Sivut

maanantai 2. joulukuuta 2013

Haastattelussa Eriikka Väliahde

Eriikka Väliahteen tapasin kesäkuun alussa 2013 Tampereella Metso-kirjaston kahvilassa.

Vuonna 1980 syntynyt Eriikka on horoskooppimerkiltään neitsyt. ”Mä olen Oulusta kotoisin, huomaahan sen jo murteestakin. Pariin otteeseen oon asunut myös Helsingissä, mutta nyt mä olen jämähtänyt tänne Tampereelle.”

Mitä harrastat? ”Tää on kyllä vaikee, koska työ on mun harrastus. No mähän olen intohimoinen urheilija, sehän ei oo kellekkään varmaan mikään uutinen. Kaikki lajit käy, oli mikä vaan niin mä rakastan sitä. Musiikki ei ole silleen mun harrastus, koska se on myös osa mun työtäni. Teatteriin liittyy hyvin vahvasti myös musiikki, ja se onkin vähän häilyvä se raja. Sama tanssinkin kanssa. Mutta ihan ”harrastusharrastus”-asiaa kun miettii, niin kyllä se urheilu on. Ja lukeminen. Luen kyllä kaikkea mahdollista, tällä hetkellä tietokirjoja. Mulla menee noi vähän kausittain. Ennen mä luin hirveesti nykyromaaneita, mutta viimeaikaisista mikään ei ole oikein säväyttänyt ja olenkin vähän kyllästynyt niihin. Elokuvissakin mä käyn välillä, mutta en ole mikään sellainen himokatsoja. Ne vaikuttaa muhun niin vahvasti. Tänään mä aion katsoa telkasta sen ”Happy Go Lucky”-leffan, se on kyllä kaikkien aikojen paras elokuva! Kun mä näin sen ekan kerran, mä menin ihan ”tiloihin”, että just sen takia mun tarvii vähän säädellä noita katsomisiani. Elokuvissakäymistäkään en oikeastaan laskisi harrastukseksi, koska se on mulle elämäntapa ja tavallaan liittyy työhöni myös. Seuraan sitä näyttelijäntyötä, ohjausta ja käsikirjoitusta hyvin tarkkaan, ja vaikutun.”

Mitkä ovat vahvuutesi tai erityistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Mä laulan ja tanssin, mutta mähän olen alunperin kuitenkin ”vain” näyttelijä, eli nää laulu ja tanssi on tullut vasta tässä työaikana mukaan. Mulla ei ole kauheasti koulutusta kummastakaan, tanssimaankin aloin vasta teatterikoulussa, mutta kun olin entinen urheilija niin se oli sillai helppoa. Tokihan mua käytetään myös paljon jutuissa, joissa tarvitaan energiaa, just tuon mun fyysisyyden takia”, toteaa Eriikka.

Minkä taidon haluaisit osata? ”Mä haluaisin hirveesti osata puhua kaikkia mahdollisia kieliä, mutta kun mä en osaa ja se johtuu osittain siitä, että mulla on pieni lukihärö. Mä rakastan kuunnella, kun ihmiset puhuu erilaisilla kielillä, ja kadehdin heitä joilla on kielitaitoa. Mulla on välillä ihan sellainen amputoitu olo sen takia, etten itse osaa. Saksan kursseilla mä kävin tuossa vähän aikaa sitten, ja kyllä se sieltä vähän jo palautui. Sit musta olisi ihanaa osata soittaa paremmin pianoa, tai ihan mitä tahansa instrumenttia. Sitä pitäisi vaan istua alas ja treenata, mutta se on mulle vähän hankalaa kun mä paljon mieluummin juoksen tuolla pitkin metsiä”, Eriikka naurahtaa.

