Haastattelussa Timo Torikka

 Timo Torikan tapasin KOM-ravintolassa huhtikuun puolivälissä 2013, ennen KOM-teatterin Kolme sisarta-näytöstä, jossa Timokin oli mukana.

Vesimiehen merkeissä 1958 syntynyt Timo on kotoisin Keravalta. ”Nyt asun Espoossa, eli kovin kauaksi en ole päässyt...”

Mitä harrastat? ” Luen paljon; kaikenlaista kirjallisuutta, aika paljon tietokirjallisuutta, alaan liittyen tietysti, ja luen myös ranskankielistä kirjallisuutta. Pyrin myös liikkumaan, lähinnä kävelen pitkiä kävelylenkkejä ja harrastan chi-kungia. Se on sellaista kiinalaista voimistelua, jossa on sama pohja kuin tai-chi´ssä. Hitaita ja hengitykseen perustuvia liikkeitä. Pyöräilyä harrastan myös."

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi tai ammatillisessa mielessä muuten vahvuuksiksesi? ”Olen varmaan Suomen ainut näyttelijä, joka näyttelee Ranskassa myös. Se on varmaan mun spesiaalitaidoistani se ensimmäinen. Kyllä mulla on ollut ihan alusta lähtien pyrkimys olla mahdollisimman laaja-alainen näyttelijä, olen yrittänyt kehittää kaikkia osa-alueita. Oon yrittänyt välttyä joutumasta mihinkään tiettyyn kategoriaan tai lokeroon. Mitä pidempään tätä ammattia tekee, sitä helpommin sitä jotenkin lokeroituu, jos siihen ei aktiivisesti kiinnitä huomiota”, kertoo Timo.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Haluaisin osata rakentaa soittimen, se on ollut mulla jo pitkään haaveena. Vene tai soitin. Ja mielellään sellainen soitin, jonka saisi vielä soimaankin, ja vene saisi pysyä pinnalla”, naurahtaa Timo.

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Mä aloin soittaa klassista kitaraa ollessani 11-vuotias ja mun haaveena oli olla maailman paras klassisen kitaran soittaja. Soitan edelleenkin kitaraa kyllä. Joskus olen joutunut jotain roolia varten opettelemaan vähän viuluakin vinguttamaan. Olen myös soittanut joskus sellaista pientä pianoharmonikkaa.”

Milloin kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Näyttelemisestä mä olen kiinnostunut varmaan silloin, kun kävin elokuvakerhossa, mä olen sitä ikäpolvea joka kävi semmoisessa. Meillä oli Keravalla elokuvakerho, jossa käytiin joka lauantai katsomassa klassikoita. Nimenomaan nää klassikot ja ranskalainen uusi aalto, Truffaut´n elokuvat, sai mut kiinnostumaan nimenomaan näyttelemisestä. Kiinnostus teatteriin syntyi sitten myöhemmin. Muistan nähneeni jotain KOM-teatterin esityksiä jo 70-luvulla, ja muhun iski jotenkin silloin se tietty ”köyhän teatterin estetiikka”. Siihen aikaan KOMin esitykset oli kaikki kiertäviä, eli se oli hyvin riisuttu se näyttämökuva, ja esitykset perustuivat puhtaasti näyttelijäntyöhön ja se teki muhun hirveen suuren vaikutuksen silloin. Sitten muistan, Tsehoviin liittyen, että mä näin Tampereen Työväen Teatterissa joskus aika nuorena Vanja-enon, ja se vaikutti myös suuresti. Ennen kaikkea Juhani Niemelä Astrovina. Se oli ensimmäinen kerta kun mä näin Tsehovia."

Oliko sinulla koulussa koskaan mitään näytelmäkerhoja tai vastaavia? ”Kouluaikana harrastin lähinnä musiikkia. Teatteria en ole harrastanut ennen Ylioppilasteatteria, jossa se lopullinen kiinnostus sitten syntyi.”

