Sivut

torstai 11. kesäkuuta 2015

Haastattelussa Ella Mustajärvi

'Anne Kotkasta' toivoi jo pari vuotta sitten tätä haastattelua, joten... Ella Mustajärven tapasin huhtikuun puolivälissä 2015 Kotkan Rossossa.

Vuonna 1980 syntynyt Ella on horoskoopiltaan kaksonen. ”Kotoisin oon Vaajakoskelta, Jyväskylän läheltä vaikkakin Helsingissä kävin syntymässä. Lukioon asti asuin Vaajakoskella, sieltä lähdin Tampereelle, sieltä Pietariin, sieltä Helsinkiin ja sieltä Kotkaan. Että semmoinen kierros! Kotkassa oon asunut nyt kaksi vuotta, 2013 alkoi kiinnitys ja sitä ennen vierailin täällä puolisen vuotta”, luettelee Ella.

Mitä harrastat? Tykkään lukea ihan hirveesti ja kaikenlaista. Tällä hetkellä mä harrastan eniten kotia! Kaikenlaista näperrystä ja kukkahommia ja muuta. Johtunee siitä, että muutettiin hetki sitten. Oon harrastanut ratsastusta kymmenisen vuotta aikoinaan ja se olisi edelleenkin ihana harrastus, mutta mahdollisuudet siihen on niin kaukana paikkojen suhteen, ja työajatkin on sellaiset, ettei yksinkertaisesti ehdi missään vaiheessa. Kesällä ajattelin taas käy ratsastamassa ja mulla on ovela suunnitelmakin. Ajattelin ostaa avopuolisoni pojalle synttärilahjaksi alkeiskurssin, ja itse sitten kulkeudun muka vahingossa paikalle myös. Hah! Sithän mä tykkään myös lenkkeillä silloin tällöin. Nyt tosin en voi sitäkään tehdä, koska pari viikkoa sitten mulla murtui varvas ja meni sijoiltaan samaan aikaan. Kävelin in vessan ovea *kops* ja varvas jäi niille sijoilleen. Lääkäriä nauratti kovasti jostain syystä, kun tutkiskeli varpaitani. 'Onpas sulla pitkät ja jännät varpaat, ovatko nämä kaikki kenties murtuneet?' 'Ovat.' No, pari ivää tämän jälkeen mulla jäi jalka oven väliin ja se varvas meni uudestaan... Oon siis hiukan tapaturma-altis”, hekottaa Ella leppoisaan tyyliinsä.

Osaatko soittaa jotain soitinta? En enää. Oon siis Pietarissa käynyt teatterikouluni (Pietarin valtiollinen teatteritaiteen akatemia, olin siellä viisi vuotta) ja toisen vuoden tehtävänä muodostettiin orkesteri. Kesän aikana piti valita itselleen joku soitin ja mä valitsin nokkahuilun. Luulin, että se on helppo soitin ja väärässä olin. Orkesterin tarkoituksena oli hitsata ihmiset yhteen ja opettaa meidät kuuntelemaan toisiamme, se toimi kyllä hyvänä opetusmetodina. Enää en osaa soittaa nokkahuilua, valitettavasti.”

Mitä sanoisit sinun vahvuudeksesi/erikoistaidoksesi ammatillisessa mielessä? ”Mä oon hyvin fyysinen, pystyn tekemään kaikenlaista ja paljon, ja tykkään siitä kyllä. Mulla on tanssi-ja urheilutaustaa. Lisäksi mä olen tarkka. En tiedä tuleeko se mun stanislavskilaisesta koulutuksestani vai ihan omasta päästäni. Koulussa oli lillä melkoista pilkunviilaamista ja pää meinasi räjähtää, mutta mä oon myös hyvin järjestelmällinen ihminen. Heikkouteni on laulutaito, sillä se ei oo järin hy ja laulamista arastelen näyttämöllä eniten. Käyn siksi laulutunneilla. Jaa erikoistaitoja? Teen kuperkeikan ja siitä spagaatin. Oon tehnyt sen myös yökerhojen tanssilattioilla aika usein, ja siitä myös huomaa bileissä, milloin on tietty kulminaatiopiste tavoitettu. Esityksiin oon yrittänyt sitä myös tunkea, huonolla menestyksellä.”