Hurmaava Eriikka / kuva Teatterikärpänen

Milloin kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Mähän olen käynyt Steiner-koulun. Muistan, kun alettiin tehdä jossain tokalla luokalla ekaa näytelmää ja olin heti, että tää on ihan mahtavaa. Olin siinä näytelmässä muistaakseni lohikäärmeen takapuoli. Kauhean mielelläni mä esitin myös satuja luokan edessä. Tunsin sen, ettei esiintyminen ole mulle mitenkään vastenmielistä. En edes tiennyt silloin, että on olemassa sellainenkin ammatti kuin näyttelijä. Kasiluokalla tehtiin sitten Peer Gynt, ja sekin oli ihan mahtavaa! Muistan, että otin sen paljon enemmän tosissaan kuin muut. Se oli vielä sama vuosi kun Suomi voitti maailmanmestaruuden eli ´95, ja se finaali oli samana päivänä kuin meidän kenraaliharjoitukset ja mä olin ihan pöyristynyt kun ketään ei ollut siellä harkoissa, kaikki oli katsomassa matsia jossakin. Jossain vaiheessa tehtiin sitten myös Kalevala, ja väkipakolla halusin olla Väinämöinen. Mä en siis harrastanut teatteria koulun ulkopuolella, en käynyt teatterissa. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että noi koulun jutut oli mulle kyllä todella tärkeitä. Vapaa-aikanani mä harrastin silloin ratsastusta ja muuta urheilua, ei kukaan koskaan sanonut, että teatteriakin voisi harrastaa! Äitini vei mut ekan kerran teatteriin kun olin ehkä 9-luokalla, ja mä näin sellaisen näytelmän kuin ”Suutarin lapsilla ei ole kenkiä”. Se on tosi rankka draama perhesuhteista, ja Oulussahan on tosi vahva sellainen fyysisen tekemisen meininki. Muistan kun lavalla oli Väänäsen Tuula ja hän on Turkan opit saanut, ja hän oli siellä hirveissä tiloissa. Mä en muista yhtään, että mitä siellä näyttämöllä tapahtui, mutta muhun teki hirveen suuren vaikutuksen se meininki. Teatterin ulkopuolella sanoin äidille, että vautsivau! Näin kuinka Väänäsen Tuula tulee tuulipuku päällä ovesta ja hyppää maastopyörän selkään. Aattelin siinä, että teatterihan on mahtava laji, kun tässä on tuo fyysisyys myös mukana. Mä olin urheilijatyttö ja tajusin, että teatterissa voi yhdistää kaiken sen. Koulussa mä pärjäsin kuvataiteissa, urheilussa ja filosofiassa, ja teatterissahan olisi kaikki se!”

”Joskus lukion tokalla tein ison kuvataidetyön yhteen vanhainkotiin ja se epäonnistui täysin. Tajusin sillä hetkellä, että musta ei tule kuvataiteilijaa, ja mä en myöskään tulisi kestämään sitä yksinäisyyttä. Arkkitehdin hommaakin suunnittelin, mutta ei … Olin sitten menossa juoksemaan treenikassi mukanani, kun menin sattumalta Oulun Ylioppilasteatterin ohi. Siellä oli ovi auki ja ovessa luki ”Pääsykokeet”. Mä vaan kävelin spontaanisti ovesta sisään, en siis mennyt treeneihin, ja se oli niinku siinä. Pääsin Ylioppilasteatteriin ja kaikki muu jäi. Päätin, että luen ensin ylioppilaaksi ja haen sitten teatterikouluun, ja jos en pääse, haen sitten muualle. Mä en oo sellainen tyyppi, joka hakee kahdeksan kertaa, vaan että se on päästävä heti tai ei ollenkaan. Ennen hakua olin ehtinyt tehdä Ylioppilasteatterille yhden jutun ja huomasin, että en ole kasvanut teatteriharrastukseen kuten muut, vaan olin vähän niin kuin puusta pudonnut ja olin pääsykokeissa vähän sellainen raakile, mutta nautin hirveästi joka tilanteesta. Ylioppilasteatterissakin mulla oli heti kauheen kotoisa olo, ja sama oli siellä pääsykokeissakin. Tiesin, että tää on mun juttuni. Pääsin Nätylle kouluun vuonna 2000. Valmistuin vuonna 2004, töihin mä tosin menin jo 2003 kun tehtiin se ”Suruttomat” ja siitä asti olen ollut Työviksessä.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Jos en olisi aikoinaan päässyt Nätylle, olisin luultavasti päässyt aika vähällä työllä opiskelemaan filosofiaa, joka tarkoittaa sitä, että olisin varmaan nyt yliopistolla sellainen ikuisuushaahuilija. Voi olla, että mä olisin saattanut päätyä myös papiksi, filosofian kautta teologiaan. Se oli myös yksi sellainen etäinen ajatus. Tai jos mä olisin jonkun ihmeen kautta päätynyt arkkitehtiopiskelijaksi, niin mä saattaisin nyt olla arkkitehti tai sitten olisi voinut käydä niin, että se visuaalisuus olisi lähtenyt viemään mua niin, että olisin voinut päätyä vaikka vaatesuunnittelijaksi. Sit on vielä tää villi kortti eli politiikka, joka on aina kiinnostanut mua hirveesti. Huomaan muuten, että mulla on ollut vähän samanlaiset urasuunnitelmat kuin Paavo Väyrysellä! Hänestähän piti tulla pappi, arkkitehti tai poliitikko...” Eriikka paljastaa.

