Sivut

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Haastattelussa Mikael Haavisto

 Mikael ”Fagu” Haaviston tapasin Turussa maaliskuun puolivälissä 2013 Jekyll & Hyde – musikaalin jälkeen ravintola Tintåssa .

Vuonna 1986 syntynyt Mikael on horoskooppimerkiltään härkä. ”Olen syntynyt Etelä-Hollannissa s´Hertogenboschissa, olen siis ihan maahanmuuttaja. Olen asunut lapsuuteni siellä ja ollessani 7-vuotias muutimme Suomeen. Myöhemmin palasin vielä vuodeksi Hollantiin vaihto-oppilaaksi. Kyllä mulla aina välillä aika kova ikävä iskee sinne. Pitkään kyllä etsin omaa identiteettiäni kunnes tajusin, että kyllä mä ihan suomalainen olen. Tällä hetkellä mä asustelen Turussa. Helsingissä olen asunut myös, Lahdessa, Raumalla, Tampereella... Mulla on Suomi tutuksi – kiertue näköjään menossa”, Mikael naurahtaa.

Mitä harrastat? ”No sanotaan näin, että teatteri kaikissa muodoissaan vie 90% ajastani, mutta jos ihan harrastuksia ajatellaan, niin pelaaminen on hyvin lähellä sydäntäni, konsolipelaaminen ja sellainen. Se on mun tapani irtaantua kaikesta. Leffassakin mä käyn, mutta mulla on sellaisia kausia, että välillä mä käyn ihan hirveestikin katsomassa leffoja ja sitten menee puoli vuotta, etten käy yhtään missään. Kirjojen kanssa sama homma, meni 4-5 vuotta etten lukenut yhtään kirjaa ja sitten luin ykskaks seitsemän kirjaa kuukaudessa! Joskus on niin, että mikään ei vaan iske. Harrastuksista vielä sen verran, että tietysti teatteri ja musiikki, mutta kun ne on myöskin mun ammattini, niin en niitä oikein harrastuksiksi voi kutsua. Eläimet on mulle myös kauheen rakkaita, etenkin koirat. Mulla on ”yhteishuoltajuudessa” sellainen neljätoistavuotias viisikymmentäkiloinen Siiri-tyttö, aivan ihana tapaus. Lisäksi mua kiinnostaa ilmaisu sen kaikissa muodoissa. Viime aikoina olen ollut aivan fiiliksissä Van Goghista, olen tsekkaillut hänen maalauksiaan ja jossain kohtaa itsekin muuten maalasin, mutta niin kuin moni muukin asia, niin sekin vaan sitten jäi. Ehkä joskus vielä saisin otettua itteeni niskasta kiinni ja ostettua kankaan ja öljyt, ja lähtisin kokeilemaan uudestaan. En oo elämässäni maalannut kuin muutaman taulun ja ekan maalasin Hollannissa. Kuulin myöhemmin, että se olisi päätynyt johonkin saksalaiseen galleriaan, itselläni ei oo hajuakaan missä se on.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Jaa tässä kohtaa pitää kehua itteensä? Sinänsä paha kysymys... Uskoisin, että mä yleensä aika nopeasti löydän sen samaistumisen, että jos mä jotain hahmoa lähden esittämään, niin mä ainakin pyrin siihen, että mä yritän mahdollisimman nopeasti ymmärtää sitä hahmoa tai tyyppiä ja miksi se tekee niitä valintoja tai miksi se käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Yhtymäkohtien löytäminen esitettävien hahmojen välillä, niin se on. Jaa että mitäkö olen laittanut cv:hen? No minähän oon soittanut kymmenen vuotta nokkahuilua, siitä taidosta on ollut hirveän paljon hyötyä kyllä! Mä rakastan myös tanssimista tosi paljon, vaikka mä en ole siinä kovin hyvä. Se tuli mulle ihan uutena juttuna tuon koulun kautta ja siinäkin on uusi ilmaisumuoto, ja etenkin kun joku tanssii hyvin niin mä arvostan sitä tosi paljon. Ja tietysti hollannin kieli, tosin ei kyllä siitäkään oo mitään hyötyä ollut... Sit tälleen kuriositeettina voin kertoa, että mä kävin Varusmiessoittokunnan kun olin armeijassa ja siihen kuului sellainen kiväärinpyörittäminen. Me pyöritettiin sellaista kromattua kivääriä ja heiteltiin sitä ja tehtiin sen kanssa kaikenlaisia temppuja. Siinäkin taas yksi turha taito lisää! Jos tulis joku hollanninkielinen nokkahuilu-kiväärinpyörittelymusikaali, niin epäilemättä mä olisin siinä aika vahvoilla heheeh! Joo. Moni on mun kanssani varmaan eri mieltä, mutta mä pidän itseäni johtajahahmona. Jos on sellainen tilanne, että kukaan ei ota vastuuta tai ala johtamaan, niin aika äkkiä mä otan hommat haltuun. En tiedä mistä se johtuu, mutta mä en oikein siedä sellaisia tilanteita, missä tilanteita ei johdeta ja sen takia ei päästä eteen päin. Siinä on ollut mulla kans kyllä opettelemista, sillä en mä voi alkaa esimerkiksi ohjaamaan yhtäkkiä, jos vaikka ohjaaja jättää työnsä tekemättä.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Mä haluaisin osata soittaa paremmin pianoa. Mä olen vaan niin laiska harjoittelemaan eli en oo vaan saanut aikaiseksi. Mä osaan soittaa pianoa avustavasti tällä hetkellä, mutta keikalle en kyllä lähtis. Ja kyllä mä haluaisin osata tanssia, siis ”oikeesti oikeesti” tanssia. Jokainen kerta kun oppii jonkun koreografian ja pääsee ilmaisemaan itseään sitä kautta on ollut suuri ilon hetki, ja toivoisin olevani siinä vielä parempi. Niin ja sitten se maalaaminen on vielä yksi juttu, mutta sitten pitäisi varmaan ilmoittautua johonkin kansalaisopiston kurssille tai vastaavaan. Ja sitten vielä kirjoittaminen, näitähän nyt tulee mieleeni! Mä itse asiassa suomensin yhden hollanninkielisen tekstin ja huomasin, että se on oikein kivaa puuhaa. Haluaisin siinäkin kehittyä ja voisin ehkä jonain päivänä kirjoittaa ihan omaakin tekstiä. Olisko se sitten näytelmäkirjallisuutta vai mitä se olisi, mutta kirjoittaminenkin kiinnostaa.”

