Haastattelussa Miika Muranen

Ohjaaja-näyttelijä Miika Murasen tapasin Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa heinäkuun puolivälissä.

1983 syntynyt Miika on horoskooppimerkiltään härkä ja kotoisin Tervolasta, joka on pieni kunta Kemin ja Rovaniemen välissä. Tällä hetkellä Miika asuu Tampereella.

Mitä harrastat? ”Käyn kuntosalilla ja erilaisissa jumpissa, luen ja käyn yksinlaulutunneilla. Työni on niin epäsäännöllistä, että harrastaminen on haastavaa. Yksi harrastus on myös se, että katon kaikkia tosi huonoja tv-ohjelmia. Päivät ja illat ko tekee teatteria, kotona pää pittää nollata turhilla tosi-tv – jutuilla tai hömpänpömppäohjelmilla, sitten taas jaksaa! Yks suosikeistani on Matkaoppaat, siinä oli hirveen hyviä tyyppejä!” intoilee Miika.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Voi ko oliskin jotaki! Oon tehnyt aika paljon keikkaa yrityksissä imitoiden Tarja Halosta ja yhessä videoteoksessa myös.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Minusta olis mahtavaa osata soittaa jotaki soitinta! Akrobatiassa olis mukavaa olla myös hyvä, mie oon semmonen tumpelo. Koulussakin opettajat pyöritteli akrobatiatunnilla epätoivosena päitään!” Miika nauraa.

Onko suvussasi muita tämän alan ihmisiä? ”Ei oo ollenkaan, mie olen suvun musta lammas siinä mielessä. Sekä äidin että isän puolelta on kyllä kannustettu tähän. Aluksi osa sukulaisista oli hämmentyneitä, mutta sitten ko valmistuin Teakista ne vasta uskoi, että tämä on oikiasti työtä ja tällä voi elättääkin ittensä!”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Olen käynyt Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelman ja valmistunut 2009. Sitä ennen opiskelin vuoden teatteri-ilmaisun ohjaamista ammattikorkeakoulussa Kokkolassa. Erilaisilla kursseilla olen myös pyörinyt. Olen aina haaveillu, että minusta tulis näyttelijä ja hain seitsemän kertaa näyttelijäpuolelle mutten päässyt. Pääsin kokeissa pitkälle mutta en sisälle, ja sitten hain kerran ohjaajapuolelle ja pääsin heti kouluun. Tavallaan kohtalo on johdattanut, tämä ei oo millään lailla ollut minun unelmani tämä ohjaaminen, niin vain kävi.”

”Mie luulen, että en päässy näyttelijäpuolelle, ko mitä useammin sinne hain, sitä enemmän aloin suorittaa pääsykokeita ja rentous ja rohkeus katos. Vois olla, että nyt jos hakisin, mahollisuudet vois olla paremmat. Uskaltaisin olla sopivalla tavalla röyhkeä enkä vertailis ittiäni muihin, mihin sorruin aiemmin.”

”Ohjaajapuolen kokeisiin hain sattumalta. Ohjasin Helsingissä Kellariteatterin yhen jutun ja näyttelijät kannusti hakemaan. Laitoin paperit ja pääsin pääsykokeisiin. Kokeissa en osannut oottaa yhtään mittään enkä edes halunnut sinne erityisesti, ja siksi varmaan olin kauhian rento ja aito siellä kokeissa. Viimeisestä vaiheesta lähin kävelemään pois, ko siellä oli semmonen tehtävä missä raati nöyryytti meitä ja katto, kuinka me siedetään painetta. Minua ärsytti, otin lenkkarini ja lähin kävelemään sieltä, koska se tehtävä oli kummallinen enkä erityisemmin halunnut ohjaajaksi. Sattumalta kaverini Armi Toivanen tuli minua koulunpihalla vastaan ja käski minua mennä takaisin: ”Jos pääset kouluun niin mieti vasta sitten mitä teet!” Mie menin takasin ja tässä ollaan, eli kohtalo oli monessa suhteessa mukana.”, kertoo Miika.

