Haastattelussa Niilo Savolainen

Niilo Savolaisen tapasin heinäkuun alussa Kahvila Valossa Tampereella.

Neitsyen merkeissä 1981 syntynyt Niilo on Siilinjärven poikia. ”Vietin siellä reilut 23v. Asuin myös vähän aikaa Kuopiossa, opiskelin välissä Lahdessa kuusi vuotta ja nyt olen kaksi kuukautta vanha tamperelainen. Yrittivät muuten väkisin tehdä minusta hämäläistä! Ovessa luki pitkään Hämäläinen, soitin isännöitsijälle ja kerroin että oon kylläkin Savolainen”, selventää Niilo asumiskuvioitaan mukavalla savon murteella.

Mitä harrastat? ”Milloin mitäkin. Kaikennäköistä urheilua ja liikuntaa, kuntosalia, lenkkeilyä, kävelyä, pyöräilyä, uintia...capoeira on viimeisin valloitukseni! Akrobatiaa, tanssia. Talvisista urheilulajeista sydäntäni lähellä on telemark. Se on vähän jäänyt taka-alalle ajanpuutteen vuoksi. Kaikennäköisiä kiipeilylajeja, kalliokiipeilyvälineitä löytyy repullinen, en oo pariin kesään ehtinyt edes kiipeilemässä käydä. Hirmu ikävä on kalastusta kanssa, kesät kun on ollut teatterissa niin ei vaan ehdi! Nuorempana tuli käytyä ihan pohjoisessakin kalareissuja tekemässä”, Niilo kertoilee.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Savon murre, akrobatia, tanssi-ja lauluhommat tulee jälkijunassa. Olen myös intohimoinen ruuanlaittaja, jos siihenkin vaan on aikaa. Laitan ruokaa ja leivon. Että sellaisia kulinaristisia piirteitä! On ikävää olla nälissään. Leivon mm. mariannekääretorttuja ja kookos-tosca-kinuskitorttua.”

”Osaan soittaa suutani, puhelinta ja soittimista yksikielistä kanteletta, kazoo-pilliä...Bassoa osaan soittaa ihan säestystarkoitukseen, keikkojakin oon heittänyt. Sit omiin tarpeisiin pystyn kyllä pianoa ja kitaraa kans soittaan, muusikoksi olen valmistunut siis. Yksikielinen kantele on erityistaitoni myös.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin osata rentoutua, lomailla! Jos ottaa teatterin näkökulman, niin improvisaatio on semmoinen, mikä on itelle jäänyt niin vähälle, että sitä haluisin oppia lisää. Minulla on minkä tahansa taidon suhteen sellainen asenne, että jos en jotain osaa niin minä opettelen. Nyt kun tulee omaa autoa laitettua, niin pienet huollot tulee tehtyä itse. Ja jos kotona tarttee tehdä jotain remonttia, niin ei muuta kuin työkalut käteen ja kokeilemaan. Kantapään kautta parhaiten oppii! Ehdottamaasi lentämistä en kyllä uskaltaisi kokeilla. Ihminen osaa yllättävän monta asiaa kun vaan ryhtyy tekemään! Sama homma niin kuin ruuanlaitossa ja leipomisessakin, että kokeilemalla vaan. Kuopiossa joskus tein vartijantöitä ja olin sosiaalitoimiston vahtimestarin lomantuuraajana, ja viimeisenä päivänä leivoin sossun tädeille mariannekääretortun ja yksi täti oli hyvin kateellinen, kun hänen kääretorttunsa ei ikinä onnistu!” nauraa Niilo.

