Taiteiden yö ja avoimet harjoitukset

 Hämeenlinnassa vietettiin eilen ihkaensimmäistä Taiteiden yötä. Tapahtumia oli melkoinen määrä ja mietiskelinkin, että miten joka paikkaan riittää yleisöä. Mukana kun oli vähän yllättäviäkin juttuja ja mielessä kävi, että kuinkakohan hämäläiset mahtavat innostua näistä. Vaan toisin kävi! Ilokseni huomasin, että joka paikka oli täynnä väkeä ja iloista, hyväntuulista porukkaa oli liikkeellä kaikkialla missä liikuinkin. Sääkin oli suotuisa.

 Itse aloitin oman kierrokseni ystäväni kanssa Taidemuseolta, jossa kävin katsomassa Rudolf Koivu-näyttelyä. Koivun maalaukset ovat itselleni tuttuja lähinnä satukirjoista ja joulukorteista, mutta ihanaa värimaailmaa ja herkkää sivellintä on Rudolf käyttänyt. Taidemuseolta suuntasimme Verkatehtaalle, jossa oli Local Voices-konserttia ja kirjatapahtumaa. Teatterista tuttua väkeä tuli paljon bongailtua siellä.

 Ensimmäinen pitempi visiittimme sijoittui tietenkin teatterille, jossa yleisö sai tunnin ajan seurata Pojat- näytelmän avoimia harjoituksia. Halukkaita katsojia oli niin paljon, että kaikki eivät mahtuneet kerralla edes saliin! Mahtavaa! "Pojat" on ensi-illassa 12.9. ja itselläni odotukset ovat todella korkealla tämän suhteen. Tekijätiimi on sellainen, että yllätyksiä on taatusti luvassa. Olikin aivan mahtavaa saada esimakua tulevasta. Ohjaaja Snoopi Sireniä emme tositoimissa nähneet (pari kommenttia hän toki heitti), vaan harjoitukset keskittyivät tansseihin ja lauluihin. Koreografi Riia Kivimäen ohjaksissa harjoiteltiin muutamaa kohtausta ja kommelluksiltakaan ei vältytty. Mites ne askeleet nyt oikein menikään... Jo pelkästään näiden maistiaisten perusteella uskallan sanoa, että tulossa on todella kova juttu ja yksi syksyn tapauksista! Hienoa, energistä menoa pojilla ja muillakin. Jarkko Martikaisen tekemät kappaleet tuntuvat tooodella loistavilta! Jännityksellä jään odottamaan ensi-iltaa ja luulenpa, että pitkästä aikaa tulossa on näytelmä, jonka haluan nähdä aina uudestaan ja uudestaan.

Pojat-harkat! Tuolla istun minäkin! (kuvan napannut näyttämöltä Lasse Sandberg) 

 Teatterilta suuntasimme pikavisiitille Verkatehtaan sisäpihalle ja Suistolle, ja sieltä rantaa pitkin kirjaston kahvilaan. Matkanvarrella oli hauska bongailla puihin ripustettuja runoja ja ihanan värikkäitä neulegraffiteja, joita tehtiin puistossa koko ajan lisää niin että puikot vaan kilkattivat iloisesti.

 Taiteiden yömme huipentui Vankilamuseoon ja siellä esitettyyn Antti Kristian Hautamäki-monologiin, josta kirjoitan oman jutun hiukan myöhemmin. Kyllä oli hieno ilta ja varsin onnistunut ensimmäinen Taiteiden yö!

 ps. Pakko vielä erikseen kiittää erästä nuorta naishenkilöä, joka tuli yllättäen juttusilleni Verkatehtaan sisäpihalla. Teatterikärpänen on tunnistettu ja mahtavaa palautetta saatu! Tämänkaltaiset kohtaamiset innostavat lisää ja auttavat eteen päin silloin, kun tuntuu ettei ns. oikein lähde. Kiitos Sinulle :)

Kylmä murha / Tampereen Teatteri

Kylmä murha / Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö

Ensi-ilta 29.8. 2013, kesto 2h väliaikoineen

Ohjaus ja suomennos Mikko Viherjuuri

Rooleissa : Esa Latva-Äijö, Jukka Leisti, Matti Hakulinen ja Elina Rintala

Taustaa : Brittiläinen käsikirjoittaja ja radiotuottaja Edward Taylor tunnetaan Suomessa parhaiten radiokuunnelmastaan "Knalli ja sateenvarjo". Taylor on kirjoittanut myös useita näytelmiä, ja niistä kuuluisin on vuonna 1992 kantaesitetty Kylmä murha (Murder by Misadventure). Nyt tämä hyytävä jännäri nähdään Tampereella, ja se on samalla näytelmän pohjoismainen kantaesitys. Tapahtumat sijoittuvat käsikirjoittaja Harold Kentin (Esa Latva-Äijö) ja hänen vaimonsa Emman (Elina Rintala) luksusasuntoon Englannin kanaalin rannalle. Harryn pitkä yhteistyö kollega Paul Riggsin (Jukka Leisti) kanssa alkaa takkuamaan ja sukset menevät kohtalokkaalla tavalla ristiin. Enempää en oikein juonesta pysty sitten paljastamaan, enkä edes halua kertoa! Jokaisen on itse tultava paikanpäälle katsomaan. Ei heikkohermoisille...

Jukka Leisti ja Esa Latva-Äijö / kuva Harri Hinkka, TT

Plussaa : Heti näytelmän päätyttyä mielessäni pyöri lause "mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin". Harvemmin tulee sellainen tilanne eteen, että jäisin sanattomaksi. Nyt se tapahtui ja syy on yksinkertaisesti siinä, että tästä trilleristä ei oikein pysty kertomaan mitään paljastamatta paloja juonenkäänteistä! Jännitysnäytelmä lienee tässä muodossa aika harvinaista herkkua näillä leveysasteilla ja huonosti toteutettuna siinä on lisäksi suuri vaara mennä täysin metsään. Pari vuotta sitten myös Tampereen Teatterissa nähty "Murhaloukku" vakuutti minut siitä, että tämäkin lajityyppi saadaan lentoon hyvin tehtynä. Teatteri onkin oivallinen paikka kokea kihelmöivää tunnelmaa ja painostavaa musiikkia yhdessä muun katsomon kanssa. Naureskellaan yhdessä välillä vapautuneesti, ja sitten taas mennään niin että sydän jättää pari tahtia välistä. Koko ajan on tiedossa, että kohta tapahtuu, ja silti tulee yllätetyksi ihan täysin. Ei vaan pysty ennakoimaan ja omien silmien edessä tapahtuu jotain sellaista, mikä jopa vähän kiukuttaa. Teatterin taikaa parhaimmillaan! "Miten ne sen teki? Miten minä en huomannut mitään?" Lavastus on nerokas ja moderni, musiikkipuoli täysin nappiin. Olenkin aina pitänyt Genesiksen "Maman" introa jollain tavalla pelottavana ja tässä se toimi loistavasti. Äänimaailma toimi muutenkin hienosti. Alussa Jukka Leistillä tuntui olevan vähän hapuilua replojen kanssa, mutta muuten oli mahtavaa nähdä mies vaihteeksi kaikkea muuta kuin koomisessa roolissa. Loistorooli myös Esa Latva-Äijöltä, hienovireistä tasapainoilua monenlaisilla reunamilla, menettääkö maltin vaiko järjen. Elina Rintalan muuntautuvaisuus teki myös vaikutuksen minuun. Eniten elementissään tuntui minusta kuitenkin olevan Matti Hakulinen Eganin roolissa, jäätävän hienoa työtä! Kylmä murha. Jääkylmä. Tapahtuipa sekin kummallisuus, että huudahdin pelästykseltäni spontaanisti ääneen voimasanan. Niin varmasti kävi monella muullakin, ainakin ajatuksissa.

Miinusta : ei moitteita

Muuta : Suosittelen lämpimästi jäätävästä meiningistä huolimatta. Olen varma, että nuorisoon tämä uppoaa myös. Nitrot tai vaihtokalsarit mukaan, mieluiten molemmat. Tahtoo lisää tätä! Teatterikärpäsellä meinasi siivet jäätyä, mutta vielä ollaan elävien kirjoissa.

Loppukommentiksi käyköön huudahdukseni, joten pyydän jo ennalta anteeksi kiroilua. Pakko vaan on todeta, että  J U M A L A U T A !!

Ja täydet viisi tähteä *****

Hotelli Paradiso / Helsingin Kaupunginteatteri

Hotelli Paradiso / Helsingin Kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 22.8. 2013, kesto 2h 30min väliaikoineen

Ohjaus Neil Hardwick

Rooleissa : Santeri Kinnunen, Tiina Lymi, Iikka Forss, Sanna-June Hyde, Antti Lang, Nelly Hristova, Jari Pehkonen, Risto Kaskilahti, Sauli Suonpää, Matti Olavi Ranin, Kari Mattila, Rauno Ahonen, Katiana Chatta, Tuomas Korkia-aho, Arttu Saarela, Petri Palo, Unna Lauranto, Valma Sipilä, Coco Eräkangas, Milla Peltonen / Rosa Herpiö, Asta Friman, Aino Huttunen, Aino Isometsä

Taustaa : Suomessa harvemmin esitetyn ranskalaisen Georges Feydeaun farssi "Hotelli Paradiso" kertoo siitä, mitä tapahtuu kun miehensä kylmyyteen tympääntynyt vaimo Marcelle Paillardin (Sanna-June Hyde) saa luvan ottaa itselleen rakastajan. Arkkitehti Paillardinin (Iikka Forss) hyvä ystävä rakennusmestari Pinglet (Santeri Kinnunen) päättää auttaa kaunista rouvaa hädässä ja tarjoutuu ystävänpalveluksena salaiseksi seuraksi. Kohtaamispaikaksi valikoituu sattuman kautta syrjäinen ja hieman kyseenalaisessa maineessa oleva Hotelli Paradiso. Kuten näissä farsseissa usein käy, kaikki ei mene ihan putkeen ja hotelliin tuppaa samaan aikaan tuttuakin tutumpaa väkeä ja soppa on valmis.

Iikka Forss ja Santeri Kinnunen / kuva Charlotte Estman-Wennström, HKT

Plussaa : Pingletien (Santeri Kinnunen ja Tiina Lymi) kotona tapahtuvat alkuasetelmat tapahtuivat hyvinkin tyypillisissä lavasteissa, mutta kun siirryttiin hotellin puolelle niin ajattelin wau! Siirtymä tapahtui hienosti ja kaikki palaset loksahtivat saumattomasti paikoilleen, välillä sitä vaan ihmettelee lavastuksen magiikkaa. Hotelli oli hienosti toteutettu valaistuksineen kaikkineen, siitä suuri plussa Katariina Kirjavaiselle työryhmineen. Roolihahmoista Santeri Kinnusen Pinglet oli alkupuoliskolla erityisesti mieleeni, herkullisia eleitä ja äänenkäyttöä, ja miten hillitystä herrasmiehestä kuoriutuikin shampanjan voimalla sitten kuumaverinen rakastaja. Yritystä oli ainakin! Tuntui siltä, että muut vähän pidättelivät itseään alussa ja vauhti kiihtyikin sitten loppua kohti. Iikka Forss toi useammankin kerran mieleeni mestarillisen John Cleesen, raivostuessaan etenkin ja muutenkin kehonkäytössään. Tykkään ja paljon! Hotellin henkilökunta oli sangen erikoista, toisaalla talossa kauan työskennellyt, hiukan pelottavakin Bastien (Risto Kaskilahti) ja sitten uusi tulokas Boulot (Sauli Suonpää), jonka tuolitemppu oli vertaansa vailla. Olin huomaavinani muiden näyttelijöiden kasvoilla pienen häivähdyksen yllätysrepliikin toimivuudesta pariin kertaan, Bastienilla taisi välillä olla ihan omat jutut ... Tiina Lymi irrotteli loppupuolella oikein huolella, reissussa rähjääntynyt rouva Pinglet oli aivan hillitön sikaarinsa kanssa. Herra Mathieu (Jari Pehkonen) ja huonolla säällä aktivoituva änkytys jaksoi naurattaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta vähän liian pitkitetty oli se kohtaus kyllä. Tytärparven yllätysvisiitti oli mainio, siitä olisi tosin saanut vieläkin enemmän irti. Pidin myös kovasti Victoire-sisäkön (Nelly Hristova) meiningistä, pirteää ja reipasta toimintaa! Parhaimmillaan tämä(kin) farssi oli kohtauksissa, joissa kohelletaan ja tullaan ja mennään yllätyksellisesti ovista. Niin ja puvut olivat ihastuttavia, Sanna-June Hydellä etenkin!