Miksi olet näyttelijä? ”Mä kertakaikkiaan rakastan tätä! Eniten mä rakastan sitä tekoprosessia. Mä luulen, että on kahdenlaisia näyttelijöitä. On niitä, jotka rakastaa hirveästi sitä esiintymistä ja sitten niitä, jotka rakastaa sitä tekoprosessia. Mä nautin suunnattomasti niistä ensihetkistä, lukuharjoituksista ja siitä, kun kaikki alkaa pikku hiljaa muotoutumaan.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Nuorempana mulla ei ollut, mutta pikku hiljaa tässä vuosien varrella niitä on tullut. Lapsena mulla ei ollut muuta kuin Uuno Turhapuro, katselin aivan maanisesti niitä aina. Mä osaan kaikki Uunot ulkoa varmaan! Kyllä mä Veskua ihailen, hän on ihan poikkeuksellinen lahjakkuus. Naisista on vaikea sanoa, ne ei ollut sillä tavalla framilla. No Julie Andrews tietysti, Maija Poppaset ja Sound of Musicit osaan aika lailla ulkoa myös. Julie Andrewsissa on joku sellainen lämpö, josta mä erityisesti viehätyn. Nyt aikuisempana tykkään seurata myös omia kollegoitani, omasta teatterista on tosin vaikea sanoa kun mä tunnen ne kaikki niin hyvin ja meillähän on kyllä ihan huikeita näyttelijöitä, mutta muista teattereista just Väänäsen Tuula on aina ollut kova, ja muutkin Oulun näyttelijät. Sit Riitta Havukainen, Ritva Jalonen, Mari Turunen, Miitta Sorvali … Näissä naisissa erityisen hienoa on se, että he pystyvät uskottavasti tekemään sekä draamaa että komediaa.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Ihana kysymys, oooooh! (miettii pitkään) Kyllä se on tuo Marlon Brando. Tai toisaalta mä voisin näytellä myös Leonardo DiCaprion kanssa. Tai sitten se, joka oli esim. Gangs of New Yorkissa. Mä en vaan millään muista sen nimeä just nyt... Daniel Day-Lewis, tietysti!”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Joku sellainen pehmeä-ääninen mies...Michael Bolton! Sillä on aivan ihana ääni. Matti Puurtinen voisi säveltää meille sellaisen ison musikaaliballadin! George Michaelin kanssa voisi myös laulaa, sillä on kans sellainen upea särmikäs ääni.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Olen näytellyt oikeastaan vain Työviksessä, ja lisäksi Pyynikillä ja Oulun kesäteatterissa.”

Omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Mä tykkään kyllä kaikista mitä oon tehnyt, mutta sellaisia mitä muut arvostaa eniten on Suruttomat, Next to normal ja Rakkaudesta minuun.”

Free vai kiinnitys, ja miksi? ”Olen miettinyt tätä kyllä. Mä en usko, että mä pärjäisin freelancerina, koska mulla ei ole kontakteja enkä mä kestäisi työttömyyttä. Kun mä valmistuin, mä halusin ennen kaikkea tehdä tätä työtä, en käyttää hetkeäkään aikaani siihen, että etsin työtä. Mä haluan oppia tän ammatin, koska mä oon siinä mielessä vanhanaikainen ja uskon, että hyväksi näyttelijäksi tullaan sillä, että tekee todella paljon töitä. Nuorena se vitsa on väännettävä ja tää on ollut mulle ihan itsestäänselvä ratkaisu. Vanhempana ehkä sitten freeksi, sitten kun tehdyt työt puhuu puolestaan.”


Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Kaikki käy. Peruukki päähän ja se on siinä, mä voin tehdä ihan kaikkea! Next to normalhan oli mulle haave, mä näin sen aikoinaan New Yorkissa ja aattelin, että tuossa olisi sellainen rooli, joka olisi kuin mulle tehty. Läpisävelletty draama, ihan mahtavaa! En kuitenkaan osannut aatella, että joskus pääsisin tekemään sen.”