Onko suvussasi muita näyttelijöitä? ”Jaa onko suvussasi muita? On niitä muitakin, en oo ainut Savolainen! (naurua) Isän puolelta suvussa on. Isän serkku on järjestäjä-näyttelijä-ohjaaja, ei oo käsittääkseni kouluja käynyt mutta on toiminut Kuopion kaupunginteatterissa järjestäjänä ja näyttelijänä, ja lisäksi ohjannut harrastelijateatterijuttuja. Äidin serkku on harrastajapuolen näyttelijä kanssa ja ohjaaja, ja äidin puolelta on myös yksi sukuun naitu näyttelijä. Sitten muita suurmiehiä löytyy kanssa, eli isäni halusi aina presidentiksi mutta kuoli Euroopan keisarina. Hän oli harrastajanäyttelijä ja viikkoa ennen ensi-iltaa menehtyi sydänkohtaukseen teatterin lavalle. Isän mukana lähdin teatterin pariin, ´89 olin ekaa kertaa Siilinjärven harrastelijateatterin lavalla Nummisuutareissa kylän pikkupoikana.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ” Vuosina 2006-2008 olin Lahden kansanopistossa teatterilinjalla, kävin ensin teatterin ykköslinjan ja sitten jäin vielä jatkovuodelle. Sen jälkeen pääsinkin tuonne Lahden musiikki- ja draamainstituutin musiikkiteatterilinjalle, nyt tänä keväänä valmistuin sieltä muusikoksi. Harmi vaan että se on nyt lakkautettu koko draamainstituutti, että on siinä nyt draamaa riittänyt ihan tarpeeksi! Harmillista sinänsä, että hyvä ja kehittyvä linja lopetettiin oikeestaan vähän niinku kesken kaiken. Tänä keväänä sinne otettiin vielä väkeä, eli nyt syksyllä aloittaa viimeinen vuosikurssi.”

”Opinnoistani vielä, eli sitten oon käynyt tanssileirillä viime kesänä ja Lahden tanssiopistolla jazztanssitunneilla, mutta kouluja en oo käynyt. Lukion jälkeen olisin halunnut poliisikouluun, mutten päässyt edes valintakokeeseen koska olen punavihersokea. Sit kävin vartijan ammattitutkinnon puolikkaan suorittamassa ja olen myös työskennellyt Securitaksella muutaman vuoden vartijana. Välissä kerkesi myös olla vakivirka Puolustusvoimillakin. Otin sit lopputilin. Se oli muuten päivän kohokohta kun Muumit tuli tv:stä. Ei sillä että niinku Muumeissa olisi mitään vikaa... Muumit on erittäin hyvä ohjelma. Ensimmäinen vuosi tuolla Lahdessa meni niin, että heräsin joka aamu aina katsomaan Muumeja!”

”Vuodesta 1989 olen siis ollut taiteen tiellä konkreettisesti. Alunperin isä sai tosiaan mut mukaan siihen harrastelijateatteritoimintaan ja pitkään se oli harrastus. Välillä oon tehnyt töitä kalustepuusepästä grillityöntekijäksi. Nuorisokodilla kasvattajana oon ollut puoli vuotta ja sit loppuvaiheessa olin siellä Puolustusvoimissa 2,5 vuotta. Teatteri on siinä sivussa kulkenut kuitenkin harrastuksena. Muut harrastukset tulee ja menee, mutta teatteri on ollut aina Se. Lopulta sitten kuopiolainen Jari Mäntyvaara (ohjaaja ja teatteri-ilmaisun opettaja) sai mut houkuteltua taas mukaan. Pieksämäellä tehtiin sellaista Valon lapsi – musikaalia, joka muuten on ensimmäinen suomalainen rockmusikaali. Jari ohjasi sen, ja siellä suunnalla oli pulaa innokkaista teatteria harrastavista nuorista miehistä. Oli vuosi 2003, silloin mua ei vielä nuo lauluhommat innostanu. Vaikka tykkäsin näytellä ja tehdä ihan mitä vaan, niin Jari kysyi mua mukaan ja minä sanoin että ”En minä mihinkään musikaaliin, en halua laulaa!” Silloinen tyttöystävä mut sitten pakotti sinne. Hyvä ystäväni oli myös lupautunut mukaan siihen jo. Olin sitten siinä mukana, eikä tarvinnut laulaa!” muistelee Niilo.