Missä vaiheessa hait sitten TeaKiin? ”Syyllinen on oikeastaan hyvä ystäväni Heiskasen Kari, joka on mua vanhempi ja kirjoitti ylioppilaaksi silloin kun mä pääsin lukioon, ja Kari pyrki TeaKiin ja pääsikin sinne, ja se oli sellainen asia, joka sai minutkin valtavasti sitä pohtimaan. Mä pääsin sitten sisään vuonna 1978, olin vain parikymppinen silloin. Valmistuin 24-vuotiaana, aivan liian nuorena. Ajolähtö-elokuvaa tehtiin just silloin 1981-82, olin kolmos-ja neloskurssilla niihin aikoihin. Toisella yrittämällä mä pääsin kouluun sisään, se eka yritys oli vähän sellainen tutkimusmatka ja lähinnä ihmettelemistä. Meitä oli 12. Kurssihenki oli tiivis. Tapanisen Ulla, Haaviston Susanna, Saarisen Eero..."

Entä muut mahdolliset opinnot? ”Näyttelijäntyöni ohella mä opiskelin elokuvataiteen laitoksella elokuvaohjaamista ja – leikkaamista 1986-89. Se johtui lähinnä siitä, että mua kiinnosti kameranäytteleminen ja Suomessa oli täysin mahdotonta löytää mitään koulutusta siihen. Mä aattelin, että pyrin suoraan sinne elokuvataiteen laitokselle ja pääsinkin, ja opiskelin siellä sitten kameratekniikkaa. Mä en koskaan valmistunut sieltä eikä se ollut mun päämääränikään, halusin vain lisätä yleistietoani elokuvapuolelta.”

Missä vaiheessa lähdit sitten Ranskaan? ”Mä oon aina harrastanut ranskaa, oikeestaan koko aikuisikäni oon opiskellut kieltä. Sit mä vaan rupesin käymään usein Pariisissa katsomassa teatteria ja pikku hiljaa tapasin ihmisiä siellä. Sit tein ne kaksi Maigret-elokuvaa ranskaksi ja siitä tuli mulle sellainen lopullinen kiinnitys siihen kieleen. Vuonna 2005 menin ensimmäisen kerran teatteriin sinne töihin. Aattelin, että oon jo niin vanha ja tää on varmaan ainoa kerta, mutta jotenkin se on poikinut aina uutta. Vuoden lopussa aloitan siellä jo viidettä näytelmääni. (Huom. lisätietoa tämän linkin alta www.pantatheatre.net ) Ne on olleet kaikki sellaisia juttuja, että niillä on kierretty ympäri Ranskaa”, Timo kertoo.

kuva Teatterikärpänen

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Tietysti näin pitkään tätä ammattia tehneenä on aika vaikeaa sanoa, että mitä sitä oikeasti sitten tekisi, mutta kyllä ainakin kirjoittaminen olisi sellainen juttu, mikä mua kiinnostaisi ja kiehtoisi. Siihen se varmaan liittyisi jotenkin.”

