Sivut

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Aavesonaatti / Turun Kaupunginteatteri

Aavesonaatti / Turun Kaupunginteatterin Sopukka

Ensi-ilta 22.11. 2012 , kesto n. 2h 15min väliaikoineen

Ohjaus Juha Siltanen

Rooleissa : Pekka Laiho, Markus Riuttu, Laura Eriksson, Ulla Koivuranta, Kimmo Rasila, Ari Piispa, Riitta Selin, Juhani Niemelä, Eila Halonen, Mervi Takatalo, Jukka Soila, Marja Pesonen ja Ulla Reinikainen

Taustaa : Ruotsalaisen kirjailijan August Strindbergin (1849-1912) Aavesonaatti on aiemmin tehty Suomessa vain muutamia kertoja, ja ohjaaja Siltasen mukaan se avautuu eri ikäkausina eri tavalla. Esimerkiksi Ingmar Bergman ohjasi näytelmän neljä kertaa, jäi tavallaan "nalkkiin" siihen. Tapahtumat alkavat, kun salaperäinen johtaja Hummel (Pekka Laiho) kohtaa sattumalta kadulla ylioppilas Arkenholzin (Markus Riuttu). Pojan isä on menettänyt aikoinaan omaisuutensa johtaja Hummelin takia. Hummel saa kuitenkin houkuteltua pojan palvelukseensa ja soluttautumaan vieraaksi läheiseen taloon. Ohjaajan sanoin alkaa "nuoruuden ja vanhuuden välinen tilinteko, luurankoja vainoava ihmissuhdedraama ja heleä kehtolaulu, synnintunnustus ja manaus pahan häivyttämiseksi".

Markus Riuttu ja Kimmo Rasila / kuva Robert Seger , Turun  Kaupunginteatteri

Plussaa : Olen nyt ihan rehellinen. Enpäs ole aikoihin ollut näin pihalla minkään näytelmän seuraamisen suhteen... Aluksi ihastelin lavasteita ja pidin kovasti siitä, että Ukko Hummel istui jo valmiiksi pyörätuolissaan väen saapuessa katsomoon, ja siitä sitten kääntyi yleisöön päin, pelottavassakin maskissaan. Muutama katsoja sai kunnian istua näyttämön sivustalla, ikään kuin tapahtumissa mukana ja seurata hyvinkin lähietäisyydeltä näyttämön tapahtumia. Mielenkiintoinen ratkaisu oli se, ohjaajanko idea? Aluksi talon pienoismallia katseli hyvinkin nykyaikaisen näköinen nuorukainen, joka kuitenkin katosi pian ja sama tyyppi palasi takaisin 1900-luvun alun tyyppisesti pukeutuneena. Lavasteet sisälsivät paljon portaita ja niitä pitkin tultiin ja mentiin vähän mystiselläkin tavalla, paljon liikettä ja vähän puhetta tapahtui nimenomaan portaissa. Yläkatsomon (jossa itsekin istuin) vieressä roolihahmoja kävi päivystämässä välillä, ja kaikki seurasivat lavan tapahtumia. Siinä jo mietiskelin, että mikä tässä on totta ja mikä unenkaltaista. Symboliikkaa aika tavalla ja osa meni ihan ohi varmasti. Aluksi olin tapahtumissa vielä jotenkuten mukana, ymmärsin aavenäyt ja muut, mutta sitten kun Ukko Hummel saapui ilman pyörätuolia paikalle... Mitä pitemmälle mentiin, sen enemmän olin hieman hämilläni siitä että nyt menee yli hilseen. Oli Muumiota (Eila Halonen) kaapissa ja Buddhapatsasta hyasinttien keskellä. Lopulta en enää edes yrittänytkään pysyä kärryillä, keskityin seuraamaan puhtaasti fiiliksellä tätä unenkaltaista näytelmää ja nauttimaan loistavista näyttelijäsuorituksista etenkin. Pekka Laiho oli mahtavaa nähdä tositoimissa lavalla pitkästä aikaa, ammattimies on ammattimies ja hänen karismansa ulottui kirjaimellisesti jokaiseen sopukkaan tällä näyttämöllä. Markus Riuttu nuorena ylioppilaana oli onnistunut suoritus myös, samoin nöyryytetty eversti Juhani Niemelä ja lisäksi mieleeni jäi vielä vispilää ahnaasti lipova keittäjätär (Ulla Reinikainen). Arnold Böcklinin kuuluisaa Kuolleiden saari-maalausta käytettiin myös paljon näytelmässä ja kuvahan on oudon kiehtova. Lavastusta muutettiin myös esityksen aikana useasti ja tapahtumat tuntuivat tulevan lähemmäksi koko ajan. Että vähän niin kuin kuolema hiipisi salakavalasti lähemmäs? Lisäpointseja vielä puvustuksesta ja maskeista, vaikka kaikki yksityiskohdat eivät ihan sinne yläkatsomon takimmaisille penkkiriveille ulottuneetkaan. Käsiohjelma oli sangen informatiivinen ja sen luettuani tajusin vielä lisää, että ymmärsinköhän minä tästä yhtikäs mittää...

Pekka Laiho / kuva Robert Seger, Turun Kaupunginteatteri

Miinusta : Vaikeaa sanoa suoraltakädeltä miinuksia kuitenkaan. Aika tavalla skarppinahan tässä täytyi katsojankin olla koko ajan, vaikkakin se ei ainakaan omalta osaltani auttanut siihen että pysyinkö mukana. Haastava tämä oli, positiivisella tavalla kuitenkin. En suosittele ihan ensikertalaiselle, enemmänkin sellaiselle joka on jo Strindberginsä lukenut ja ... tai kenties suosittelenkin juuri sellaiselle, joka ei ole paljon teatteria nähnyt? Ties mitä juttuja tästä aukeaakaan, ja ehkä itsellenikin uusintakatselmus voisi tehdä hyvää.

Muuta : Strindbergin näytelmistä muutamaa kutsutaan "uninäytelmäksi" ja mieheni ilmeisesti tästä syystä ansiokkaasti pilkki etenkin ennen väliaikaa, heh. Lisäksi voin ylpeänä mainostaa, että esityksen jälkeen minulla oli huikea tilaisuus tavata Pekka Laiho, ja hänen haastattelunsa on luvassa täällä myöhemmin keväällä.

Teatterikärpänen antaa Aavesonaatille neljä tähteä kaikesta hämmennyksestä huolimatta. Kaikkea ei tarvitse aina ymmärtää, voi vain nauttia! **** 

kuva Robert Seger / Turun Kaupunginteatteri

1 kommentti:

  1. ...hyvä...juuri näin..kaikkea ei aina tarvitse "ymmärtää"..täytyy vain "osata" nauttia.. :D terv. Lelle

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).