Cision listaa kuukausittain Top 10-blogit tiettyyn aihealueeseen liittyen. Toukokuussa listattiin Suomen suosituimmat kulttuuriblogit ja tämä listahan tietysti ilahdutti kovasti :
1. Alaston kriitikko
2. Teatterikärpäsen puraisuja
3. Hurmioitunut
4. Kaponieeri
5. Kujerruksia
6. Herrasmiehen päiväkirja
7. Some Superfluous Opinions
8. Paljon melua teatterista
9. Fuck Yeah, Finnish Musical Theatre!
10. Erinomaisuutta
Listauksesta käy ilmi ainakin se, että monenlaista mahtuu nimikkeen 'kulttuuri' alle ja lisäkseni varsinaisia pelkästään teatteriin/musikaaleihin keskittyviä blogeja on mukaan mahtunut kolme.
Edelliskerran kulttuuriblogeja tutkailtiin maaliskuussa 2014 ja silloin lista näytti tältä. Muutoksia on ollut parissa vuodessa näköjään kovastikin.
Omasta puolestani haluan kiittää kaikkia lukijoitani, sillä ilman teitä ei sijoitus olisi noin korkealla. Sitoutuneisuutta ja kovasti työtä on blogi vuosien saatossa vaatinut, ja näemmä se on kannattanut. Ei muuta kuin lisää pökköä pesään!
Onnea myös listasijoituksesta tutut kollegani Kujerruksia-Linnea, Some Superfluous Opinions ja FYFMT -Siiri sekä Paljon melua teatterista -Katri! Onnea myös muille bloggaajille!
Sivut
▼
maanantai 30. toukokuuta 2016
sunnuntai 29. toukokuuta 2016
Linnan juhlat / Turun Kaupunginteatteri ja Emma Teatteri
Linnan juhlat / Turun Kaupunginteatteri ja Emma Teatteri
Ensi-ilta 26.5. 2016 Naantalin Emma Teatterissa, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)
Käsikirjoitus Tuomas Parkkinen ja Satu Rasila
Ohjaus Mikko Kouki
Lavastus ja pukusuunnittelu Anna Sinkkonen
Valosuunnittelu Petri Suominen
Äänisuunnittelu Tuomas Rissanen
Videosuunnittelu ja -ajot Sanna Malkavaara
Naamioinnin suunnittelu Heidi Pehkonen
Rooleissa : Miska Kaukonen, Linda Wiklund, Juha-Pekka Mikkola ja Minna Koskela sekä Arttu Aarnio, Riku Suvitie ja Maria Peltoniemi
Linnan juhlat, kekkerit jonne tuskin tulen koskaan ainakaan näillä meriiteillä kutsua saamaan. Vai lukeeko Sauli blogiani? Tai joku tulevaisuuden pressa? Olisihan se hienoa kun salamavalojen välkkeessä ja kommentaattorien pölinän keskellä sanottaisi "ja siellä on kättelyvuoroon kohta saapumassa teatteribloggaaja Talle" ja Jaakko Selinkin menisi hiljaiseksi hienosta asuvalinnastani. Ahistaa jo nyt miettiä, että mitä sitä päälleen pukisi.
Siksipä panostin asuvalintaani jo Naantalin kemuihin saapuessani! Oli tullut vietettyä mökkiviikko Paraisilla ennen kesäteatterikauden avausta ja mukana oli monenlaista kudetta, joita sitten vedin päälleni satunnaisessa järjestyksessä : oranssit tennarit, mustat legginsit, kirjava mekko (jonka päällä musta t-paita), mustavalkoinen villaneule ja leveälierinen hellehattu, jota en sitten katsomossa kuitenkaan pitänyt päässä, jotta takanani istuneetkin näkivät jotain. Ascotissa olisi oltu minusta tällä lookilla myös ylpeitä. Noh, katsomossa olikin sitten astetta viileämpää ja koko komeuden kruunasin mustalla kulahtaneella hupparilla, jonka otin varmuuden vuoksi mukaani. Tyyli ennen kaikkea. Ja pirusti hyttysiä riesana vielä.
Itse esityksestäkin pitäisi varmaan jotain kertoa. Kansan syviä rivejähän on kautta aikain kiinnostanut se, mitä kaikkea juhlien kulisseissa tapahtuu ja tämän jälkeenkin kiinnostaa, sillä sitä puolta ei kauheasti kyllä raotettu. Booli pysyy edelleen yhtä suurena mysteerinä, samoin se, että miksi jonakin vuonna kauhein puku pääsee parrasvaloihin parhaiten ja toisena vuonna taas puvun läpi töröttävät nännit vievät kaiken huomion.
Itse odotin sitä, että esityksessä keskityttäisi varsinaisiin juhliin ja mitä kaikkea siellä onkaan tapahtunut tai voisi parhaassa/pahimmassa tapauksessa sattua, etkoista jatkoihin. Käsikirjoitus oli kuitenkin varsin rönsyilevä ja aika ison palasen kokonaisuudesta nappasi wanna-be linnanjuhlavieras Antero Rinne (Miska Kaukonen ja oikein sopiva peruukki) ja sinällään symppiksen miekkosen yritykset pyrkiä sisälle keinoilla millä hyvänsä sekä polkkatukkaisen Kaapo Linnainmaan (Juha-Pekka Mikkola) vetämä "Haluatko Linnan juhliin?"-visailu. Kiperiä oli kyllä kysymykset ja yleisön aktiivisuus yleisökysymyksen kohdalla hämmentävän runsasta. Näin joskus kaupassa mallinuken päällä käsittämättömän tiukat farkut ja mietin, että kuka on se henkilö, joka nuokin päälleen pystyy vetämään. Tähän tuli myös vastaus, kun kisailija Tuulikki Pehkonen (Miska Kaukonen) saapui paikalle...
Hämmentävä oli myös Juha-Pekka Mikkolan ja Linda Wiklundin yhdennäköisyys illan isäntäparina, huonommilla laseilla olisi mennyt täydestä. Myös Minna Koskela Martti Ahtisaaren lookissa oli varsin vakuuttava ilmestys. Itse juhlien vieraana nähtiin sitten mm. Jari Sillanpää, Sofi Oksanen, Michael Monroe ja eräs velttobaskerinen Virtanenkin. Pienin sisäisin keinoin...
Minulle (ja monelle muullekin) "niiden oikeiden Linnan juhlien" koskettavin hetki on se, kun Jääkärinmarssi lähtee jylhänä soimaan ja sotaveteraanit saapuvat ensimmäisenä kättelyvuoroon. (Juuri viime vuonna mietin, että ei mene enää kauaa, kun ovesta ei saavu ketään...) Totuuden nimissä sanon, että tuo hetki oli pistetty nyt leikiksi ja se ei kauheasti naurattanut, vaikka muuten huumorini kestää kyllä monenlaista. Presidenttiparin visiitti keskustelemaan veteraanien pöytään sen sijaan oli oikein hupaisa, kun ei saanut vastata kuin sanoilla "aivan, kiitos tai hyvää itsenäisyyspäivää", jotta keskustelu pysyisi jotenkin kuosissa. Täytyypä muistaa tämä kun seuraavan kerran teen jotain haastattelua, niissäkin kun jutut lähtevät kovin herkästi väärille urille. Ei muuten pitänyt Haukiolla pokka keskustelun tiimellyksessä, ja se on aina yhtä hassua.
Osittain ohi hilseen meni mm. sikavirustartunta, suuntavaistottomien ja vastaavien puheenjohtajien visiitit, Jeesus ja ranskalainen anarkisti. Muutama pukuvaihto olisi tullut vähemmän ilman näitä. Tässä teatterissa jaksan vuodesta toiseen ihmetellä sitä, millaisella tahdilla pukuja ja peruukkeja takatiloissa vaihdetaan. Ovista ja pyörivistä lavasteista kun putkahtaa esiin hahmoa hahmon perään sellaisella tahdilla, että huh-heijaa. Jotenkin sitä tämänkaltaista meininkiä Naantalissa odotankin ja katselen aina myös vähän läpi sormieni. On jotenkin vapauttavaa, kun ei tarvitse sen syvällisempiä esityksestä ja hahmoista kaivella. Sen kun vain saapuu paikalle, istuu ja nauttii, ja antaa naurun viedä mennessään. Kesäisin Teatterikärpänenkin on astetta rennommalla päällä. Jälkipolville näistä ei juuri kerrottavaa sitten jää, mutta väliäkös sillä.
Ai niin, pitää myös mainita ehdottomasti se, että käsiohjelman graafisesta suunnittelusta vastannut Sam Sihvonen on ollut jälleen vauhdissa! Robin Hoodissa oli irrotettava miekka, Linnan juhlien käsiohjelmassa taas "ansioituneen kesäteatterikatsojan kunniamerkki", jota en vielä tohtinut irrottaa, koska kyseessä oli vasta kauden ensimmäinen kesäteatteriveto.
Ei muuta kuin parasta päälle ja Naantaliin. Poislähteissä voi sitten tsekata, että onko Sauli kotona eli liehuuko viiri Kultarannassa. Tällä kertaa ei ollut paikalla. (Ei ole norppakaan aina kivellä.) Meinasi kokonaan myös unohtua nerokas raportointi ulkoa, eikös joku vuosi toimittaja aivan hirvittävässä säässä siellä jotain koittanut tv-kameroille huudella? Hyvin elävästi tuli se hetki mieleeni.
Moniko muuten osaa lonkalta vetäistä presidentti Halosen molemmat etunimet? Minä osaan, sattuneesta syystä. Joskus olen työpaikallani itsenäisyyspäivänä kätellyt ihmisiä ihan huvikseni, voivatpahan sitten kehua kätelleensä pressan nimikaimaa. Sauli vei minulta kyllä tämänkin ilon, joten enää en moista ole harrastanut.
ps. Väliajalla ja esityksen jälkeen kuulin takaani naiskatsojan äänen sanovan "se laiha kaveri on kyllä tosi hyvä näyttelemään!"
Esityskuvat Otto-Ville Väätäinen
(näin esityksen kutsuvieraslipulla)
Ensi-ilta 26.5. 2016 Naantalin Emma Teatterissa, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)
Käsikirjoitus Tuomas Parkkinen ja Satu Rasila
Ohjaus Mikko Kouki
Lavastus ja pukusuunnittelu Anna Sinkkonen
Valosuunnittelu Petri Suominen
Äänisuunnittelu Tuomas Rissanen
Videosuunnittelu ja -ajot Sanna Malkavaara
Naamioinnin suunnittelu Heidi Pehkonen
Rooleissa : Miska Kaukonen, Linda Wiklund, Juha-Pekka Mikkola ja Minna Koskela sekä Arttu Aarnio, Riku Suvitie ja Maria Peltoniemi
Linnan juhlat, kekkerit jonne tuskin tulen koskaan ainakaan näillä meriiteillä kutsua saamaan. Vai lukeeko Sauli blogiani? Tai joku tulevaisuuden pressa? Olisihan se hienoa kun salamavalojen välkkeessä ja kommentaattorien pölinän keskellä sanottaisi "ja siellä on kättelyvuoroon kohta saapumassa teatteribloggaaja Talle" ja Jaakko Selinkin menisi hiljaiseksi hienosta asuvalinnastani. Ahistaa jo nyt miettiä, että mitä sitä päälleen pukisi.
Siksipä panostin asuvalintaani jo Naantalin kemuihin saapuessani! Oli tullut vietettyä mökkiviikko Paraisilla ennen kesäteatterikauden avausta ja mukana oli monenlaista kudetta, joita sitten vedin päälleni satunnaisessa järjestyksessä : oranssit tennarit, mustat legginsit, kirjava mekko (jonka päällä musta t-paita), mustavalkoinen villaneule ja leveälierinen hellehattu, jota en sitten katsomossa kuitenkaan pitänyt päässä, jotta takanani istuneetkin näkivät jotain. Ascotissa olisi oltu minusta tällä lookilla myös ylpeitä. Noh, katsomossa olikin sitten astetta viileämpää ja koko komeuden kruunasin mustalla kulahtaneella hupparilla, jonka otin varmuuden vuoksi mukaani. Tyyli ennen kaikkea. Ja pirusti hyttysiä riesana vielä.
Kaikki pressat yhteiskuvassa! |
Itse esityksestäkin pitäisi varmaan jotain kertoa. Kansan syviä rivejähän on kautta aikain kiinnostanut se, mitä kaikkea juhlien kulisseissa tapahtuu ja tämän jälkeenkin kiinnostaa, sillä sitä puolta ei kauheasti kyllä raotettu. Booli pysyy edelleen yhtä suurena mysteerinä, samoin se, että miksi jonakin vuonna kauhein puku pääsee parrasvaloihin parhaiten ja toisena vuonna taas puvun läpi töröttävät nännit vievät kaiken huomion.
Itse odotin sitä, että esityksessä keskityttäisi varsinaisiin juhliin ja mitä kaikkea siellä onkaan tapahtunut tai voisi parhaassa/pahimmassa tapauksessa sattua, etkoista jatkoihin. Käsikirjoitus oli kuitenkin varsin rönsyilevä ja aika ison palasen kokonaisuudesta nappasi wanna-be linnanjuhlavieras Antero Rinne (Miska Kaukonen ja oikein sopiva peruukki) ja sinällään symppiksen miekkosen yritykset pyrkiä sisälle keinoilla millä hyvänsä sekä polkkatukkaisen Kaapo Linnainmaan (Juha-Pekka Mikkola) vetämä "Haluatko Linnan juhliin?"-visailu. Kiperiä oli kyllä kysymykset ja yleisön aktiivisuus yleisökysymyksen kohdalla hämmentävän runsasta. Näin joskus kaupassa mallinuken päällä käsittämättömän tiukat farkut ja mietin, että kuka on se henkilö, joka nuokin päälleen pystyy vetämään. Tähän tuli myös vastaus, kun kisailija Tuulikki Pehkonen (Miska Kaukonen) saapui paikalle...
Haluatko Linnan juhliin? |
Hämmentävä oli myös Juha-Pekka Mikkolan ja Linda Wiklundin yhdennäköisyys illan isäntäparina, huonommilla laseilla olisi mennyt täydestä. Myös Minna Koskela Martti Ahtisaaren lookissa oli varsin vakuuttava ilmestys. Itse juhlien vieraana nähtiin sitten mm. Jari Sillanpää, Sofi Oksanen, Michael Monroe ja eräs velttobaskerinen Virtanenkin. Pienin sisäisin keinoin...
Minulle (ja monelle muullekin) "niiden oikeiden Linnan juhlien" koskettavin hetki on se, kun Jääkärinmarssi lähtee jylhänä soimaan ja sotaveteraanit saapuvat ensimmäisenä kättelyvuoroon. (Juuri viime vuonna mietin, että ei mene enää kauaa, kun ovesta ei saavu ketään...) Totuuden nimissä sanon, että tuo hetki oli pistetty nyt leikiksi ja se ei kauheasti naurattanut, vaikka muuten huumorini kestää kyllä monenlaista. Presidenttiparin visiitti keskustelemaan veteraanien pöytään sen sijaan oli oikein hupaisa, kun ei saanut vastata kuin sanoilla "aivan, kiitos tai hyvää itsenäisyyspäivää", jotta keskustelu pysyisi jotenkin kuosissa. Täytyypä muistaa tämä kun seuraavan kerran teen jotain haastattelua, niissäkin kun jutut lähtevät kovin herkästi väärille urille. Ei muuten pitänyt Haukiolla pokka keskustelun tiimellyksessä, ja se on aina yhtä hassua.
Kotikatsomo tarkkana |
Osittain ohi hilseen meni mm. sikavirustartunta, suuntavaistottomien ja vastaavien puheenjohtajien visiitit, Jeesus ja ranskalainen anarkisti. Muutama pukuvaihto olisi tullut vähemmän ilman näitä. Tässä teatterissa jaksan vuodesta toiseen ihmetellä sitä, millaisella tahdilla pukuja ja peruukkeja takatiloissa vaihdetaan. Ovista ja pyörivistä lavasteista kun putkahtaa esiin hahmoa hahmon perään sellaisella tahdilla, että huh-heijaa. Jotenkin sitä tämänkaltaista meininkiä Naantalissa odotankin ja katselen aina myös vähän läpi sormieni. On jotenkin vapauttavaa, kun ei tarvitse sen syvällisempiä esityksestä ja hahmoista kaivella. Sen kun vain saapuu paikalle, istuu ja nauttii, ja antaa naurun viedä mennessään. Kesäisin Teatterikärpänenkin on astetta rennommalla päällä. Jälkipolville näistä ei juuri kerrottavaa sitten jää, mutta väliäkös sillä.
Ai niin, pitää myös mainita ehdottomasti se, että käsiohjelman graafisesta suunnittelusta vastannut Sam Sihvonen on ollut jälleen vauhdissa! Robin Hoodissa oli irrotettava miekka, Linnan juhlien käsiohjelmassa taas "ansioituneen kesäteatterikatsojan kunniamerkki", jota en vielä tohtinut irrottaa, koska kyseessä oli vasta kauden ensimmäinen kesäteatteriveto.
Ei muuta kuin parasta päälle ja Naantaliin. Poislähteissä voi sitten tsekata, että onko Sauli kotona eli liehuuko viiri Kultarannassa. Tällä kertaa ei ollut paikalla. (Ei ole norppakaan aina kivellä.) Meinasi kokonaan myös unohtua nerokas raportointi ulkoa, eikös joku vuosi toimittaja aivan hirvittävässä säässä siellä jotain koittanut tv-kameroille huudella? Hyvin elävästi tuli se hetki mieleeni.
Moniko muuten osaa lonkalta vetäistä presidentti Halosen molemmat etunimet? Minä osaan, sattuneesta syystä. Joskus olen työpaikallani itsenäisyyspäivänä kätellyt ihmisiä ihan huvikseni, voivatpahan sitten kehua kätelleensä pressan nimikaimaa. Sauli vei minulta kyllä tämänkin ilon, joten enää en moista ole harrastanut.
ps. Väliajalla ja esityksen jälkeen kuulin takaani naiskatsojan äänen sanovan "se laiha kaveri on kyllä tosi hyvä näyttelemään!"
Esityskuvat Otto-Ville Väätäinen
(näin esityksen kutsuvieraslipulla)
torstai 26. toukokuuta 2016
Kesäteatteritärppejä hakusessa
Tästä tuleekin vähän erilainen juttu, mitä alunperin suunnittelin. Tarkoituksenani oli tehdä oma tärppilista kesäteatteriesityksistä, mutta sitten tajusin yhden olennaisen asian : aiempina vuosinani olen mennyt aika lailla tottumuksen mukaan, eli on tullut koluttua samoja paikkoja huolimatta siitä, mikä siellä on kulloinkin ohjelmistossa. Kesäperinteitähän kuuluu olla, mutta jospa niistä tutuista reiteistä osaisi poiketa edes hiukan?
Kuten tämä Teatterin tiedotuskeskuksen ylläpitämä ensi-iltalista kertoo, on tulevanakin kesänä miltei joka niemessä ja notkossa kesäteatteritoimintaa luvassa. Miten tuosta valtavasta määrästä osaa poimia juuri ne kiinnostavimmat ja ehkäpä hiukan erilaisetkin versiot? Taiteellisia kokeiluita harvoin on kesäisin luvassa, mutta miten osaisi mennä uuden äärelle ja löytää juuri ne kaivatut helmet? Välimatka tietysti rajoittaa menojani aika paljonkin ja samoin se, että kesäloma on tullut pidettyä jo toukokuun puolella, mutta muuten ottaisin ilolla vastaan uusia kohteita.
