Haastattelussa Emmi Kaislakari

 Emmi Kaislakarin tapasin kesäkuun alkupuolella 2013 Kahvila Kaffilassa Tampereella.

Vuonna 1984 syntynyt Emmi on horoskoopiltaan neitsyt. ”Mä olen alunperin Taivassalosta kotoisin, se on sellainen pieni 1600 asukkaan saaristolaiskunta. Oon tosin asunut sitten Turussa suurimman osan elämääni, käynyt koulut ja muut. Taivassalo on mun henkinen kotini, Turku on mun sosiaalinen kotini, koska siellä asuu mun perheeni ja suurin osa ystävistäni, ja Tampere on mun työkotini ja fyysinen asuinpaikkani”, Emmi selventää.

Mitä harrastat? ”Mulla ei ole harrastuksia, koska tavallaan kaikki liittyy mun työhöni. Mä käyn tanssitunneilla, mutta se ei ole puhtaasti harrastus myöskään, koska mä ylläpidän ammattitaitoani sillä. Sit mä luen, ja käyn elokuvissa yksin. Oon nyt löytänyt yksinelokuvissakäymisen hienouden, saa käydä katsomassa mitä haluaa ja milloin haluaa, eikä kukaan ole vieressä pölisemässä eikä tuhisemassa eikä silmiään pyörittelemässä. Työ on mulla niin monipuolista, että mä en sillai kaipaa harrastusta, joka olisi jollain tavalla inspiroiva. Työ inspiroi mua niin paljon. Enemmän mä urheilen sitten ihan rentoutuakseni, niin että mun mieli lepää.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi tai vahvuudeksesi ammatillisessa mielessä? ”Kyllä toi laulu on varmaan mulle ammatillisessa mielessä erityistaito. Ja sitten mä puhun turkkia! Se on mun sellainen henkilökohtaisen elämän erikoistaito. Turkki on mulle läheinen maanakin, kun siskoni isä on turkkilainen ja me ollaan asuttu Turkissa kun mä oon ollut 12-vuotias, ja ollaan matkusteltu siellä siitä asti. Mun pikkusisko Esme on 14-vuotias ja me ollaan se 14 vuotta siellä käyty, ja kieli on tullut sitten siinä ohessa. Se on mulle kans tavallaan yksi henkinen koti, tykkään siitä kulttuurista ja viihdyn siellä tosi hyvin. Pyrin käymään Turkissa kerran vuodessa ainakin.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit vielä osata? ”Mä haluaisin osata tehdä mimiikkaa. Kävin katsomassa The Umbilical Brothersia, se toinen tekee mimiikkaa ja se toinen tekee ne äänet mikrofoniin. Ihan huikeeta! Muistin taas, että miten pystyy omalla kehollaan rakentamaan sen maailman ja eri hahmoja ja ihmisiä, eikä siihen tarvita mitään muuta. Se on minusta kauheen mielenkiintosta. Sit mä haluaisin osata enemmän kieliä. Mulla oli teininä sellainen intohimoinen haave, että mä opiskelen ainakin viisi eri kieltä, mutta niin ne vaan on jäänyt. Mä oon vähän sellainen, että mä aina innostun helposti, mutta sen täytyy olla jotain todella erityistä, jotta mä sitten jaksan tarttua siihen kunnolla ja opiskella loppuun asti. Mä oon vähän kärsimätön ihminen ja senkin takia tää ala sopii mulle, kun tää on niin muuttuvaista koko ajan...”