Mitä muita opintoja olet suorittanut? ”Oon ylioppilas ja sit draamapedagogiikan appro on suoritettuna. Vuoden opiskelin ammattikorkeassa ja lopetin, muutin Helsinkiin ja olin ilmaisutaidon opettajana ja koulunkäyntiavustajana ala-ja yläasteella.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Äiti vei minut katsomaan Rovaniemen teatteriin ”Kuka lohduttaisi Nyytiä?”- esityksen ollessani päiväkoti-ikäinen, en muista tarkkaan ko olin niin pieni mutta siinä oli jotain tosi jännää. Sen sijaan muistan paremmin, ko olin 7-vuotias ja äitin kans mentiin kattomaan Luulosairasta. Äitin mielestä se oli maailman pitkäveteisin esitys, mutta mie ja eläkeläismummot ulvottiin naurusta. Se oli parasta mitä voi olla! Muistan ko väliajalla kysyin äitiltä, että ”Onko tuo noitten työtä, saako ne rahhaa siitä?” ja ko sain myöntävän vastauksen, sanoin että haluan kanssa tehä tuota. Sitten äiti veikin minua teatteriin useasti, kävin myös yksin kattomassa kaikki näytelmät moneen kertaan Rovaniemellä. Lapsena luin paljon näyttelijöiden elämäkertoja ja tiesin mainoksista äänen perusteella, että kuka näyttelijä puhuu. Mummolassa oli vanha tyhjillään oleva kauppa ja siellä esitin omatekosia juttuja sukulaisia piinaten”, Miika muistelee.

Miksi olet ohjaaja? ”Olosuhteiden pakosta kai. Jotenkin se näytteleminen on ollut oma juttu ja rakastan sitä hetkeä ko yleisö on siellä ja itse aistii sen. Mulla oli niin kova hinku päästä näyttelemään ja ko sitä unelmaa ei annettu mulle, se oli mulle hirveen ahdistava ajatus. Olin jäsenenä Kellariteatterissa ja siellä tuli mahollisuus ohjata. Olin kiinnostunut tekemään Minna Canthin Anna-Liisasta sellaisen oman version, jossa olisi tanssia. Sain sen mahdollisuuden ja se oli hirveän kivaa, koska ei ollut mitään tietoa että mitä se ohjaaminen periaatteessa on. Ja sitten hain kouluun ja pääsin. Mulla meni koko eka teatterikouluvuosi siihen, että olin tosi ahistunut ja itkuinen. Puoli vuotta oltiin ensin näyttelijöitten kans samoissa opinnoissa ja se oli mahtavaa, sitten meijät ohjaajat siirrettiin taiteen filosofia ym. kursseille ja kuulin näyttelijöiden lauluimproavan viereisessä luokassa. Aattelin että tämä on niin väärin! Sitten tavallaan pikku hiljaa suostuin siihen, ko opettajat kannustivat ”kun sulla on tuollainen ohjaamisen taito”. Välillä tuli sellainen olo siellä koulussa, ettei kannustettu siihen, että ohjaaja voisi myös näytellä, vaan on oltava vain ja ainoastaan ohjaaja.”

”Jossain vaiheessa tajusin ko hain kesäksi näyttelemään, että nämä ei suljekaan toisiaan pois ja uskon, että ohjaamisessakin on iso apu siitä, että mie oon myös näytellyt. Minun mielestä jokasen ohjaajan pitäis välillä aina käydä siellä lavalla kokemassa, minkälaista siellä on olla ko ohjaaja sanoo vaikkapa ”Oo mulle enemmän niinku tyhjyys!” Ohjaaminen on konkreettista, annetaan näyttelijöille verbejä ja selkeitä suuntia. Se ei voi olla sellaista pelkkää tunnelmaa. Uskon, että tämä on rikastuttanut molempia puolia itsessäni. ”Harmi” sinänsä, että mulla on nyt ihan hirviästi ohjaustöitä ja näyttelijänhommia on vaikeaa ottaa, koska ne jatkuu aina niin pitkässä syklissä. Mutta lyhyesti kysymykseen vastaisin, että nykyään ohjaan ko haluan kertoa tarinoita teatterin keinoilla.”

”Sanon itseäni ohjaajaksi, koska täällä ollaan niin tiukkoja siitä, että kuka on mikäkin titteliltään, mutta kyllä mie omassa päässäni olen ohjaaja-näyttelijä. Ne on molemmat niin vahvoina minussa, vaikkakin parin viime vuoden aikana olen sitä näyttelemistä saanu harjottaa vähemmän, lähinnä oon paikannut sairastuneita näyttelijöitä omissa jutuissani. Haluan pittää siitä näyttelemisestä kiinni ja on se tavallaan kai hyväkin, että oon semmonen ohjaaja, jota voi tarvittaessa pyytää paikkaamaankin.”

