Katve / Ahaa Teatteri

Katve / Ahaa Teatteri

Kantaesitys 15.1. 2016, kesto noin 1h 25min (ei väliaikaa)

Käsikirjoitus ja ohjaus Miika Muranen
Musiikki Apulanta (alkuper. säv.&san. Toni Wirtanen, sovitus Ville Leppilahti)
Äänisuunnittelu Ville Leppilahti
Lavastesuunnittelu Juho Lindström
Valosuunnittelu Antti Kauppi
Pukusuunnittelu Sirkku Angeria

Rooleissa : Tiia Ollikainen, Seppo Paajanen, Henna Wallin ja Pekka Hänninen

 Ja tapahtui eräänä perjantaina, että Ahaa Teatterissa olisi aamulla klo 10 näytös Katveesta. Niin heräsi Teatterikärpänenkin aamukuudelta ja lähti kahdeksan jälkeen junalla kohti Tamperetta. Mitäpä sitä ei teatterin vuoksi tekisi? No, varhaiset aamuherätykset eivät ole työni puolesta minulle mikään vieras asia, mutta vapaapäivinä se jotenkin kirpaisee kohtalaisen syvältä.

 Katve on tarina kolmesta (ongelma)nuoresta, jotka ovat taustansa vuoksi valittu mukaan uudenlaiseen projektiin, jossa koulittaisiin häiriköistä yhteiskuntakelpoisia kansalaisia lempein keinoin. Mukana olisivat nuoresta iästään huolimatta laitoksesta toiseen kiertänyt Aki (Seppo Paajanen), ostarin kovistyttö Sini (Henna Wallin) sekä jengin hiljainen Konsta (Pekka Hänninen), joka on jostain syystä aina paikalla kun tapahtuu, vaikkei varsinaisesti osallistuisikaan. Tarkoitus olisi matkata porukalla Katve-nimiselle saarelle, jossa ei kirjaimellisesti edes kännykät toimi. Pieni kolmen hengen porukka + työharjoittelussa oleva orastava sossutäti Minttu (Tiia Ollikainen) huomaavat kuitenkin olevansa saarella ainoita. Mihin ihmeeseen muu porukka on jäänyt?

Luottamus punnitaan...

 Huomioni kiinnittyi jotenkin tietynlaiseen levottomuuteen. Väki oli jatkuvasti liikkeessä, kun kulkivat ympäri saarta sopivaa pysähtymispaikkaa etsien. Vähän se häiritsikin, se jatkuva liikkeelläolo, kunnes ratkaisin asian päässäni niin, että sellaistahan se on silloin, jos ei ole löytänyt omaa paikkaansa tässä yhteisössä ja maailmassa. On oltava jatkuvasti menossa jonnekin, kunpa vielä tietäisi minne. On selvillä se, mistä tullaan. Parhaimmillaan/pahimmillaan se lukee papereissa, mutta siellä ei lue sitä, minne ollaan matkalla. Suuntaa voi itse vielä vaihtaa halutessaan. Vai voiko?

 Jännä oli havaita se, miten ennakkoluuloisesti Minttu nuoriin suhtautui. Hänellä oli papereiden perusteella luetut valmit mielipiteet näistä, mutta ei hän silti varsinaisesti tuntenut ketään ennalta. Tutustuminen alkoi vasta saarella ja vähän yllättävälläkin tavalla, puolin ja toisin. Jokaisen nuoren taustasta paljastui vuorollaan jotain uutta, ja pidin siitä että jokainen sai vuorollaan äänensä kuuluviin - kuka kovempaa, kuka hiljempaa. Yllätyksiä piisasi.

Minttu, Aki ja Sini 

 Apulannan musiikki toimi uusina sovituksinakin hienosti ja sanat aukesivat meikäläiselle ainakin ihan uudella tavalla. Kerrankin niitä tuli kuunneltua ihan ajatuksen kanssa. Äänet soivat kuulaina avoimessa tilassa.

 Aamunäytöstä oli katsomassa muutama nuorisoryhmä ja mikä parasta, en itse ainakaan huomannut kenenkään räpeltävän kännykkäänsä esityksen aikana. Joillekin saattoi tämä kolahtaa enemmän, joillekin vähemmän. Ajatuksia se kuitenkin herätti runsaasti, ja etenkin sen, miten tärkeä sana on "anteeksi". Nopea lausua, mutta niin vaikea.

(näin esityksen vapaalipulla)

Esityskuvat (c) Jari Kivelä

Konsta