Mielipuolen päiväkirja / Ryhmäteatteri

Mielipuolen päiväkirja / Ryhmäteatteri

Ensi-ilta 12.2. 2015, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä

Ohjaus Esa Leskinen

Rooleissa : Vesa Vierikko, Minna Suuronen, Taisto Oksanen ja Robin Svartström

 Käsikirjoitus perustuu vapaasti Nikolai Gogolin kertomuksiin Nenä ja Hullun päiväkirja.

 Näytelmä myi loppuun heti kättelyssä, ennen kuin ehdin exceliä sanoa. Harmitti todella paljon, koska minuakin kiinnosti nähdä, mitä tapahtuu kun tukka lähtee Microsoftin pilvipalveluiden pomoksi. Ryhmis reagoi ilahduttavan nopeasti katsojien huutoon ja jatkoi esityksiä ensi vuoden keväälle. Sinne asti en minä malttanut odottaa, ja pelastuksekseni löytyikin Cumuluksen teatteriloma. Ei muuta kuin huone varaukseen ja samalla hoitui teatteriliput haluamaani näytökseen (miksen tätä ole muuten aiemmin hokannut?).

 Päähenkilönä näytelmässä häärää herra A. I. Putkonen (Vesa Vierikko), keski-ikäistynyt keskipääkaljun yllättäen omaava miekkonen. Putkonen on töissä Cooltech-firmassa ja on pitelemätön excel-osaaja ja omasta mielestään tulevaisuuden tekijä. Ylennystä ootellessa... Cooltechin toimari Snushuvud (Robin Svartström) läväyttää pöytään melkoisia organisaatiomuutoksia kaavioineen, katsojaa huimaa moinen koska samalla se on niin totta ja tätä päivää. Porukka painaa niska limassa yötämyöten hommia, toimari lähtee vähän kolopalloa pelaamaan ja vaatimukset sen kun kasvavat. Pitäisi olla tehokkaampi jatkuvalla syötöllä. Välillä tuli sarjakuvan B. Virtanen mieleen.

Nyt lähtee... (c) Mitro Härkönen

 Ylennyshaaveet ovat iskostuneet Putkosen päähän niin syvälle, että pikkuisen alkaa sitten herralla viirata päässä. Ikeassa käydään koeistumassa kaikki tuolit ja haaveksitaan työkaveri Kirstistä salaa, on haaveksittu jo kauan. Sen tietää kopiokoneet ja printteritkin, joiden öisen keskustelun Putkonen myös kuulee.

 Näytelmän parasta antia olivatkin Kirstin (Minna Suuronen) ja Putkosen yhteiset hetket. Jotain sanoinkuvaamattoman herkkää ja surumielistä siinä oli. Ihan teki mieli huutaa Putkoselle, että unohda nyt se Microsoft-päähänpinttymä ja lähde Kirstin kanssa teekupposelle vähän juttelemaan. Mutta ei. Siinä se Afrikan tähti oli Putkosella käsissä, mutta joku muu ehti maaliin hevosenkengän kanssa ensin.

 Mieleeni jäi kovin myös Toton Africa-biisi soimaan ja Taisto Oksasen oivallinen jenkkiaksentti sekä Robin Svartström kitukasvuisena vasemmistolaisena. Olihan se hillitöntä ja absurdia, että tukka pääsi parempiin hommiin. Lopussa vain tuli ihan äärimmäisen surullinen olo, kaikkien ahkerien työmyyrien puolesta. Kenellä tahansa saattaa työelämän paineissa vähän ote lipsua, niin sinulla kuin minullakin.

 Ja olihan Vesa Vierikko aivan mahtava! Mitä älyttömiä ilmeitä etenkin (eturivistä oli antoisaa seurata) ja hämähäkkimäistä liikehdintää hulluuden rajapinnoilla. Vierikkohan viettää tämän näytelmän myötä 35-v taiteilijajuhlaa, ja sitä tämä kyllä onkin. Näyttelijäntyötä parhaimmillaan.

"Mihin katosi tukka!", tuumaa Putkonen. (c) Mitro Härkönen

 Minulla on vähän ristiriitainen olo sitten livekameroiden ja videoiden suhteen. Ekan kerran vastaavaa nähdessäni olin innoissani että jee, kylläpäs on jännää kun ei tiedä mitä ja ketä seuraisi, ja samalla tulee kameranäyttelemisen ja livetilanteen erot selville hitusen. No, nyt sitten katse hakeutui livekuvaan kun mieluummin olisin seurannut pelkästään "sitä itteään" eli näyttelijää lavalla ilman mitään kommervenkkejä. Mutta tavallaan kuitenkin tykkäsin niistä kamerajutskistakin. Ja kissavideoista ja peppuselfieistä.

 Terveisin eräskin senior sales assistant mikälie eli tuttavallisemmin kaupantäti.

Esitykset jatkuvat keväällä 2016.