Tyhmä kysymys tähän väliin, mutta osaatko soittaa jotain soitinta? ”Heh no sitä nokkahuilua! Ja pianoa. Auttavasti osaan rumpujakin soittaa. Ai niin ja meinasi unohtua kokonaan, että olen soittanut muutaman vuoden oboeta myös. Se on sellainen soitin, että se olisi vaatinut kaiken ajan kyllä ja siihen olisi pitänyt ihan oikeasti paneutua. Se oli niin haastava soitin, että oli parempi sitten lopettaa kokonaan kuin jotenkin räpiköidä siellä oboensoiton suomaailmassa.”

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia? ”Hassua kyllä, mutta minä ja mun siskoni aloitettiin samaan aikaan musikaalien teko toisistamme tietämättä. Hän asuu Amerikassa ja emme vaikuttaneet toistemme päätöksiin mitenkään, ja päädyttiin sitten samalle alalle. Hän tekee siellä Jenkeissä näitä hommia ja minä täällä. Muuten lähin on varmaan sitten isän pikkuserkku, joka on joskus aikoinaan tehnyt ammattikesäteatteria ja näytellyt teatterissa. Muita ei sitten tällä alalla ole”, selvittää Mikael.

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Mä tiedän tarkalleen mikä se hetki oli! Olinhan mä siis jotain kokeillut, mm. siellä Hollannissa vaihto-oppilasaikoina ja jossain tanssijutussakin kävin pyörähtämässä, mutta en mitenkään vielä silloin ajatellut tosissani, että lähtisin teatteria tekemään. Silloin vielä mun suurin tulevaisuudenkuvani oli se, että musta tulee hotellinjohtaja ja mieluiten ison kansainvälisen ketjun johtaja, se oli se mihin mä tähtäsin lähes koko nuoruuteni. Sit mä olin ystäväni kanssa Helsingissä ja näin Lasipalatsin vitriinissä sellaisen lapun, jossa luki että ”Haluatko rock-musikaaliin?” Lisäksi siinä oli audition-päivä ja puhelinnumero. Enhän mä silloin tajunnut näistä jutuista yhtään mitään, mutta mä vaan soitin siihen numeroon ja eihän siellä vastannut kukaan muu kuin Samuel Harjanne. Se oli hänen produktionsa, Bohemian Rhapsody-musikaali. Juu soitin ja kerroin, etten pääse siihen auditioniin ja mulla oli niinkin hyvä syy kuin että olin menossa Scorpionsin keikalle, ja kysyin että voisinko mä jotenkin muuten hakea siihen. Hain ja sain siitä sitten roolin ja tämä oli siis ensi-illassa vuonna 2005. Gloriassa sitä esitettiin ja se oli siis ihan harrastajaporukalla tehty. Hyvin moni siitä porukasta on tälläkin hetkellä mun ystäviä ja moni päätyi tälle alalle myöskin. Se oli aivan mahtava kokemus kyllä silloin, olin ite just täyttänyt 18 siinä, ja oli mahtavaa päästä vetämään ja kokeilemaan oikeesti näyttelemistä lavalle.”

”Sitten tuli seuraavaksi toi Honk!-musikaali Aleksanterin teatteriin ja se oli myös Samuelin ohjaama. Siellä sitten kuulin ekaa kertaa siitä Lahden koulutuksesta, ja samantein hain sinne kouluun 2007 ja pääsin. Sille tielle menin ja sille tielle jäin. Valmistun nyt keväällä 2013 sieltä. Siitä alkaen kun aloitin siellä harrastajaporukassa, niin ainut tauko teatterista oli se kun olin armeijassa heti kouluunpääsemisen jälkeen. En mä oo missään vaiheessa vakavasti harkinnut tekeväni yhtään mitään muuta. Tää on kyllä sellainen ala, että tähän pitää sitoutua, ei näitä hommia tehdä vain silloin tällöin. Vuodenhan mä olin sitten Raumalla kiinnityksellä, eli siitäkin katkesi koulu vähäksi aikaa. Olin Samppalinnassa West Side Storyssa mukana ja silloiselle naisystävälleni tarjottiin vierailijan paikkaa Raumalta ja mulle tarjottiin sitten samalla kiinnitystä sieltä. Olin mm. My Fair Ladyssa ja parissa muussakin jutussa mukana siellä. Totta kai mä tartuin tuollaiseen tilaisuuteen, vaikka kesken koulunkin. Opin siinä samalla sitten tuosta laitosteatterin maailmastakin. Se oli hyvä vuosi!” Mikael muistelee.

Mikael / kuva Teatterikärpänen

Millä alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi tällä alalla? ”Mä varmaan elättäisin itteni baarimikkona/portsarina, ja maalaisin paljon vapaa-ajallani! Sellainen kombinaatio se varmaankin olisi. Ei sekään hassumpaa elämää olisi! Mun mielestä ihmisen pitää olla rehellinen itselleen. Olen nähnyt tällä alalla olevia ihmisiä, jotka ovat joskus tehneet sen valinnan, mutta haluaako ne oikeesti tehdä tätä? Olen kysynyt itseltäni samaa säännöllisin väliajoin ja niin kauan kuin vastaus on kyllä, niin kauan mä tätä teen. Onko tämä kaiken sen arvoista? Työtunnit on aika hurjat, palkka ei ole mitenkään huima ja siinä kohtaa kun tästä ei enää nauti, niin onko siinä oikeesti enää mitään järkeä jatkaa? Monia varmaan myös pelottaa lähteä hakemaan jotain muuta, jos on ensin antanut koko sielunsa ja elämänsä tälle. Arvostan niitä jotka ovat uskaltaneet lopettaa”, Mikael pohtii.