Kertokaa siis te minulle, missä on parhaat penkit ja viihtyisin katsomo? Missä on makoisimmat väliaikatarjoilut tai muuta ekstraa tarjolla? Missä on ihastuttavin miljöö? Missä saa nauraa, liikuttua, viihtyä, vaikuttua, hämmästyä?
Kesäyön uni (c) Tanja Ahola, Ryhmäteatteri |
Tällä hetkellä kalenterissani on ainoastaan viisi täysin varmaa kesäteatterikohdetta : Turun Kaupunginteatterin ja Emma Teatterin yhteistuotanto Linnan juhlat, Tampereen Komediateatterin Risto Räppääjä ja Sevillan saituri sekä Reinikainen, Ryhmäteatterin Kesäyön uni sekä Lahden Uuden Kesäteatterin Mökkinaapurit.
Löydän itseni melko varmasti myös Hämeenlinnan Uudesta Kesäteatterista, Samppalinnasta, Pyynikiltä, Suomen Kesäteatterista Valkeakoskelta, Ypäjän Musiikkiteatterista, Linnateatterista, Vartiovuorelta Turusta, Hämeenlinnan Miniteatterista Aulangon Graniittilinnasta ja Laajavuoresta Eurooppa Nelosen kesävetoa katsomasta. Vaan jos löydänkin itseni jostain muualta näiden lisäksi/sijasta?
Heitelkääpä ehdotuksia!
* vinkattu Öljymäen Kesäteatteri / Ukkosenjumalan poika
* Taivallahden Kesäteatteri / Rosvo-Roope
* Saimaan Teatteri / Häät
* Karkkilan Työväennäyttämö / Pessi ja Illusia
* Riihivuori Teatteri / Yhden Tähden Hotelli
* Pesäkallion Kesäteatteri / Mies, joka ei osannut sanoa ei
* Myllysaaren Kesäteatteri / Maalta kaupunkiin
* Rantasalmen Kesäteatteri / Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki, Prinssieverstin ahväärit
* Ruukinmyllyn kesäteatteri / Miksei Jeppe juo? Niilonpojan tarina
* Haminan Kesäteatteri / Ulvova mylläri
* Kyminlinnan Kesäteatteri / Pastori Jussilainen
* vinkattu Öljymäen Kesäteatteri / Ukkosenjumalan poika
* Taivallahden Kesäteatteri / Rosvo-Roope
* Saimaan Teatteri / Häät
* Karkkilan Työväennäyttämö / Pessi ja Illusia
* Riihivuori Teatteri / Yhden Tähden Hotelli
* Pesäkallion Kesäteatteri / Mies, joka ei osannut sanoa ei
* Myllysaaren Kesäteatteri / Maalta kaupunkiin
* Rantasalmen Kesäteatteri / Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki, Prinssieverstin ahväärit
* Ruukinmyllyn kesäteatteri / Miksei Jeppe juo? Niilonpojan tarina
* Haminan Kesäteatteri / Ulvova mylläri
* Kyminlinnan Kesäteatteri / Pastori Jussilainen
keskiviikko 25. toukokuuta 2016
Teatterikärpäsen kevätkausi 2016
Olen ollut kesälomalla viimeiset neljä viikkoa ja töihinpaluu on edessä ensi viikolla. Teatterit henkilökuntineen vasta aloittelevat lomiaan, toki moni ahkeroi vielä kesäteattereissakin. Ensimmäinen "virallinen" kesäteatteriesitykseni on luvassa jo muutaman päivän päästä, joten sitä ennen on tehtävä perinteinen pieni katsaus menneeseen kevätkauteen.
Minähän olen pyrkinyt joka vuosi vähentämään teatterissakäyntejäni ja kuten arvata saattaa, pieleen on mennyt. Tällä kertaa lähtikin mopo kädestä oikein kunnolla ja ihmetellä täytyy, että missä välissä oikein olen töissäkin käynyt? Vuosi sitten olin ennen kesäkuuta käynyt katsomassa 41 eri esitystä, tänä vuonna peräti 55 ja siihen päälle vielä liki kymmenen kertaa Vampyyrien tanssia. Jos sama meno jatkuu kesällä ja syksyllä, ennätykset paukkuvat loppuvuodesta jälleen kerran ja meikäläinen ihmettelee, että mites tässä taas näin pääsi käymään. Teattereiden ohjelmistovalinnat ovat siis toistaiseksi ainakin olleet minun makuuni ja katsottavaa on riittänyt. Nyt jo surettaa tuleva syyskausi, koska mitenkään en pysty kaikkia kiinnostavia juttuja näkemään. Vai jos sittenkin pystyisin...?
Menneenä kevätkautena oli paljon näytelmiä, joita odotin ennalta kovasti ja odotukset täyttyivät hienosti, monen kohdalla jopa ylittyivätkin. Ennakkosuosikit siis pitivät : mm. Q-teatterin Tavallisuuden aave, KOM-Teatterin Pasi was here, Kansallisteatterin Mahdolliset maailmat, Tampereen Teatterin Päätepysäkki, Red Nose Companyn Punainen viiva, Jyväskylän Kaupunginteatterin Ruokahissi, Hämeenlinnan Teatterin Miehiä ja ihmisiä, Turun Kaupunginteatterin Neljäntienristeys ja Kotkan Kaupunginteatterin Jossain pohjoisessa olivat kaikki kovasti mieleeni ja joissa kokonaisuus ja hieno yhteispeli näyttelijöiden kesken korostui. Myös Meriteatterin vierailut Tampereella kolahtivat kovaa (Laulu on meren laulu Frenckell-näyttämöllä ja Eikä merta enää ole Teatteri Telakalla), samoin KOM-teatterin Aulanäyttämöllä nähty Hamletinkone, josta en kaikkea edes ymmärtänyt. Teatteri Takomossa nähty Raisa Omaheimon Läski-monologi taas kolahti henkilökohtaisella tasolla kovemmin kuin mikään muu aiemmin, ja se sai aikaan kaikkienaikojen rankimman ja vaikeimman blogitekstinikin. Anna Paavilaisen Play rape-monologi taas oli kuin lekalla päähän ja menin siitä niin sanattomaksi, etten saanut kirjoitettua jälkikäteen riviäkään.
Yhdestä näytelmästä olisin lähtenyt kesken kaiken pois, mutta sinnittelin loppuun asti. Siitäkään en kirjoittanut mitään, koska en valitettavasti keksinyt mitään positiivista sanottavaa. Varsinainen pohjanoteeraus siis oli tämä eräs nimeltämainitsematon juttu, jonka haluan unohtaa kokonaan... Välillä tulee näitä hutejakin vastaan, ei voi mitään.
Vampyyrien tanssi taas oli ihan oma lukunsa, kävin siis yhdeksän kertaa helmi-huhtikuun välisenä aikana sitä katsomassa, kun alunperin piti mennä korkeintaan kolme kertaa. Lukuisia nappisuorituksiahan siellä tuli nähtyä ja kuultua enkä niitä nyt lähde erikseen luettelemaan, mutta kyllä erikoismaininnan ansaitsee porukasta varsinkin Miiko Toiviainen, joka näytti mallia siitä, miten tehdään mieleenpainuvia ensemblehahmoja... Miiko tutustutti minut myös kevään aikana musiikki-improvisaation ihmeelliseen maailmaan, improa olin aiemminkin nähnyt mutta en tässä muodossa.
Löytyykö kevätkauden mielestäni kovin veto sitten noista aiemminmainitsemistani ennakkosuosikeista? Kyllä löytyy, ja se on ehdottomasti Ruokahissi ja siitä vielä erikseen Sauli Suonpään riipaiseva roolisuoritus.
Vaan ei siinä vielä kaikki... Ehdottomasti haluan mainita myös pari ns. mustaa hevosta. Kumpikin näistä tuli katsomislistalle vähän yllättäen ja meinasi loppupeleissä lyödä laudalta kaikki ennakkosuosikkini. Kaarina-teatterin Kurjat oli äärimmäisen kova suoritus ihan kaikilta ja löi minut täysin ällikällä, ja oli mieheni mielestä koko kevätkauden paras juttu. Lähellä se oli minullakin, täytyy sanoa. Toinen yllättäjä oli sitten TeaKin Beverly Hills 90210-pläjäys, minulla kun ei ollut ennakkoon minkäänlaista käryä koko jutusta ja sehän sitten olikin virkistävällä tavalla erilainen kokonaisuus ihan katsomiskokemuksenkin kannalta.
Lopputoteamuksena haluan kevätkaudesta sanoa, että käykää ihmiset katsomassa erilaisia juttuja, myös isojen kaupunkien ja isojen teattereiden ulkopuolelta. Ne suurimmat yllättäjät kun saattaa löytyä sieltä mistä vähiten odottaa. Haastakaa itseänne katsojana, se palkitsee kyllä!
Seuraavassa jutussa luvassa pienehkö tärppilista kesäteattereista, joita yritän koluta mahdollisuuksien mukaan jälleen. Ensimmäisenä listalla on luvassa Linnan juhlat (Turun Kaupunginteatterin ja Emma Teatterin yhteistuotanto), heti tulevana perjantaina.
Minähän olen pyrkinyt joka vuosi vähentämään teatterissakäyntejäni ja kuten arvata saattaa, pieleen on mennyt. Tällä kertaa lähtikin mopo kädestä oikein kunnolla ja ihmetellä täytyy, että missä välissä oikein olen töissäkin käynyt? Vuosi sitten olin ennen kesäkuuta käynyt katsomassa 41 eri esitystä, tänä vuonna peräti 55 ja siihen päälle vielä liki kymmenen kertaa Vampyyrien tanssia. Jos sama meno jatkuu kesällä ja syksyllä, ennätykset paukkuvat loppuvuodesta jälleen kerran ja meikäläinen ihmettelee, että mites tässä taas näin pääsi käymään. Teattereiden ohjelmistovalinnat ovat siis toistaiseksi ainakin olleet minun makuuni ja katsottavaa on riittänyt. Nyt jo surettaa tuleva syyskausi, koska mitenkään en pysty kaikkia kiinnostavia juttuja näkemään. Vai jos sittenkin pystyisin...?
Menneenä kevätkautena oli paljon näytelmiä, joita odotin ennalta kovasti ja odotukset täyttyivät hienosti, monen kohdalla jopa ylittyivätkin. Ennakkosuosikit siis pitivät : mm. Q-teatterin Tavallisuuden aave, KOM-Teatterin Pasi was here, Kansallisteatterin Mahdolliset maailmat, Tampereen Teatterin Päätepysäkki, Red Nose Companyn Punainen viiva, Jyväskylän Kaupunginteatterin Ruokahissi, Hämeenlinnan Teatterin Miehiä ja ihmisiä, Turun Kaupunginteatterin Neljäntienristeys ja Kotkan Kaupunginteatterin Jossain pohjoisessa olivat kaikki kovasti mieleeni ja joissa kokonaisuus ja hieno yhteispeli näyttelijöiden kesken korostui. Myös Meriteatterin vierailut Tampereella kolahtivat kovaa (Laulu on meren laulu Frenckell-näyttämöllä ja Eikä merta enää ole Teatteri Telakalla), samoin KOM-teatterin Aulanäyttämöllä nähty Hamletinkone, josta en kaikkea edes ymmärtänyt. Teatteri Takomossa nähty Raisa Omaheimon Läski-monologi taas kolahti henkilökohtaisella tasolla kovemmin kuin mikään muu aiemmin, ja se sai aikaan kaikkienaikojen rankimman ja vaikeimman blogitekstinikin. Anna Paavilaisen Play rape-monologi taas oli kuin lekalla päähän ja menin siitä niin sanattomaksi, etten saanut kirjoitettua jälkikäteen riviäkään.
Ruokahissin Henri Halkola ja Sauli Suonpää (c) Jiri Halttunen |
Yhdestä näytelmästä olisin lähtenyt kesken kaiken pois, mutta sinnittelin loppuun asti. Siitäkään en kirjoittanut mitään, koska en valitettavasti keksinyt mitään positiivista sanottavaa. Varsinainen pohjanoteeraus siis oli tämä eräs nimeltämainitsematon juttu, jonka haluan unohtaa kokonaan... Välillä tulee näitä hutejakin vastaan, ei voi mitään.
Vampyyrien tanssi taas oli ihan oma lukunsa, kävin siis yhdeksän kertaa helmi-huhtikuun välisenä aikana sitä katsomassa, kun alunperin piti mennä korkeintaan kolme kertaa. Lukuisia nappisuorituksiahan siellä tuli nähtyä ja kuultua enkä niitä nyt lähde erikseen luettelemaan, mutta kyllä erikoismaininnan ansaitsee porukasta varsinkin Miiko Toiviainen, joka näytti mallia siitä, miten tehdään mieleenpainuvia ensemblehahmoja... Miiko tutustutti minut myös kevään aikana musiikki-improvisaation ihmeelliseen maailmaan, improa olin aiemminkin nähnyt mutta en tässä muodossa.
Löytyykö kevätkauden mielestäni kovin veto sitten noista aiemminmainitsemistani ennakkosuosikeista? Kyllä löytyy, ja se on ehdottomasti Ruokahissi ja siitä vielä erikseen Sauli Suonpään riipaiseva roolisuoritus.
Vaan ei siinä vielä kaikki... Ehdottomasti haluan mainita myös pari ns. mustaa hevosta. Kumpikin näistä tuli katsomislistalle vähän yllättäen ja meinasi loppupeleissä lyödä laudalta kaikki ennakkosuosikkini. Kaarina-teatterin Kurjat oli äärimmäisen kova suoritus ihan kaikilta ja löi minut täysin ällikällä, ja oli mieheni mielestä koko kevätkauden paras juttu. Lähellä se oli minullakin, täytyy sanoa. Toinen yllättäjä oli sitten TeaKin Beverly Hills 90210-pläjäys, minulla kun ei ollut ennakkoon minkäänlaista käryä koko jutusta ja sehän sitten olikin virkistävällä tavalla erilainen kokonaisuus ihan katsomiskokemuksenkin kannalta.
Kurjat (c) Mika Nurmi Photography |
Lopputoteamuksena haluan kevätkaudesta sanoa, että käykää ihmiset katsomassa erilaisia juttuja, myös isojen kaupunkien ja isojen teattereiden ulkopuolelta. Ne suurimmat yllättäjät kun saattaa löytyä sieltä mistä vähiten odottaa. Haastakaa itseänne katsojana, se palkitsee kyllä!
Seuraavassa jutussa luvassa pienehkö tärppilista kesäteattereista, joita yritän koluta mahdollisuuksien mukaan jälleen. Ensimmäisenä listalla on luvassa Linnan juhlat (Turun Kaupunginteatterin ja Emma Teatterin yhteistuotanto), heti tulevana perjantaina.
tiistai 24. toukokuuta 2016
Haastattelussa Ronja Alatalo
Ronja
Alatalon tapasin Kahvila Kaffilassa Tampereella maaliskuun
loppupuolella 2016.
Vuonna 1999 syntynyt Ronja on horoskoopiltaan kaksonen. ”Tampereelta oon kotoisin, vaikkakin passissani lukee syntymäpaikkana Helsinki. Oon syntynyt Tays:ssä, mutta asuimme niihin aikoihin Helsingissä joten se tuli merkattua virallisiin papereihini. Eipä siinä mitään, mä tykkään tosi paljon Helsingistä ja siellä on ihan erityinen fiilis, jonka tunnen heti kun sinne menen.”
Mitä harrastat? “Mä tanssin balettia, 13. vuosi taitaa olla nyt meneillään. Tanssin myös jazztanssia, nykyä, streettiä ja discoa. Kaikennäköistä oon vuosien varrella kokeillut, mutta vakituisesti tanssin vain balettia. Se liittyy vähän tähän mun uravalintaani, koska mustahan piti tulla balettitanssija alunperin, kunnes teatteri veikin sitten mukanaan. Tällä hetkellä käyn tanssimassa pari-kolme kertaa viikossa täällä Tampereella. 12-vuotiaana mut valittiin mukaan Kansallisoopperan balettioppilaitoksen erikoiskoulutukseen, joka kesti normaalisti loppuun asti selvitettynä kolme vuotta. Olin valmistumisen jälkeen vielä liian nuori hakemaan Helsinkiin lukioon ja tanssijan ammatilliseen koulutukseen, joten opiskelin siellä vielä neljännenkin vuoden. Viimeisen vuoden aikana alkoi kuitenkin vähän jo tuntua siltä, etten mä ehkä sittenkään halua balettitanssijaksi… Nyt voisin ajan salliessa tanssia kyllä enemmänkin, mutta tanssin nykyään enemmän itselleni kuin jollekin toiselle. Tanssista katosi mulla tietynlainen ilo, se alkoi tuntua liikaa suorittamiselta, kun siitä tuli niin tavoitteellista. Nyt ballerinan urahaaveet haudattuani oon löytänyt tanssimisen ilon uudelleen ja se on ihanaa”, myhäilee Ronja.
Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Joo, mä soitan pianoa ja kitaraa!”
Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Tanssi ja liikekieli ovat mulla vahvat, tietynlainen kropan hallinta myös. Se näkyy kuulemma mun lavapreesensissäni, että olen sinut kroppani kanssa. Myös musikaalisuus auttaa, oon kuitenkin saanut tähän asti tehdä pelkkiä musikaalirooleja, vaikken ole ehtinyt käydä laulutunneillakaan eläessäni vielä kunnolla! Oon kunnianhimoinen, ahkera ja opin uutta nopeasti.”
Entä muita erityistaitoja kenties? ”Oon notkea/venyvä! Mä tuun myös hyvin toimeen erilaisten eläinten kanssa ja osaan tarvittaessa kiljua todella korkealta ja kovaa. Veeti Kallio siitä viimekertaisessa Desirée-näytöksessä erikseen mulle naurahtikin, että 'ohhoh, nyt kyllä lähti!'”
Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Lentäminen tietysti olis tosi coolia! Myös ajatustenluku tietyssä määrin olisi hienoa, tästä olisi hyötyä varsinkin kontaktin luomisessa vastanäyttelijöiden tai ylipäätään ihmisten kanssa. Ajassa matkustaminen olisi ihan huikeeta, mutta just silleen, että asioita ei voi enää muuttaa. Kyllä asiat aina menee niin kuin on tarkoitus.”
Onko suvussasi muita teatterialalla olevia? ”Ei, teatterialalla ei oo. Äitini on yhdeltä koulutukseltaan tanssija. Oli kyllä hauska paluu mulla Työviksen näyttämölle Desiréessä, koska äiti odotti minua kun oli mukana tanssimassa Mustalaisruhtinatar-operetissa! Aika jännää. Musiikki tulee sitten vahvasti iskän puolelta ja iskän puolen suvusta. Näyttelijyys tulee sitten minusta itsestäni, ja kaikesta tulee mukava kombinaatio.”