Miksi olet näyttelijä? ”Tää on aina vähän sellaista jälkiviisautta, kun asiaa oikein rupeaa miettimään... Elämä on varmaan jokaisen ihmisen kohdalla jonkinlaista ajautumista ja monen tekijän summa. Näin jälkeenpäin ajatellen se varmaan liittyy siihen, että tää on oikeesti ammatti, jossa oppii itsestään ihan hirveesti, koko ajan joutuu tekemisiin itsensä kanssa ja monella tasolla. Nimenomaan kiinnostus ihmisenä olemiseen kiehtoo. Mä en koskaan ollut nuorena mitenkään ulospäinsuuntautunut, olin aika ujo. Varmaan tää liittyy jotenkin myös sen ujouden voittamiseen ja miten sen yli mennään, ja miten omaa herkkyyttään pystyy käyttämään. Kuitenkin herkkyys on sellainen asia, että jos se katoaa tässä ammatissa, niin sen mukana katoaa aika paljon. Se herkkyyden ylläpitäminen on ollut kaikkein haastavinta tässä ammatissa.”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Kyllä ne muuttuu koko ajan, joka roolin kohdalla ne muuttuu ja tajuaa kuinka monella eri tavalla tätä työtä voi tehdä. Ehkä se on tietynlaista ihmisenä kasvamista.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Kyllä niitä on paljonkin. On todella paljon näyttelijöitä, joita mä arvostan niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Ei sitä suoranaisesti pyri mitenkään ketään jäljittelemään, mutta riippuu paljon aina siitä senhetkisestä työstä mitä on tekemässä, että kehen tavallaan mentaalisesti kiinnittyy. Jos nyt luettelisin muutaman nimen, niin se antaisi jotenkin väärän kuvan, koska mulla on todella iso kirjo näyttelijöitä, joita arvostan. Mä lumoudun hyvästä näyttelemisestä. Ensin tulee sellainen ajatus, että ”voi kun mä olisin itse tehnyt tuon”, mutta että joku pystyy hienoon suoritukseen, niin se on kyllä aina suuri ilo”, Timo hehkuttaa.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi merkittävimmät roolityösi? ”Mä olen näytellyt tosi monessa kaupungissa, koska Ranskassakin on paljon kierretty. Mähän olin Saksassa töissä myös yhdessä vaiheessa pari vuotta ja kierrettiin paljon ympäri Eurooppaa. Mutta ne merkittävimmät, joissa olen eniten oppinut, on ollut se aika kun tein Ryhmäteatterissa töitä silloin 80-luvulla. Parina kesänä oli se Sormusten herra, se oli kyllä todella merkittävä juttu. Ensinnäkin se oli niin pitkäaikainen ja se oli tavallaan niin mahdoton tehtävä koko sen tekeminen. Siihen aikaan se oli koko maailmassa ensimmäisiä teattereita, joka tarttui siihen aiheeseen. Se kesti kuusi tuntia, pikkuisen lyheni sitten toisena kesänä. Se oli fyysisenäkin suorituksena aika raskas. Se aika Ryhmiksessä oli kyllä todella tärkeetä mulle. Mä menin suoraan Teatterikoulusta Kajaaniin, joka oli mulle kans yksi koulu. Sit mä olin 1983-85 Lappeenrannassa. Sieltä mä tulin sitten Helsinkiin ja alkoi tää Ryhmiksen aika. Silloin mä vasta rupesin ymmärtämään, että mistä näyttelemisessä on kyse. Kouluaika oli jollain lailla niin kaoottista. Sen jälkeen oli sitten se Shakespearen Myrsky,(Schauspiel Köln) jonka kanssa kierrettiin ympäri Eurooppaa. Se oli sellainen kansainvälinen teatteriryhmä, siinä oli mukana näyttelijöitä ympäri Eurooppaa ja mä olin ainut pohjoismaalainen. Siitä oppi myös hirvittävän paljon. Tietenkin noi Ranskan jutut sitten. Ja se mitä viimeiseksi tekee, tuntuu aina kaikista merkittävimmältä, tämä Kolmen sisaren koko harjoitusprosessikin on jo tuntunut todella hienolta. Lisäksi on todella mielenkiintoista työskennellä ohjaaja Lauri Maijalan kanssa, hänellä on ihan oma maailmansa, hänellä ei ole esitystraditioon liikaa kunnioitusta ja kuitenkin hän on teatterimies henkeen ja vereen."

” Aika jännä projekti oli myös se, kun tehtiin tuonne Oopperaan Aleksis Kivi. Tein siinä Ahlqvistin roolin, joka on suuri puherooli. Tuntui hienolta työskennellä Jorma Hynnisen ja muiden laulajien kanssa. Viime vuosien elokuvaprojekteista merkittävimmät ja opettavimmat ovat olleet Mika Kaurismäen ”Kolme viisasta miestä” ja sitten ”Veljekset”. Ideoimme niitä yhdessä Mikan ja Kari Heiskasen sekä Pertti Sveholmin kanssa. ”Kolme viisasta miestä” syntyi halusta tehdä näyttelijänä kokonaisvaltainen elokuvaprosessi alusta loppuun. Se kuvattiin sitten viidessä päivässä.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Mä en oo oikeastaan koskaan ollut mitenkään roolien perään, vaan projektin kokonaiskiinnostavuus on ollut tärkeämpää. Teatterin tekeminen on niin kollektiivista, että siinä ei merkitse pelkkä roolityö vaan koko prosessiin osallistuminen. Mutta että saa tehdä Tsehovia tai Dostojevskia...kyllä noi klassikot on sellaisia, että niissä on sitä syvyyttä niin mielettömästi. Kyllä se on hienoa, että saa sellaisessa maailmassa toimia. Teemat on jotenkin ikuisia, kun ne liittyy ihmisen elämän haaveisiin ja siihen todellisuuteen, ja ne kun törmää sitten yhteen. Se on tää ikuinen kysymys, että mitä elämältä odottaa ja mitä elämä sitten lopulta tuo. Ne on semmoisia asioita, jotka koskettaa aika moniakin ihmisiä, eikä se ole sadassa tai kahdessa sadassa vuodessakaan muuttunut mihinkään. Samat asiat ihmistä ajaa eteen päin – rakkauden kaipuu, unelmat...”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Voi monta kertaa! Mutta on se oma mielentila mikä hyvänsä, niin sitä on aina vaan mentävä näyttämölle. Freelancerin hommassa on myös se, että asiat välillä kasaantuu ja sulla on ihan älyttömästi töitä päällekkäin, ja sitten taas tulee pitkäkin aika, että sulla ei ole yhtään mitään. Oikeestaan sen kestäminen ja henkisen sietokyvyn kasvattaminen on ollut se kaikkein suurin haaste. Välillä miettii, että kyllä se leipä varmaan helpommallakin lähtisi. Toisaalta tässä on taas sitten niin paljon sellaista, mitä ei vaihtaisi pois.”

