Sivut

perjantai 22. elokuuta 2014

Haastattelussa Anneli Ranta

 Anneli Rannan tapasin elokuun puolivälissä 2014 Cafe Esplanadissa Helsingissä, ja kahvilan sulkeuduttua jatkoimme jutustelua läheisellä puistonpenkillä.

Vuonna 1955 syntynyt Anneli on horoskoopiltaan neitsyt. ”Alavudelta oon kotoisin ja kävin ylioppilaaksi asti kouluni siellä. Muutin kirjoitusten jälkeen heti Tampereelle. Tällä hetkellä asun sekä Tampereella että Helsingissä. Pitempiä aikoja oon asunut myös Turussa, jossa olin kuusi vuotta teatterissa kiinnityksellä vuosina 1985-91.”

Mitä harrastat? ”Voi, todella paljon kaikkea! Joskus oikein ihmettelen, että miten kaiken oikein ehdinkin. Tanssin puolelta salsaa oon harrastanut jo usemman vuoden ajan, miehenikin kanssa jo kymmenisen vuotta ja sitä ennen omin nokkineni. Nyt ollaan ruvettu lisäksi harrastamaan kilpatanssiakin. Mä oon myös innokas kuntosalillakävijä, käyn kaikilla mahdollisilla ryhmätunneilla etenkin talvisin. Kun on epäsäännöllinen työ, niin mulle sopii sellainen kuntokeskus, jossa on joka päivä aina jotain meneillään. Olen varsin kaikkiruokainen siis tämän suhteen. Lisäksi oon intohimoinen hiihtäjä. Kesäisin melonta on mulle todella rakas harrastus ja purjehduskin. Hyvin liikuntapainotteisia harrastuksia mulla siis. Oon aina ollut hyvin urheilullinen, nuorena tuli urheiltua kilpaakin. Lajeina oli 400 m ja maastojuoksu. Isäni oli hyvin urheilullinen ja opetti minutkin urheilemaan. Mä oon kova penkkiurheilija myös! MM-jalkapallostakin taisi jäädä vain pari ottelua näkemättä. Kerranhan mä myöhästyin töistäkin, kun niin innokkaasti seurasin talviolympialaisia ja olin mennyt sekaisin omista aikatauluistani. Onneksi sillä kertaa sattui työtkin olemaan myöhässä", Anneli naurahtaa.


”Meidän ammatissa toki lukeminenkin on tärkeää, ja sillekin löytyy aikaa varsinkin talvisin. Tällä hetkellä mulla on menossa Riikka Pelon ”Jokapäiväinen elämämme”, se tuntuu todella kiinnostavalta. Kirjallisuus on kyllä lähellä sydäntäni.”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä vahvuudeksesi? ”Monipuolisuus on ilman muuta mun vahvuuteni, pystyn tekemään sekä komediaa että draamaa. Laulan myös kohtuullisen hyvin ja mulla on vahva tanssi. Pystyn tekemään liikunnallisia juttuja, eli sillä puolella ei tule kovin helposti esteitä vastaan. Harvoin tulee vastaan sellaista, mitä en voisi tehdä. Pystyn tekemään sekä isolla lavalla että tv:ssä. Ilmaisussa vaaditaan erilaista asennoitumista.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Akrobatia! Mä oon aina innostunut myös, jos eteen on tullut joku taistelukohtaus, niitähän naisille tulee harvemmin vastaan ja mulla on myös sellainen olo, että meidän teatterikouluaikoina sekä akrobatia että näyttämötaistelu jäi vähemmälle huomiolle ja se, miten niitä pystyisi hyodyntämään arjen työssä. Tietysti ikuisesti toivoisin, että olisin parempi puhetekniikassa tai parempi laulaja. Oon hyväksynyt tietyt rajat. Tää ammattihan on loputon, koskaan ei ole valmis. Se on loputon arsenaali, mitä kaikkea mäkin haluaisin vielä oppia esimerkiksi ihan näyttelijäntyöhönkin liittyen. Tän työn siivellä voi tulla mukaan kaikenlaista, eli opettelet jonkun tietyn taidon roolia varten ja sitten se viekin mennessään. Melonta tuli mun elämääni juuri siten!” Anneli intoilee.