Muistatko vielä sen käännekohdan, kun teatteri tuli mukaan vahvemmin ja baletti sai siirtyä? ”Kyllä se oli Annien rooli. Pienenä olin hakenut mukaan Sound of Music-musikaaliin, jota esitettiin myös Tampere-talossa, mutta en päässyt mukaan. Ennen Annien roolia en ollut muistaakseni käynyt kuin pari kertaa eläessäni teatteria katsomassa, koulussakaan en ollut mukana missään näytelmissä. Tanssiesityksiä olin toki nähnyt ja sellaisissa esiintynyt. Annieenkin hain mukaan alunperin ajatuksena vain päästä taustalle tanssimaan, ja sainkin sitten pääroolin ihan untuvikkona. Siitä kaikki lähti, ja muistelen sitä roolia todella isolla lämmöllä edelleen. Oli upea tunne ensi-illassa, kun soolobiisini 'Huomisen' jälkeen yleisö räjähti aplodeihin enkä heti älynnyt lähteä vaihtoon. Palo näyttämölle syttyi mulla kunnolla viimeistään sillä hetkellä, en olisi halunnut lähteä lavalta pois silloin! Lopullinen päätös syntyi sitten siinä vaiheessa, kun piti päättää minne haen opiskelemaan ja Työvikseltä pyydettiin tulemaan näytille, ja sitä kautta sain roolin Desiréestä. Jos en olisi saanut roolia, olisin varmaankin lähtenyt Helsinkiin. Tampereelle jääminen mahdollisti myös viimekesäisen roolini Ihmemaa Ozissa Tampereen Komediateatterissa. Tiettyjen polkujen valitseminen on vienyt mut tähän, missä nyt olen. Oon elänyt unelmaani viimeiset neljä vuotta kyllä. Oon saanut huikeita kokemuksia, mahdollisuuksia, päässyt tutustumaan todella hienoihin ihmisiin ja osaan heistä syvällisemminkin. Esimerkiksi Tuire Saleniuksen kanssa olemme löytäneet ikäerosta huolimatta hienon, yhteisen sävelen. Oon myös saanut kokea sitä teatterin tekemisen arkea ja oppinut, että ihan hullun kovaa työtähän se on. Siitä huolimatta ja juuri siksi haluan myös alalle. Kaikki ei ole aina ollut helppoa, mutta aina se on paljon enemmän antanut kuin ottanut.”
Kiinnostaako sinua tällä hetkellä jokin muu ala myös? ”En oikein osaa sanoa. Ei varsinaisesti ainakaan niin paljon kuin näyttelijä. Tykkään kirjoittaa, joten ehkä joku toimittaja? Some-toimittaja? Muusikko-lauluntekijä? Musiikinopettajan tai luokanopettajan ammatti voisi myös kiinnostaa, mutta eeeei… Oon niin nuori vielä ja on olemassa paljon ammatteja, joista en edes tiedä vielä mitään! Voihan olla, että kehittelen jonkun sellaisen ammatin, jota ei edes ole vielä olemassa. No, nythän muuten kävi äskettäin niin, että Tampereen kaupunki oli muhun yhteydessä ja kysyi, että olisinko kiinnostunut perustamaan yrityksen katusoittamisen ympärille. (Kirjoitin aiemmin Facebook-profiilissani, että voisin ryhtyä kesällä katusoittajaksi.) Tampereen kaupunki tarjoaisi kahvikärryt parille nuorelle yrittäjälle ja kysäisi, että olisinko kiinnostunut perustamaan kavereideni kanssa katusoittokahvilan! Nyt oon sitten neljä päivää vanha yrittäjä! Yhtään en vielä tiedä, että mitä siitä tulee, mutta lähdetään tekemään sitä hyvällä fiiliksellä ja meillä on paljon ideoita.”
Onko sinulla omia esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Näitä on ihan superpaljon. Saleniuksen Tuire, hän on ollut todella kauan alalla ja häneltä olen oppinut paljon! Karjalaisen Petra on ihan huikea ja oonkin saanut tehdä hänen kanssaan paljon yhdessä. Miika Muranen ja Anu Niemi (ent. Raipia) ovat inspiroineet mua hurjasti ohjatessaan (Miika lavalla ja Anu vähän muutenkin!) Ulkomaalaisista tykkään kovasti Amanda Seyfriedistä ja Eddie Redmaynestä.”
Kuka olisi unelmiesi vasta/kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Joskushan mä olin tosi kova Robin-fani... Panu Raipia mua kerran huijasi Komediateatterilla, kun kertoi castanneensa Robinin Romeon rooliin ja Julian paikka olisi vielä avoinna. Mä suutuin todella kun kertoi, että se olikin vitsi! Hmmm, nyt en osaa oikein vastata tähän. Joku ihana nuorukainen, melko samanikäinen kuin minä. Komea ja karismaattinen, miksei joku naispuolinenkin… ehkä hän tulee yllättäen vielä vastaan? Hei sinä siellä, ilmoittaudu!” Ronja nauraa.
Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Mun yksi ihan ehdottomista lemppareistani on Kolmannen naisen biisi 'Valehtelisin jos väittäisin', ja Pauli Hanhiniemen kanssa olen päässyt laulamaankin jo, mutta en sitä kappaletta. Olavi Uusivirrasta tykkään myös tosi paljon, hänenkin kanssaan oon ollut samassa konsertissa Helsingissä, mutta emme olleet samaan aikaan lavalla. Anna Puun kanssa haluaisin laulaa, tai Haloo Helsingin Ellin kanssa! Joo, ne on molemmat ihan mun idoleita sanoitustensa ja tulkintansa kanssa!”
Missä eri jutuissa olet siis ollut toistaiseksi mukana? ”Tampere-talossa tein Annien roolin vuonna 2012 ja siitä kaikki alkoi. Sitten Valtteri Lehtisen (joka näyttelee Uusi päivä-sarjassa) piti tehdä Tampereen Komediateatterille 'Keisarin uudet vaatteet', mutta hän saikin kutsun Taaborinvuoren Kesäteatteriin tekemään Peter Pania ja lähtikin sinne pari viikkoa ennen lukuharkkoja. Mua pyydettiin sitten mukaan Komediateatterille, Valtterin rooli vaihdettiin tytölle ja tein sitä roolia ensin Laajavuoren Kesäteatterissa, joka toimi silloin Komediateatterin kautta, ja seuraavana kesänä Tampereella samaa roolia. Viime kesänä olin Dorothyn roolissa Ihmemaa Ozissa, Sanni Lehdon kanssa tehtiin roolia yhdessä koska esityskertoja oli yli 60 ja oli 9.lk loppu. Sanni teki kyllä paljon muitakin rooleja ja paikkasi mm. Herrasen Veeraa, joka pääsi TeaKiin vuosi sitten. Sen jälkeen tuli sitten Työviksen Desirée.”
Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Les Misérables on kyllä mun ehdoton lempparimusikaali, ja siitä Époninen tai Cosetten rooli. Mamma Mian kävin katsomassa Svenskanissa, ja siitä musikaalista olisi ihana se Sofian rooli. Oopperan kummituksen Christine… On varmasti taas paljon huikeita rooleja, joista en edes vielä tiedä!”
Mitä sinulle merkitsee 'teatterin taika' ja miten sinä määrittelisit sen, vai voiko sitä määritellä edes? ”Mä tykkään elää täysillä hetkessä ihan koko ajan, joka päivä. Elokuvassa ja tv:ssä pystytään ottamaan uusia ottoja, mutta ei teatterissa. Jokainen kerta on erilainen, koska katsomossa istuu eri
ihmiset ja reagointi vaihtelee. Jokainen hetki on just siinä, eikä sitä voi sellaisenaan enää toistaa, ja kaikki tunteet ja musiikit leijuu ilmassa uniikisti.”
Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”No ihan kaikki! Lahjakkuus inspiroi mua ja se, että ihmiset tekee sitä mitä rakastavat. Heillä on intohimo tekemäänsä juttua kohtaan. Taide inspiroi mua myös, ja tunteiden välittäminen. Tuntemattoman ihmisen hymykin voi pelastaa mun koko päivän, ja sekin inspiroi mua!”
Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”En, mutta oon tietyllä tavalla kyllä kova stressaamaan. Mä oon parhaimmillani pienen paineen alla. 'Keisarin uudet vaatteet'-jutussa kävi kerran niin, ettei mua jännittänyt jostain syystä yhtään ja se esityshän meni ihan päin prinkkalaa! Minusta se on yleisön aliarvioimista, jos välittää vaan omista fiiliksistään eikä siitä mitä tekee. Tarvitsen sen pienen jännityksen. Jostain syystä mulle käy aina niin, että ihan nanosekunti ennen lavalle astumista mulla tyhjenee pää ihan täysin, nollaan tavallaan tilanteen ja mun pitää vaan luottaa itseeni ja siihen, että kaikki tarvittava tulee oikealla hetkellä. Se on kuin joku verho, jonka läpi kävelen.”
Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Ne tulee aina proggiskohtaisesti, eli tiettyjä asioita pitää vaan tehdä tietyssä järjestyksessä. Desiréessä mä menin aina jo pari tuntia ennen esitystä teatterille, koska tykkään olla ajoissa paikalla. Menin kahvioon, otin kupin kahvia ja odotin, että Tuire tuli paikalle, ja sitten tuli Sari Havas ja muut, ja sitten kerrottiin toisillemme viikon kuulumiset. Henkilökohtaisesti mulla on sellainen juttu, että jotenkin virittäydyn mun rooliini höpötellen itselleni kaikenlaista outoa juttua roolihahmooni liittyen/roolihahmossa. Äänenavaukset tietenkin, ja lauluteknisiin juttuihin sainkin juuri oppia Petralta ja muilta Desireestä. Lämmitän myös aina mun koko kroppani, teen siltoja ja kärrynpyöriä, ääni ja ajatus kulkee siten paremmin.”
Kerro joku kommellus, joka on sattunut sinulle tai vierustoverillesi lavalla kesken esityksen. ”Desiréessä kerran juoksin lavalle kun luulin, että nyt on mun kohtaus eikä se sitten ollutkaan, olin siis väärään aikaan väärässä paikassa. Huomasin sen siinä kesken kaiken ja jatkoin vain lavan läpi. Mähän juoksentelin siellä muutenkin, joten tuo ei varmaankaan ollut niin vakavaa. 'Keisarin uusissa vaatteissa' unohdin mennä lavalle kokonaan ja se oli kyllä todellinen moka, koska olin ottanut sen ainoan kerran puhelimen mukaan lavan taakse ja tutkailin sitä, kun lavalla toistettiin mun roolihahmoni nimeä ja kollegat sanoi, että eikös sun Ronja pitäisi olla lavalla. Sen tapauksen jälkeen en oo kyllä ottanut enää puhelinta mukaan lavan taakse! Piti oppia sekin kantapään kautta”, pyörittelee Ronja päätään.
”Ihmemaa Ozissahan oli se koira, joka toimi pattereilla ja se haukkui milloin sattui, joten välillä replatkin piti lausua sen koiran touhujen mukaan. Pari kertaahan siitä irtosi patterit ja ne kieri lavalle, mutta jotenkin se sopi siihen juttuun, koska siellä sattui oikeastikin kaikenlaista.”
Tulevia rooleja tai muita töitäsi? ”Muutama lyhyempi juttu kameran edessä on nyt ilmaantunut, hauskaa! Muuten mulla ei ole tiedossa mitään muuta kuin tuo katusoittokahvila. Viime vuosi oli kyllä melkoinen, ja nyt aion viettää erilaisen kesän. Pieni tauko tekeekin varmaan hyvää. Saan lomaillessa uutta intoa, luovuutta sekä voimia tehdä ja hei, mä oon vasta 16-vuotias! Syksyllä menen sitten lukion tokalle luokalle. Katsotaan minne tuuli vie!”
Onko sinulla jotain mottoa? ”En taida osata kiteyttää mitään yhteen lauseeseen, mutta Instagramissa mulla lukee 'Positive minds live positive lives'. Haluan elää aina niinkuin se päivä olisi mun viimeinen ja nauttia ihan kaikesta! En jaksa myöskään hirveesti murehtia, kaikissa asioissa on aina sekä hyvää että pahaa. Mieluummin keskittyy vaan kaikkeen hyvään mitä on. Rakkauden ja ilon levittäminen ei maksa yhtään mitään kellekään ja oonkin esim. kova hymyilemään ja halailemaan. Onneks aina tarvitaan niitä jotka menevät halaamaan ja niitä jotka myös ottavat vastaan sen halauksen.”
Jos olisit joku sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo, mikä olisit? ”Tykkään kyllä Disney-hahmoista tosi paljon. Olisin varmaankin se vähän höpsö, rasavilli Tähkäpää, joka oli Kaksin karkuteillä-elokuvassa. Paitsi että kohtahan mulla ei ole näin pitkiä hiuksia enää. Tai sitten voisin olla Timon ja Pumba-leffasta se söpö mangusti Timon! Tai Prinsessa Ruusunen, kun mun toinen nimi on Aurora ja se tarina on aivan ihana.”
Jos ihminen menisi aina syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä sinä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kynttilänvaloa pitäisi olla ja joku ihanan paksu muistikirja, ja kyniä tietysti. Kiinnostavia elämäkertakirjoja ottaisin myös. Joku soitin voisi olla myös mukana, ukulele, huuliharppu… Kahvia pitäisi olla, hyvää teetä ja cokista. Punnitse ja Säästä-myymälä kaikkine tuotteineen! Keksejä, leivonnaisia. Karjalan- ja porkkanapiirakoita!”
Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Maja olisi puinen ja se olisi tosi korkealla. Lähtisin hakemaan sieltä tietynlaista rauhaa. Koristelisin majani kauniiksi verhoilla, harsoilla ja paperilyhdyillä. Ystäviä ottaisin mukaani myös, ja siellä olisi pieni keittiö, jossa voisi kokkailla jotain aasialaista ruokaa. Siellä saisi laulaa, itkeä, nauraa ja kertoa salaisuuksia!”
Jos voisi aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Menisin 1920-luvulle tanssimaan charlestonia ja kunnon juhliin, ehdottomasti! Aijai, kaikki ne hatut ja vaatteet silloin!”
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen ystäväni Helmin kanssa syömään (hänen kanssaan vuoroteltiin Desiréessä) ja sen jälkeen menemme Työvikselle, jossa mun hiukset leikataan paljon lyhyemmiksi. Tietynlainen käännekohta edessä, koska mulla on aina ollut pitkät hiukset. Elämä risaseks ja teini-ikä, heh!”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus
Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha
Mikä sytyttää sinut? - Intohimo
Mikä sammuttaa intohimosi? - Kateus
Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Soitinten virittämistä ennen esitystä
Mitä ääntä inhoat? - Bussin kirskuntaa, vihlontaa
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Siivooja
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Palomies
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvä tyttö!
Bäkkäri Bakery -katusoittokahvila löytyy Facebookista sekä Instagramista.
Kaikki valokuvat saatu Ronja Alatalolta.
Vuonna 1999 syntynyt Ronja on horoskoopiltaan kaksonen. ”Tampereelta oon kotoisin, vaikkakin passissani lukee syntymäpaikkana Helsinki. Oon syntynyt Tays:ssä, mutta asuimme niihin aikoihin Helsingissä joten se tuli merkattua virallisiin papereihini. Eipä siinä mitään, mä tykkään tosi paljon Helsingistä ja siellä on ihan erityinen fiilis, jonka tunnen heti kun sinne menen.”
Mitä harrastat? “Mä tanssin balettia, 13. vuosi taitaa olla nyt meneillään. Tanssin myös jazztanssia, nykyä, streettiä ja discoa. Kaikennäköistä oon vuosien varrella kokeillut, mutta vakituisesti tanssin vain balettia. Se liittyy vähän tähän mun uravalintaani, koska mustahan piti tulla balettitanssija alunperin, kunnes teatteri veikin sitten mukanaan. Tällä hetkellä käyn tanssimassa pari-kolme kertaa viikossa täällä Tampereella. 12-vuotiaana mut valittiin mukaan Kansallisoopperan balettioppilaitoksen erikoiskoulutukseen, joka kesti normaalisti loppuun asti selvitettynä kolme vuotta. Olin valmistumisen jälkeen vielä liian nuori hakemaan Helsinkiin lukioon ja tanssijan ammatilliseen koulutukseen, joten opiskelin siellä vielä neljännenkin vuoden. Viimeisen vuoden aikana alkoi kuitenkin vähän jo tuntua siltä, etten mä ehkä sittenkään halua balettitanssijaksi… Nyt voisin ajan salliessa tanssia kyllä enemmänkin, mutta tanssin nykyään enemmän itselleni kuin jollekin toiselle. Tanssista katosi mulla tietynlainen ilo, se alkoi tuntua liikaa suorittamiselta, kun siitä tuli niin tavoitteellista. Nyt ballerinan urahaaveet haudattuani oon löytänyt tanssimisen ilon uudelleen ja se on ihanaa”, myhäilee Ronja.
Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Joo, mä soitan pianoa ja kitaraa!”
Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Tanssi ja liikekieli ovat mulla vahvat, tietynlainen kropan hallinta myös. Se näkyy kuulemma mun lavapreesensissäni, että olen sinut kroppani kanssa. Myös musikaalisuus auttaa, oon kuitenkin saanut tähän asti tehdä pelkkiä musikaalirooleja, vaikken ole ehtinyt käydä laulutunneillakaan eläessäni vielä kunnolla! Oon kunnianhimoinen, ahkera ja opin uutta nopeasti.”
Entä muita erityistaitoja kenties? ”Oon notkea/venyvä! Mä tuun myös hyvin toimeen erilaisten eläinten kanssa ja osaan tarvittaessa kiljua todella korkealta ja kovaa. Veeti Kallio siitä viimekertaisessa Desirée-näytöksessä erikseen mulle naurahtikin, että 'ohhoh, nyt kyllä lähti!'”
Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Lentäminen tietysti olis tosi coolia! Myös ajatustenluku tietyssä määrin olisi hienoa, tästä olisi hyötyä varsinkin kontaktin luomisessa vastanäyttelijöiden tai ylipäätään ihmisten kanssa. Ajassa matkustaminen olisi ihan huikeeta, mutta just silleen, että asioita ei voi enää muuttaa. Kyllä asiat aina menee niin kuin on tarkoitus.”
Onko suvussasi muita teatterialalla olevia? ”Ei, teatterialalla ei oo. Äitini on yhdeltä koulutukseltaan tanssija. Oli kyllä hauska paluu mulla Työviksen näyttämölle Desiréessä, koska äiti odotti minua kun oli mukana tanssimassa Mustalaisruhtinatar-operetissa! Aika jännää. Musiikki tulee sitten vahvasti iskän puolelta ja iskän puolen suvusta. Näyttelijyys tulee sitten minusta itsestäni, ja kaikesta tulee mukava kombinaatio.”