Mikä on parasta teatterissa? ”Parasta on se, että jos hyvin käy niin saat tehdä todella mielenkiintoisten ihmisten kanssa töitä ja pääset keskittymään ja etsimään ihmisenäolemisen kysymyksiä, jotka on aina kiehtovia. Ja se, että olet elävän yleisön kanssa tekemisissä. Onhan se todella palkitsevaa. Kameran kanssa tekeminenkin on hienoa, mutta sä et ikinä saa sitä välitöntä feed backia, ja sitten kun se feed back tulee, niin se tulee niin myöhään, että sulla ei ole välttämättä enää suhdetta siihen työhön, mitä olet tehnyt. Silloin kun ollaan elävän yleisön kanssa, niin se on niin kuin yhteinen tapahtuma. Koko se harjoitusprosessikin...että pystyt vaikka koko päivänkin käyttämään siihen, että pohdit jotain kysymystä ja etsit ratkaisuja asioihin. Se on katsojien ja esiintyjien yhteinen hetki ja musta tuntuu, että tänä aikana kun kaikki on niin virtuaalista, niin teatterin merkitys vain korostuu. Ei ole kauheasti sellaisia alueita, joissa pääsisit kokemaan vastaavaa. Ehkä urheilukilpailuissa, varsinkin joukkuelajeissa, on se sama juttu. Teatterissa on toisaalta parhaimmillaan voimakkaammin läsnä yhteinen henkinen kokemus, ehkä kasvaminenkin."

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mä tarkkailen aika paljon ihmisiä, niin paljon kuin mä vaan kykenen, ihan sellaisissa arkisissa pienissä tapahtumissa. Ne inspiroi mua ihan älyttömästi. Sieltä saa hirveesti materiaalia, jota jollain tavalla alitajuisesti kerää. Jos oma naama on ollut hiljattain televisiossa, niin tarkkailu vaikeutuu, mutta ulkomailla pystyn kyllä ihan tuntikausiakin tarkkailemaan ihmisiä. Istun kahvilassa tai kävelen pitkiä matkoja ja katselen ihmisiä. Se on ehkä se näyttelijäntyötä eniten inspiroiva juttu. Mä seuraan myös paljon kuvataiteita ja musiikkia, ja kaikkia mahdollisia taiteenaloja. Sitten soitan edelleen kitaraa, se on mulle todella tärkeä inspiraation lähde.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Kyllä joo, itseasiassa mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä enemmän jännittää. Kyllä se joka kerta tulee! Jos ei oo sitä jännitystä, niin voi olla jo pikkaisen huolissaan. Silloin kun esim. elävän yleisön edessä näyttelee Ranskassa ja ranskaksi, niin se kynnys on kyllä niin kova ja jännitys on ihan mieletön. Muistan ennen tuota Karamazovin ensi-iltaa, kun mulla on siinä alussa vielä 10 min monologi, niin kyllä pulssi on varmaan sellaiset pari sataa ennen esitystä. Mutta sitten kun se esitys lähtee käyntiin, niin se helpottaa kyllä. Se vaan on sellainen hetkellinen tunne, henkinen jännitys. Se on tavallaan epämiellyttävää, mutta yhtäaikaa myös miellyttävää. Kummallinen, ristiriitainen tunne.”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja” tai rutiineja, joita toistat esityspäivinä? ”Aina ennen harjoituksia tai esitystä teen puolisen tuntia chi-kungia. Se on fyysinen lämmittely, mutta se on myös keskittymistä.”

