Päätepysäkki / Tampereen Teatteri

Päätepysäkki / Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö

Ensi-ilta 27.1. 2016, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Pasi Lampela
Lavastus-ja pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen
Valosuunnittelu Mika Hiltunen
Äänisuunnittelu Jouni Koskinen
Kampausten ja maskien suunnittelu Kirsi Rintala

Rooleissa : Esa Latva-Äijö, Elisa Piispanen, Heikki Nousiainen ja Emma-Sofia Hautala

 Näin se näköjään menee, että tammikuussa Tampereella, helmikuussa Helsingissä ja niin edelleen. Jälleen löysin itseni Tampereelta ja liukastelin onnistuneesti kaatumatta Frenckell-näyttämölle. Luotto Pasi Lampelan töihin on kova, enkä olisi jättänyt mistään hinnasta väliin Päätepysäkkiä, joka löytyy myös tämänkeväiseltä tärppilistaltani.

 Jussilla (Esa Latva-Äijö) ja Ilonalla (Elisa Piispanen) näyttää äkkiseltään menevän varsin mukavasti. On taiten sisustettu koti, kaksi ihanaa lasta, hyvät työpaikat ja suhde mallillaan. Arki rullaa omalla painollaan, lapsia kuskaillaan harrastuksiin, omillekin harrasteille löytynee aikaa, kotityöt hoituvat. Onni löytyy vaikkapa yhdessä koko perheen kesken vietetystä pyjamapäivästä ja poroherkusta. Kuulostaa ihan perusmeiningiltä, eikö?

(c) Yehia Eweis

 Muutaman ääneen lausutun ja lausumattoman sanan jälkeen helvetti on irti. Jussi haluaa avioeron, koska ei rakasta Ilonaa enää. Vaimolle ilmoitus tulee täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä, kaikkihan on ollut siihen asti hyvin. Ainakin vaimon mielestä. Ainakin ulkoisesti. Seuraavan pommin pudottaa Jussin isä Matti (Heikki Nousiainen). Matti on pomona menestyvässä asianajotoimistossa ja hän haluaisi Jussin johtajanpestiin, itse kun hänellä olisi "muita bisneksiä" ja Jussin olisi aika kasvaa pojasta mieheksi. Johtajanvaihdokseen olisi vain pieni ehto - Jussi ja Ilona eivät saa erota.

 Seuraava parituntinen on hengästyttäviin mittasuhteisiin yltyvää tahtojen taistoa, syyllistämistä, uhkailua, itkua ja hammastenkiristystä, toisia mahdollisuuksia, unelmia ja haaveita sekä kiihkeitä tuokioita Jussin ja Ilonan yhteisen kodin sohvalla/lattialla/nojatuolissa ym. Jussi on tavannut Birgitan (Emma-Sofia Hautala), jossa näkee uuden alun ja sopivasti haastetta. Birgitta heittää ohimennen, että alkaisi rahastaa tapaamisilla ja "paljonkohan ammattilaiset veloittavat". "Jaa psykologit vai?" Miten helppoa onkaan puhua ajatuksistaan ja toiveistaan puolituntemattomalle! Tunne-elämän lukkojen availu liian läheiselle kun väistämättä johtaa monenlaiseen syyttelyyn puolin jos toisinkin.

 Huh huh. Jännästi sitä nauttii katsomossa siitä, että henkilöt lavalla tekevät itsensä kaikkien silmissä välillä täysin naurettaviksi ja laukovat suustaan totuuksia, joita ihan hävettää kuulla. Samalla voi itsekseen kiristellä hampaitaan ja puristaa kättään nyrkkiin, kun suututtaa niin paljon toisten puolesta. Itsehän en koskaan ole sanonut mitään sellaista, joka saattaisi loukata jotakuta (köh köh). Entä ne lapset, jotka nukkuvat viereisessä huoneessa? "Millaisen ilman me heille jätämme hengitettäväksi?" pohtii Jussi ja sama show jatkuu. Katsomossa on turvallista istua, olla kirjaimellisestikin kärpäsenä katossa seuraamassa toisten kipuilua ja melskaamista. Tosielämässä ei paljoa naurattaisi, eikä kyllä nytkään kauheasti huvittanut. Miten hukassa ihminen voikaan olla parisuhteessaan ja oman itsensä kanssa etenkin? Peilikuva taitaa pelottaa, koska ei pysty kohtaamaan sitä näkyä tai hahmoa, joka sieltä vastaan tuijottaa. Kun on matkalla päätepysäkille, pitääkö siellä jäädä kyydistä pois vai kannattaako malttaa hetki, sillä uusi vuoro lähtee kyllä takaisin toiseen suuntaan? Siinä pohdittavaa itse kullekin. Matkaseurakin kannattaa valita tarkkaan.

(c) Yehia Eweis

 Erinomainen teksti ja ohjaus, erinomaista teatteria. Pidän siitä tietynlaisesta oudosta vaaran tunteesta, jonka näyttämöllä tapahtuva kunnon riitatilanne saa minussa aikaan. Vähän pelottaakin, miksi niin nautin siitä, että toiset kunnolla kaivavat verta nenästään. Pidän röyhkeydestä ja uskomattomasta herkkyydestä, joka vuorotteli etenkin Esa Latva-Äijön timantinkovassa roolityöskentelyssä. Loistavassa vedossa olivat muutkin, ei moitteen sanaa.

 Kotomatkalla junassa mietin sitä jättimäistä taustakuvaa.

 Pasi Lampelan seuraavaa projektia kieli pitkällä odottaen...

 (näin esityksen kutsuvieraana)