Miksi olet näyttelijä ja miten ajatuksesi näyttelijäntyöstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Se ajatus silloin kun mä pääsin sinne Lahteen oli varmaan se, että siinä taustalla oli varmaan jotain hyväksynnän hakemista, että sä pärjäät jossain ja sua taputetaan selkään ja sanotaan, että hyvin menee, hyvältä näyttää. Se näytti olevan se, missä mä silloin pärjäsin. Sitten myöhemmin siitä kehkeytyi sellainen asia, että tää on juttu, missä mä haluan olla hyvä ja missä mä haluan kehittyä, koska näyttelijäntyöhän on sellaista, että sä et ole koskaan valmis. Ja jokaisen näyttelijänhän täytyy hyväksyä se jossain vaiheessa, että kyllähän me nyt narsisteja ollaan, enemmän tai vähemmän. Se mitä kaikkea mä olen saanut muilta näyttelijöiltä ja muiden juttuja katsomalla … Mä olen sellainen ihminen, joka itkee hyvin paljon. Teattereissa ja elokuvissa ja jostain syystä musikaalit on meikäläiselle se kaikkein ”pahin”, huonotkin musikaalit saa mut vollottamaan katsomossa. Jos mä ikinä kykenisin antamaan sellaisia tunteita muille, mitä mä oon itse saanut teatterista, niin musta tuntuu, että siinä kohtaa mä olen onnistunut tehtävässäni. Tavallaan mä näen tän asiakaspalveluammattina, me ollaan siellä yleisöä varten. Mun mielestä koko tän homman tarkoitus on välittää ajatuksia, herättää tunteita, herättää ajatuksia, opettaa. Ittelleni on tosi tärkeä sellainen musikaali kuin RENT, sen näkeminen New Yorkissa muinoin taisi olla se viimeinen naula mun arkkuuni ja uravalinta oli sitä myöten selvä. Mä just tossa mietin yks päivä, että kuka tahansa joka esittää RENTiä voi ajatella sen niin, että jos saa yhdenkin katsojan muuttamaan mielipidettään tai ajatuksiaan positiivisempaan suuntaan, esimerkiksi seksuaalisesta tasa-arvosta, niin silloin tehtävä on onnistunut. Teatteri on aika hurja väline, mitä kaikkea sillä voikaan saada aikaiseksi. Itse olen erikoistunut musikaaleihin ja ne on lähinnä viihdettä, mutta kyllä mun mielestä musikaalinkin avulla pystyy kertomaan tärkeitä ja kipeitäkin tarinoita, hyvänä esimerkkinä vaikka Next to normal. Se on hyvä esimerkki siitä, ettei sen aina tarvi olla vain hömppää. On tässä Jekyll & Hydessäkin tärkeintä pointteja.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Toi on kyllä aika paha kysymys. Mä teen ehkä nyt sellaisen päätöksen, että mä en aio enkä halua sanoa yhtäkään näyttelijää tai musikaaliartistia, koska mä en pysty laittamaan ihmisiä sellaiseen arvojärjestykseen, etenkään jos mun pitäisi jotain suomalaisia sanoa. Mä en vaan voi lähteä siihen. Kuten sanoin aiemmin, niin Vincent van Gogh on kolahtanut mulle viime aikoina. Kaikille niille, joille sen tarina on tuttu, on sanomattakin selvää se, millaisen tien se on joutunut kulkemaan, mutta se on aina jatkanut sitä omaa juttuaan. Tosiaan koko elämänsä aikana Vincent sai yhden taulun myytyä ja siltikin jatkoi vaan, koska se oli hänen keinonsa ilmaista itseään. Niin upea taiteilija ja ilman arvostusta eli elämänsä