Onko suvussasi muita teatterialalla olevia? ”Ei, mutta musiikki on ollut hyvin tärkeä etenkin isäni puolen suvulle. Isäni oli hyvä laulaja ja soitti kitaraakin, aina soi musiikki kaikkialla. Hänen isänsä taas oli kuuluisa kanteleenrakentaja ja kulki ympäri Pohjanmaata esiintymässä kanteleen kanssa. Isän veli soitti viulua ja sisar oli erittäin hyvä laulaja. Isän puolelta mulle on tullut musikaalisuus ja musiikin rakastaminen. Mä olen sitten ainut, joka on suuntautunut teatterin pariin.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Siskoni on mua kahdeksan vuotta vanhempi ja hän opiskeli Tampereen Yliopistossa. Siellä oli taistolaisliike voimissaan silloin ja olin siinä sitten ikään kuin siivellä. Mukana oli ikäisiäni tyttöjä, joista tuli tosi hyviä kavereitani. Tytöt olivat kauhean innostuneita teatterista ja niiden kautta mäkin innostuin sitten. Teatteri oli kiinnostanut mua aiemminkin, yhden luokkatoverini kanssa olimme suomenkielen opettajamme lempilapsia, koska kirjoitimme itse näytelmiä ja esitimme niitä juhlissa. Tampereen ystävien kanssa ruvettiin sitten myös käymään teatterissa kovasti. Näyttelijöistä Kari Kihlström oli suuren palvonnan ja rakkauden kohteemme, hän oli Työviksessä silloin ja Karia käytiin usein katsomassa. Kaikki me kolme tyttöä halusimme teatteriin itsekin; kahdesta tuli näyttelijä ja yhdestä tutkija.”

”17-vuotiaana pyrin ensimmäisen kerran Tampereelle opiskelemaan näyttelijäntyötä ja pääsin kolmanteen vaiheeseen. Helsingissä putosin heti. Aloin opiskella sitten muuta Tampereen yliopistossa ja olin lopputyötä vaille valmis nuorisotyönohjaaja. Seuraavan kerran kun Tampereelle pyrittiin, niin pääsinkin sitten sisälle. Vuosi oli 1977 ja valmistuin 1981. Niihin aikoihin koulutus oli nimeltään Tampereen Yliopiston neljäs näyttelijäkurssi, ja silloin loppututkinto ei ollut yliopistollinen vaan erillinen. Mä tein myöhemmin teatteritaiteen maisteritutkinnon, eli valmistuin maisteriksi vasta vuonna 1995. Opiskelin myös hiukan filosofiaa, siitä olen saanut tähän ammattiini hyvää pohjaa myös. Loputtomasti oon opiskellut myös kieliä, etenkin ranskan kieli on ollut mulle ikuisuusprojekti. Vaikka kuinka sitä opiskelen, mä oon aina samalla alkeellisella tasolla, heh. Laulua oon opiskellut myös yksityisopettajan johdolla.”


Onko koskaan käynyt mielessäsi, että tekisit kenties jotain muuta? ”Mä kyllä koko ajan luennoin, oon sitä tehnyt jo vuodesta 1997. Vedän esiintymiskoulutusta ja luovuuskoulutusta, vuorovaikutuskoulutusta...Perttu Pesän kanssa olen kouluttanut aiemmin, mutta nyt ei oikein aikataulut ole osuneet kohdalleen joten olen tehnyt yksin. Kovin paljoa en ole pystynyt viime aikoina tekemään, koska Salkkarit on työllistänyt mua niin hyvin. Koulutus on kyllä ihan mahtavaa, on hienoa tavata ihmisiä, jotka eivät ole teatterialalla. Se on niiiiin terveellistä, ahaa-elämyksiä tulee joka kerta. Olen niin kiitollinen siitä mahdollisuudesta tavata näitä ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan.”

