Sivut

tiistai 11. joulukuuta 2012

Haastattelussa Teemu Palosaari


Teemu Palosaaren tapasin heinäkuun puolivälissä Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa, kahden kesäteatteriesityksen välissä.

Kittilästä kotoisin oleva Teemu on syntynyt 1978 ja horoskoopiltaan hän on vesimies. Tällä hetkellä Teemu asuu Helsingissä.

Mitä harrastat? ”Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tällä hetkellä en harrasta kyllä yhtään mitään!”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi ja onko joku sellainen taito, jonka haluaisit vielä oppia? ”Pidän itseäni sillä tavalla liikunnallisesti lahjakkaana, eli kaikki palloilulajit ja mailalla pelattavat pelit. Jääkiekko, jalkapallo, lentopallo, pallo... (naurua) Ne on mun vahvuuksiani. Ja pujottelu. Se on sellainen ominaisuus varmaan, ettei pelkää mitään uutta. Että jos jotain täytyy opetella niin suhtautuu avoimesti kaikkeen. Mä tykkään siitä, että jossain roolissa pääsee tekemään jotain sellaista, mitä ei oo aiemmin tehnyt. Se on tän suola! Hevosen selässä mä en oo ikinä ollut, eli toivon että pääsis joskus ratsastamaan.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Lahden Kansanopiston kävin ´98-´99. Sitten Teakin aloitin ´99 ja valmistuin 2003, toisella yrittämällä pääsin sisälle.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Mun teatteriharrastuksen aloittamiseen on ollut kaksi vaihetta. Toinen oli joskus ala-asteikäisenä. Sellainen henkilö kuin Taina Mäki-Iso, joka tekee klovneriajuttuja nykyään, oli silloin Lapin läänintaiteilijana ja se piti sellaista lastenryhmää ja olin siinä mukana. Sit ollessani 9-luokalla, Kittilässä oli sellainen aktiivinen tyyppi kuin Pirjo Hanhivaara ja hän veti montaa eri-ikäisille suunnattua teatteriryhmää. Alkoivat tehdä näytelmää Pikkujättiläinen (Sirkku Peltolan kirjoittama), ryhmässä oli pelkästään tyttöjä ja vähintään kaksi poikaa piti saada siihen mukaan. Mä ja mun kaveri mentiin siihen sitten ja se oli mun eka näytelmäni missä olin mukana. Pirjon ansiosta pyrin teatterikouluun, tai sain tietää sellaisesta mahdollisuudesta ja se on kyllä vaikuttanut isosti mun historiaani”, Teemu kertoo.

kuva Teatterikärpänen
Miksi olet näyttelijä? ”Jos miettii sitä lähtökohtaa, mikä on nuorena iskenyt näyttelemisessä lujaa, oli varmasti se, että mä koen sen kauheen vapauttavana, että yhtäkkiä oli vapaa omasta henkilökohtaisesta minästä. Muistan sen hetken kun tajusi, että täällä mä voin oikeestaan tehdä melkein mitä vaan! Sitten ammattilaisuuden myötä on tullut tärkeämmäksi se tarinankertominen, olla herättämässä ajattelemisen aihetta tai iloa tai surua tai tunteita yleensäkin.”

Mitä tekisit jos et olisi tällä alalla ja oletko tehnyt muita töitä aiemmin? ”Ammatillista koulutusta mulla ei oo muuta. Seiskaluokkalaisesta aina tuonne lukioon asti olin kaupassa töissä, R-kioskilla oon ollut Tampereella, hotellisiivoojana, pizzatarjoilijana, lentokentällä turvatarkastajana... Kouluaikoina mulla oli haave, että musta olisi tullut kokki. En tiä olisko musta tullut, mutta...”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja tärkeimmät roolisi? ”Kuopion Kaupunginteatterissa, Seinäjoella, Lahdessa, Helsingissä, KOM-teatterissa, Takomossa.. Tää on mun eka kesäteatterikokemukseni. Ekana tulee mieleen sellainen ensimmäinen ns. ammattistatuksella tehty rooli Kuopiossa, ”Jessica,vapaana syntynyt”. Leea Klemola käsikirjoitti ja ohjasi sen. Olin siellä työharjoittelussa ja se oli eka sellainen ammattiteatteriin tehty, sen tiedosti hyvin voimakkaasti. Paljon muitakin tärkeitä on, mutta mä valitsen tän.”

Onko sinulla jotain tiettyjä ”rituaaleja” ennen esitystä? ”Ei oo mitään, pyrin sillai rikkomaan niitä ettei jäisi mihinkään jumiin.”

Kerro joku hyvä muisto tai hauska kommellus! ”Aika vähän oon tehnyt komediaa, niin se meidän toka ennakko täällä Kaupunginpuistossa kun oli katsomo täynnä ja ihmiset reagoi voimakkaasti ja tuli isoja nauruja, se oli kyllä aika hienoa. Oon mä ollut tietysti aiemminkin sellaisissa jutuissa mukana missä on naurettu, mutta tää on hyvin erityyppistä mitä mä oon aikaisemmin tehnyt. Tässä on paljon uusia juttuja myös itelle, että sillai kokemustasolla jää kyllä mieleen.”

kuva Teatterikärpänen

Mitä on luvassa syksyllä? ”Helsingin Kaupunginteatterissa jatkuu Ihmisen osa. Lahdessa tulee 1.9. ensi-iltaan Salainen puutarha. Sitten Uusi päivä-telkkusarjaan mä meen vierailemaan, elokuun lopussa alkaa kuvaukset.”

Teemusta lisää aiemmin täällä blogissa, koko porukan yhteishaastattelussa !

ps. Sakespearen kootut theokset-näytelmä saa ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterin TTT-Klubilla tammikuun lopussa 2013! Hämeenlinnan Kesäteatterissa kesällä 2012 nähty komedia saa siis uuden tulemisensa tällä kertaa sisätiloissa! Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).