Haastattelussa Riku Nieminen

Riku Niemisen tapasin kesäkuun puolivälissä 2014 Ravintola Sävelessä Helsingissä.

Vuonna 1986 syntynyt Riku on horoskoopiltaan skorpioni. ”Kajaanista oon kotoisin ja kyllä, tarvittaessa väännän murretta kovastikin. Bändikavereiden kanssa etenkin, he kun on melkein kaikki pohjoisesta kotoisin, joten murre tulee esiin tiettyjen ihmisten parissa. Tällä hetkellä asun Helsingissä Töölössä, oon asunut täällä noin yhdeksän vuotta. Muualla en oo asunut, tulin Kajaanista suoraan Helsinkiin”, kertoilee Riku.

Mitä harrastat? ”Harrastan liikuntaa eri muodoissa, esimerkiksi pelaan lätkää Urheilu-ja raittiusseura Zoomissa. Lisäksi käyn pelaamassa kavereiden kanssa sulkapalloa Kisahallilla, salilla käyn ja futista olen alkanut nyt pelaamaan joukkueessa nimeltä FC Grunge. Muusikkokavereitteni innostamana olen mennyt mukaan. Seinäkiipeilyäkin harrastin aiemmin, mutta se on jäänyt nyt vähemmälle, koska oon yrittänyt yhdistää siihen aina tietynlaisen sosiaalisenkin puolen. Yksinkiipeily ei oikein innosta ja on tosi harvassa ne tyypit, jotka harrastaa sitä.”

Mites nämä bändihommat on tulleet mukaan kuvioihisi? ”Ne alkoi aika ärhäkästi noin vuosi sitten ja pari vuotta sitten startattiin. Mulla oli silloin Rajamaan Ylerminkin kanssa duo, heitettiin peräti yksi keikkakin. Se duo on nyt sit jäänyt. Mulla oli myös Profeetta-niminen pumppu, sekin jäi. Neljän ässän tyyppien kanssa on nyt väännetty tietysti Neljää ässää ja lisäksi on K!NG-orkesteri. Päädyin näihin siten, että heidän kanssaan tuli hengattua tosi paljon ja meininki oli niin mainio, että ajauduin mukaan. K!NG:in levy tulee ulos 29.8. ja sen jälkeen keikoille. Neljän ässän kanssa mennään Bremeniin La Strada-festivaaleille, se on kansainvälinen katutaidefestivaali. Siellä on sirkusta, musiikkia ja mitä kaikkea nyt kadulla voi olla. Viime vuonna siellä oli liki 80 000 kävijää, että se on aika iso tapahtuma. Neljällä ässällä on omat nettisivut (tämän linkin alta löytyy) ja K!NG:illä on fb-sivu ja YouTube-kanava. Twitteriä ja Instagramia päivitellään myös.”

K!NG:issä soitat rumpuja? Mitäs kaikkea Neljässä ässässä, ja entä muut soittimet? ”No siinä mä soitan perkussioita, laulan ja huudan kazoo-pilliin. Lisäksi mä osaan soittaa kitaraa, pianoa ja bassoa, ja vähän trumpettia. Ne on mun vahvimmat instumenttini. Teatterissakin olen soittanut rumpuja parissakin proggiksessa Kajaanissa ja bassoa soitin Ryhmäteatterin Tuntemattomassa sotilaassa, olin tokana kesänä eli 2008 siinä mukana Määtän roolissa.”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi? ”No, ammatillisessa mielessä mun vahvuuteni on monipuolisuus – osaan tanssia, soittaa instrumentteja, laulaa ja jonkunverran näytelläkin. Syvyyttä ei ole päässyt hirveästi vielä syntymään just sen takia, että mulla on kaikki ovet jotenkin auki. Mun ammattitaitoni on oikeastaan siinä, että multa irtoaa mukiinmenevästi tosi paljon eri asioita, mutta en ole missään ihan huippuhyvä. Erityistaidoksi voisin sanoa fyysisyyden ja ilmeitähän mä osaan tehdä aika hyvin. Ääntäni osaan myös käyttää, olen menossa tässä dubbaamaankin kohta.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata, vai onko kaikki opittavissa tarpeen tullen? ”Mä haluaisin osata piirtää, oon tosi huono siinä. Kyllä mä Pictionarya osaan pelata ja tikku-ukkoja piirrellä, mutta siihen se sitten jää. Kyl mä luulen, että ammatillisessa mielessä mä pystyisin ottamaan kyllä haltuun aika montakin eri asiaa, jos olisi pakko”, Riku pohtii.