Miksi olet näyttelijä? ”Hyvä kysymys. Oon pohtinut sitä paljon ja mä luulen, että siinä on yhtenä tekijänä tämä suomalaisuus. Meille ei ole oikein suotavaa ilmaista kauheasti itseämme ja se herättää kunnioitusta, että olet vähän pidättyväinen kaikessa suhteessa. Näyttelijät on vähän eläväisemmän sorttisia. Se on sisäinen tarve! Mulla täytyy olla joku paikka, missä mä pääsen purkamaan sisintäni ja ilmaisemaan sitä jotenkin muuten, kuin pitämällä kaiken sisälläni. Toinen analyysihän on sitten se, että tullakseen näyttelijäksi sinulla pitää olla joku trauma. Niin on minullakin. Isäni teki itsemurhan kun olin 16-vuotias ja se on tietenkin ollut minulle koko elämäni mittainen trauma, josta en kunnolla parane koskaan. Siihen aikaan ei ollut kriisiterapiaa enkä oikein voinut puhua asiasta kenenkään kanssa, vaikenin. Sisälläni oli olemassa valtava määrä tunnetta, jonka halusin jakaa maailmalle. Ikuinen jakaminen siitä, että tunnistaa sen miltä tuntuu kun ihmistä on satutettu todella kovasti. Ollaksesi näyttelijä sulla pitää olla tunnemaailma, jonka avulla kykenet empatiaan. Sulla pitää olla mielikuvitusta myös. Harvoin näyttelijöitä tulee niistä, joilla elämä on ollut liian helppoa. Mun kohdallani nuo kaksi asiaa on just näin ja mulla on aavistus, että niissä piilee syy siihen, miksi olen näyttelijä.”

Mikä on ollut tärkein oppi urallasi ja keneltä/mistä sen olet saanut? ”Olen kyllä oppinut moneltakin. Vanhemmiten oon oppinut sen, että tämä on yhteistyötä ja on tärkeää ottaa toiset ihmiset huomioon. En pysty sanomaan että se olisi tullut joltain tietyltä, vaan se on tullut tässä pikku hiljaa matkan varrella mukaan. Mulla on ollut niin monta opettajaa ja siltoja oon ärhäkkänä pohjalaisena poltellut minäkin takanani, mutta oon oppinut, että jos sä tuet toista, niin se on aina sulle, se ei oo koskaan sulta pois. Koskaan ei myöskään kannata kadehtia toista. Oon huomannut, että mulle on näin vanhemmiten tullut varsinkin se, että koitan nuoria kovasti tukea. Mulla on paljon nuoria kavereita ja se ei ole multa pois, että ne on nuoria. Mä opin heiltä elämänvoimaa ja mun ei tarvitse ajatella, et tuo nuori vie mun hommani. Salkkareissa varsinkin yhteistyö on hyvin tiivistä ja siellä olen oppinut toisten ihmisten huomioonottamista.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Ehdottomasti teatterikoulusta alkaen mun suosikkeja on olleet Judy Dench ja Helen Mirren, he ovat mulle todella suuria esikuvia ja olen nähnyt molemmat livenäkin. Suomessa on niin, että maakunnissakin on takuulla loistavia näyttelijöitä, mutta helposti suosikit nousee niistä, jotka ovat paljon esillä ja täten sanon, että ihailen todella paljon tällä hetkellä Krista Kososta. Hän on niin monipuolinen, aito, rohkea ja taitava. Martti Suosaloa ihailen myös valtavasti.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt pitempiä aikoja? Varmasti olet vieraillut monessakin, mutta missä kauemmin? ”Pisimmät työni olen tehnyt Tampereen Teatterissa, Turun Kaupunginteatterissa ja Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa. Kabaree-tyyppisiä juttuja oman ryhmän kanssa oon tehnyt myös paljon ja ravintolateatteria. Runoesityksiä olen tehnyt myös ja varsinkin Sanna Majanlahden kanssa.”