Oletko taikauskoinen teatterin suhteen? ”Kyllä mä näitä vanhoja traditioita pyrin noudattamaan ihan kunnioituksesta niitä kohtaan. Pyrin aina esimerkiksi kunnioittamaan sitä hetkeä, kun astun näyttämölle, eli sen hetken pitää olla tietoisesti merkittävä hetki, näyttämölle astuminen ei saa olla liian arkista.”

Oletko koskaan nähnyt teatterin kummitusta? ”En ole nähnyt, mutta olen kyllä kuullut. Tässä KOM-teatterissakin on oma kummitus, ja olen kuullutkin sen. Kerran mä tulin yksin teatterille ja siellä ei ollut ketään muuta, kävin laittamassa harjoitusvalot päälle ohjaamosta. Siellä oli pimeetä ja just ennen kuin mä laitoin ne valot päälle, niin katsomosta kuului sellainen ääni, kun penkin istuinosa nousee ylös ja sitten kuului askelia, jotka kävelivät poispäin salista. Sytytin ne valot ja huusin, että onko täällä ketään. Ei vastausta. Luulen, että se oli se kummitus, joka poistui kun näyttelijä tuli saliin. Se on hyvin kiltinoloinen tyyppi kyllä, ei sitä varmaankaan tarvi pelätä, jos satut istumaan kohta sen paikalle...” Timo naurahtaa.

Onko muuten Ranskassa kritiikeissä tms. mainittu koskaan sitä, että olet Suomesta? ”Ei sitä kyllä ole kauheasti huomattu. On tosin luultu, että tulen Quebecistä Kanadasta, koska mulla on vahva oma aksentti. Tietyllä tavalla on kyllä ehkä huomioitu pikemminkin sellainen pikkuisen erilainen fyysinen näyttelijäntyö, ranskalaiset on ehkä pohdiskelevampia näyttelijöinä. Mutta kansallisuutta ei mielestäni ole huomioitu kyllä lainkaan.”

Kerro joku legendaarinen kommellus! ”Niitähän sattuu melkein joka ilta, kun on elävästä teatterista kyse. Muistan kun Ranskassa esitettiin sitä ensimmäistä juttua missä näyttelin, ja mulla oli hirveen suuri pelko siellä siitä, että jos tapahtuu jotain sellaista mitä ei ole sovittu, niin mun improvisaatiokykyni ranskaksi on kuitenkin rajalliset. Sit meillä oli ensimmäinen kohtaus yhden ranskalaisen näyttelijättären kanssa, ja siinä piti rikkoa kolme kananmunaa tietyssä järjestyksessä ja siinä oli aina pitkä dialogi välissä. No, ne kolme kananmunaa rikkoontui kaikki kerralla ja meidän piti luoda siitä ihan uusi kohtaus, ja me jouduttiin improvisoimaan koko loppukohtaus. Kun sen ekan piti pudota ja ne kaikki kolme olikin lattialla, me katsottiin toisiamme, että ”okei, nyt täytyy jotain keksiä” ja sit se vaan lähti menemään. Puoliajalla tuli jälkeen päin jälkishokki sitten, sydän hakkasi ihan mielettömästi ja oltiin vaan että huh huh, selvittiinpäs!” Timo kertoo nauraen.

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Teatteri on antanut mulle paljon unohtumattomia hetkiä, jotka on painuneet syvälle. Kauheen vaikeeta poimia yhtä yksittäistä, mutta paljon on tärkeitä ihmisiä esim. Eeva-Kaarina Volanen, joka oli tärkeä opettaja. Sitten on paljon työtovereita, ja melkein jokaiseen projektiin liittyy joku erittäin hyvä muisto, joka sitten kannattelee ja jonka muistaa aina yli kaiken, vaikka itse projekti ei olisikaan onnistunut. Muistoihin ei saisi jäädä kiinni, mutta jos on ollut vähän huonompi elämänvaihe tai muuten olo on alamaissa, niin kyllä hyvät muistot on sellaisia, jotka nostaa sut yli sen kaiken. Sinne Suomenlinnaan liittyy paljon muistoja, kun silloin Ryhmiksen aikaan tehtiin monta projektia sinne, hauskoja ja työteliäitä hetkiä. Se oli kyllä hyvin erityistä se teatterin tekeminen saaressa. Tietysti noi ensimmäiset ulkomaan työkomennukset on ollu tosi muistorikkaita, koska se on niin spesiaalia saada tehdä toisella kielellä töitä.”

