Fiftari-esittelyssä ja haastattelussa Minna Helkiö

Fiftari-porukasta viimeisenä esittelyyn pääsee Aliisan roolin tekevä Minna Helkiö! Minnan tapasin Laurellin kahvilassa toukokuun puolivälissä Hämeenlinnassa, pari viikoa ennen ensi-iltaa.

Hämeenlinnassa 1993 syntynyt Minna on horoskooppimerkiltään skorpioni. ”Hämeenlinnassa olen juu syntynyt, mutta ollessani lapsi muutimme Hauholle, ja vaikka Hauho on osa Hämeenlinnaa nykyään, koen olevani nimenomaan hauholainen, en hämeenlinnalainen, vaikka nyt täällä kaupungissa asunkin”, kertoo Minna.

Mitä harrastat? ”Mä harrastan kirjojen keräämistä, ja niiden lukemistakin tietysti. Keräilen klassikoita ja kaikkea sellaista, mitä haluan joskus lukea. Mulla on pitkä must read- lista, joka kasvaa koko ajan. Sit mä tietenkin harrastan teatteria, musiikkia, lenkkeilyä ja joskus käyn kuntosalillakin.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Mä olen kyllä hirveen hyvä kielipoliisi, se on mun erikoisalaani. Korjailen muiden kielioppivirheitä ja olen melkoinen pilkunviilaaja myös. Sit sillai oikeesti kun aattelee, niin musiikki on kyllä mun vahvuuteni, ei niinkään erityistaito mutta selkeä vahvuus.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin ehdottomasti osata enemmän tuota tanssipuolta. Mä olen kolmivuotiaasta tanssinut balettia aikoinaan, mutta mä en todellakaan osaa sitä. Olin niin kömpelö siinä. Tykkään kyllä tanssia, mutta en sillä tavalla ”osaa” sitä, kehonhallinta puuttuu. Se olisi kyllä treenattavissa, mutta ei ole nyt ollut aikaa siihen panostaa, kun on ollut kaikkea muuta tässä.”

Löytyykö suvustasi muita teatterin parissa puuhailevia? ”Näyttelijä Risto Autio on äitini pikkuserkku. Vai oliko se serkku? Noh, jotain sukua kuitenkin. En häntä sillai kunnolla tunne, mutta joskus Teakin pääsykokeisiin olen saanut häneltä neuvoja. Äitini Heidi on ruvennut mun myötä harrastamaan teatteria ja pikkuveljeni on ollut muutaman kerran lavalla. Isoveljeni on myös ollut teatterissa, mutta kylläkin tekniikan puolella.”

Minna Helkiö / kuva Teatterikärpänen

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Seitsemän vuotta olen käynyt tunneilla ja soittanut pianoa, mutta laulu on kyllä se mun pääinstrumenttini. Kitaraakin soitan jonkunverran, en julkisesti mutta itsekseni. Musiikkiopistossa en ole ollut, vaan esim. Hauholla kanttori piti tunteja. Laulutunneilla mä olen käynyt pari vuotta. Sithän mä kävin ilmaisutaidon lukion Tampereella, TYK:in, ja sinne kursseihin sain sitten sisällytettyä laulua, soittoa ja ilmaisutaitoa. Pääsin myös soittamaan isoa flyygeliä isossa salissa, jeee!” Minna intoilee.

Millä alalla olet ”siviilissä” ja oletko haaveillut saavasi teatterista ammatin? ”Heh, mä olen yo-pohjalta kaupan kassalla! Teatteri on kyllä tavoitteena mulla. Kerran olen ollut Teakin pääsykokeissa kaksi vuotta sitten. Ekasta pudotuksesta selvisin jatkoon, mutta sitten tuli väsymys vastaan seuraavassa vaiheessa. Olin ihan tyytyväinen, en tippunut heti ekassa vaiheessa. Nätyyn hain myös silloin samana vuonna. Putosin, ihan opettavaisena kokemuksena otin sen ja sillä fiiliksellä menin sinne vähän tutustumaankin. Nyt aion hakea tuonne Suomen Teatteriopistoon, se on myös Tampereella, Komediateatterilla. Pääsykokeet on kesäkuussa.”