Mitkä ovat olleet itsellesi tärkeimmät roolityöt? ”Turussa olin Mathilda Wrede Jussi Kylätaskun näytelmässä ”Haapoja”, se on ollut mulle todella tärkeä rooli ja muutenkin loistava juttu. Subrettirooli operetissa ”Mustalaisruhtinatar” oli mulle myös mielettömän tärkeä, koska mä ajattelin, että en ikinä pystyisi laulamaan mitään operettia. Mulle kuitenkin annettiin se tehtävä ja pärjäsin siinä oikein hyvin. Se oli mulle myös tärkeä piikki, että lähdepäs opiskelemaan laulua. Tampereen Teatterissa Frenkell-näyttämön avajaisiin ranskalaisohjaaja ohjasi ”Epärakkautta”-nimisen näytelmän ja mulla oli siinä monia rooleja. Se oli mulle mahtava kokemus ja etenkin se ohjaaja, olin hiljakkoin valmistunut teatterikoulusta silloin ja koko se prosessi oli huikea. Olen Tampereen Teatterissa tehnyt myös Époninen roolin Suomen ensimmäiseen versioon ”Kurjat”-näytelmästä. Teatterikoulun jälkeen minä hullu tein monologin, joka pohjautui Willy Kyrklundin ”Solange”-teokseen. Mieheni dramatisoi mulle siitä jutun, ja siitä tuli myös todella tärkeä juttu uralleni. Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa ”Käärmeennahkatakki” ja ”Maria Callasin Mestariluokka” ovat olleet mulle myös todella merkittäviä. Nämä ovat olleet teatterin puolelta mun tähtihetkiäni”, Anneli muistelee.


 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Javier Bardem kelpaisi kyllä, samoin George Clooney. Komeita miehiä ja loistavia näyttelijöitä molemmat. Kevin Spacey myös! Colin Farrell, Colin Firth! Naisista Helen Mirren, Judy Dench, Meryl Streep... Tässä maailmassa haluaisin näytellä yhdessä Ola Tuomisen kanssa!” Anneli hehkuttaa.

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Placido Domingon kanssa laulaisin Toscasta jonkun yhteisen aarian. Ja Ola Tuomisen kanssa haluaisin laulaa kappaleen Summerwine.”

Miten sinä määrittelisit sanaparin ”teatterin taika”? ”Taikaa on silloin, kun juttu vie täydellisesti mukanaan. Viimeksi mä olen kokenut teatterin taikaa Tampereen Teatterissa, jossa näin Juha Hurmeen ohjaaman näytelmän ”Suomalaisten puolustus” Rakastajat-teatterin vierailunäytöksenä. Se oli niin monitasoinen ja näytelmässä oli huippu sisältö. Se oli hauskaa, älykästä ja taitavaa. Mä menin ihan polvilleni! Ei ole kysymys siitä, että onko näytelmä uusi tai vanha, jostain syystä ohjaaja on saanut siihen sellaisen maailman, joka vaan tulee läpi ja mä unohdan ihan kaiken! Se on parasta mitä ihmiselle voi tapahtua! Tuonkaltaisen esityksen jälkeen on välillä ihan uusi ihminen, on kuin olisi ollut pitkällä matkalla.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mua inspiroi ihmiset, jotka on tehny töitä sen eteen, että me ollaan nyt tässä. Ne antaa itsensä siihen tilanteeseen mun kanssani täydellisesti. Hauskuus inspiroi mua myös. Vaikka tehtäisi surua tai murhetta tai itkua, niin ihminen osaa olla sen kaiken sisällä niin, että yhteinen tekeminen on hauskaa, koska siitä syntyy ihme. Se inspiroi mua työssäni kaikkein eniten. Mulle on kauhean tärkeää se, että ihmisellä on huumoria.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Ehdottomasti kyllä. Aina kun mä menen tekemään töitä, oli se sitten luento tai näyttelijäntyö kameran edessä, niin se pistää adrenaliinin liikkeelle. Muutenhan siitä ei tulisi yhtään mitään. Mulla tapahtuu se, että mun kädet kylmenee ja jos mä jännitän vielä vähän enemmän, niin käteni on lisäksi hikiset. Mulla vaan tapahtuu se niin, toiset kuumenee. Lisäksi jos jännitän, niin sydän hakkaa kovaa ja suuta kuivaa. Vedän itse jännitykseen liittyvää koulutustakin ja tiedän sen, että kaikkia jännittää. Oon oppinut suhtautumaan siihen niin, että jaahas mua jännittää nyt, okei, mä en kuole tähän vaikka mua vähän jännittääkin. Se kuuluu tähän hommaan.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja tai rutiineja, joita toistat ennen esitystä? ”Mulla on tiettyjä lauluharjoitteita, joita teen jos mun pitää laulaa. Lisäksi voimistelu on aivan ehdoton juttu, ei kovin pitkään. Yritän rentouttaa itseni, pyörittelen hartioitani ja saan itseni lämpimäksi. Salkkarit on mun päivätyöni nyt ja siinä ainut homma on se, että mun täytyy olla siellä kuvauspaikalla tosi ajoissa. Mä en koskaan halua mennä ihan viimetipassa kohtauksiin, vaan mun pitää olla siellä paikalla hengailemassa kulisseissa hyvissä ajoin ennen omaa kohtaustani. Mä oon siinä maailmassa, ja sit mun on helppo aloittaa. Mä en voi suoraan vaan kävellä kohtaukseen. Yleensäkin oon sellainen, että tykkään olla hyvissä ajoin paikalla. Jos menen pitämään luentoa, niin saavun paikalle vähintään tuntia ennen. Oon joskus myöhästynytkin, mutta silloin on kyse ollut väärinkäsityksestä.”

