Haastattelussa Hiski Grönstrand

Hiski Grönstrandin tapasin lokakuun puolivälissä 2013 Lahden Cumuluksen Huviretki-ravintolassa, West Side Story-esityksen jälkeen. Tapaaminen alkoi varsin erikoisesti, sillä ensinnäkin tilasimme valkosipulietanoita ja toisekseen, lähistöllä olevassa pöydässä isohko seurue lauloi antaumuksella ”Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän” ja me yhdyimme omassa pöydässämme lauluun mukaan. Kymmenkunta minuuttia meni lähes hysteerisissä merkeissä, kunnes rauhotuimme ja pääsimme aloittamaan varsinaisen haastattelun...

Vuonna 1984 syntynyt Hiski on horoskoopiltaan kaksonen. ”Joutsan metistä mä olen kotoisin, Keski-Suomesta. Äidilläni on siellä islanninhevostalli, Saaga-talli. Nyt elokuusta lähtien on asuttu Lahdessa. Tampereella olen asunut myös, ennen Nätyä kävin Suomen Teatteriopiston vuoden kurssin. Kuusi vuotta vierähti Tampereella, jonka jälkeen muutimme Jyväskylään ja sieltä tänne.”

Mitä harrastat? ”Soitan kitaraa aika paljon, teen myös biisejä. Kitaran lisäksi osaan soittaa bassoa ja rumpuja vähän. Salilla tulee käytyä nykyään. Se innostus lähti Jyväskylästä, näyttelijä Hannu Lintukosken kanssa bodattiin esitysten aikana lavan sivussa kulissipainoilla, punnerrettiin ja kahvakuulailtiin. Lintukoski toimi siellä mun personal trainerina. Jotenkin siitä touhusta innostu.”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä erityistaidoiksesi/vahvuudeksesi? ”Ei mulla oo oikein mitään sellaista, mä teen kaikkea vähän. Vähän laulan, vähän soitan, vähän tanssin. Ei mulla ole yhtä tiettyä erityistaitoa, et osaisin vaikkapa jonglöörata. Osaanhan mä vähän ratsastaa, tai ainakin pysyn kutakuinkin hevosen selässä! Ja sitä taitoahan tarvii näissä teatterihommissa ihan jatkuvalla syötöllä. Aina mun allani on korskea ori, hahhah! En osaa ratkaista rooleja millään muulla tavalla, antakaa mulle nyt se hevonen!” Hiski nauraa.

Minkä taidon haluaisit osata? ”Kyllä mä haluaisin osata laulaa paremmin. En ole vaan ottanut asiakseni opetella sitä kunnolla, että menis laulutunneille ja opettelisi tekniikkaa yms. Se on jotenkin mennyt mulla aina fiilispohjalta. Kyllä mä sen vielä joskus opettelen, jotenkin se on vaan jäänyt. ”

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia? ”Ei ole kyllä muita. Luovaa porukkaa löytyy kyllä, kuten valokuvaajia, piirtäjiä ja pöytälaatikkorunoilijoita.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Mä pystyn määrittelemään tämän aika tarkastikin jopa. Mä suoritin jotain lukion äidinkielen rästikurssia siten, että kävin katsomassa esityksiä Jyväskylässä ja kirjoitin niistä sitten jotain. Väkisin siis, koska mut pakotettiin sinne. Siellä pyöri Kaisa Korhosen ohjaama ”Täällä Pohjantähden alla”, nelituntinen spektaakkeli. Se esitys kolahti muhun ihan täysillä! Se oli kokonaisvaltaisen elämys, jota en unohda ikinä. Tuntui, etten ollut enää sama ihminen kun esitys päättyi. Silloin mulle tuli ensimmäisen kerran ajatus, että nyt mä oon löytänyt jotain sellaista, joka mua oikesti koskettaa”, muistelee Hiski.

”Lapsena koulussa mä olin aivan täysi pelle, kaikki yläasteet ja lukiot vielä. Olin jatkuvasti ongelmissa ja ulkona luokasta, tein kaikenlaisia älyttömiä tempauksia. Mulla oli pari kaveria, jotka keksi niitä ja mä sitten toteutin. Eli tavallaan ihan samaa hommaa, mitä mä nyt teen ammatikseni!” Hiski toteaa nauraen ja samalla etanapannut saapuvat pöytään.