Muistatko vielä sen käännekohdan, kun teatteri tuli mukaan vahvemmin ja baletti sai siirtyä? ”Kyllä se oli Annien rooli. Pienenä olin hakenut mukaan Sound of Music-musikaaliin, jota esitettiin myös Tampere-talossa, mutta en päässyt mukaan. Ennen Annien roolia en ollut muistaakseni käynyt kuin pari kertaa eläessäni teatteria katsomassa, koulussakaan en ollut mukana missään näytelmissä. Tanssiesityksiä olin toki nähnyt ja sellaisissa esiintynyt. Annieenkin hain mukaan alunperin ajatuksena vain päästä taustalle tanssimaan, ja sainkin sitten pääroolin ihan untuvikkona. Siitä kaikki lähti, ja muistelen sitä roolia todella isolla lämmöllä edelleen. Oli upea tunne ensi-illassa, kun soolobiisini 'Huomisen' jälkeen yleisö räjähti aplodeihin enkä heti älynnyt lähteä vaihtoon. Palo näyttämölle syttyi mulla kunnolla viimeistään sillä hetkellä, en olisi halunnut lähteä lavalta pois silloin! Lopullinen päätös syntyi sitten siinä vaiheessa, kun piti päättää minne haen opiskelemaan ja Työvikseltä pyydettiin tulemaan näytille, ja sitä kautta sain roolin Desiréestä. Jos en olisi saanut roolia, olisin varmaankin lähtenyt Helsinkiin. Tampereelle jääminen mahdollisti myös viimekesäisen roolini Ihmemaa Ozissa Tampereen Komediateatterissa. Tiettyjen polkujen valitseminen on vienyt mut tähän, missä nyt olen. Oon elänyt unelmaani viimeiset neljä vuotta kyllä. Oon saanut huikeita kokemuksia, mahdollisuuksia, päässyt tutustumaan todella hienoihin ihmisiin ja osaan heistä syvällisemminkin. Esimerkiksi Tuire Saleniuksen kanssa olemme löytäneet ikäerosta huolimatta hienon, yhteisen sävelen. Oon myös saanut kokea sitä teatterin tekemisen arkea ja oppinut, että ihan hullun kovaa työtähän se on. Siitä huolimatta ja juuri siksi haluan myös alalle. Kaikki ei ole aina ollut helppoa, mutta aina se on paljon enemmän antanut kuin ottanut.”
Kiinnostaako sinua tällä hetkellä jokin muu ala myös? ”En oikein osaa sanoa. Ei varsinaisesti ainakaan niin paljon kuin näyttelijä. Tykkään kirjoittaa, joten ehkä joku toimittaja? Some-toimittaja? Muusikko-lauluntekijä? Musiikinopettajan tai luokanopettajan ammatti voisi myös kiinnostaa, mutta eeeei… Oon niin nuori vielä ja on olemassa paljon ammatteja, joista en edes tiedä vielä mitään! Voihan olla, että kehittelen jonkun sellaisen ammatin, jota ei edes ole vielä olemassa. No, nythän muuten kävi äskettäin niin, että Tampereen kaupunki oli muhun yhteydessä ja kysyi, että olisinko kiinnostunut perustamaan yrityksen katusoittamisen ympärille. (Kirjoitin aiemmin Facebook-profiilissani, että voisin ryhtyä kesällä katusoittajaksi.) Tampereen kaupunki tarjoaisi kahvikärryt parille nuorelle yrittäjälle ja kysäisi, että olisinko kiinnostunut perustamaan kavereideni kanssa katusoittokahvilan! Nyt oon sitten neljä päivää vanha yrittäjä! Yhtään en vielä tiedä, että mitä siitä tulee, mutta lähdetään tekemään sitä hyvällä fiiliksellä ja meillä on paljon ideoita.”
Ronja pitkähiuksisena |
Onko sinulla omia esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”Näitä on ihan superpaljon. Saleniuksen Tuire, hän on ollut todella kauan alalla ja häneltä olen oppinut paljon! Karjalaisen Petra on ihan huikea ja oonkin saanut tehdä hänen kanssaan paljon yhdessä. Miika Muranen ja Anu Niemi (ent. Raipia) ovat inspiroineet mua hurjasti ohjatessaan (Miika lavalla ja Anu vähän muutenkin!) Ulkomaalaisista tykkään kovasti Amanda Seyfriedistä ja Eddie Redmaynestä.”
Kuka olisi unelmiesi vasta/kanssanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Joskushan mä olin tosi kova Robin-fani... Panu Raipia mua kerran huijasi Komediateatterilla, kun kertoi castanneensa Robinin Romeon rooliin ja Julian paikka olisi vielä avoinna. Mä suutuin todella kun kertoi, että se olikin vitsi! Hmmm, nyt en osaa oikein vastata tähän. Joku ihana nuorukainen, melko samanikäinen kuin minä. Komea ja karismaattinen, miksei joku naispuolinenkin… ehkä hän tulee yllättäen vielä vastaan? Hei sinä siellä, ilmoittaudu!” Ronja nauraa.
Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Mun yksi ihan ehdottomista lemppareistani on Kolmannen naisen biisi 'Valehtelisin jos väittäisin', ja Pauli Hanhiniemen kanssa olen päässyt laulamaankin jo, mutta en sitä kappaletta. Olavi Uusivirrasta tykkään myös tosi paljon, hänenkin kanssaan oon ollut samassa konsertissa Helsingissä, mutta emme olleet samaan aikaan lavalla. Anna Puun kanssa haluaisin laulaa, tai Haloo Helsingin Ellin kanssa! Joo, ne on molemmat ihan mun idoleita sanoitustensa ja tulkintansa kanssa!”
Missä eri jutuissa olet siis ollut toistaiseksi mukana? ”Tampere-talossa tein Annien roolin vuonna 2012 ja siitä kaikki alkoi. Sitten Valtteri Lehtisen (joka näyttelee Uusi päivä-sarjassa) piti tehdä Tampereen Komediateatterille 'Keisarin uudet vaatteet', mutta hän saikin kutsun Taaborinvuoren Kesäteatteriin tekemään Peter Pania ja lähtikin sinne pari viikkoa ennen lukuharkkoja. Mua pyydettiin sitten mukaan Komediateatterille, Valtterin rooli vaihdettiin tytölle ja tein sitä roolia ensin Laajavuoren Kesäteatterissa, joka toimi silloin Komediateatterin kautta, ja seuraavana kesänä Tampereella samaa roolia. Viime kesänä olin Dorothyn roolissa Ihmemaa Ozissa, Sanni Lehdon kanssa tehtiin roolia yhdessä koska esityskertoja oli yli 60 ja oli 9.lk loppu. Sanni teki kyllä paljon muitakin rooleja ja paikkasi mm. Herrasen Veeraa, joka pääsi TeaKiin vuosi sitten. Sen jälkeen tuli sitten Työviksen Desirée.”
Desiréestä |
Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Les Misérables on kyllä mun ehdoton lempparimusikaali, ja siitä Époninen tai Cosetten rooli. Mamma Mian kävin katsomassa Svenskanissa, ja siitä musikaalista olisi ihana se Sofian rooli. Oopperan kummituksen Christine… On varmasti taas paljon huikeita rooleja, joista en edes vielä tiedä!”
Mitä sinulle merkitsee 'teatterin taika' ja miten sinä määrittelisit sen, vai voiko sitä määritellä edes? ”Mä tykkään elää täysillä hetkessä ihan koko ajan, joka päivä. Elokuvassa ja tv:ssä pystytään ottamaan uusia ottoja, mutta ei teatterissa. Jokainen kerta on erilainen, koska katsomossa istuu eri
ihmiset ja reagointi vaihtelee. Jokainen hetki on just siinä, eikä sitä voi sellaisenaan enää toistaa, ja kaikki tunteet ja musiikit leijuu ilmassa uniikisti.”
Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”No ihan kaikki! Lahjakkuus inspiroi mua ja se, että ihmiset tekee sitä mitä rakastavat. Heillä on intohimo tekemäänsä juttua kohtaan. Taide inspiroi mua myös, ja tunteiden välittäminen. Tuntemattoman ihmisen hymykin voi pelastaa mun koko päivän, ja sekin inspiroi mua!”
Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”En, mutta oon tietyllä tavalla kyllä kova stressaamaan. Mä oon parhaimmillani pienen paineen alla. 'Keisarin uudet vaatteet'-jutussa kävi kerran niin, ettei mua jännittänyt jostain syystä yhtään ja se esityshän meni ihan päin prinkkalaa! Minusta se on yleisön aliarvioimista, jos välittää vaan omista fiiliksistään eikä siitä mitä tekee. Tarvitsen sen pienen jännityksen. Jostain syystä mulle käy aina niin, että ihan nanosekunti ennen lavalle astumista mulla tyhjenee pää ihan täysin, nollaan tavallaan tilanteen ja mun pitää vaan luottaa itseeni ja siihen, että kaikki tarvittava tulee oikealla hetkellä. Se on kuin joku verho, jonka läpi kävelen.”
Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Ne tulee aina proggiskohtaisesti, eli tiettyjä asioita pitää vaan tehdä tietyssä järjestyksessä. Desiréessä mä menin aina jo pari tuntia ennen esitystä teatterille, koska tykkään olla ajoissa paikalla. Menin kahvioon, otin kupin kahvia ja odotin, että Tuire tuli paikalle, ja sitten tuli Sari Havas ja muut, ja sitten kerrottiin toisillemme viikon kuulumiset. Henkilökohtaisesti mulla on sellainen juttu, että jotenkin virittäydyn mun rooliini höpötellen itselleni kaikenlaista outoa juttua roolihahmooni liittyen/roolihahmossa. Äänenavaukset tietenkin, ja lauluteknisiin juttuihin sainkin juuri oppia Petralta ja muilta Desireestä. Lämmitän myös aina mun koko kroppani, teen siltoja ja kärrynpyöriä, ääni ja ajatus kulkee siten paremmin.”
Kerro joku kommellus, joka on sattunut sinulle tai vierustoverillesi lavalla kesken esityksen. ”Desiréessä kerran juoksin lavalle kun luulin, että nyt on mun kohtaus eikä se sitten ollutkaan, olin siis väärään aikaan väärässä paikassa. Huomasin sen siinä kesken kaiken ja jatkoin vain lavan läpi. Mähän juoksentelin siellä muutenkin, joten tuo ei varmaankaan ollut niin vakavaa. 'Keisarin uusissa vaatteissa' unohdin mennä lavalle kokonaan ja se oli kyllä todellinen moka, koska olin ottanut sen ainoan kerran puhelimen mukaan lavan taakse ja tutkailin sitä, kun lavalla toistettiin mun roolihahmoni nimeä ja kollegat sanoi, että eikös sun Ronja pitäisi olla lavalla. Sen tapauksen jälkeen en oo kyllä ottanut enää puhelinta mukaan lavan taakse! Piti oppia sekin kantapään kautta”, pyörittelee Ronja päätään.
”Ihmemaa Ozissahan oli se koira, joka toimi pattereilla ja se haukkui milloin sattui, joten välillä replatkin piti lausua sen koiran touhujen mukaan. Pari kertaahan siitä irtosi patterit ja ne kieri lavalle, mutta jotenkin se sopi siihen juttuun, koska siellä sattui oikeastikin kaikenlaista.”
Ihmemaa Ozista (c) Peero Lakanen |
Tulevia rooleja tai muita töitäsi? ”Muutama lyhyempi juttu kameran edessä on nyt ilmaantunut, hauskaa! Muuten mulla ei ole tiedossa mitään muuta kuin tuo katusoittokahvila. Viime vuosi oli kyllä melkoinen, ja nyt aion viettää erilaisen kesän. Pieni tauko tekeekin varmaan hyvää. Saan lomaillessa uutta intoa, luovuutta sekä voimia tehdä ja hei, mä oon vasta 16-vuotias! Syksyllä menen sitten lukion tokalle luokalle. Katsotaan minne tuuli vie!”
Onko sinulla jotain mottoa? ”En taida osata kiteyttää mitään yhteen lauseeseen, mutta Instagramissa mulla lukee 'Positive minds live positive lives'. Haluan elää aina niinkuin se päivä olisi mun viimeinen ja nauttia ihan kaikesta! En jaksa myöskään hirveesti murehtia, kaikissa asioissa on aina sekä hyvää että pahaa. Mieluummin keskittyy vaan kaikkeen hyvään mitä on. Rakkauden ja ilon levittäminen ei maksa yhtään mitään kellekään ja oonkin esim. kova hymyilemään ja halailemaan. Onneks aina tarvitaan niitä jotka menevät halaamaan ja niitä jotka myös ottavat vastaan sen halauksen.”
Jos olisit joku sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo, mikä olisit? ”Tykkään kyllä Disney-hahmoista tosi paljon. Olisin varmaankin se vähän höpsö, rasavilli Tähkäpää, joka oli Kaksin karkuteillä-elokuvassa. Paitsi että kohtahan mulla ei ole näin pitkiä hiuksia enää. Tai sitten voisin olla Timon ja Pumba-leffasta se söpö mangusti Timon! Tai Prinsessa Ruusunen, kun mun toinen nimi on Aurora ja se tarina on aivan ihana.”
Jos ihminen menisi aina syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä sinä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Kynttilänvaloa pitäisi olla ja joku ihanan paksu muistikirja, ja kyniä tietysti. Kiinnostavia elämäkertakirjoja ottaisin myös. Joku soitin voisi olla myös mukana, ukulele, huuliharppu… Kahvia pitäisi olla, hyvää teetä ja cokista. Punnitse ja Säästä-myymälä kaikkine tuotteineen! Keksejä, leivonnaisia. Karjalan- ja porkkanapiirakoita!”
Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Maja olisi puinen ja se olisi tosi korkealla. Lähtisin hakemaan sieltä tietynlaista rauhaa. Koristelisin majani kauniiksi verhoilla, harsoilla ja paperilyhdyillä. Ystäviä ottaisin mukaani myös, ja siellä olisi pieni keittiö, jossa voisi kokkailla jotain aasialaista ruokaa. Siellä saisi laulaa, itkeä, nauraa ja kertoa salaisuuksia!”
Jos voisi aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Menisin 1920-luvulle tanssimaan charlestonia ja kunnon juhliin, ehdottomasti! Aijai, kaikki ne hatut ja vaatteet silloin!”
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen ystäväni Helmin kanssa syömään (hänen kanssaan vuoroteltiin Desiréessä) ja sen jälkeen menemme Työvikselle, jossa mun hiukset leikataan paljon lyhyemmiksi. Tietynlainen käännekohta edessä, koska mulla on aina ollut pitkät hiukset. Elämä risaseks ja teini-ikä, heh!”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus
Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha
Mikä sytyttää sinut? - Intohimo
Mikä sammuttaa intohimosi? - Kateus
Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Soitinten virittämistä ennen esitystä
Mitä ääntä inhoat? - Bussin kirskuntaa, vihlontaa
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Siivooja
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Palomies
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvä tyttö!
Bäkkäri Bakery -katusoittokahvila löytyy Facebookista sekä Instagramista.
Kaikki valokuvat saatu Ronja Alatalolta.
lauantai 21. toukokuuta 2016
Suomi 2016 - musikaali / Q-teatterin Nuorten Teatteri
Suomi 2016 -musikaali / Q-teatterin Nuorten Teatteri
Ensi-ilta 13.5. 2016 Puoli-Q -näyttämöllä, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)
Käsikirjoitus ja laulujen sanoitus : Työryhmä
Dramaturgia ja ohjaus : Jaana Taskinen ja Anni Tani
Äänisuunnittelu : Jani Orbinski
Lavastus, puvustus ja valosuunnittelu : Tomi Flyckt
Musiikin toteutus ja soitto : Jani Orbinsi ja Tomi Flyckt
Sävellys ja sovitus (sävellys kolmea kappaletta lukuunottamatta) : Jani Orbinski
Rooleissa : Samuli Hokkanen, Meri Luukkanen, Sonja Sassi, Oliver Härkönen, Veera Wahlroos, Jalmari Pajunen, Maija Alander, Diego Salvador, Emilia Harjukangas, Meri Bäckström, Vilma Sippola, Tommi Kokkonen, Kirre Ranin, Katja Luukanen, Louisa Mäkynen, Freddie Sukura, Riia Hätönen, Carita Marin, Eugenio Colaneri, Ainu Kortelainen, Otso Aunola, Aamu Milonoff, Marikki Vasantola ja Viola Sarsila
Viime vuonna Q-teatterin nuorisojaosto sai kunnian päättää kevätkauteni, ja tästähän tuli vahingossa näköjään perinne, sillä niin kävi myös tänä vuonna. Ei hassumpi perinne muuten! Ensi vuonna joka niemessä ja notkossa on Suomen satavuotisjuhlallisuuksia luvassa muodossa jos toisessakin, mutta Q-teatterin Nuorten Teatteri otti vähän ennakkoa ja pisti pystyyn 99v-bileet, jossa ei aiheensa puolesta kyllä kauheasti ole syytä juhlintaan. Sen verran kylmää kyytiä musikaalissa monikin asia sai osakseen!
Edellisessä produktiossa "iskin silmäni" moneenkin tyyppiin ja ilahduin valtavasti käsiohjelmaa selaillessani, kun usempikin tuttu nimi pompahti sieltä esiin. Tapojeni mukaan olin siis paikalla reippaasti etuajassa ja visioin mielessäni, että millaistakohan tykitystä tällä kertaa onkaan luvassa, kun salista luukutettiin Raptorin "Oi beibiä" täysillä.
Itse esitys ei suinkaan alkanut sillä, että meidät katsojat olisi päästetty saliin, ehei. Ovet kiinni ja jäimme pyörimään aulaan odottavin mielin. Jostain tupsahti sitten äänekäs brändityöryhmä, joka otti tilan ns. haltuun nousemalla pöydille ja tuoleille julistamaan. Marilyn (Veera Wahlroos) ja kovasti uhoava Donald (Jalmari Pajunen) sieltä ekana osuivat silmään. Jälkimmäinen oli Aku Ankka-puvussa, mutta aika nopsaan kävi ilmi, että "esikuva" oli eräs toinen Donald. Surullista kyllä, jutut olivat ihan sitä itseään eikä mitään muiden kirjoittamia lauseita... Kellopeliappelsiinimaisesta silmämeikistä huolimatta Alex (Samuli Hokkanen) paljasti todellisen luonteensa myöskin.
No, päästettiinhän meidät salinkin puolelle, mutta katsomoon pääsy ei ollutkaan niin helppo juttu, vaikka Virtanen, Korhonen, Mäkinen ja Nieminen kovin ystävällisiä ja avuliaita meitä kohtaan olivatkin. Nurkassa lymyili mystinen joukko eläimiä, avaraa luontoa. Katsomo oli aidattu ja siellä olikin jo porukkaa valmiiksi. Emme olleet tervetulleita heidän sekaansa. Vaikka tilaa oli yllin kyllin, "me oltiin täällä ensin ja painukaa te vittuun täältä". Tuntuipas kivalta se! Muutamalle katsojalle tuotiin tuolit lavalle ja rohkeimmat/nopeimmat pääsivät niille istumaan. Ei tuntunut kauhean luontevalta. Me muut seisoskelimme sivummalla ja pohdimme seuraavaa siirtoa. Lopulta pääsimme varsinaiseen katsomoon, mutta ensin sieltä oli ajettava mustiinpukeutuneet, vihaa täynnä olevat hahmot pois. Seurasi vaivautunut hiljaisuus ja tuijottelua puolin ja toisin, kunnes Korhonen (Diego Salvador) älysi keittää kahvit ja tunnelma vapautui. Kahvikuppeja jaeltiin katsomoonkin ja osa oli käsissään tervetulotoivotusmainen kupponen ja toisessa kädessä "mene vittuun siitä"-lappu. Jee.
