Sivut

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Lokki-reissu Espooseen

Lokki / Red Nose Club, Espoon Kaupunginteatterin Louhisali

Ensi-ilta 21.10. 2015, kesto noin 3h 10min (väliaikoineen)

Ohjaus Philip Boulay

Rooleissa : Minna Puolanto, Jari Virman, Jouko Puolanto, Niina Sillanpää, Riku Korhonen, Nora Raikamo, Amira Khalifa, Eero Järvinen, Tatu Siivonen, Oskari Perkki ja Teemu Aromaa

 Tämä Lokki oli minulle yksi teatterisyksyn kiintoisimmista tapauksista, koska Red Nose Club. Kyseessä oli vieläpä sensuroimaton alkuperäisversio, joka on nähty aiemmin vain kerran Ranskassa. Lokin ranskantajat A. Markowicz ja F. Morvan olivat kaivaneet Tsehovin jäämistöstä tekstin paloja, jotka on aikoinaan poistatettu näytelmän virallisesta versiosta jo ennen sen ensiesitystä. Mielenkiintoista. Olen nähnyt yhden version Lokista (monen teatterin yhteistyötuotantona syntyneen version Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa monta vuotta sitten), mutta en muista siitä oikein mitään muuta kuin, että lavalla oli ainakin Eeva Litmanen Irina Arkadinan roolissa. Nyt oli sitten aika paneutua Lokin maailmaan hiukan tarkemmin.

Nina (Niina Sillanpää) / (c) Tero Ahonen 

 Vaan toisin kävi. Kiitos kuuluu päivittämättömälle navigaattorille sekä isännän liian nopeille ratinkäännöksille (ja häikäisevälle auringonpaisteelle). Pääsyyllinen olin kuitenkin kuulemma minä, koskapa "en ollut hereillä" ja annoin kaiken tapahtua... Lähdimme Hämeenlinnasta hyvissä ajoin ja jos kaikki olisi mennyt niin kuin Strömsössä, olisimme olleet Espoon Kulttuurikeskuksessa noin 45min ennen näytöksen alkua. Yhden ratkaisevan väärän käännöksen vuoksi ja navigaattorin sekoilun takia olimme parkkipaikalla paria minuuttia ennen esityksen alkua. Isäntä lähti etsimään parkkipaikkaa, minä hakemaan lippuja epävarmana siitä, pääsisimmekö enää edes sisään. Sain liput ja tiedon siitä, että sisään pääsisimme yläkatsomon kautta vahtimestarin avustamana ensimmäisen vartin jälkeen. Toinenkin pariskunta myöhästyi, joten emme olleet onneksi ainoat.

 Esitystä oli siis kulunut vartti, kun meidät päästettiin sisään. Hämmentävää oli se, että lavalla lausuttiin samaan aikaan "Portaikosta kuuluu askelia!" kun me räpiköimme taskulampun valossa ensimmäiselle mahdolliselle tyhjälle paikalle istumaan. Lause ei ollut kuitenkaan tarkoitettu meille (ajoitus tosin oli loistava), vaan portaissa elämää ja virtaa täynnä kirmailevalle Ninalle (Niina Sillanpää).

 En ole elämässäni koskaan aiemmin myöhästynyt teatteriesityksestä (enkä juuri muualtakaan) ja muutenkin tykkään saapua paikalle hyvissä ajoin. On mukava rauhoittua kunnolla ennen esityksen alkua, tavallaan "laskeutua" tulevaan. Antaa pulssin ja hengityksen tasaantua, katsella rauhassa ympärilleen, katsella keitä muita on paikalla. Nyt jouduimme suoraan keskelle kohtausta, jonka edeltävistä tapahtumista ei ollut mitään aavistusta. Tukahdutettu kiukku ja kauniisti sanottuna suoranainen ketutus tuntui viiltävänä sykkeenä päänupissani enkä kaikelta siltä pystynyt keskittymään kunnolla näytelmän seuraamiseen. Hiljalleen rauhoittuminen kuitenkin tapahtui, teatterilla on muutenkin sellainen vaikutus minuun. Näytelmää oli kulunut varmaankin reilu tunti. Satuin vilkaisemaan vieressäni istuvaa miestäni ja hämmästyin, kun hänellä näytti olevan vieläkin aurinkolasit päässä! Kuiskasin, että "Sulla on aurinkolasit päässä!" ja hän vastasi "Jaa on vai!?"aidon hämmästyneenä, otti lasit päästään ja laittoi ne taskuunsa. Tilanne oli jotenkin absurdi ja siihen kaikki edeltävät häsläämiset vielä päälle, joten hepulikohtauksenhan se herätti. Seuraavan vartin purin huulta ja yritin hillitä naurua, kyyneleet valuivat silmistäni enkä pystynyt katsomaan eteen päin ollenkaan, sillä isäntä yritti vieressä samaa. Esityksen seuraamisesta ei siis tullut yhtään mitään!

 Kohti väliaikaa mentäessä oli kuitenkin ihmeellisen levollinen olo. Mielessäni oli, että jos tämä olisi elämäni ensimmäinen teatterikokemus ja olisin "otollisessa iässä", minä kiinnostuisin teatterista enemmänkin ja saisin teatterikärpäsen puraisun juuri tämänkaltaista esitystä katsellessani. Kenties haluaisin itsekin näyttämölle. Kenties.

 Väliaika sitten meni ja palasimme takaisin yläkulmaan istumaan, emme siis menneet väliajan jälkeenkään omille viitosrivin keskellä sijainneille paikoillemme.

 Esitys itse oli hieno, mutta en tällä kokemuksella osaa/pysty siitä tämän enempää kirjoittamaan. Toivonkin, että minulla olisi vielä myöhemmin mahdollisuus nähdä tämä Helsingissä Blue Median studiolla uudestaan, olla hyvissä ajoin paikalla ja virittäytyä oikealle taajuudelle. Esityksiä on luvassa viisi, marras-joulukuussa. Lisätietoja koko produktiosta, työryhmästä, traileria ym. Red Nose Clubin sivuilta tämän linkin takaa. Toivottavasti mahdollisimman moni menisi katsomaan ja kokemaan!

 (näin esityksen Espoon Kaupunginteatterin kautta saadulla medialipulla)

Edustalla Minna Puolanto ja Tatu Siivonen, taustalla Amira Khalifa (c) Tero Ahonen


3 kommenttia:

  1. Voihan myöhästys. Autolla meno teatteriin on aina ihan tavattoman stressaavaa, muistat ehkä meidän Q-teatteri-säätömme viime vuoden puolella.. Siinä menee kyllä esityksen alku itsellä myös aika pipariksi kun ei ehdi laskeutua siihen tunnelmaan. Toivottavasti ehdit Viikkiin vielä katsomaan! Itse koin tämän kanssa samanaikaisia pitkästymisen ja totaalisen ihastumisen tunteita, se on Tšehovilla ja minulla näemmä sellaista.

    VastaaPoista
  2. (vähän muuten naurattaa että valittiin kuvituskuviksi täsmälleen samat kuvat, kirjoitin just omani ja tulin sitten lukemaan tätä sinun juttuasi :D)

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).