Haastattelussa Kai Vaine

Kai Vaine tuli treffattua elokuussa 2012 Lahden Kaupunginteatterissa, Hair-musikaalin harjoitusten tauolla. Haastattelusta on todellakin jo yli vuosi vierähtänyt, mutta hyvää kannattaa odottaa!

Helsinkiläinen Kai on syntynyt 1978 ja horoskooppimerkiltään hän on rapu.

Mitä harrastat? ”Mitäköhän mä ehdin tässä välissä oikein harrastaan...no purjehdusta, lenkkeilyä, joogaa. Ihan 0-vuotiaasta asti olen ollut veneilemässä, joten kaikki kesät, jos vain suinkin mahdollista, tulee vietettyä veneessä”, Kai kertoo.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi ja minkä taidon haluaisit osata? ”Nää on aina vähän hankalia...Mitäköhän ne nyt sitten olisi? No tanssi, laulu, kitaransoitto olkoon mun taitojani. Mä oon pianoa soittanut pienenä ja muutaman vuoden soitin, mut sit se vaan jäi jotenkin. Jos olisi aikaa, niin voisin sen taidon kyllä opetella uudelleen!”

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia? ”Isoisäni oli lavastaja, hän on todennäköisesti ainoa joka on suvustani taiteellisella alalla.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Valmistuin teatteritaiteen maisteriksi 2006 Nätystä, pääsin ensiyrittämällä sisään. Hain myös Teakiin vuotta ennen Nätyyn pääsemistäni, en hakenut sinne sitten enää uudelleen kun pääsin Tampereelle. Muita alaan liittyviä opintoja mulla ei oo, elämänkoulu vaan...”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Kaverini oli Ilves-teatterissa, se on helsinkiläinen harrastajateatteri, ja sanoi että mun olis syytä tulla mukaan. Se kertoi, että niillä on pääsykokeet tulossa ja että mun kantsis hakea, sillä varmaan tykkäisin. Siitä se sitten lähti!”

”Koulussa meillä oli ala-asteella jotain Lumikkia ja sellaista, mut ei meillä ollu oikein mitään kunnon näytelmäkerhojakaan ja musta tuli lisäksi kauheen ujo kun olin jotain 10-vuotias. Ei toi esiintyminen ollut sillai mun juttuni silloin, mua kiinnosti ihan muut asiat. Sit se vaan rupes jossain vaiheessa selkiimään, että hetkinen, tässähän olis sellainen asia mitä haluaisi tehdä! Kyllä mä aina oon ollu niinku tarinankertoja ja en mä oo istunu hissun kissun vaan sivussa seuraamassa muiden juttuja, että kyllä tämä aika luontaisesti sitten meni kun tajusin hakeutua teatteriin. Se tuntui heti omalta paikalta!”

Kai Vaine / kuva Teatterikärpänen

Miksi olet näyttelijä tällä hetkellä? ”Jaa-a. Mä ainakin haluun ymmärtää ja oppia ymmärtämään ihmistä, et miksi se käyttäytyy tietyllä tavalla. Se on tosi kiinnostavaa, ja sitten varmaan on myös se, että mä oon ehkä jostain syvältä aika laiska ja tässä ammatissa ei pysty päästämään itteensä helpolla. Tässä pysyy tavallaan liikkeessä koko ajan! Välillä tuntuu siltä, että tässä pysyy tosi hyvin niinku automaattisesti vireessä. Jos aattelee tollai itsekkäitä syitä... Mutta oonhan mä aina ollu joukkuepelaaja, haluan yhdessä tehdä ja jakaa asioita ja tässähän se on konkreettisimmillaan”, Kai summaa.

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Se on kyllä toooosi kaukana...Kyllä sitä välillä miettii et taas pitää lähtee tonne, mut sit kun laittaa siihen rinnalle jotain et minne muualle sitä sitten mieluummin menisi, niin ei oo kyllä vaihtoehtoja. Joskus myöhemmin ehkä voisin kuvitella olevani vaikkapa veneenrakentaja. Semmoisen koulun mä haluaisin käydä kyllä! Kirkkonummella ainakin on yksi. Kolmivuotinen koulutus, se olisi tosi kiinnostavaa mutta missä ihmeen välissä mä sen nyt muka kerkeisin?”

Oletko ollut muissa töissä aiemmin? ”Mä oon ollut joskus nuoruudessa kaikennäköisissä pätkähommissa. Kaverin faijan maahantuontifirmassa olin monena kesänä ja sithän mä asuin Tukholmassa vuonna 2000. Tein erilaisia pätkähommia ja luin samalla yliopiston pääsykokeisiin Helsinkiin... Onhan niitä vaikka mitä pikkujobeja, mut ei mitään sillai pitempiaikaista, et voisin sanoa vaikka tehneeni sivutöitä optikkona”, Kai nauraa.