Sauli Suonpää ja Risto Kaskilahti / kuva Charlotte Estman-Wennström, HKT

Miinusta : Aluksi tuntui, ettei homma lähde käyntiin lainkaan. Liikaa alustusta ja liian vähän vauhtia. Minua jopa haukotutti useammankin kerran. En oikein tykännyt filosofian opiskelija Maximesta ja ihmettelin muutamaa roolihahmoa muutenkin. Estradien Ernest naisineen oli aivan turha visiitti lavalle eikä tuonut mitään lisäarvoa esityksen kulkuun. Enemmän olisin toivonut menoa ja meininkiä, henkilökuntakin ravasi portaissa edestakaisin koko ajan ja siihen väliin olisi voinut vaikka jotain ylläreitä kikkailla, uskon että Ristolta ja Saulilta moinen onnistuisi kyllä, kunhan jäsenet pysyvät ehjinä. Luulen, että esityskertojen kasvaessa jotain saattaa lisää tullakin. Aaveistakin olisi saanut enemmän irti, ja vähän odotinkin niihin liittyen jotain kunnon kliimaksia. Mathieun yllättävissä tilanteissa alkava änkytys ei ollut pitkittyessään ja uusiessaan enää kovin hauskaa.

Muuta : "Ihan ookoo" farssi, mutta ei tarjonnut oikeastaan mitään uutta tällä rintamalla. Jäi vähän mietityttämään se, että aika lailla sama porukka kohkasi "Yksi mies,kaksi pomoa"-komediassakin. Onko tämä nyt se virallinen HKT:n farssiporukka? Ilmeisesti. Osaavaa sakkia kyllä, mutta tuli jotenkin toiston makua suuhun ja siksi jäi vähän sellainen olo, että eiköhän tämä ole jo nähty.

Huh huh! Olipahan yö ja olipahan farssia taas kylliksi. Toimii kyllä omassa lajityypissään ja etenkin ehkä niille, jotka eivät ole samankaltaista menoa paljoa nähneet. Kolme tähteä ***.

Sanna-June Hyde, Santeri Kinnunen ja Sauli Suonpää

Haastattelussa Kai Vaine

Kai Vaine tuli treffattua elokuussa 2012 Lahden Kaupunginteatterissa, Hair-musikaalin harjoitusten tauolla. Haastattelusta on todellakin jo yli vuosi vierähtänyt, mutta hyvää kannattaa odottaa!

Helsinkiläinen Kai on syntynyt 1978 ja horoskooppimerkiltään hän on rapu.

Mitä harrastat? ”Mitäköhän mä ehdin tässä välissä oikein harrastaan...no purjehdusta, lenkkeilyä, joogaa. Ihan 0-vuotiaasta asti olen ollut veneilemässä, joten kaikki kesät, jos vain suinkin mahdollista, tulee vietettyä veneessä”, Kai kertoo.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi ja minkä taidon haluaisit osata? ”Nää on aina vähän hankalia...Mitäköhän ne nyt sitten olisi? No tanssi, laulu, kitaransoitto olkoon mun taitojani. Mä oon pianoa soittanut pienenä ja muutaman vuoden soitin, mut sit se vaan jäi jotenkin. Jos olisi aikaa, niin voisin sen taidon kyllä opetella uudelleen!”

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia? ”Isoisäni oli lavastaja, hän on todennäköisesti ainoa joka on suvustani taiteellisella alalla.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Valmistuin teatteritaiteen maisteriksi 2006 Nätystä, pääsin ensiyrittämällä sisään. Hain myös Teakiin vuotta ennen Nätyyn pääsemistäni, en hakenut sinne sitten enää uudelleen kun pääsin Tampereelle. Muita alaan liittyviä opintoja mulla ei oo, elämänkoulu vaan...”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Kaverini oli Ilves-teatterissa, se on helsinkiläinen harrastajateatteri, ja sanoi että mun olis syytä tulla mukaan. Se kertoi, että niillä on pääsykokeet tulossa ja että mun kantsis hakea, sillä varmaan tykkäisin. Siitä se sitten lähti!”

”Koulussa meillä oli ala-asteella jotain Lumikkia ja sellaista, mut ei meillä ollu oikein mitään kunnon näytelmäkerhojakaan ja musta tuli lisäksi kauheen ujo kun olin jotain 10-vuotias. Ei toi esiintyminen ollut sillai mun juttuni silloin, mua kiinnosti ihan muut asiat. Sit se vaan rupes jossain vaiheessa selkiimään, että hetkinen, tässähän olis sellainen asia mitä haluaisi tehdä! Kyllä mä aina oon ollu niinku tarinankertoja ja en mä oo istunu hissun kissun vaan sivussa seuraamassa muiden juttuja, että kyllä tämä aika luontaisesti sitten meni kun tajusin hakeutua teatteriin. Se tuntui heti omalta paikalta!”

Kai Vaine / kuva Teatterikärpänen

Miksi olet näyttelijä tällä hetkellä? ”Jaa-a. Mä ainakin haluun ymmärtää ja oppia ymmärtämään ihmistä, et miksi se käyttäytyy tietyllä tavalla. Se on tosi kiinnostavaa, ja sitten varmaan on myös se, että mä oon ehkä jostain syvältä aika laiska ja tässä ammatissa ei pysty päästämään itteensä helpolla. Tässä pysyy tavallaan liikkeessä koko ajan! Välillä tuntuu siltä, että tässä pysyy tosi hyvin niinku automaattisesti vireessä. Jos aattelee tollai itsekkäitä syitä... Mutta oonhan mä aina ollu joukkuepelaaja, haluan yhdessä tehdä ja jakaa asioita ja tässähän se on konkreettisimmillaan”, Kai summaa.

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Se on kyllä toooosi kaukana...Kyllä sitä välillä miettii et taas pitää lähtee tonne, mut sit kun laittaa siihen rinnalle jotain et minne muualle sitä sitten mieluummin menisi, niin ei oo kyllä vaihtoehtoja. Joskus myöhemmin ehkä voisin kuvitella olevani vaikkapa veneenrakentaja. Semmoisen koulun mä haluaisin käydä kyllä! Kirkkonummella ainakin on yksi. Kolmivuotinen koulutus, se olisi tosi kiinnostavaa mutta missä ihmeen välissä mä sen nyt muka kerkeisin?”

Oletko ollut muissa töissä aiemmin? ”Mä oon ollut joskus nuoruudessa kaikennäköisissä pätkähommissa. Kaverin faijan maahantuontifirmassa olin monena kesänä ja sithän mä asuin Tukholmassa vuonna 2000. Tein erilaisia pätkähommia ja luin samalla yliopiston pääsykokeisiin Helsinkiin... Onhan niitä vaikka mitä pikkujobeja, mut ei mitään sillai pitempiaikaista, et voisin sanoa vaikka tehneeni sivutöitä optikkona”, Kai nauraa.

Onko sinulla omia esikuvia? ”Ei oo ketään sellaista tosi selkeetä esikuvaa, mut sit on tosi paljon sellasia aivan loistavia. Ulkomaisista ehkä Gary Oldman, se on aina pettämätön ja tekee tosi hienosti kyllä. Samalla viivalla on niin monta muutakin, mutta mainitaan nyt se. Meryl Streep on myös aika uskomaton. Suomalaisista en oikein osaa sanoo ketään … paitsi Lasse Sandberg!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No Marlon Brando varmaan. Mitä oon lukenut ihmisten elämäkertoja, niin se on varmaan vastanäyttelijänä aika semmoinen ”mielenkiintoinen” … Lisäksi haluan lähettää terveisiä Santanderin katuteatteriin Eero Aholle.”

Olit useamman vuoden Hämeenlinnan teatterissa kiinnityksellä. Mitkä ovat siltä ajalta mieleenpainuvimmat roolityösi? ”Joo Nätystähän mä tulin suoraan Hämeenlinnaan. Heikko esitys-näytelmän Tuomas oli ehkä parhaimpia roolitöitäni siellä. Ei, ei ollu se ”Erkkaa lapaan” se kingein, sen voisi kyl tehdä koska vaan uusiksi hehehhe. Voi herranjumala, se jos mikä oli kovaa kamaa! Sitä nauretaan vielä pitkään... ”Riisuttu mestari” ja siinä Mika Myllylän rooli oli hyvä kans, se oli enemmän sellainen tapahtuma ja olihan se teatterillisestikin varmaan ihan voimakas kokemus. ”Iso paha susi”, sitä oli tosi hauska tehdä myös.”

Entäs se ”Kaksi kuningasta”, mistäs se sai alkunsa? ”En mä oikein tiedä mistä se lähti liikkeelle, mutta Paavilaisen Heikki sanoi, että tuossa olisi sellainen paikka että siihen voisi tehdä jonkun pienen jutun, ohjaaja ja yksi näyttelijä ehkä. Monologi oli mulla aluksi mielessä, mut sit mä aattelin että olisko sittenkin mahdollista tehdä jonkun kanssa kahdestaan. Mä ite sitten kasasin sen työryhmän. Niko Rajala oli se toinen näyttelijä siinä. Sen ohjasi silloinen Masi Eskolin, nyt hän on vaihtanut nimeään ja on Vihtori Rämä. Me tehtiin se kaikki alusta loppuun itse. Se oli kyllä todella hieno kokemus! Se on kyl vahvimpia juttuja missä mä oon ollu koskaan messissä! Muistan kun Teatterikesästä oli väkeä katsomassa sitä ja se oltas laitettu tanssipuolelle. Teatteripuolelle se olisi kuulunut ehdottomasti, mun mielestä sitä ei olisi pitänyt laittaa tanssipuolelle, vaikka se liikkeeseen vahvasti nojasikin. Mä pidän tommosista jutuista ehdottomasti, noi tekee niinku ammatillisesti pirun hyvää. Se on sit eri asia kuinka niitä katsoo. Mun mielestä kaikenlaista pitäisi olla näissäkin taloissa, ei noissa oo yhtä tapaa tulkita! Tommonen juttu voi aluksi tuntua, että on hankalalukuinen, mut sit kumminkin antaa erilaisia tunnelmia. Ei kaiken tarvitse olla aina valmiiksipureskeltua!”

”Hämeenlinnassa olin siis kiinnityksellä ja sen jälkeen olin freelancerina. Kävin tekemässä Lappeenrannassa Lucas Moodyssonin ”Kimpassa” ja sit sen Vihtori Rämän ohjauksessa Kokkolassa yhden kantaesityksen, jonka nimi oli ”Unelmista suurin”. Olli Mäki oli siinä roolihahmoni nimi, se oli kiva rooli, pääsi huiskimaan siinä oikein kunnolla pari tuntia. Sit olin Pyynikillä Häräntappoaseessa mukana ja Ronja Ryövärintyttäressä Suomenlinnassa, se oli tosi kiva kesä se 2011. Tällä hetkellä oon siis kiinnityksellä Lahden Kaupunginteatterissa ainakin tän kauden.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Ei nyt tuu kyllä äkkiseltään yhtään mitään mieleen, et ei varmaan sit oo mitään sellaista jonka välttämättä haluis päästä tekeen.”

Kai ja komiat roolikuteet 

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Voi monta kertaa... Joskus kun on just astumassa näyttämölle tai joskus enskarissa saattaa tulla tai kerkee just miettiin sitä, mitä on menossa tekeen tai joku vaikea kohtaus tulossa niin siinä saattaa käydä niin, että miettii ”ei jumalauta, kyllä tässä vois jotenkin helpommallakin päästä”. Mut sit kun astut lavalle, niin kaikkihan menee just niinku nappiin. Se on se pieni hetki ennen kuin menee lavalle, ja eiku sekaan vaan!”

