Sivut

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Haastattelussa Jarkko Tiainen

 Jarkko Tiaisen tapasin toukokuun puolivälissä 2015 Hämeenlinnan Teatterin harjoitussalissa.

Vuonna 1967 syntynyt Jarkko on horoskoopiltaan kaksonen. ”Oooo kesän lapsi mä oon! Oon kotoisin Lappeenrannasta ja tällä hetkellä asun Tampereella. Lisäksi oon asunut pitempiä aikoja Helsingissä ja Keravalla, ja työn vuoksi vähän siellä sun täällä.”

Mitä harrastat? ”Mie harrastan veneilyä Saimaalla, mulla on vanha 11-metrinen puuvene. Isäukon kanssa tuli lapsena käytyä kalassa ja sorsalla. Murrosiässä tietenkään koko homma ei kiinnostanut, mutta näin vanhemmiten on taas tajunnut, miten mahtavaa se on ja se on mulle vähän niin kuin pakopaikka. Vene on mulle niin kuin kesämökki muille, sillä erotuksella että maisemaa voi vaihtaa jos naapuri ei miellytä. Toinen harrastus on metallinetsintä, se on myös hyvin rentouttavaa toimintaa. Piipparin kanssa pyöritään metsissä ja pelloilla. Toistaiseksi on löytynyt vanhoja kolikoita, sormuksia ja hukattuja omia avaimia. Siinä laitteessa on sellainen suht kallis piippari, pinpointter, jonka oon pari kertaa hävittänyt ja löytänytkin, eli se on varmaankin se arvokkain löydös tähän mennessä. Sitten mulla on 12-vuotias koira, sen kanssa tulee paljon metsässä liikuttua ja tietysti muutenkin”, kertoilee Jarkko.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Munniharpua ja kazoopilliä osaan soittaa! Sain kymmenvuotiaana lahjaksi ensimmäisen munniharppuni. Olin nähnyt telkasta dokumentin, jossa oli italialaisia vanhoja herroja rivissä soittamassa ja tuijotin vaan, että tuleepas tuosta jännä ääni. Sattuneesta syystä äiskä ja iskä oli menossa Sisiliaan ja tiesin sen olevan Italiassa, joten piirsin iskälle munniharpun kuvan ja pyysin tuomaan sellaisen tuliaiseksi. Sain niitä kolme, kaikki erikokoisia. Opettelin sitä soittamaan sitten ihan ominpäin. Tulen tavallisesta duunariperheestä, ei meillä ollut varaa mihinkään viulutunteihin tai vastaaviin. Teatterikoulun ykköskurssilla meillä oli pianonsoiton opetusta ja olinkin siitä hyvin innoissani, mutta 90-luvun alussa lama iski ja opetus loppui. Se homma hyytyi sitten siihen, ja multa taitaa puuttua pitkäjänteisyyskin kunnolla opetteluun.”

Jarkko ja koiruus (c) Teatterikärpänen

 Mitä sanoisit sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi ammatillisessa mielessä? ”No, isosta koosta on tietysti se hyöty, että näkyy näyttämöllä hyvin ja viimeiseenkin penkkiriviin. Omasta mielestäni en oo kauhean lahjakas missään, en esimerkiksi ole lahjakas laulaja vaikka laulanut oon kyllä ja musikaaleissakin on tullut oltua (parasta aikaa laulelen Albatrossi ja Heiskanen-esityksessä Lappeenrannassa). Mun vahvuuteni taitaa löytyä tuolta tunneälyn puolelta, oon aika herkkä poika.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä se varmaan tuonne soittopuolelle menee. Vähän kadehdinkin sellaisia musiikillisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka osaa soittaa tuosta noin vaan ihan mitä tahansa soitinta. Olisi kiva, jos olisi joku multivirtuoosi, joka tarvittaessa osaisi loihtia itsestään ihan millaisen hahmon vaan. Toki täytyy tietää rajansa. Teatterissa varsinkin jos kaatuillaan lavalla ja tuut alas aina väärässä asennossa kovalle lattialle, niin toivoo että olisi notkeampi ja taitavampi. Toivon, että olisin siis musiikillisesti ja liikunnallisesti lahjakkaampi”, Jarkko summaa.

