Sivut

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Oopperan kummitus / Kansallisooppera

Oopperan kummitus / Suomen Kansallisooppera

Ensi-ilta 4.9. 2015, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen)

Musiikki Adrew Lloyd Webber
Sanoitus Charles Hart ja Richard Stilgoe

Ohjaus Tiina Puumalainen
Lavastus Teppo Järvinen
Puvut Marjaana Mutanen
Koreografia Osku Heiskanen
Valaistus Timo Alhanen
Äänisuunnittelu Andreas Lönnqvist ja Sakari Kiiski

Rooleissa tuplamiehitys, näkemässäni illassa lavalla mm. Sofie Asplund, Ilkka Hämäläinen, Tero Harjunniemi, Sauli Tiilikainen, Juha Riihimäki, Kaisa Ranta, Päivi Nisula, Mika Pohjonen, Jarmo Ojala ja Elli Vallinoja

 Hyvät naiset ja herrat, nyt seuraa ns. karvalakkimalli kaikista Oopperan kummitukseen liittyvistä kirjoituksista sisältäen niin kritiikit kuin blogikirjoituksetkin. Jos haluatte lukea "hiukan" asiantuntevampaa materiaalia, suosittelen tutustumaan esimerkiksi tähän Lauran kirjoitukseen ensi-illan tiimoilta (ja toiseen kirjoitukseen myöhemmältä ajankohdalta) sekä englanninkieliseen Siirin blogitekstiin. Mahtavia, eikös vaan? Oopperan nettisivuilta löytyy myös kattava paketti koko spektaakkelin tiimoilta, ja mukana myös tietoa siitä, kuka milloinkin on lavalla vuorossa.

 Älkää nyt naurako, mutta minun tietämykseni Oopperan kummituksesta rajoittui hyvinkin pitkään Joel Schumacherin elokuvaversioon (vuodelta 2004), koskapa Gerard Butler. Voisin katsoa lukuisia kertoja peräkkäin kohtausta, jossa tuimakatseinen kummitus johdattaa Christineä portaita alas luolaansa, soihtu kädessään ja Oopperan kummituksen kuuluisa tunnari pauhaa taustalla. Ah. Täydellistä menoa minun mielestäni. Olin toki nähnyt jonkun vielä muinaisemmankin elokuvapätkän (vuodelta 1925), josta muistan ainoastaan sen, että pahaenteistä urkuharmoonia polki joku vähemmän gerardbutlerinnäköinen hyypiö ja paljoa ei kuuluisat tunnarit soineet. Tarpeeksi monta kertaa kun mainitsen myös sanaparin "kuuluisa tunnari" on selvää, että se on tullut kuultua jo viime vuosituhannen puolella useampanakin eri versiona aina Tamara Lundista Nightwishiin. Jos ette ole koskaan kuullutkaan moista tunnaria, osaatte kyllä googlettaa kun tänne blogiinkin olette tienne löytäneet. Kiusallanikaan en siis linkitä enempiä tähän kohtaan.

 Alunperin olin sitä mieltä, että taidan jättää väliin koko Suomen Kansallisoopperan version tästä ehkä maailman kuuluisimmasta musikaalista. Väliin meinasi jäädäkin, jos en olisi aktivoitunut ostamaan lippuja ajoissa. Kävi nimittäin niin, että tuli nähtyä Tampereen Teatterin Les Mis-musikaali pariin otteeseen ja Jean Valjeanin roolissahan nähtiin eräskin herra Tero Harjunniemi. Viime vuoden marraskuussa (kyllä, vuonna 2014) Tampereen Teatterissa pieni kulttuuribloggaajien porukka vietti pikkujouluja ja iltaan sisältyi myös Tero Harjunniemi Unplugged-keikka. Laulujen jälkeen mösjöö Harjunniemi tuli meitä jututtamaan ja ryhmäkuvakin otettiin, jossa minä istun maireana Teron vieressä. Oli jo selvää, että Raoulin roolia pukkaisi Oopperan kummituksesta ja liputkin olivat jo myynnissä. Vuorottelulistoja ei oltu tosin vielä julkaistu ja Tero lupasi Twitter-tilillään julkaista mahdollisimman pian ne päivät, jolloin itse olisi lauteilla. Siitä illasta päätin, että minähän sittenkin menen paikalle, maksoi mitä maksoi.

 Ja maksoihan ne maltaita ne liput, kokonaista 15 €! Kyllä vaan. Onnistuin saamaan pari paikkaa jostain piippuhyllyltä ja lipun hinta oli tosiaankin sen alle parikymppiä. Liput ostin viime vuoden joulukuussa, ja sitten eikun odottamaan. Ja odottamaan. Ja odottamaan. Matkaseuraksi varmistui heti kättelyssä äitee, jonka kanssa reissatessa sattuu ja tapahtuu aina kaikenlaista ylimääräistäkin.