Mikä on parasta työssäsi? ”Ihmiset. Saa olla hyvinkin pitkälti semmoisten ihmisten ympäröimänä, jotka on kiinnostuneita samanlaisista asioista elämässä, toimivia ajattelevia ihmisiä. Tää on loputtoman haasteellinen ja mielenkiintoinen homma ja ryhmätyö; ainoo asia millä me ihmiskunnassa päästään eteen päin on se, että hyväksytään toisemme ja lähdetään yhdessä eteen päin eikä koko ajan kinata vastaan!” julistaa Kai.

Entä miinuspuolia? ”Ihmiset. Heh, ei vaan. Aikatauluasiat, onhan tos aika paljon hommaa kun aattelee, että klo 10-22 menee karrikoidusti maanantaista lauantaihin, niin on se kyllä aika heviä. Toi edestakaisin suhaaminen Lahden ja Helsingin välillä ei haittaa mua ollenkaan. Siinä hiljenee hyvin ja saa ajatukset sopivasti laskeutumaan. Aamulla laskeutuu sen matkan aikana hyvin mihin on menossa ja näytöksen jälkeen myös toisinpäin. Laskeudut tavallaan roolista ja siitä kaikesta hössötyksestä.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Musiikki on mulle kyllä aika iso inspiraation lähde. Meri. Usein myös vastanäyttelijät ja toiset ihmiset yleensä.”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Se riippuu hirveesti siitä jutusta kyllä. Se menee myös vähän kausittain...ja siitä että millainen vire itellä on päällä. Jos on vähän unisempi vaihe, niin jännittää se et jos ei saa itteensä tavallaan hereille, syttymään. Se jännitys ilmenee mulla sillai, että vatsasta tuntuu ja sit hengityksen päälle tulee tavallaan sellainen paino.”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja”, joita harjoitat ennen näyttämölle menoa? ”Ei oo kyl yhtäkään juttua minkä olisin tehnyt aina. Se on aika produktiokohtaista, et jos on paljon tekstiä niin käyn tekstiä läpi ja niin edelleen. Toiset jutut vaatii enemmän sellaista fyysistä lämmittelyä ja mä muutenkin pyrin välttään kaikkee sellaista, että jos se ”joku juttu” vietäs multa pois niin olisin aseeton kokonaan. Ei tekisi mitään sabluunoita, joiden mukaan se aina menisi. Mulle ne luo sellaista epävarmuutta, et on olemassa ulkoisia tekijöitä, joihin ei pysty mukamas vaikuttaan tässä. Mieluummin niin päin, että olosuhteista huolimatta pystyy tekeen samaa jälkeä.”

Olet myös tv:stä tuttu. Tunnistaako ihmiset sinua kadulla ja tulevatko juttelemaan? ”Joskus tulee silloin tällöin, mut aika rauhaksiin saa kyllä mennä. Teatterijuttujen pohjaltakin tunnistetaan joskus, mut useimmiten niin päin, että ”sä oot tosi tutun näköinen, et mistä sä oikein oot.”

Kerro joku hauska kommellus? ”Pokkahan meillä petti Sandbergin Lassen kanssa aina siinä ”Isossa pahassa sudessa” ja joka kerta siinä yhdessä ja samassa kohtauksessa. Me keksittiin joka kerta uutta viritystä siihen ja se pokka ei pysyny kyl ikinä! Susi makaa ”mummona” vuoteessa ja mummo itse tuli paikalle ja ihmetteli, että miksi mulla on noin isot korvat. Siitä se lähti ihan lapasesta se homma sit! Lappeenrannassa kävi kerran sillai, että mä oon näyttämöllä ja istun sängyllä ja vastanäyttelijän pitäs tulla samantien lavalle ja aloittaa kohtaus kysymällä multa jotain. Kun valo syttyy, mä tajuan et se toinen ei oo siinä ja iso näyttämö ja ei kuulu ketään. Kuluu varmaan jotain 15 sekuntia ja sit mä rupeen meneen pitkäkseni siihen sängylle ja ajattelen, et ”Voi hitto, toivottavasti joku tulee kohta laittaan poikki tän, et enhän mäkään tässä voi alkaa mitään improamaan yksin!” Kaikki mitä tekisin..ei sitä voisi jälkeen päin mitenkään perustella sit kuitenkaan. Nousin taas istumaan ja sit mä kuulin sieltä kaukaa portaista juoksuaskelia ja ne pysähtyy sinne takanäyttämölle. Mä mietin taas, et eihän täs oo mitään järkeä, et mihin se nyt taas jäi! Ajallisesti se tuntui kyllä tunnilta, oikeesti siinä meni joku minuutti ehkä. Se tyyppi oli pukkarista lähtenyt juoksemaan ja kattonut juorusta, et ei ookkaan hänen kohtaus sittenkään ja sit muut patisti että äkkiä lavalle siitä!”

”Ja sit Pyynikillähän kaatui se puu. Oli päiväesitys ja viimeinen esityspäivä, sattui oleen se pyörivä katsomo just toiseen suuntaan ja se puu kaatui sen katsomon päälle mutta taakse. Jos se olisi ollut toisinpäin, niin se olisi tullut kolmeen-neljään ekaan riviin se koko hoito. Siinä olisi käynyt tosi huonosti, joku olisi varmaan päässyt hengestään. Se oli kyllä ihan hillittömän kokoinen puu! Se tuli läpi meidän pukkarista, katon läpi tuli osa. Ja se iltanäytöshän muuten vedettiin, vaikka ensin näytti siltä että tää oli tässä. Hurjaa!” muistelee Kai.

Kerro joku hyvä muisto? ”Teatteriin liittyen varmaan vahvimpia muistoja oli se kun pääsi kouluun, sillä mentiin kyllä pitkään.Voi voi kun sitä juhlittiin!”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa itse jotain? ”Kyllä varmasti, mutta ei oo sellaista vahvaa pöytälaatikkotavaraa vielä olemassa, mutta suunnitelmissa olisi, ja teatteriin liittyen tietenkin.”

Kerro vähän tulevista rooleistasi. ”Hairissa olen nyt syksystä alkaen ja sit Syntynyt Lahteen. Keväällä tulee Niskavuoren naiset, ja siinä olen mukana. Myös tv-juttuja on tulossa, mutta niistä en voi kertoa sen enempää.” (Lisätty elokuussa 2013 : Nyt kuvaan Uutta päivää ja Ylelle tv-elokuvaa, josta en voi kertoa enempää. Nyt syksyllä pitäisi alkaa Maikkarilla ”Nymfit”, jossa näyttelen rikospoliisia. Tulossa on myös elokuva ”Ei kiitos”, jossa näyttelen toista miespääroolia.)

Onko sinulla mottoa? ”Kaikki on väännettävissä.”

Mistä haaveilet? ”Maailmanympäripurjehduksesta perheen kanssa. Siinä olisi sellainen pieni haaste..”

Osaatko imitoida ketään? ”No Jopea! (naurua) Ehe-ehe! Se on kyllä ihan ehdoton!”

Jos saisit viettää päivän naisena, niin mitä tekisit? ”Menisin varmaan saunaan uimahalliin. Sinnehän mä tietysti menisin! No perkele! Siellähän se olisi oikein hyvä viettää aikaa!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”IPadin varmaan ottaisin, mut jos siel ei oo kenttää... sehän pitää sisällään kirjatkin nykyään. Ottaisin tietysti myös mun rakkaan avopuolisoni mukaan. Jaa jos se nukkuis? No mä herättäisin sen, et nyt ei kuule nukuta. Anthony and the Johnsonsin musiikkia. Eväspuolelta suklaata ja valkoviiniä, voi niillä kyllä pärjäisi!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Elämä

Mistä sanasta pidät vähiten? - Halpamainen

Mikä sytyttää sinut? - Rakkaus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Ahtaus

Suosikkikirosanasi? - Vittu se varmaan on, perkele! (eli kumpikohan nyt sitten, heh...)

Mitä ääntä rakastat? - Meren kohinaa

Mitä ääntä inhoat? - Herätyskelloa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Astronautti

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliisi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Erkkaa lapaan ja omat juomat mukaan! Olishan se mukavaa, jos se toivottaisi tervetulleeksi ja sanoisi, että ”Pidot vaan paranee!”

Haastattelussa Antti L.J. Pääkkönen

Antti L.J. Pääkkösen tapasin Kampin kauppakeskuksen kahvilassa elokuussa 2012. Kyllä, haastattelusta on jo liki vuosi aikaa... Haastattelun aikoihin Antti näytteli Aleksanterin teatterissa Aladdin-musikaalissa Henkeä, siksi tässäkin puhutaan paljon siitä roolista. Täytyy kyllä todeta, että kyseessä on hyvin poikkeuksellinen ja lähes eeppinen haastattelu, sillä jutut lähtivät todella sivuraiteille useammankin kerran ja myöhästyin mm. kahdesta bussista. Myös ääninäyttelijänä tunnettu Antti kävi läpi lähes koko repertuaarinsa ja ennen kuin ehdin ensimmäistäkään kysymystä esittämään, oli puhuttu vartti Sid Laiskiaisesta ja Paavo Pesusienestä.

Seinäjoella 1980 syntynyt Antti on horoskooppimerkiltään skorpioni. ”Olen syntynyt Seinäjoella, mutta Lapualla mä olen kasvanut elämäni ensimmäiset 20 vuotta, ja sinne mulla on yhä hyvin vahvat siteet. Viimeisen kuuden vuoden sisällä mä olen tehnyt tosi paljon töitä Lapuan harrastajateatterin kanssa. Tällä hetkellä asun Helsingissä, kahdeksan vuotta mä olen asunut täällä. Sitä ennen asuin viisi vuotta Turussa, kun opiskelin siellä.”

Mitä harrastat? ”Harrastan elokuvia, oon ihan lapsesta asti ollut hirveä leffafriikki ja keräilijä. Sit mä tykkään harrastaa karaokea, se on mun mielestä hyvää musiikkiterapiaa. Se on tärkeetä, että silloin tällöin pääsee sen Bohemian Rhapsodyn vetämään. Se on mulle sellainen hyvä höyryventtiili, ja on mulla pari muutakin sellaista hyvää terapiabiisiä. Sit vielä muita harrastuksia, eli isäukon ja parin tosi hyvän kaverin kanssa tykkään käydä silloin tällöin pelaamassa pari erää biljardia. En oo hyvä siinä, mutta tykkään siitä siksi, että siinä saa kans ajatukset muualle. Mä oon kauheen huono harrastaan liikuntaa, koska mä oon kahden muusikon lapsi ja mua ei oo kasvatettu liikkumaan, mutta että useampana kesänä, heti kun lumet on sulaneet pois, mä kaivan mun lenkkeilyharrastukseni naftaliinista ja yritän sillä ylläpitää kuntoani. Noi Aladdinin tanssitreenit on käyneet kyllä lenkkeilystä nyt, huh huh! Sit mä luen myös, mutta en ole mikään lukutoukka. Aina mulla on joku kirja kesken. Periaatteessa voisin sen musiikinkin laskea mun harrastuksekseni, vaikka osittain se on myös mun duunini. Soittelen pianoa ja silloin tällöin mulla on trubaduurikeikkaa ja joskus ihan omaksi huvikseni opettelen biisejä.”

”Leffojen suhteen mun filosofiani on periaatteessa katsoa laidasta laitaan, mutta kun ihminen ei ole kone vaan erehtyväinen, niin oon huomannut, että kyllä se menee tuonne jännäri-toiminta-komedia-kauhu – osastolle. Harvemmin sellaiset ihan puhtaasti ihmissuhdedraamat tipahtaa. Kyllä se pääpaino taitaa tällä hetkellä olla hollywoodilaisessa valtavirtaleffassa, mutta sellaista huonoa valtavirtaleffaa mä en voi sietää! Silloin tällöin sellaisista pienemmän budjetin indie-leffoista löytyy helmiä, jotka kolahtaa oikein lujaa. Mä käyn paljon leffateattereissa ja harvemmin vuokraan. Tykkään yleensä ostaa sen leffan, ja leffan taso sitten määrittelee sen lopullisen sijoituspaikan, eli hyllyyn tai divariin. Viimeks kun laskin mun hyllyssä olevat leffani, niin oisko niitä ollut noin 650 ja erinäisiä tv-sarjoja siihen päälle vielä. Yks leffa on ylitse muiden ja se on ollut lapsesta saakka jo, eli Kadonneen aarteen metsästäjät. Se toimii aina! Se ei oo pelkästään se paras leffa, vaan myös se rakkain. Siihen sisältyy niin paljon lapsuusmuistoja. Toiseksparas leffa on eka Die Hard, koska mä kirjoitin siitä aikanaan äikänaineen yo-kirjoituksissa ja sain siitä laudaturin”, Antti muistelee ja seuraava vartti puhutaan Indiana Jones-leffoista...