”Myöhemmin kun jotain todistuksia jaettiin, niin multa kysyttiin että milloin aion hakea Teatterikouluun. Vastasin, että en ikinä! Että tää on vaan mukava harrastus ja silloin aattelin, että hyvä harrastus menee pilalle jos sitä rupeaa tekemään työkseen. Sit kun siellä Puolustusvoimilla olin, niin aattelin että tämä ei nyt oikein sisältöä luo mun elämääni. Se oli vähän yksinäistä työtä. Vuonna 2006 rupesin miettimään sitten, että miksei tätä voisi tehdä myös työkseen. Soitin sille Mäntyvaaran Jarille vuorostani ja kysyin siltä, että mitä tarvii tehdä että pääsee tai joutuu näyttelijäksi. Jari ekana muisti, että ”Kyllä sun pitää Niilo ekana opetella laulamaan!Nykyään näyttelijäntyö ei ole pelkästään näyttelemistä vaan pitää osata myös laulaa ja jopa tanssia!” Sitten se kertoi, että on Teak ja Näty, ja jos ne ei tärppää niin kokeile vielä Lahden kansanopistoon, jonne sitten pääsinkin.”

”Nätyyn oon hakenut kerran ja Teakiin useamman kerran. Teatterikoulun pääsykokeista rupesi muodostuun jo sellainen jokakeväinen traditio, että lähetään hyvien eväiden kanssa moikkaamaan vanhoja tuttuja. Kevätretki! Tärkeintä on hyvät eväät! Sen jälkeen hyvällä porukalla Kallion kuppiloihin laulamaan karaokea.Ekana vuonna pääsin jo kolmanteen vaiheeseen, tosin joka vuosi on hyvä mieli jäänyt ja usein tietää itse tasan tarkkaan, että mistä se on jäänyt kiikastamaan. Joku osa-alue on vaan mennyt niin huonosti, että voi vaan itsellekin sanoa että kylläpä olin paska! Edellisen kerran kun hain, niin olin viimeisen päivän viimeinen osallistuja ja musiikkiosuus ja varmasti raadillakin ollut pitkä päivä. Lauloin Rosvo-Roopen stadin slangilla ja sain Kati Outisen nauramaan. Mulle jäi niin hyvä mieli siitä, että vaikka ne muut rastit ja tehtävät menikin ihan päin hanuria, niin silti jäi hyvä mieli siitä että edes jossain onnistuin! Tuli fiilis, että ihan sama pääsenkö jatkoon vai en, mutta nyt oon näyttänyt kaikkeni!” intoilee Niilo.

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? ”Kahvila olisi kiva. Joku sellainen kulttuurialan pieni kahvila, mistä saisi jotain purtavaa. Olis musiikkia ja kulttuuria ja kaikkeen nälkään jotain pientä.Ehkä!”

Omat esikuvasi? ”Esko Nikkari ja Risto Salmi, ehdottomasti! Minua jotenkin kiehtoo ne. Vaikka haluaakin teatterialalla olla esillä, niin enemmän minä nautin jos saa sivuosassa kaiken irti. Arvostan Esko Nikkaria, harvoin oon nähnyt sitä missään pääosassa elokuvissakaan. Minua kiehtoo noi kaikki sivuosien esittäjät, jotka tekee roolinsa todella hyvin. Ne jotka sopii siihen kuin nenä silmään”, velmuilee Niilo.

”Ulkomaalaisista sitten joku Sean Connery esimerkiksi. Sen karismaa ihailen, miten se tekee roolinsa niin ettei sen tarvis kuin olla. Myös Johnny Depp on taitava ja hyvä. Oma unelmieni vastanäyttelijä odotuttaa vuoroaan vielä. Kerron sitten kun se sattuu kohdalle! Duettoparikseni sen sijaan ottaisin Frank Sinatran tai Paul Ankan, jos tosiaan saisi kenet tahansa valita.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Harrastajapuolella Siilinjärven teatterissa, Kuopion Tellus-teatterissa, Pieksämäellä Poleenissa, ´89 Nummisuutareiden kera siellä Kuopion kaupunginteatterissa vierailemassa, Lahdessa oon tehnyt ravintolateatteria ja kaupunginteatterissa tein työharjoittelun (Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen ja Fame). Nyt olen Eurooppa Nelosella ja syksyllä aloitan Tampereen Pispalassa Teatteri Mukamaksella, lastenteatteria ja nukketeatteria. Nukketeatteripuolta odotan mielenkiinnolla,se on mulle uutta. Muutenkin tykkään sellaisista koko perheen näytelmistä”, Niilo kertoo.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimmat roolityösi? ” Populäärimusiikissa tein Niilan veli Johanin roolin, sain jälkeenpäin jopa teatterinjohtajalta kiitosta siitä. Sit toinen mikä on ollut Lahden kansanopistossa on sellainen kuin Tarpeettomia ihmisiä ja siinä se Karin rooli, Jukka Keinonen ohjasi sen. Varsinkin se viimeinen kohtaus jäi mieleeni. Vaikka se oli hirveä rooli, tuollainen niin sanottu vaimonhakkaajan rooli, niin oli vaikeaa hyväksyä se näyttämöllä ja viimeisen kohtauksen jälkeen jää yksin sinne verhojen taakse. On pakko koskettaa vastanäyttelijää että ”Hei minä oon oikeesti tässä, Niilo on nyt tässä”. Vastanäyttelijä menee sitä viimeistä monologia puhumaan lavalle ja itse oon siellä verhon takana, silmät valuu vettä ja on niin paha olo olla yksin, ja tietää että sama tunne on myös yleisöllä. Siellä kieriskellään penkillä vedet silmissä, se oli jotenkin niin onnistunut kohtaus ja onnistunut ohjaus kaikin puolin.”