Kummitus Ilkka Hämäläinen luolassaan (c) Stefan Bremer, Kansallisooppera

 Hienoa oli se, että muutama päivä ennen h-hetkeä Ooppera lähestyi minua sähköpostilla ja kertoi, että "enää muutama päivä niin pääset näkemään Oopperan kummituksen". Että olikin osuva meili! Mukana oli myös varaukseni tiedot. Ihailtavaa toimintaa tämmöinen! En ollut koskaan aiemmin visiteerannut Oopperassa, joten tällä eleellä tuli kyllä erittäin tervetullut olo. Expressbussilla matkusteltiin (kuski kiitti kaikkia matkustelusta nimittäin...) Kisahallin pysäkille ja siitä tien yli tapahtumapaikalle. Takit narikkaan, piipahdus vessassa ja sen jälkeen pääsimmekin tenttaamaan kahvilahenkilökuntaa gluteenittomista tuotteista, joita löytyikin laajasti. Itselläni ei tarvetta gluteenittomille tuotteille ole, mutta äidillä on. Otimme kimppaan tummanpuhuvan nimikkoleivoksen, jossa oli kirsikkaa ja lakritsia. Mielenkiintoinen makuyhdistelmä.

 Harvassa on ne reissut, että ei törmäisi edes yhteen tuttuun. Tällä kertaa törmäsin portaissa Tampereen Teatterin yhteen vahtimestariin joka kertoi, jotta heitä teatterilaisia on paikalla bussilastillinen. Bussilla oli lähdetty myös Porista asti oikein joukolla, mukana hyvä ystäväni. Hänellä oli paikka permannolla keskellä kakkosriviä. Vähän kävi kateeksi kieltämättä. Ennen shown alkamista piipahdimme myös shoppailemassa, kun alakerrasta löytyi kunnon tuliaiskauppa. Äitee sijoitti rahansa kynään, jossa liikkuu nuottiavain jännällä tavalla.

 Istumapaikkamme todellakin olivat suhteellisen korkealla, kolmosparven ensimmäisessä rivissä. Näkymät olivat sangen hyvät kyllä, tosin yläviistosta. Kauheasti ei tosin kannattanut kurkotella laidan yli, olisi permantoväki voinut saada kattokruunun lisäksi päähänsä myös silmälasini. Ylhäältä näki taas hienosti älypuhelimien valomeren, joka onneksi sammui spektaakkelin alettua.

 Koko hommahan alkaa huutokaupalla, jossa meklari myy vanhoja oopperan tavaroita. On mekaanista apinaa ja muuta, ja sitten on tämä kattokruunu tässä näin. "Kuuluisan tunnarin" ensitahdit pamahtavat soimaan ja varpaistani kulkee sähköinen virtaus hiuksiin asti. Tämä on se hetki! Huh että oli hieno fiilis! Samanlainen fiilis tuli aikoinaan Olympiastadionilla Michael Jacksonin konsertissa, kun "Beat it" lähti kuin varkain käyntiin ja tuulikone hulmutteli kitaristin kutreja. Tai samaisessa paikassa U2-konsertissa, kun "New Year´s Day" alkoi soida. Tai Robbie Williams ja "Feel" Tallinnan Laululavalla. Se mahtava tunne, kun jotain itselleen tärkeää kuulee ihan livenä vihdoinkin ja viimeinkin, ja samalla mielen täyttää haikeus siitä, että tässä tämä odotus nyt sitten oli. Samaa tunnetta ei tule enää uudestaan, vaikka tulisi kuinka monta kertaa katsomaan.

 Kattokruunu hilattiin paikalleen kattoon (yllätys yllätys) ja sitten mentiin eikä meinattu. Seurailin parvelta myös orkesterimontun soittajia, jostain syystä eniten lyömäsoitinhemmoja. Tarkkaa on ajoitus, milloin mitäkin kilkutinta soitellaan.

 Pitäisi kai itse esityksestäkin sananen mainita... Täytyy myöntää, että permannolta tai hiukan alempaa huikeat lavasteet olisivat näyttäneet vieläkin huikeammilta. Toki meidänkin paikalta kaikki näkyi, mutta eri suunnasta. Monissa kirjoituksissa on mainittu etenkin näyttävä laskeutuminen Kummituksen luolaan sekä soutelu usvassa, ja olihan se kyllä komiaa katsottavaa. (Tosin kotimatkalla äiteen kanssa visioimme esityksellä, jossa ns. tekniikka pettäisi. Kummitus soutelisi pikanopeudella sinne tänne lavan poikki lavasteisiin törmäillen, portaat jäisivät puolitiehen ilmaan roikkumaan ja meno olisi muutenkin kuin Spinal Tapissa. Oopperan kummitus, jossa kaikki menisi pieleen. Ei taida maailma olla valmis tälle versiolle vielä?)