Milloin kiinnostuit teatterista ja oliko syynä joku henkilö, joka sai sinut innostumaan? ”No paras ystävänihän on Uotilan Siiri. Siirin äiti Merja taas on ohjaaja-kirjailija-tanssija ja vaikka mitä. Merja ja Siirin pikkusisko pyörivät koko ajan kaikenlaisissa teatteriproggiksissa, ja mua houkutteli hirveesti koko ala-asteen lähteä mukaan, kun näki Hauholla niitä musikaaleja. Aina olisi ollut mahdollisuus mennä mukaan, mutta sitten mä kuitenkin aina jänistin. Sit kun mä näin niitä valmiita esityksiä, niin mua aina harmitti! Mua kiinnosti ne valot ja savut ja kaikki kyllä. Sitten yhtenä vuonna tämä äiti Merja lähti ohjaamaan Tirlittan-musikaalia Pälkäneelle ja Siirin pikkusisko oli siinä myös, sinne oli sitten minunkin helppo lähteä kun oli tuttuja mukana. Olin silloin 12-vuotias. Aina harkkojen jälkeen mä tosin päätin, jotta sain kunnolla nukuttua, että lopetan tän proggiksen tähän, mutta aina mä sitten kuitenkin seuraavana päivänä menin taas mukaan. Eka roolini oli muuten pullakauppias ja hevosen pää... Jossain vaiheessa se teatterikärpänen sitten puraisi niin pahasti, että sen proggiksen jälkeen ei oo varmaan ollut viikkoakaan ettei olisi ollut joku projekti käynnissä, parhaimmillaan on ollut kolmekin eri juttua päällekkäin.”

”Jonkun koulumusikaalin karonkassa oltiin Lahdessa katsomassa Cats-musikaalia, muistan ikuisesti sen kun siinä alkupuolella ne näyttelijät kiipee sinne yleisön joukkoon. Silloin mä päätin, että musta tulee näyttelijä! Kävin katsomassa sen sitten vielä uudestaan, koska se oli jotenkin niin vaikuttava.”

Mitä kaikkea olet nyt sitten teatterissa tehnyt ja mitkä ovat olleet mieleenpainuvimmat juttusi? ”Olen tehnyt paljon kaikkea, mahdotonta luetella niitä. Mutta totta kai se Tirlittan on yksi tärkeimmistä, koska se on mun eka juttuni ja olin äärettömän ylpeä, kun sain tehdä pienen lauluroolinkin siinä pullakauppiaana. Lauloin jotain ”jos sä tahdot aivan tuoreen hillomunkin”, neljä lausetta taisi olla kaikkineen, mutta mulla oli mikki poskessa ja silloin mä voitin sen jännityksen ja samalla huomasin, että minähän osaan laulaa. Se oli kyllä käänteentekevä proggis, kun se oli se ihan eka! Sit olen ollut paljon mukana kesäteattereissa Hauholla ja sitten näitä koulumusikaaleja. Tampereella lukiossakin tehtiin kyllä kaikenlaista. Sitten olin mukana siinä Teatteri Siperian ”Pää edellä”-jutussa, sitä esitettiin Pyynikin uimahallissa. Oli ihan uskomaton kokemus olla ammattiteatterin jutussa mukana, meitä oli monta nuorta siinä. Mulle hienointa oli se, että siinä oli mukana myös Juha Junttu, joka sävelsi siihen musiikin ja toimi musiikinohjaajana. Juha on ihan mun ykkösidoli! Mä jotenkin rakastuin siihen sen musiikkiin ja siitä tuli mulle tosi iso esikuva. Näin hänet sitten myös Helsingissä teatterissa, Next to normal on kyllä paras teatteriesitys mitä oon ikinä nähnyt! Ai niin, takaisin aiheeseen, eli näistä mun proggiksistani... Sitten olin mukana sellaisessa esityksessä kuin ”Kyrsyä”. Ai sä oot nähnyt sen, hienoa! Se oli kyllä vaikuttavin ja haasteellisin proggis ikinä! Ohjaaja Neea Viitamäki repi meistä kyllä kaiken irti mitä ikinä vain saa. Se oli äärettömän rankkaa, koska se tehtiin ulkona ja elokuun lopussa ja esitykset oli klo 21, mullakin oli roolivaatteena melkein koko ajan sellainen miesten iso t-paita vaan ja villasukat. Olin aika väsynyt, koska aamulla sitten kouluun vielä, se ei todellakaan ollut mikään kevyt homma. Neea oli kyllä äärettömän hyvä ohjaaja, se proggis oli kyllä tosi erilainen mihin oli tottunut. Ihan oma maailmansa! Se olisi kyllä hienoa tehdä vaikka uudestaan, ja se oli muuten myös mun ensimmäinen pääroolini. Ja tietysti tää Fiftari on nyt sitten suurin näistä ja tällä hetkellä tietysti se tärkein.”

Käytkö itse katsomassa paljon teatteria ja mikä on ollut viimeisin näkemäsi juttu? ”Käyn kyllä katsomassa, niin paljon kuin vain on varaa käydä. Viimeisin näkemäni on tää Hämeenlinnan teatterin Ruostetta ja timantteja.”