loppuun asti. Maalaajista siis Vincent on iskenyt muhun kovasti, sit muusikoista ja laulajista mulla on kolme miestä, jotka on mulle tärkeimmät laulajat kautta aikojen eli Freddie Mercury, Frank Sinatra ja Tom Waits. Kerran olen ollut niin etuoikeutettu, kun pääsin Lahden Big Bandin kanssa vetämään kokonaisen Frank Sinatra-konsertin ja huh huh, en paljon onnellisempi olisi voinut olla. Siinä on kuitenkin musiikillinen esikuvani hyvin vahvasti. Ja Tom Waits, sen miehen ilmaisukyky on jotain aivan uskomatonta ja kuitenkin hän opetti myös sen, että ei tarvi laulaa aina kauniisti laulaakseen hyvin. Se on yllättävän vaikea asia oppia silloin kun laulamista opiskelin. Mulla on Sinatraa 18 levyä himassa, Waitsia mulla on kymmenisen levyä. Kirjailijoista viimeisin kova juttu mulle on ollut toi Game of Thrones, eli George R.R. Martinin kirjat ja nehän oli sitten pakko lukea kaikki putkeen samantien. Mulla oli viime vuonna ensimmäinen kesäloma miesmuistiin ja sehän meni sitten niitä kirjoja lukiessa. Nuorempana muhun teki suuren vaikutuksen Noam Chomsky, hän ei varsinaisesti kaunokirjallisuutta kirjoita vaan enemmänkin tietokirjoja. Hän uskalsi rohkeasti Amerikan kansalaisena kritisoida omaa maataan ja teki muhun ison vaikutuksen myös.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Helsingissä mä olin niissä Samuelin jutuissa ja ne oli siis Gloriassa ja Aleksanterin teatterissa. Ekan työharjoitteluni mä olen tehnyt Lahden Kaupunginteatterissa Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen – musikaalissa, ja sit me tehtiin opiskelijaproggiksena se Fame Lahteen myös. Samppalinnan Kesäteatterissa olen ollut kahtena kesänä (West Side Story ja Blondi) ja Pesäkallion Kesäteatterissa mä olen ollut, se oli mun eka kesäteatterini ja näytelmä oli Pikku-Pietarin piha. Sit oli se meidän oma produktio RENT Lahdessa, siinä Collins on yksi mun tärkeimpiä roolejani mitä oon ikinä tehnyt. Sit olin siellä Rauman Kaupunginteatterissa ja siellä pääsin tekemään myös puheteatteria. Sain tehdä sellaisen kunnon neljän hengen farssin ”Vaimoni on toista maata” ja siinä olin koko ajan lavalla. Se oli itelleni tärkeä homma päästä tekemään puheteatteria, opin siinä ihan älyttömän paljon näyttelijäntyöstä, kun olin harmillisesti profiloitunut aiemmin aina vaan laulajaksi. Opin myös komiikasta ja rytmityksestä. Raumalla tein muuten yhden lauluillankin, ja My Fair Lady tehtiin myös sinne. Ja nyt sitten tämä Jekyll & Hyde Turun Kaupunginteatterissa. Tärkeimmät jutut on ehdottomasti RENT, Vaimoni on toista maata ja tämä Jekyll & Hyde. Tää on avartanut mulle monia asioita. Koko paketti on toiminut mulle todella hyvin, mulla on kivasti vastuuta ja laulajanakin mä tän proggiksen myötä ymmärsin, että mä olen ihan oikeasti baritoni! Mulla on kuitenkin matala ääni, miksi mä yrittäisin laulaa kilpaa tenorien kanssa! Tavallaan perusasia, mutta ei sitä vaan aiemmin ole tullut mietittyä kun on lähtenyt poikien kanssa kilpaa kiljumaan.”