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Kymmensormijärjestelmä! Mä osaan lyödä 400 merkkiä minuutissa. Sit mä osaan pyörittää kynää nopeasti sormissa, ja osaan tehdä saman tempun kumipallolla ja kolikolla. Eli kaikkea tollasta turhaa! Jaa ammatillisessa mielessä. No olisit heti sanonut! Itse asiassa tuosta kymmensormijärjestelmästä on ollut ihan ammatillisessakin mielessä hyötyä, esim. Aladdiniin kirjoitin yhden extran ohjaajan pyynnöstä ja ajatus meni suoraan sormien kautta läppärille. Ja kun ohjaan dubbauksia, niin kun saan kääntäjän tekemän tekstin eteeni, niin ohjaajan tehtävänä on monesti adaptoida se teksti. Kyllä mä lasken ton laulamisen ja musiikin myös erityistaidoksi. Ja kun oon kymmenen vuotta tehnyt näitä dubbaushommia jo, niin kyllä mulla on sellainen tahto ja into katsoa, että mihin kaikkeen toi oma ääni taipuu. Kyllä mä tiettyyn pisteeseen asti osaan jotenkuten imitoida, mutta en koe olevani mikään jukkapuotila tai jarkkotamminen. Tietyllä tasolla toi ääni mukautuu sen mukaan, että millaista hahmoa tarttee tehdä. No sitten tietty englannin kieli mulla on hanskassa, eli osaan ilveillä sekä amerikanaksentilla että brittiaksentilla, ja sit oon aikanaan opetellut trubaduuriohjelmistoon alkuperäiskielellä oman version tuosta Dragostea din tei´stä ( huom! Moni muistaa varmaan biisin siitä ”ma-ia hii ma-ia huu”-huudosta) , eli hommasin ne sanat ja kuuntelin ja imitoin sen ääntämisen ja silleen. Silloin tällöin oon saanut myös kiitosta tuosta ääntämisen imitoimisesta.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Tanssi ehdottomasti, ja liikunnallisuus muutenkin. Oon ollut lavalla muutamassa sellaisessa proggiksessa, jossa on ollut koreografioita ja toisinaan on tullut se fiilis, että saan askeleet hyvin hanskaan, mutta se sellainen liikkeiden sulokkuus ja näin...” Antti naurahtaa.

Löytyykö suvustasi mahdollisesti muita teatteri- tai muun taiteellisen alan ihmisiä? ”Mä olen tosiaankin kahden muusikon lapsi. Isäni on diplomilaulaja ja Lapuan musiikkiopiston entinen rehtori ja äitini taas puolestaan on kanttori.”

Osaatko itse soittaa jotain instrumenttia? Pianon tuossa jo mainitsitkin. ”Piano, laulu, viulu. Viulunsoitosta on kyllä jo aikaa...mä oon 20 vuotta soittanut sitä aikanaan ja mä luulen, että nyt jos useamman vuoden tauon jälkeen kaivaisin viulun esiin, niin kyllä mä saisin siitä sen äänen kuuluviin. Se viulu vaan aikanaan jäi, aika ei yksinkertaisesti siinä elämänvaiheessa enää riittänyt sille.”

kuva Teatterikärpänen

Mitä mahdollisia alan opintoja olet suorittanut? ”Olen opiskellut Turussa Taideakatemiassa elokuvantekemistä, ja sillä elokuvalinjalla erikoistuin ohjaamiseen ja käsikirjoittamiseen. Valmistuin sieltä medianomiksi toukokuussa 2005, mutta sitten varsinaisia elokuva-alan töitä mä sitten vaan jotenkin en ole ajautunut tekemään, vaan dubbaushommia ja dubbauksen ohjaushommia. Oon kyllä huomannut, että koulutuksestani on ollut hyötyä niissäkin hommissa”, kertoilee Antti.

Miten sitten alunperin päädyit dubbaushommiin? ”Vuonna 1997 tuli Disney-leffa Herkules ja sitä tehtiin sinä kesänä suomeksi, ja siinä on yksi biisi, johon ohjaaja Pekka Lehtosaari etsi nuorta tenoriääntä. Hän oli kysynyt Seppo Hovilta neuvoa (huom. Antti voitti Tenavatähti-kilpailun vuonna 1992) ja Seppo oli kertonut mm. meikäläisen nimen. Kävin sitten äänitesteissä sitä roolia varten. Ensin tehtiin laulutesti, puolitoista säkeistöä sitä biisiä, ja sitten dialogitesti, ja nimenomaan se dialogitesti meni läpi! Lopullisen sanan sanoo ne tuottajat Amerikassa, eli vaikka ne ei kieltä ymmärrä, niin ne haluaa kuulla sen ääninäytteen ja tekee sitten valintansa. Joku vanhempi kaveri lauloi sitten sen biisin, mutta toi oli mun eka dubbaus ja nimeni jäi keikkumaan sinne listoille, ja siitä kolme vuotta myöhemmin tuli ”Kaunotar ja Kulkuri 2 – Pepin seikkailut” suoraan videolle, ja siihen tarvittiin Pepiä ja ne soitti mulle. Sen jälkeen alkoikin tulemaan eksponentiaalisesti koko ajan vähän tiiviimmin dubbauskeikkaa, ja tän leffan jälkeen seuraava olikin jo Ice Age. Kyllä se Sid Laiskiainen niin hirvittävän rakas roolihahmo mulle on, aina kuin sitä dubataan niin on kuin kotiinsa tulisi”, Antti herkistelee ja mielikseni puhuu tovin Sidin äänellä.

Miten ääni ja hahmo syntyy? Saatko itse vaikuttaa siihen, vai onko ohjaajalla tai muulla vastaavalla viimeinen sana? ”Se on useamman osasen summa. Paljon totta kai rakentuu sen varaan, että mitä dubbaajalla itsellään on ehdottaa ja totta kai ohjaaja sanoo myös oman näkemyksensä, esim. ettei tarvitse niin uskollisesti matkia alkuperäistä tai toisinpäin. Paljon kyllä tulee siitä, että millaisia ratkaisuja alkuperäisen äänen tekijä on päättänyt tehdä ja sitten vaan lähdetään imitoimaan. (Tässä välissä puhutaan ummet ja lammet taas Sidinä ja Paavo Pesusienenäkin...) Sitten on tilanteita, esim. Disneyn Pikku Kananen, eli kuuntelin sitä alkuperäistä ja minusta se on hirveen nasaali se hahmo, ja jotenkin se lähti vaan siihen suuntaan, että mä aika paljon tein sen oman ääneni pohjalta ja ohjaajalle se oli tosi jees. Aina ei oo siis tarpeen matkia soundinsa puolesta sitä alkuperäistä, vaan pikemminkin tärkeää on se, että ajoitus ja rytmitys menee kohdalleen.”

Onko puheet sitten käsikirjoitettuja, vai vedetäänkö ne ns. improten siinä tilanteessa? ”On hahmoja, joissa nimenomaan siihen hahmoon kuuluu se, että improvisoidaan ja että ne jutut tulee sen dubbaajan oman persoonan kautta. Sidiin oon heitellyt paljon omia ideoitani. Ihanteellisin on sellainen tilanne, että on niin löysät aikataulut, että ehtii vähän pähkäilemäänkin siellä studiossa. Hyviä ideoita tulee välillä kaikilta; niin ohjaajalta, dubbaajalta kuin äänittäjältäkin.”

Miten kauan dubbauskeikoilla yleensä menee aikaa? ”Ice Age 4:ssä Sidin repliikit meni periaatteessa purkkiin seitsemässä tunnissa studioaikaa ja kaksi eri sessiota. Ekassa Ice Agessa tehtiin kaksi peräkkäistä kuusituntista päivää, eli leffasarjan kasvaessa hahmomääräkin kasvaa ja omia repliikkejä on vähemmän. Hirveestihän se riippuu siitä hahmosta mitä dubbaa. Yleensä pitkät leffat aikataulutetaan niin, että 25-35 replaa tunnissa ja siinä ehtii hieromaan ja tekemään yksityiskohtaisempaa jälkeä, kun leffassa kaikki näyttää isommalta ja pitää tehdä tarkemmin. Dvd:t ja suoraan telkkaan menevät jutut aikataulutetaan sitten eri tavalla, 40-50 replaa tunnissa. Yksi kerrallaan me ollaan siellä studiossa juu. Joitakin poikkeustapauksia on ollut, mutta yleensä ne tehdään eri aikaan”, Antti kertoo.

Sid ja Antti

Miten sitten olet päätynyt teatterin pariin muuten? ”No se on tullut siis niin, että Lapualla on hirveän aktiivinen harrastajateatteri ja sillä on tosi hyvä maine, ovat tehneet todella kunnianhimoisia juttuja siellä, esim. oman version Lapualaisoopperasta tekivät vuonna 2001. Se oli mun ensimmäinen keikka ohjausassistenttina. Kun valmistuin koulusta 2005, niin tutut tyypit soittivat mulle Lapualta ja kertoivat, että haluavat mut seuraavana kesänä ohjaamaan. Halusivat ottaa riskin, mutta tiesivät kuitenkin vähän, että millainen tyyppi mä olen. Sit tehtiin se juttu ja siitä tuli niillä leveyspiireillä menestys, 2000 katsojaa ootettiin ja 4000 saatiin, ja tehtiin sille seuraavana kesänä jatko-osa. Siitä se sitten lähti, neljä juttua mä olen siellä ohjannut ja parissa näytellyt. Kesällä 2009 me tehtiin oma versio Housut pois-musikaalista, tehtiin sen musikaalin pohjalta laulunäytelmällisempi versio. Kun kuulin siitä, niin päätin, että haluan siihen ehdottomasti mukaan, koska en ollut iäisyyksiin tehnyt mitään lavalla ja huomasin, että mulle oli vähän jo ehtinyt kehittyä sellainen kynnys. Päätin, että sen kynnyksen yli olisi nyt päästävä ja että siitä olisi varmasti hyötyä kaikessa mitä tuun tekemään. Tehtiin sitten se ja tajusin olleeni 3000 ihmisen edessä ilkosillani. Kynnyksen yli mentiin juu ja kunnolla! Sitten vaan läpällä heitettiin, että pitäsiköhän seuraavaksi tehdä tuo Kiviä taskussa. Mun rakas hyvä ystäväni Tapani Korhonen saatiin siihen mukaan. Hänet mä olen tuntenut 7-luokalta asti ja Tapsalla on ollut tosi iso vaikutus muhun ja mun huumorintajuuni ja hän on Lapuan oma Jim Carrey. Tehtiin sitten oma versio! Periaatteessa se proggis on vieläkin pystyssä ja se silloin tällöin herätetään henkiin. Niinkin absurdi keikka on tehty, että ollaan käyty esittämässä se Fuengirolassa ja Torremolinoksessa sikäläisille suomalaisille. Paljon siitä, mitä mä Henkenä lavalla teen, on oppia siitä mitä tehtiin Tapsan kanssa Kiviä taskussa-jutussa. Se on kyllä hirveen rakas proggis. Päästiin myös esittään se Seinäjoen Harrastajateatteripäivillä kaupunginteatterin päänäyttämöllä, ja se oli tosi iso kiitos siitä, mitä me oltiin tehty sen jutun eteen”, Antti muistelee lämmöllä.