Onko sinulla omia esikuvia? ”Ei oo ketään sellaista tosi selkeetä esikuvaa, mut sit on tosi paljon sellasia aivan loistavia. Ulkomaisista ehkä Gary Oldman, se on aina pettämätön ja tekee tosi hienosti kyllä. Samalla viivalla on niin monta muutakin, mutta mainitaan nyt se. Meryl Streep on myös aika uskomaton. Suomalaisista en oikein osaa sanoo ketään … paitsi Lasse Sandberg!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No Marlon Brando varmaan. Mitä oon lukenut ihmisten elämäkertoja, niin se on varmaan vastanäyttelijänä aika semmoinen ”mielenkiintoinen” … Lisäksi haluan lähettää terveisiä Santanderin katuteatteriin Eero Aholle.”

Olit useamman vuoden Hämeenlinnan teatterissa kiinnityksellä. Mitkä ovat siltä ajalta mieleenpainuvimmat roolityösi? ”Joo Nätystähän mä tulin suoraan Hämeenlinnaan. Heikko esitys-näytelmän Tuomas oli ehkä parhaimpia roolitöitäni siellä. Ei, ei ollu se ”Erkkaa lapaan” se kingein, sen voisi kyl tehdä koska vaan uusiksi hehehhe. Voi herranjumala, se jos mikä oli kovaa kamaa! Sitä nauretaan vielä pitkään... ”Riisuttu mestari” ja siinä Mika Myllylän rooli oli hyvä kans, se oli enemmän sellainen tapahtuma ja olihan se teatterillisestikin varmaan ihan voimakas kokemus. ”Iso paha susi”, sitä oli tosi hauska tehdä myös.”

Entäs se ”Kaksi kuningasta”, mistäs se sai alkunsa? ”En mä oikein tiedä mistä se lähti liikkeelle, mutta Paavilaisen Heikki sanoi, että tuossa olisi sellainen paikka että siihen voisi tehdä jonkun pienen jutun, ohjaaja ja yksi näyttelijä ehkä. Monologi oli mulla aluksi mielessä, mut sit mä aattelin että olisko sittenkin mahdollista tehdä jonkun kanssa kahdestaan. Mä ite sitten kasasin sen työryhmän. Niko Rajala oli se toinen näyttelijä siinä. Sen ohjasi silloinen Masi Eskolin, nyt hän on vaihtanut nimeään ja on Vihtori Rämä. Me tehtiin se kaikki alusta loppuun itse. Se oli kyllä todella hieno kokemus! Se on kyl vahvimpia juttuja missä mä oon ollu koskaan messissä! Muistan kun Teatterikesästä oli väkeä katsomassa sitä ja se oltas laitettu tanssipuolelle. Teatteripuolelle se olisi kuulunut ehdottomasti, mun mielestä sitä ei olisi pitänyt laittaa tanssipuolelle, vaikka se liikkeeseen vahvasti nojasikin. Mä pidän tommosista jutuista ehdottomasti, noi tekee niinku ammatillisesti pirun hyvää. Se on sit eri asia kuinka niitä katsoo. Mun mielestä kaikenlaista pitäisi olla näissäkin taloissa, ei noissa oo yhtä tapaa tulkita! Tommonen juttu voi aluksi tuntua, että on hankalalukuinen, mut sit kumminkin antaa erilaisia tunnelmia. Ei kaiken tarvitse olla aina valmiiksipureskeltua!”

”Hämeenlinnassa olin siis kiinnityksellä ja sen jälkeen olin freelancerina. Kävin tekemässä Lappeenrannassa Lucas Moodyssonin ”Kimpassa” ja sit sen Vihtori Rämän ohjauksessa Kokkolassa yhden kantaesityksen, jonka nimi oli ”Unelmista suurin”. Olli Mäki oli siinä roolihahmoni nimi, se oli kiva rooli, pääsi huiskimaan siinä oikein kunnolla pari tuntia. Sit olin Pyynikillä Häräntappoaseessa mukana ja Ronja Ryövärintyttäressä Suomenlinnassa, se oli tosi kiva kesä se 2011. Tällä hetkellä oon siis kiinnityksellä Lahden Kaupunginteatterissa ainakin tän kauden.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Ei nyt tuu kyllä äkkiseltään yhtään mitään mieleen, et ei varmaan sit oo mitään sellaista jonka välttämättä haluis päästä tekeen.”