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei löydy kyllä. Mun isosetäni, eli isän äidin veli, oli toimittaja ja hän on kirjoittanut romaanin. Äidin puolelta on muusikkoutta kyllä ja laulumeininkiä, mutta ei sellaista, että oltaisi leipätyössä taiteilijana. Toivottavasti en nyt unohda ketään, ettei joku pahoita mieltään...”

Niemisen Riku / (c) Teatterikärpänen

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä/esiintymisestä? ”No esiintynyt oon niin kauan kuin muistan. Tykkäsin aina tosi paljon kaikenlaisista roolileikeistä ja peleistä, joissa sai olla erilaisissa rooleissa. Tykkäsin myös tanssia, se oli mun ensimmäinen ilmaisumuotoni. Sitten mukaan tuli harrastajateatteri Kajaanissa ja sitten instrumentit, ja sit leffat ja tv-sarjat. Eteen päin on menty progressiivisesti. 9-vuotiaana mä päätin, että musta tulee näyttelijä ja sillä tiellä on oltu siitä lähtien. Koulussakin oli muinoin jotain näytelmäkerhoja, muistan hämärästi yhden videoklipin, jossa olin mukana näytelmässä. Joulu-ja kevätjuhlanäytelmiä oli myös, mutta mä lauloin lähinnä, koska olin musiikkiluokalla ja kuorossa mukana. Harrastajateatterissa olin siis ja 11-vuotiaana olin Kajaanin Kaupunginteatterissa ensimmäisen kerran ”palkkatyössä” näyttelijänä. Esitys oli Cabaret-musikaali, jossa olin natsipoika. Lauloin, tanssin ja näyttelin.”

Missä vaiheessa päätit hakea TeaKiin? ”Kyllä se oli ihan selkeetä, että yritän sisään heti kuin suinkin pystyn. Viimeinen naula arkkuun oli ne harrastajateatterivuodet ja etenkin Generaattori-kulttuuriprojektin Mahnovitsina-näytelmä, jossa näyttelin Nestor Mahnoa, ukrainalaista vallankumousanarkistia ja talonpoikaa. Me kierrettiin sen jutun kanssa Seinäjoella, Mikkelissä, Helsingissä ja Virossakin. Olin lukiossa niihin aikoihin. Pyrin heti TeaKiin kun kirjoitukset oli ohi, 18-vuotiaana. Pääsin heti ensiyrittämällä sisään vuonna 2005 ja valmistuin vasta 2012. Se venähti seitsemäksi vuodeksi, kun tuli töitä niin paljon.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen nimi oli ”Lopputyö?” ja se käsitteli rahatalousjärjestelmän ja taiteentekemisen problematiikkaa, ja siinä oli ehdotus rahatalousjärjestelmän ulkopuolella olevan autonomisen taideyhteisön/taidelaitoksen perustamisesta/ylläpitämisestä ja siitä, miten se voisi toimia. Siitä mä kirjoitin, ja taiteellinen opinnäytteeni oli Kansallisteatterin HOMO!-musikaali, siinä mulla oli moniakin rooleja. Oli muuten hyvä ja hieno proggis!”

