Sivut

tiistai 13. toukokuuta 2014

Tarpeettomia ihmisiä / Jyväskylän Kaupunginteatteri

Tarpeettomia ihmisiä / Jyväskylän Kaupunginteatterin pieni näyttämö

Ensi-ilta 24.10. 2013, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Ohjaus Anssi Valtonen

Rooleissa Henri Halkola, Salli Suvalo, Joni Leponiemi ja Tiia Ollikainen (Näty)

 Reko Lundánin kirjoittama Tarpeettomia ihmisiä sai kantaesityksensä KOM-teatterissa vuonna 2003 ja on tekstinä edelleen pelottavan ajankohtainen ja siksi ajaton, ei siis ihme että näytelmää esitetään tälläkin hetkellä useammassakin teatterissa. Jyväskylän Kaupunginteatterin versiosta onnistuin näkemään viimeisen näytöksen, ja onneksi edes sen. Siitäkin on jo liki kaksi kuukautta aikaa enkä ole näköjään pitänyt minkäänlaista kiirettä tämän kirjoittamisen suhteen. Halusin kuitenkin näin jälkijunassa hieman kirjoittaa näytelmästä ja sen aiheuttamista tunnelmista, koska itse esityshän oli loistava.

 Olen nähnyt Tarpeettomia ihmisiä aiemmin Porin teatterissa vuosia sitten, ja varsin erikoisissa merkeissä. Kyseessä oli nimittäin lämmitysharjoitus ennen syyskauden alkua ja pääsin "suhteilla" katsomon puolelle istumaan. Oli siis olemassa mahdollisuus siitä, että ohjaaja keskeyttää homman milloin tahansa, mutta tätä ei sitten tapahtunutkaan ja näin kokonaisen esityksen ilman katkoja. Muistan sen, miten vaikuttunut olin esityksen päätyttyä enkä oikein edes saanut sanaa suustani. Onneksi tästä oli jo useampi vuosi aikaa ja siten näytelmä ei ollut kovin tuoreessa muistissani.

 Kojeistoasentaja Kari (Henri Halkola) saa täysin yllättäen potkut työpaikaltaan. Pätevä, ammattitaitoinen mies muuttuu ensin työnsä suhteen täysin tarpeettomaksi ja ajan kuluessa menettää arvonsa niin miehenä kuin ihmisenäkin. Hän syyttää itseään kaikesta mahdollisesta ja katkeroituminen purkautuu lopulta perheväkivaltana. Vaimo Tuula (Salli Suvalo) saa ylennyksen Siwan myymälävastaavaksi ja urheasti yrittää hoitaa hommansa mahdollisimman hyvin kaikista mustelmista ja muista ruhjeista huolimatta. Tuulan ystävä Petri (Joni Leponiemi) taas on kaikinpuolin mallikansalainen, opettajana riittää töitä ja luottamustoimia joka suunnassa. Mies on burn outin partaalla, liika vastuu painaa ja millään ei jaksaisi hoitaa kaikkia pestejä. Yksi asia kuitenkin jaksaa kiinnostaa ja siihen oivallinen kohde on Siwan uusi kassaneiti Sonja (Tiia Ollikainen). Sonjalla tuntuu olevan tunneälyä enemmän kuin monilla muilla ja järkeviä mielipiteitä, jalat maassa. Suhde varattuun mieheen koituu kuitenkin hänen kompastuskivekseen ja heikko kohta löytyy hänestäkin.

Petri (Joni Leponiemi) ja Kari (Henri Halkola) / (c) Riku Suonio

 Tarpeettomia ihmisiä. Näin jälkikäteen olen hoksannut, että tuonkin sanan voi ajatella kahdella eri tavalla. Hyödyttömiä ihmisiä tai ihmisiä, joilla ei ole tarpeita. Sekä että. Tarpeitahan nimenomaan kaikilla oli. On edelleen. Kuten jo aiemmin totesin, näytelmä on kipeän ajankohtainen tänäkin päivänä. Yhteiskunnan rattaiden pitää pyöriä koko ajan ja kiihtyvällä tahdilla, ihme ettei siinä pieni tavallinen ihminen meinaa niillä rattailla omin voimin pysyä ja kun pudotaan, pudotaan usein todella syvälle ja seuraukset ovat arvaamattomat.

 Kaikista lavastuksellisista ratkaisuista en oikein pitänyt, mutta tässähän teksti ja näyttelijät kantavat. Näyttelijäthän olivat huikean hyviä kaikki, enkä pysty kenenkään suoritusta sieltä erikseen nostamaan. Tasaisen varmaan työtä kaikilta! Hienoa oli se, että esitys oli tuotu pienelle näyttämölle ja kaikki oli jotenkin niin lähellä, että hyvä kun muisti välillä edes hengittää. Moni laittoi hämmennyksestä kättä suunsa eteen, ei uskonut näkemäänsä todeksi. Eipä Tuulakaan näytelmässä oikein uskonut, vaan luotti siihen, että kaikki kyllä muuttuu parhain päin ja pysyy sitkeästi miehensä tukena, vaikka hänestä ei ollut keskustelemaan kuin nyrkkien välityksellä.

Tuula (Salli Suvalo) ja Sonja (Tiia Ollikainen) / (c) Riku Suonio

 En tiedä, miksi näytelmässä ollaan nimenomaan Siwassa, ja sitähän ei voi Reko Lundánilta enää kysyä (rip). Ehkäpä se tuntuu jotenkin maanläheiseltä, helposti lähestyttävältä, tutulta ja turvalliselta? Ja kuitenkin siitä huolimatta niidenkin seinien sisäpuolella sattuu ja tapahtuu, ihan niin kuin kodissakin, jonka pitäisi olla myös tuttu ja turvallinen paikka. Tämä puoli näytelmästä on kolahtanut erityisellä tavalla, sillä itsekin olen kyseisessä ketjussa töissä, olin jo silloin kun ensimmäistä kertaa tämän Porissa näin. Tietysti miettii muutamia asioita niin, että "eihän meillä noin tehdä" eikä myymälän arki ole tuollaista, mutta mitä sitten? Sehän tässä ei ole tärkeintä, vaan nämä ihmiset ja heidän tarinansa ja kohtalonsa.

 Esityksen päätyttyä katsomossa oli pitkään hiirenhiljaista. Aplodien vaimennuttua seurassani ollut mieheni katsoi minua pitkään vakavana ja sanoi "huh huh, olipahan se".

 Olipahan se. Täydet viisi tähteä *****.

Jyväskylän esitykset tosiaan jo päättyneet, mutta tämä näytelmä kannattaa ehdottomasti tsekata, jos sattuu missä tahansa muualla kohdalle.

(näin esityksen pressilipulla)

2 kommenttia:

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).