Free vai kiinnitys? ”Tällä hetkellä mä kyllä sanoisin, että kiinnitys kiinnostaa. Vaikka friikkuna on mahdollisuus päästä tämmöisiin juttuihin kuin J&H, niin se miksi mä Raumaltakin lähdin friikuksi oli se, että mä halusin olla rehellinen itselleni ja mä halusin tehdä isoja musikaaleja. Halusin koulutustani vastaavaa työtä ja se on se mistä mä nautin kaikkein eniten. Kiinnityksellä on sitten taas se, että sä pääset tekemään monipuolisemmin. Mä oon ehkä vähän elämänhallinallisesti huono ihminen ja teatteri tekee siitä jotenkin järkevämmän, sanotaan näin että sitten kun sä oot vankina laitosteatterissa kuusi päivää viikossa, niin sä et ehdi pilata itseäsi millään muulla tavalla. Kiinnitys on se mikä mua tällä hetkellä kiinnostaa ja tietysti sellaisessa paikassa, jossa tehdään isoja musikaaleja. Siinä tulisi ne molemmat tarpeet tyydytettyä.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Nää on ehkä vähän vanhemman kaverin rooleja ja nää on tullu sen jälkeen kun tajusin sen, että mähän oon baritoni. Sitä kautta oon löytänyt nää herkuimmat roolitoiveeni. Jonain päivänä haluaisin ehdottomasti tehdä Les Misin Javertin roolin ja toinen on Sweeney Todd, joka on tällä hetkellä mulla vielä enemmän pinnassa. Se on äänellisesti sellainen, jonka mä ehdottomasti haluaisin tehdä joskus. Ja Phantom of the Operan Phantom, herranjestas se myös! Ja RENTin Collinsin roolin haluaisin tehdä uudestaan ja niin monta kertaa kuin suinkin vain mahdollista”, hehkuttaa Mikael.