Kai ja komiat roolikuteet 

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Voi monta kertaa... Joskus kun on just astumassa näyttämölle tai joskus enskarissa saattaa tulla tai kerkee just miettiin sitä, mitä on menossa tekeen tai joku vaikea kohtaus tulossa niin siinä saattaa käydä niin, että miettii ”ei jumalauta, kyllä tässä vois jotenkin helpommallakin päästä”. Mut sit kun astut lavalle, niin kaikkihan menee just niinku nappiin. Se on se pieni hetki ennen kuin menee lavalle, ja eiku sekaan vaan!”

Mikä on parasta työssäsi? ”Ihmiset. Saa olla hyvinkin pitkälti semmoisten ihmisten ympäröimänä, jotka on kiinnostuneita samanlaisista asioista elämässä, toimivia ajattelevia ihmisiä. Tää on loputtoman haasteellinen ja mielenkiintoinen homma ja ryhmätyö; ainoo asia millä me ihmiskunnassa päästään eteen päin on se, että hyväksytään toisemme ja lähdetään yhdessä eteen päin eikä koko ajan kinata vastaan!” julistaa Kai.

Entä miinuspuolia? ”Ihmiset. Heh, ei vaan. Aikatauluasiat, onhan tos aika paljon hommaa kun aattelee, että klo 10-22 menee karrikoidusti maanantaista lauantaihin, niin on se kyllä aika heviä. Toi edestakaisin suhaaminen Lahden ja Helsingin välillä ei haittaa mua ollenkaan. Siinä hiljenee hyvin ja saa ajatukset sopivasti laskeutumaan. Aamulla laskeutuu sen matkan aikana hyvin mihin on menossa ja näytöksen jälkeen myös toisinpäin. Laskeudut tavallaan roolista ja siitä kaikesta hössötyksestä.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Musiikki on mulle kyllä aika iso inspiraation lähde. Meri. Usein myös vastanäyttelijät ja toiset ihmiset yleensä.”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Se riippuu hirveesti siitä jutusta kyllä. Se menee myös vähän kausittain...ja siitä että millainen vire itellä on päällä. Jos on vähän unisempi vaihe, niin jännittää se et jos ei saa itteensä tavallaan hereille, syttymään. Se jännitys ilmenee mulla sillai, että vatsasta tuntuu ja sit hengityksen päälle tulee tavallaan sellainen paino.”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja”, joita harjoitat ennen näyttämölle menoa? ”Ei oo kyl yhtäkään juttua minkä olisin tehnyt aina. Se on aika produktiokohtaista, et jos on paljon tekstiä niin käyn tekstiä läpi ja niin edelleen. Toiset jutut vaatii enemmän sellaista fyysistä lämmittelyä ja mä muutenkin pyrin välttään kaikkee sellaista, että jos se ”joku juttu” vietäs multa pois niin olisin aseeton kokonaan. Ei tekisi mitään sabluunoita, joiden mukaan se aina menisi. Mulle ne luo sellaista epävarmuutta, et on olemassa ulkoisia tekijöitä, joihin ei pysty mukamas vaikuttaan tässä. Mieluummin niin päin, että olosuhteista huolimatta pystyy tekeen samaa jälkeä.”

Olet myös tv:stä tuttu. Tunnistaako ihmiset sinua kadulla ja tulevatko juttelemaan? ”Joskus tulee silloin tällöin, mut aika rauhaksiin saa kyllä mennä. Teatterijuttujen pohjaltakin tunnistetaan joskus, mut useimmiten niin päin, että ”sä oot tosi tutun näköinen, et mistä sä oikein oot.”