Muut mahdolliset opinnot? Tanssiopintoja kenties? ”Mä tanssin viisi vuotta kilpatanssia ja jazztanssia Kajaanin Tanssiteatterissa ja Kajaanin Casamba-nimisessä ryhmässä kilpatanssia, eli ei mulla mitään ammattitutkintoa ole, mutta olen tehnyt palkallista tanssijan duunia. Mulla oli duetto ”Tulinen tango” Leo Lenkola-nimisen tanssijan kanssa, sen kanssa tuli kierrettyä ennen TeaKia ja TeaKin aikanakin. Sitten meillä oli Herkkä Orkesteri -niminen poppoo, jossa improvisoitiin musiikin ja tanssin keinoin kaikki keikat. Ilkka Tolonen soitti siinä rumpuja, Nicolas Rehn soitti kitaraa ja Elina Manninen ja minä tanssimme.”

Mitä tekisit nyt, jos et olisi tällä alalla? Olisiko jotain vaihtoehtoa B? ”Jos mä en olisi päässyt TeaKiin, niin mä olisin mennyt Rajavartiostoon. Ei, kyllä mä olisin tällä alalla, koska mä olisin pyrkinyt useammankin kerran. Mut jos ei olisi taiteilijuutta vaan ihan jotain muuta, niin voisin olla lääketieteen opintojen parissa. Tykkään tosi paljon eläimistä, eli varmaankin lukisin eläinlääkäriksi itseni”, Riku visioi.

Miksi olet näyttelijä? ”Ykkösvuosikurssilla kun oltiin, niin Leppäkosken Allu piti meille luentosarjan siitä, miten tullaan taiteilijaksi. Lapsuudessa tapahtuu jokin kommunikaatiohäiriö ja normaalia kautta ei saa omaa sanomaansa läpi, vaan se pitää tehdä jollain toisella tavalla. Puhumisen kautta suora informointi omista tunteista tai mielihaluista ei natsaa ympäristön kanssa, ja jotain muuta kautta pitää saada hyväksyntä ja huomio. Jotain sellaista mulla on varmaan käynyt ja olen tehnyt sitä ja saanut kannustusta ja tarpeeksi huomiota. Ja ihmiset eivät ole olleet pahoillaan siitä, että mä olen ilveillyt ja tanssinut ja tehnyt typeriä hahmoja. Jos haluaisin jotenkin yksinkertaisemmin vastata siihen, että miksi näyttelen, niin vastaus on se, että en näe mitään muuta väylää ilmaista itseäni. Lukiossa kirjoitin päiväkirjaani, että ”jos minusta ei tule näyttelijää, niin minusta tulee joku taiteenalan ammattilainen”. Haluan keskustella abstraktisti yleisön kanssa.”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä, vaikkapa siitä hetkestä kun menit TeaKiin? ”En mä tiedä, että onko mulla ensinnäkään ollut koskaan mitään illuusiota siitä, että mitä tää voisi olla, koska mä rupesin tekemään tätä niin nuorena ja näin todellisuutta kulissien taakse. Mulla ei ollut taustaa, että tullaan täysin tietämättömänä pääsykokeisiin ja mitä voisi olla näyttelijän työ, et mennään vaan vaistolla. Ei ajatukseni oo hirveesti siitä muuttuneet – tää on käsityötä ja kaiken voi oppia tavallaan. Se välillä yllättää, kun tää on kuitenkin jollain tavalla kutsumusammatti, et miten nopeasti kutsumuksen tai intohimon tekemiseen voi menettää. Miksi tehdä ”vähän sinne päin” asiaa, joka ehkä alussa on tuntunut intohimolta? Sitä näkee tämän tästä. Se ei liity mitenkään siihen, että ei olisi taitotasoa, vaan yksinkertaisesti viitseliäisyyttä ei löydy! Se on yllättänyt mut, et miksi jatkaa, jos se on ihan yks hailee. Mun mielestä näyttelijän ammatti jos joku on semmoinen, että itseään ja taitoa pitää kehittää koko ajan ja haastaa itseään. Mä pyrin koko ajan haastamaan itseäni niin tässä kuin myös muissa asioissa. Esimerkiksi mua pelotti hirveesti ottaa Jekyll & Hyden rooli vastaan, koska mä en itse näe itseäni minään musikaalitähtenä. Hyvinhän se sitten meni, mut kyllä me treenattiin niitä biisejä aika paljon... Joo, ja aika paljonhan tuli palautetta siitä, että hei toihan osaakin näytellä! Moni ei nää Putousta minään näyttelijäntyöllisenä arvona, koska sehän on viihdettä ja komediaa, eli siinähän ei tarvitse näytellä. Sitten vasta näytellään, kun huudetaan ja itketään ja raivotaan”, Riku naurahtaa ja muistelemme hetken mm. Jekyll & Hyden loistokkaita pyroja.

