Haastattelussa Kimmo Blom

Kimmo Blomin tapasin kesäkuun puolivälissä Musiikkiteatteri Palatsin Music Barissa Tampereella, kahden Peter Pan-esityksen välissä. Kimmolla oli vielä päiväesityksen meikitkin kasvoillaan, jos ihmettelette valokuvia... Tunnista muotoutuikin varsinainen syvähaastattelu.

Orimattilassa 1970 syntynyt Kimmo on horoskoopiltaan vesimies. Pian sen jälkeen koko perhe muutti Itä-Lappiin Sallaan. Hetken aikaa asuttiin myös Helsingissä, mutta veri veti kuitenkin takaisin pohjoiseen. Vuodesta 1993 Kimmo on asunut pääkaupunkiseudulla, ja tällä hetkellä hän asuu Espoossa.

Musikaalisuus lienee sukuvika, sillä Kimmon isä on eläkkeellä Helsingin Poliisisoittokunnasta, setä oli armoitettu yökerhomuusikko, täti soittaa viulua Lahden Kaupunginorkesterissa ja pikkuveli on käynyt Lahden Sotilasmusiikkikoulun. Soittimista Kimmo osaa soittaa kitaraa ja pianoa auttavasti. ”Mä oon tehnyt opetushommia 20 vuotta, pystyn siis oppilaita säestämään. Niin hei ja mähän oon siis aloittanut rumpalina!” summaa hän.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? Laulu kenties...? ”No sanotaan näin että mahdollisen ammattitaitoni eteen mä olen toki tehnyt pirusti töitä! Mä olen pitänyt itteeni aina kauhean epäsosiaalisena johtuen siitä, että mulla on ollut aika paljon sellaisia negatiivisia hetkiä, joiden vaikutuksista olen vetänyt yhtäläisyysmerkkejä.Vaikka mä olen aina ollut tai pyrkinyt olemaan osin tiedostamattakin se ”leader of the pack”, niin mulle on aina ollut tärkeetä se, että mulla on ihmisiä ympärillä. Mä oon ehkä välillä arvottanut sitä huonoa päivää vähän liikaakin ja pitänyt itteeni hirveen epäsosiaalisena. Elämässä on vääjäämättä sellaisia kausia, että on vähän mustaa pilveä pään päällä ja siitähän muodostaa hyvin äkkiä sellaisen ajatuksen, että ”Ai mä olen oikeesti tämmöinen, ettei mua pätkääkään voisi kiinnostaa muiden mielipiteet!”. Se ei pidä paikkaansa! Tai sit mä joskus koen, että mä kohtelen ihmisiä sellaisella tavalla, jota ne ei ansaitsisi. Se on ehkä enemmänkin sellaista typerää itsesääliä. Sisäsyntyisiä taitoja olen ehkä saanut vanhemmiltani, että kiitos siitä heille!” vuodattaa Kimmo.

Mitä taitoja haluaisit oppia? ”Voi kuule mä koen olevani elämässäni nyt sellaisessa käännekohdassa. Keski-iän kriisi,woohooo! Mulla on tosi iso oppiminen siinä, että mä oon jo laulamisessa oppinut sen että ”just let go”. Että kun sä oot tehnyt sitä tarpeeksi niin päästä irti, anna sen elää omaa elämäänsä, sillä muuten se kuristuu. Mä haluaisin muuhunkin mun toimintaani saada semmoista. Mua ei oo koskaan kiinnostanut se mitä tapahtuu viikon tai kuukauden tai vuoden päästä. Että pysyis terveenä ja pystyis tekeen sitä työtä mitä rakastaa, ja pysyis niitä rakkaita ihmisiä ympärillä ja mahdollisimman vähän loukkaisi ihmisiä. Tässä tullaan just siihen mitä mä haluisin oppia, eli rehellisyys mitä tulee tunteisiin ja sit se, että mä en haluis enää feikata mitään! Haluisin olla rennompi työssäni ja ihmissuhteissani ja kaikessa. Mä en jaksa enää esittää mitään, mä oon esittänyt niin helvetin monta vuotta ja pitänyt semmoista tyhmää kuorta. Mä tiedän että mä olen pohjimmiltani ihan siedettävä tyyppi, omastakin mielestä. Ehkä jonkun korviin tää saattaa kuulostaa itsekehulta, mutta olkoot!” avautuu Kimmo.