Ketkä ovat omia esikuviasi? ”Äitiäni mä ihailen ja ”varaäitiäni” Merjaa myös, ja mun lukioaikainen ilmaisutaidonohjaaja Petteri Saari oli aina mieletön kannustaja ja innostaja. Sitten tietysti Sikke, eli Hämeenlinnan teatterin näyttelijä Sinikka Salminen. Olin joskus yläasteella Sikellä tettiläisenä, eli seurasin viikon verran hänen työskentelyään. Tekivät esim. Koirien Kalevalaa silloin. Pääsin katsomaan treenejä ja kaikkea. Sikke on nuori, laulutaitoinen naisnäyttelijä ja häneen on ollut helppo samaistua. Sikke on kyllä tuolta näyttelijäpuolelta se suurin esikuvani. Ja sitten tietysti se Junttu...”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No tietysti lapsuuden suuri rakkauteni eli Johnny Depp!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Tietysti Juha Juntun kanssa, hän voisi tehdä meille jonkun ihanan biisin laulettavaksi.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Vanhat kirjat, se tuoksu mikä niistä tulee on huumaava. Siksi ostankin niitä paljon divareista ja kirppareilta. Sitten tietysti teatteriesitykset inspiroi ja etenkin musiikki, se on mulle se elämän suola.”

Kerro joku hauska kommellus, joka on sattunut lavalla! ”En ollut itse silloin lavalla, mutta Lautsian Kartanoteatterissa Viulunsoittaja katolla- musikaalissa hääkohtauksessa naiset istuu alas penkille ja se penkki pettääkin niiden alta ja kaikki pyllähtää istualteen lavalle. Yleisö luuli, että se kuuluu asiaan, kun koko näyttelijäseurue repesi ihan totaalisesti. Ja sitten mä inhoan näitä viimeisten näytösten ”källejä”, koska mulla on äärettömän huono pokka ja niitä tehdään aina mulle ja mä en itse keksi koskaan mitään hyviä. Mutta sitten … kerran Hauholla näytelmässä ”Johan nyt, Niskavuori” mä esitin ratsastusleirin johtajaa ja annoin sellaiselle flirttailevalle näyttelijälle, joka siis näytteli näyttelijää, mun puhelinnumeron. Kohtauksessa oli Polle kateissa ja että jos Pollea näkyy, niin soittelisi sitten. Siinä lapussa oli aina puhelinnumero ja sillä toisella kauhee flirtti päällä ja mä olin aina tosi kylmä sitä kohtaan. Sit siinä viimeisessä näytöksessä mä olinkin laittanut siihen lappuun numeron lisäksi ”Call me” ja pusuhuulet, ja se jäätyi ihan totaalisesti ja tippui se näyttelijä. Se koitti koko loppuajan kostaa mulle, mutta ei onnistunut.”

Kerro joku hyvä muisto! ”Lapsena yksi mun ja sisarusten lempileikeistä oli se, että me tehtiin hajuvettä. Kerättiin aina sadevettä lasten ämpäriin ja pilkottiin sinne sekaan kaikkia kasveja ja marjoja ja kaikkea mahdollista, koiran naksuista lähtien, ja annettiin sen sitten ”kypsyä” ulkosalla muutaman päivän. Siitä tuli sitten sellaista hirveetä vihreetä mössöä, luojan kiitos me ei käytetty sitä koskaan sitten hajuvetenä, niin tyhmiä me ei sentään oltu. Se hauskuus tässä on se, että nää mun sisaruksethan on siis kaksi veljeä. Veljien lempileikki pienenä oli tämä!” Minna naureskelee.

Miten tämä Fiftari sai alkunsa? Olen ymmärtänyt, että sinun ja ohjaaja-Lauran ideasta tämä lähti. ”Vuosia sitten oltiin Hauhon Hovinkartanon taidekeskuksessa molemmat töissä. Tiskattiin siellä jonkun lounaan jälkeen ja ykskaks ruvettiin puhumaan Johnny Deppistä. Yllätys... Molemmilla oli rakkautena tämä Cry baby-leffa, joka tapahtuu siis 50-luvulla. Haaveiltiin tekevämme se ja että toinen näyttelee ja toinen ohjaa, ja siitä se sitten lähti! Seinä tosin tuli heti vastaan leffan oikeuksien kanssa, mutta me ei siitä lannistuttu vaan keksittiin, että me kirjoitetaan se sitten itse! Soitin heti Emmille, jonka tunsin jo lukioajoilta myös, että haluaisiko hän tehdä käsikirjoituksen ja Laura soitti heti Litjan Laurille. Sit Lauran poika Henkka lähti mukaan, ja siitä sitten pikkuhiljaa alkoi porukkaa kasaantumaan ja hirveestihän tää venähti tää projekti, mutta suurimmissa unelmissakaan ei olisi koskaan ollut esim. se, että päästään teatterin päänäyttämölle tekemään tää ja miten tää positiivisella tavalla räjähti käsiin koko homma. Heti alusta oli selvää, että tehdään tää ammattimaisesti ja hirveen hieno porukka meillä on kyllä mukana, rautaisia ammattilaisia ja harrastajia ja ensikertalaisiakin.”