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Helppo vastaus olisi Robert Downey Jr, voisi ihan vaan katsoa että millaista häröilyä siitä oikein tulisi. Sit vakavempana vastauksena olisi Daniel Day-Lewis, olisi kiintoisaa nähdä se prosessi, että millä tavalla se tekee töitä. Suomikin on täynnä mielenkiintoisia tyyppejä, en sano mitään nimiä, mutta olisi mahtavaa päästä työskentelemään kenen tahansa alalla yli 40 vuotta olleen kanssa. Luulen, että saisin vanhemmalta näyttelijältä niin paljon. Me nuoret ollaan niin kilpailuhenkisiä, tää on usein meille vähän niin kuin urheilua. Vanhemmat ihmiset on sen kaiken jo nähneet ja heillä ei ole enää tarvetta sellaiseen.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Kerron ensin tähän väliin, että kivoin duetto, jonka tähän mennessä oon laulanut oli Mäkäräisen Heikin kanssa ”Well did you evah”-niminen biisi, sitä oli niin hemmetin kiva vetää ja toivottavasti päästäis vetään se vielä uudestaan joskus yhdessä. Sit taas vakavasti puhuen tällä hetkellä Suomen paras laulaja on mun mielestäni Mikael Saari ja mä voisin laulaa sen kanssa ihan mitä vaan!”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Tavallaan voisin sanoa, että joka päivä, mutta en vaihtaisi päivääkään enkä ikinä lopeta enkä halua lopettaa, ellen sitten siinä tapauksessa että oikeesti haluaisin lopettaa. Jos sellainen päivä tulee, niin toivon, että mulla on silloin uskallusta olla itselleni rehellinen. Tällä hetkellä mä nautin tästä täysin siemauksin enkä kadu mitään!”

Mikä on parasta teatterissa? ”Tunteet.”

Entä miinusta? ”Tavallaan se mikä on suurin vahvuus mutta myös suurin heikkous, eli kokonaisvaltaisuus. Eihän tässä pysty oikein mitään muuta elämää elämään, jos näihin hommiin oikeesti lähtee. Jossain kohtaa realismi katoaa ihan täysin, tavallinen arki. Sit v-mäiset työkaverit, niitäkin on joskus ollut. Yksikin ihminen pystyy pilaamaan kokonaisen produktion pahimmillaan. Ehkä mä oon vähän sellainen ihminen, että mä yritän paeta todellisuutta ja yritän keskittyä enemmän niihin positiivisiin asioihin. Tää on kuitenkin 95% kivaa, turha on käyttää siihen 5% enempää aikaa.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Lahjakkaat ihmiset, on ne sitten työkavereita tai muita. Lahjakkuuskaan ei tosin aina riitä. Oon esimerkiksi kuullut paljon todella hyviä laulajia, jotka vaan jättää kylmäksi. Sellainen ei inspiroi, mutta jos on yhdistelmä lahjakkuutta, ilmaisukykyä ja heittäytymistä, niin sellainen inspiroi mua ihan äärettömän paljon. Maalatessa taas lähdettiin ihan tajunnanvirrasta, mikä sinä päivänä sattuikaan olemaan se päivän tunne tai väri. Voi vitsi, nyt mun tekis taas tosi paljon mieli maalata!” Mikael innostuu.

