Sivut

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Suuri Eduskuntauudistus 2015 / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Suuri Eduskuntauudistus 2015 / Hämeen Kuninkaallinen Nukketeatteri

Ensi-ilta 1.4. 2015 Ravintola Birgerissä Hämeenlinnassa, kesto noin 1h 15min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Hannu Räisä ja Antti Kemppainen

Nuket Hannu Räisä

Näyttelijät : Antti Kemppainen, Hannu Räisä ja Taina Maria Savimäki

 Yksi varma merkki eduskuntavaalien lähestymisestä on Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin poliittinen parodia ja yhtä varmasti suuntasin tuttuun paikkaan esitystä seuraamaan. Edellispäivän ensi-iltaan en muilta kiireiltäni ehtinyt, tunnetusti tupa oli ollut silloin täynnä ja tunnelma ollut sangen tiivis.

 Esityksen alkua odotellessa soi Irwinin "Raha ratkaisee" ja sehän sopi tilaisuuteen mainiosti. Reippaampaa menoa tarjosi "Vesivehmaan jenkka", jossa meni nuoret sekä vanhat samanlailla ja niinhän se vaikuttaa politiikassakin olevan. Tämä nukketeatteri tuntuu olevan meikäläiselle ainoa muoto jollain tavalla olla poliittisissa kuvioissa mukana, muutenhan en siitä juuri perusta enkä ymmärrä mistään oikein mitään, se myönnettäköön.

 Aikamoisia karikatyyrejä puoluepomoista nähtiin... Mukana olivat mm. Päivi Räkänen (jolla oli raamattu juuttunut liian lujaa päähän kiinni), Nasse-setää muistuttava Ville Valkoviinistö, Timo Roisi isoine jytkyineen ja tietysti lempparini Paavo Käyränen. Lääkärintarkastuksessa kukin kävi vuorollaan ja ohjelmassa oli myös Kokkisota, jossa melkoista sote-soppaa keitettiinkin.

Pinne ja Pipilä (c) Antti Kemppainen

 Nuket heräsivät mainiolla tavalla jälleen henkiin, Juha Pipilä etenkin oli niin esikuvansa näköinen että huh huh. Antti Pinne (SDP) hoki koko ajan, että "me ollaan hävitty nää vaalit" ja Pipilä (Kesk.) toppuutteli omasta puolestaan, ettei mentäisi asioiden edelle. Uudeksi suosikikseni lennähti piskuinen leppis Carl Facklund (RKP). Tällä kertaa naurusulakkeeni meinasi kärvähtää kohtauksessa, jossa pienpuolueet olivat kevätretkellä tutunnäköisen pylvään kupeessa. Repsottavista muoveista ja FUCC-tekstistä oli helppo havaita, että Kitaluoman henkihän se tolpassa majaili ja herättyään esitti kolme toivetta.

 Suomi-neito makoili henkitoreissaan pötköllään ja kaikki vaan pakoilivat vastuuta. Paikalle karautti kuitenkin pelastava ritari, ja sai neidon elvytettyä varmoilla otteillaan. Loppu onkin sitten historiaa... Muutaman viikon päästä nähdään, miten tässä oikeasti kävikään! Pelottaa jo valmiiksi.

Carl, Ville, Paavo ja Päivi kimppakuvassa (c) Antti Kemppainen

 Ai niin, väliajan tietämillä meille esiintyi tietysti viisuedustajamme Paavo Käyräsen Nimipäivät ja meno oli melkoista. Ja Alexx (vaiko Alexxx) Tumppu tykkää kuulemma tsinuskikarkeista.

 Suuri Eduskuntauudistus 2015 on nähtävissä Birgerissä vielä ainakin 17. ja 18.4. Kannattaa käydä ihmettelemässä itsekin.

 Teatterikärpänen antaa leppäkertulle ja kumppaneille neljä tähteä ****.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).