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Mielestäni ei kyllä oo. Isäukkoni pääsi rintamallaollessaan laulamaan Kannaksen radioon jonkun kappaleen ja muisti kyllä aina mainita asiasta, jotta laulettu on.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Jos lähdetään ihan alusta... Kun asustelin lapsena Lappeenrannassa, Kaukaalla olin kerhossa, jonka kevätjuhlaan tehtiin pieni näytelmä. Kaikki tytöt olivat prinsessoja ja pojat prinssejä. Mieleeni on jäänyt erityisesti kohtaus, jossa prinssin piti saapua keppihevosella paikalle, kun prinsessan kruunu oli pudonnut lampeen. Se lampi oli tehty muuten foliosta. Kohtausta oli tietysti harjoiteltu, mutta kun paikalla olikin sitten vanhempia yleisönä, alkoi minua jännittää ja itkettää. Kerho-ohjaaja kannusti mua ja sanoi, että menet vaan, me ollaan hyvin harjoiteltu tämä ja hyvin se menee. Noh, karautin sitten keppihevosella paikalle ja tein niin kuin oli käsketty eli nostin kruunun lammesta. Yleisö taputti. Muistan elävästi sen onnistumisen hetken ja sen, etten antanut periksi. Se oli oikein kiva hetki! Ala-asteella englanninopettajani piti teatterikerhoa ja sielläkin oli hyvä meininki, saatiin opiskeluista jotain vapautuksiakin kun teimme joulujuhliin näytelmiä. Yläasteen seiskaluokalla pääsin mukaan Kimpisen lukion teatteriin verhonveivaajaksi näytelmään 'Arsenikkia ja vanhoja pitsejä' ja kasiluokalla olinkin jo itse mukana lavalla lukiolaisten kanssa 'Peter Pan'-näytelmässä, olin yksi kadonneista pojista. Oli kyllä hienoa päästä itseäni vanhempien kanssa lavalle! 80-luvun puolivälissä Veli-Pekka Tuovi oli perustamassa Lappeenrantaan nuorisoteatteria ja mua pyydettiin mukaan. Lupasin mennä sillä ehdolla, ettei tarvitse laulaa. Tietysti ekoissa harjoituksissa olin muiden mukana laulamassa. Siitäkin tuli hyvä fiilis, kun ylitti jälleen itsensä. Siitä ekasta jutusta lähtien olin sitten nuorisoteatterin jutuissa ja kesäteattereissa mukana.”

”Kesäteatteriaikoihin sain hommasta palkkaa ja varmaan siinä vaiheessa ajattelin, että tämä on kivaa ja saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. En kuitenkaan ajatellut vielä, että näyttelemisestä voisi tulla minulle ammatti. Mielessä oli kyllä se, että alaa voisi opiskella, kun ensimmäistä kertaa hain TeaKiin. Olin käynyt ammattikoulussa jo ravintolapuolen koulutuksen, siinäkin pääsee ihmisten kanssa tekemisiin. En kuitenkaan muista mitään sellaista tiettyä hetkeä, että ”nyt minä haluan näyttelijäksi”. Vuonna 1991 loppui meidän ryhmän toiminta nuorisoteatterissa. Niihin aikoihin olin Postissa töissä ja hyvässä kondiksessa, kun painoin töissä 10 km:n lenkin päivittäin. Olin hakenut pari kertaa TeaKiin huonolla menestyksellä ja ajattelin, että satsaan nyt tulevan kevään hakuun kunnolla ja jos ei silloinkaan natsaa, mun pitää ruveta miettimään jotain muuta. Pieni tauko teatterista oli tehnyt hyvää ja pääsykokeissa pistin kyllä parastani. ´92 pääsin siis kouluun ja valmistuin ´96.”

Mikä oli kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Sen nimi oli 'Valjastettu hevonen' ja käsittelin siinä todellisuutta, haastattelin mm. Kari Väänästä, Pekka Himasta ja jotain viisasta miestä. Teatterikoulu oli niihin aikoihin Kulttuuritalolla ja viimeisen jättöpäivän vastaisena yönä minä ja Raitolehdon Tommi oltiin saatu vahtimestarilta lupa olla yö tietokoneluokassa, ja me kirjoitettiin koko yö lopputöitämme puhtaaksi. Kahdeksalta aamulla kävin jättämässä valmiin lopputyöni konttoriin ja siitä suoraan valvotun yön jälkeen Langryn akrobatiatunnille. Taiteellisena lopputyönä mulla oli näytelmä 'Mies, joka muutti elämänsä', tuotimme itse materiaalin siihen, josta Kari Heiskanen muokkasi näytelmän ja ohjasi sen.”