Kerro joku kommellus! ”Tulee ekana mieleen ”Sainks mä?”-esitys... siinä vaiheessa oli mukana Jerry Mikkelinen, Emilia Pokkinen ja minä. Kesken esityksen kävi yhtäkkiä niin, että Emilia hyppäsi kaksi kohtausta eteenpäin ja mä menin aivan täysin shokkiin. Mä en kyennyt tekemään yhtään mitään! Mulla oli silloin kavereitakin katsomassa ja jälkeen päin juteltiin ja kerroin mitä oli tapahtunut, niin se oli kuulemma näyttänyt siltä, että olin mennyt johonkin ”tilaan” ja että se kuului näytelmään mukaan. Muistan, että vajosin tuoliin ja katsoin Emiliaa, että ”Auta nyt mua! Mä en osaa sanoa mitään!” Siinä oltiin sit hetki hiljaa, ja sitten meidän valo-ja äänimies pelasti meidät tuomalla Jerryn mukaan kohtaukseen. Tuo on hyvä esimerkki siitä, miten katsojat kehittelee päässään tarinan kun kohtauksessa ei ollut päätä eikä häntää. Ne mun kaveritkin aatteli vaan, että mun roolihahmoni on nyt tuollainen.”

Kesällä olit mukana Aurinkorinteen Kesäteatterissa Joensuussa ”Albatrossi ja Heiskanen”-näytelmässä. Syyskuun alussa tulette vierailemaan Hämeenlinnan Verkatehtaallakin, eikö totta? Kertoisitko vähän tuosta näytelmästä ja sen synnystä. ”Mielelläni! Birgitta Putkonen soitti mulle viime lokakuussa ja sanoi haluavansa minut mukaan. En ollut pitkään aikaan tehnyt mitään kesäteatterissa ja se vaikutti aika kivalta, koska produktio olisi kompakti kuukausi. Kaksi viikkoa harjoiteltaisiin ja kaksi viikkoa esitettäisiin. Suostuin sitten mukaan. Hämeenlinnassa aloitettiin ja siitä yhdentoista päivän kuluttua Joensuussa oli jo ensimmäinen yleisö! Lähestulkoon jokaisen kappaleen sisällä oli stemmat, eikä todellakaan mitään helppoja stemmoja. Parangon Antti oli tehnyt niiiin upeat sovitukset ja sattui semmoinen porukka, että todella tehtiin ympäripyöreitä päiviä. Täydellisesti omistauduttiin proggikselle. Koskaan aiemmin en ollut tehnyt Salmisen Epun, Mastomäen Turkan enkä Tiaisen Jarkon kanssa. Putkosen Birgitan kanssa olin tehnyt aiemminkin, samoin kuin ohjaaja Kuikkaniemenkin. Oli mahtava tutustua uusiin tyyppeihin, ja tietysti mukana oli myös Suvi-Maaria Virta, joka on Joensuun Kaupunginteatterista. Ihan mahtava porukka! En tiennyt näytelmää aiemmin eikä Junnu Vainion tuotanto ollut mulle tuttua, joten ihan kaikki piti opetella. Etäisesti tiesin muutamia kappaleita. ”Albatrossi ja Heiskanenhan” ei ole oikeastaan näytelmä, vaan se on konsertti ja siellä on siteeksi repliikkejä välissä. Lauluista pitää löytää ”se juttu”, et miten näytelmä etenee. Palautteiden perusteella aika hyvin onnistuttiin siinä tarinankuljetuksessakin. Bändihän on ihan huikee ja sovitukset on todella hyviä! Niin lahjakkaat ihmiset tosiaan inspiroi mua; hyvällä asenteella, lämmöllä ja huumorilla tehdään koko ajan.