Mitä harrastat? ”Harrastan aika vähän asioita, mutta jos mä pääsen välillä vähän rauhottuun luontoon ja käveleskelemään ja vähän funtsimaan ja olemaan ihan iisisti, niin se on tärkeetä. Sitten mun rakas harrastus on lukeminen ja ennen kaikkea tykkään lukea historiasta. Mulla on just kesken Paavo Castrenin ”Uusi Antiikin Historia”. Vaikka se on ihan alussa se taival mulla, niin ylipäätään se Antiikin historia ja se mitä Rooman valtakuntaan liittyy on mulle valtava intohimo ja ainoo mikä mua välillä harmittaa on se, etten mä oikein ehdi nykyisten aikataulujeni puitteissa sellaiseen ympäristöön, missä saisin oppia sitä enemmän ja jakaa ja debatoida siitä. Mä kuule välillä oikein ylitsepursuan sitä, musta olisi vaan kiva keskustella siihen liittyvistä asioista. Se olisi luxusta, että voisi mennä vaikkapa avoimeen yliopistoon lukemaan historiaa. No sehän ei oo koskaan myöhäistä! Sitä kautta tuo Italian niemimaa on muodostunut mulle todella rakkaaksi ja ennen kaikkea Rooman kaupunki, vajaa 10 kertaa olen käynyt siellä. Haave, jonka aion oikeasti toteuttaa joskus, on se että haluan viettää osan vuodesta Italiassa. Se on mulle sellainen henkinen tila. Mä en voi sitä oikein selittää enkä siirtää sitä tunnetta kenelläkään. Rooma ei ole mulle mikään klisee, Rooma on totta!”

”Mä uskon, että sille on olemassa jokin tarkoitus, että miksi mä rakastan sitä kaupunkia, miksi mä tykkään lukea vanhoista asioista ja miksi mulle itelleni on tärkeää olla sinut mun historiani kanssa. Jos mä ajattelen tätä mun omaa matkaani so far ja sitä jatkuvaa oppimisen tietä, niin mulle on tosi tärkeitä ne etapit ja niiden kelaaminen. Ja ehkä se, että miks mä olen kiinnostunut ja harrastan historiaa tulee just siitä, että mä saan siitä omasta kelastani välillä rauhaa, kun mä voin miettiä asioita isossa kuvassa. Mä rakastan sivistystä klassisessa mielessä, lähtien hyvistä käytöstavoista, kulttuurien arvostamisesta ja tuntemisesta, kielestä. Joskus oon tuntenut sellaista ”alienationia” oman tekemisen ketjukohdissa, että miks mä oon Suomessa ja miks mä yritän täällä hakata päätäni seinään. Mä en pysty arvostamaan tiettyjä asioista täkäläisessä hegemoniassa, mulle ne on tosi vieraita enkä mä voi käsittää mistä se tulee, koska mä oon kuitenkin suomalainen. Esimerkiksi suomalainen musiikki. Mä olen aina arvostanut eniten sellaisia tyyppejä, jotka on saaneet aikaan asioita jossain muualla. Mulle isoja suomalaisia esikuvia ovat esim. Juhani Aho, Jean Sibelius tai Mika Waltari. Ne on mulle isoja nimiä. Tove Jansson! Ne kaikki on ollu suomalaisia joo, mutta ne on ollu vähän vastavirtaan.High hopes, big dreams! Omassa maailmassani mä edustan sitä samaa hegemoniaa”, intoilee Kimmo.