Luvassa oli kuitenkin sellaista ryöpytystä, että huh huh. Asiaa tuli niin paljon, että olisi tämäkin pitänyt mennä uudestaan katsomaan. Mieleen nousi, että kunpa edes muutama päättäjä ja asioista vastaava näkisi, mitä mieltä nuoriso on tulevaisuudesta. Kovin ruusuiselta ei meinaan näytä tällä menolla. Kyllä kirpaisi, kun nuorisoporukka pumppasi ilmaa kumiveneeseen, jotta pääsisi opiskelemaan muualle, täällä kun vaan leikataan ja valintojen on mentävä kerralla nappiin. Oma alahan löytyy heti ensiyrittämällä, eikös vaan. Aaltojen armoille sitten vain, katsotaan minne kumivene vie vai viekö mihinkään, ja moniko edes pysyy kyydissä. Musisoinnista vastanneet Jeesus ja Mooses olivat ammatiltaan ihan jotain muuta, mutta henkensäpitimiksi pitää venyä moneen suuntaan, jotta saa leipänsä päälle muutakin kuin ylähuulen.
Joku katsoja vertasi viimevuotista spektaakkelia Lapualaisoopperan ja Kellopeliappelsiinin sekoitukseksi, ja tällä kertaa minulle nousi hyvinkin voimakas Lapualaisooppera-fiilis. Nuorisoporukka lauloi moniäänisesti rintamassa kädet nyrkissä ja teksti oli niin rehellistä, että sielua puristi. Ei ollut tarvetta paheksua tai hyssytellä tyyliin "eihän noin voi sanoa tai laulaa", kun lauloivat siitä, että tää ja tääkin juttu vituttaa niin äärettömän paljon. Siinäs kuulitte, ja meidän ääni on nyt tämä. Aitojakin rakenneltiin ja rajaviivoja. Tätä ei saa sitten ylittää, katsomo jäi rajan ja aidan toiselle puolelle, vaiko kumminpäin? Aidon kohtaamisen se kuitenkin esti.
Huh huh. Pitäisi tosiaan mennä katsomaan uudelleen, jotta saisi vielä enemmän irti tähän tekstiinkin. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten näillä mennään. Poislähteissä oli jälleen ensimmäisenä mielessä se, että minua oli tartuttu hartioista kiinni ja vähän ravisteltu, ehkä vähän läpsitty kasvoillekin. "Hei haloooooo!" Toisena ajatuksena oli sitten se, että "Juuri näin, hienoa nuoret!"
Ensi viikolla vielä muutamia esityskertoja jäljellä, menkää ja ihmetelkää. Tsekkaa lisää tästä.
Ensi-ilta 13.5. 2016 Puoli-Q -näyttämöllä, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)
Käsikirjoitus ja laulujen sanoitus : Työryhmä
Dramaturgia ja ohjaus : Jaana Taskinen ja Anni Tani
Äänisuunnittelu : Jani Orbinski
Lavastus, puvustus ja valosuunnittelu : Tomi Flyckt
Musiikin toteutus ja soitto : Jani Orbinsi ja Tomi Flyckt
Sävellys ja sovitus (sävellys kolmea kappaletta lukuunottamatta) : Jani Orbinski
Rooleissa : Samuli Hokkanen, Meri Luukkanen, Sonja Sassi, Oliver Härkönen, Veera Wahlroos, Jalmari Pajunen, Maija Alander, Diego Salvador, Emilia Harjukangas, Meri Bäckström, Vilma Sippola, Tommi Kokkonen, Kirre Ranin, Katja Luukanen, Louisa Mäkynen, Freddie Sukura, Riia Hätönen, Carita Marin, Eugenio Colaneri, Ainu Kortelainen, Otso Aunola, Aamu Milonoff, Marikki Vasantola ja Viola Sarsila
Viime vuonna Q-teatterin nuorisojaosto sai kunnian päättää kevätkauteni, ja tästähän tuli vahingossa näköjään perinne, sillä niin kävi myös tänä vuonna. Ei hassumpi perinne muuten! Ensi vuonna joka niemessä ja notkossa on Suomen satavuotisjuhlallisuuksia luvassa muodossa jos toisessakin, mutta Q-teatterin Nuorten Teatteri otti vähän ennakkoa ja pisti pystyyn 99v-bileet, jossa ei aiheensa puolesta kyllä kauheasti ole syytä juhlintaan. Sen verran kylmää kyytiä musikaalissa monikin asia sai osakseen!
Edellisessä produktiossa "iskin silmäni" moneenkin tyyppiin ja ilahduin valtavasti käsiohjelmaa selaillessani, kun usempikin tuttu nimi pompahti sieltä esiin. Tapojeni mukaan olin siis paikalla reippaasti etuajassa ja visioin mielessäni, että millaistakohan tykitystä tällä kertaa onkaan luvassa, kun salista luukutettiin Raptorin "Oi beibiä" täysillä.
Itse esitys ei suinkaan alkanut sillä, että meidät katsojat olisi päästetty saliin, ehei. Ovet kiinni ja jäimme pyörimään aulaan odottavin mielin. Jostain tupsahti sitten äänekäs brändityöryhmä, joka otti tilan ns. haltuun nousemalla pöydille ja tuoleille julistamaan. Marilyn (Veera Wahlroos) ja kovasti uhoava Donald (Jalmari Pajunen) sieltä ekana osuivat silmään. Jälkimmäinen oli Aku Ankka-puvussa, mutta aika nopsaan kävi ilmi, että "esikuva" oli eräs toinen Donald. Surullista kyllä, jutut olivat ihan sitä itseään eikä mitään muiden kirjoittamia lauseita... Kellopeliappelsiinimaisesta silmämeikistä huolimatta Alex (Samuli Hokkanen) paljasti todellisen luonteensa myöskin.
No, päästettiinhän meidät salinkin puolelle, mutta katsomoon pääsy ei ollutkaan niin helppo juttu, vaikka Virtanen, Korhonen, Mäkinen ja Nieminen kovin ystävällisiä ja avuliaita meitä kohtaan olivatkin. Nurkassa lymyili mystinen joukko eläimiä, avaraa luontoa. Katsomo oli aidattu ja siellä olikin jo porukkaa valmiiksi. Emme olleet tervetulleita heidän sekaansa. Vaikka tilaa oli yllin kyllin, "me oltiin täällä ensin ja painukaa te vittuun täältä". Tuntuipas kivalta se! Muutamalle katsojalle tuotiin tuolit lavalle ja rohkeimmat/nopeimmat pääsivät niille istumaan. Ei tuntunut kauhean luontevalta. Me muut seisoskelimme sivummalla ja pohdimme seuraavaa siirtoa. Lopulta pääsimme varsinaiseen katsomoon, mutta ensin sieltä oli ajettava mustiinpukeutuneet, vihaa täynnä olevat hahmot pois. Seurasi vaivautunut hiljaisuus ja tuijottelua puolin ja toisin, kunnes Korhonen (Diego Salvador) älysi keittää kahvit ja tunnelma vapautui. Kahvikuppeja jaeltiin katsomoonkin ja osa oli käsissään tervetulotoivotusmainen kupponen ja toisessa kädessä "mene vittuun siitä"-lappu. Jee.
Luvassa oli kuitenkin sellaista ryöpytystä, että huh huh. Asiaa tuli niin paljon, että olisi tämäkin pitänyt mennä uudestaan katsomaan. Mieleen nousi, että kunpa edes muutama päättäjä ja asioista vastaava näkisi, mitä mieltä nuoriso on tulevaisuudesta. Kovin ruusuiselta ei meinaan näytä tällä menolla. Kyllä kirpaisi, kun nuorisoporukka pumppasi ilmaa kumiveneeseen, jotta pääsisi opiskelemaan muualle, täällä kun vaan leikataan ja valintojen on mentävä kerralla nappiin. Oma alahan löytyy heti ensiyrittämällä, eikös vaan. Aaltojen armoille sitten vain, katsotaan minne kumivene vie vai viekö mihinkään, ja moniko edes pysyy kyydissä. Musisoinnista vastanneet Jeesus ja Mooses olivat ammatiltaan ihan jotain muuta, mutta henkensäpitimiksi pitää venyä moneen suuntaan, jotta saa leipänsä päälle muutakin kuin ylähuulen.
Joku katsoja vertasi viimevuotista spektaakkelia Lapualaisoopperan ja Kellopeliappelsiinin sekoitukseksi, ja tällä kertaa minulle nousi hyvinkin voimakas Lapualaisooppera-fiilis. Nuorisoporukka lauloi moniäänisesti rintamassa kädet nyrkissä ja teksti oli niin rehellistä, että sielua puristi. Ei ollut tarvetta paheksua tai hyssytellä tyyliin "eihän noin voi sanoa tai laulaa", kun lauloivat siitä, että tää ja tääkin juttu vituttaa niin äärettömän paljon. Siinäs kuulitte, ja meidän ääni on nyt tämä. Aitojakin rakenneltiin ja rajaviivoja. Tätä ei saa sitten ylittää, katsomo jäi rajan ja aidan toiselle puolelle, vaiko kumminpäin? Aidon kohtaamisen se kuitenkin esti.
Huh huh. Pitäisi tosiaan mennä katsomaan uudelleen, jotta saisi vielä enemmän irti tähän tekstiinkin. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten näillä mennään. Poislähteissä oli jälleen ensimmäisenä mielessä se, että minua oli tartuttu hartioista kiinni ja vähän ravisteltu, ehkä vähän läpsitty kasvoillekin. "Hei haloooooo!" Toisena ajatuksena oli sitten se, että "Juuri näin, hienoa nuoret!"
Ensi viikolla vielä muutamia esityskertoja jäljellä, menkää ja ihmetelkää. Tsekkaa lisää tästä.
(c) Teatterikärpänen |
perjantai 20. toukokuuta 2016
Haastattelussa Eino Heiskanen
Eino Heiskasen
tapasin vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen toukokuun puolivälissä
2016 Ravintola Iguanassa Helsingin keskustassa. Matkaan kun tuli pari
muuttujaa heti alkuunsa, ja muutaman viestin, puhelinsoiton,
andymccoymaisen liikeenteenpysäytyksen, jääteenlitkimisen ja Taru
Sormusten Herrasta-leikkimisen jälkeen (Aragorn ja Gimli seikkailee,
vaikka olisin itse mieluummin ollut joku hobitti) saatiin kuin
saatiinkin haastattelu tehtyä…
Vuonna 1987
syntynyt Eino on horoskoopiltaan oinas. ”Mä oon
Pohjois-Helsingistä kotoisin ja asun täällä edelleen. Berliinissä
asuttiin luokan kanssa pari kuukautta ja ollessani 11-vuotias me
asuttiin kolme kuukautta Kreikassa, mutta muuten oon pysytellyt
täällä.”
Mitä harrastat?
”Liikuntaa kaikissa muodoissa, tosin ne vaihtelee aika paljonkin.
Mun kiinnostuksenkohteeni vaihtuu lennossa usein vähän
elämäntilanteesta riippuen, ja tykkään kokeilla uusia lajeja. Oon
käynyt laitesukelluskurssin, oon kokeillut surffaamista,
seinäkiipeilyä, jousiammuntaa, joogaa… Kuntosali on pysynyt
vakioharrastuksena tosin, ja maastopyöräily. Tietokoneita mä
harrastan myös, rakennan itse niitä.”
Osaatko soittaa
jotain soitinta? ”Pianoa vähän, kitaraa vähän, rumpuja vähän.
Osaan vähän kaikkea vähän! Tuossa Beverly Hills 90210-jutussahan
soitin sähkökitaralla sen tunnarin, se oli hauskaa. Muissa jutuissa
en muistaakseni ole soitellut.”
Mitkä ovat sinun
vahvuutesi/erikoistaitosi ammatillisessa mielessä ja ehkä muuten?
”Mun vahvuudet on ehkäpä rytmitaju ja kehonkäyttö, tietynlainen
kehollinen ilmaisu. Erityistaitoja cv:ssä on muutamia, eli osaan
jonglöörata, ajaa vähän yksipyöräisellä ja oon mä joskus
kamppailulajejakin treenaillut. Monipuolisuus on mun erikoistaitoni!
Ja mun bilebravuurini on karaokessa vedetty Hopeinen kuu”, nauraa
Eino.
”Ai niin ja
drinkkien rakentamiseen mä oon yrittänyt myös perehtyä! Nyt oon
siinä vielä aika huono, kun baarikaapissa ei ole riittävästi
tarveaineita siihen hommaan. Eli täytyy sanoa, että mun
erikoistaitoni on myös ehdottomasti se, että mä innostun hirveen
nopeasti uusista asioista.”
Mikä olisi
sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Laulutaito varmaankin,
viedä se ihan huippuunsa.”
Mikä on ollut
suurin haaste, joka on tullut ammatillisessa mielessä vastaan?
”Kyllä se oli monologi! TeaKissa meillä oli monologikurssi, en
ollut aiemmin sellaista tehnyt. Tuo Beverly Hills 90210-näytelmä
oli myös haasteellinen, koska siinä suhde yleisöön oli niin
erilainen. Yleisö kun sai tilassa liikkua vapaasti, ja kaikki
vaatteidenvaihdot ja muut tapahtui yleisön seassa ja kontakti oli
päällä koko ajan.”
Onko suvussasi
muita teatterialalla olevia? ”Kas on, äitini Sara (Paavolainen),
isäni Kari (Heiskanen) ja setäni Ilkka (Heiskanen). Äitipuoleni
Anna-Maijan (Tuokko) mainitsen myös, lieneekö varsinaisesti sukua
mutta perhettä kyllä.”
Nuori vastavalmistunut näyttelijä ja toiveikas katse tulevaisuuteen... |
Oliko sinulla jo
lapsena selviö, että sinäkin haluat näyttelijäksi, vai
kiinnostiko sinua jokin muu ala? ”Lapsena ajattelin ensin sillai,
että kyllä mustakin näyttelijä tulee, koska vanhemmatkin on. Se
tuntui normaalilta. Jossain vaiheessa ajattelin sitten, että mua
taitaakin leffa-ala kiinnostaa enemmän. Nuorena aikuisena mieli
vaihteeksi muuttui, että eipä musta ehkä näyttelijää tulekaan.
Hain TeaKiin 19-vuotiaana ja tipuin toisessa vaiheessa jatkosta.
Ajattelin, että tää oli tässä enkä hae kyllä enää. Pidin
viisi vuotta taukoa ja sitten ”Perkele, kyllähän mä nyt vielä
haen!” ja niin tein ja pääsin sisään. Kyllä näyttelemisestä
on nyt tullut mulle ihan ykkösjuttu! Tykkään hommasta tosi
paljon.”
Olitko sitten
lapsena missään koulun näytelmissä tms. mukana? ”Olinhan mä
ala-asteella prinssin neuvonantajana Adalmiinan helmi-näytelmässä,
heheh! Aijai, mä näin netistä kuvan, kun joku lapsi oli esittänyt
nurmikkoa hahahhah. Kommandomaskissa makasi siinä… Mä en oo
koskaan ollut missään harrastajateattereissa ja en ollut tehnyt
teatteria yhtään ennen TeaKiin pääsemistä. Muutaman
lyhytelokuvan olin tehnyt ja ollut mukana yhdessä sarjassa, mutta ei
muuta.”
TeaKiin pääsit
2011, ja valmistuit… ? ”Valmistuin vuonna 2016, tai valmistun.
3.6. käyn hakemassa paperini, se lienee virallinen
valmistujaispäivä. Jeee! Kaikki kurssit on hoidettu ja suoritettu.
Bileet!” intoilee Eino ja skoolaamme jääteelasien kanssa. ”Ehkä
pitää mainita myös, että kävin pankissa just päivittämässä
tietoni Gold-pakettiin maisteriksivalmistumisen kunniaksi.”
Pankkiasioista puhuminen vakavoittaa väkisin |
Mikä oli
kirjallisen lopputyösi aiheena? Muistat varmaan vielä? ”Heh, juu.
Aiheena oli ”Taide ja muuttuva teknologinen ympäristö”.
Kirjoitin siinä lähinna YouTubesta, videopeleistä ja
virtuaalitodellisuuksista. Se käsitteli lähinnä noita asioita ja
sitä, että miten näyttelijäntyötä tullaan pilkkomaan osiin ja
miten uuden teknologian kanssa tullaan tekemään töitä jatkossa.
Itse oon ollut motion capture-kuvauksissa, näyttelin
animaatiohahmoa. Virtuaalilasit on tulleet jo markkinoille, ja
varmasti niille tullaan tekemään elokuvia jossain vaiheessa.”
”Taiteellinen
opinnäytteeni oli Beverly Hills 90210-näytelmä ja siinä Kellyn
rooli. Hienoa, että sinäkin tulit sitä katsomaan.”
Muut mahdolliset
opinnot… ”Aliupseerikoulun mä oon käynyt. Mullahan on myös
turvatarkastajan perustutkinto, olin turvatarkastajana lentoasemalla
hommissa. Olen huolehtinut kansainvälisestä lentoturvallisuudesta,
eikö kuulostakin hienolta.”
Oliko sinulla
sitten olemassa vaihtoehto B, eli jos et olisi toisellakaan kerralla
päässyt TeaKiin, mikä olisi ollut seuraava suunta kenties? ”Oli
mulla vaihtoehto, eli hain samaan aikaan Kauppakorkeakouluun ja kävin
valmennuskurssinkin. Jos en olisi päässyt TeaKiin, todennäköisesti
mä opiskelisin Vaasassa Kauppakorkeassa, koska mun pisteet ei olisi
varmaankaan riittäneet Helsinkiin.”
Miksi sitten olet
näyttelijä? ”No en minä tiedä! Tää on mun mielestäni ihan
helvetin mielenkiintoinen ala ja tää on tosi hauskaa. Haluan
ilahduttaa ihmisiä ja herättää ajatuksia, se lienee se ydinasia
mulle. Mulla on ollut aina hyvin realistinen kuva itse
näyttelijäntyöstä. Vanhemmat tuli tosi väsyneinä näytöksistä
kotiin ja tiesin, että työ ei ole mitään punaisia mattoja,
salamavalojen räiskettä, kuohuviiniä, lentäviä lauseita ja
rapujuhlia. No, olinhan minäkin kirjoittanut pikkupoikana aineen
jossa luki ”Minusta tulee isona näyttelijä tai poliisi. Haluan
saada ison roolin, jotta saisin paljon rahaa.” Parasta
näyttelijänäolemisessa on se, että voi mennä verkkarit ja
hihaton paita päällä töihin. Tai siis jos multa kysyttäisi, mitä
mulle tulee mieleen sanasta näyttelijä. Ei tule kyllä ekana
mieleen se, että pääsisi punaiselle matolle tepastelemaan hieno
puku päällä.”
Mikä on ollut
tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se
on tullut? ”Usein on toistunut se, että mitä enemmän antaa
muille itsestään… mitä enemmän suuntaa ulospäin itsestään
eikä käännä katsetta itseensä, sen parempi. Improvisaatiokurssi
varsinkin opetti tuota, eli mitä paremmin tarjoaa muille, sitä
paremmin tilanne tulee menemään. Pitää olla tosi
ulospäinsuuntautunut, sillä näytteleminen on asioiden antamista ja
tarjoamista.”
Onko sinulla omia
”esikuvia”, joita erityisesti arvostat tai ihailet tietyllä
tavalla? ”Tommi Korpela on mun mielestä tosi kova, helvetin hyvä
näyttelijä ja samalla tosi koruton tyyppi eikä mikään
diivailija. Hugh Jackman taas on tosi kova musikaalitähti, kovassa
kunnossa, energinen, hauska ja hyvä esiintyjä. Ja on ollut vaimonsa
kanssa yhdessä tosi pitkään, arvostettavaa sekin. Se ei ole mennyt
kaikenmaailman hömpötysten perässä. Vaikuttaa siis rehdiltä
jätkältä, vaikken tunne koko miestä.”