”Se on varmaan aika lähellä tuollaista katharsis-kokemusta, että se on jollain tavalla puhdistavaa kun tietää, että tämä ei oo minulle todellisuutta, ei omaa elämää. Sen saa jollain tavalla purettua sen vastanäyttelijän kanssa, että vaikka sitä retuuttaa hiuksista lavalta pois uskottavasti ja tavallaan tekee itselleen selväksi sen että tää voisi olla totta, mutta että kohtauksen jälkeen käy koskettamassa sitä vastanäyttelijää ja katsoo silmiin, että ”hei nyt kohtaus on ohi ja minä oon tässä”. Teatterin lava on ehkä maailman turvallisin paikka, sinne ei tuu entiset vaimot ahdistelemaan eikä verokarhut kesken esityksen! Kyllä sillä on ero, että onko kotona tai näyttämöllä.”

Mikä olisi unelmiesi rooli? ”Yleensäkin haluaisin tehdä jonkun sellaisen roolin, minkä joku toinen määrää minulle. Jos on joku musiikkikappale johon ei oo mitään tunnesidettä, niin silloin on paljon helpompi irrotella. Voi kääntää sen ihan täysin päälaelleen, lopputulos on todennäköisesti hyvin mielenkiintoinen ja hyvä. Jos taas kappaleeseen on liian suuri tunneside, se on niin rakas ettei sille halua tehdä yhtään mitään. Vähän sama on myös rooleissa, se vähän rajoittaa myöskin. Mielenkiintoisempaa on tehdä sellaisia rooleja, joihin ei edes osaisi itseään kuvitella!”

”Parasta työssäni on yhdessä tekeminen. Miinusta taas on kiinniolevat viikonloput, kesällä ei pääse esim. festareille. Juhlimaan kyllä aina ehtii siitäkin huolimatta..”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En ikinä. Joskus käy mielessä kun miettii rahallisesti, mutta en vaihtaisi tätä rahaan. Vaikka Puolustusvoimillakin sai kohtuullisen korvauksen menetetystä vapaa-ajasta, niin ei se raha sitä korvaa. En ole katunut, muuten en olisi tässäkään tilanteessa!”

Millaisessa roolissa olet kaikkein omimmillasi? ”Joku suomalainen äijä, savolainen ja Savolainen!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Hyvä maku. En osaa oikein selittää, se voi liittyä moneen asiaan, että jos jostain asiasta jää hyvä maku niin haluaa pikkuisen lisää.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä koskaan? ”Harvemmin. Totta kai vähäsen jännitystä kuuluu asiaan, mutta siitä pitää nauttia. Jos joskus on ollut sellainen vähän pakokauhunomainen tunne että ”Taistele tai pakene!” niin ikinä en oo paennut!”

Oletko esiintynyt koulussa tai sukujuhlissa tms.? ”Tätini 50v-juhlissa olin tarjoilijana ja entisen naapurin äidin 50v-juhlissa olen esiintynyt hänen tyttärensä poikaystävänä, hän kuului näihin vähemmistöryhmiin eikä silloin vielä uskaltanut suvulleen vielä paljastaa sitä. Koulun juhlissa oon aina jossain osassa ollut, jos ei muuten niin soittamassa ainakin. Yläasteella olin aina bassonvarressa”, muistelee Niilo.