Hiski ja etanat :) / (c) Teatterikärpänen

Oliko kouluaikoina mitään näytelmäkerhoja tai vastaavia? ”Joutsassa ei muistaakseni ollut paljoa mitään nuorisoteatteritoimintaa tai semmoista, taisi olla kesäteatteri mutta se oli enemmänkin aikuisille. En tosin olis teini-ikäisenä mihinkään semmoseen suostunut menemäänkään, vaikka olis ollutkin. En ole siis koskaan harrastanut näyttelemistä, olen vain opiskellut sitä ja tehnyt ammatikseni.”

Eli mitä alan opintoja olet käynyt? ”Olin siellä Suomen Teatteriopistossa Komediateatterilla ensin sen vuoden, ja kaikkihan haki sieltä sitten Nätyyn ja TeaKiin ja ajattelin, että kai minunkin sitten pitää hakea. Pääsin sitten suureksi yllätyksekseni heti ensiyrittämällä Nätyyn. Vuosi oli 2006. Valmistuin sitten vuonna 2011.”

Mikä oli lopputyösi aiheena? ”Se oli näyttelijän suhde yleisöön, et miten yleisöä voi käyttää mukana esityksissä ja hyötyä sen olemassaolosta. Pohdin sitä suhdetta monestakin eri näkökulmasta.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Siltojen alla varmaan...En kyllä osaa yhtään sanoa. Kaikki ajatukset ja suunnitelmat oli kylla aika sekaisin silloin kun se teatterikärpänen puraisi siellä Jyväskylän Pohjantähdessä, kun se valaistuminen tavallaan tuli. Ennen sitä en kyllä yhtään tiennyt, että mitä haluaisin elämältäni, tai mikä edes kiinnostaisi. On siis vaikea vastata tähän.”

Miksi olet näyttelijä? ”Siinä se nyt tuli sitten! Kyllä mä vaan rakastan tätä työtä. Rakastan näyttelijän työtä ja teatteria työpaikkana. Siihen vaan kertakaikkiaan jää koukkuun. Rakastan sitä kontaktia ihmisten välillä, sitä energiaa kun mennään lavalle. Se on niin hieno hetki, kun yleisövalo sammuu ja ei ole vielä oikein mitään. Se kestää vain hetken ja sitten vaikkapa joku spotti syttyy ja näyttelijä tulee lavalle. Siinä tilassa ei ole tavallaan vielä yhtään mitään, siinä vallitsee vain sellainen ihmeellinen tunnelma ja lataus. Vähän sama juttu, kun rokkibändi tulee lavalle ja yhtäkään sointua ei ole vielä soitettu, mutta se energia joka siellä virtaa on ihan uskomaton. Ja sit eka biisi lähtee käyntiin ja kaikki ikään kuin räjähtää! Koko tila täyttyy. Olipa muuten omituinen vastaus...” Hiski toteaa lopuksi ja kehuu samalla etanoiden herkullisuutta.

Miten ajatuksesi itse näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Koska pääsin Nätyyn aikalailla pystymetsästä, niin mulla oli silloin vain jotain hataria käsityksiä näyttelemisestä ja näyttelijyydestä. Tarkkaan en tiennyt että mihin oikeastaan olen ryhtymässä. Oli vain jotain mielikuvia ja ennakkoluuloja. Mä olin ennen tosi paljon kyynisempi. Kaikkea kohtaan. Jälkeenpäin ajatellen oon tajunnu, että päästyäni kouluun mua itseasiassa pelotti se, että haluanko mä oikeasti tälle alalle tai osaanko mä edes toimia tässä ammatissa, koska en ollut aiemmin kokeillut koko lajia. Näty kuitenkin hälvensi sitä kyynisyyttä ja pelkoa, ja tajusin että mä haluan tehdä just tätä.”

