Taide / Tampereen Teatteri

Taide / Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö

Ensi-ilta 31.1. 2013, kesto 1h 40min (ei väliaikaa)

Ohjaus Tommi Auvinen

Rooleissa Taneli Mäkelä, Esa Latva-Äijö ja Ville Majamaa

Taustaa : Ranskalaisen Yasmina Rezan kirjoittama Taide sai kantaesityksensä Pariisissa 1995. Rezan muista näytelmistä meillä on aiemmin nähty mm. Vihan jumala ja Kolme versiota elämästä. Taide-näytelmä saa alkunsa siitä, kun Serge (Taneli Mäkelä) on mennyt ja ostanut 200 000 frangia maksaneen taulun ja esittelee sitä ylpeänä ystävilleen Marcille (Esa Latva-Äijö) ja Yvanille (Ville Majamaa). Mikäpä siinä, kukapa ei nyt taidehankinnoillaan ylpeilisi. Tämä taulu vaan sattuu olemaan täysin valkoinen. Valkoisella pohjalla valkoisia poikittaisviivoja, "värisyttävä kokemus". Keskustelu taulusta saa uskomattomat mittasuhteet ja ystävyys punnitaan...

Esa Latva-Äijö, Taneli Mäkelä ja Ville Majamaa / kuva Harri Hinkka, TT

Plussaa : Esitys on kyllä loistavan tekstin, dialogin ja näyttelijöiden juhlaa. "Vihan jumalassa" oli vähän samansuuntainen meininki, eli alun kohtelias ja hillitty sananvaihto muuttuu loppua kohti todella räjähdysherkäksi paketiksi ja kuppi menee totaalisesti nurin lopulta. Esitys piti otteessaan hyvin eikä todellakaan kaivannut väliaikaa, joka olisi ikävästi katkaissut intensiivisen meiningin. Tässä todella tuli huomattua se, että aina ei tarvita edes sanoja. Hiljaisuus, pitkäkin, oikeassa paikassa oikeaan aikaan tuo lisää jännitystä ja vähän "kauhunsekaisin tuntein" sai odottaa mikä onkaan seuraava siirto ja reaktio. Kauan Marc taulua tutkiskelikin alussa ja lopulta päästää ilmoille ivallisen naurun ja ilmoittaa taulun olevan silkkaa paskaa. Sergehän ei tätä ajatusta tietenkään purematta niele, omasta mielestään kun on tietysti tehnyt nappihankinnan. Yvan taas puolestaan näkee jotain erityistä valkealla pohjalla, tosin mielistelläkseen ystäväänsä. Yvan muutenkin tuntui olevan hiukan vietävissä ja vaihtoi mieltään sen mukaan, kenen kanssa oli juttusilla. Miestä kävi sääliksi, hän tuntui olevan vähän eksyksissä niin tulevan avioliittonsa kuin työnsä ja koko elämänsä suhteen ja miesten ystävyys taisi olla ainoa joka piti hänet jotenkuten kasassa. Yvanin hengästyttävä monologi eräästä puhelusta esityksen puolivälissä nostatti yleisössä valtaisat aplodit ja syystäkin, ja muutenkin Ville Majamaa teki todella loistavan roolityön jälleen kerran, taas yksi sulka Villen hattuun. Kiukkukohtauskin oli huikea. Terapeutilta saatu viestilappunen oli melkoinen, "jos minä olen minä ja sinä olet sinä". Esa Latva-Äijön Marc sai oikeastaan koko sopan aikaan alun kommenteillaan ja muutenkin lateli aika suorasukaista tekstiä milloin mistäkin. Hienoa työtä Esaltakin. Taneli Mäkelä pysyi suhteellisen tyynenä kautta koko näytelmän, mutta osasi sopivassa kohdassa osua sitten sanan säilällä juuri sopivaan paikkaan ja nyrkkejäkin heiluteltiin. Yvan kärsi suunnattomasti muiden tappelusta, mutta tilanne alkoi olla mahdoton kun kaikki olivat sanoneet toisilleen jotain äärimmäisen loukkaavaa ja peruuttamatonta. Ratkaisu kuitenkin löytyi, ja aikamoinen sellainen. Ei kuitenkaan niin paha mitä jo alkumetreillä kuvittelin. Voiko taululle olla mustasukkainen? "Miten äärimmäisiin tekoihin ihminen on valmis yhden valkoisen taulun vuoksi?"

Miinusta : ei moitittavaa

Muuta : Mikko Saastamoisen lavastus jäi vähän mietityttämään. Toki koko ajan oltiin samassa tilassa, vain taulut seinällä vaihtuivat ja siitä tiesi, kenen luona kulloinkin ollaan. Mutta mikä tarkoitus oli valtavilla kasvoilla näyttämön reunustoilla? Kuvasivatko ne näitä kolmea miestä seuraamassa sitä, mitä tapahtuu keskellä? Jotenkin niistä tuli mieleen Pääsiäissaaren valtaisat patsaatkin. Näyttelijätkin puhuivat suoraan yleisölle välillä, joten miehiä tarkkailtiin joka ilmansuunnasta ja pakotietä ei ole. En tiedä, meni varmaan metsään tämä mutta näin sen jotenkin koin. Jännästi sitä itsekin tuijotti valkoista taulua ja yritti nähdä siinä jotain erityistä silmiään siristämällä tai muuten. Tämän nähtyään sitä kuitenkin miettii, että kauneus on todellakin katsojan silmässä ja kukaan ei voi toisen puolesta sanoa, mitä mieltä jostain on... Jokainen kokee taideteokset omalla tavallaan, se mikä toiselle kolahtaa on toiselle silkkaa huttua ja niin edespäin.

Taiteelle täydet viisi tähteä *****