”Myös englannin kieli on mulle jatkuva intohimon kohde, mä rakastan sitä! On ollut kiehtovaa ilmaista itteään vieraalla kielellä ja laulettuna se kuulostaa parhaalta. Luen myös paljon englanninkielistä kirjallisuutta. Muinoin innostus alkoi, kun tuli tää Neil Hardwickin ohjelma telkasta,”where´s the cat?”. Jo koulussa se oli harvoja aineita johon panostin, ja muut tunnit kirjoittelin biisien sanoja vihkoon. Mun suussa englanti on ollut aina ”laulavampi kieli” ja kaikki mun sankarit on englanninkielisestä maailmasta, siis mitä musaan tulee. Olen mä yrittänyt laulaa suomeksikin, muttei se oo koskaan napannu.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”En oo koskaan valmistunut! Olen opiskellut neljä vuotta laulua pääaineena Kauhajoen evankelisessa opistossa, Oulunkylän pop/jazz-konservatoriossa Helsingissä kaksi vuotta ja sitten ns. elämän korkeakoulu, joka on toivottavasti vielä pitkään kesken. Jäin ´95 Ogelista välivuodelle tietäen, etten enää palaa ja siitä lähtien oon elättänyt itseni musahommilla. Hetken aikaa olin muusikkopuolella kortistossa. Mulle se koulu oli tavallaan kaikista tärkein siinä, että mä sain sydämeeni vahvistuksen siitä, että mä olen tekemässä oikeita juttuja. Mä sain niin paljon uusia kontakteja ja mä pääsin mun mielestä huipputyyppien kanssa tekemään musaa. En oo koskaan ollut mikään kouluihminen siinä mielessä, ja mitä taas tulee tähän teatteripuoleen niin siinähän mä olen ihan noviisi! Ala-asteella olin joskus koulun näytelmissä ja ´95 olin pystymetsästä Tampereen Teatterikesässä Oulun Kaupunginteatterin proggiksessa tuuraamassa Wahlströmin Tonia ja se oli musiikkipitoinen näytelmä, silloin mä olin varma etten tuu enää ikinä tekeen musiikkiteatteria. Never say never...”

”Mulle musa on aina ollut semmoinen, että se on tuonut mulle ”profound feelings”, en osaa selittää. Se alkoi sillä, että mä aloin soittaa rumpuja ja laitettiin omia bändejä pystyyn ja ruvettiin tekeen omia biisejä. Olin jotain 13v silloin. Se oli yläasteikäiselle klopille mieletön energianpurkamiskeino ja se vei mukanaan. Mitään tapahtumaa en osaa osoittaa sormella, niin hyvässä kuin pahassa me olemme valinneet toisemme. Jossain kohtaa Sallassa perustettiin minulle erittäin tärkeä bändi Nova Scotia, mun eka oikea bändi. Sen kautta saatiin sellaista pientä paikallista menestystä. Tein itse suurimman osan biiseistä. Rupesin miettiin sitä palautetta mitä saatiin, että onks tässä joku juttu. Kaikki kun tuntu olevan sitä mieltä, että sitä projektia kannattaisi jatkaa ja silloin mä jätin rumpujensoiton. Sit mä suoritin mun elämässä ne pakolliset nuoren miehen velvollisuudet, eli kävin ensin lukion loppuun, sit armeijan siihen perää ja sit tein vähän töitä. Mulla oli kouluttautumisideoita niin kuin opettajaksi tai lastentarhanopettajaksi, mutta kun sain olla puoli vuotta päiväkodissa duunissa, niin mä tiesin ettei se oo mun juttuni. Mä rakastan lapsia, mutta mä olin liian nuori siihen ja se meni mun ihon alle. Mä näin itteni sellaisena 25-vuotiaana besserwisserinä lastentarhanopena ja mä vihasin sitä kuvaa itsessäni. Sit mä sain vinkin siitä Kauhajoen musalinjasta, et moni menee sinne vähän niinku ettimään sitä, että onks tästä jutusta mihinkään. Mä oon vieläkin sillä reissulla!” muistelee Kimmo.