Kärsitkö ramppikuumeesta? ”En mä oikeestaan. Sanotaan näin, että ensi-iltapäivänä on kivaa se tunne mikä siellä teatterin käytävillä on, kun kaikkia vähän jänskättää. Siihen on kiva lähteä mukaan, mutta varsinaista jännitystä on silloin kun on ensimmäinen yleisö. Jos se menee hyvin, niin sitten ei enää jännitä. Paitsi sitten, jos on musapuolella keikka ja en ole ihan varma siitä, että mitä olen menossa tekemään. Se on tosin enemmän epävarmuutta kuin ramppikuumetta.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita huomaat toistavasi ennen esitystä? ”Se menee aina esityskohtaisesti, eli sellaiset mitkä ehtii muodostamaan harjoituskauden aikana niin huomaan kyllä toistavani niitä käytännössä ihan sellaisenaan, ja heti jos niistä joutuu poikkeamaan, niin siinä saattaa silloin mennä vähän pasmat sekaisin. Tulee sellainen olo, että unohdinkohan mä nyt jotain ja meneeks tää ihan varmasti oikein.”

Entä jotain taikauskoon liittyviä juttuja? ”Olen mä niitä kuullut, mutta en mä niihin usko. Se mulla on, että jos joku toivottaa hyvää ensi-iltaa niin siihen ei saa vastata kiitos. Sitä huomaan noudattavani, en tosin tiedä miksi.”

Oletko koskaan nähnyt teatterin kummitusta? ”Moni ystäväni ja kollegani on niitä kuullut ja nähnyt, mutta itse en valitettavasti ole päässyt sellaista vielä tapaamaan. Ilmeisesti en ole vielä sen arvoinen, että minulle voisi näyttäytyä. Ehkä olen itse joskus teatterin kummitus, tai mieluusti vielä juurikin se Oopperan kummitus!”

Kerro joku hauska sattumus, joka on tapahtunut kesken esityksen! ”Ainahan noissa sattuu ja tapahtuu, se kuuluu tähän teatterin luonteeseen. Ehkä itselleni mieleenpainuvin on ollut se, kun tuossa farssissa tapahtui kunnon putoaminen. Mä aloin itse pudota jossain kohtaa pikku hiljaa ja yleisö nappasi sen mun putoamiseni siinä, ja mitä enemmän mä yritin peitellä, niin sitä hulvattomampaa yleisöllä oli. Siitä tuli sellainen ihan järkyttävä kierre ja se sattui vielä sellaisessa kohtaa, että mä oli just sanomassa sitä punch linea. Sain sen jotenkin sanottua ja naurettiin siinä samalla, ja sitten jatkettiin näytelmää.”


Kerro jokin hyvä muisto! ”Kyllähän jokainen kerta, kun huomaa rakastuneensa, on erityisen hyvä muisto...”

Käytkö katsomassa itse teatteriesityksiä ja onko joku jäänyt erityisesti mieleesi viime aikoina? ”Käyn niin paljon kuin mahdollista, etenkin jos mukana on tuttuja. Yritän pysyä ajan hermolla. Tietenkin mä olen enemmän keskittynyt musikaaleihin ja niitä käyn katsomassa. Kyllä mä tähtään siihen, että mä näkisin kaikki isot ja keskikokoiset musikaalit mitä Suomessa menee ja jos on jotain kiinnostavia pienempiä, niin mä käyn sellaisetkin katsomassa. Kiintoisat näytelmät pyrin myös katsomaan. Turussa toi Kirsikkapuisto oli mun mielestä sellainen, että eihän sitä hyvällä tahdollakaan voinut teatteriksi kutsua, mutta se oli upea audiovisuaalinen elämys. Työviksen ”Lento” oli tosi hieno ja musikaaleista Työviksen Next to normal oli myös sellainen, josta tykkäsin tosi paljon.”