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla eli olisiko sinulla jokin 'vaihtoehto B'? ”Oon kyllä ollut vaikka missä; tarjoilijana, nuorisoasemalla, lihankäsittelijänä Karjaportilla, Postissa, baarinpitäjänä... Samaan aikaan olin nuorisoteatterissa ja pakko oli saada rahaakin jostain. Karjaportilla painettiin joulun alla 12-tuntisia työpäiviä ja siihen illaksi teatteriharkkoihin vielä, pari viikkoa sitä jaksoi mutta sitten alkoi jo väsy painaa. En kyllä yhtään osaa sanoa, millä muulla alalla nyt olisin. Varmaankin jossain sellaisessa duunissa, jossa voisi toimia ihmisten kanssa. Mie tykkään ihmisistä, ihmiset on kivoja!”

Miksi olet näyttelijä? ”Töitä on riittänyt tasaiseen tahtiin ja olen saanut tehdä erilaisia rooleja, ja vuosien myötä roolien rakentaminen ja sitä kautta itsensä haastaminen käy aina vaan mielenkiintoisemmaksi. Se on myös mukavaa, että duunit vaihtelee koko ajan. Minusta ei varmaan olisi sellaiseen 8-16 -työhön enää ollenkaan. Muuttujia tulee aina matkaan, välillä tehdään ihan hulluna töitä ja välillä ei ole mitään. Vuodesta ´96 olen ollut freelancerina ja olisihan se kivaa ja turvallista, jos edes hetken aikaa saisi kuukausipalkkaa, mutta siitä huolimatta pidän työn vaihtelevuudesta. Muutama vuosi sitten löysin itseni tilanteesta, jossa olin ihan tyhjän päällä ilman mitään töitä. Olin aika maissakin. Katselin MOL:in sivuja sillä silmällä, että nyt saa tämä riittää. Mulla on kuorma-autokortti ja Porvoossa olisi ollut roskakuskin paikka auki. Silloin oli perjantai ja päätin soittaa siihen firmaan heti maanantaiaamuna enstöikseni. Noh, maanantaiaamuna Kotkan Kaupunginteatterista soitettiin ja pyydettiin paikkaamaan, kun eräs näyttelijä oli satuttanut polvensa. Ajelin sitten Kotkaan ja keskiviikkona ruvettiin tekemään 'Ei ketään kotona'-farssia. Noin ne tilanteet muuttuu, totaalisesta nollatilanteesta lähdettiin ja ykskaks olikin taas hommia. En soittanut koskaan Porvooseen, tuskin olisin roskakuskiksi päässytkään...”



Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut? ”Tärkein oppi on varmaankin ollut se, että yrittää olla aina oma itsensä. Nuorena se on hankalaa, koska ei itsekään oikein tiedä kuka on, mutta luottaisi kuitenkin omaan tekemiseensä ja intuitioon eikä analysoisi kaikkea. TeaKissa tehtiin Pertti Sveholmin ohjauksessa näytelmää 'Runar ja Kyllikki', olin Runar ja homma ei tahtonut millään edetä, en osannut toimia niin kuin ohjaaja halusi. Ajattelin, että tuleekohan tästä koko hommasta mitään. Joululomilla olin kotona ja äidille kerroin murheitani ja äiti sanoi, että ”Siun parastashan se vaan aattelee”. Niin joo! Totta! Ohjaaja haluaa että jutusta tulee hyvä ja että minäkin olisin hyvä siinä roolissa. Mieleeni on jäänyt tuo äitini lause juuri oikeassa paikassa.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia, joita tietyllä tavalla arvostat tai ihailet erityisesti? ”Ei mulla varsinaisesti mitään 'esikuvia' ole ollut. Tietysti elokuvia katsellessa olen bongannut paljon hyviä tyyppejä kuten Donald Sutherland, mutta en häntäkään mihinkään jalustalle nostaisi. Itsekin olen päässyt tekemään hyvien ns. vanhan kaartin näyttelijöiden kanssa ja on ollut mielenkiintoista seurata heidän otettaan työhön. Se tietynlainen jämäkkyys esimerkiksi Nurmisen Matilla ja Salmen Ristolla. Rehellisyys, avoimuus ja vilpitön uteliaisuus maailmaa kohtaan. Oon päässyt läheltä seuraamaan, miten esim. Lindholmin Tomppa paneutuu täydellisesti omaan rooliinsa ja muutenkin suhtautuu tinkimättömästi työhönsä; on ollut hyvin opettavaista seurata sivusta ja ammentaa itselleenkin jotain siitä tekemisestä. Ihailla täytyy myös nuoremman väen menoa ja meininkiä, lauletaan kuin enkelit ja heitetään volttia siinä samalla.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Sehän riippuu täysin siitä jutusta! Kaikkien kanssa tulen toimeen ja erilaisten ihmisten kanssa olen saanut kyllä tehdä töitä. Ketään tiettyä en pysty sanomaan, pitäisi ensin tietää se juttu mitä tehdään”, Jarkko naurahtaa.