Miten sitten päädyit tähän Hengen rooliin? ”Samuel Harjanne, jonka mä olen oppinut tuntemaan noista dubbauskuvioista, mainitsi mulle, että hänellä olisi tämmöinen Aladdin-projekti tulossa ja rohkaisi mua koe-esiintymään nimenomaan Hengen rooliin. Kelasin sitä, että missä tulen viettämään kesän 2012 ja tajusin, että Hengen roolin on leffassa tehnyt niin Robin Williams kuin Vesa-Matti Loirikin, ja mulla olisi mahdollisuus tehdä se livenä ja päästä kokeilemaan sitä huumoria, et jos en tähän tilaisuuteen tartu, niin tuun vihaamaan itteeni seuraavat 15 vuotta. Sit mä kävin koe-esiintymässä sitä roolia varten ja sain sen.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Mulla ei enää niitä oikeastaan oo. Joskus parikymppisenä mulla niitä oli ja sitten löysin itteni tilanteesta, jossa pääsin tutustumaan mun esikuviini, todetakseni että parempi kun ei olisi päässyt tutustumaan ollenkaan... Esikuvissa on jotain sellaista, että ne menee rikki siinä kohtaa kun niistä saa tarpeeksi tietoa. Voisin sanoa, että ammatillista ihailua mä huomaan toisinaan tuntevani vahvasti, ja ihan laidasta laitaan. Ohjaajista Steven Spielberg on ollut mulle tosi iso juttu lapsesta asti, ja sit koomikkopuolelta Robin Williams ja Jim Carrey. En mä niitä matkimaan lähde, pidän vaan siitä tavasta, miten niiden ajatus juoksee niin nopeesti. Sit koomikkopuolelta vielä edesmennyt Victor Borge, tää tanskalainen pianisti-koomikko. Näyttelijäpuolelta ei oo ihan niin vahvoja suosikkeja, jotka ihan näin lonkalta tulisi heti mieleeni. Sean Connery on kyllä kova, hän on Äijä! Monestikin mä katon noita vanhemman polven näyttelijöitä, et tollai haluaisin vanheta niin kuin Michael Caine tai Elliott Gould. Mulla toi esikuvahomma kohdentuu eniten kyllä elokuvaohjaajiin, et kuten huomasit niin Spielberg tuli sieltä heti. Sit Christopher Nolan on mun mielestä tosi lahjakas ja hyvä isojen kassamagneettielokuvien tekijä. Ja muuten jos mennään ihan fiktiivisiin hahmoihin, niin mun mielestä Roger Rabbit on aivan ihanne : hauska koomikko, just sitä Looney Tunes-huumoria ja onhan sillä ihan järjettömän kuuma vaimo! Suuresti kadehdin ja ihailen ja kunnioitan Roger Rabbittia!”

Kenen kanssa laulaisit dueton, jos saisit valita ihan kenet tahansa ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Voi että tätä vastausten määrää, joka tulvahti mun mieleeni nyt! Varmasti Freddie Mercuryn kanssa olisi mieletöntä vetää Bohemian Rhapsody duettona, sellaisena akustisena versiona ilman bändiä. Frank Sinatran kanssa laulaisin My wayn, eikä mulla olisi mitään sitä vastaan, jos Louis Armstrongin kanssa vedettäis ”What a wonderful world”. Tollasia vanhoja, legendaarisia hyväntuulen biisejä kun pääsis alkuperäisen esittäjän kanssa vetämään ja sillai pilke silmäkulmassa, sillai et pidettäis vähän hauskaa yhdessä”, fiilistelee Antti.

Mikä on parasta työssäsi? ”Se vähän vaihtelee tilanteen mukaan, mutta tällä hetkellä parasta on se, että saa haastaa ittensä. Kun saa ottaa jonkun jutun, mikä ehkä ensin vähän hirvittääkin ja sitten katsoo, että onks musta tähän vai ei. Matkanvarrella siinä tulee opittua kaikkee niin dubbaamisesta, dubbauksen ohjaamisesta, teatteriohjauksista ja näyttelemisestä lavalla.”

Entä mahdollisia miinuspuolia? ”No kun tekee äänellään koko ajan paljon töitä ja mulla on hirvee hinku ja into katsoa, että mihin kaikkeen se ääni taipuu, niin tulee tilanteita ja päiviä, jolloin se ääni on oikeesti väsyksissä. Niin kuin esim. tänä aamuna, kun olin dubbaamassa Madagascarin pingviineitä. Toinen miinuspuoli on se, että mä hengästyn nopeesti... Oon kyllä huomannut, että kunto on kasvanut tässä Aladdinia tehtäessä. Se, että oma kroppa ja oma fysiikka tulee vastaan silloin tällöin, niin sen koen tällä hetkellä isoimmaksi miinuspuoleksi.”

Mitä kaikkea olet ohjaajana tehnyt? ”No Lapualla kolmena kesänä tehty ”Pohjanmaa vuonna nolla”-niminen sketsikabareetrilogia, ja sit oon ohjannut Jussi Kylätaskun tekstin pohjalta ”Mies, joka ei osannut sanoa ei”. Oon myös ohjannut yhden lyhyehkön pääsiäiskuvaelman Lapuan seurakuntatalolle. Dubbausjuttuja olen sitten ohjannut enemmän. Sieltä löytyy erinäisiä tv-sarjoja ja sitten leffoja esim. Räyhä-Ralf, Artturi Joulu – Joulupukin poika, Jogi-karhu, Alvin ja pikkuoravat 1 ja 2, Hannah Montana-sarjaa Disney-kanavalle mä oon ohjannut...”

Missäs kaikissa olet sitten ollut äänenä? ”Tv-sarjoissa ”heittiksenä”, eli paljon erilaisia sivuhahmoja ja sitten esimerkiksi Paavo Pesusieni, Sid Laiskiainen, Herra Popper ja pingviinit (Tom Popper eli Jim Carreyn rooli), Horton, Surf´s up – tyrskyn ratsastajat (Cody Maverick), Lorax (nuori keksijä Kerskanen), Pirates! (Charles Darwin), Pikku Kananen, Karvakamut (Elliot), Megamind (Minion), Madagascarin pingviinit, Ylen lastensarjoja...” Antti luettelee kuin liukuhihnalta ja kyllä, lähes kaikista tulee pitempi ääninäyte vielä kaupan päälle ja muu väki kahvilassa on aika ihmeissään.

Tuleeko se hahmo sieltä muistin perukoilta noin helposti!? ”Moni hahmo on sellainen, että se on rakennettu mun oman äänen varaan esim. Pikku Kananen. Sit jokaisella on oma erityispiirteensä, joka on helppo muistaa”, kertoo Antti, ja taas tulee ääninäytettä ja Hortonia ja Erkki Toivasta ja muisteloa oudoista heittishahmoistakin, joista yksi oli ”Sean Connery niinku puhumassa suomea”.

Naurultani en meinaa saada kysyttyä vähään aikaan mitään.

Missäs kaikkialla olet sitten ollut teatterinlavalla? ”Vuonna 2002 olin Heinolassa Hello Dollyssa mukana, sitten 2009 se Housut pois, Kiviä taskussa, Porvoossa Tenavat (Amadeuksen rooli) ja nyt tämä Aladdin (Henki). Loppujenlopuksi näyttelijänähän mä olen aika kokematon!”

(Huom! Kesällä 2013 Antti oli Rilli-Moen roolissa Samppalinnan Kesäteatterin Five guys named Moe-musikaalissa.)

Rilli-Moe / kuva Robert Seger

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Dubbauspuolella mulla oli haave, joka meni sitten rakkaalle serkkupojalleni Petrus Kähköselle, eli hän sai dubata Hämähäkkimiestä. Jos ikinä Roger Rabbit dubataan suomeksi, niin sen haluaisin ehdottomasti tehdä! Teatteripuolella olisi mahtavaa tehdä Sherlock Holmes tai Tri Watson, niissä on jotain mikä mua kiinnostaa.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Vastaan tän näin : mä oon kaks hyvää keikkaa nähnyt tänä vuonna. Toinen oli toi Michael Winslow, eli se Poliisiopistojen moottoriturpa, se on kyllä kehittänyt ihan oman juttunsa! Toinen on sitten Bobby McFerrin, sillä sama juttu. Se ei tarvi mitään bändiä. Molemmat on sellaisia valovoimaisia ja karismaattisia esiintyjiä. Tollainen virtuoosimaisuus ja rohkea oman tiensä kulkeminen inspiroi mua, ja se tekemisen ilo joka niistä välittyy”, hehkuttaa Antti.

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”En varsinaisesta jännityksestä, mutta jotenkin ne viimeiset hetket, kun oottaa jossain että pääsis lavalle... Lähtökuopissa sutiminen! Mä oon lapsesta asti esiintynyt niin paljon, että ei mua sillä tavalla pelota mennä yleisön eteen, mutta vähän pitää jännittää ja vähän pitää olla perhosia vatsassa. Se on ihan terve merkki ja se on merkki siitä, että välittää siitä mitä tekee.”

Kerro joku hauska kommellus! ”Kiviä taskussa-historia on täynnä sellaisia... Otettiin se Tapsan kanssa niin, että jos jotain outoa sattuu, niin ympätään se mukaan vaan. Seinäjoella kun käytiin esittämässä sitä, niin se esitettiin sellaisessa entisessä verstaassa ja siinä oli hissin konehuone näyttämölattian vieressä. Se hissin moottori meni päälle kesken esityksen, kauhee hurina alkoi. Mä vaan lisäsin repliikin, että ai jaa onks tässä joku lentotukikohta lähellä! ” Antti nauraa ja lisäksi kertoo keikkareissulta tarinan kaupan avajaisista, konsulenttitytöstä, piirakasta, mikroaaltouunista ja pimenevistä kassoista. Vetivät mokomat väärän töpselin irti seinästä...

Kerro joku erityisen hyvä muisto! ”Pääsin pari vuotta sitten käymään Orlandossa Disney Worldissä ja Universal Studioilla, olin mun vanhempieni kanssa siellä. Koko mun 30v urani leffafriikkinä lunasti ittensä siinä kohtaa, kun pääsin bongailemaan kaikkea. Se oli kyllä hieno viikko ja siitä viikosta jäi niiiiin paljon hyviä muistoja!”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Ne vähän vaihtelee. Tää ei oo mikään motto, vaan pikemminkin opetus, eli tärkeintä ei ole voitto, vaan että matsi on hyvä.”

Tulevia rooleja ja muita töitä ? (lisätty elokuussa 2013) ”Syyskuussa olen Kapteeni Koukun roolissa Kaapelitehtaan Teatterimuseossa esitettävässä Peter Pan-jutussa ja lisäksi olen sivuroolissa Turun Kaupunginteatterin Jekyll & Hydessä.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Hieno kysymys! Mä oon varmaan useamman vuoden samaistunut Hämähäkkimieheen sen takia, että se heittää hetulaa kesken toimintakohtauksen. Se piirre ei leffoissa niinkään näy. Toinen mikä on kans kova on toi Taikaviitta. Se, että se Aku Ankka, joka on melkoinen epäonnistuja, pääsee olemaan oman elämänsä Batman! Se on vaan niin siistiä!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Nyt iskit aika takavasemmalta kyllä. Kai mä ottaisin jotenkin selvää siitä, että miks sinne vessaan pitää mennä käymään pareittain! Et mikä ihme traditio se niinku on! Korkokengilläkävelyä vois kans koittaa. Toki voisin koittaa sitä miehenäkin”, pohtii Antti ja kertoo tarinan siitä, miten joukko teinityttöjä hiihteli pitkin kauppakeskusta korkkarit jalassa. Ääniefektien kera tietysti.

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Mä luulen, että siellä olisi läppäri. Olis pakko vaikka uniansa kirjoittaa sinne talteen. Luulen, että sähköpiano pitäisi olla kans messissä, jos iskee inspis tehdä omia biisejä. Ruokapuolesta sen verran, että en oo kovin gastronominen ihminen, mutta kyllä sinne kotiruokapuolelle menisin. Nakit ja muusi, lihapullat, makaroonilaatikko...”

Menin sitten kysymään myös kysymyksen imitoinnista, ja sain kuulla näytteet mm. Andy McCoysta, Sean Connerysta, Erkki Toivasesta, Oiva Lohtanderista, trumpetista, beatboxausta...

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin hetkeen tai aikaan, minne menisit? ”Se Orlandon reissu oli mahtava, sen voisin kokea uudestaan. Kesällä 1996 olin ekaa kertaa elämässäni isosena, sitä kaksiviikoista tulee kans kaivattua, meillä oli tosi mahtava ja hauska isosporukka. Ja olis makeeta päästä näkeen se, kun Lumièren veljekset näytti ekaa kertaa elokuvia ja se juna saapuu asemalle ja yleisö väistää. Oon kuullut, ettei se olis mennyt ihan noin, eli haluan päästä tarkistamaan miten se oikeasti meni. Sit olisin halunnut nähdä Rat Packin livenä Las Vegasissa!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Taivas

Mistä sanasta pidät vähiten? - Niinku

Mikä sytyttää sinut? - Haasteellisuus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Helppous

Suosikkikirosanasi? - Perkele! Raato!

