingin Areena-näyttämöllä oli tosi positiivinen yllätys. Tarinaa aiemmin tuntematta oli mukavaa vain keskittyä seuraamaan hienoa näyttelijäntyötä. Santeri Kinnunen oli mielettömän hyvä, samoin Pertti Koivula. Laulut eivät olleet minulle aiemmin tuttuja, mutta jäivät soimaan vielä seuraavaksikin päiväksi päähäni. Upeita tanssijoita kaikki miehet, mitä säihkysääriä! Tämä piristi sateista viikkoa ja poistuimme iloisin mielin esityksestä. Neljä tähteä **** ja Santerille täydet viisi *****.
Delilah-musikaali Hämeenlinnan teatterissa ja Vanaja-salissa tuli nähtyä ennakkoesityksessä päivää ennen ensi-iltaa. Aluksi koko esitys ei tuntunut lähtevän oikein lentoon ja olisi kaivannut enemmän vauhtia. Loppua kohti vauhtia sitten tulikin lisää ja ehkä hiukan liikaakin, tarina itsessään oli aika sekava ja tekohauskaa, minua ei juurikaan naurattanut. Ihmettelin kovasti esim. Turun murteella puhuvaa poliisia ja lavan puolelta toisella kohkaamista ja juoksemista. Musiikkipuoli sen sijaan toimi erinomaisesti, Arja Koriseva lauloi ja näytteli mallikkaasti mutta pisteet kotiin vie kuitenkin Jani Koskinen. Olipahan huikeaa kuultavaa jälleen miehen soolot ja nähtiinpä siellä muutamat kunnon tanssikuviotkin. Kiharoista vielä lisäpisteitä! Tanssijat olivat myös oikein hyviä, koreografiasta plussaa. Muita positiivisia asioita olivat etenkin museon lavasteet, karhut ja gorillat, "paha poliisi" hölmöine eleineen ja loistava bändi! Musiikkipuolen kannalta suosittelen oikein lämpimästi (tässähän siis Tom Jonesin musiikkia), tarina sen sijaan ei oikein sytyttänyt.Kaksi tähteä *** ja Janille ja Arjalle viisi *****.
Jatkuvaa kasvua Ryhmäteatterin Pengerkadun näyttämöllä oli jatkoa aiemmin nähtyihin Päällystakkiin ja Euroopan taivaan alla-näytelmiin. Siinä käsiteltiin alati vaihtuvaa työelämää ja meno oli välillä sellaista, että putosin termistöpuolella jo kärryiltä. Perusinsinööri Antero Alapylpyrä (Martti Suosalo) siinä pisti lopulta uusiksi koko maailmantalouden ja Suosalo käytti kyllä koko repertuaariaan, ehkä tuntui välillä jo liiankin tutulta hänen olemuksensa? Jännästi oli käytetty live-videotekniikkaa tässä, lavastus oli hyvin minimissä. Muut näyttelijät ahkeroivat useita eri rooleja ja parhaiten jäi mieleeni etenkin Tiina Lymin hahmot sekä Aku Hirviniemi (huikea Jeesus varsinkin). Downshifting ja Jukka-talot jäivät mieleeni pyörimään. Näytelmässä oli paljon asiaa, ehkä liikaakin ja siksi jäi vähän sekava mielikuva. Siitä miinusta ja tähtiä neljä ****.
Lainahöyhenissä Helsingin Areena-näyttämöllä oli tosi positiivinen yllätys. Tarinaa aiemmin tuntematta oli mukavaa vain keskittyä seuraamaan hienoa näyttelijäntyötä. Santeri Kinnunen oli mielettömän hyvä, samoin Pertti Koivula. Laulut eivät olleet minulle aiemmin tuttuja, mutta jäivät soimaan vielä seuraavaksikin päiväksi päähäni. Upeita tanssijoita kaikki miehet, mitä säihkysääriä! Tämä piristi sateista viikkoa ja poistuimme iloisin mielin esityksestä. Neljä tähteä **** ja Santerille täydet viisi *****.
Delilah-musikaali Hämeenlinnan teatterissa ja Vanaja-salissa tuli nähtyä ennakkoesityksessä päivää ennen ensi-iltaa. Aluksi koko esitys ei tuntunut lähtevän oikein lentoon ja olisi kaivannut enemmän vauhtia. Loppua kohti vauhtia sitten tulikin lisää ja ehkä hiukan liikaakin, tarina itsessään oli aika sekava ja tekohauskaa, minua ei juurikaan naurattanut. Ihmettelin kovasti esim. Turun murteella puhuvaa poliisia ja lavan puolelta toisella kohkaamista ja juoksemista. Musiikkipuoli sen sijaan toimi erinomaisesti, Arja Koriseva lauloi ja näytteli mallikkaasti mutta pisteet kotiin vie kuitenkin Jani Koskinen. Olipahan huikeaa kuultavaa jälleen miehen soolot ja nähtiinpä siellä muutamat kunnon tanssikuviotkin. Kiharoista vielä lisäpisteitä! Tanssijat olivat myös oikein hyviä, koreografiasta plussaa. Muita positiivisia asioita olivat etenkin museon lavasteet, karhut ja gorillat, "paha poliisi" hölmöine eleineen ja loistava bändi! Musiikkipuolen kannalta suosittelen oikein lämpimästi (tässähän siis Tom Jonesin musiikkia), tarina sen sijaan ei oikein sytyttänyt.Kaksi tähteä *** ja Janille ja Arjalle viisi *****.