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Jaahas! Olisi joku oikein hyvä ska-bändi, vaikka Madness, ja soittaisin siellä trumpettia ja jammailisin bändin kanssa lavalla. Se olisi hienoa ja hauskaa!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Koskaan en ole ollut kiinnityksellä, mutta olen ollut vierailemassa Lappeenrannan Kaupunginteatterissa, Kotkan Kaupunginteatterissa, Pieksämäellä, Keski-Uudenmaan Teatterissa (KUT), Hämeenlinnan Teatterissa ja kesäteattereissa Lappeenrannassa, Oulussa, Joensuussa ja Tampereella. Seuraavaksihan menen syksyllä Tampereen Komediateatteriin.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai produktio. ”Lappeenrannassa tehtiin nuorisoteatterin kanssa yhden kesän aikana viisi eri juttua (lastennäytelmä Ville-Kalle Kaniini, Laulu tulipunaisesta kukasta, Saatana saapuu Moskovaan, Mustan ruhtinaan ilta ja nukketeatteriesitys Sirkuksen pulma). Se oli hirmu rankkaa, mutta sillä porukalla todella hienoa. Se kesä on jäänyt mieleeni, kaikkemme annettiin ja katsojat tykkäsivät kovasti. Kaisa Korhonen ohjasi KUT:ssa näytelmän 'Rikos ja rangaistus' ja oli kiintoisaa seurata, miten hän ohjasi ja muovasi näytelmää kuin muovailuvahaa. Hänellä oli näkemys ja vahva varmuus siitä, että jutusta tulee hyvä.”

Miten sinä määrittelisit sanonnan 'teatterin taika'? ”Näyttämöllä ei itse näe sitä kokonaisuutta, ohjaajahan on sitä varten. Sitten yleisö saapuu paikalle, yleisön läsnäolon aistii ja sen tuntee, miten homma toimii. Seisot viinilasi kädessä yksin lavalla ja yleisö uskoo sen, että nyt ollaan isoissa juhlissa. Siinä on teatterin taikaa. Yleisö saadaan mukaan tarinaan. Aina se ei onnistu, mutta onnistuessaan se on hienoa. Pienillä asioilla saadaan aikaiseksi paljon suuria tunteita, teatterinomaisin keinoin luodaan maailma, joka on totta juuri sillä hetkellä.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua/saavat sinut innostumaan? ”Välillä inspiroituu toisten ihmisten jutuista, mielenkiintoisia tapauksia tulee välillä vastaan kun tuolla liikkuu. Joku on hauska ja iloinen, ja se kyllä säteilee muihinkin. Näyttelijän ammatissa on sekin puoli, että välillä tunnistetaan ja joku tulee sanomaan, että ”hei sinähän oot Se!” ja siihen päälle saattaa kertoa sitten hyvinkin henkilökohtaisia asioita. Monilla on ollut todella rankkaa, mutta siitä huolimatta on säilytetty positiivinen elämänasenne ja jaksetaan porskuttaa eteen päin. Se on inspiroivaa! Ja ikää kun on tullut lisää, en ujostele mennä itsekään juttelemaan ihmisten kanssa. Kyllähän sitä muuten innostuu vaikka mistä! Ruuanlaitosta, tiededokumenteista... Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa!” Jarkko innostuu.

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Kyllä poden. Se on ihan terve merkki. Sen kanssa pitää vaan oppia elämään eikä sille saa antaa valtaa. Joskus jännityksen keskellä ajattelin, että miksen ole tuo äänimies tuolla, mutta heti kun isku tulee ja mennään lavalle, niin kaikki tuo unohtuu.”