Löytyykö suvustasi muita teatteri- tai taiteellisella alalla olevia? ”Taiteelliselta puolelta...mun serkkuni on mainosalalla ja mun tätini on tapahtumatuottaja. Mä aloitin harrastamisen Turun Nuorisoteatterissa kun olin 10-vuotias ja mun äitini oli tietokonealalla aikaisemmin, vaihtoi alaa ja tuli töihin sinne, kun sinne haettiin teatterisihteeriä, ja nyt se sitten pyörittää sitä Turun Nuorta Teatteria! Hän on siellä hallinnollinen johtaja. Pikkusiskoni Esme harrastaa teatteria ja hän aikoo näyttelijäksi myös”, Emmi hymyilee.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Nyt olen opetellut soittamaan pianoa Kellariteatterin juttua varten, se on mulla sellainen uusi juttu, mistä mä oon innostunut. Mä olen vaan niin jästipäinen, että mun täytyy saada edetä omaan tahtiin enkä halua, että kukaan opettaa mua. ”Minä itte!” Mä en vielä osaa soittaa pianoa, mutta toivon, että jossain vaiheessa osaan. Mä oon hirveen hyvä soittamaan triangelia ja symbaaleja myös.”

Juttu siirtyy luontevasti lapsuudenaikaisiin soitinkokeiluihin, äänityksiin ja muuhun. ”Me tehtiin mun serkun kanssa aina kuunnelmia ja äänitettiin niitä c-kasetille, ja juttujen väliin tuli sitten aina musiikkia. Sitten luettiin sinne sekaan asuntomyynti-ilmoituksia ja kuolinilmoituksiakin..” Emmi nauraa vedet silmissä.

Nauravainen Emmi / kuva Teatterikärpänen

Milloin kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”4-vuotiaana mä halusin, että musta tulee delfiininhoitaja. Oon päässyt jo vähän lähemmäksi sitä haavetta, kun oon päässyt tänne Tampereelle asti jo. Sitten joskus 8-9-vuotiaana muistan katsoneeni telkasta niitä UIT:n juttuja, oon ihaillut Sari Siikanderia ja Puntti Valtosta ja muita. Muistan myös sen, että äitini on vienyt mut katsomaan Vartiovuoren kesäteatterin juttuja, ja vein niille näyttelijöille kukkia ja halusin itsekin sinne lavalle aina. Teatterissa on musta aina ollut jotain arvokasta ja mystistä, ja musta olisi ihanaa kun se säilyisikin vähän sellaisena aina. Että se teatterin taika säilyisi, ja kaikki mikä suljettujen verhojen takana tapahtuu, niin yleisö ei saisi sitä tietää. Kaikki se valmistautuminen peruukkeineen ja maskeineen, siinä on jotain salaperäistä, mistä mä olen aina tykännyt. Kaikki ne tarinat. Mikä se sun kysymys nyt olikaan, heh? Ai niin, hyvin nuorena siis kiinnostuin. Välissähän meillä oli tyttöbändi MayBee, jonka kanssa saatiin levytyssopimus vuonna 2004 ja kaksi vuotta tehtiin musiikkia antaumuksella ja keikkailtiin. Mä en ollut silloin hakenut mihinkään teatterikouluun vielä ja ajattelin, että tää muusikon/laulajan ura tuntuu myös mielenkiintoiselta, että jos mä nyt panostaisin tähän sitten. Sit mä päätin kuitenkin hakea Nätylle, et pitää katsoa se kortti loppuun, kun se on mua niin paljon kiinnostanut, ja mä pääsin sisään ja jouduin sitten valitsemaan, että kumpaan panostan. Valitsin näyttelijäntyön, vaikka laulaminenkin on kivaa. Pääsen nyt onneksi yhdistämään niitä molempia. Nätyyn siis pääsin vuonna 2006, en sinä vuonna hakenut TeaKiin, koska ajattelin hakea sinne sitten seuraavana vuonna. Valmistuin keväällä 2011.”