Mitä ääntä rakastat? - Nauru

Mitä ääntä inhoat? - ”Missiässä”

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Stand up-koomikko

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Keinosiementäjä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - No ni, mikä biisi vedetään?

Hyvän asian puolesta

 Tänään sunnuntaina järjestettiin Hämeenlinnan Ritari-areenalla hyväntekeväisyysottelu HPK Old Stars vs. Mansester Broilers. Tapahtuman järjestivät Lastenklinikoiden Kummit yhdessä yhteistyökumppaneiden ja hämeenlinnalaisen monitoimimiehen, Pikku-Penan, kanssa. Tapahtuman tuotto ohjataan Kanta-Hämeen keskussairaalan ja Tampereen sairaalan lastenosastoille.

 Erinäisten pelaajien lisäksi paikalla nähtiin myös mm. hallitseva Miss Suomi, Freeman, Sami Hintsanen (joka lauloi ottelun aluksi Maamme-laulun) sekä kummallisen näköistä porukkaa... Peruukkien ja pukujen takaa paljastui Hämeenlinnan teatterin ja Tampereen Työväen Teatterin näyttelijöitä.

 Minä olin tapahtumassa hääräämässä yleisnaisjantusena ja arpoja myymässä, joten minulla oli esteetön pääsy hallin käytäville ja pukuhuoneisiin. Tämmöistä porukkaa siellä sitten vastaan tuli :

Kuvassa siis "Håkanin veljekset" (vasemmalta Janne Kallioniemi, Ami Räsänen, Pentti Helin, Samuli Muje ja Jyrki Mänttäri). Komeita on!!

 Hämeenlinnan pukuhuoneesta löytyi tämännäköistä porukkaa :

Kuvassa vasemmalta Jani Koskinen, Lasse Sandberg ja Lauri Kukkonen. Teletappiketju otti vähän lähikontaktia jäälläkin, "Iso hali" varmaan kuului vastustajan korvissa.

Hauska oli tapahtuma ja hyvää palautetta kuului niin yleisöltä kuin pelaajiltakin. Tästä on hyvä aloittaa varsinainen teatterisyksy, ensi viikolla Teatterikärpänenkin suuntaa kohti Hotelli Paradisoa ja Kylmää murhaa, ja siitä eteen päin onkin sitten jatkuvalla syötöllä kaikenlaista luvassa. Kivaa!

Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden avauksessa

Olin eilen maanantaina 12.8. elämäni ensimmäistä kertaa Helsingin Kaupunginteatterin syysohjelmiston esittelytilaisuudessa. Varsinainen ohjelmistoesittely pidettiin Suurella näyttämöllä, ja aluksi teatterinjohtaja Asko Sarkola toivotti kaikki tervetulleiksi. Juontajana toimi näyttelijä Antti Timonen.

 Seuraavan reilun tunnin aikana näimme ja kuulimme otteita tulevasta ohjelmistosta. Ensi-iltoja on luvassa kaikenkaikkiaan 14, joista seitsemän on kantaesityksiä ja kymmenen Suomen kantaesityksiä. Näytäntökauden avaa 22. elokuuta avioliittofarssi "Hotelli Paradiso", josta näimme aluksi pari kohtausta. Ohjaaja Neil Hardwick kertoili hiukan tarkemmin kuvioista ja luvassa on sangen vauhdikasta menoa ja kohkaamista, ainakin mitä ennakkomaistiaisista saattoi päätellä.

 Lokakuussa suurella näyttämöllä nähdään Euroopan kantaesityksenä Lucy Simonin säveltämä suurmusikaali "Tohtori Zivago". Kyseessä ei ole mikään perinteinen Broadway-tyylinen musikaali, ja mukana on paljon musiikkia, runoutta, kauneutta, rakkautta ja paljon kipua. Nenäliinavaroitus! Saimme myös musiikillisia maistiaisia, kun Tuukka Leppänen esitti pianon säestyksellä kappaleen "Kunnian mies". Kuulimme myös Tuukan ja Anna-Maija Tuokon yhdessä duetoiman "Aikain rantaan", ja ohjelmistoesittelyn lopuksi viisihenkisesti vielä esitettiin kappale "Rakkauden virta". Komealta kuulosti ja näytti, tulossa on taatusti varsin näyttävä ja tunteisiin vetoava musikaali!

 Pienellä näyttämöllä syyskausi aloitetaan 12.9. , jolloin ensi-iltansa saa tositapahtumiin perustuva näytelmä "Kipupiste". Näytelmä kuvaa Ruotsia kuohuttanutta Riksteaternin vankilateatteriprojektia, joka ns. lähti käsistä. Näytelmän ohjaa Kari Heiskanen.

 Erityisen mieleenpainuva oli koreografi Jyrki Karttusen esittämä pätkä tanssiteoksesta "Jeminan monta elämää", joka palkittiin viime vuonna Vuoden teatteritekona. Tanssia nähdään syksyllä monessa muodossa, kun Helsinki Dance Company juhlii nelikymppisiään suuren gaalan merkeissä, ja lisäksi nähdään "Tunteet,tunteet"-esitys. Koko perhekin pääsee nauttimaan tanssiteatterista, kun Studio Elsassa saa ensi-iltansa "Sukka, Nukka ja Tuulispää". Esitys on Helsingin Juhlaviikkojen, Helsingin Kaupunginteatterin ja Tanssiteatteri Tsuumin yhteistuotantoa, ja siitäkin nähtiin pieni pätkä.

 Ensi-iltoja tosiaan on runsaasti ja tarjonta on monipuolista. Koko tuleva ohjelmisto ja myös jatkavat näytelmät löytyvät kaikki tämän linkin alta. Minua kiinnostaa hyvinkin moni esitys, aika näyttää mitä kaikkia niistä ehdin katsomaan. Erityisesti minua kiinnostaa Lilla Teaternin "Nazifruar", jossa natsien puolisot, tavalliset naiset saavat puheenvuoron. Haastettahan se tuo meikäläiselle, sillä esitys on ruotsinkielinen. Lisäksi must see-listalla ovat Studio Pasilan "Kohtauksia eräästä avioliitosta", pääosissa Eero Aho ja Merja Larivaara ja Wikileaksista kertova "Verkossa - Wikileaksin nousu ja uho". Nykytanssia haluaisin myös nähdä ja varsin kiinnostavalta tuntui myös Taskuteatteri MIMIC:in "Ai-jai-jai", jossa yhdistetään mimiikkaa, klovneriaa ja sanatonta komiikkaa. Aiemmin mainitsemani Kipupiste on nähtävä, samoin Tohtori Zivago. Hotelli Paradiso napataan farssipuolelta kyytiin mukaan, ja lisäksi Carnage kiinnostaisi, vaikka sen Tampereella olen muutama vuosi sitten nähnytkin. Siinä tarjoutuisi nimittäin tilaisuus nähdä Minna Haapkylä livenä...

 Ohjelmistoesittelyn jälkeen oli yleisölämpiössä tarjolla kahvia ja kaakkua, ja oli siinä Teatterikärpäsellä ihmettelemistä kun huomasi millaisessa seurassa tuli kahviteltua. Muutama valokuvakin tuli napsittua ja pari uutta haastateltavaakin löytyi (en vielä paljasta ketä he ovat, aika sitten näyttää...). Eero Aho pääsi valitettavasti karkaamaan paikalta ennen kuin ehdin häntä kuvaamaan, mutta tässä näitä muita ...

Asko Sarkola

Neil Hardwick

Pertti Koivula 

Iikka Forss ja pieleenmennyt valo...

Riitta Havukainen ja Ulla Tapaninen

Merja Larivaara

Sampo Sarkolan katseessa on sitä jotain...

Niko Saarela (ja taustalla Risto Kaskilahti)

Ihanat Tuukka Leppänen ja Anna-Maija Tuokko

Esittäydyin myös yhdelle herraseurueelle, joista yksi tokaisi juhlallisesti kuvanottoa ennen "No nythän me ollaan asian ytimessä!", kun kuuli että edustan Teatterikärpäsen puraisuja.

Mikko Kivinen, Jari Pehkonen, Pertti Sveholm ja Kari Heiskanen. Sanoin "Tiivistäkää!" niin Mikko totesi, jotta tällä porukalla on vähän vaikea tiivistää ;)

Tulin siihen tulokseen, että kyllä mulla on huono kamera ja kyllä olen huono kuvaajakin. Mutta eiköhän näistäkin otoksista ole iloa ainakin jollekin! Mukava oli päivä Helsingissä!

Haastattelussa Mikko Rantaniva

 Mikko Rantanivan tapasin kesäkuun lopussa 2013 Sappeen rinneravintolassa kahden ”Juice – taiteilijaelämää”-näytelmän välisellä tauolla.

Mikko on syntynyt 1974 ja horoskooppimerkiltään hän on oinas. ”Mä olen Äänekoskelta kotoisin ja tällä hetkellä asun Espoossa. Tampereella asuin siinä välissä aika pitkäänkin, kävin Nätyn siellä ja olin Tampereen Teatterissa 10 vuotta kiinnityksellä”, Mikko kertoo asumiskuvioistaan.

Mitä harrastat? ”Mä harrastan golfia ja kuntosalia. Golf vei viime vuonna sydämeni ihan täysin, oltiin UIT:n kanssa tuolla Powerparkissa ja osa porukasta pelasi golfia. Seurasin mukana kun ne löi sitä palloa ja ajattelin sitten kokeilla itsekin. Se on hieno laji kyllä! Frisbeegolfia olen pelannut myös, se on hauska laji, mutta en ole sitä nyt ehtinyt kun tuo golf vie niin paljon aikaa.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi noin ammatillisessa mielessä? ”En sanoisi tätä kyllä erityistaidoksi vaan pikemminkin vahvuudeksi, eli mun vahvuuteni on monipuolisuus. Mä laulan, tanssin, pystyn tekemään draamaa ja komiikkakin onnistuu. Ei mulla mitään sellaista ihmetaitoa ole, en osaa siis valitettavasti esimerkiksi lentää”, naurahtaa Mikko.

Mikä olisi lentämisen lisäksi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Mulla on pitkään ollut haaveena toi kitaransoitto. Osaan soittaa sitä kyllä sillai, että pystyn säestämään itseäni, mutta siihen on vielä matkaa, että voisin oikeesti sanoa osaavani soittaa. Oon aina ihaillut ihmisiä, jotka vaan ottaa soittimet käsiinsä ja alkaa jammailla keskenään. Syvä kateus heitä kohtaan, sillai positiivisessa mielessä tietenkin. Soittaminen yleensäkin on sellainen taito, mistä olen aina haaveillut. Pitäisi jostain vain löytää aikaa sillekin...”Mikko tuumii, eikä oikein lämpene ehdotukselleni siitä, että vähentäisi golfinpeluuta...

