Sivut

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Tamara / Turun Kaupunginteatteri

Tamara / Turun Kaupunginteatteri, Logomo

Ensi-illat 18. ja 19.9. 2015, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Satu Rasila

Musiikin sovitus ja harjoitus Jussi Vahvaselkä

Musiikin johto Jussi Vahvaselkä/Markus Länne

Koreografia Katja Koukkula ja Jussi Väänänen

Lavastus Jyrki Seppä

Pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava

Rooleissa : Kirsi Tarvainen, Angelika Klas, Sofia Arasola, Ada Lohikoski/Lilian Salmi/Maria Salonen, Ulla Reinikainen, Riitta Salminen, Jukka Aaltonen, Mikael Haavisto, Mika Kujala, Juha Hostikka, Ari-Matti Hedman, Aleksi Seppänen ja Pauliina Saarinen

Angelika Klas / (c) Otto-Ville Väätäinen

 Joskus 80-luvun loppupuolella Hämeenkaaren urheiluhallissa lentopallokatsomon ja puolapuiden seassa nähtiin täyslaidallinen glamouria, kun rakastettu operettitähti Tamara Lund puolisonsa Alexandru Ionitzan kanssa saapui esiintymään Hämeenlinnaan. Olin teini-ikäinen ja lähdin pitkin hampain äitini seuraksi katsomaan, enkä todellakaan ollut kohderyhmää. Mieleeni jäi huikean upea Phantom of the Operan tunnari sekä pukuloisto, jollaista ei oltu meidän kulmilla nähty kyllä mies-ja naismuistiin. Nimikirjoituksetkin kuulemma pyysimme ohjelmalehtiseen konsertin jälkeen. Omani olen valitettavasti heittänyt roskikseen, mutta äidilläni on lehtinen vieläkin tallella. Voi, jospa olisin ollut kaukaa viisas...

 Kun Turun Kaupunginteatteri ensi kertaa ilmoitti tekevänsä Tamara Lundille kunniaa musikaalin muodossa, sydämessäni läikähti ja tiesin heti, kenet otan mukaani katsomaan. Ensi-iltojen jälkeisellä viikolla hyppäsimme aamujunaan ja olimmekin paikalla hyvissä ajoin, koska "sattuneesta syystä" minulla oli aiemmin mennyt luotto Turkuun suuntautuvaan junamatkustukseen. Tapoimme aikaa pelaamalla kaikki kolikkomme Turun rautatieaseman kahvilassa sekä ostelemalla erinäisiä arpoja ja pelikuponkeja R-kioskilta. Jos lehdissä lukisi, että Eurojackpotin voitto on taas mennyt Turkuun, voisimme kotosalla myhäillä tyyliin "voi pojat jos tietäisitte"...

 Noin tuntia ennen päivänäytöksen alkua maltoimme siirtyä radan toiselle puolelle Logomoon. Parilla silmäyksellä kävi ilmi, että olisin jälleen kerran katsomossa sieltä nuorimmasta päästä (30 vuotta vanhempana tosin), mutta mitäs näistä. Suosittelen muillekin hyvissä ajoin saapumista, sillä yleisölämpiössä on melkoista herkkua luvassa muidenkin kuin leivosten muodossa! Seinillä on nimittäin parisenkymmentä toinen toistaan upeampaa Tamara Lundin konsertti-sekä roolipukua ja vitriineissä erilaisia muistoja vuosien varrelta. Näyttelyn puvut ja esineet on saatu lainaan Maria Lundin arkistosta, ja siihen tutustuminen virittää sopivasti tunnelmaan.

 Käsikirjoitus pohjautuu Tamara Lundin omaelämäkertaan "Lohikäärmeen pahvikulissit" ja tapahtumissa edetään kronologisessa järjestyksessä. Lavalla nähdään kolme omalla tavallaan upeaa naista Tamaran roolissa (ja pikkutyttönä lisäksi neljäs naisenalku) ja pidin kovasti siitä, että "eri Tamarat" seurasivat ajoittain toinen toistensa menoa ja valintoja joko tyynenä sivusta seuraamalla tai peilikuvan kautta, jopa duetoimalla. Kaikkihan me kannamme mukanamme menneisyyttämme, niin hyvässä kuin pahassakin, ja olisipa muuten lohdullista kuulla jostain kaukaa "tulevaisuuden minän" ääni sanomassa : "Teit oikean valinnan. Ole rohkea, siipesi kyllä kantavat."

Tamarat lavalla / (c) Otto-Ville Väätäinen

 Rakkaus on musikaalissa kantava teema, rakkaus niin uravalintoihin kuin elämänsä miehiinkin. Amorin nuolia lenteli lavalta näköjään katsomoonkin asti. Muutama vuosi sitten kävin katsomassa Tampereen Työväen Teatterissa Kreivitär Mariza-operettia (koska mukana oli Tuukka Huttunen ja vain siksi) ja esityksen jälkeen totesin suureen ääneen, jotta "olen henkeen ja vereen teatterifani, mutta en kyllä totisesti operettifani!". Mitä lie sitten tapahtunut tässä vuosien saatossa, mutta kun operettien helmiä lastataan täyslaidallinen eteeni ja esitetään juuri näin, kaikki numerot kolahtivat vuorotellen päähäni kuin metrinen halko - ja täten tunnustaudun sittenkin operettifaniksi! Nappasin kädelläni ilmasta niitä viimeisiä tahtejakin ja tunsin muutenkin kunnon nostetta. Lisäksi rakastuin silmittömästi etenkin nuoreen Tamaraan (säteilevän kaunis Sofia Arasola), miten tuollaista pakkausta voi edes olla? Aivan käsittämätöntä. Angelika Klas pukuloistossaan vei myös sydämeni, samoin kuin tyynen rauhallinen Kirsi Tarvainen sielukkaine äänineen. Äitini taas huokaili kovaan ääneen ja luulin jo hetken, että nyt tuli rouvalle lähtö, kun estradille saapui charmikas Marco Bakker (Ari-Matti Hedman) tulisine katseineen ja kajautti ilmoille "Niin paljon kuuluu rakkauteen". Täytyy kyllä myöntää, että meikäläisenkin sukat vähän pyörivät jaloissa miehen karisman edessä.