”Kouluaika oli mulle aika iso kriisin paikka. Välillä tuntui, että mä menen jotenkin enemmän solmuun siellä. Kasvoin aikuiseksi ja mulla oli identiteettikriisi, että olenko minä taiteilija ja millainen taiteilija ja millainen ihminen mä haluan olla. Oon tullut tosi pitkän matkan sieltä vuodesta 2006 ja kasvanut todella paljon, se oli mulle hankalaa se kouluaika. Nyt on ollut paljon helpompaa. Mieli on paljon tasaisempi nykyään. Näty oli mulle sellainen paikka, että mä tutkailin millainen ihminen mä olen ja sitä kautta millaiseksi näyttelijäksi mä haluaisin tulla. Ammatillinen oppi on tullut sitten työssä, ja oon saanut tehdä upeiden ihmisten kanssa töitä.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Mulla oli tunneherkkyys ja tekniikka. Mä tein kandintyöni siitä, että mitä ne käsitteet tarkoittavat ja miten ne eroaa toisistaan, ja opinnäytteeni tein sitten siitä, että miten ne yhdistyy. Esimerkiksi niin, että voiko roolin tehdä puhtaasti fyysisenä ilman minkäänlaista tunnetta, vai tuleeko se tunne sieltä väkisin ja entä jos tekeekin vähän niin kuin hahmometodin kautta. Se oli aika laaja aihe, mutta kuitenkin pelkkää pintaraapaisua vain”, toteaa Emmi.

Oletko opiskellut joskus jotain muutakin? ”En ole, mutta mua kiinnostaisi kyllä opiskella jotakin. Mua on aina kiinnostanut yhdistää lapsi-ja nuorisotyö, mielenterveystyö ja teatteri, ja mä oon miettinyt ohimennen aina välillä jotain sosionomiopintoja tässä ohessa. Kun mä löydän jonkun väylän, et miten mä saisin ne yhdistettyä niin, että pystyisin opiskelemaan ja samalla tekemään tätä työtä, niin mä ehdottomasti toteuttaisin sen. Se saattaa tosin olla aikuisemman Emmin juttu...”

Millä alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi tällä alalla, eli onko sinulle vaihtoehtoa B? ”Mä luulen, että mä olisin aikoinaan lähtenyt ulkomaille. Voisin ihan hyvin olla delfiininhoitajana jossain. Voisin myöskin olla lentoemäntä tai joku matkailualan yrittäjä. Nyt kun miettii, että jos mä en olisi päässyt Nätyyn, niin voi olla että mä olisin pyrkinyt opiskelemaan psykologiaa tai sosiaalialaa. Mulla oli silloinkin vaihtoehtoja ja mulla on niitä edelleen!”

Oletko ollut ns. ”oikeissa töissä”? ”Mä hain itse töitä Muumimaailmasta 12-vuotiaana ja pääsin sinne, ja sitten mä olen tehnyt pizzaa mun sukulaisten Kuunari-ravintolassa Taivassalossa ja baaritöitä oon tehnyt myös. Sit oon siivonnut viikon Ruotsinlaivoja. Oon ollut myös teatterissa teatterisihteerinä, lipunmyynnissä, tehnyt kirjanpitoa ja sellaista.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Mulla ei ole tähän kyllä mitään hirveän sielukasta vastausta. Mä haluan kertoa tarinoita. Mä liputan hitaan ja maltillisen elämän puolesta. Teatteri on ihmiseltä ihmiselle ja kiireestäkin huolimatta siinä on jotenkin säilynyt sellainen käsityön ja ihmistenkesken tekemisen meininki. Ja se yhteisöllisyys, mikä teatteriensembleissa parhaimmillaan syntyy on ihan huikeeta!”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Mä ihailen kaikkia sellaisia näyttelijöitä, jotka ovat olleet uskollisia itselleen ja tehneet omanlaistaan uraa. Tää on sellainen ammatti, jossa joutuu väkisinkin tekemään töitä, joita ei välttämättä haluaisi tehdä, ja silti ne ihmiset säilyttää oman taiteilijuutensa.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Nopeasti tulee heti mieleen Martti Suosalo, hänellä on hieno tapa näytellä. Hän tekee niin pienesti ja kuitenkin todella koskettavasti. Ja sitten Ryan Gosling, koska se on niin kuuma! Näillä mennään”, Emmi hehkuttaa.