Olisiko laulutaidon lisäksi joku muu taito, minkä haluaisit osata? ”Mä haluaisin osata kunnolla näyttämötaistelua. Oon tehnyt sitä kyllä jonkun verran, ja Oula Kittihän teki taistelukoreografian meidän 'Romeo ja Julia 2'-näytelmään, mutta haluaisin osata sitä oikein hyvin. Kehon-ja mielenhallinta on sii niin mahtavaa. Mä ilmeisesti tykkään kaikenlaisista kurinalaisista asioista.”

Ella teatterin kulmilla (c) Teatterikärpänen

 Mikä on ollut suurin haaste, joka on tullut eteesi näyttelijänä? Kyllä se loppupeleissä oli se Venäjän koulu, in jälkiteen ajateltuna. meinasin tulla sieltä joka vuosi takaisin, mutta en kehdannut koska ylpeys ei antanut periksi. En osannut kieltä aluksi yhtään, olin kolme kuukautta puhumatta enkä pystynyt kenellekään sanomaan edes miltä musta tuntuu. Multa kiellettiin englanninkielen käyttö, onneksi kurssilla oli pari jotka osasi englantia ja ne aina tulkkasivat mulle, mutta sitten yhtenä ivänä sekin kiellettiin. Venäjänkielenopettajani avulla opin sitten pikku hiljaa kielen, mutta kyllä se aluksi oli kamalaa kun en saanut sanotuksi mitään. Kielitaito olikin sitten näyttelijän koulutuksen mukana tullut suurin lahja”, hehkuttaa Ella.
Missä vaiheessa kiinnostuit teatterista/näyttelemisestä? ”Ihan pienestä asti olen ollut kiinnostunut. Mun ini oli biljardiammattilainen ja piti biljardisaliakin jossain vaiheessa, ja isän biljardikaveri oli tarpeistonhoitajana Jyväskylän Kaupunginteatterissa. Sitä kautta saatiin sitten halvempia lippuja ja
80-luvun hitin 'Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen' kävin katsomassa monta kertaa ja mietin jo silloin, että olispa kivaa tuo. Kadehdin mun pikkuveljeäni, koska hänen luokallaan oli yhden näyttelijän tytär ja ne pääsi kulissikierroksille ja vaikka minne. Mua harmitti, koska en itse päässyt sinne ja mua kiinnosti kauheasti, miten ne lavasteet on rakennettu ja miten sinne maailmaan pääsee sisälle. Pikkuveli elvisteli tietämyksellään ja mua otti rankasti päähän. Pienenä olin myös tosi pitkään hyvin ujo, oon mä kyllä vieläkin, enkä uskaltanut pyrkiä mihinkään. Kävin yhden harrastajateatterin pääsykokeissa ja jäädyin siellä ihan täysin, mistään ei tullut mitään. Oon siis vähän myöhäisherännäinen koulun suhteen.Onneksi pääsin sinne Venäjälle ja sehän oli vähän niin kuin viimeinen vaihtoehto mulle, koska olin jo 26-vuotias silloin. Mä vaan jäädyin ja olin rikki ihan kaikissa mahdollisissa pääsykokeissa. Hirveä valmistautuminen ensin ja kaikki kuolee kun pääsee raadin eteen. En meinannut pystyä mihinkään. Mietin jossain vaiheessa, kannattaako tätä hommaa nyt sitten tehdä kun on tällainen pelkuri-urpo mutta toisaalta tiesin, että mä kyllä osaankin. Venäjällä kokeissa kaikki oli jotenkin ihan erilaista. Siellä olet vieraassa maassa ja latelet vieraalla kielellä ulkoa opetellun tekstin, kun et edes periaatteessa ymmärrä mitä
sanot, vaikka tiedätkin mistä teksti kertoo. Se jotenkin vapautti mut, piti mennä kirjaimellisesti rajan yli, että pääsin vauhtiin. Ja hyvä että menin! Oon toisaalta myös iloinen siitä, että pääsin kouluun vasta myöhemmällä iällä, koska parikymppisenä mulla olisi varmaan pää hajonnut. Joittenkin vaan täytyy mennä myöhemmin!”