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Mä omaa isääni ihailin valtavasti ja hän oli vaatturi ja rakasti pukeutua hyvin, ja mä olen aina ihaillut miesten pukuja, niin mä luulen, että mä haluaisin pukeutua erittäin tyylikkäästi. Hankkisin tyylikkään miesten puvun ja nauttisin siitä, että miltä tuntuu miehenä pitää pukua. Olisin pukumies, lähtisin tyylikkäänä kaupungille kävelylle ja ihmiset katsoisivat, että siinä vasta tyyliä!”

Jos ihminen vetäytyisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ihanaa ruokaa täytyy olla mukana. Siellä olisi huippukeittiö kaasugrilleineen ja mä laittaisin siellä hyvät kalat ja salaatit joka päivä. Hyviä juustoja, viiniä. Hyvä viinikaappi pitää olla myös. Paljon luettavaa, musiikkia (kantria, bluesia, oopperaa, kitaramusiikkia ainakin). Helppoa ranskankielistä kirjallisuutta ja oppikirjat myös. Rakastan vaatteita, eli mulla täytyy olla siellä mahdollisuus pukeutua hyvin. En olisi verkkareissa siellä. Joogamatto pitäisi myös olla, jos tulee tarve harrastaa jotain liikuntaa esim. pilatesta tai joogaa. Niillä pysyy kunnossa. Hyvä sänky pitäisi olla! Iso sänky, jossa olisi ihana iso kasa pehmeitä tyynyjä.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Menisin tapaamaan Jeanne d´Arcia. Miten hän johti joukkoja, se olisi mieletöntä nähdä. Huikea tyttö! Millainen on ollut yhteiskunta silloin ja miten hän on pystynyt ylittämään kulttuurin ja miehet niin, että johtaa heitä kaikkia ja on rohkeampi kuin yksikään mies koko porukassa. Todella kiehtova hahmo!”

Onko jotain muuta, mitä ehdottomasti haluaisit kertoa itsestäsi? ”Haluan sanoa sen, että olen mummu! Se on elämäni suurin rooli. Ihanaa kun on lapsenlapsi ja ihanaa kun on saanut vanheta. Mä haluan kertoa myös sen, että mä en haluaisi olla minkään muun ikäinen kuin mä oon nyt. Oon onneksi oppinut sellaisen läksyn, että mä en haikaile nuoruuttani. Ihanaa, että mä saan olla tämän ikäinen!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Äiti
Mistä sanasta pidät vähiten? - Idiootti
Mikä sytyttää sinut? - Ystävyys
Mikä sammuttaa intohimosi? - Ilkeys
Suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Placido Domingon ääntä
Mitä ääntä inhoat? - Narisevaa ovea
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Balettitanssija
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Roskakuski
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa Anneli, ihanaa että olet täällä!

ps. Annelin nettisivuille pääset tästä linkistä ja Instagram-tili löytyy nimellä Anneli Ranta.

Tekstin kuvat Annelin omia, haastattelun aikana tuli liian hämärää, jotta oma kuvaamiseni olisi onnistunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).