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Kauheen vaikeita kysymyksiä sulla! Mä ihailen Paula Vesalaa suunnattomasti muusikkona ja mä haluaisin esittää hänen kanssaan jonkun hänen tekemänsä biisin, koska ne tekstit vaan on niiiiin hienoja.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö? ”Olen näytellyt Turun Nuoressa Teatterissa, Åbo Svenska Teaterissa, Työviksessä, Teatteri Sudessa ja Vartiovuoren kesäteatterissa. Me tehtiin vuonna 2008 sinne Samppalinnan ravintolan terassille Nuoren Teatterin tuottamana Turku-Tukholma – musiikkihupailu/farssi, jonka ohjasi Mika Eirtovaara, ja se on ollut hauskin proggis missä mä oon ikinä ollut. Se kesä oli todella hulvaton ja se juttu oli todella hauska, ja se myikin hyvin. Se on jäänyt mieleen sellaisena erittäin onnistuneena ajanjaksona. Sitten voisin mainita sen Elokuun Työviksessä vuonna 2010, se oli mun työharjoitteluproggis ja sitä kautta mä myöskin sain tän mun työni eli vakituisen paikan. Ja tietenkin toi Next to Normal myös, se oli niiiin huikee. Sellaista musikaalia ei varmaan enää koskaan tule omalle kohdalle. Tollaisia musikaaleja on ylipäätään aika vähän, ja meillä oli kyllä ihana työryhmä. Ai niin ja sitten se Infernal Musical-hevimusikaali! Meitä oli 60 henkee ja nuorin oli 10-vuotias. Se oli kans ihan huikee ja ainutlaatuinen kokemus”, Emmi muistelee kaiholla.

Free vai kiinnitys, ja miksi? ”Mä halusin kiinnityksen opiskelujen jälkeen sen takia, että mä pääsisin työhön ja työrytmiin kunnolla käsiksi heti, ettei tulisi pitkiä taukoja. Oon saanutkin tehdä hirveen ihania rooleja ja koko ajan on ollut töitä. Enemmän ja enemmän mua on alkanut mietityttää myös se, että voisko sitä välillä olla free. Mä oon ollut aika ehdoton siinä, että kiinnityksellä aina vaan, mutta oon myös miettinyt, että välillä olisi ihanaa tehdä omilla ehdoillaan enemmän. Se tarkoittaisi sitten kokonaan freelanceriksi jäämistä”, Emmi pohtii.

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Ei mitään tiettyä, mutta mä haluaisin esittää psykologisessa mielessä jotain todella julmaa ihmistä. Jotain todella ilkeetä. Mä haluaisin tutkia sitä, että miten sellaisen ihmisen psyyke toimii. Se olisi haastavaa. Mua kiinnostaisi olla sellainen hahmo, jota yleisö ei voi sietää ja johon ei voi samaistua. Se on minusta kiehtova ajatus, että kaikki ihmiset on lähtökohtaisesti hyviä ja ainut mitä syntyessä ei ole on moraali, et se opitaan. Et missä vaiheessa se pahuus sitten syntyy ja miten se kaivetaan roolityössä esiin niin, että itse ymmärtää sitä henkilöä. Äärimmäisen kiehtovaa!”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”Sellaisia pieniä katumuksen hetkiä tulee silloin, kun olen todella väsynyt ja tätä työtä kun ei oikein voi tehdä puoliteholla. Tää ammatti voi myös negatiivisella tavalla imaista sut mukaansa, jos et pidä huolta siitä, että on myös muuta elämää. Mutta en mä koskaan ole katunut sillai, että mä miettisin lopettamista. Väsyneenä vaan tulee sellaisia ajatuksia, että olisi sitä kai helpompiakin tapoja leipänsä hankkia.”