Onko sinulla mahdollisia esikuvia? ”Näyttelijöistä en oikein halua sanoa, osa niistä kun on mun ystäviänikin ja joku unohtuisi kuitenkin mainita. Mutta ihmisenä ja taiteilijana mä arvostan suunnattomasti Bruce Springsteeniä. Freddie Mercury on sitten toinen.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Kotkan Kaupunginteatterissa, Jyväskylän Kaupunginteatterissa, Tampereen Komediateatterissa, Pyynikin Kesäteatterissa ja Lahden Kaupunginteatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Jotenkin on vaikea näin jälkeenpäin arvioida. Kyllä siihen vaikuttaa niin paljon paitsi se oma onnistuminen, niin myös se, että millaista sitä on ollut tehdä. Nätyllä oli yks juttu – se oli River-tanssiteos. Siinä oli teemana kuolema, laulettiin virsiä moniäänisesti ja tanssittiin. Sen esityksen henki on jotenkin jäänyt mieleeni ihan erityisellä tavalla. Luovemmassa ilmapiirissä en ole koskaan ollut. Oli äärimmäinen luottamus toisiimme ja meidän yhteiseen esitykseen.”, muistelee Hiski.

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Ian McKellen tuli ekana nyt mieleen, olisi huikeaa olla hänen kanssaan etenkin teatterin lavalla.”

Mikä on parasta teatterissa? ”Mä vastaan taas sen energian. Energian, joka on siinä talossa, työryhmässä, yleisössä. Lavalla, kulisseissa, katsomossa. En mä oikein tiedä mistä muualta sitä oikein lähtisi hakemaan. Sitä tunnelmaa, joka teatterissa on esityksen aikana, ei ole missään muualla. ”

Tätä on tässä jo sivuttukin, mutta miten sinä määrittelet sanaparin ”teatterin taika”? ” Se vois ilmentyä vaikkapa siinä, kun jostakin näytelmästä on viimeinen esitys. Sitä esitystä ei tulla enää koskaan esittämään sillä porukalla siinä paikassa, sellaisena. Joko sen näit, tai et nähnyt. Uutta mahdollisuutta ei tule. Jollain tavalla se aina herkistää.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Musiikki inspiroi todella paljon. Hyvät tekstit. Ja ihmiset yleensäkin.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”En mä hirveän pahasti. Totta kai mä sitä vähän poden, mutta en niin että mua alkaisi esimerkiksi oksettaa. Jalat mulla tosin tärisee joskus. Ensi-ilta mua jännittää aina eniten, mutta joskus jännitys saattaa iskeä ihan kesken esityskaudenkin. Se riippuu jotenkin aina siitä, et mikä se itseluottamuksen taso milloinkin on. Tää on kuitenkin niin itseluottamuslaji! Kun on hyvä olo itsensä ja oman näyttelijyytensä kanssa, niin homma on helppoa. Silloin on helppoa mennä siihen epäluontevaan tilanteeseen, jossa seisoo valoissa ja ihmiset tuijottaa. On ihan sama, että mokaako silloin – ei tunnu missään. Sitähän se hyvä itseluottamus osittain on. Itsensä tuntemista oman epätäydellisyytensä hyväksymistä. Armollisuutta itseänsä kohtaan. Silloin ei tarvitse hukata energiaa siihen, että pyrkii jatkuvasti vaikuttamaan paremmalta ja täydellisemmältä kuin onkaan. Mun maailma ei kaadu siihen, että ihmiset näkee et mulla on heikkouksia.”

Onko sinulla omia rituaaleja/rutiineja, joita toistat ennen esitystä? ”Mulla on ehkä se, että mä en pysty eristäytymään pukkariin ja livahtamaan sieltä sitten lavalle, vaan mä haluan olla teatterilla ajoissa ja kohdata työkavereita. Käytän siis ns. luppoaikaa teatterilla ennen esitystä.”