Onko sinulla mitään rituaaleja ennen esitystä? ”No rekvisiitan läpikäynti, kaikki pitää olla paikoillaan. Joskus haluaa olla ihan täysin yksin omissa oloissaan. Taikausko? Esityskaudella ei vaatteita pestä, tämä kesä vähän pelottaa kun meillä on 46 esitystä. Voi olla hikiset sukkikset”, nauraa Niilo. Savolaisten puheesta ei aina kyllä kannata mennä takuuseen, mutta kenties näin on...

Tunnistaako ihmiset sinua tuolla kaduilla? ”Kyllä tunnistaa ja se on ihan mukavaa. Näistä viiksistä nyt ainakin tunnistaa! Siilinjärven teatterissa olin Siltalan pehtoorissa ja mulla oli samanlaiset viikset ja paikallislehteen tehtiin iso juttu, jossa oli kannessa iso kuva minusta, niin viiksistä ei voinut silloinkaan erehtyä. Silloin tultiin pubissa Kuopiossa asti sanomaan, että kas Siltalan pehtoorihan se siinä!”

Onko sattunut jotain kommelluksia tai muuta hassua? ”No ikäviäkin kokemuksia on, joista on kyllä jälkeenpäin tullut mukavia kokemuksia. Populäärimusiikissa esitin sitä sunnimuslimia ja tää tapaus sattui harjoituskaudella, kirjaimellisesti. Harjoitusten piti loppua, mutta sitten tulikin että mennään se perinnönjakokohtaus vielä kertaalleen. Mulla tuli kiire laittaa se sunnimuslimin valkoinen kaapu päälle ja siihen kuului vielä sellaset liian isot valkoiset housut. Kiireellä oon kiskomassa niitä, ne oli hakaneulalla kiristetty kiinni. Hakaneula oli auennut ja osui suoraan mun oikeaan kivekseen! Polvistuin jostain muista kuin uskonnollisista syistä. Muut kattoo vierestä, että mikä sulle tuli! ”Kivekseen osui hakaneula!”, sain vikistyä. Muut valahtaa kalpeiksi ja kyselee sattuiko pahastikin, tuleeko verta. Muistan kun meinasin pyörtyä siihen lavalle, muutenkin pelkään verta ja neuloja. Seuraavana päivänä kävin sitten kyllä lääkärissä...”

Tässä vaiheessa jouduimme lähtemään kahvilasta pois sulkemisen takia ja nauhalla on legendaarinen viimeinen lause ”Voidaan me jatkaa tätä tuolla puiston puolella!?” Niin aina valomerkin jälkeen...

”Ainahan se on myös hauskaa kun joku unohtaa tulla lavalle, vaikka sillä hetkellä se ei ikinä oo hauskaa. Mustalaisleirissä jouduin kaksi tuntia ennen esityksen alkua paikkaamaan yhden upseerin roolin, jota en ollut ikinä missään harjoituksissakaan tehnyt. Olin itte silloin sairaslomalla, kun käsi oli leikattu. Eiku sitten parissa tunnissa läpikäymään dvd:ltä sitä, jollain tavalla sain sen hanskaan ja eiku esitykseen. Aattelin siinä ennen esitystä, että eipä se mitään jos minä mokaan, siinä on lava täynnä ammattinäyttelijöitä jotka sitten improvisoi. No eräässä kohtauksessa ollaan menossa lavalle sotilaina ja yhtä näyttelijää ei vaan näy missään vaikka isku tulee. Pakko se vaan on lavalle mennä vaikka yksi puuttuu joukosta. Onneksi hän sitten viime hetkillä juoksee lavalle. Naisnäyttelijä tokaisee, että ”Älkää koskeko paikkoihin!” ja lähtee hymyillen lavalta. Hänen piti sanoa, että ”Älkää hajottako leiriä!” Ite oon ekaa kertaa paikkaamassa ja paniikissa ja paskat housussa muutenkin, aattelin että ei tämmöstä esitystä voi tapahtua, tästä en kyllä muistokirjoituksessa mainitse.”