”Katson, että mun laulajan tie tuli lihaksi syyskuussa ´91 kun aloitin siellä Kauhajoella. Mä sain heti mahtavia kavereita siellä ja ruvettiin pistään projekteja pystyyn. Kotipellon Timo oli siellä kans... Vaikka usko on ollut koetuksella, niin mä oon silti koko ajan tiennyt, että musa on mun kutsumukseni ja mä saan kuule laulamisesta niin järjettömiä kicksejä, että mulla tulee ihan kylmät väreet kun mä puhun sulle tässä!” hehkuttaa Kimmo.

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla? ”2008 kun tuli isompi lama ja keikat väheni, niin tuli ihan vakavaan mietintään se, että mitä helvettiä tässä nyt tekis! Mulla oli onneksi silloin pieni lapsi ja sain olla hänen kanssaan himassa silloin, se tavallaan pelasti vaikkei se silloin siltä tuntunutkaan. Mä uskallan väittää, että mä voisin tehdä jotain juttuja..mulla on aina ollut se musiikkikoulu tuolla Espoossa, ollut jo yli 10 vuotta. Ehkä pieni takaportti, mutta se olisi ehdoton kompromissi. Silloin joskus mä päätin sen, että jos mä nään että mulla on kalenteri täynnä pelkkää opetushommaa niin mä lopetan. Mä oikeesti ootan sitä päivää, että joku mun tekemä biisi huomattaisi. Mä teen sitä vaikka hautaan asti, mutta mä oon ylpeä ja köyhä sitten mieluummin! Ja sama tulee tähän kielijuttuun. Täällä Musiikkiteatterin puolella mä voin tehdä ylpeänä ja pystypäin suomeksi juttuja, mutta muuten mä en haluu tehdä suomeksi, se ei vaan ole mun juttuni. Nyt kun mä tässä istun niin voin sanoa, että ei oo olemassa mitään vaihtoehtoa! Voit olla varma siitä, että mä olen äärimmäisen kiitollinen kaikista niistä hetkistä joita olen musiikin parissa saanut viettää, eritoten näistä parista viime vuodesta”.

Kerro hieman bändeistäsi! ”Sellanen mitä ekaksi haluisin nostaa esiin on Mr C-orkesteri, se on kulkenut mukana mun koko ammatillisen urani. Me ollaan enemmän kuin pelkkä coverbändi, BOB-nimellä myös tehty omaakin musaa ja tehdään varmaan lisääkin tulevaisuudessa. Nostasin sieltä ennen kaikkea kitaristi Pekka Raution, joka oli mukana jo siinä Nova Scotiassa. Vuosituhannen vaihteessa oli sellainen bändi kuin Urban Tale, tehtiin kaksi levyäkin. Se oli sellanen juttu mitä ei oo kokonaan kuopattu. Tällä samalla bändillä, tosin covereita tehden ja laajennetussa kokoonpanossa, me oltiin Nokian ensimmäinen house bändi, isoja keikkoja pitkin Eurooppaa ja siinä mä sain sitä pikkupojan haavetta tyydyttää, että mä oon kirjoittanut jonkun kappaleen, sanoittanut sen ja vielä levyttänytkin ja ihmiset on kädet ilmassa sitä kuuntelemassa. Se oli jotain aivan käsittämätöntä! Se miks se homma sitten hiipui oli se, että kun me kaikki oltiin ja ollaan ammattimuusikoita, niin ne pärjäämisen realiteetit miinoitti sen jatkon, meillä ei vaan ollut aikaa. Sit mulla oli sellainen bändi kuin Heartplay, kaksi levyä tehtiin, paljon helvetin hyvää kamaa. Mulle toi melodic rock ja AOR on laulajien kautta ollut kova juttu ja intohimo. Journeyn Steve Perry on mulle ehdottomasti laulajista Nro 1, jos puhutaan esikuvista. Ja sitten olen aina haaveillut, että saisin laulaa heavybändissä. Nyt mulla on sitten sekin kokemus, kun olin muutaman vuoden sellaisessa bändissä kuin Dyecrest, yksi levykin tehtiin.”