Mikä on parasta teatterissa/työssäsi? ”Parasta on kollegat ja sitten se, että koska mä oon kova innostumaan, niin aina kun aloitetaan uusi proggis, mä en pysty kunnolla edes nukkumaan kun oon niin innoissani. Mä toivon, että se innostus säilyisi ikuisesti. Ne aloitukset on jotenkin niin mahtavia ja kun mä oon niin kärsimätön, koska se on mun luonteessa ja vaikka oonkin rauhoittunut iän myötä, niin se on jotenkin ihanaa kun asiat, proggikset ja työryhmät muuttuvat koko ajan, et se ei käy missään kohtaa puuduttavaksi.”

Entä miinuspuolia? ”No hankalat työajat, mutta jos harjoituksista puhutaan, niin kyllä iltaharjoituksissa tapahtuu enemmän. Illassa on jotain sellaista henkistä magiikkaa. Taidetta syntyy iltaisin jotenkin helpommin. Tää vaan on niin kokonaisvaltaista! Tää on ihanaa, mutta tavallaan taas pahinta ja parasta.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mä inspiroidun siitä kun mä saan rauhoittua. Mä oon ruvennut ottamaan itselleni sellaista unelmoimis-ja oleskeluaikaa. Että saa välillä vaan olla. Se on yllättävän vaikeeta, mutta mä yritän aktiivisesti etsiä tilanteita, missä mä voisin rentoutua. Hiljaisuus inspiroi mua ja positiiviset ihmiset. Mä saan hirveesti voimaa ihmisistä, jotka näkee pienissä asioissa kaunista ja haluan itse olla myös sellainen ihminen, ja olenkin!Haalin ympärilleni ihmisiä, jotka näkee arjessa kauniita asioita, koska tää elämä on ihan tarpeeksi vaikeeta muutenkin. Järki ja hulluttelu voi olla myös samassa päässä!”

Kärsitkö ramppikuumeesta/esiintymisjännityksestä? ”En enää, kouluaikojen proggiksissa mä olin paljon hermostuneempi, koska mä otin sen opiskelun niin tosissani, että se kääntyi sellaiseksi, että mua jännitti koko ajan. Olin koko ajan hermostunut ja nykyään mä olen vain innostunut. Kyllä mua totta kai jännittää ensi-illoissa, mutta se on enemmänkin sellainen positiivinen asia, mua alkaa hikoiluttamaan ja pulssi nousee. Oon pyrkinyt siihen, että mä teen niin hyvän taustatyön ja niin hyvän harjoituskauden, että mun ei tartte jännittää siellä lavalla olemista. Sinne meneminen jännittää, mutta se oleminen ei.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja tai rutiineja, joita toistat ennen esitystä? ”Mä tykkään tehdä mun oman maskin, jos se ei oo haastava. Voi olla niin, että kun mä olen vasta kaksi vuotta ollut töissä, niin se rutiini ei sillai ole vielä kauhean vankka, niin mä tarviin mun oman keskittymisajan. Mä tarviin 15-20 min ennen esitystä niin, että olen ihan yksikseni. Riippuu tosin jutusta, mutta esim. ennen Next to Normalia mä tein tosi paljon kaikkea henkistä valmistautumistyötä. Kotona tein äänenavaushommat pitkän kaavan mukaan ja sellaista.”

Kerro joku kommellus! ”Niitä on tapahtunut niin paljon, että mulle ei nyt äkkiseltään tuu mitään muuta mieleen kuin harrastajateatteriajoilta sellainen, kun oltiin aloittamassa Prinsessa Ruususen läpimenoa ja prinssin pitäisi tulla eikä sitä ala kuulumaan, ja sitten prinssin pää tulee vaan näkyviin ja sanoo ”Mä en löydä mun housuja!” Ja sitten kesäteatterissa on käynyt usein niin, että tekniikka kaatuu, eli mikrofonit ja musiikit lakkaa toimimasta, ja se on aina hauskaa kun pitäisi alkaa improamaan jotain. Musta toi on kans teatterin suola tavallaan, kun aina voi sattua jotain.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Mä en ikinä unohda sitä hetkeä kun mä pääsin kouluun ja kun mun nimi sanottiin. Meillä oli klo 12 infotilaisuus niille, jotka oli päässy kouluun ja mä heräsin Työviksen vierailijakämpässä jo klo 5 ja lähdin vaan käveleen kaupungille ja hymyilin vaan ja kuuntelin Rajattomien Kevät-levyä, ja olin metrin maanpinnan yläpuolella. Sit mä muistan kun mä sain mun ekan koirani Penin, olin silloin nelivuotias. Meistä on sellainen kuvakin, jossa mä ratsastan sillä ja mulla on inkkarimekko päällä ja sillä on inkkaripäähine. Ihana, vahva muisto!” Emmi herkistyy.