 Tunteesta toiseen mentiin, kun olin jopa himpunverran kateellinen nuoren Tamaran ja Rami Sarmaston (Mikael Haavisto) lemmekkäistä, ihanista kohtauksista. Mielessä kävi vuorotellen, että ollapa tuossa nyt Tamarana Ramin syleilyssä tahi toisinpäin, kumpikin sopii. Nuorten rakastavaisten tiet erottava auto-onnettomuus oli taiten ja koskettaen toteutettu, tanssin keinoin ilmaistu tuska ja ahdistus osui sieluun ja sydämeen.

Rami on poissa / (c) Otto-Ville Väätäinen

 Jotenkin osasin aavistaa ennalta, että kuivin silmin en tästä reissusta tule selviytymään. Yllätyksenä tuli sitten se, että kyynelten virta alkoi jo alkupuolella, kun "Valkoakaasiat" (linkki ohessa) alkoi vaivihkaa soimaan ja Kirsi Tarvainen alkoi laulaa. Meikäläistä vietiin ja lujaa enkä todellakaan tiedä, että miksi juuri tuo kappale saa minut liikuttumaan todella syvästi. Ehkä siihen liittyy jokin muisto, jota en osaa tarkentaa? Ehkä. Tuon kappaleen jälkeen olinkin sitten koko ajan herkillä ja kyynel silmässä, pala kurkussa kaikkien laulujen aikana. Liikutuin niin kappaleista kuin tansseistakin (äiti tosin ei tykännyt siitä, että jatkuvalla syötöllä 'joku tuli levittelemään jalkojaan lavalle') ja siitä, millaisella ammattitaidolla kaikki vedettiin. Orkesterille myös iso kiitos!

 Ainoat miinukset tulee muutamasta turhan stereotyyppisestä ja huvittavasta sivuhahmosta sekä siitä, että aluksi luulin Tamaran menneen Maarit Tastulan ohjelmaan haastateltavaksi, vaikka kyseessä olikin sitten terapeutti. Hups.

 Loppukumarrusten jälkeen emme pitäneet mitään kiirettä, koska junan lähtöön oli reilusti aikaa eikä meillä ollut isompia haluja pelata loppuja rahojamme tappamalla aikaa asemalla. Kävikin sitten melkoinen tuuri, kun onnistuimme poistumaan paikalta juuri kun Rami Sarmasto alias Mikael Haavisto ja 'Marco Bakker' poistuivat sivuovesta. Kah, äitini kapsahti suinpäin Ari-Matti Hedmanin kaulaan ja tilasi miehen laulamaan serenadeja Hämeenlinnaan heti tulevana viikonloppuna. Mies joutui kohteliaasti kieltäytymään saamastaan kunniasta, koskapa lauantaina oli tuplanäytöspäivä. Muuten olisi ilmeisesti tullut! Hehee. Minä hillitsin itseni Mikael Haaviston suhteen, koska kaikkia fantasioita ei sovi paljastaa ääneen...

 Tamara Lund jos kuka ansaitsi oman musikaalinsa, joten huraa Turun Kaupunginteatteri!

Mustalaisruhtinatar / (c) Otto-Ville Väätäinen

 Ilahduttavaa on myös Tamaran perintö, sillä tytär Maria Lund on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta valloittaa niin lukuisia estradeja kuin katsojien sydämiäkin, ja tälläkin hetkellä hän loistaa Jyväskylän Kaupunginteatterissa Jekyll & Hyde-musikaalin toisessa naispääroolissa. Menen tietenkin sitä katsomaan myöhemmin.

 Tämän reissun ansiosta minä tajusin ensimmäistä kertaa sen, että nimenomaan äidiltänihän minä olen perinyt rakkauden teatteriin ja rohkeuden tunnustaa sen, milloin joku asia on suuren hehkutuksen arvoista. Miksi turhaan pantata tunteitaan, jos tuntuu siltä että nyt viedään?

 Päässä soi tälläkin hetkellä "tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset".

(näin esityksen kutsuvieraslipulla)

ps. olenko koskaan muuten maininnut, että Mika Kujala (musikaalin Aatos Tapala) on ns. ensirakkauteni teatterin saralla? Nuori mies oli muinoin 80-luvulla Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa kiinnityksellä ja ihastuin yhteen jo unohtuneeseen roolisuoritukseen niin, että vein hänelle kiitokseksi rasiallisen Marianne-suklaata!

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus Talle! Ja PS. Mika Kujala on myös mun lemppari ollut ihan lapsesta saakka! :'D On meillä vaan niin kertakaikkisen hyvä maku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Mika lauloi jossain jutussa "Minä olen muistanut" ja soitti samalla kitaraa, ja mä olin heti myyty. Ikää mulla oli silloin reilut kymmenen vuotta :)

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).