Kuka olisi sinun
unelmiesi vasta/kanssanäyttelijä, jos saisit oikein fantasioida
asialla? ”Olis se kyllä hienoa päästä kunnolla vetämään Jack
Nicholsonin kanssa. Olis kyllä todella mielenkiintoista, se kun
vetää usein ihan mielisairaita rooleja. Tai sitten Anthony Hopkins
tai Meryl Streep.”
Entä kenen kanssa
laulaisit dueton, vaikkapa karaokessa? ”Dueton? No huh huh. Ketäs
näitä laulajia nyt sitten on…Mullahan lyö päässä nyt ihan
tyhjää! Pistetään se Hugh Jackman nyt tähän, ja nimenomaan
karaokessa”, nauraa Eino ja tätä visioidaan sitten tovi.
Karaokevisio jo vähän hymyilyttää |
Missä eri
teattereissa olet näytellyt ja mainitse muutama itsellesi tärkeä
roolityö? ”Ryhmäteatterissa olin Liisa Ihmemaassa-jutussa
Herttajätkä pari vuotta sitten, Kansallisteatterissa oli
Willensaunassa TeaKin Roberto Zucco-juttu (jonka kanssa oltiin
Kajaanissa, Joensuussa ja Oulussa sekä myös Ballhaus
Ost-teatterissa Berliinissä), Nätyn Teatterimontussa Mykkänäytelmän
kanssa ja sitten TeaKissa muutamia eri juttuja (Pikkuporvareita,
Läntti, Kolme sisarta, Portti pimeään). Olihan tuo Kellyn rooli
Beverly Hills-jutussa iso juttu mulle!”
Onko sinulla jotain
roolihaavetta? ”Olisi siistiä näytellä Star Warsissa
jedi-ritaria. Ja Bond-pahis olisi myös unelmahomma!”
Mitä sinulle
merkitsee ns. ”teatterin taika” ja miten määrittelisit sen, vai
voiko sitä edes määritellä? ”Teatterin taikaa ei oo mulle se
illuusio, jonka katsojana nään, vaan enemmänkin se yhteinen sävel
yleisön kanssa. Yleisö on välillä ihan liekeissä, näyttelijä
voi tehdä ihan mitä vaan ja yleisö reagoi kaikkeen mitä teet.
Kaikki ollaan yhtä suurta perhettä ja meininki on tosi kova, kaikki
vaikutamme toinen toisiimme ja kommunikaatio toimii upeasti joka
suuntaan. Välillä olen kokenut tuollaisia hetkiä, ja se on kyllä
hieno fiilis. Kun homma toimii niin se toimii, ei sitä osaa
perustella mitenkään. Joskus on vaan sellainen 'outo' energia, jota
ei voi selittää.”
Mitenkäs Beverly
Hillsissä yleisö yleensä reagoi tekemiinne juttuihin? ”Noin
muuten yleisöä oli kyllä hyvin, ja reagointitavat vaihtelivat
mielenkiintoisella tavalla. Osa liikkui paljon enemmän, osa oli
paljon staattisempia. Osa katseli hymyssä suin eikä oikein tiennyt,
että miten tässä pitäisi nyt reagoida. Osa taas hekotteli täysin
vapautuneesti. Parasta oli se, kun yleisö pyöri siellä meidän
joukossa ja tavallaan sekottui esiintyjiin. Sinäkin siellä
pyörätuolilla kurvailit… Ei ollut mitään oikeaa tai väärää
tapaa olla. Yksi katsoja oli todella rohkea ja tuli ihan viereen
katsomaan, jännä kokemus.”
Olisihan sitä
voinut itsekin heittää paidan pois ja hypätä paljuun mukaan…
Olisin tarvinnut tosin ehkä muutaman rohkaisuryypyn. ”Joo joo,
sinne vaan. Siellä sitä fistattiin oikein kunnolla!”
Asiasta toiseen…
Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat innostumaan? ”Hyvät
leffat inspiroi mua! Tai asiat, jotka jotenkin vaikuttavat
selkärankaan. Joku ei-älyllinen juttu, jota ei vaan tajua miksi se
noin kolahtaa. Siinä vaan on jotain taikaa. Esimerkiksi uusin Mad
Max-leffa oli visuaalisesti niin hieno, etten tajua. Tässä vaan on
tehty jotain niiiin oikein, enkä osannut perustella sitä mitenkään.
Miksi haluttiin kertoa sellaisen tyypin tarina, joka ei edes puhu
siinä mitään, murahtelee pari kertaa vain ja ajelee aavikolla.”
Podetko
ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Kyllä jännittää, ja
se on ihan normaalia. Välillä jännittää ihan helvetisti, etenkin
ensi-illoissa ja ennakoissa. Ensi-iltaa ennen ei mene ruoka alas ja
aamusta muka väsyttää kovasti, vaikkei oikeasti väsyttäisi enää.
Tuntuu, ettei jaksaisi mennä ja koko ala tuntuu väärältä
valinnalta. Tää ei oo mua varten! Voi kun olisin nyt jossain
konttorissa! Miks mun pitää mennä sinne taas nolaamaan itseni
ihmisten eteen? Eihän tässä oo mitään järkeä! Sit kun
ensi-illasta on selvitty, olo muuttuu ihan täysin ja kaikki on
huikeeta.”
Onko sinulle
ehtinyt jo muodostua jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet
ennen esitystä? ”Pienet vartin unet tykkään ottaa ennen
esitystä, sellainen pieni rentoutumishetki tuntia ennen. Sitten
pieni kupillinen kahvia ja alkulämmittelyt. Itse jutustahan sitten
riippuu tosi paljon, että miten lämmittelen. Beverly Hillsiin ei
kuulunut mitään kauhean fyysistä, Roberto Zuccossa taas piti tehdä
vähän fyysistä alle, koska siinä piti seistä tosi kauan
paikallaan ja saattoi tulla huono olo kesken kaiken.
Suomenlinnassahan sitten juoksentelin Herttajätkänä tosi paljon
paikasta toiseen.”
(Huom. Jäikin
muuten kysymättä, että montako kertaa noin pitkä mies kalautti
päätään siellä matalissa käytävissä, kun meikäläinenkin
joutui kumartelemaan?)
Kerro joku
legendaarinen kommellus, joka on sattunut itsellesi tai
vierustoverille lavalla. ”Ei oo oikein mitään kunnon kommelluksia
vielä sattunut, jotain pientä kyllä eli vaatteita on hajonnut
kesken kaiken ja sehän on aina huvittavaa. Tai jos joku unohtaa
kokonaisen repliikin, niin kyllähän se vaikuttaa seuraavaan
kohtaukseen ja seuraavan kolmen minuutin rytmiin, jos itse on mennyt
sössimään jonkun repliikin kanssa tai tullut täydellinen black
out. Kerran kävi kokopitkässä improssa sillai, että joku löi mua
nyrkillä päähän ja kaaduin maahan. Mä tein tarjouksen, että
jäin maahan makaamaan vielä. Tuli uusi kohtaus, jossa Elias Keränen
tuli paikalle pastorina ja aloitti ”Tervetuloa muistamaan tätä ja
tätä henkilöä”. Mun tarjouksenihan oli, että multa lähti vain
taju ja Elias sitten tarjosi mun kuolemaani. Mua alkoi naurattaamaan
ykskaks niin paljon, että oli pakko kääntää kasvot pois
yleisöstä ja ruumiina hytkyin siinä lattialla sitten kolme
minuuttia. Kaikki nauroi. Vakavahenkinen tilaisuus ja urut soi
taustalla. Beverly Hillsin tyylilajihan oli sellainen, että se salli
pienet kommellukset ja yleisöhän ei olisi varmaan huomannut mitään,
jos joku repla olisi jäänyt välistä.”
Kerro joku oikein
hyvä muisto. ”Kun olin 9-vuotias, oltiin kuvaamassa yhtä
lyhytelokuvaa Turun telakalla. Mä pääsin yhteen isoon
öljytankkeriin ja sinne ohjaamoon rämpyttelemään valoja ja muita
ohjainlaitteita. Oli jännää ja se oli oikea pienen pojan unelma!” Eino myhäilee.
Tulevia rooleja tai
muita töitäsi? ”Syksyllä tulee Rocky Horror Show ja siinä olen
Rocky. Luku-ja lauluharkoilla aloiteltiin tässä just. Hyviä
juttuja on tulossa, kaikkea en voi kertoa.” (Edit. 2.6. Eino on mukana Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntematon sotilas-elokuvassa Riitaojan roolissa! Huraa!)
Onko sinulla jotain
mottoa? ”Onni suosii rohkeaa.”
Mitä muuta
haluaisit itsestäsi kertoa, eli onko jotain olennaista jäänyt
kysymättä? ”Olen sinkku! Tiedoksi vaan kaikille”, Eino nauraa
ei-niin-vakavissaan. ”Se täytyy myös mainita, että säärikarvani
on alkaneet taas kasvaa, kun Kellyn roolia varten ne piti sheivata
pois. Tässäpä tärkeimmät.”
Sana on vapaa
teatterista tässä kohtaa. ”Okei. Haluaisin kannustaa
taiteelliseen rohkeuteen ihan kaikkia teatterin parissa
työskenteleviä. Berliini-kokemuksen jälkeen tämmöinen ajatus.
Rohkeita taiteellisia valintoja saa ja pitää tehdä! Katsojille
myös, että kannattaa yllättää itsensä välillä myös
katsojana, eikä mene aina katsomaan vain tietynlaisia juttuja tai
tietyn teatterin ohjelmistoa. Voi löytää todella hienoja juttuja.”
Mikä
sarjakuvahahmo olisit ja miksi juuri se? ”Varmaankin Aku Ankka. Se
on sellainen sähläri, joka pääsee tekemään kaikenlaista ja
tarttuu ennakkoluulottomasti haasteisiin eikä pelkää virheitä.
Inhimillinen kaveri! Sitä jätkää ei pysty mikään lannistamaan.”
Mitä mieltä
muuten olet Iines Ankan ja Akun ja Hannu Hanhen kolmiodraamasta?
”Musta se Iines on vähän kyseenalainen tyyppi, sillä lailla
kilpailuttaa Akua ja Hannua. En kauheasti pidä Iineksestä, koska
ihmissuhteet ei ole mitään pelejä ja Iines pelaa ikävää peliä.
Menee sen mukaan treffeille, kummalla on parempi auto tai enemmän
rahaa. Ihan hirvee ihminen! Tai siis ankkahan se on.”
Jos sinusta
tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisit ja mikä olisi
supervoimasi? ”Se olisi varmaankin joku Supersäätäjä! Se
yrittäisi fiksata kaiken kuntoon ja jotenkuten aina vahingossa
onnistuisikin.”
Jos saisit viettää
päivän naisena, mitä tekisit? ”Jos mä ihan omana itsenäni
muuttuisin ulkoisesti naiseksi, kai mä haluaisin katsoa muiden
ihmisten reaktioita ja miten muhun suhtaudutaan. Lähtisin
kaupungille ja yrittäisin tavata paljon erilaisia ihmisiä.
Katsoisin, miten sosiaalisessa tilanteessa toimisin ja minua kohtaan
toimittaisi. Toimisin varmaankin ihan normaalisti niin kuin nyt,
mutta katsottaisiko sitä mun käytöstäni jotenkin epäsovinana
joissakin piireissä?”
Jos ihminen
vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä sinä
ottaisit omaan talvipesääsi mukaan viihdykkeeksi siltä varalta,
että heräätkin kesken kaiken? ”Paljon ruokaa pitäisi olla ja
ihan kaikenlaista, mä tykkään erilaisista ruuistakin. Tykkään
kyllä itsekin kokata, mutta voisi siellä jotain valmistakin olla.
Ja ehkä vähän videopelejäkin. Juomaksi teetä, kahvia, olutta ja
mehua. Rieslingiä muutama pullo myös jossain nurkassa. Kirjoja niin
novellimuotoisina kuin tietokirjoinakin, jos kerran kavereita ei saa
ottaa mukaan.”
Jos rakentaisit
puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit
mukaan? ”Taitaa nuo Etelä-Amerikan alkuperäiskansat rakentaa
korkealle puuhun majansa kepeistä, siellä on lattiat ja kaikki.
Sellaisen tekisin. Tai vanhaan tammeen, haarautuvien oksien kohdalle
pieni mukava suojaisa mökki. Jos majani olisi viidakossa, en mä
sinne tarttisi yhtään mitään. Roikuskelisin siellä ja vetelisin
liaaneilla puusta toiseen.”
Jos voisit palata
aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai tiettyyn
hetkeen, mutta et saisi muuttaa historian kulkua, minne menisit? ”Mä
menisin feodaaliajan Japaniin, keskiajan Isoon-Britanniaan tai ihan
esihistoriallisiin aikoihin, ihmiskunnan syntyyn. Keskiajan
väkivaltainen ilmapiiri jotenkin kiehtoo, Japanin kulttuuri,
muinainen Kiina. Tietyistä tapahtumista haluaisin nähdä niinkin
ikävän tapahtuman kuin Hiroshiman atomipommin.”
Mitä aiot tehdä
seuraavaksi? ”Menen personal trainerin luo. Se tekee mulle
kehonkartoituksen ja mä en tee mitään.”
Bernard Pivot´n
kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta
pidät eniten? - Kaunis
Mistä sanasta
pidät vähiten? - Rivo
Mikä sytyttää
sinut? - Energia
Mikä sammuttaa
intohimosi? - Tylyys
Mikä on
suosikkikirosanasi? - Vittu
Mitä ääntä
rakastat? - Linnun laulua
Mitä ääntä
inhoat? - Rälläkän ääntä
Mitä muuta kuin
omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Astronautti
Missä ammatissa et
haluaisi olla? - Viemärisukeltaja
Jos Taivas on
olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan
porteille? - Ehtoota!
Lopuksi muutama video, joissa Eino on mukana :
* Jotain kaunista (Uneton 48 lyhytelokuva)
* UMK16 Cristal Snow : Love Is Blind
* Jeremy Folderol feat. TiLLy : Little Sister
Edit. 12.10. 2017 Einon omat nettisivut löytyvät osoitteesta www.einoheiskanen.com
Edit. 12.10. 2017 Einon omat nettisivut löytyvät osoitteesta www.einoheiskanen.com
Kuvat (c) Teatterikärpänen Talle
Gimli ja Aragorn lähtökuopissa, jo naurattaakin! |
torstai 19. toukokuuta 2016
Haastattelussa Mikko Vihma
Mikko Vihman tapasin toukokuun puolivälissä 2016 ”Leipätehtaalla”,
jossa Helsingin Kaupunginteatteri harjoitteli syksyn
Shrek-musikaalia. Mikko saapui haastatteluun suoraan harjoituksista.
Ensimmäinen
kysymys kuka, mitä, missä ja miksi? ”No tämähän lähti
helpoilla käyntiin!” naurahtaa Mikko.
Vuonna 1971
syntynyt Mikko on horoskoopiltaan leijona. ”Oon kotoisin
Valkealasta, vaikka oon kyllä syntynyt Helsingissä. Ollessani
3-vuotias muutimme Valkealaan, Kouvolan lähelle. Kävin kaikki
kouluni siellä, lukiot ja muut. Edelleenkin tunnen olevani
valkealalainen. Sieltähän on muutama muukin näyttelijä kotoisin :
Satu Silvo sekä luokkakaverini Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka.
Armeijan jälkeen tulin tänne Helsinkiin opiskelemaan musiikkia
silloiselle Oulunkylän pop-jazz-konsalle, mikähän lie nykyään
nimeltään. Valmistuin sieltä basistiksi ´96 ja sitten havahduin,
että haluankin mieluummin laulaa. 90-luku tuli keikkailtua kovasti
erinäisten coverbändien kanssa ympäri ämpäri. 1999 pääsin
opiskelemaan klassista laulua Helsingin konservatorioon ja
pop/jazz-laulua sinne Ogeliin. Yhdestä
opiskelijamusikaaliproduktiosta (jonka muuten ohjasi herra nimeltä
Markku Nenonen) minut ja Tuhkalan Marika bongattiin Komediateatteri
Areenan Molli-Jori -musikaaliin avustajiksi. Tämä tapahtui
vuodenvaihteessa 2001-2002, ja siitä se sitten lähti. Mitenköhän
se sitten mahtoi mennäkkään? Nenonen taisi tuntea Marco
Bjurströmin ja itsekin olin kuullut Greasesta, jota Bjurström oli
ohjaamassa HKT:lle. Hain mukaan ja pääsin. Sillä tiellä ollaan.
Musikaaleja alkoi tulla niin paljon, että ammattimainen
laulunopiskelu ja bänditouhut jäi, vaikkakin jatkoin klassisen
laulun puolella aikuisosastolla, ja viikottain käyn edelleenkin
laulutunneilla.(Nykyään teatterimme tarjoamilla Estill-
laulutunneilla ja -kursseilla). Yhtäkkiä olinkin sitten teatterissa
musikaaleissa laulamassa ja hillumassa muuten vaan”, Mikko
muistelee.
Et ole koskaan siis
hakenut TeaKiin tai vastaaviin näyttelijäopintoihin? ”En ole,
eikä mulla koskaan aiemmin ole edes ollut mitään 'paloa'
teatteriin. Pari musikaalia olin joskus nähnyt, ei mitään muuta.
Laulaminen ja musiikki on ollut mun juttuni, sitä kautta kiinnostus
syntyi ja aukeni ihan uusi maailma. Työ on tietysti opettanut nyt
näyttelemistäkin, ja oon käynyt improkursseilla ja vastaavilla. En
edes kehtaa sanoa olevani näyttelijä, vaan olen enemmänkin
laulaja-musikaaliartisti-muusikko, mikä milloinkin.
Veroilmoituksessakin tittelit aina muuttuu tilanteen mukaan.”
Olitko lapsena
sitten mukana koulun näytelmissä? ”Aina oon kevät-ja
joulujuhlissa mukana ollut, mutta soittopuolella. Laulu tuli mukaan
vasta aikuisiällä. Ihan pienenä muistan laulelleeni kaikenlaista,
mutta se kyllä jäi sitten pitkäksi aikaa. Soittanut oon bassoa ja
kitaraa, ja ilmoittauduin mukaan vielä vapaaehtoisesti. Lukiossa oli
näytelmäkerhojakin, muistan että Elina ja Pirjo kovasti puuhasivat
kaikkea, ja päästivät välillä poikiakin mukaan lavalle
esittämään. Ei mulla koskaan ollut sellaista intoa näyttelemiseen,
mutta nyt on kyllä todella mahtavaa, että on päässyt
ammattilaisten kanssa lavalle. Heillä sitä paloa ja intohimoa
riittää, ja itse oon tarjonnut oman osaamiseni sinne mukaan ja
yrittänyt selvitä, antanut tilanteen viedä.”
Mikko von Vihma (c) Teatterikärpänen |
Mitä harrastat?
”Talvisin käyn avantouimassa, se on mulle ihan oikea harrastus.
Aikaahan mulla ei paljoa ole, mutta urheilen kovasti. Käyn salilla
4-5 kertaa viikossa ja poljen pyörällä Espoosta töihin kesät
talvet. 30 km tulee melkein päivittäin poljettua, kun on
harjoituksia ja näytöksiä. Kahta kertaa päivässä en
edestakaisin polje kuitenkaan, iltaharkkoihin tuun sitten autolla.