Tuota kouluahan ennen mä olin harrastajateatterissa, Jyväskylän Työväenteatteriin menin 1997 ja
'Kaunis Veera' oli ensimmäinen juttu, jossa olin tanssijana. Sii teatterissa olin monessakin näytelmässä jatkossa mukana ja loppupeleissä olin varmaan kaikissa mahdollisissa Jyväskylän harrastajateattereissa. Koko ajan oli joku proggis mulla käynnissä, se oli vähän elämäntapakin
niihin aikoihin, koska muuten olin työttömänä. Tampereelle muutettuani olin Ylioppilasteatterissa ja opiskelin vuoden teatterin-ja draamantutkimusta, ennen kuin lähdin Pietariin.”

Olinhan mä toki ala-asteella koulun näytelmissä mukana. Suosikkini on edelleen 'Kevään kukkaset heräävät'-näytelmä, jossa meikäläisen esittämä kevään kukkanen heräsi sillai, että levitin silmäni niin auki että niihin ihan sattui. Äitini oli ylpeänä katsomossa, siellä se tytär ylinäyttelee jälleen, hy hyvä! Liikuntaahan mä harrastin tosi ahkerasti tuolloin, ratsastusta ja koripalloa, ja tanssi tuli mukaan myöhemmin yläasteella”, muistelee Ella.

Mä siis hain monta kertaa tyyn ja TeaKiin, mutta en päässyt niissä juuri alkua pidemmälle koskaan. Hauskaahan oli sitten se, että ensin mä olin neljä vuotta Pietarissa koulussa ja sitten tulin vaihto-oppilaaksi Suomeen TeaKiin, oli jännä kävellä siellä aulassa ja käytävillä ja miettiä, että nyt mä olen täällä opiskelemassa, mutta en pääsykokeiden kautta. Samat ihmiset oli mulla sitten opettajina, jotka oli pääsykokeitteni aikaan raadissa...”

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? Olisiko joku vaihtoehto B? Ystäväkirjoihinhan mä kirjoittelin aina näyttelijän lisäksi eläintenhoitajan (eläintarhassa) tai eläinlääkäri. Sitten tuli tää New Kids On The Blockin tyttöystäväkausi, mutta se on taas sitten ihan eri asia.”

Miksi olet näyttelijä? En mä loppupeleis osaisi tehdä mitään muuta. Se on ollut aina ja kaikkialla mukana, jollain tavalla. Yli puolet elämästäni on mennyt harrastuksen tai työn kautta teatterin parissa. Se vaan on. Mua alkaa hei nyt itkettää!”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se kenties on tullut?
Mähän oon kauheen täinen ihminen. Pietarissa mun 'Masterini' (eli pääopettajani)
Arvid Zeland ja Ludmila Chesnakova opettivat mulle rauhallisuutta, eli mitä se rauha oikeasti siellä näytmöllä on. Neljä vuotta sitä paukuttivat mulle päähän ja menihän se sitten. Ja lisäksi sitten se, ettei pidä ottaa itseään liian vakavasti. Mä olen aivan liian itsekriittinen.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia, joita arvostat tai ihailet erityisen paljon? Lapsesta asti mun suosikkini on ollut Katharine Hepburn, oon lukenut kaikki elämäkertansa ja katsonut kaiken mahdollisen häneltä jo tosi nuorena. Hänessä oli myös sitä rauhaa! Kaikissa mun työkavereissani on myös jotain ihailemisen arvoista. Ja sit tietysti Pirkka-Pekka Petelius. Aluksi pidin häntä vain
hauskana miehenä, mutta hänhän on tosi fyysinen ja pienillä asioilla tekee todella paljon. No nythän tulee kaikenlaista mieleen : Kate Winslet on sydämellä mukana kaikessa mitä tekee ja on vaan niin helvetin hyvä näyttelijä, ja lisäksi kaunis ja normaalikokoinen ihminen, ei mikään rimpula.