Mikä on ollut tärkein oppi, minkä olet urallasi saanut? ”Tärkein oppi on ehkä se, että kaikkea ei tarvitse ratkaista yksin. Tässä ammatissa jos jossain ei kannata jäädä yksin pyörimään omien ongelmiensa kanssa, vaan kannattaa avata suunsa. Mulla on tendenssi erakoitua ammatin kanssa, mä oon vähän mustasukkainen välillä joistakin asioista. Mä suunnittelen asiat tosi pitkälle jo etukäteen ja esitän omat ideani aika valmiina, ja jos tulee muutosehdotuksia tai kritiikkiä, niin mä otan ne kyllä vastaan, mutta mietin aika usein, että onko ne toteuttamisen arvoisia. Sen oon myös huomannut, että pitää olla tosi avoin, koska et voi nähdä omaa työtäsi ulkoapäin, et edes niin että kuvautat jotain, jos puhutaan tässä hetkessä olevasta ilmaisusta.”

Onko sinulla kenties ollut omia ammatillisia esikuvia? ”Nuorena mun esikuvani oli ehdottomasti Jim Carrey, hänellä on ihan käsittämätön rytmitaju ja fysiikka, ja tosi selvä ilmaisu. Vähän vanhempana rupesin diggaamaan sit Gary Oldmanin töistä ihan valtavasti. Se oli ihan huikea Draculassa ja Léonissa. Kajaanissa oli näyttelijä nimeltä Kari Suhonen, hänen kanssaan sain näytellä niissä molemmissa jutuissa, jotka tein Kajaanin Kaupunginteatterissa. Hän näytteli Smedsin Woyzeckissa ja teki ison vaikutuksen minuun, ja teki myös Brelin biiseihin levyn ja tuotti sen itse ”philcollins”-tyylillä, eli soitti, tuotti ja äänitti kaiken itse. Tällä hetkellä mä pidän tosi paljon esimerkiksi Jonas Saaresta, jonka kirjallisen ja taiteellisen opinnäytteen mä tarkastan. Hän tuntuu tosi tinkimättömältä ja vilpittömältä, ja uskon että hän tulee tekemään tosi ammattitaitoisen ja hyvän uran. Hänellä on tosi kiinnostavia ajatuksia. Tv-puolelta mä ihailin aikoinani tosi paljon Studio Julmahuvia, sitä ennen mä viittasin kintaalla kaikille sketsisarjoille, kunnes sitten 14-vuotiaana näin tämän. Kiinnostuin siitä maailmasta, et ahaa tän voin tehdä näinkin. En oo muuten tähän päivään mennessä nähnyt yhtään Pulttibois-jaksoa tai Kummeli-jaksoa kokonaan. Mulla oli ilo ja kunnia päästä tekemään Julmahuvi-tyyppien kanssa töitä Putouksen ympärillä ja Ihmebantussa, se oli iso kunnioitus ja iso oppi mulle. Niissä oli välittömyyttä ja rentoutta, mutta samalla rautaista ammattitaitoa ja näkemystä, tinkimättömyyttä.”

Ja sitten päästäänkin asian ytimeen...

