Laulu on meren laulu / Meriteatterin vierailu Tampereen Teatterissa

Laulu on meren laulu - lähdön ja paluun balladi

Meriteatterin vierailu Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä

Ensi-ilta heinäkuussa 2014 Röölässä, kesto noin 1h 15min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus ja ohjaus Anni Mikkelsson
Valosuunnittelu Nadja Räikkä

Rooleissa : Laura Halonen, Vera Veiskola, Antti Autio, Esa-Matti Smolander, Jussi-Pekka Parviainen ja Antti Tiensuu

 Meriteatteri on nuorten teatterintekijöiden vuonna 2013 perustettu vapaa ammattiteatteri, jonka kotisatama sijaitsee Naantalin Rymättylässä, Röölän satamassa. "Laulu on meren laulu" on toinen osa Röölän sataman tarinoihin pohjautuvasta Lähtö-trilogiasta, jonka ensimmäinen osa oli nimeltään "Merimies, muija, kalamiehen koira" ja kolmas "Eikä merta enää ole". Kukin esitys on itsenäinen kokonaisuutensa, jonka voi katsoa tuntematta aikaisempia osia.

(c) Vilma Vantola 

 Vaikka pyrin suhteellisen aktiivisesti seuraamaan, mitä kaikkea teatterikentällä tapahtuu, menee minulta harmillisen paljon juttuja sivu suun. Tämäkin jäi heti kaivelemaan, kun viimekesäisen Teatteri Telakan vierailun jälkeen bloggarikollegani Laura kirjoitti tästä mielenkiintoisen jutun. Viime syksynä onnekseni huomasin, että Meriteatteri on tulossa keväällä taas vierailulle Tampereelle ja ostinkin heti lokakuussa lipun.

 Ja vihdoin koitti odotettu ilta. Istahdin katsomoon, näyttämölle oli rahdattu sillitynnyreitä ja muuta asiaankuuluvaa rekvisiittaa. Jostain syystä nenääni tuli jostain tervan tuoksu, en ole varma kuvittelinko vain. Näyttämöllä oli myös muutama saapaspari odottamassa täytettä ja kun niin tapahtui, matkasin Saukko-laivaston matkassa hetkeksi jonnekin ihan muualle.

 Heti ensimmäinen laulu "Siittämisen ja kivun laulu" (säv. Antti Autio ja Hannes Mikkelsson, san. Arto Melleri) osuu ja uppoaa. Laulu on aluksi hillittyä ja kepeää, mutta kun porukka ottaa lisää volyymiä, minulla nousee iho kananlihalle. "Aina on jonkun kevät jonkun syksy jonkun kevät jonkun syksy" jää pyörimään pitkäksi aikaa mieleeni, sitä elämän kiertokulkua parhaimmillaan ja runollisimmillaan. Hitusen myöhemmin tutustutaan Saukko-laivaston miehistöön ja etenkin kapteeni Aalto (Antti Tiensuu) heittää aika rouhevaa läppää. Sympatiani saa puolelleen messikalle Onni Saari (Antti Autio), jolla on kovasti intoa ja yritystä monenkin asian suhteen. Tässä vaiheessa en kuitenkaan ole ihan varma, onko esitys sittenkään ihan minun makuuni. Jutut saavat minut vain hymähtelemään, ei ulvomaan naurusta muiden kanssa.

 Paikallisilla nuorilla naisilla on kummallakin omanlaisensa haaveet ja selkeät suunnitelmat tulevaisuuden suhteen. Lahja (Laura Halonen) haluaa mahdollisimman pian pois sillinhajusta, ehkä jopa Turkuun tai Ruotsiin asti. Lempi (Vera Veiskola) haluaa oman talon ja laiturin, joka ei lähde ajelehtimaan ensimmäisessä myrskyssä. Eteen tulee kuitenkin tilaisuuksia ja valintoja, jotka vievät tytöt toisenlaisiin suunnitelmiin. Elämä usein vie, ja lopussa voi moni todeta Lahjan sanoin "Mitään en saanut mistä haaveilin, mutta sain silti kaiken". Voi, kun itsekin voisin vanhempana ja viisaampana todeta joskus samaa!

 Tarinat, käänteet ja laulut vievät minut mukanaan kuin varkain. Vaikutun nuorten meriteatterilaisten ilmaisusta ja monipuolisuudesta. Pala kurkussa seuraan Onnin ja Lahjan rakkaustarinaa, joka saa siivet alleen pienestä kauniista Onnin kirjoittamasta runosta ja Lahjan vasta-argumenteista, joita sitten eri tyylein esitellään. Lauluista suurimman vaikutuksen taitaa tehdä Mikko Anderssonin (Jussi-Pekka Parviainen) kitaran kera vetäisemä irkkutyylinen voimaralli. Siinä oli saappaanpolkaisut paikallaan! Miettiväisenä seurailin pienten lyhtyjen käyttöä, kukkien istutusta kädet mullassa, palmikoiden letitystä, Jokke Jonssonin (Esa-Matti Smolander) surullisen hahmon merimiestä humalassa hapuilemassa. Kiukutti, mutta myös säälitti. Nerokas veto oli verrata yleisöä valtaisaan silliparveen! Aikamoisen saaliin saivatkin, ansaitusti.

Onni ja Lahja (c) Vilma Vantola 

 Tajusin vasta jälkikäteen, mitä minulle tapahtui. Odotin jotain aivan muuta (lähinnä haikeita balladeja saaristolaiselämästä tms.) ja sainkin paljon enemmän. Teatterilla on kyllä ihmeellinen vaikutus. Ajatukset jäävät muhimaan yön yli, jalostuvat, saavat lisää merkityksiä ja taas tuntuu koko maailma ja elämä hitusen erilaiselta kuin eilen.

 Laulu on meren laulu, mielettömän elämänmakuinen kokonaisvaltainen kokemus! Mietin, millaista olisi ollut nähdä tämä siellä Röölän satamassa, kun merituuli pyörittää samalla hiuksia ja jostain kuuluu lokkien kirkuna.

 Huom. Tänään 12.2. on esitys vielä nähtävissä Frenkellillä ja "Eikä merta enää ole - kotimatkan laulu" (eli trilogian kolmososa) huhtikuussa Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa sekä Telakalla Tampereella. Pitäisi varmaan aktivoitua lippujen suhteen heti eikä jättää viime tippaan...