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Ai että, mä vastaan Alan Rickman! Ooooohoooohoooo! Hän on niin ihana, ja hänellä on myös ehkä maailman ihanin artikulaatio. Hän puhuu niiiin kauniisti!” innostuu Ella.

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton, ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Mun pitäisi varmaan vastata Ella Fitzgerald, olen saanut nimeni hänen mukaansa. Kiitos ukilleni, hän sai
päättää nimeni. Hei, Ewan McGregorin kanssa haluaisin laulaa Moulin Rougesta jonkun kappaleen, aaaah! Hänellä on sielu mukana laulamisessakin. Eiiii kun mä haluaisin laulaa Leif Wagerin kanssa
'Romanssin'! Saako vielä vaihtaa? Saako vastata molemmat? Voisin laulaa Ewanin kanssa myös sen
'Romanssin'...”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? Jyväskylän Kaupunginteatterissa, Kajaanin Kaupunginteatterissa, Kotkan Kaupunginteatterissa. Loistava Company – ryhmässä. Ja oppilasteatterissa Pietarissa ja TeaKissa. Ja harrastajateattereitahan on monta.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ” 'Loistava Ella!' on elämäni ensimmäinen monologi. Se lähti täysin vitsistä liikkeelle, mutta siitä muodostuikin monologiesitys, josta tuli vieläpä oikein hyvä. Sen esityksen kanssa kierrettiin kaksi vuotta, ja sehän kertoi Ella Erosesta.
'Niskavuoren nuori emäntä'-näytelmässä Loviisan rooli oli todella hieno ja kiitos Tommi Kainulaiselle siitä, että uskalsi ottaa mut siihen noin vaan. Ja 'Tumma vaniljaviidakko'-monologini, joka pyörii tällä hetkellä täällä Kotkassa (huom. kevätkaudella 2015 vain). Tosi rankka teksti, ja siitäkin tuli hyvä juttu. Nämä on tärkeimmät, mutta samalla myös haastavimmat roolityöni.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”On, Jago Othellosta. Miksi? En tiedä, onko sitä koskaan kukaan nainen esittänyt, ehkä onkin, mutta se on vaan niin hieno hahmo. Joku sii kiehtoo, se pirullisuus
ja kaikki. Toinen roolihaaveeni on sitten Nummisuutareiden Esko! Se olisi siistiä.