Löytyykö suvustasi muita teatterialan ihmisiä tai taiteellisia lahjakkuuksia? ”Olin jo näytellyt aika pitkään, tai siis harrastanut näyttelemistä, kun äitini paljasti mulle salaisuuden. Olin Seinäjoen Harrastajateatteripäivillä ja tehtiin ”Kullervon tarinaa” ja mä sain siitä stipendin ja mut palkittiin siellä. Sen jälkeen äitini kertoi, että hän on esiintynyt myös samoissa paikoissa ja näytellyt. En tiennyt siitä aiemmin. Myös pikkuveljeni kokeili näyttelemistä ja kävi Lahden Kansanopiston, muttei lähtenyt teatteria sitten enempää tekemään. Muita ei sitten ole, äidin puolelta tosin löytyy sitten enemmänkin sellaisia pelimanneja.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Se kävi niin, että mä olin ala-asteella ja koululle tuli joku kiertävä teatteriryhmä, en ole varma oliko se Ahaa Teatteri vai Eurooppa Neljä. Esitystä en muista, mutta oltiin siellä liikuntahallissa katsomassa. Esitys oli sellainen, että siinä oli tapahtunut murha ja koomisesti juostiin kirves päässä, ja sitten ne kyseli lapsilta neuvoja tyyliin ”Auttakaa!”. Me kavereiden kanssa istuttiin siinä ja ne sanoi, että ”Hei siinä te Tupu, Hupu ja Lupu!” Siitä tuli mulle sellainen fiilis, että mahtava juttu, tätähän mäkin haluan tehdä! Olin silloin jotain 9v kun tuon näin, ja 11-vuotiaana päätin, että musta tulee näyttelijä. Menin sitten koulussa ilmaisutaidon kerhoon. Se oli hirmu traagista, kun oltiin tehty siellä itse lavasteet ja äiti oli ommellut mulle asunkin. ”Einokki-poika ” oli näytelmän nimi, sain heti pääroolin, ja ei keritty kuin pikkuisen treenata sitä, niin se kerhoa vetänyt opettaja sai kenkää... Siihen kuule kosahti mun ensimmäinen pääroolini! Siitä mä sitten menin harrastajateatteriin ja siitä se sitten lähti. Mulla ei ollut silloin muita vaihtoehtoja enää, päätös oli niin selkeä”, Mikko muistelee.

”Koulussa en ehtinyt sitten muissa näytelmissä olla, mutta hauskuuttajanvikaa mussa oli jo lapsena. Koulun joulujuhlassa esitettiin kerran joku laulu tonttulakit päässä ja äitini kun oli ompelija, niin mun lakkini oli sellainen, että sen hiipan sai siitä pystyyn. Se oli kaikkien mielestä tosi hauskaa!”

Mikko poseeraa / kuva Teatterikärpänen

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Mä pyrin kaksi kertaa Teakiin ja kolmannella yrittämällä pääsin Nätyyn. Sitä ennen mä kävin Pohjois-Karjalan opiston kansanopiston ja sithän mä pääsin kiinnitykselle 18-vuotiaana Petroskoin suomalaiseen teatteriin. Olin siellä Venäjällä vuoden sitten. Se oli kaikin puolin kyllä kasvattava kokemus, sekä teatterillisesti että ihmisenä. Maa oli muuttunut just Neuvostoliitosta Venäjäksi ja koko plantaasi oli ihan sekaisin siellä. Nätyyn mä sitten menin 1997. En tiedä, mutta Teakista mulle jäi vähän paha maku suuhun, ja kun koko ajan olin pyrkinyt molempiin, niin sitten sinä vuonna mä päätin hakea vain Nätyyn. Samaan aikaan Ahaa Teatteri haki näyttelijöitä ja mä olin jo tavallaan saanut kiinnityksen sinne … nehän kysyi, että pyrinkö mä kouluun ja mä vastasin, että en. Ja sitten mulla ei ollut mitään paineita kun tiesi, että syksyllä joka tapauksessa pääsee tekemään töitä. Menin pääsykokeisiin tosi rentona ja sitten napsahtikin. Valmistuin sitten 2001.”

Mikä oli lopputyösi aihe? ”Piti just jatkaa, että valmistuin ja ”valmistuin”, kyllä ne maisterin paprut vielä siellä odottelee... Se itse asiassa jäi siihen, että en saanut sitä ruotsin kurssia suoritettua. Ihan hyvin on mennyt ilman niitä papereitakin, ja töitä on riittänyt!”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Kyllä mä olen sitä miettinyt, kun tätä kysytään multa aika usein, mutta ei mulle oikein mitään muuta ole tullut mieleen. Ehkä se olisi sitten lauluhommia tai sellaista, mutta oikeesti mulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Niin nuorena sen päätöksen tein ja siinä jäi sitten kaikki muu.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Se on ainoo mitä mä osaan! Tästä vaan saa niin paljon. Mua aina ärsyttää ennen esitystä, että mitä ihmettä mä tässä taas teen. Se kriittinen puoli tuntia ennen esitystä, oli proggis mikä tahansa. Mutta sitten kun astun lavalle, niin kaikki muuttuu. Se lavallaoleminen on niin hienoa, sitä en vaihtaisi mihinkään!” hehkuttaa Mikko.

Miten ajatuksesi näyttelijäntyöstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Siinä mielessä homma on muuttunut, että ei tää niin vakavaa ole. Osaan jo erotella, että tää on työtä. Ennen Ylioppilasteatterin aikoina Tampereella suurinpiirtein asuin siellä teatterilla ja olin niin taiteilijaa, niin taiteilijaa. Nyt on tullut sillai hyvällä tavalla rutiinit tähän hommaan, osaan nauttia niistä hetkistä kun olen töissä, mutta niitä ajatuksia ei tarvitse viedä enää kotiin. Muistan kun tehtiin Othelloa Tampereen Teatterissa, ja esityksen jälkeen kerran oli jonkun yliopistoryhmän keskustelutilaisuus ja joku kysyi tän legendaarisen kysymyksen, että jääkö rooli koskaan päälle. Mä vastasin, että ”Ei jää, mä oon vähän niin kuin isäni, joka on rekkamies, mutta en ole silti nähnyt sen peruuttavan koskaan olohuoneeseen!” Suoraansanottuna mun mielestä se, jolla jää rooli päälle on huono näyttelijä. Se on ammattitaidon puutetta se. Mä en ymmärrä, että mitä siinä voi tapahtua, että sä et voi lopettaa sitä näyttelemistä. Kun mä olen näyttämöllä, mä teen sen tosissani ja elän sen hetken, mutta en mä nyt kotiin samanlaisena lähde! Jos siitä ei pääse irti, sit tekee kyllä jotain pahasti väärin.”

Ketkä ovat mahdollisesti omia esikuviasi? ”Vesa-Matti Loiria mä olen aina ihaillut, hän on myös todella monipuolinen. Sit Martti Suosalo on aina ollut mun yksi suuri suosikkini. Se tekee aina niin hienoa työtä. Vaikka ne Loirin jutut, Uunot ja Speden touhut, ei aina ihan sitä parhainta viihdettä ole olleet, niin se erottui kyllä siitä porukasta aina.”

kuva Teatterikärpänen

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Linnateatterissa, UIT:ssa, Eurooppa Neljässä ja Vantaan teatterissa. Sitten tietysti kesäteatterit – Pyynikillä, Seinäjoella, Raumalla, Oulussa, Sappeella, Äänekoskella, Jyväskylässä...”Mikko luettelee.

”Vantaan teatterin ”Gabriel, tule takaisin” jatkuu syksyllä. Sitä on ollut kyllä hieno tehdä revyiden ja musikaalien jälkeen. Upeaa Waltarin tekstiä, Taneli Mäkelähän sen ohjasi. Pidettiin kiinni siitä, että yhtään repliikkiä ei muuteta. Vähän voidaan lyhentää, mutta sanoja ei muutella. Se on tosi kiva näytelmä ja hyväntuulinen proggis, perinteistä teatteria. Lähdetään sen kanssa muuten vähän kiertämään myös syksyllä!”

Mitkä ovat olleet omasta mielestäsi onnistuneimmat tai muuten tärkeimmät roolityösi? ”Othellon Jagon rooli oli yksi kyllä. Sit tulee mieleen erittäin mielenkiintoinen näytelmä työprosessina, eli Taksikuski. Se oli Esa Latva-Äijön kirjoittama ja se oli kirjoittanut mulle sen roolin. Yhdessä sitä treenattiin ja kokeiltiin, että mikä on se paras vaihtoehto. Käytiin kyllä kaikki mahdolliset versiot läpi. Sitten tykkäsin tosi paljon siitä ”Yksi lensi yli käenpesän”, Ansku Lyytikäinen ohjasi sen. Sen kanssa työnteko on sellaista myös, että tehdään ja samalla analysoidaan ja kehitetään sitä. Ja Anskun ohjauksessahan mä tein sen ensimmäisen ison roolini kun tulin Tampereen Teatteriin, eli Lasisen eläintarhan. Haastavin taisi sitten olla se Linnateatterin Trainspotting, kolmessa viikossa treenattiin se. Se oli aika raskas rooli, olin koko ajan näyttämöllä siinä. Anskulla ja Snoopi Sirenillä on vähän samanlainen tyyli ohjata, ne tavallaan ostaa ideoita myös näyttelijöiltä ja heille voi tarjota ja ehdottaa ideoita. Saa olla luova ja rohkea!”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”En tiedä mikä siinä on, mutta alusta asti mulla on pyörinyt mielessä Rikhard III. En edes muista, mitä siinä näytelmässä tapahtuu! Shakespearea olen saanut tehdä jo paljon. Oon saanut tehdä Romeon, Jagon, Macbethin. Rikhard III on aina kummitellut mun mielessäni, kohta alkaa ikääkin olemaan jo sen verran, että voisin sen tehdä.”

Freelancer vai kiinnitys, ja miksi? ”Kymmenen vuotta oli hyvä aika olla kiinnityksellä ja siinä oli sekin hyvä puoli, että kun siellä kävi vierailevia ohjaajia ja näyttelijöitä, niin pääsi vähän ns. verkostoitumaan. Sitten kävi niin, että mun esikoinen syntyi ja mun vaimollani on Espoossa ihan ”oikea ammatti”, niin tuli vähän pähkäiltyä, että kumman nyt kannattaisi muuttaa, ja sitten vaan kaikki napsahti kohdalleen. Heikki Vihinenkin oli just jäänyt Tampereen Teatterin johtajuudesta pois, hänhän mut sinne kiinnittikin, ja ”Pote” ehdotti, että jäisin ensin virkavapaalle ja jäinkin sitten pariksi vuodeksi. Aattelin ensin, että mä en tee yhtään mitään vähään aikaan, kun oli takana sellainen putki siellä Tampereella. Kuinka ollakkaan, sitten soi puhelin ja mua pyydettiin Työviksen Chicago-musikaaliin Billyn rooliin Mikko Nousiaista paikkaamaan. Lähdin sitten siihen ja sitten mua pyydettiin Turkuun ”Kesäyön hymyilyä”-juttuun tekemään paikkausta. Mä oon Suomen ehkä eniten paikkaava näyttelijä! Ja sit siitä mut soitettiin Tampereen Teatteriin ”I love you because”-musikaaliin, jossa Halmeen Larin piti ensin olla. Mä taidan perustaa sellaisen stunttifirman. Jollekin jo ehdotin Tampereella, että mähän voisin tehdä sillai, että mä olisin vaan kotona ja opettelisin kaikki TT:n ja TTT:n sellaiset roolit, jotka sopisi mulle. Opettelisin ne, pitäisin niitä yllä koko sen kauden ja jos jotain sattuisi, niin mulle voisi aina soittaa. Olisin aina käytettävissä ja mulle voisi maksaa kuukausipalkkaa. Noi on kyllä hauskoja noi pikapaikkaukset, niitäkin on sattunut kohdalle. Esim. Alivuokralainen, Heikki Helalle sattui jotain ja aamulla mulle soitettiin, että pystyisinkö tekeen sen roolin. Sit mä printtasin tekstit ja kerkesin opettelemaan ne siinä päivän aikana ulkoa ja sitten vaan illalla lavalle. Jännä miten se teksti jää päähän silloin kun on pakko! Pyynikiltä alkoi se paikkaaminen, yksi näyttelijä kaatui hevosen kanssa ja väliajalla tultiin sanomaan mulle, että pystynkö tekemään sen loppuun. ”Tossa on teksti!” Väliajalla opettelin repliikit ja sitten lavalle. Näytelmä oli ”Maan kämmenellä”, ei se iso rooli ollut. Sen voisi kyllä lisätä tuonne erityistaitoihin, eli teksti jää mulla paniikissa päähän! Silloinkin mä vaan kävin sitä tekstiä aluksi läpi ja heiluttelin plaria, että enhän mä ikinä näitä opi tässä ajassa! Sit vaan istuin alas ja opettelin sana kerrallaan, jännä miten sitä osasi rauhoittaa sen tilanteen. Jotkut näytelmät ei millään jää päähän, mutta silloin kun on hätä ja paniikki, niin kyllä sitten! Niin mikä se sun kysymys muuten oli? ”Mikko nauraa.

