Teatterikärpäsen kevätkausi 2016

Olen ollut kesälomalla viimeiset neljä viikkoa ja töihinpaluu on edessä ensi viikolla. Teatterit henkilökuntineen vasta aloittelevat lomiaan, toki moni ahkeroi vielä kesäteattereissakin. Ensimmäinen "virallinen" kesäteatteriesitykseni on luvassa jo muutaman päivän päästä, joten sitä ennen on tehtävä perinteinen pieni katsaus menneeseen kevätkauteen.

 Minähän olen pyrkinyt joka vuosi vähentämään teatterissakäyntejäni ja kuten arvata saattaa, pieleen on mennyt. Tällä kertaa lähtikin mopo kädestä oikein kunnolla ja ihmetellä täytyy, että missä välissä oikein olen töissäkin käynyt? Vuosi sitten olin ennen kesäkuuta käynyt katsomassa 41 eri esitystä, tänä vuonna peräti 55 ja siihen päälle vielä liki kymmenen kertaa Vampyyrien tanssia. Jos sama meno jatkuu kesällä ja syksyllä, ennätykset paukkuvat loppuvuodesta jälleen kerran ja meikäläinen ihmettelee, että mites tässä taas näin pääsi käymään. Teattereiden ohjelmistovalinnat ovat siis toistaiseksi ainakin olleet minun makuuni ja katsottavaa on riittänyt. Nyt jo surettaa tuleva syyskausi, koska mitenkään en pysty kaikkia kiinnostavia juttuja näkemään. Vai jos sittenkin pystyisin...?

 Menneenä kevätkautena oli paljon näytelmiä, joita odotin ennalta kovasti ja odotukset täyttyivät hienosti, monen kohdalla jopa ylittyivätkin. Ennakkosuosikit siis pitivät : mm. Q-teatterin Tavallisuuden aave, KOM-Teatterin Pasi was here, Kansallisteatterin Mahdolliset maailmat, Tampereen Teatterin Päätepysäkki, Red Nose Companyn Punainen viiva, Jyväskylän Kaupunginteatterin Ruokahissi, Hämeenlinnan Teatterin Miehiä ja ihmisiä, Turun Kaupunginteatterin Neljäntienristeys ja Kotkan Kaupunginteatterin Jossain pohjoisessa olivat kaikki kovasti mieleeni ja joissa kokonaisuus ja hieno yhteispeli näyttelijöiden kesken korostui. Myös Meriteatterin vierailut Tampereella kolahtivat kovaa (Laulu on meren laulu Frenckell-näyttämöllä ja Eikä merta enää ole Teatteri Telakalla), samoin KOM-teatterin Aulanäyttämöllä nähty Hamletinkone, josta en kaikkea edes ymmärtänyt. Teatteri Takomossa nähty Raisa Omaheimon Läski-monologi taas kolahti henkilökohtaisella tasolla kovemmin kuin mikään muu aiemmin, ja se sai aikaan kaikkienaikojen rankimman ja vaikeimman blogitekstinikin. Anna Paavilaisen Play rape-monologi taas oli kuin lekalla päähän ja menin siitä niin sanattomaksi, etten saanut kirjoitettua jälkikäteen riviäkään.

Ruokahissin Henri Halkola ja Sauli Suonpää (c) Jiri Halttunen

 Yhdestä näytelmästä olisin lähtenyt kesken kaiken pois, mutta sinnittelin loppuun asti. Siitäkään en kirjoittanut mitään, koska en valitettavasti keksinyt mitään positiivista sanottavaa. Varsinainen pohjanoteeraus siis oli tämä eräs nimeltämainitsematon juttu, jonka haluan unohtaa kokonaan... Välillä tulee näitä hutejakin vastaan, ei voi mitään.

 Vampyyrien tanssi taas oli ihan oma lukunsa, kävin siis yhdeksän kertaa helmi-huhtikuun välisenä aikana sitä katsomassa, kun alunperin piti mennä korkeintaan kolme kertaa. Lukuisia nappisuorituksiahan siellä tuli nähtyä ja kuultua enkä niitä nyt lähde erikseen luettelemaan, mutta kyllä erikoismaininnan ansaitsee porukasta varsinkin Miiko Toiviainen, joka näytti mallia siitä, miten tehdään mieleenpainuvia ensemblehahmoja... Miiko tutustutti minut myös kevään aikana musiikki-improvisaation ihmeelliseen maailmaan, improa olin aiemminkin nähnyt mutta en tässä muodossa.

 Löytyykö kevätkauden mielestäni kovin veto sitten noista aiemminmainitsemistani ennakkosuosikeista? Kyllä löytyy, ja se on ehdottomasti Ruokahissi ja siitä vielä erikseen Sauli Suonpään riipaiseva roolisuoritus.

 Vaan ei siinä vielä kaikki... Ehdottomasti haluan mainita myös pari ns. mustaa hevosta. Kumpikin näistä tuli katsomislistalle vähän yllättäen ja meinasi loppupeleissä lyödä laudalta kaikki ennakkosuosikkini. Kaarina-teatterin Kurjat oli äärimmäisen kova suoritus ihan kaikilta ja löi minut täysin ällikällä, ja oli mieheni mielestä koko kevätkauden paras juttu. Lähellä se oli minullakin, täytyy sanoa. Toinen yllättäjä oli sitten TeaKin Beverly Hills 90210-pläjäys, minulla kun ei ollut ennakkoon minkäänlaista käryä koko jutusta ja sehän sitten olikin virkistävällä tavalla erilainen kokonaisuus ihan katsomiskokemuksenkin kannalta.

Kurjat (c) Mika Nurmi Photography

 Lopputoteamuksena haluan kevätkaudesta sanoa, että käykää ihmiset katsomassa erilaisia juttuja, myös isojen kaupunkien ja isojen teattereiden ulkopuolelta. Ne suurimmat yllättäjät kun saattaa löytyä sieltä mistä vähiten odottaa. Haastakaa itseänne katsojana, se palkitsee kyllä!

 Seuraavassa jutussa luvassa pienehkö tärppilista kesäteattereista, joita yritän koluta mahdollisuuksien mukaan jälleen. Ensimmäisenä listalla on luvassa Linnan juhlat (Turun Kaupunginteatterin ja Emma Teatterin yhteistuotanto), heti tulevana perjantaina.