Onko sinulla tiettyjä omia rutiineja/rituaaleja ennen esitystä? ”Kyllä mä varmistan, että kaikki tarpeisto on siellä missä pitääkin ja käyn läpi repliikkejä. Jotkut esitykset vaativat enemmän keskittymistä, mutta tuokin helpottaa kun esityksiä on takana enemmän. Kaikki menee omalla painollaan. Vessassa pitää tietysti käydä...”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Mää muista mittää... Pyynikillä esitettiin niitä maalaiskomedioita ja Nuutilan Miian kanssa kävellään ja keskustellaan asioista ikään kuin normaalisti, mutta ympärillä hirveä vesisade ja tuulimyräkkä...sateenvarjot sukkana pohditaan viisaina tilannetta. Jotkuthan harrastaa viimeisten esitysten piloja ja Jeppe Niilonpojassa esitin vankikarkuria, joka loppupuolella vetäisee aika siivut viinapullosta. No, kaverit oli laittaneet pulloon pelkän veden sijasta myös kossua puolet. Avasin sitten korkin ja haistoin... ”Jaahas, tässä sitä nyt sitten mennään”, ajattelin ja join pullon. Ihan mukavasti meni loppuesitys kyllä, mutta se olikin sitten ainut kerta kun olen ollut lavalla humalassa.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Pikku Prinssi tulee Lappeenrantaan kohta ja myöhemmin syksyllä Hämeenlinnan Teatteriin, ja kesäkuun lopussa Lappeenrannan Kesäteatterissa tulee ensi-iltaan 'Albatrossi ja Heiskanen', elokuun alkuun on esityksiä siitä. TV1:ssä olen pikkuisessa roolissa jutussa nimeltä 'Punainen kolmio'. Syksyllä tulee ensi-iltaan 'Vuokravaimo' Tampereen Komediateatterissa.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Joskus oli sellainen, että 'asioilla on tapana järjestyä'. Tilanteen mukaan niitä mottoja kaivellaan ja kun on juuret Karjalassa, niin niitä kyllä löytyy tarvittaessa.”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Välillä tunnen itseni ihan Aku Ankaksi, oon rauhallinen kaveri mutta kyllä minutkin saa nollasta sataan raivostumaan. Tintti taas reissaa ja tekee kiintoisia havaintoja, on utelias. Corto Maltese on mystinen hahmo ja joutuu kaikenlaisiin seikkailuihin koko ajan. Batmankin on kiintoisa, hyvin inhimillinen hahmo. Lapsena 'roilittiin' pitkin pajukoita Tarzanina. Roili? Tarkoittaa samaa kuin liaani.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Jaa että poistuisinko huoneesta lainkaan ja räpläisin itseäni koko päivän? Varmaankin tutkisin hetken itseäni, että onpas jännää. Ja se ongelma tulisi varmaan seuraavaksi, että mitähän sitä laittaisi päälleen. Sitten pitäisi selvittää, että kuka on mun bestis ja mitä me aiotaan tehdä illalla.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Koska kärsin tinnituksesta, ottaisin sinne radion. Hiljaisuus on välillä yhtä helvettiä, korvat vinkuu niin kovasti. Talvipesässä olisi vihdoinkin aikaa lukea, joten ottaisin mukaani paljon mielenkiintoisia kirjoja. Eräkirjoja, tietokirjoja ja dekkareita. Ruuaksi ottaisin pihviä, jotain herkullista salaattia ja punaviiniä sekä kuplavettä juotavaksi. Ja vähintään 98%:sta suklaata. Telkkaria en sinne haluaisi enkä tietokonetta.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Radion, kiikarit, piirrustusvälineet, puukon...köysitikkaat.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne matkaisit? ”Edesmennyt isäukkoni on syntynyt 1923 ja olisi mielenkiintoista palata hänen lapsuuteensa, ja lisäksi käydä esi-isiään läpi. Arkipäiväisiä tapahtumia, että miten ennen on oltu ja menty. Vasta sen jälkeen kävisin katsomassa muitakin tapahtumia. Kävisin tsekkaamassa, minne aarteita on jemmattu ja kävisin ne piipparilla myöhemmin kaivelemassa esiin.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Käytän koiraa pusikossa, jonka jälkeen lähden ajelemaan kohti Tamperetta ja sen jälkeen opiskelen vähän 'Pikku Prinssin' tekstiä ja yhtä laulua.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Voi niitä on paljon! Esimerkiksi lämpö.
- Mistä sanasta pidät vähiten? - Eihän semmoisia ole! Limanuljaska, vaikka se toisaalta on kauniskin sana. Sienenä se on jees mutta sanana ei.
- Mikä sytyttää sinut? - ”Palava ihminen”, ei siis kirjaimellisesti. Tunteen palo!
- Mikä sammuttaa intohimosi? - Negaatiot
- Mikä on suosikkikirosanasi? - Kaikki v-alkuiset ja saatanat ja perkeleet
- Mitä ääntä rakastat? - Kun aalto tulee rantaan
- Mitä ääntä inhoat? - Tinnitusta
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Matkaopas, Folke Westiksi (*imitoi*)
- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliitikko
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Pyhä Pietarihan siellä on portsarina. Tää onkin paha, koska en kuulu kirkkoon... ”Kaverit on tuolla nurkkapöydässä, ja siellä on Elviskin.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).