Täynnä elämää / Circus Maximus

Täynnä elämää / Circus Maximus

Ensi-ilta 2.5. 2014 KokoTeatterissa Helsingissä, kesto noin 1h 5min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus Jyrki Pylväs

Ohjaus Perttu Leinonen

Valo-ja äänisuunnittelu Jere Kolehmainen

Lavalla Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen

 Circus Maximuksen tuottama "Täynnä elämää" kulkee myös alaotsakkeella "Balladi Jyri Honkavaarasta". Jyri Honkavaara (1960-1997) tuli tunnetuksi etenkin pihtiputaalaisen Ratsia-bändin laulajana ja biisintekijänä. Ratsia voitti Rockin SM-kilpailujen uuden aallon sarjan vuonna 1979 ja bändi kolusi menestyksekkäästi pari vuotta Suomea ristiin rastiin, jonka jälkeen hajosi. Ratsian jälkeen Jyri Honkavaara vaikutti myös monissa muissakin bändeissä. Tarinoita ja legendoja tästä persoonasta riittää, ja "Täynnä elämää"-esityksen tekstipuoli perustuukin lukuisiin haastatteluihin. Musiikkipuoli onkin sitten "sitä itteään", ja lavalla pistävät itsensä likoon Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen.

 Viikkoa aiemmin osallistuin toisen produktion ensi-iltaan, ja siellä salamat räpsyivät heti ovella. Ensi-iltaväki oli varsin julkkispitoista ja tunsin oloni hieman ulkopuoliseksi siinä porukassa. Nyt KokoTeatterin ensi-iltaan saapui salintäydeltä sangen kirjavaa porukkaa ja vaikken ketään tunnistanutkaan, tunsin silti olevani enemmän "omieni joukossa" ja rennompi. Paikalle tultiin katsomaan kiintoisaa esitystä, ei esittäytymään itse ja siinä on jotenkin vissi ero. Monenlaisille ensi-illoille on kuitenkin paikkansa ja aikansa, eipä siinä mitään, mutta ymmärtänette pointin tässä. Ja väkeähän totisesti saapui paikalle jopa niin paljon, että lisätuolit olivat tarpeen ja osa istui lattiallakin eikä silti ollut moksiskaan. Loistavaa oli myös se, että paikalla oli todella paljon miespuolisia katsojia.

(c) Mitro Härkönen

 Kuultuani ensimmäisiä kertoja tästä proggiksesta viime vuonna luulin, että Tomi heiluu Honkavaaran roolissa lavalla ja Antti hoitaa muut pestit. Väärä luulo! Tomi ja Antti vuorottelevat eri rooleissa ja aluksi tämä saattaa hiukan hämmentää etenkin tämänkaltaisiin ratkaisuihin tottumatonta katsojaa, mutta pian jutun ytimestä pääsee kyllä jyvälle ja se imaisee mukaansa. Ja tarinahan kulkee kuin se legendaarinen nelostie, päästä päähän ja ylhäältä alas ja toisinpäin. Muistonsa Jyristä kertovat niin entiset bändikaverit, tyttöystävät kuin velikin. Jokaisella on omanlaisensa muisto, eikä aina niin ruusuinen. Muisto kuitenkin, myös lämmin. Kaikista näistä yhdessä muodostuu jonkinlainen käsitys siitä, että millainen mies oli Jyri Honkavaara. Vai muodostuuko sittenkään? "Kaikki tietää sinut, mutta kukaan ei tunne", toistelee omassa elämässään itsensä epämääräiseksi sivulauseeksi ja ulkopuoliseksi tunteva mies itse. Selkääntaputtelijoita riittää ja jokainen haluaa oman palasensa, ja kun kaikki ovat oman osuutensa saaneet, mitä jää jäljelle? Katsojakin pysyy skarppina, kun välillä Jyrinä toimii pelkkä mikkiständi tai nahkatakki, ja saapa yksi yleisön edustajakin kokea sen, miltä tuntuu saada potkut bändistä.

(c) Mitro Härkönen 

Antti ja Tomi lavalla muodostavat hyvin tasavahvan parin, ja antavat toinen toisilleen heittoja ja koppeja vuorotellen. Kummallakin on omat hetkensä huvittaa katsojia tai vetää ilmeet vakaviksi. Voi sitä intoa, millä alaikäinen rumpali (Antti) tarinaansa kertoo ja vitutusta, kun isä ei päästäkään alkukarsintoihin mukaan. Loistava oivallus käyttää dialogin vastaparina soitinta, pointti tuli kyllä selväksi, että ei mitään asiaa Jyväskylään. Parhaat naurut taisi irrottaa ne kuuluisat SM-kisat, jossa selostaja esittelee turmeltuneen nuorison edustajina pihtiputaalaisen Raatsia-orkesterin. Tai kokoelma erinäisistä keikoista mitä kummallisimmissa paikoissa. "Sirpa on kuollut, mutta musiikki elää ... hyvät naiset ja herrat, seuraavaksi Ratsia!" Soitto soi, ollaan sitten T-kaupan avajaishässäköissä tai mansikkakarnevaaleilla. Ihmekös tuo, että tappotahti alkaa ennen pitkää kypsyttämään ja on uudistumisen aika. Ja se soittohan muuten SOI, jalka vispaa väkisin ja osa laulaa mukanakin, pään nyökytellessä tahtia hyväksyvästi.

(c) Mitro Härkönen

Uusi aalto ja punk pyyhkäisi isolla kädellä 70-luvun loppupuolella, meikäläinen se kuunteli niihin aikoihin c-kasetilta äidin Finnhitsejä. Myöhemmin tuttavien luona on tullut kuunneltua jos jonkinmoista "vanhan liiton" meininkiä ja hämeenlinnalaisena en ole voinut välttyä Ämy-festareilta, jossa uudetkin sukupolvet vannovat Ratsian nimeen. Itselleni kyseinen bändi ja sen keulahahmo on pysynyt kuitenkin näihin päiviin asti täytenä mysteerinä, kunnes näin tämän! "Täynnä elämää" teki valtaisan vaikutuksen minuun, sillä siinä yhdistyvät tietyt elementit, joilla on suorin tie minun ja takuulla muidenkin sydämeen : musiikki ja teatteri. Tämä proggis on myös osoitus siitä, että etukäteen ei aiheesta tarvitsekaan tietää yhtään mitään, jotta voisi esityksestä nauttia. Tämä lisäksi herätti mielenkiinnon tutustua kohteeseen ja hänen tuotantoonsa tarkemmin. Avoimin mielin ja asenteella! Ja asenne ja kunnioitus huokuu tekijäryhmästäkin.

 "Ei ihminen lakkaa olemasta, jos sitä ei vaan näy missään". Ei niin. Tämä ei ollut mitään eliittiviihdettä, tämä on omanlaisensa kulttuuriteko, ja odotettu sellainen. Myös ajankuvaa c-kasettineen kaikkineen. Jotenkin uskon, että esitys toimii vielä paremmin klubeilla ja pienemmissä mestoissa, jonne se ensi viikolla lähtee kiertelemään. Esityskalenteri löytyy täältä. 

Täydet viisi tähteä Täynnä elämää -proggikselle. Hienoa työtä ja odotukset täyttyivät *****.

ps. Helsinkiin mielettömässä räntäsateessa enskaripäivänä saapuessani jotenkin sydämessä läikähti, kun kelistä huolimatta muutama sitkeä tyyppi seisoi urheasti Eduskuntatalon portailla mielenosoituksessa, käsissään valtava lakana "Nato vittuun Suomesta". Asenne ratkaisee...

(näin esityksen kutsuvieraana)