Miten si määrittelet sanonnan 'teatterin taika', vai voiko sitä edes määritellä? ”Olen tehnyt sitä pitkään, että haluan mennä esiripun viereen kuuntelemaan, kun yleisö saapuu saliin. Tai laitan
'juorusta' ääntä kovemmalle. En halua kuunnella mitä juttelevat, mutta se tietynlainen pulina joka salista kantautuu ja se, kun orkesteri virittelee soittimiaan. Äänet luo sen tunnelman. Katsojana kun saavut paikalle, astut pois jostain muualta. Ensin saavut taloon, kävelet portaita, astut saliin, kaikki alkaa ja muuttuu muuksi hiljalleen. Kaikki tämä kuuluu teatterin taikaan.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Musiikki ja ihmiset. Ja eläimet! Pietarissahan muuten ensimmäisen puolen vuoden aikana me ei puhuttu lavalla ollenkaan, vaan tehtiin eläimiä ja esineitä. Olen mm. esittänyt kicksit saavaa tulitikkua ja saksia, lihamyllyssä olen ollut yhtenä osana yn muuta kivaa. Tehtiin transformaatio ihmisestä eläimeen ja eläimestä takaisin ihmiseen, eli miten se tapahtuu fyysisesti. Mutta ei mitään sellaista, että koira sanoo hau hau, vaan miten ne eläimet oikeastliikkuvat, kissaeläimet menevät in ja matelijat taas näin. Ja just, kameleontti menee noin miten näytät hahah! Mun bravuurini oli lihava hamsteri, joka sai sydänkohtauksen matkalla ruokakupilleen. Tungin muina marlonbrandoina ytettä poskiin ja sitten mentiin, tai itseasiassa ei menty kun se ei pystynyt kunnolla liikkumaan. Toinen bravuurini oli kirahvi juomassa. Avaran luonnon Sir David Attenborough on mun suosikkini, oon kirjoittanut hänelle lapsena suomeksi kirjeenkin enkä ole saanut vastausta. Hei, minun nimeni on Ella Mustajärvi. Olen Jyskästä. David, sitten kun sinusta joskus tulee vanha, niin voisitko sinä soittaa minulle ja ottaa minut tilallesi? Terveisin Ella Mustajärvi, Jyskä, Finland” eikä vastattu! Pitäsihän mun nyt kirjoittaa Sir Davidille englanniksi uusi kirje, että ”Hello David, I wrote to you some thirty years ago in Finnish, no answer. Now you´re old so I thought... ” Ai että, David on ihan paras. Suosikkini on se jakso, jossa mies seisoo reisiään myöten lepakonpaskassa ja on silti ihan liekeissa siitä. This is guano!” intoilee Ella ja täs meinaa lähtmopo käsistä koko haastattelusta.

Takaisin ruotuun. Podetko ramppikuumetta? Kyllä vaan, mutta se on hyvästä, koska ilman jännitystä et saa hommaasi tehtyä. Ennen ensi-iltaa mua jännittää ihan hirveästi ja tulee jopa sellainen kuolemanpelko-tyylinen tila, 'mä en osaa mitään ja ne vihaa mua'. Sit se menee ohi, käyn ehkä kävelemässä hiukan tai teen jotain, meikkaan tosi pitkään vaikka ei olisi mitään meikattavaakaan, esim. 'Pim tie'-näytelmässä mulla on pelkkä pohja. Mä saatan kuitenkin tehdä sitä tosi pitkään, koska toisaalta se on rituaali, joka poistaa samalla jännitystä ja se on myös menoreitti näytelmän toiseen maailmaan.

Onko sinulla muita rutiineja tai rituaaleja esityksiin liittyen kuin tuo meikkaus? Tiettyjä liikkeitä teen, varsinkin kun mulla on selän kanssa vähän ongelmia. Jokaiseen esitykseen liittyy sitten omat rituaalinsa, 'Tummaan vaniljaviidakkoon' liittyy esimerkiksi laulu”, kertoo Ella ja näyttää lisäksi yhden äänenavauskikan.

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Noloin ja hauskin juttu on se, että mä olen kerran harjoituksissa nukahtanut kesken kohtauksen lavalle. Erkki Saarela ohjasi, 'illä palkoilla ei makseta'. Olin siinä raskaana oleva nainen kauppakasseineen ja makasin sängyssä peitto päällä piilossa, ja siellä peiton alla oli mukavaa ja lämmintä. Heräsin siihen, kun Eki huutaa ”Mustajärvi, herätys!” ja Pastori Sillin naama on siiihan lähellä. Mulla on kyllä sellainen taito, että pystyn nukahtamaan milloin ja mihin vaan, vauvasta asti ollut kuulemma. Kerran nukahdin lukutreeneissä myös, oli monta kohtausta ja mulla ei ollut pitkään aikaan yhtään repliikkiä... heräsin siihen kun ohjaaja tuijottaa mua. Korostan, että mulla ei ole narkolepsiaa!

