Sivut

maanantai 3. helmikuuta 2014

Tampereen Les Mis - uusintareissu

Viime torstaina tuli käytyä uusintareissulla Les Misérablesin parissa Tampereella. Ensimmäisen kerranhan kävin paikalla syyskuisessa ensi-illassa ja silloin jo aavistelin, että tulen katsomaan toisenkin kerran. Alkuperäinen juttu löytyy tämän linkin alta.

 Nyt istuin permannolla suhteellisen takana, ja kokonaisuus näkyi siitä kyllä huomattavasti paremmin kuin parvekkeelta yläviistosta, jossa ensi-illassa istuin. Permannolta tosin ei ainakaan minun paikaltani nähnyt ylhäältä saapuvia hahmoja, ääni kyllä kuului muttei tiennyt kenelle se kuuluu.

 Laatu loistaa kyllä, ei voi muuta sanoa. Pieniä vaihdoksia ensemblessakin havaitsin, mukana oli ainakin Mikael Saari, joka suureksi ilokseni oli myös piispan roolissa. Ihana Saara Lehtonen oli jälleen Éponine, Fantinena Ele Millistfer, jonka aksentti särähti korvaan taas kerran. Oletin näkeväni/kuulevani Javertin roolissa tällä reissulla Sören Lillkungin, mutta paikalle pelmahtikin Jonas Saari, ja hyvä niin. Ensimmäisellä reissullani barrikadeille nousevat nuorukaiset olivat suosikkejani, mutta kyllä se Javert vei nyt pisteet kotiin. Aivan jäätävä suoritus! Alkoi ihan harmittamaan, että Javert heittäytyy sillalta alas. Toivottavasti seuraavassa musikaaliroolissaan mies pysyy hengissä loppuun asti...

 Gavroche sulatti sydämeni ihan täysin! Arvid Lundén hurmasi kyllä nyt niin, että oksat pois. Pienessä miehessä oli karismaa niin paljon, että ihan huimasi! Ja mikä ääni! Minusta tuli Arvid-fani kertaheitolla.

 Ja kyllä, tällä kertaa Thénardierina kukkoili Ville Majamaan sijaan Risto Korhonen, jonka roolisuorituksen eritoten halusinkin nähdä. Risto oli kyllä kärppämäinen, ruumiinkieltään enempi hyödyntävä ryökäle, mutta huvittavista eleistään huolimatta oli jotensakin valjumpi kuin Ville. Oli kuitenkin kiva nähdä tämäkin versio.

 Puunkaataminen oli rasittavan hidasta edelleen eikä se Jean Valjean löytänyt taaskaan sopivaa paikkaa haavoittunutta Mariusta selässään rahdatessaan, mutta muuten ei ollut kyllä moitteen sanaa tässä. Taidanpa mennä katsomaan vielä kolmannen kerran, kun tätä herkkua nyt on tarjolla vielä ja porukassa niin monta hyvää tyyppiä, joita minullakin on ollut ilo ja kunnia haastatella.

Korhonen ryöstöpuuhissa / (c) Harri Hinkka, TT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).