Mikä on suosikkisketsisi Julmahuvista? ”Touko-Pouko on sydäntäriipivä hahmo ja samalla tosi hauska. Oikeestaan kaikki on omalla tavallaan hyviä, sketseissäkin on omia huumorin alalajeja. Sit tykkäsin tosi paljon niistä virolaisen saippuasarjan näyttelijöistä, joita pidettiin pimeässä kopissa ja rinnastettiin vähän minkkeihin. Tietysti Die Kühe- Ratkaisijat! ”Ich bin A.P. Nikkola. Was!?” Hetken laulu... nehän oli tavallaan vähän Putous-etiäisiä, eihän sitä silloin tosin tiedetty mitä tuleman pitää. Tommi Korpela rokkaa siellä ravintolassa ”mitä ihmeen suolapähkinöitä täällä”, sit ne Vuoden postinjakajat ja muut”, Riku nauraa ja tästä voisi jatkaa vaikka kuinka kauan.

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Kajaanin Kaupunginteatterissa, Kajaanin harrastajateatterissa, Q-teatterissa, Ryhmäteatterissa, Kansallisteatterissa, Lappeenrannan kesäteatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Samppalinnan kesäteatterissa ja Aleksanterin teatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Mahnovitsina on tosi merkittävä ja nousee tosi selkeesti ihan ensimmäisenä mieleeni. Jekyll & Hyde oli selkeä todistus itselleni myös siitä, että pystyn kantamaan ison näyttämön pääroolin. Nää kaksi oikeastaan, siihen väliin mahtuu melkein kymmenen vuotta. Etenkin TeaKissa oli paljon hienoja proggiksia, joissa olen saanut olla mukana. Esimerkiksi Kuusisormiset, joka oli Essi Räisäsen ohjaus ja siinä Tsehovin näytelmiä uudelleendramatisoitiin ja se oli aika kokeellinen ja uudenlainen tapa tehdä. Me esimerkiksi tuotettiin 90 % kaikesta äänimateriaalista itse lavalla ja olimme koko ajan näyttelemässä. Se oli myös iso haaste. Sitten Ilias-näytelmä, johon saatiin tehdä itse taistelukoreografiat ja aikamoinen mylly saatiinkin aikaiseksi ja oltiin kyl aika hapoilla aina esityksen jälkeen. Ja vielä Akse Petterssonin ohjaama Nuoruus ja kiihko, se oli myös hieno.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Ei kyllä oo. Se lähtee enemmänkin mulla siitä, että jos on mielenkiintoinen ohjaaja, miljöö ja teksti, niin siinä on se juju. Ja tässä ajassa oleva teksti etenkin. Jos unelmakomboa aattelisi, niin olisi hienoa päästä vielä joskus Aksen ohjaukseen, koska joka kerta on tuntunut tosi hyvältä ja rennolta, ja esityksestä on tullut aina ihan saatanan hyvä.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Vastaan vaimoni (Annika Poijärvi), mutta kuka sitten hoitaisi lapsia? Mut jos ei tarttis pohtia lapsenhoidollisia asioita, niin vaimon kanssa joku verevä ihmissuhdedraama olisi hienoa tehdä.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Mä haluaisin laulaa ”Elämältä kaiken sain” karaokessa Frank Sinatran kanssa. Olisi hienoa, kun Frank yrittäisi laulaa suomeksi sitä kipaletta.”

Mikä on parasta teatterissa? ”Työntekijän kannalta parasta on yhteisö, ne ihmiset ja se humaaniuden taso, mikä yleensä löytyy suomalaisista teattereista ja teatterintekijöistä. Katsojan kannalta taas parasta on se, että teatteri voi parhaimmillaan olla hirveen vavahduttava kokemus. Viimeksi koin pakahduttavan energianpuuskan, kun näin Puoli-Q:ssa nyt TeaKin N3:lle menevien esittämän demon nimeltä Tapaus Hamlet. Se oli mun mielestäni ihan valmista kamaa festivaaleille, vaikka Eurooppaankin. Todella vaikuttavaa. Se oli hirmu fyysinen ja hienosti näyttelijäntyöhön nojaava juttu.”