Kerro joku hauska kommellus? ”Pokkahan meillä petti Sandbergin Lassen kanssa aina siinä ”Isossa pahassa sudessa” ja joka kerta siinä yhdessä ja samassa kohtauksessa. Me keksittiin joka kerta uutta viritystä siihen ja se pokka ei pysyny kyl ikinä! Susi makaa ”mummona” vuoteessa ja mummo itse tuli paikalle ja ihmetteli, että miksi mulla on noin isot korvat. Siitä se lähti ihan lapasesta se homma sit! Lappeenrannassa kävi kerran sillai, että mä oon näyttämöllä ja istun sängyllä ja vastanäyttelijän pitäs tulla samantien lavalle ja aloittaa kohtaus kysymällä multa jotain. Kun valo syttyy, mä tajuan et se toinen ei oo siinä ja iso näyttämö ja ei kuulu ketään. Kuluu varmaan jotain 15 sekuntia ja sit mä rupeen meneen pitkäkseni siihen sängylle ja ajattelen, et ”Voi hitto, toivottavasti joku tulee kohta laittaan poikki tän, et enhän mäkään tässä voi alkaa mitään improamaan yksin!” Kaikki mitä tekisin..ei sitä voisi jälkeen päin mitenkään perustella sit kuitenkaan. Nousin taas istumaan ja sit mä kuulin sieltä kaukaa portaista juoksuaskelia ja ne pysähtyy sinne takanäyttämölle. Mä mietin taas, et eihän täs oo mitään järkeä, et mihin se nyt taas jäi! Ajallisesti se tuntui kyllä tunnilta, oikeesti siinä meni joku minuutti ehkä. Se tyyppi oli pukkarista lähtenyt juoksemaan ja kattonut juorusta, et ei ookkaan hänen kohtaus sittenkään ja sit muut patisti että äkkiä lavalle siitä!”

”Ja sit Pyynikillähän kaatui se puu. Oli päiväesitys ja viimeinen esityspäivä, sattui oleen se pyörivä katsomo just toiseen suuntaan ja se puu kaatui sen katsomon päälle mutta taakse. Jos se olisi ollut toisinpäin, niin se olisi tullut kolmeen-neljään ekaan riviin se koko hoito. Siinä olisi käynyt tosi huonosti, joku olisi varmaan päässyt hengestään. Se oli kyllä ihan hillittömän kokoinen puu! Se tuli läpi meidän pukkarista, katon läpi tuli osa. Ja se iltanäytöshän muuten vedettiin, vaikka ensin näytti siltä että tää oli tässä. Hurjaa!” muistelee Kai.

Kerro joku hyvä muisto? ”Teatteriin liittyen varmaan vahvimpia muistoja oli se kun pääsi kouluun, sillä mentiin kyllä pitkään.Voi voi kun sitä juhlittiin!”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa itse jotain? ”Kyllä varmasti, mutta ei oo sellaista vahvaa pöytälaatikkotavaraa vielä olemassa, mutta suunnitelmissa olisi, ja teatteriin liittyen tietenkin.”

Kerro vähän tulevista rooleistasi. ”Hairissa olen nyt syksystä alkaen ja sit Syntynyt Lahteen. Keväällä tulee Niskavuoren naiset, ja siinä olen mukana. Myös tv-juttuja on tulossa, mutta niistä en voi kertoa sen enempää.” (Lisätty elokuussa 2013 : Nyt kuvaan Uutta päivää ja Ylelle tv-elokuvaa, josta en voi kertoa enempää. Nyt syksyllä pitäisi alkaa Maikkarilla ”Nymfit”, jossa näyttelen rikospoliisia. Tulossa on myös elokuva ”Ei kiitos”, jossa näyttelen toista miespääroolia.)

Onko sinulla mottoa? ”Kaikki on väännettävissä.”

Mistä haaveilet? ”Maailmanympäripurjehduksesta perheen kanssa. Siinä olisi sellainen pieni haaste..”

Osaatko imitoida ketään? ”No Jopea! (naurua) Ehe-ehe! Se on kyllä ihan ehdoton!”

Jos saisit viettää päivän naisena, niin mitä tekisit? ”Menisin varmaan saunaan uimahalliin. Sinnehän mä tietysti menisin! No perkele! Siellähän se olisi oikein hyvä viettää aikaa!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit talvipesääsi mukaan? ”IPadin varmaan ottaisin, mut jos siel ei oo kenttää... sehän pitää sisällään kirjatkin nykyään. Ottaisin tietysti myös mun rakkaan avopuolisoni mukaan. Jaa jos se nukkuis? No mä herättäisin sen, et nyt ei kuule nukuta. Anthony and the Johnsonsin musiikkia. Eväspuolelta suklaata ja valkoviiniä, voi niillä kyllä pärjäisi!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Elämä

Mistä sanasta pidät vähiten? - Halpamainen

Mikä sytyttää sinut? - Rakkaus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Ahtaus

Suosikkikirosanasi? - Vittu se varmaan on, perkele! (eli kumpikohan nyt sitten, heh...)

Mitä ääntä rakastat? - Meren kohinaa

Mitä ääntä inhoat? - Herätyskelloa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Astronautti

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliisi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Erkkaa lapaan ja omat juomat mukaan! Olishan se mukavaa, jos se toivottaisi tervetulleeksi ja sanoisi, että ”Pidot vaan paranee!”