 Ilkka Hämäläinen Kummituksena oli hyvin rock-henkinen, mieleeni tuli joku vähän ikääntyneempi mutta edelleen täydessä tikissä oleva veteraanirokkari. Toimii! Ja kyllä kannatti valkata juuri tämä Tero Harjunniemen Raoul-ilta, samettia korville oli se ja silmänruokaakin tietysti. Harmitti, ettei tullut otettua teatterikiikareita mukaan. Olisin ne saattanut pudottaa innoissani jonkun kupoliin kuitenkin. Sofie Asplund lauloi erittäin kauniisti ja muutenkin oli varsin pätevä Christinen rooliin.

 Yksittäisistä kohtauksista/numeroista jäi mieleeni varsinkin se Kummituksen luolaan laskeutuminen ja maisemat siellä alhaalla. Kiehtovaa ja synkkää, kiehtovan synkkää. Urut, joiden päällä venytetty versio Sibelius-monumentista? "Masquerade" oli näyttävä kokonaisuus myös. Miksi käsiohjelmassa ei muuten ollut mainittu kappaleiden nimiä? Aijai. Varsin kattava oli käsiohjelma muuten, ja etenkin Kaisa Paavolaisen kirjoitus avasi hienosti koko musikaalin taustoja ja sisältöä. Ja se kattokruunu... Kuulin kun äiteen huusi "Waude!" vieressä koko sen ajan...

Masquerade (c) Stefan Bremer, Kansallisooppera

 Esityshän päättyi noin klo 21.35 ja bussi kotiinpäin olisi mennyt reilua kymmentä minuuttia myöhemmin. Alunperin suunnittelimme, että livahdamme heti aploodien alettua ovesta ulos, taputamme mennessämme narikkaan, sillä kukaan ei huomaa meidän poistuvan ja kukaan ei pahoita mieltään siitä, että tuolta helkkarin korkealta lähti nyt kaksi tyyppiä ennen aikojaan. No, esityksen päätyttyä ei tullut sitten mieleenkään lähteä tuosta noin menemään, vaan loppuun saakka oli taputettava ja samalla sinetöimme sen, että ehdimme vasta seuraavaan bussiin. Mikäs siinä, oli antoisaa reippailla Kamppiin mukavassa säässä. Äiti hyräili tunnaria koko matkan tosin, ja osan bussimatkastakin. Alkoi kieltämättä vähän tympimään jo.

 No, itsellä on sitten maanantaista asti soinut samainen tunnari päässä ja vaihtunut myös "I am your angel of music"-lauseeseenkin vaihtelun vuoksi. Lupasin töissä myös halukkaille esittää todella lyhyen koosteen näkemästäni. Tulisi sille hetken mielijohteesta ostamalleni meksikolaiselle paininaamarillekin käyttöä! Kummituksen osuuksia varten en tosin tohtisi sitä puoliksi leikata kuitenkaan...

 Ja kas, Oopperakin lähestyi meilillä jälleen ja toivoi, että visiittini oli ollut onnistunut. Olihan se, erittäin onnistunut. Pahoitteluni, etten osannut mitään hienoa kirjoitusta laatia.

 Lopputoteamus : Olihan tämä laatutavaraa! Olisin maksanut ilomielin lipustani monta kymppiä enemmänkin. Kannustukseksi muille, joilla liput piippuhyllylle : kyllä sieltäkin välittyy tekemisen meininki oikein hyvin.

 Taidan mennä myöhemminkin katsomaan jotain, balettia tahi oopperaa jopa.

4 kommenttia:

  1. Hauska kirjoitus Talle! Omat "vakkaripaikkani" ovat juurikin kolmannella parvella, usein tosin viimeisellä rivillä :'D Ihan kivasti sieltä näkee ja kuulee. On ne liput sen verran arvokkaita, ettei sinne permannolle raaski ihan joka kerta mennä. Olethan jo tuttu Oopperan "Onnenpaikka" -konseptin kanssa, jossa myydään halpoja lippuja tietty määrä tiettyihin esityksiin arki-illoille, mutta istumapaikat selviävät vasta samana päivänä? Ideana on että 30 eurolla saa vähintään 50e arvoisen istumapaikan. Ajattelin itse metsästää lippuja sieltä jatkossa, jos pääsisi paremmille paikoille :) Lisätietoa täältä:
    http://www.ooppera.fi/liput/onnenpaikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Isa! Hyvä tietää, että muutkin harrastavat piippuhyllyilyä. Ja kiitos Onnenpaikka-vinkistä, ehkä minäkin käytän joskus tilaisuutta hyväkseni.

      Poista
  2. Mahtava kirjoitus, Talle! Fiilis välittyy hyvin. Esitys oli kyllä useammankin wauden arvoinen ja Oopperalla on ystävällistä henkilökuntaa, myös lipunmyynnissä jonne tuli soiteltua aika monta kertaa tuossa syksyllä.

    Kiva kuulla kolmosparvesta hyviä asioita, me olemme huhtikuussa menossa sinne katsomaan Pientä merenneitoa. Tai siis sieltä, ihan eivät rahakukkaronnyörit permannolle auenneet mutta kyllä me sieltä kuikuillaan sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, minäkin haluaisin nähdä Pienen merenneidon! Kolmosparvella tahi parvelta, kaikki käypi! :)

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).