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Sellaiset näyttelijät kuten Leonardo DiCaprio tai Johnny Depp … mä haluaisin tutustua niihin, koska niissä on jotain mystistä, et miten ne sen homman tekee. Varsinkin DiCaprio, sillä jätkällä on ihmeelliset kasvot. Haluaisin enemmänkin tavata heidät, en tiedä uskaltaisinko mä lähteä kummankaan kanssa näyttelemään. Suomesta sitten olisi kyllä niiiiin paljon, kenen kanssa voisin lähteä näyttelemään. Suosalo olisi kyllä hieno. Oonhan mä saanut hänen kanssaan jo näytelläkin, tehtiin Kaverille ei jätetä – sarjaa ja oltiin Lari Halmeen kanssa siinä pienissä rooleissa. Suosalo oli joku pizzanpaistaja ja se ajoi meidät haulikolla sieltä pizzeriasta pihalle”, Mikko kertoo ja taas nauretaan.

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Mistä sä tämmöisiä kysymyksiä oikein vedät? Nyt täytyy oikein miettiä... Adele! Se on mun mielestä kyllä mahtava artisti, sillä on niin nerokas lauluääni. Sen kanssa haluaisin laulaa dueton, jonkun sen oman biisin.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En, päinvastoin. Varsinkin sen jälkeen kun jäin freeksi. Kun on juuri sopivasti töitä, niin varsinkin silloin tää on kyllä ihan paras ammatti. Jos olisin nyt kiinnityksellä, niin periaatteessa näkisin lapsiani kunnolla vain sunnuntaisin. Kun ei ollut lapsia, niin teatteri oli mulle ”The Juttu”, lasten syntymän jälkeen nuo asiat muuttui kyllä täysin. Ja nyt kun on tullut ikää ja taitoa lisää, niin tästä osaa nauttiakin enemmän ja koko ajan oppii jotain uutta. Oot vaikka vuoden vetänyt samaa roolia lavalla ja joku päivä painotatkin jotain sanaa eri tavalla. Tulee sellainen jännä tunne, että näinhän tää pitää tehdä. Nuo on hauskoja hetkiä lavalla, sellaisia oivalluksia. Pystyt siellä yleisön tietämättä tutkiskelemaan asioita. Se on maaginen paikka! Iso salillinen ihmisiä ja sit teet jonkun eleen, jolla pystyt hiljentämään ne kaikki.”

Mikä on parasta teatterissa? ”Parasta on se, kun onnistut työssäsi lavalla. Katsomossa on 300-400 ihmistä, jotka on yhtä aikaa sitä mieltä, että toi menee oikein. Ne joko nauraa tai kaivaa Nessu-pakettia. Että kun sä omalla kehollas tai omalla äänelläs pystyt tekemään jotain sellaista, mikä saa sellaisen reaktion aikaan muissa ihmisissä, niin siinä on mun mielestä se juttu. Se on kyllä niin hyvässä kuin pahassakin, eli sitten kun sä et ookkaan parhaimmillasi ja yleisössä ei reagoida millään lailla ja voit suunnilleen kuulla sen kellon raksutuksen...”

Entä teatterin miinuspuolet? ”Kyllä ne on ne työajat. Silloin ollaan töissä kun muut on vapaalla. Nyt kun oon freelancer, niin se on kyllä helpottanut, että on sitä vapaatakin, mikä on mulle tosi tärkeetä.”

Millaisessa roolissa koet olevasi omimmillasi? ”Musta tuntuu, että noi pahiksen roolit on mulla onnistuneet, esim. Puhdistus, ja yleensäkin draamaroolit. Tässä on kyllä ilveilty UIT:ssä ja revyissä paljonkin, mutta kyllä mä noissa draamarooleissa koen olleeni omimmillani. Jos nyt pitäisi päättää, että millaisia rooleja tekisin loppuelämäni, niin kyllä se tuonne draamaosastolle vetää.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Työhän liittyen se, että näkee jonkun onnistuvan ja tulee itellekin sellainen olo, että ”Vitsit kuin hienoa!” Ja kun pitää silmät auki, niin siitäkin inspiroituu. Tää on hieno ammatti siitä, että koko ajan pystyy tarkkailemaan ihmisiä ja seurailemaan niitä pieniä eleitä. Rooli rakentuu välillä niin pienistä asioista, se voi olla vaikka joku käden liike tai vastaava. Onnistuminen inspiroi siis, mutta myös epäonnistuminen. Sitä ei saa pelätä, se kuuluu myös osana tähän lajiin. Teatterissa kaikki on mahdollista!”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Poden sellaista positiivista jännitystä, hyvällä tavalla siis. Jos ei yhtään jännitä, niin sitten on jotain kyllä todella pahasti pielessä. Ja mä olen kyllä niin rutiinien orja! Jos mä joskus oon tehnyt jotain, niin se pitää sitten tehdä joka kerta. Jokaiseen juttuun tulee oma rituaalinsa, ja se pitää olla mukana sitten aina. Ja jos oot tehnyt jotain vaikka eri tavalla ja lavalla sattuu joku moka, mä tiedän heti muka mistä se johtuu. Sen takia oon koittanut niistä vähän eroon, pääsis nimittäin huomattavasti vähemmällä. Menis vaan lavalle ja hoitasi hommansa, eikä touhuais mitään ylimääräistä. Joku pystyis kyllä sekkarin tarkkuudella kulisseissa seuraamaan, että missä mä oon milloinkin. Huvittavaa kyllä! Vähän roolien mukaan vaihtelee sitten esimerkiksi se, että käynkö mä lenkillä ennen esitystä.”

Kerro joku kommellus, joka on sattunut näytöksessä! ”Petroskoin teatterin aikaan sattui tämmöinen... Lähdettiin Kostamukseen ja käytiin esiintymässä siellä, tehtiin Peräkylän profeetta- nimistä näytelmää siellä ja esitystä oli mennyt 20 min, kun yhtäkkiä kaikki valot meni pois. ”Tuliko sähkökatkos vai mitä oikein tapahtui!” Sit ne tuli takaisin ja jatkettiin, ja eikun hetken kuluttua valot uudelleen pois. Mentiin katsomaan valokoppiin, niin siellä venäläinen Sergei oli vähän ottanut vodkaa ja sammahtanut aina välillä ja kaatunut valopöydän päälle! Kolme kertaa tapahtui tää, heh”, Mikko muistelee naureskellen.

Kerro joku hyvä muisto! ”Kyllä se oli todella säväyttävä hetki silloin, kun kuuli oman nimensä, että pääsi kouluun. Se oli niin mahtava tunne, kun monta vuotta oli pyrkinyt kouluun ja sitten se oli totta.”

Käytkö katsomassa myös muiden esityksiä ja mikä on viimeaikoina jäänyt erityisesti mieleesi? ”Kyllä mä välillä ehdin käydä, tekee kyllä ihan hyvää käydä katsomassa muidenkin juttuja. Joskus on kyllä vaikeuksia seurata itse näytelmää, koska mä en välillä seuraa itse tekstiä, vaan sitä mitä ne tekee ja miten ne tekee. Sitten on kyllä tosi hyvä näytelmä, jos se tempaisee mut mukaansa niin, etten jää tuijottamaan sitä pelkkää näyttelijäntyötä. Yks mikä on jäänyt erityisesti mieleeni, vaikka siitä on kyllä jo aikaa, oli Ansku Lyytikäisen ohjaaman ”Armon varassa”, se on edelleen paras näytelmä mitä mä oon ikinä nähnyt. Siinä oli niin nerokas se lavastuskin, olin ihan häkeltynyt jo siitä.”

Mitäs tulevia juttuja? ”No syksyllä se Gabriel jatkuu, ja keväällä on sitten taas UIT:tä luvassa. Syksy tulee olemaan vähän hiljaisempi töiden suhteen, mutta se on ihan hyvä. On aikaa kirjoittaa ja olla lasten kanssa enemmän. Tarkoitus olisi vähän kirjoittaa omia juttuja, kirjoitin yhden sketsin tuohon UIT:n juttuunkin.”

Kiinnostaisiko tulevaisuudessa ohjaushommat? ”Itse asiassa mä olen ohjannutkin kerran, Eurooppa Neloselle tuon Siunatun hulluuden, ja se oli kyllä tosi nasta kokemus. Voisin tehdä sitä kyllä uudelleenkin, jos aikataulut sopisivat.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Kaikki käy, jos on hyvin perusteltu!”

Mistä haaveilet? ”Ihan perusasioista. Siitä, että saisi jatkaa freelancerina sillai, että olisi sopivasti hommia. En mä mistään suurista tuloista haaveile, sillai että pärjäisi. Että työ ei uuvuttaisi missään vaiheessa, liika on aina liikaa. Että saisi tehdä mahdollisimman monipuolisesti näitä hommia. Freelanceriydessä on sekin hyvä puoli, että saa tavata paljon erilaisia ihmisiä ja mennä eri paikkoihin.”

Osaatko imitoida ketään? ”Itse asiassa mä vihaan imitoimista, mutta mä olen joutunut sitä tekemään. Oon kyllä vielä huonokin imitoimaan. Mutta sitten näitä juttuja tulee eteen, että joutuu vaikka imitoimaan Dannya. Kattelin YouTubesta pari sen mahtivideota ja huomasin, että se tekee saman päänliikkeen niissä molemmissa, ja niin mäkin sitten tein. En tosiaan tykkää imitoinnista, mutta tässä Juicessakin kun teen tuon Pate Mustajärven, niin otin siltä yhden eleen ja teen se sitten isosti karikatyyriksi, siitä se lähtee. Nyt UIT:ssä jouduin tekeen Matti Nykästä. Sillä oli hieno peruukki. Siitä peruukistahan nää mun hahmot aina lähtee, sen on oltava hieno. Siihen se mulla perustuu, peruukkiin ja vaatteisiin!” Mikko nauraa.

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla näkymätön mies, voisi mennä välillä tarkkailemaan ihmisten touhuja. Vois olla niinku kärpäsenä katossa.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Soittaisin kaikille kavereille, että ”Nyt saa! Täällä on avoimet ovet!” Jaa-a, kyllä mä haluaisin kokea, että millainen on naisen orgasmi. Kyllä siinä koko päivä menisi! Kyllä mulla on muuten oikeesti sellainen haave, että saisin tehdä kunnon naisroolin, sillai oikein viimeisen päälle. Että saisi tehdä oikein hommia sen eteen. Ei siis niin, että mies esittäis naista, vaan että tekisi sellaisen oikean naisroolin.”

Jos ihminen menisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Saako sanoa perhe? Ai ne nukkuisi. No sit nukkuisin minäkin ja ottaisin hyvän tyynyn mukaan. Jaa että millä mä viihdytän itteeni, jos satun heräämään kesken kaiken? Olisinko mä ensinnäkin mies vai nainen? Mistä sä näitä kysymyksiä oikein keksit? Ei mulla oo koskaan tullut mieleenkään, että mitä mä ottaisin talvipesään jos heräänkin kesken unien. Voi jessus sentään! No jos Iphone toimii, niin sillä saa kyllä viihdykettä aikaiseksi. Sushia pitäisi olla kyllä ruokana, mutta jos talven on nukkunut ja sushit on seissy siinä vieressä niin huh huh! Joo sushia ja tulista ruokaa, mä tykkään molemmista tosi paljon. Wasabia niin että tuntuu aivoissa asti! Ja juomaksi vettä.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin paikkaan tai hetkeen, minne menisit? ”Mä olisin halunnut nähdä The Doorsin livenä, silloin kun ne oli parhaimmillaan. Oon paljon kuunnellut niitä, lukenu kirjat ja kattonu dokumentit. Val Kilmer teki kyllä tosi hyvän roolin siinä leffassa.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Huomenta

Mistä sanasta pidät vähiten? - Potentiaali

Mikä sytyttää sinut? - Oikea hetki

Mikä sammuttaa intohimosi? - Hien haju

Suosikkikirosanasi? - Perkele

Mitä ääntä rakastat? - Esikoispoikani puoliunessa 1,5v laulama Päivänsäde ja menninkäinen

Mitä ääntä inhoat? - Kirkumista

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Formulakuski

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Kirurgi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hienostihan se meni!

 Tähän loppuun voisikin laittaa videon siitä, että miten se Danny päätään heilauttaakaan... Enjoy!