”Kaikista pitkäaikaisin haaveeni on, että tekisin jotain oman nimeni alla, ja kiitos näiden musiikkiteatteriprojektien mä oon nyt päässyt sellaiseen saumaan, että nyt voisi olla kuulevia korvia sille jutulle. Eka single on tulossa aika piankin, kunhan se konsepti ensin on selvä että millä tavalla se julkaistaan. Mulla on ollut sellainen idea, että koska mä haluan pysyä lojaalina tälle talolle niin mä haluaisin jotenkin yhdistää sitä tähän taloon ja mä olen puhunut johdolle siitä eikä sitä oo mitenkään tuomittu sitä ajatusta. Ekalle levylle on olemassa synopsis ja se tulee olemaan teemallinen juttu, biisit ja tekstit on jo olemassa.”

”Muita esikuviani ovat Steve Hogarth Marillion-yhtyeestä, sillä on kaikki! Se tapa millä se laulaa, se äänen sointi, se puhuttelee mua ja se on just eikä melkein. Ne on pysyneet tinkimättöminä sille omalla soundilleen ja linjalleen. Näin ne Tavastialla pari vuotta sitten sellaisella akustisella rundilla ja se oli mulle lähestulkoon uskonnollinen kokemus! Sitten Sting on ollut mulle pitkäaikainen esikuva. Ronnie James Dio, Phil Lynott, Bruce Dickinson, David Sylvian, Rush... Dueton haluaisin ehdottomasti laulaa Steve Hogarthin kanssa!”

”Mulla on tällä hetkellä Musiikkiteatteri Palatsiin/Koittoon toistaiseksi voimassa oleva sopimus, mulle tää on ollut kyllä pelastus! Freddie Mercuryn rooliin tulin aikoinaan siten, että mulle soitettiin ja pyydettiin mukaan, olin sellasessa elämäntilanteessa ja mulla oli kaksi kysymystä, se että saako vetää alkuperäiskielellä ja alkuperäisestä sävellajista ja kun vastaus oli kyllä, niin se oli sitten siinä. Iso juttu! Olen löytänyt jotain elämää suurempaa, monille toi tuntuu olevan pyhä juttu. Valtava imartelu on ollut se, että ihmiset diggaa. Mick Jaggerin roolissa taas on vaikeempaa pitää se koko paketti kasassa, koska Freddien tyyli laulaa on enemmänkin mun juttuni!”

Minkä roolin haluaisit kenties tulevaisuudessa tehdä? ”No voi hitto...Stingiä mietin, mutta mä olen mieltynyt tuohon visuaaliseen puoleen, eli sais olla kunnon releitä. Vanha Genesis Peter Gabrielin aikaan, siinä musassa on valtavasti tarinoita ja aspekteja. Eli vastataan se!”

Haluaisitko tulevaisuudessa tehdä myös sellaisia rooleja, jossa ei niinkään laulettaisi? ”Suomessa on niin paljon oikeita näyttelijöitä, mä yritän oppia työn kautta koko ajan. En jaksas opetella mitään vuorosanoja, mä rakastan niin paljon laulamista ja haluan nimenomaan sitä kautta ilmaista itseäni.”

Tässä vaiheessa tuli hiukan kiire seuraavaan näytökseen ja osa kysymyksistä jouduttiin vielä jälkikäteen kysymään sähköpostin välityksellä...

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Minua inspiroi luonto, inspiroivien ihmisten tekeminen, kirjat, leffat, joku kuva...”

Miten pidät huolta äänestäsi? ”Liikaa stressaamatta ja kelaamatta. Nyt kun käytän ääntäni päivittäin, joko esityksessä tai harjoituksissa, niin se käy siitä ylläpidosta. Aikoinaan kun oli töitä vähempi niin tuli treenattua ihan saatanasti!”