Nuori ohjaaja tähyää tulevaisuuteen toiveikkaana ... / kuva Teatterikärpänen

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla? ”Kirjoittaminen on mulle tosi vahva puoli. En kuitenkaan välttämättä olis kirjailija, ko se olis liian yksinäistä. Kun seittemättä kertaa hain sinne näyttelijäpuolelle, päätin, että olkoon viiminen kerta, hävetti hakea joka kevät. Päätin hakia OKL:ään, luokanopettajaopintoihin, koska olin tehnyt niitä opettajanhommia ja tykkäsin kovasti tehdä nuorten kanssa töitä. Luin niihin pääsykokeisiin, muttei tarvinnutkaan mennä sinne ko tuli tuo Teakkiin pääsy. Eläinlääkärin ammatista olen myös haaveillut, mutta siihen mulla ei riitä matikkapää.”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Ihailen esimerkiksi Petra Karjalaista, joka on ihan huikea musikaalinäyttelijä, mutta Petrassa on myös mielettömän hieno draamapuoli. Ja ihailen Irina Pulkan läsnäoloa näyttämöllä. Kunnianhimoisia teatterintekijöitä, jotka keskittyy valittamisen ja ahistuksen sijaan työhönsä, ihailen kovasti.”

Jos saisit valita ”unelmien porukan” näyttämölle, keitä ottaisit? ”Petra ja Irina ja Seela Sella ja vielä joku mieskin mukaan, Heikki Nousiainen. Hyvin karismaattisia kaikki!”

Miten tämä Hämeenlinnan kesäteatterin työryhmä muodostui ja oletteko ideoineet kaiken yhdessä? ”Tuukka soitti mulle ennen joulua, että mitä teen kesällä. Vastasin, että pidän ehottomasti lomaa enkä todellakaan tee mittään kesäteatteria. Tuukka siihen, että ”Ai jaa, meillä olis kesäteatteria Teatteri Siperian kanssa” ja minua alkoki kiinnostaa, sillä Siperia on tosi mielenkiintoinen ryhmä. Ne oli päättäny jo tämän tekstin etukäteen. Kysyin sitten, että keitä on näyttelemässä ja Tuukka kerto, että ”Minä ja Mikko Nousiainen” ja mie jo aattelin, että nyt on kaks niin hyvää näyttelijää jo mukana. Harvoin tulee niin kiinnostava juttu, että lomansa siihen uhraa, mutta nyt tuli semmonen. Mietittiin kolmistaan, että kuka vois olla se kolmas tyyppi ja aika nopiasti tuli Teemu kuvioihin. Sitten oliki aika mahtava jengi kasassa! Se alkuperäisteos on kolmen amerikkalaisen käsikirjottama ja niin haastava, etten uskonut sen uppoavan semmosenaan suomalaiseen kesäteatteriyleisöön, se oli niin semmosta Shakespeare-hifistelyä. Amerikkalaisille ja englantilaisille Shakespearen teokset on vähän niin kuin niitteen Kalevala tai Aapinen, että jokainen tuntee niitten sisällöt ja siksi niillä voi leikkiä. Meijän piti löytää omia näkökulmia, miten tuoda tuo näytelmä Suomeen ja kesäteatteriin. Osa me ideoitiin yhessä ja osa, esimerkiksi tuo kakkospuolisko, on minun jyräämääni. Paljon juttuja on karsittu ja minun tehtävänä on ollut löytää se, että miten ne toteutetaan ja miten harjoituksissa keksityt ideat toistetaan, koska sehän on se tärkein juttu.”

Mitä kaikkea olet ohjannut, kerro vähän esimerkkejä? ”Pikku Vampyyrin tein Lahteen, siinä oli uskomattoman hyvä porukka ja meillä oli niin hauskaa, että se ei tuntunut työltä yhtään. Jyväskylän Kaupunginteatterin My fair lady on isoin juttu, jonka oon tehnyt. Jyväskylään tein myös Viirun ja Pesosen, se oli eka ammattiteatterijuttu jonka tein viimeisenä Teak-vuotenani. Kemin Kaupunginteatteriin käsikirjoitin, ohjasin ja näyttelin esityksen ”Kevättä tassuissa”. Se oli semmonen interaktiivinen esitys, jolla kiertelin päiväkoteja. Ne oli ihan mahtavia ne pikkuyleisöt! Vaikka olenkin profiloitunut musiikki-ja lastenteatteriohjaajaksi, olen tehnyt paljon erilaisia esityksiä ympäri Suomea, mikä on tosi kivaa.”

Onko sinulla joku ohjaushaave? ”Olishan se mahtavaa käsikirjoittaa ja ohjata joku suuri suomalainen musikaali, jota ei vielä oo olemassakaan. Yksi iso haaveeni toteutuu Lahdessa keväällä, mutta siitä mie en saa vielä kertoa mittään”, kertoo Miika salaperäisenä.

