Vampyyrien tanssi vol 3

No niin. Alan hiljalleen ymmärtää niitä kaikkia, jotka käyvät katsomassa saman esityksen kymmeniä kertoja. Itselläni tämänhetkinen ennätys on seitsemän kertaa (Hämeenlinnan Kaupunginteatterin Autiotalo-musikaali monien vuosien takaa, niihin aikoihin en käynyt missään muualla teatterissa kuin kotikulmillani) ja vähän näyttäisi siltä, että jos sama meno jatkuu, HKT:n "Vampyyrien tanssi" tulee rikkomaan ennätyksen. Tiistaina kävin kolmatta kertaa katsomassa ihan vain siksi, koska pystyin ja minua huvitti! Pohdiskelin mielessäni, että periaatteessa minulla olisi mahikset nähdä esitys noin 20 kertaa. Jos peruisin kaikki muut teatterireissuni (ja olisin osan jo perunut), voisin istua harva se päivä Peacockin kurjilla penkeillä. Mutta koskapa edelleen olen nimenomaan Teatterikärpänen, en moista tee. Haluan nähdä mahdollisimman laajalla skaalalla eri esityksiä ja meikäläisen asteikoissa alkaa tämä kolmekin käyntikertaa olemaan jo harvinaisuus. Saatikka sitten tieto siitä, että lippuja on varattuna ainakin kahteen käyntikertaan vielä, tosin huhtikuun puolella vasta.

 Twitterin puolella varsinkin on käynyt kova kuhina musikaalin tiimoilta. Erinäisiä tiimejä on perustettu ja juhlavasti ilmoiteltu, kenen joukoissa seisotaan. Minä olin ensi-illan jälkeen Team Magdan jäsen, koska Laura Alajääski oli niin upea. Toisen käyntikerran (ja toisen roolimiehityksen) jälkeen vaihdoin lennossa Team Alfredin porukoihin siksi, koska Miiko Toiviainen oli niin pupu pupunen etten kestä, ja vähän olin myös Team Krolock ja Team Abronsius (Jonas Saari ja Tuukka Leppänen vuorossa). Kolmas kerta toden(ko) sanoo, kun Tiisun sanoin "beibe mä susta hullaannun" ja hyppäsin vaihtelun vuoksi proffan porukoihin! Petrus Kähkönen oli Alfredin roolissa, mutta muuten roolitus oli sama kuin toisellakin kerralla. Mutta professori Abronsius, montako kofeiinitablettia olitte nauttineet ennen illan esitystä? Jotenkin tuntui siltä, että miehessä oli virtaa ja meininkiä erityisen paljon.

 Kyllä, Twitterin puolella keskustelu on lähtenyt etenkin myöhäiseen ajankohtaan vampyyrifanien kesken ihan lapasesta. Kerrankin joku mietti, miksi Alfredilla on alkukohtauksessa vain matkatavaroiden ja kirjapinon päällä lunta, kun taas perässä raahustava proffa on yltäpäältä lumessa. Minä tuumasin, jotta proffa on jäänyt jälkeen ja tehnyt enkeleitä lumeen ja kieriskellyt antaumuksella kuin koira seljällään pitkin kinoksia. Siksi on niin luminen, ja eilisen jälkeen se visio tuntui hyvinkin mahdolliselta.