Parasta teatterissa? ”Kuten sanoin, parasta on yksinkertaisesti se harjoitteluprosessi. Ja totta kai seisovat aploodit on myös mahtavia!”

Entä miinusta? ”Työajat on hankalia ja nimenomaan se, että sä olet illat poissa. Muu elämä joutuu siitä vähän kärsimään, että mä olen intohimoammatissani.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Elokuvat varsinkin ja se, kun mä näen jotain loistavia näyttelijöitä ja ihania teatteriesityksiä. Kun joku esitys saa mut tiloihin, niin mä oon ihan sekaisin! Loistavat laulajat inspiroi mua myös. Mikään laskelmoitu juttu ei nappaa vaan se, että siellä on mukana vilpittömyyttä ja ollaan tosissaan. Ja kun joku tekee hommansa täydestä sydämestä, se innostaa. Ihmisten into, oli aihe sitten mikä tahansa!” Eriikka intoilee ja elehtii samalla villisti käsillään.

Podetko ramppikuumetta? ”En toistaiseksi, mutta se varmaan tulee iän myötä. Toki on ollut sellaisia hetkiä, että olen ajatellut että mä en selviä tästä, mutta sitten kun mä meen siihen päälle niin kaikki on ookoo. Kaikkee on kyllä tapahtunut, oon unohtanut ja kaatuillut ja vaikka mitä.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita teet ennen esitystä? ”Ei mulla ole, mä yritän välttää kaikkea kaavamaista. Mä olen hyvin suorituskeskeinen ihminen.”

Kerro joku kommellus! ”Se mun legendaarisin hommani on kyllä se, kun unohdin laittaa Carmeniin pikkuhousut jalkaan. Se oli kyllä uskomaton moka, ei mulle oo koskaan sellaista aiemmin tapahtunut. Onneksi ei ollut varsinainen esitys silloin! Ja mähän en koskaan tipu, mutta Kaaoksessa unohdin sanoa yhden repliikin kerran ja tilanne meni lopulta sellaiseksi, että Mattilan Kaisan kanssa tiputtiin ihan täysin. Huutonaurua! Se meni ihan hepuliksi koko kohtaus ja yleisönkin mielestä se meni jo liian pitkälle se touhu. Tiettyyn pisteeseen asti sitä jaksaa nauraa mukana.”

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Mä en kauheesti muistele menneitä, mutta kyllä se on hieno muisto, kun sain samoihin aikoihin tietää, että pääsen ylioppilaaksi ja että pääsen opiskelemaan näyttelijäksi. Olin lenkillä ja tajusin siinä, että tästä se elämä nyt alkaa!”

Tulevia roolejasi? ”Syksyllä olen The Addams Familyn Morticia, Puntin kanssa jatketaan avioparina. Prinsessassa olen myös mukana.”

Onko sinulla mottoa? ”Parempi syödä ennemmin kuin myöhemmin.”

Mistä haaveilet? ”Mulla on yksi haave, joka liittyy teatteriin, mutta mä en sano sitä ääneen. Mä haluaisin vaan olla onnellinen...”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Mulla voisi olla sellainen taito, että voisin tuosta noin PUFFF päästä sellaiseen pieneen discoon! (hysteeristä naurua puolin ja toisin) Musiikki lähtis vaan soimaan ja discopallot vilkkumaan silloin kun haluaisi!”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Raaka peli, kyllä mä lähtisin jallittamaan naisia. Tähän kun yhdistäisi tuon discon vielä, Travolta-tyyliin pistelisin menemään pitkin katuja ja kyllä mulla varmaan ne alapäähommatkin olisi mielessä.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Ottaisin juoksumaton ja suihkun ja hyviä tietokirjoja. Linkosuon Varrasleipää ja Voimariiniä. Niillä pärjää todella pitkälle. Juomaksi riittää vesi.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai hetkeen, minne menisit? ”Ranskan vallankumous olisi hieno nähdä. Liput liehuu ja se meininki silloin, ajattelun suuri muutos.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus
Mistä sanasta pidät vähiten? - Huora
Mikä sytyttää sinut? - Intohimo
Mikä sammuttaa intohimosi? - Marina
Suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Pikkutyttöjen nauru
Mitä ääntä inhoat? - Sähkön hurina
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Amerikan presidentti
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Lastensairaalassa töissä
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Eriikka, ihana nähdä sinut täällä!”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).