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Joka päivä tavallaan. Sitä miettii, että miksei tee jotain missä olis jotaki järkeä. Vois tehä jotaki oikiasti hyödyllistä. Toki tämäki on tärkeää, mutta tulee niitä epätoivon hetkiä ohjaajana, ko oot vastuussa kaikesta ja kaikista. Välillä se tuntuu ihan kohtuuttomalta ko ohjaaja saa päälleen kaiken senkin, joka on jonkun työryhmän jäsenen omaa henkilökohtaista ahistusta. Ja ko itte on halunnut näyttelijäksi ja jos näkee näyttelijöitä, jotka on väsyneitä työhönsä tai jotka käyttää energiansa lähinnä kiukutteluun, mie tuun hirviän vihaseksi että miksi mie ohjaan noita, jos niitä ei yhtään kiinnosta tämä! Nyt ko on ollut tosi pitkä työputki ja se jatkuu vielä pitkään, varmaan tarvis vähän sellaista huilia että näkis mitä on tehnyt, mitä haluaa tehä ja onko teatteri tosiaan se mitä haluaa tehä koko loppuelämän, vai oisko se jotain muuta. Että hankkisko vielä jonkun toisen koulutuksen, jotta sinä päivänä ko väsyy vois mennä tekemään jotaki muuta. Mutta nämä on tämmösiä, mitä pyörittelee lähinnä väsyneenä kotona mielessään...”

Mikä on parasta työssäsi? ”Tässä tapaa monenlaisia ihmisiä! Tykkään tehä töitä muitten kans ja sen takia siitä kirjoittamisesta ei varmaan koskaan tulis mulle ammattia, koska pitäis olla yksin. Musikaalien tekemisessä hienoin puoli on se, että siinä on niin monta eri osa-aluetta; tanssia, musiikkia, laulua, näyttelijäntyötä ja kaikki se koneisto mikä siihen tarvitaan. Aluksi tuntuu, että homma ei tule ikinä valmiiksi ja sit ko palaset loksahtaa kohalleen ja kaikki toimii, se on valtava onnistumisen elämys. Ja ko tekee lapsille teatteria ja näkee, että sieltä lähtee semmosia tähtisilmiä esityksen jälkeen... Pystyy jakaan hyvää mieltä ihmisille! Mie en halua tehä teatteria teatterintekijöille, minua ei kiinnosta mennä kattomaan esitystä, jossa katsojan täytys tietää että tässä on tutkittu sitä ja tätä. Vaan että jokanen perusjamppa voi tulla katsomaan ja saada siitä jotakin ittelleen! Niin kauan ko tätä alaa rahoitetaan kaikkien verorahoilla, pittää ottaa katsojat huomioon laajasti. Sen takia ei minusta teatterintekijöitten kannattas osotella että ”Voi noi tekee farsseja!”, sillä jokasta tekijää ja lajityyppiä tarvitaan.”

Entä miinuspuolia? ”Ko joskus joutuu motivoimaan ihmisiä, koska minun mielestä tämä työ on niin hienoa ja arvokasta, että jokaisen pitäis löytää se syy miksi tehhään teatteria. Jos ei maistu, tulijoitahan tuolla on. Ja sitten semmonen, että tällä alalla on väärällä tavalla narsisteja ihmisiä ja niitten kans toimiminen on joskus semmosta, että tuntuu voimien loppuvan.”

Voimia tarvitaan myös tässä... / kuva Teatterikärpänen

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Musiikki, kuuntelen tosi paljon musiikkia. Ko teen musiikkiteatteria, koko ajan iPodissa kuuluu jonku näytelmän musiikki ja biisit. Se on tavallaan surullista ko ihastuu jonkun musikaalin biiseihin ja kuuntelee niitä ennen harjoituskautta ja sen aikana, ja sit ko esitys tulee ensi-iltaan niin vihaa jo niitä biisejä... Ja sitten ennen lastenteatterin tekemistä käyn hoitamassa kavereitten lapsia ja kuuntelen vaan niitä lasten juttuja. Lasten logiikka on jotain semmosta mitä kaipaa itekkin. Vitsit ko voiskin vaan heittäytyä joskus eikä olla niin hirveän järkevä. Inspiroitua voi myös ihmisistä ja kirjoista, että jos jaksaa pitää silmät auki niin tämä koko maailmahan inspiroi, varsinkin tähän työhön liittyen!” Miika intoilee.

Onko sinulla jotain omia ”kikkoja”, joista työsi tunnistaa? ”Ne, jotka ovat nähneet paljon minun tekemiä juttujani, ovat sanoneet että ne on hirviän tarkkoja ja että tavallaan vaikkei niissä olis tanssia, ne on koreografisia. Minua kiinnostaa teatterissa sellanen selkeys ja että asiat tehhään tyylitellen, ja myös musiikki on aina jollaki tavalla mukana minun jutuissa.”