Kerro joku oikein hyvä muisto? ”Todella paljon on hyviä muistoja! Kuopion Rauhalahden kesäteatteriin tehtiin Ronja Ryövärintytär. Ohjaaja Jukka Auvinen tokaisi, että ”Kuule Niilo, jos et mitään muuta keksi niin sitten rupea näyttelijäksi!” Enkä keksinyt muuta. Birk, Borgan pojan roolia ikävöin myös. Siinä oikeesti ymmärsi sen, että sai olla pikkupoikana lavalla ja sai leikkiä. Voi valtava sitä riemua kun pääsee oikeasti leikkimään, sitä tämän työn pitääkin olla! Ja kun ymmärtää sen, että kaikki on mahdollista. Voi kun jokainen rooli olis sellaista poikamaista leikkiä, sitä ei pitäisi koskaan unohtaa sitä leikkimielisyyttä!”

Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain? ”Biisejä mä oon tehnyt ja sanoituksia ja käsikirjoitusten luonnoksia. Se vaatii oman aikansa, en pysty tekemään sitä muun homman ohessa.”

Mistä haaveilet? ”Lomasta! Joku su-ma jään tuonne Sappeelle ja meen vähän patikoimaan, reppu selkään. Pari yötä ehtis jossain laavulla olla. Sit Ladalla Laatokan ympäri, se on kans vielä toteuttamatta. Sit mun eläkeunelma! Istuskelen oman mökkini verannalla, kiikkutuolissa polttelen piippua merimieslakki päässä ja kerron lapsenlapsille merimiestarinoita, vaikka ikinä en oo merillä käynytkään! Jaa mitä kymmenen vuoden päästä...? Hmmm, no en näe itseäni vielä kiikkutuolissa, mutta muuten nauttimassa elämästä!”

Osaatko imitoida ketään? ”Rauno Repomiestä! ”Jumalauta, lääkkeet! En ota!” (seuraa haastattelijan hihittelyä ja tirskumista ja muiden puistossaolijoiden katseita) Jos joskus tulee Pasila-musikaali, niin haluaisin esittää Raunoa!”

Jos saisit viettää päivän naisena, niin mitä tekisit? ”Jaa-a. Varmaan lähtisin baariin, koska naisille aina tarjotaan. Mutta olisko siinä järkeä kun aamulla ei sitten muistais mitään. Ja heräis miehenä miehen vierestä. Ei! Otan takaisin tän! Nyt tiiän!! Menisin kesäiselle niitylle kukkamekko päällä silmät kiinni ja koskettelisin viljaa, hiukset hulmuten. Sitä minä haluaisin tehdä naisena!”

Niilo näyttää mallia naisena olemisesta... / Teatterikärpänen

Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ” Retkellähän on aina tärkeintä eväät, hyvät eväät. Itsetehtyjä porkkanasämpylöitä, joiden väliin voita, kinkkua, juustoa, vähän salaattia, kurkkuviipaleita ehdottomasti! Sit kaakaota. Ja minttukrokanttisuklaata pitää retkellä olla myös aina mukana.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä näyttelijöille :

Mistä sanasta pidät eniten? - Intohimo

Mistä sanasta pidät vähiten? - Epätietoisuus tai itserakkaus

Mikä sytyttää sinut? - Hyvä ruoka

Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäily

Suosikkikirosanasi? - Perkele!

Mitä ääntä rakastat? - Tyttöystävän pieni tuhina ja kuorsaus päiväunilla ja laineitten liplatus mökkilaituriin

Mitä ääntä inhoat? - Lahden Kaupunginteatterin kuulutuksia kun harkat alkaa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Linnanmäen vuoristoradan jarrumies

Mitä ammattia et haluaisi kokeilla? - Kirurgi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivoisit Jumalan sanovan sinulle saapuessasi Taivaan porteille? - Älä hättäile, istu mättäälle, kyllä se pipo vielä löytyy. Se on myös mottoni.

”Blogin lukijoille sellaiset terveiset, että käykäähän kattoon näytelmiä. Kyllä lysti on hauskaa!”