Miten määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, missä se sinulle konkretisoituu? ”Se konkretisoituu hetkessä, koska sitä hetkeä ei voi tavoittaa kuuntelemalla biisiä, joka on nauhoitettu tai katsomalla leffaa tai telkkaa. Sä voit haistaa ja kuulla ja joskus jopa maistaa sen näyttelijän, joka on lavalla. Se on tavallaan ajattelua ja ajatusten kohtaamista.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”No juurikin tuollainen Tapaus Hamletin kaltainen itsensä likoon laittaminen ja tinkimätön ja peloton ilmaisu, ja myös tylsyyden hetket arkessa inspiroi mua. Kun on luova ammatti, niin luovuus tarvii myös lepoa ja sitä, ettei tee mitään. Sen takia mä tykkään tehdä paljon monotonisia asioita mökillä esimerkiksi, en välttämättä tietoisesti, mutta se nälkä hakeutuu takaisin ja tunne siitä, että täytyypä mennä taas keskustelemaan yleisön kanssa jostain asiasta omalla taiteella.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Joo, silloin kyllä jos on joku täysin uusi tilanne. Mulla oli esimerkiksi elämäni ensimmäinen stand up-keikka KokoTeatterissa tuossa muutama viikko sitten. Se meni hyvin, kyllä yleisö nauroi. Ainakin hetkittäin. Ei välttämättä mun jutuilleni mutta mulle, joka olikin oikeestaan se pointti siinä. Mun stand uppini ei nojaudu ihan helvetin hauskoihin ja nokkeliin vitseihin vaan siihen, että miten mä ne kerron ja miten mä itse henkilönä ja nimenomaan tunnettuna julkisuuden henkilönä suhtaudun siihen, mitä mä siellä kerron. Aiheet oli aika rajujakin. Joo, mutta silloin mua jännitti. Muistan myös, että kun olin ensimmäistä kertaa Kajaanin Kaupunginteatterin lavalla Cabaret´ssa mukana, niin mua jännitti aivan valtavan paljon joka kerta kun menin lavalle. Nyttemmin sellainen turha jännitys on poistunut.”

Onko sinulla omia rutiineja/rituaaleja, joita toistat ennen esitystä tain esityspäivinä? ”Jokaisessa esityksessä on ollut aina omat tietyt ratansa, mutta mä oon semmoinen, että jauhan paskaa. Mä en ole hiljaa hetkeekään ennen esitystä ja oon varmaan siinä mielessä tosi rasittava. Tykkään olla sillä tavalla auki. Hauskaa pitää olla.”