Kerro jokin erityisen hyvä muisto! ”Varmaan yksi itelle merkittävimpiä oli Törnävän kesäteatteri Seinäjoella, ko pääsin ensimmäisen Teak-vuoden jälkeen sinne näyttelemään. Olin Tuhkimo-musikaalissa hiirenä. Se oli eka musateatterijuttuni ja olin haaveillut, että vitsi ko pääsis joskus laulamaan, tanssimaan ja näyttelemään samaan aikaan (siihen haaveeseen ei tosin kuulunu hiiripuku). Muistan vaan sen olon ennen ensi-iltaa ko pelotti laulaa yleisön eessä, vaikka laulua olin vähän ehtiny opiskella. Mutta sitten ensi-illassa ko tanssin ja lauloin sooloani siinä hiiripuvussa, tunne oli mieletön. Tuli semmonen olo, että tätä ko vois vaan kehittää itsessään niin tästä sais isot kicksit! Tuo on ollut hyvin tärkeä teatterimuisto.” muistelee Miika lämmöllä.

Kerro vähän tulevista ohjaustöistäsi! ”Syksyllä on tulossa Jyväskylän Kaupunginteatteriin Myrskyluodon Maija, Satumaa-tangomusikaali Rovaniemelle, sitten keväällä se Lahden juttu ja yksi musikaali Vaasaan. Vuoden 2013 loppuun on töitä sovittuna, sitten aion vähän huilata. Sen jälkeen katotaan että mitä ja missä, lähdenkö opiskelemaan vai mitä. Sitten kovasti on eri proggiksia mitä suunnittelen ja kirjoitan, olis kiva niitäkin päästä toteuttamaan.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Älä elämää pelkää, älä kauneutta sen kiellä. Jotenkin mie aattelen, että me eletään täällä vain kerran, ja siksi täytyy rohkiasti mennä ja yrittää tehä niitä asioita, joista itte nauttii.”

Mistä haaveilet? ”Että pysyis terveenä ja että ympärillä olis läheisiä ja tärkeitä ihmisiä ja että niillä olis hyvä olla. Sitten jos miettii sellaisia materiaalisia haaveita, niin haaveilen että joskus mulla olis oma talo jossaki veden äärellä, mutta se tarkottais luultavasti sitä, että minun pitäs hankkia ajokortti ja sitä mie en taija saaha aikaseksi... Toivon, että kaikki menis hyvin ja sais tehä sekä työssä että muussa elämässä semmosia juttuja, joista tulee hyvä mieli. Eikä kauhiasti satuttais kettään.”

Missä näet itsesi 10v kuluttua? ”Olen Suomessa, mulla ei ole haaveita päästä ulkomaille, suomenkieli on niin kaunista. Luulen, että halusin tai en, niin mie olen teatterinjohtajana jossain. Mie tiiän, että mulla on semmonen johtamishalu ja halu parantaa teattereita työyhteisöinä!”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää blogini lukijoille? ”Mahtavaa, että on tämmösia blogeja, joka ei sisällä ammattikriitikon kirjoittamia arvosteluja vaan tavallisen katsojan havaintoja esityksistä ja että ihmiset lukee näitä. Käykää ihmiset rohkeasti muuallaki teatterissa ko vain Etelä-Suomessa! Käykää maakuntateattereissa, sieltä löytyy mahtavia juttuja ja hyviä näyttelijöitä! Tässä on myös oma lehmä ojassa, ko minun omat esitykset menee etelästä pohjoiseen...”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Batman tietysti, sillä on niin mahtava sikspäkki ja se on komia!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Menisin pissaamaan toisen naisen kanssa yhessä, koska mie en ymmärrä kun naiset lähtee yhessä vessaan, että mitä siellä oikein tapahtuu!”

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”Ottasin suklaata, James Joycen Odysseus-kirjan, koska mie en jaksais sitä lukia vaan nukahtaisin. Tai sitten joku miellyttävä-ääninen ihminen olis lukenut satuja nauhalle!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Ihastus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ruisrääkkä (sanana)

Mikä sytyttää sinut? - Pakkanen

Mikä sammuttaa intohimosi? - Finni

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Lokkien kirkumista

Mitä ääntä inhoat? - Kun joku vetää kynnellä liitutauluun

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Eläinlääkäri

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Gynekologi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? – Tuo iso sänky on sinun! Minun taivaassa nukutaan, siellä ei muuta tehäkkään!