Muutaman päivän sitä jaksaisi, ei enempää. Nopeammin tuon reitin
välillä pyörällä kulkee, kun autolla juuttuu usein ruuhkaan!
Muita harrastuksia? Eipä oikeastaan. Perheellinen kun olen ja meillä
on vanha talo, niin tulee kunnostettua ja kaikenlaista nikkaroitua,
mutta ei se mulle mikään harrastus ole.”
Osaat siis soittaa
ainakin bassoa ja kitaraa? ”Joo, laulu ja basso on mulla ne
vahvimmat. Kitara, piano ja rummut menee jotenkin myös, ja akustisen
kitaran kanssa on tullut heitettyä paljonkin duokeikkaa 90-luvun
loppupuolella.”
Kertoisitko hiukan
lisää niistä bänditouhuista? ”Mielelläni! Pääbändinä mulla
oli sellainen ”Bad Eye”-niminen coverbändi. Alkuun soitettiin
rockia, sitten soulia, sitten 70-luvun discoa. Opeteltiin kaikki Bee
Geesit ja ABBAt ja muut. Meitä oli naislaulaja ja minä laulavana
basistina sekä lisäksi pari muuta soittajaa ja torvisektio –
firman bileitä ja klubikeikkoja väännettiin. Meillä oli
asiaankuuluvat asut tietysti, mulla sellaiset kunnon tolppakengätkin,
kultaa kaula täynnä ja kädet täynnä sormuksia. Peruukit ja
viikset, heheh! Mun hahmon nimi oli Big John, ja niiden tolppakenkien
kanssa olin yli parimetrinen. Oli se melkoista. Bad Eyen kitaristin
kanssa heitettiin duokeikkaa pienemmissä paikoissa Helsingissä ja
Kotkassa esimerkiksi. Repertuaarissa oli suomirockia ja poppia,
vanhaa rockia ja sellaista. Mä itse oon jämähtänyt 60-70-80
-luvuille musiikkimaussani, lasteni kautta tiedän vähän, mikä nyt
on in. Vuosituhannen vaihteessa mulla oli myös argentiinalaista
tangoa soittava bändi 'Trio Corazon', espanjaksi ja suomeksi
laulettiin. Oli haitaristi, vanhempi herrasmies kitarassa ja jostain
oli minut bongattu laulajaksi. Aika marginaalikamaahan se oli, mutta
tuli kyllä kierrettyä senkin kanssa. Ja kyllä mä
Tangomarkkinoillakin oon käynyt kokeilemassa siipiäni…
Argentiinalaisen tangon myötä tuli käytyä ihan Argentiinassakin
pari kertaa ns. opintomatkalla, tuli katseltua keikkoja ja että mitä
kaikkea argentiinalainen tango oikein onkaan, kuuntelin ja
ihmettelin. Häämatkanikin suuntautui Buenos Airesiin. Viime
viikonloppuna kävin eräillä syntymäpäiväjuhlilla laulamassa
yhden argentiinalaisen tangon, kun pyydettiin vetämään serenadia.”
Erityistaitosi/vahvuutesi taitaa siis olla tuolla musiikkipuolella?
”Kyllä, vahva musiikkitausta. Kohta mä kaivan taas mun bassoni
esiin ja alan sitä pompotella. 90-luvun alkupuoliskolla treenasin
soittoa kovastikin, toki kun silloin opiskelin kyseistä soitinta,
mutta ei musta ikinä hyvää basistia tullut, ja se ehkä selittää
sen miksi havahduin siihen, että haluankin tehdä jotain muuta. Oon
varmaan huonoin Ogelista valmistunut basisti, hah hah. Jaa tiedänkö
hyviä basistivitsejä? Tiedän kyllä ja kaikki on varmasti kuultu,
mutta oon niin huono vitsinkertoja etten muista yhtään. Hauskojahan
ne on kaikki.”
Entä muita
vahvuuksia? Osaatko kenties jotain taikatemppuja? ”Hehheh, en osaa.
Enkä osaa heitellä mitään volttejakaan. Kyllä mun vahvuuteni on
varmaankin tämä tietynlainen fysiikka noin laulajaksikin, mä vaan
oon tämmöinen fyysinen ihminen ja voin sillä ehkä erottua jostain
toisesta. Pystyn vähän liikkumaankin. Kaupunginteatterissahan on
oma tanssiryhmä, joten musikaaleissa ei ole tarvinnut paljoa
tanssia, paitsi silloin aluksi. Bjurströmin musikaaleissa kaikki
tanssi kaikki biisit läpi. Siellä sitä vedettiin Greaset, Hairit
ja Saturday Night Feverit… Hyvät tanssijat oli edessä ja me
kömpelöt siellä taaempana, mutta kummasti siinä kyllä kehittyi.
Nyt se on sitten taas vähentynyt, ja Shrekissä en tanssi juuri
yhtään! Löntystelen possuna ja isä-Shrekinä alussa paikasta
toiseen”, naurahtaa Mikko.
Mikä olisi
sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Haluaisin olla parempi
näyttelijä, ja laulussakin mulla on paljon tekemistä vielä.
Tavoitteet on korkealla, toki pitkälle oon päässyt jo nyt, ja oon
omasta mielestäni hyvällä tiellä. Meillähän käy englantilaiset
estill-tekniikan opettajat täällä koko ajan, ja pitävät
kurssejakin. Kesäkuun alussa meillä on taas viiden päivän kurssi
tuloillaan. Estill-tekniikan kautta opetellaan ymmärtämään mitä
laulu on ja mikä lihaksisto siihen liittyy, ja sen avulla, kovasti
kun harjoittelee, pystyy laulamaan oopperaa, heavyä, poppia, rockia
ja ihan mitä vaan – muuttaa vain ensin 'asetuksia' kurkunpään
alueella. Vampyyrien tanssissakin käytin paljon erilaisia soundeja -
välillä lauloin hiljaa, välillä kovaa, välillä oopperaa ja
rockia. Ei vedetä vain mutu-tuntumalta tai opetella klassista, ja
vedetä koko musikaali yhdellä samalla tyylillä tajuamatta missään
vaiheessa, miten koko ääni edes syntyy. Käytin sanaa asetukset,
kyllä. En tässä nyt viitsi täysillä vetää, mutta näin voin
muuttaa ääntäni (* Mikko näyttää esimerkkiä ja laulaa viidellä
eri tyylillä lyhyitä pätkiä*) kurkunpään asetuksia ja
äänihuulten massaa muutellen. Estill-tekniikan kautta olen oppinut
sen, että pystyn laulamaan korkealta ja äänialani on laajentunut
muutenkin. Luonnostaanhan mulla on tämmöinen aika matala ääni,
mutta teknisillä avuilla pystyn laulamaan tenorina, tai falsetin ja
tavallisen rintarekisterin välillä ilman suuria ongelmia. Siinä
olisi siis taitoa kerrakseen, että pystyisi laulamaan tyylin mukaan.
Ammatin ulkopuolelta toivon tietysti, että olisin parempi isä ja
aviomies, ja että saisi lapset kasvatettua kunniallisesti. Siinä
sitä on tarpeeksi puuhaa ihan kenelle tahansa.”
Onko suvussasi
muita teatterialalla olevia, vai meneekö musiikkipuolelle? ”Meillä
on laulettu aina. Isäni oli ennen Valkealan kirkkoherrana ja laulaa
vielä edelleenkin hyvin. Äidin kanssa lauloivat paljon, ja minä ja
pari isosiskoani aloimme sitä kautta laulaa myös. Koko perhe
kierrettiin kinkereillä ja esiinnyttiin joulukirkossa ja muissa
vastaavissa tapahtumissa. Isän puolelta esiintymisgeenit varmaan
tulevat, siellä sitä on puhuttu ihmisten edessä. Jokunen
ammattimuusikkokin suvustani löytyy ja siskoni harrastavat
laulamista. Hauska huomata, että omatkin lapset tykkää
laulamisesta ja se tulee luonnostaan. Keskimmäinen tyttäreni pääsi
mukaan Shrekkiinkin, hän esittää lapsi-Fionaa.”
Mikä muu ala sinua
mahdollisesti kiinnostaisi tai olisi aikanaan kiinnostanut, eli onko
olemassa vaihtoehtoa B? ”Voi kyllä. Mähän olen vasta neljä
vuotta ollut kiinnityksellä HKT:llä, 20 vuotta olin freelancerina,
ensin muusikkona ja kymmenisen vuotta tein musikaaleja freelancerina.
Välillä on ollut kuukausia ilman mitään työtä ja välillä on
oltu ihan toisella paikkakunnalla, ja tämmöisellä alalla ihan
kaikki on varmaan jossain vaiheessa miettineet muitakin vaihtoehtoja
tai täysin muuta alaa. Olen mä tehnytkin, välillä autellut
kavereitani raksahommissa, en kylläkään pitkään aikaan mutta
opiskeluaikoinani tuli niitäkin tehtyä. Jos joku muu ammatti
pitäisi olla, niin luulen että se menisi urheilupuolelle ja
salille. Voisin olla personal trainer. Pitäisi vaan ensin hankkia
koulutus. Kolmekymmentä vuotta oon salilla käynyt, jossain
vaiheessa kävin enemmänkin ja opiskelin kaiken mahdollisen alaan
liittyen. Sitä hommaa mä voisin osata.”
Kyllä varmaan
asiakkaita piisaisi kaiken tämän vampyyrihässäkän jälkeen…
Varausjono olisi pitkä. ”Niinpä! Tangokuninkaana olisi riittänyt
varmasti vielä enemmän. Tuhat euroa tuntiliksa, Siltsu varmaan
pystyisi sellaisia summia oikeasti veloittamaankin. Heh.”
Miksi sitten olet
laulaja-musikaaliartisti-muusikko-näyttelijä, etkä laulava
personal trainer? ”No niin. Yksi asia johti toiseen ja sattuman
kauppaa tai sitten ei … sitä ei voi tietää, että olisinko mä
itse omia reittejäni päätynyt musikaaliin, jos Nenonen ei olisi
mua aikoinaan bongannut. Laulamisen kautta ajauduin teatteriin, ja
bändikeikat ja tangomarkkinat ja muut on vain vahvistaneet sitä,
että tää on mulle laulajana oikea paikka. Ei musta olisi
tangokuninkaaksi tai iskelmälavoille kiertämään, sillä se vaatii
ihan omanlaisen luonteen. Kaikille ei riitä yksinkertaisesti
keikkaa, jos ei satu olemaan 'siltsujuttua' geeneissä. Sitä ei voi
opetella, se joko on tai ei. Mä olisin feikki ja sen näkisi kaikki
heti. Laulullisesti mä olisin pärjännyt, mutta … se on ihan oma
maailmansa. Miksi olen teatterissa? Kohtalo toi mut sinne, missä mun
kuuluukin olla. Siksi. Vielä kun mua kiinnostaa oppia laulamaan eri
tyyleillä, niin missä muualla mä pystyn niin tekemään? Mä
pääsen täällä käyttämään monipuolisesti ääntäni ja täällä
oon saanut haasteitakin. Kyllä mua hyvin näytteleminenkin
kiinnostaa enkä halua, että homma kaatuisi siihen, että
näyttelisin huonosti. Näyttelijäopintoihin mulla ei ole juuri
aikaa eikä mahdollisuutta, mutta työ opettaa. Täällä olen siksi,
että täällä olen kotona. Silloin kun en ole kotona.”
Mikä on ollut
tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä tai keneltä
se on tullut? ”Alussahan olin todella noviisi juuri
näyttelijäntyössä, joten tärkein oppi on ollut se, että
kuuntelen ja kysyn neuvoa kokeneemmilta näyttelijöiltä, olen
valpas. Oon mennyt rohkeasti kysymään esimerkiksi Markku
Huhtamolta, Eero Saariselta tai Esko Roineelta, että ”Hei olisko
sulla hetki aikaa käydä mun kanssani teksti läpi pukkarissa?” ja
kaikki ovat ilomielin auttaneet. Olen hyväksynyt myös sen, että
oon aika vahva laulaja, mutta kaikesta muusta voin oppia vielä
paljon. Niiltä esim. jotka osaavat tanssia ja näytellä mua
paremmin. Sitä kautta musta tulee parempi se, mitä minä olen.
Näyttelijä Tom Wentzel mulle sen hyvin kiteytti yhdessä
näytelmässä, kun oltiin pukuhuonekavereita ja paljon juteltiin
näyttelemisestä ja keskusteltiin siitä, miksi joku kohtaus ei
jollakin toiminut alkuunkaan. Tom on kokenut näyttelijä ja ”vanha
kettu”, ja hän sanoi että ”Joskus tulee yritettyä liikaa, kun
ei oikein tiedä miten kohtaus tulisi näytellä. Tulee ajateltua
liikaa, kun oikeasti siinä tilanteessa pitäisi vain elää,
kuunnella toista ja reagoida.” Tom antoi ohjeen, että menet vain
lavalle, sanot repliikkisi ja kävelet pois. Jos toinen replikoi,
niin kuuntele, reagoi, kävele pois äläkä mieti mitään, sillä
ajatus ei näy. Katsoja ei tiedä, mitä hahmon päässä liikkuu ja
katsoja luo itse päässään sen, millainen hahmo on kyseessä.
Toiset näyttelijät kyllä tykkää mennä tekstiin syvemmälle
sisään ja analysoida hahmon taustoja enemmän. Mulle se ei sovi,
koska mä oon yksinkertainen ihminen ja mulle riittää se, että
sanon asian niin kuin se minun mielestäni pitää sanoa, olla aito
siinä tilanteessa. Persoonakysymyshän tuo on. Jotkut ohjaajatkin
tykkäävät miettiä roolihahmojen koko elämänkaaren syntymästä
hautaan, vaikkei hahmolla olisi kuin yksi pieni kohtaus.”
Onko sinulla
mahdollisesti omia esikuvia, joita erityisesti arvostat tai ihailet?
”Laulupuolellehan ajatukset tietysti menee ensin. Frank Sinatra on
tolkuttoman hyvä, Tom Jones, Pavarotti klassiselta puolelta… Musta
ei ikinä tuu sellaista käheä-äänistä rocklaulajaa, ja niistäkin
diggaan todella paljon. Mm. Ronnie James Dio on tolkuttoman hyvä.
Myös AC/DC oli 90-luvulla ihan ykkösbändi mulle ja
bassonsoittoaikoihini tuli soitettua paljon kyseistä bändiä.
Näyttelijöistä esim. Robert De Niro ja Al Pacino.”
Jos saisit
maailmasta valita ihan kenet tahansa vastanäyttelijäksesi, kenet
ottaisit? Entä kenen kanssa laulaisit dueton? ”Enpäs ole tätä
miettinyt koskaan! West Endin isojen miesroolien sekaan olisi
mahtavaa mennä vetämään joku kohtaus vaikkapa Les Misérablesista,
toinen olisi Jean Valjean ja toinen Javert. Tykitettäisi menemään
oikein kunnolla! Suomessa olen päässyt Maria Ylipään kanssa
jotain jo tekemäänkin, mutta isoa duettoa en ole hänen kanssaan
päässyt vielä laulamaan. Kyllä meillä täällä HKT:lläkin on
tosi kovia tyyppejä! Mm. Petrus Kähkönen ym. En ole tosiaan
koskaan ajatellut, että jonkun tietyn tyypin kanssa haluaisin laulaa
tai näytellä. Sinatra-osastoa olisi hienoa päästä laulamaan
oikein ison orkesterin kanssa. Les Misérablesista tutun ”Bring Him
Home” lauloin tuossa pari viikkoa sitten yhdessä
hyväntekeväisyysgaalassa pienen orkesterin kanssa, olisi mahtavaa
laulaa sama kappale oikein ison orkesterin kera ja vielä onnistua
siinä, sillä se on haastava kappale. Olisi kyllä myös hienoa
päästä joskus musikaalissa vetämään isoa roolia juuri Les
Misérablesista tai Phantom of the Operasta. Sen jälkeen voisin olla
taas possuna tai sammakkona vaikka koko loppuelämäni! Heh. Oonhan
mä muuten ollut porkkanakin, vihanneskohtauksia musikaaleissa
jostain syystä riittää. Kaikki me ollaan oltu kaikkea.”
Missä eri
teattereissa olet näytellyt? ”Komediateatteri Arenassa, UIT:ssa
(Hair ja Saturday Night Fever oli sen alla, varsinaisessa revyyssä
en ole mukana ollut), Samppalinnan kesäteatterissa, Turun
Kaupunginteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa.
Samppalinnassa oli 'Legally Blonde' muutama vuosi sitten ja Turun
Kaupunginteatterissa oli 'Kesäyön hymyilyä' ja 'Laulavat
sadepisarat', joista jälkimmäisessä mulla oli heti alkupuolella
vain yksi kappale, jonka lauloin. Esitin tenoria leffakuvauksissa,
tuplapäivinä jäin loppukiitoksiin mutta usein lähdin heti lauluni
jälkeen suoraan kotiin. Täällä HKT:llä olen tehnyt vuodesta 2002
lähes kaikki musikaalit, lähemmäs kolmisenkymmentä, eli helpompi
olisi luetella ne joissa en ole ollut mukana. Spring Awakening ja
High School Musicaleissa en ole ollut mukana, en Next to Normalissa
enkä Kerjäläisoopperassa. Spring Awakeningia olin kyllä
katsomassa, ja siellä tapahtui jotain vastaavaa mitä teikäläisille
Vampyyrien tanssissa, eli se kolahti ja kosketti kovaa ja todella
syvältä. Elokuvista mua on samalla tavalla koskettanut Kubrickin
elokuva 'Eyes Wide Shut”, olin ihan sekaisin ekaa kertaa sen
nähtyäni, ja vieressä istuneeseen kaveriini ei kolahtanut sitten
ollenkaan. Jotenkin ne liittyy siihen hetkeen ja
elämäntilanteeseenkin. Roomassakin punaviini maistuu sata kertaa
paremmalta kuin kotona takapihalla.”
”Jos mä nyt
kuitenkin luettelen ainakin muutaman HKT:n jutun, missä olen ollut
mukana. Ensin oli Grease, sitten Tuhkimossa olin prinssi (silloin
olin vielä nuori, nythän mä teen isähahmoja ja siinä välissä
tein vielä isien understudyn rooleja), sitten Stand By Me, joka on
mulle ehkä kaikkein rakkain, koska siinä sai koko ajan laulaa
todella paljon. Mukana oli mm.Aki Sirkesalo, Sami Saari, Caron ja
Marika Tuhkala, ja laulettiin vanhaa kunnon 50-ja 60-luvun rockia,
Elvistä ym. Sitten Hairspray, Miss Saigon, Kaunotar ja Hirviö (ja
siihen Gastonin rooliin pääsin takuulla fysiikkani takia, koska sen
tyypin piti olla hyväkuntoinen pullistelija ja pitkä. Välillä
salillakäynnistä on ollut hyötyä enemmänkin!). Sitten oli
Rebecca, Evita, The Producers. Enhän mä näitä pysty tälleen
kelaamaan! Billy Elliot, Miten menestyä vaivatta liike-elämässä,
Tarzan, Viulunsoittaja katolla, Lainahöyhenissä (siinä olin kolmas
puu vasemmalta, eli istuskelin siellä kalastajana etkä varmaan edes
huomannut mua) … pari-kolmehan noita on vuodessa tullut tehtyä,
joten kyllähän niitä kertyy. Vampyyrien tanssissa pääsin sitten
näyttämään taitoni isossa roolissa, ja olen siitä kyllä todella
kiitollinen.”