Kerro joku kommellus. ”Voi näitä on satoja ellei jopa tuhansia kommelluksia. Siinä Mahnovitsina-näytelmässä mulla oli yksi kohtaus, jossa heilun päissäni ja heitän satulan maahan. Se on ensimmäinen kohtaus koko näytelmässä, ja satulassa oli jalustimet irti, eli olin unohtanut ottaa ne ylös ja ne heilui ihan miten sattuu. Sitten kun mä heitin sen satulan, niin toinen jalustimista osui suoraan mua takaraivoon. Aattelin vaan, että kylläpäs oon saanut hyvin lämpöä kun hiki vaan valuu, ja kun kohtauksen loputtua mä menin kulisseihin, niin vastanäyttelijäni sanoo, että ”Riku sulla on kauhea vekki päässä ja siitä tulee ihan hirveesti verta!” Koko toinen puoli päästä oli ihan veressä. Frendini oli katsomassa ja sanoi, että tosi hyvät efektit oli muuten tässä ja veri vaan lensi. Verta tuli päästä koko esityksen ajan. Sit esityksen jälkeen mä menin hirveet meikit naamalla ja osittain roolivaatteissakin Kajaanin keskussairaalan päivystykseen ja ne katsoi siellä, että missähän hevikeikalla tääkin urpo on ollut, hah.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Taas palaan tähän Mahnovitsinaan. Se oli kyllä hieno kokemus, kun oltiin Virossa esittämässä. Ekassa esityksessämme oli 20 ihmistä yli sen kapasiteetin, jonka ne pystyy sisään ottamaan. Sinne mahtui 170 ihmistä muistaakseni. Tokassa esityksessä oli 250 ihmistä kun sana kiiri, että se on niin hyvä. Kaikki nousi lopuksi seisomaan ja taputtamaan, se oli kuin sauna se paikka. Liian pieni paikka ja liian lähellä oli katsomokin, mä yhdessä kohtauksessa heilutin isoa lippua ja se osui eturivissä kaikkia naamaan. Jengi oli vaan jeeeee! Mahtava kokemus.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Yksi ensi kesään liittyvä juttu on , mutta en saa vielä paljastaa siitä muuta. Nyt kesällä näyttelen muutamassa elokuvassa, jotka tulee ripottain ulos 2014-2015 aikana. Tv-sarja Roba jatkuu myös, siihen tehdään vuoden sisällä pari kautta lisää. Syksyllä tehdään bändikeikkaa ja joulukuulle on sovittu yksi stand up -keikkakin...”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain? ”Mä olen ohjannutkin Turkuun Choice-musikaalin ja olen ohjannut Hartwall Areenalle Robinin Pop Shown tuossa muutama vuosi sitten, ja lisäksi ohjasin Elämän kevät -hyväntekeväisyyskonsertin myös Hartwall Areenalle, se tuli Neloselta ulos. Olisi kyllä ihan mielenkiintoista ohjata pieneenkin tilaan, mutta isoon tilaan olen nyt päässyt ja joutunut ohjaamaan toistaiseksi. Käsikirjoittaminen ei ole mun lajini ollenkaan, olisin liian hermostunut.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Nöyränä muttei nöyristellen” oli mun mottoni kun pyrin TeaKiin ja se pätee edelleen. Mä oon nöyrä taiteen edessä, mutta mä en nöyristele kenenkään mielipidettä tai ketään henkilöhahmoa. Mulle on ihan sama vaikka sä olisit Jeesus Kristus, ja jos sä olisit mun mielestä paska tyyppi, niin sit sä oot. Ja jos sun mielipiteet on mun mielestä huonoja, niin sit ne on. Ei sillä oo mitään väliä mistä se tyyppi tulee”, Riku nauraa.

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Kellä olisi helpointa... Karvinen on aika hyvä. Söisin lasagnee ja kiusaisin sitä koiraa.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Tekisin itselleni ensin kaikenlaista hävytöntä, ja sitten.... Siihen se varmaan jäiskin, koko päivän olisin neljän seinän sisällä.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Perheeni ottaisin. Jaa ei saa ottaa? Kauheeta. No, mä ottaisin rummut ja tietokoneen. Eväspuoleksi suklaata ja Mäkikuplan pizzaa. Et tiedä mikä Mäkikupla on? Se on tuossa vähän matkan päässä yksi ravintola ja sieltä saa ihan helvetin hyvää pizzaa. Juotavaksi ottaisin maitoa ja Vitamin Well-juomia, tykkään niistä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Frendejä ja perheen. Meillä on vähän semmoinen puumaja jo se bändikämppä. Kaikenlaisia instrumentteja ottaisin mukaan myös.”

Jos voisit palata aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Haluaisin nähdä Bill Hicksin stand up-keikan, Jiddu Krishnamurtin luennon ja olishan se kova nähdä Manalassa dokaamassa meidän kansallistaiteilijat... Aivan mahtavan siistiä olisi nähdä Hitlerin bunkkerivaiheet, heheh, Mesopotamian ensimmäiset siviilisaatiot, Kiinan muurin rakentamiset... Näitä tilanteitahan on ihan valtavasti! Pyramidit ja muut.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen dubbausstudioon.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Vittu

Mistä sanasta pidät vähiten? - Raha

Mikä sytyttää sinut? - Kyllä-sana

Mikä sammuttaa intohimosi? - Ehkä-sana

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Lapseni ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Remonttimekkalaa

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? -Palomies

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Paskasukeltaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin eletty!

K!NGin videon "Walk with me" pääset katsomaan tästä linkistä.