Proffa tutkii kirjoja (c) Mirka Kleemola 

 Olen myös sitä mieltä, että proffan intoilu kirjojen suhteen tarttuu. Minä en ole mikään lukutoukka varsinaisesti (lukutoukka -> teatterikärpänen -> mitä näitä ötököitä nyt onkaan), silloin tällöin tartun kirjaan ja joskus menee vuosikin, etten ole lukenut yhtikäs mitään. No, tänä vuonna olen lukenut jo kuusi kirjaa ja makuuhuoneessa kaikki tasot on täynnä kirjoja laidasta laitaan. On Jussi Jurkan elämäkertaa, Taivaslaulua, Kummeli-kirjaa, Kauheimpia runoja, Juoppohullun päiväkirjoja, Fingerporia ym. ym. Suunnittelen ja haaveksin kunnollisen kirjahyllyn hankkimisesta mahdollisimman pian, ja mukaan vielä ihana lepotuoli (ja rahi), jossa voisi viltin alla lueskella. Silloin tällöin voisi mennä intoilemaan hyllynsä eteen ja huomata, että "Ai mulla on tämäkin!" Toinen maailmansota valokuvina! Pikku Nikke kesälomalla! Kaikki Lucky Luket ilmestymisjärjestyksessä! Mauri Kunnakset! Takuumiehet! Häräntappoase! Suomen kansan härskejä runoja! Professorihan tekee kaikenlaisia löytöjä kreivin massiivisesta kirjastosta. Toistaiseksi sieltä on löytynyt ainakin Kamasutra, T-Fordin korjausopas, Juudaksen evankeliumi (?), Helka-neiti kylvyssä ja muita saksalaisia klassikoita ja kuulemma Pieni merenneitokin. Tunsin suurta tyydytystä, kun tiistaina proffa bongasi kirjastosta rotuoppiteoksia ja Mein Kampfin. Kaikkea sitä... Häräntappoasekin mainittiin myöhemmässä vaiheessa, kun proffa kehotti Herbertiä laittamaan sen vehkeen piiloon. Hieroskelin käsiäni yhteen katsomossa.

 Twitterin iltamissa tulimme siihen tulokseen kerran, että majatalossa on takuulla pieni sivukirjasto jossain ja olen satavarma siitä, että siellä on teos "50 Shades of Garlic". Ja sen on lukenut se vihdoin ja viimein bongaamani "Valkosipulinnuolijatyyppi", joka jo tässä vaiheesa vuotta ansaitsee erikoismaininnan nimikkeellä Vuoden Erikoisin Ensemblekikka.

 Näin kolmannen kerran jälkeen alan myös päästä kunnolla jyvälle koko musikaalin hienoudesta ja aistia päähenkilöiden mielenmaailmaa enemmän. Jokainen kerta bongaan jotain uutta ja joku ruostunut ratas pyörähtää liikkeelle päänupissani.

 Pakko mainita muuten sellainenkin havainto, että eilen Petrus Kähkösen Alfredista tuli mieleeni joku etiäinen vuosikymmenten takaa. Hänhän on kuin Pirkka-Pekka Petelius vaaleine kutreineen ja toiveikkaine ilmeineen laulamassa "Muistan sua Elaine" Velipuolikuun lopuksi! Ja tässä siis ei ole häivähdystäkkään ilkeilyä, vaan täydestä sydämestä kirjoitin. Nuori PPPhän oli sangen hurmaava näky siinä mielitietylleen huokaillessaan. Ihan kuin Alfred pesusieni hyppysissään.

 Ainut asia mikä ketuttaa on se, että väkeä olisi mahtunut paikalle rutkasti enemmänkin. Sivukatsomot loistivat tyhjyyttään. Minulla tulee töissänikin samanmoinen fiilis usein (kaupantäti kun olen) : henkilökunta tekee hyvää duunia iloisella mielellä ja hyvällä asenteella ja kauppa on loistokunnossa, mutta jos ovi ei käy, jossain on jotain pielessä. Mikä se sitten on? Nyt HKT virittelemään äkkiä niitä edukkaampia lippuvaihtoehtoja, "ota 3 vampyyriä, maksa kaksi"-tyylisiä ateriakokonaisuuksia, "kerää kymmenen valkosipulileimaa ja 11 kerta ilmainen", "tuo uhriksi ensikertalainen kaverisi (eli neitsytmatkalle) ja saa oma pilettisi puoleen hintaan", vampyyripiilareissa sisään ilmaiseksi , kaula purtuna puoleen hintaan ym. ym. Ehdotelkaa toki lisää.

 Että tämmöistä. Harvinaista on myös se, että kolmas bloggaus samasta aiheesta. En edes keksi mitään hedelmää tällä kertaa! Sen toki tiedän, että kynsilaukka tuo avun joka ongelmaaaaaan.

(c) Mirka Kleemola