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? Syksyllä tulee Mika Eirtovaaran ohjaama komedia 'Muumio'. Lisäksi tulee 'Taikatalvi', joka on nukketeatteria. Mä olen siinä Muumipeikko.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Noh, jos ammatillisesti ajattelee, niin 'pää edellä puuhun ja perse edellä seinään'. Kannattaa ja sitä pyrin noudattamaan. Aina se ei onnistu, mutta...”

Mikä sarjakuvahahmo tai fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla Pippin, Sormusten herrasta. Jaa miksi? Koska se ei ole ihan tarinan ytimessä ja sen ei tarvitse kokea niin paljon tuskaa, mutta kuitenkin se saa olla mukana seikkailussa ja näkee ja kokee kaiken, vaikkakin eri tavalla kuin Frodo ja Sam.”

Mikä olisi sinun supersankarivoimasi? ”Mulla on kaksi vaihtoehtoa. Pokemonissa oli sellainen vesinokkaeläimen näköinen Psyduck, joka sai migreenin ja migreeniaallot sitten aiheuttivat kaikille muille päänsärkyä. Haluaisin myös olla 'kymätön Kostaja', joka tulisi varjoista mustassa puvussaan ja kukaan ei tajua mitä tapahtuu, kun hän on käynyt jo hakkapotkumenetelmin tekemässä toimintakyvyttömäksi kaikki pahikset. Ai sulle tulee kymättömästä kostajasta äänetön pieru mieleen, okei. Ai kauheeta! (*naurua*) Oliskin hieno hahmo sellainen pierusankari, joka tulee
paikalle ja ottaa asennon ja antaa palaa. Ja maailma pelastuu!” nauraa Ella ja tästä sitten revitään huumoria hetken aikaa.

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? Kyllä mä harrastaisin seksiä, sehän on ihan selja kaikki varmaan vastaa niin? Jaa ei vai. No, seksiä kuitenkin ja mieluiten ihmisen kanssa. Sekä miehen että naisen, kokeilisin molempia jos sellainen mahdollisuus tulee. Olisin varmaan lihaksikas mies, koska haluaisin mennä salille äijien kanssa.Pudotan siellä suihkussa saippuan lattialle ja wash and go. Nyt tää lähtee käsistä lopullisesti tämä! Jos olisin mies, menisin vankilaan sillai 'Kylmä rinki'-tyylisesti, harrastaisin seksiä naispuolisen vartijan ja toisten vankien kanssa ja kävisin salilla.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ja ihmistä ei saa ottaa? Käytännönläheisenä ihmisenä mä ottaisin linkkuveitsen mukaan, sillä pystyy tekemään kaikkea. Ja tulitikut. Nötköttipurkin voisin vielä ottaa mukaan, ja tyhjästä purkistahan saa soittimen.

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Majaan kuuluisi tikapuut ehdottomasti. Mieheni ottaisin mukaan ja poikansa myös. Ottaisin eläimiä sinne myös, se olisi sellainen nooanarkkimainen maja. Ja rakkaan hyvän kirjan. Ja sen linkkarin.

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä haluaisin nähdä sen hetken, kun mun vanhemmat tapasi ensimmäisen kerran. Sit mä haluaisin mennä muinaiseen Egyptiin katsomaan, että miten pyramidit rakennettiin ja sellaista.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Aion mennä katsomaan Kotkan Kaupunginteatteriin 'Ystävät hämärän jälkeen'-enskaria ja niin aiotte tekin. Olen ensi-iltayleisössä mukana ja se on ihanaa!”
Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät vähiten? - Uho

Misytyttää sinut? - Silmät

Mikä sammuttaa intohimosi? - Töykeys (ja näkymätön kostaja heheh)

Suosikkikirosanasi? - Vittu, ja venäjäksi yksi, jota ei pysty edes suomentamaan 

Mitä ääntä rakastat? - Veden ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Sellaista selittämättömän korkeaa ääntä, jonka kuulen aina painajaisissani 

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Sir David Attenborough´n ammattia

 Missä ammatissa et haluaisi olla? - Toimistotöis

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tulithan se sinäkin, kaikki muut on jo tuolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).