Miten sitten
päädyit Vampyyrien tanssin kreivi von Krolockiksi? ”Jälkikäteen
kuulin, että nimeni pyöri valinnoissa mukana koko ajan ja koska
olin talossa jo valmiiksi, oli tätä proggista ajateltu jo aiemmin.
Asko Sarkola pyysi mut kerran huoneeseensa käymään ja kuunneltiin
muutama kappale, ja hän pyysi mua opettelemaan ne biisit. Kävin
sitten laulamassa koelauluissa ja ne meni tosi hyvin, ikinä aiemmin
en ollut tehnyt niin paljon töitä biisien eteen, eli treenasin
päivittäin monta tuntia viikkojen ajan. Halusin näyttää mitä
osaan ja halusin sen roolin. Jälkeenpäin mulle sanottiin, ettei mun
olisi tarvinnut tulla koelauluihin ollenkaan, koska mut oli jo
valittu rooliin… Näytinpähän ainakin, että asenteeni on
kohdallaan ja todella halusin sen roolin”, myhäilee Mikko.
Tuliko teille
yllätyksenä se, millaisen fanimylläkän musikaali sai aikaan, vai
osasitteko vähän odottaa meininkiä? ”Ei tuota osattu odottaa
ollenkaan, vaikka Raitalan Raililta oltiin vähän Seinäjoen menosta
kuultu. Loppuaplodien määrästä ja ihmisten hymyistä on aiemmin
huomattu, että taisivat ne tykätä. Sitten pukkarin kautta kotiin.
Joskus on ollut yläovilla odottamassa joku nimmarienkeräilijä,
mutta ei mitään muuta. Mutta tää oli jotain aivan uutta,
vastaavaa en ole kyllä koskaan aiemmin kokenut. Jotenkin
luonnollisesti kaikki vaan tapahtui ja lavalle oli helppo jäädä
fanien kanssa juttusille. Hassua se oli aluksi, mutta kun ymmärsi,
miten tärkeistä asioista siinä joillekin oli kyse, loppui
senkaltainen ajattelu siihen. Ihan mahtavaahan se oli. Ilmiönä
kylläkin hauska. Voi olla, että samaa porukkaa tulee näkemään
Shrekinkin jälkeen...” Mikko arvelee.
Urheilukysymys
suorituksen jälkeen, eli miltä nyt tuntuu pari viikkoa esitysten
päättymisen jälkeen? ”Onko siitä tosiaan vasta pari viikkoa?
Tuntuu, että olisi paljon kauemminkin. Kesäkin tuli tässä
välissä. No, jos olisi jäänyt tyhjän päälle ilman tietoa
tulevasta, niin tuntuisi varmaan erilaiselta nyt. Jos olisin nuorempi
ja urani alussa, tuntuisi varmasti tyhjemmältä. Seuraavana aamuna
klo 11 meillä jatkui Shrekin treenit ja illalla myös. Siinä
välissä sitten kävi mielessä, että nyt se on ohi ja onneksi meni
viimeinenkin esitys hyvin. Hetken aikaa oli tyhjä olo, noin ison
roolin jälkeen. Faneilla tuntuu olevan vaikeampaa, sillä vaikka
kuinka karulta kuulostaakin, niin työtähän tämä on. Työt jatkuu
ja elämä jatkuu.”
Sitten muihin
asioihin. On olemassa sanonta ”teatterin taika”. Miten sinä
määrittelisit sen, vai voiko sitä edes määritellä? ”No jos
ihan konkreettisesti ajatellaan, niin Vampyyrien tanssissa monelle
tapahtui teatterin taikaa etenkin yleisön joukossa, koska se veti
niin mukaansa. Taikaa on varmaankin siinä, että me lavalla
esitetään jotain ennaltaharjoiteltua juttua, johon yleisö sitten
uskoo niin täysillä, että unohtaa kokonaan katsovansa teatteria.
On imussa mukana ja pitää kaikkea uskottavana. Itsellekin lavalla
välillä käy niin, että unohtaa ihan täysin lausuvansa nimenomaan
repliikkejä, koska tilanne vie niin mukanaan. Tilanne ja rytmi elää,
reagoidaan toisella tavalla eleisiin ja äänenpainoihin, ja se on
kaikki niin aitoa! Koko kohtaus syttyy eloon ja jotain vain tapahtuu,
sitä ei osaa ennalta aina odottaa.”
Mitkä asiat
inspiroi sinua tai saavat sinut innostumaan? ”No, ensinnäkin pitää
vastata niin, että mähän oon hirveen tasainen, harmaa ja tylsä
ihminen. Mä en oo sellainen ns. innostuja. Kun on hyvä meininki,
oon vaan että ”jaahas, nyt on hyvä meininki” enkä siitä sen
enempää intoile. Ja sama toisinpäin, välillä on huonokin
meininki. Mutta kyllä mä innostun kun kuulen ihan mahtavaa
laulamista ja itkenkin usein, jos kuulen jonkun laulavan hienosti.
Innostun ammattitaidosta, käsityöläisyydestä, kun joku osaa
oikeasti käsillään tehdä vaikkapa kenkiä. Itselläni menee
nikkarointikin kolmannella kerralla vasta sinne päin. Jännä
ajatella, että joku innostuu minun laulustani samalla tavalla. Kun
joku juttu tulee suoraan sydämestä, se kyllä näkyy ja kuuluu työn
jäljessäkin. Sellaisesta osaamisesta on helppo innostua. Samalla
tavalla sitten en innostu, jos asioita tehdään huitaisten tai
puolivillaisesti, tai luvataan jotain ja jätetäänkin tekemättä.”
Podetko
esiintymisjännitystä tai ramppikuumetta? ”No ramppikuumetta en
pode, mutta kyllä mua pikkuisen aina jännittää. Vampyyrienkin
enskarissa olin aika rauhallisin mielin. Mulla on tapana miettiä,
että muistankohan sanoja ja muutaman kerran on unohtunutkin.
Sellainen tilanne jännittää kyllä. Yhdessä
vampyyrinäytöksessähän mulla unohtui iso litania sanoja, eikä
tullut oikein mitään ulos. Yleensä tulee jotain siansaksaa.
”Ihmeisiin, enteisiin, taivaaseen, helvettiin, synteihin,
hyveisiin” -kohta jäi multa kokonaan pois, ja sitten ykskaks alkoi
sanoja muistua päähän ”kun aika meidät saavuttaa...”. Huh
huh! Tuommoisen jälkeen on käytävä sitten joka päivä biisien
sanat läpi, muuten ei tunnu olo lavalla turvalliselta.”
Onko sinulla jotain
omia rutiineja tai rituaaleja, joita teet aina ennen esitystä?
”Vampyyreissä tuli pukuhuoneessa kaikki korkeimmat äänet aina
kiljuttua läpi, muutenkin äänen pitää olla omalla tavallaan
lämmin ja avattu. Tsekkasin, että kaikki äänet varmasti tulee.
Kehonlämmittämistä mulla oli myös, pientä fyysistä treeniä.
Leuanvetoa ja punnerrusta oli kyllä. Keho on meidän instrumentti
sekä näyttelijänä että laulajana, ja se pitää saada toimimaan.
Ei voi mennä suoraan sängystä, tai voi tietenkin mennä, mutta
lopputulos ei ole sama eikä se ole niin kivaa. Ekojen biisien sanat
kävin aina läpi, että varmasti lähtee oikein. ”Vuosikaudet olin
aavistus vain” ja niin edelleen. Kerrankin mä venttasin siellä
kulisseissa, kun Krolock on astumassa ensimmäistä kertaa lavalle ja
kelasin sanoja päässäni. ”Jumala on kuollut alttarillaan”.
Hetkinen. ”Jumala on kuollut alttarillaan”, mutta mitäs sen
jälkeen tuleekaan. Sydän alkoi hakata ja samalla on astuttava jo
lavalle. Kyllä ne sanat sieltä sitten tuli, mutta oli hiukan kuumat
paikat. ”Meidät on tuomittu vaeltamaan no niin sieltähän ne
tuli, hyvä juttu”. Tuntui vielä siltä, että kyllä nämä
siltä kuulostaa että oikein menee, heh.”
Kerro joku muu
legendaarinen kommellus, joka on sattunut itsellesi tai niin, että
olet vieressä nähnyt kun joku toinen sählää lavalla
käsikirjoitukseen kuulumatonta. ”On sitä kaikenlaista tapahtunut.
Miten menestyä vaivatta liike-elämässä -musikaalissa Iikka
Forssiin iski joku oksennustauti kesken esityksen. Samassa
näytöksessä Esko Roineelta lähti ääni kokonaan, ei tullut kuin
pelkkää rohinaa suusta, mutta kohtaukset saatiin silti hoidettua
kunnialla, kun duettokaveri lauloi sitten Eskonkin osuudet. No, Iikka
meni tosiaan loppupuolen kohtauksessa sivummalle oksentamaan
roskikseen ja kohta olisi sen tärkeä repla tulossa, joka toimii
iskuna meille kaikille muille ja koko paletti kaatuisi siihen, jos
iskua ei tule. Iikka tulee naama valkoisena takaisin lavalle ja sanoi
”Tuli vähän huono olo!” ja se sopi jotenkin vielä siihen
kohtaukseen. Loppukiitoksiinkaan ei Iikka pystynyt tulemaan ollenkaan
ja kotimatkansa oli kestänyt monta tuntia.”
Mitäs kaikkea
Vampyyreissä sitten tapahtuikaan, muuta kuin laulunsanojen
unohduksia? ”Viimeisessä näytöksessähän mulla repesi housut!
Kukaan ei onneksi huomannut. Ei revennyt edes saumasta, vaan koko
reisi keskeltä takaa. Jännää. Pertti Koivulaltakin repesi
'Lainahöyhenissä' housut, oli vielä romanttinen kahvilakohtaus
meneillään. Nousi tuolista ja housut ratkesi, muttei Pertsa itse
huomannut sitä lainkaan, vaan alkoi laulaa. Oli joku tanssi siinä
juuri tuloillaan ja toivoin, että ei vaan kääntyisi nyt yleisöön
päin, kun isot kalsarit vaan pilkotti sieltä repeämästä. Mä
sain työnnettyä kädelläni kankaan niin, ettei kalsarit enää
näkyneet. Siellä se sitten pakitteli menemään. Vampyyreissä
sattui ovien kanssa kaikenlaista, löytyi salakäytävää ja muuta.
Kaskilahden Risto on hyvä keksimään kaikenlaista nokkelaa noihin
tilanteisiin. Kerranhan multa puuttui Sammumattomassa poltteessa ne
hautakivet seiniltä! Joku tuli sanomaan juuri ennen kohtausta, että
siellä ei ole nyt niitä hautakiviä, eli älä nyt missään
tapauksessa mene sinne seinien luo laulamaan! No, en mennyt sinne
nurkkiin ihmettelemään hölmönä, että ehtivät sentään
varoittamaan ennen kuin oli jo mentävä lavalle. Viimeisessä
näytöksessä meinasin aluksi tulla aurinkolasit päässä
painajaiskohtaukseen, mutta mua kiellettiin menemästä. Minusta se
olisi ollut niin hauskaa! Tuli tästä nyt mieleen, että
Grease-musikaalissa pääosanesittäjä Sami Uotila tulee
amerikanraudalla paikalle, potkaisee siitä oven auki ja hyppää
rehvakkaasti esiin. Minäpä olin viimeisen näytöksen kunniaksi
irrottanut ruuvarilla ovesta saranat ja kun Sami sitä potkaisi, koko
ovi lennähti kaaressa lavalle. Jätkät repesi ympärillä nauramaan
ihan täysin, Sami keräsi oven coolisti kyytiin ja homma jatkui. Se
oli hauskaa ja Samilla oli melkoinen ilme, kun ovi lähti”, nauraa
Mikko.
Kerro joku oikein
hyvä muisto. ”Ensimmäisenä tulee mieleeni lasten syntymät ja
yhteiset hetket lasten kanssa vaikkapa metsäretkellä grillailemassa
tai uimassa rannalla. Perheeseen ja lapsiin liityy paljon hyviä
muistoja, ja nyt muistuu mieleen kaikenlaista myös omasta
lapsuudesta. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vahvimmin lapsuusmuistot
nousee mieleen. Muistan saaneeni joululahjaksi esimerkiksi niitä
tekniikkalegoja, niistä sai rakennettua vaikka auton.”
Tulevia roolejasi
tai muita töitäsi? ”Shrekin jälkeen tiedän pari seuraavaa
musikaalia, mutta rooleistani en tiedä muuta kuin Shrekin possun.
Syksyllä 2017 remontoituun päätaloonhan tulee Myrskyluodon Maija,
sehän tieto on jo julkista.”
Onko sinulla jotain
mottoa? ”Korkeammalta ja kovempaa, aina parempi! Just keksin tuon.
Kollegat kyllä varmaan allekirjoittaa sen, sillä aina kun tulen
töihin, tempaisen kunnon ylärekisterit ilmoille. En tohdi tässä
nyt vetäistä, koska joku saattaa pelästyä”, toteaa Mikko ja
kajauttaa sitten kuitenkin jotain ilmoille, mutta pienemmällä
volyymillä.
Mitä haluaisit
sanoa nuorelle itsellesi, jos tulisi sellainen mahdollisuus? ”Voisin
sanoa parikymppiselle Mikko Vihmalle, joka on tullut Helsinkiin
opiskelemaan bassonsoittoa, että ”et ikinä arvaa mihin sä
ajaudut! Jatka vaan opiskelua ja jatka treenaamista, ja yritä tehdä
hommat parhaalla mahdollisella tavalla, niin elämä kyllä kantaa ja
sullekin löytyy paikka.”
Osaatko imitoida
ketään? ”Hyvin huonosti. Lauluimitaatioita on tullut tehtyä
vähän, mutta se on ihan oma lajinsa. Lauluääniä just tämän
estill-tekniikan avulla pystyn kyllä imitoimaan, mutta en tiettyjä
henkilöitä. Pystyn laulamaan kuin oopperatenori, jazzlaulaja, huono
laulaja ym.”
Jos sinusta
tehtäisiin supersankari, mikä hahmo olisit? ”Tämäpäs sattui.
Minusta on jo tehty supersankari! Mä oon nimittäin näytellyt
Batmania Suomen ainoassa Batman-elokuvassa, se ei ole vielä
ilmestynyt. Tämä on näitä fanikulttuurin helmiä, kolme-neljä
vuotta sitten lähes nollabudjetilla tehty puolentunnin juttu.
Jenkeistä tilattiin mittojeni mukaan Batman-pukukin. Leffan
julkaiseminen on jäänyt ohjaajan sairastumisen vuoksi, mutta hän
on nyt toipumassa. Netistä löytyy pieni teaseri, ”Crime Alley”
on juttu nimeltään. (linkki tässä) Ootas, mulla on kännykässäni pari valokuvaa
itsestäni siinä asussa...”tokaisee Mikko ja kaivelee kännykkänsä
esiin. Kohtalaisen mielenkiintoista materiaalia, täytyy sanoa. Varokaa menetettyjä yöunia!
kuvat (c) Mathias Lönnström |
Jos saisit viettää
päivän naisena, mitä tekisit? ”Ajattelisinkohan mä niin kuin
mies? Olisinko mä vaan naisen näköinen, mutta muuten Mikko? Jos mä
olisin nainen, niin enhän mä haluaisi esim. muita alastomia naisia
nähdä. Tosin jos nyt oon 45v perheellinen mies ja mulle annetaan
päivä aikaa, niin kyllä mua ihan muut jutut kiinnostaisi. Tää
kysymys tuli kyllä niin puskista. Ei muuta kuin ylös, ulos ja
ihmettelemään maailmaa naisena. Siinähän olisi mahtava tilaisuus
kokea, että millaista on olla nainen. Olisiko siinä Suomessa suurta
eroa? Ei varmaan sellaista, jos menisi esim. Syyriassa tai Irakissa
ulos naisena. Miten lapset suhtautuisivat muhun äitinä saattaisi
kiinnostaa myös.”
Jos ihminen menisi
syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan
talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken?
”Vettä pitäisi olla, jotta saisin suunkostuketta ja pystyisin
laulamaan. Radio tai levysoitin pitäisi olla myös. Hesarikin saisi
tulla sinne, aamurutiinit on mulle tosi tärkeitä muutenkin. Ruuaksi
pitäisi olla paljon lihaa. Tortilloja, kalaa, kanaa, jauhelihaa.
Pelkillä kasviksilla ei selvittäisi, jos ensin olisin nukkunut
kaksi kuukautta ja herätessä olisi kauhea nälkä. Vesi riittäisi
ruokajuomaksi, tai sitten pitäisi olla lihan kanssa vähän
punaviiniä myöskin.”
Jos rakentaisit
puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit
mukaan? ”No, meillä jo on minun rakentamani maja takapihalla
puussa! Oon lapsilleni sellaisen rakentanut ison männyn ympärille.
Siellä on katto ja parveke ja ikkunakin. Ja Tarzan-musikaalin
lavasteista se puissa roikkunut polku, tai osia siitä. On mulla
siitäkin varmaan valokuvia. Tarzan-rataa pitkin pääsee majaan, ja
siellä on myös tikapuita, joissa voi roikuskella ja temppuilla, ja
trampoliini vieressä. Että semmoista! Nyt en enää edes muista,
mikä oli alkuperäinen kysymys. Joo niin millaisen majan itselleni
rakentaisin. Se olisi vielä hienompi ja korkeammalla, siinä olisi
iso terassi, jossa voisi istuskella ja nautiskella.”
Jos voisit
aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai
ajanjaksoon, minne menisit? Et kuitenkaan saisi muuttaa historian
kulkua. ”En mä haluaisi elää missään muussa ajassa ainakaan,
koska maailma on mennyt parempaan suuntaan, mutta voisinhan mä
jossain käydä vilkaisemassa… Voisin olla katsomassa Kuussa, kun
Neil Armstrong laskeutuu sinne! Mulla olisi moderni alus siinä
vieressä ja sieltä katselisin, että tuleeko tuosta nyt mitään.
Lukisin Hesaria ja hörppisin kahvia siinä samalla, että koittakaas
pojat selviytyä hengissä poiskin täältä. Egyptiinhän voisin
myös mennä kinaamaan siitä, miten Gizan pyramidit rakennettiin.”
Mitä aiot tehdä
seuraavaksi, kun haastattelu on ohi? ”Ihan ekana menen vessaan! Sit
mä puen pyöräilyvehkeet päälle ja poljen kotiin moikkaamaan
lapsia ja vaimoa.”
Lopuksi Bernard
Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta
pidät eniten? - Lumi
Mistä sanasta
pidät vähiten? - Epäoikeudenmukaisuus, kiusaaminen, väkivalta
Mikä sytyttää
sinut? - Musiikki
Mikä sammuttaa
intohimosi? - Vääryys
Mikä on
suosikkikirosanasi? - Perrrkele!
Mitä ääntä
rakastat? - Mustarastas tai korppi
Mitä ääntä
inhoat? - Kaupungin hälinää
Mitä muuta kuin
omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Puuseppä
Missä ammatissa et
haluaisi olla? - Teloittaja
Jos Taivas on
olemassa, niin mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut
Taivaan porteille? - Hyvä poika, hyvin eletty!