Oletko tehnyt jotain taustatyötä omaa rooliasi varten? ”Olen katsonut Cry babyn satamiljoonaa kertaa.. Olen tietysti kuunnellut paljon 50-luvun laulajia ja laulutyyliä, katsonut 50-luvun musikaaleja ja kun alusta asti oon ollut mukana, niin on tullut tutustuttua myös 50-luvun slangiin ja tansseihin ja kaikkeen. Tykkään itse 50-luvusta myös, mulla on kotona kellohameitakin.”

Minkälaiset odotukset sinulla on Fiftarin suhteen? ”Totta kai tää on mulle suurin proggis koskaan, ”Pää edellä” oli mittavampi, mutta nyt olen yhdessä päärooleista ja kuitenkin kun tää on mun ja Lauran ideasta aikanaan lähtenyt, niin henkilökohtaisella tasolla tää merkitsee mulle todella paljon. En olisi ikinä uskonut, että tää oikeesti toteutuu ja ollaan nyt tässä pisteessä. Ensi-ilta on ihan kohta... Totta kai sitä toivoo myös, että tää olisi jonkinlainen ponnahduslauta, kun pääsee näyttämään mihin oikeesti pystyy. Kokemuksena toi lava ja kaikki tulee kyllä olemaan niiiiin huippua. Tästä on saanut niin paljon jo nyt! Meillä on niin hieno porukka ja hienoja ihmisiä mukana. Löytyy kunnianhimoa ja sitoutumista, tää on kuin toinen perhe mulle. Varmasti tämän jälkeenkin tullaan olemaan yhteyksissä, mutta vähän jo surettaa että pian tää ihana projekti on ohi. Ei surra sitä kuitenkaan nyt vielä etukäteen!”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille? ”Varatkaa liput NYT! Meillä on lyhyt esityskausi, älkää vaan missatko tätä!”

Mitä muuta haluaisit mahdollisesti kertoa vielä itsestäsi? ”Mulla on Aliisan kengät jalassa nyt. Ja Aliisahan on muuten saanut jo ensiesiintymisensäkin. Opri-näytelmässä tarvittiin Hauholla pari kesää sitten nuorta tyttöä, joka pyöräilee näyttämölle ja ja soittaa pyörän kelloa ja poistuu sitten toisen näyttelijän kanssa. Tein joka näytöksessä sen ja käsiohjelmaan laitettiin, että Aliisan roolissa Minna Helkiö. Se roolityöskentely on lähtenyt jo sieltä, mulla oli siinä roolissa samoja vaatteitakin kuin nyt Fiftarissa.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä tärkeää ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin kissani Justiinan ja Tuulen viemää-kirjan. Se on niin paksu kirja, että kun sen pääsee loppuun, sen voi aloittaa alusta taas uudestaan. Sitten ottaisin mun vaaleanpunaisen ruusutäkin ja akustisen kitaran. Mulla on Twix-kausi menossa nyt, eli ottaisin ison laatikollisen niitä ja äidin tekemää simaa.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Kulkisin ilman paitaa julkisesti koko päivän, olisin sellainen lihaksikas tyyppi ja ottaisin itsestäni sellaisia pullistelukuvia myös. Pisuaaria haluaisin kokeilla ja jos olisi kesä, kuseskelisin puistoissa ja puiden juurilla ja lannoittaisin kaikki paikat. Sit mä tekisin muistiinpanoja mun ajatuksistani. Tykkään myös hämmentää ihmisiä, eli mä voisin myös miehenä pukeutua naisten vaatteisiin ja korkkareihin myös.”

Jos voisit mennä aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen, minne menisit? ”Menisin 50-luvulle tai Horsepowerin keikalle tai Dire Straitsin keikalle jonnekin.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Muumimamma

Mistä sanasta pidät vähiten? - Hyvästi

Mikä sytyttää sinut? - Karisma

Mikä sammuttaa intohimosi? - Valkosipuli tai uusavuttomuus (vai uus-avuttomuus? ;) )

Suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Vauvan jokeltelu ja nauru

Mitä ääntä inhoat? - Hammaslääkärin pora

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Matikanopettaja

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Benjihyppytyöntekijä, se joka joutuu aina menemään sinne korkeelle

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tarviiko sulle vääntää rautalangasta, että tuolilla ei keikuta!

Edit! 6.6. 2013 : Iloisia uutisia, Minna pääsi Suomen Teatteriopistoon ja aloittaa opinnot syksyllä ´13 :)