Väsyttääkö jatkuva reissaaminen Tampereen ja Helsingin väliä? ”Väsyttää se kyllä, kevät oli tosi raskas. Mutta työstä mä saan voimaa, tää on mun intohimoni ja tätä mä haluan tehdä!”

Tulevia projektejasi ? ”Elokuussa Musiikkiteatteri Koitossa Helsingissä tulee ABBA-show, siinä olen mukana. Sitten syksyllä Palatsiin tulee Moulin Rouge-musikaali. Saan laulaa siinä helvetin hienoja biisejä, on kuninkaallista settiä luvassa ja koreografioita. Siinä on niin mahtava porukka ja siitä tulee saatanan kova juttu!”

Oletko pysynyt laskuissa mukana, että montako esitystä olet toistaiseksi urakoinut kuluneena vuonna? ”Kesäkuun puoliväliin mennessä mulla oli 98 esitystä yhteensä, ja jos kaikki toteutuu niin 200 paukkuu rikki vuoden loppuun mennessä!”

”Mun työssä parasta on musiikki ja ihmiset.Mulla on ollut onnea, että oon saanut aina tehdä työtä maan parhaiden muusikoiden kanssa ja lähes poikkeuksetta ko. porukka on vielä vähintäänkin mukavaa! Mähän toteutan päivittäin sitä pikkupojan haavetta, joka mut aikoinaan ajoi bänditouhuihin ja treenaamaan. Olen onnekas! Miinuspuolena voisi mainita matkustamisen ja sen, että nyt kun työtahti on kova, jää liian vähän aikaa mun pojalle (Elian 4v) ja joskus olisi kiva itsekin vähän huilata. Talouspuoli on myöskin välillä epävarma, mutta aina sitä kaikesta selviää jos on tahtoa!”

Tunnistaako ihmiset sinua kadulla? ”Mä saan kyllä olla ihan rauhassa kaduilla ja ihmisvilinässä. Joskus tulee baarissa joku nykäseen hihasta, mutta sehän on vaan mukavaa! Mä en oo mikään ”sucker for fame”. Mä haluun vaan tehdä tätä työtä mahdollisimman pitkään ja hyvin!”

Mottosi? ”Jos mulla olisi motto,niin se olisi ”be good to yourself”. Mä lainaan mun oppi-isääni Steve Perryä tässä. Jos on sinut itsensä ja tekemisensä kanssa, niin siitä voi riittää sitten muillekin jaettavaksi!”

Onko sinulla omia nettisivuja? ”Mulla ei oo omia sivuja vielä, mutta tulossa on! Kunhan mä saan ton ”esikoissinkkuni” valmiiks niin sitten täytyy laittaa saitit pystyyn!”

Mikä supersankari haluaisit olla? ”Ehkä Teris. Sais pukeutua rooliasuun ja pelastaa maailma, mut samalla oma identiteetti olis suurelta yleisöltä salattu”.

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Shoppailua, kylmää valkoviiniä, juoruilua, kynsihoito ja sit sitä ihmettelyä, että kuinka sikoja noi miehet on mut can´t live without them!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten ? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Valhe

Mikä sytyttää sinut? - Heittäytyminen

Mikä sammuttaa intohimosi? - Wanna be-ismi

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Veden ääntä kaikissa muodoissaan

Mitä ääntä inhoat? - Omakehu

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla ? - Historian tutkija

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Toimistotyöntekijä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivoisit Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Kaikkee sä säädit mut sydämes puhdas on!

Blogia lukeville vielä loistavan kesän toivotus ja tervetuloa tsekkaamaan ”mieskunto” syyskauden esityksiin!

Seuraavista videoista voi sitten ihan äänen ja kuvan kera tsekata Kimmon meininkiä livenä ja levyllä :

         Kimmo laulamassa Journey-tribuutissa ...

Heartplay / That Kind of Girl

Myös googlettamalla Urban Tale ja One Day löytyy paljon hyvää materiaalia!