Tulevia roolejasi? ”Mulla tulee syksyllä 2013 kaksi ensi-iltaa, eli Hiljaiset sillat ja Ihmisellinen mies. Marraskuussa ruvetaan sitten harjoittelemaan kolmatta juttua, joka on keväällä 2014 ensi-illassa. (huom. Kerjäläinen ja Jänis) Sit sain pari kuvauspäivää yhdestä komediasarjasta, joka on ihan mielenkiintoinen myös ja saan kokemusta kameratyöskentelystäkin. Niin ja helmikuussa 2014 tulee ensi-iltaa uusi Kummeli-elokuva, jossa olen myös mukana!”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain itse? ”Ohjaaminen ei niinkään, mutta mua kiinnostaa kyllä käsikirjoittaminen. Mä oon aina kirjoittanut paljon ja koen olevani kielellisesti aika lahjakas. Mä opin kieliä aika nopeasti ja tykkään leikitellä kielen kanssa. Mä oon kirjoittanut Kuustosen Minkan kanssa yhtä sketsijuttua, joka tosin on nyt vähän jäissä kun meillä molemmilla on niin paljon töitä. Ja oonhan mä ollut mukana Samppalinnan ravintolan terassin kesäteatterijuttujen käsikirjotustiimissä ja se on ollut kyllä hirveen hauskaa myös.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Se vähän vaihtelee. Mä olen ollut aina vähän harmissani siitä, että mulla ei ole lempinimeä ja siitä, että mulla ei ole mottoa. Mä koen, että niin kauan kuin mä olen vaiheessa mun elämäni kanssa, niin kauan mulla on aikaa etsiä itselleni oma motto!” Emmi summaa.

Mistä haaveilet? ”Matkustamisesta ja siitä, että pysyisin työlleni uskollisena. Että mulla olisi taloudellinen mahdollisuus olla vapaa tekemään just sitä mitä mä haluan.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Vituiksmän. Ai Kaukosen Miskakin haluaisi olla se. Taitaa olla joku turkulaisten erityispiirre se, he heh! Joku asenne elämään. Haluaisin olla joku sellainen teleporttisankari, joka pystyy siirtymään minne haluaa!”

Jos saisit viettää päivän miehenä, miten sen viettäisit? ”Mä ajaisin mun parran, haluaisin tietää miltä se tuntuu.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Mä ottaisin hyvän kirjan ja pelikortit. Ruuaksi ottaisin döner-kebabia ja juomaksi kylmää maitoa.”

Jos voisit palata menneisyyteen aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen, minne matkaisit? ”Mua kiinnostaa ja kiehtoo Egypti ja faaraoiden aika, menisin sinne katsomaan kun pyramideja rakennetaan.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Me

Mistä sanasta pidät vähiten? - Rääkätä

Mikä sytyttää sinut? - Hymy

Mikä sammuttaa intohimosi? - Negatiivisuus

Suosikkikirosanasi? - Vittu! Eiku kulli! (molemmat huudetaan kovaa ja seurauksena hillitöntä naurua pitkään...)

Mitä ääntä rakastat? - Aaltojen kohinaa

Mitä ääntä inhoat? - Herätyskelloa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Tuomari

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvä Emmi!