Kerro joku kommellus! ”Kaikennäköistähän aina sattuu. Meillä oli viime syksynä Jyväskylässä sellainen esitys kuin ”Savirannan talossa”. Se oli … aika kulttikamaa, täytyy myöntää. Muodostui klassikoksi, ainakin tekijöilleen. Heh! Siinä oli yks surullisenkuuluisa saunakohtaus, härvättiin siinä etunäyttämöllä ilman rihman kiertämää, minä ja kolme muuta miesnäyttelijää. Se kohtaus saattoi välillä venyä semmoiseksi 10 minuutin sekoiluimproksi, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Pari näyttelijää (Hannu Lintukoski ja Henri Halkola) ottaa sitten siinä eturampissa kaiken ilon irti siitä alastomuudestaan ja kaikesta siitä, mitä Luoja on heille suonut. En nyt viitsi tässä ihan kaikkiin yksityiskohtiin mennä, mutta erityisesti pitää mainita Lintukosken ”helikopteri”. Yleisö ei pysty edes katsomaan, osa on kääntyneenä pois ja osa nauraa kyyneleet silmissä. Mä kattelin sitä touhua ja tajusin, että mulla olisi tässä nyt vielä muutama repliikki sanomatta, mutta eihän niiden sanomisessa ole enää mitään järkeä, ei ne yhdisty enää mihinkään! Turha tässä on enää tän jälkeen mitään juonta yrittää kuljettaa. Mä tein semmoisen päätöksen, mitä en ikinä uskonut tekeväni, eli poistuin kohtauksesta. Nyt riitti! Selvittäkää itte ittenne pois sieltä! Kävelin sit vaan pukkariin. Oon kyllä sitä mieltä, että tein ihan oikean ratkaisun”, nauraa Hiski.

Kerro joku hyvä muisto! ”Mulle valmistujaispäivä oli jotenkin henkilökohtaisesti hieno, silloin oli niin paljon lämpöä, rakkautta ja kummallista haikeutta ilmassa.”

Tulevia roolejasi? ”Tänä keväänä mukana näytelmissä ”West Side Story”, ”Kun tyttö on hyvä” ja ”Kahden ja yhden yön tarinoita”. Ensi syksynä sitten ”Chicago” ja ”Katsastus”.

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi juuri se? ”Mä oon varmaan se Fok-it – sarjakuvan Salaliittosammakko. Se on aika hieno tyyppi, mä arvostan sen näkemyksiä. Perjantaipingviini voisin olla myös.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä lähden shoppaamaan kenkiä, eiks sitä naiset tee koko ajan ihan innoissaan? Haluaisin myös selvittää sen, että mikä siinä pöntön reunuksen ylösjättämisessä ärsyttää naisia niin paljon. Laske se alas, toimita asias ja relaa, hyvä ihminen!”

Jos ihminen vetäytyisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan sitä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Kyllä mä ottaisin kitaran, mä pystyn se kanssa viettämään kyllä aikaani. Ruuaksi ottaisin tummaa olutta ja kauheen määrän näitä valkosipulietanoita. Oli ne niin hyviä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Ei tulisi muuten yhtään mitään siitä, se olisi paskin maja ikinä! Ottaisin Sopranos-dvd- boxin ja punkkua.”

Jos voisit matkustaa aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Menisin Queenin Wembleyn keikalle ´86. Olin silloin kaksivuotias ja mulla ei ollut niin mitään mahiksia päästä sinne...”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Soitan kavereille, et mihin baariin ne meni ja menen sinne juomaan 27 olutta. Ja päden näillä etanoilla kaikille.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Lempeä

Mistä sanasta pidät vähiten? - Armoton

Mikä sytyttää sinut? - Intohimo

Mikä sammuttaa intohimosi? - Intohimottomuus!

Suosikkikirosanasi? - Perkele on hienoin, mutta myönnän käyttäväni v-sanaa eniten

Mitä ääntä rakastat? - Ootas nyt, joku päivä tuli joku kiva ääni ja ajattelin, että pidänpä paljon tuosta, mutta mikä se oli? Se oli vielä sellainen outo ääni. Nyt rupesi oikeesti vaivaamaan! (hysteeristä naurua minuuttikaupalla...) No se on ainakin hyvä ääni, kun kuulee kahvinkeittimen porinan aamulla.

Mitä ääntä inhoat? - Kun hevoset tappelee! Ne kiljuu, se on raastavan kuuloista. Lapsena saatoin herätä siihen yöllä, kun niitten aitaus oli aikalailla mun huoneen ikkunan alapuolella.

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Klassisen musiikin säveltäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Pankkivirkailija tai konttoristi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Saisiko olla valkosipulietanoita ja tummaa olutta?”