Mitäs tulevia rooleja on luvassa sinulla? ”Yksi on sellainen puolivarma, eli saatan kesällä 2013 lähteä esittämään Tauno Paloa Lahteen...”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain? ”Haluaisin kokeilla sitäkin puolta, mutta toistaiseksi mulla ei ole sitä kohtaan sellaista ambitiota. Mä luulen, että sitten kun vanhempana mulla on toivottavasti enemmän kokemusta ja kilometrejä alla, niin voisin kokeilla ohjaamista.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Päivä ilman pukua on menetetty päivä. Oon sanonut sen joskus 15-vuotiaana ja oon edelleenkin samaa mieltä. Puku miehen tekee!”

Mistä haaveilet? ”Mä en tiedä, että onko tää surullinen vai hyvä asia, mutta en mä oikeestaan haaveile mistään muusta kuin töistä. En tiedä mistä se johtuu, mutta tällä hetkellä kaikki mun haaveet liittyy töihin, rooleihin ja niin edelleen. Mua ei kiinnosta julkisuus tai mammona, vaan se että duunia riittäisi. Tavallaan vähän surullistakin, kyllä ihmisellä pitäisi muutakin olla kuin työ. Ehkä mun haaveeni on myös se, että mä jonain päivänä saisin haaveita.”

Mitä muuta haluaisit mahdollisesti sanoa? ”Sanoisin, että kuka ikinä tätä lukeekaan, niin toivon että hän rakastaa täysillä, arvostaa muita ihmisiä ja kohtelee toisia niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan.”

Osaatko imitoida ketään? ”Ketä vaan! Anna mun olla kenen tahansa seurassa viisi minuuttia, niin mä voin imitoida häntä sen jälkeen. Hieman haiskahtaa itsekehulta, mutta näin mä nyt sanon.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Mä nyt valitettavasti paljastan mun salaisen identiteettini, mutta minä ja Valikaisen Anssihan ollaan...Satsimies ja Solffapoika. Ja jos tää ei riitä, niin mä haluaisin olla Rakkausmies. Jaa miksikö? Ei ole suurempaa voimaa kuin se.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä haluaisin elää ihan tavallisen päivän ja kokea sen päivän sellaisenaan. Ehkä nähdä sellaiset asiat, että minkälainen on naisen euro ja miten naisia kohdellaan ja avata se naiseuden mysteeri. Ei sitä varmaan päivässä ehtisi selvittää, jos vuodessakaan!”

Jos koko elämän aikana... Mitä ottaisit talvipesääsi mukaan, jos ihminen vetäytyisi talviunille? ”Ottaisin Queenin, Sinatran ja Waitsin koko tuotannon. Ja heh jonkinlaisen soittimenkin niitä varten. Ruokapuolesta kävisi ihan mikä vaan kunhan sitä on paljon. Mun mielestä ruoka on hyvää silloin kun sitä on paljon! Ja olutta ottaisin juomaksi.”

Jos voisit palata aikakoneella johonkin tiettyyn ajankohtaan tai hetkeen, minne menisit? ”Haluaisin mennä Antiikin Roomaan, nähdä sen loisto ja upeus ja ihmetellä niitä ihmisiä, että miten ne voikin olla niin mahtavia. Menisin myös Vincent van Goghin viimeisille päiville ja halaisin ja sanoisin, että kaikki on hyvin. Jos eläisin lopun elämääni jossain, niin kieltolain aikaan jenkeissä muina laulavina gangstereina. Olisi myös makeeta kuulla livenä Martin Luther Kingin ”se puhe” ja olla silloin paikalla kun talvisodan rauha julistetaan.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät vähiten? - Haukkumasanoina homo tai neekeri, sillai kun jollekin sanotaan esim. ”vitun homo” tai ”vitun neekeri.”
Mikä sytyttää sinut? - Iho
Mikä sammuttaa intohimosi? - Valhe
Suosikkikirosanasi? - Kyrpä
Mitä ääntä rakastat? - Ihmisääntä
Mitä ääntä inhoat? - Kynnet liitutaululla
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Pornotähti
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Pornotähti

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Vittuuks luulet tänne pääseväsi!”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).