Käytkö seuraamassa muiden esityksiä? ”Silloin kyllä kun en itse ole teatterissa kiinni, nythän meillä on viisi näytöstä viikossa täällä, eli nyt ei kyllä pysty. Mä yritän kyllä käydä niin paljon kuin mahdollista teatterissa. Viimeksi näin Eurydiken Kansallisteatterissa.”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjaaminen tai käsikirjoittaminen? ”Ohjannut olenkin joskus nuorempana. Kirjoittaminen mua kiinnostaisi, mutta se vaatisi aikaa eri lailla. Teatterityön ohella se on tosi vaikeeta, se vaatisi täyspainoisen keskittymisen. Kyllä mä jotain kirjoitushommaa haluaisin tehdä, kunhan vaan löytyisi sellainen rako.”

Mitä sanoisit nuorelle itsellesi, jos tulisi sellainen mahdollisuus yllättäen? ”Sanoisin, että muista olla kärsivällinen, koska nuorena sitä on niin kärsimätön kaiken kokemiseen. Kaikki pitäisi saada heti. Tän ammatin harjoittaminen on kuitenkin kuin maratonjuoksu, tätä pitäisi pystyä tekemään ihan sinne eläkeikään asti ja vähän pidemmällekin, Lasse Pöystin viitoittamaa tietä.”

Mitä terveisiä haluaisit lähettää katsojille tai haluaisitko sanoa jotain muuta? ”En sellaisia yleisiä terveisiä osaa sanoa, mutta sanon sen, että Suomessahan on aika poikkeuksellinen tilanne nyt. Suomalainen yleisöpohja on äärimmäisen laaja, jos vertaa esimerkiksi Ranskaan. Siellä teatteriyleisöstä varmaan 80 % on jollain lailla akateemisista piireistä. Suomessa on teattereissa kaikkia kansankerroksia ja se on suuri rikkaus. Se on sellainen asia, josta pitäisi pitää kiinni, jotta se säilyisi. Ei teatterilla muuteta maailmaa, mutta niillä pienillä tapahtumilla, missä ihmiset kokoontuu yhteen, niin niillä on varmasti henkiseen ilmapiiriin olennainen merkitys.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? "Oskarin rooli Caenin kaupunginteatterissa, Ranskassa näytelmässä Suru – Musta eläin. (Tristesse – animal noir) Ensi-ilta on tammikuussa 2014."

Mikä supersankari haluaisit olla, ja miksi? ”Olisi kiva osata lentää, että kai mä sitten olisin Teräsmies.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ” Maailma näyttäytyy naiselle ja miehelle varmaan ihan eri tavalla. Kun katsot vaikka puuta tai merta tai järvenselkää, niin mies näkee sen eri tavalla kuin nainen. Musta olisi kiintoisaa kokea naisena se, miten ne konkreettiset asia näkee ja miten maailman hahmottaa.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Ottaisin jonkun paksun klassikon, jota voisin lueskella siellä. Ruokapuolesta...ehkä mä pärjäisin kaurapuurolla. Ottaisin 100 kg kaurahiutaleita ja vettä, ja spriikeittimen. Punaviiniäkin voisi ottaa mukaan varmuuden vuoksi, unilääkkeeksi.”

Jos voisit palata menneisyyteen aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ” Historiassa on mielenkiintoisia keskittymiä tai solmukohtia esim. 1800-luvun Pariisi, jolloin siellä asui paljon taiteilijoita, tai Venäjällä ennen ja jälkeen vallankumousta. Että mitä se elämä silloin on oikeasti ollut!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Alakulo

Mistä sanasta pidät vähiten? - Häiriö

Mikä sytyttää sinut? - Arki

Mikä sammuttaa intohimosi? - Ikävät ihmiset

Suosikkikirosanasi? - ”Voi itku”

Mitä ääntä rakastat? - Raitiovaunujen kirskahdus

Mitä ääntä inhoat? - Lehtipuhallin

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kaikkia mahdollisia

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Teurastaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Viimeinkin!