Pertsa ja Kilu / Kotkan Kaupunginteatteri

Pertsa ja Kilu / Kotkan Kaupunginteatteri, Naapuri-näyttämö

Yhteistyössä Kotkan Kaupunginteatteri ja Kotkan Nuorisoteatteri

Ensi-ilta 27.4. 2016, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Dramatisointi Väinö Riikkilän kirjojen mukaan Tommi Auvinen
Ohjaus Pia Lunkka
Valo-ja projisointisuunnittelu Niklas Malinen ja Paula Penttilä
Äänisuunnittelu Juho Roslakka ja Janne Ruuska
Tarpeisto Kotkan Kaupunginteatteri
Lavastus Samuli Holm
Puvustus Sanna Marttinen
Rimatalkoot-koreografia Neil Owens
Kaitafilmin kuvaus Edmund Guttormsen

Rooleissa : Roni Mäkinen, Konsta Lippo, Tuomas Guseff, Esko Junkkari, Pekka Iivonen, Mikko Ahola, Terttu Nordberg, Jyrki Koskimies, Marko Mäkinen, Minna Suomi, Anne Koivunen, Venla Pykäläinen, Hannu Holtari, Ville Vanhala, Jari Lippo, Veera Kemppi, Oona Haapio ja Venla Vitikainen

 Tähän seikkailuun olimmekin varautuneet jo hyvissä ajoin... Parisen vuotta sitten tuli ostettua parilla eurolla cd/dvd, jossa samalla levyllä Pertsa ja Kilu-seikkailuita muutaman jakson verran (nuorempana toki olin katsellut niitä ihan telkastakin). Ne saimme koluttua viime syksynä tietämättä, että keväällä pääsisi katsomaan Pertsaa ja Kilua ihan livenäkin, ja missäs muualla kuin Kotkassa. Kesäloman kunniaksi olimme saapuneet legendaariseen satamakaupunkiin jo edellispäivänä ja kolunneet satamassa ja Merikeskus Vellamossa seikkailumieli taskussa. Tarkoitus oli lauantaiaamunakin vielä jatkaa tutkimuksia, mutta edellisöinen visiittimme Kotkan yöelämään asiantuntevan oppaan kera vei sen verran mehuja matkalaisilta, että tutkimusretket vesiputoukselle ja akvaarioon jäi nyt seuraavaan kertaan. No, Kotka pysyy kyllä paikoillaan ja ehtinee sitä myöhemminkin.

 Ennen esitystä pohdin oikein ääneen, että Pertsan oikea nimi on varmaankin Pertti, mutta entäs Kilu? Tähän pohdintaan saatiin vastaus heti alkuunsa, kun näytelmässä kerrottiin, että Kilun oikea nimi on Kalle. Onneksi Riikkilä nimesi kirjansa Pertsaksi ja Kiluksi, sillä Pertin ja Kallen seikkailut eivät olisi kuulostaneet yhtään niin nasevalta ja jännältä. Hannele ja Pirjo -naiskaksikkokaan ei juuri liiemmin naurattaisi, joten faktaa on se, että nimellä ON väliä.

 Löpinät sikseen. Näytelmässä seikkaillaan 50-luvun Kotkassa, ja yleisörakenteestakin päätellen tässä jos missä on jokaiselle jotakin. Katsomossa oli isovanhempia lapsenlapsineen aika paljonkin, ja se toi minulle mukavan olon jo heti valmiiksi, ennen ensimmäistäkään repliikkiä. Vanhemmille näytelmä on nostalgiatrippi lapsuuden tunnelmiin ja niukkoihinkin oloihin sekä siihen, että kaikilla ei suinkaan ollut muinoin mahdollisuutta viettää kesiään loikoilemalla ja kaveriporukassa hengailemalla. Nuoremmille tämä taas oli parituntinen pikakurssi siitä, että ensin työ ja sitten huvi, ja että vilkkaalla mielikuvituksella ja kekseliäisyydellä päästään aika pitkälle (ja että kaveriporukan saa kasaan myös vislaamalla eikä ankaralla whatsapp-viestittelyllä). Eikä kenelläkään ollut energiajuomatölkkejä käsissään, virkeänä pysyttiin muutenkin ja herättiin kukonlaulun aikaan, kun oli niin jännää tiedossa ettei malttanut nukkua onnensa ohi!

Kilu (Konsta Lippo) ja Pertsa (Roni Mäkinen) (c) Juha Lahtinen

 Pertsa (Roni Mäkinen) ja Kilu (Konsta Lippo) saavat alkajaisiksi poliisilta kunniakirjat ja perinteisen ruskean kirjekuoren kiitokseksi siitä, että avustivat vorojen nappaamisessa. Pojat eivät äitien marmatuksesta huolimatta rahoja säästöön pistä, vaan aikovat hankkia rahoilla kunnon moottoriveneen, jolla pääsisi seilaamaan vaikka kuinka pitkälle ja bisnesvainuakin pojilla tietysti on. Veneellä voisi kuljettaa syksyllä naisväkeä marjaan läheiseen saareen, ja kesällä myydä veneestäkäsin kahvia, pullaa ja sihijuomaa janoisille. Isät ovat heti venehankkeessa mukana, ja voi niitä haikeita katseita, kun pojat ensikertaa venheensä vesille vievät. Tämä taisi olla suosikkikohtaukseni, jossa sukupolvet kohtasivat, ja menneisyys ja nykyisyys kulkivat kauniisti käsikkäin.

 Pelkkää veneilyä ei näytelmä toki ole. Pojat perustavat "Viimeiset kaanit"-ryhmän, joka koostuu tiiviistä poikaporukasta. Mitä nyt välillä nahistellaan siitä, että kumpi ompi parempi housuja kannattelemaan - vyö vaiko henkselit. Hieman mykkäkoulua viettävät Pertsa ja Kilu myös siitä, että kumpi on veneessä kapteeni. Sopu sijaa antaa, eikä mykkis kauaa näillä pojilla kestä. Ihailtavaa kaveruutta. Väkisin tulee mieleen, että miten pitkälle ystävyys kantoi ja mitä mahtaa Pertsalle ja Kilulle tätänykyä kuulua?

 Ja mikäs seikkailunäytelmä se sellainen on, jossa ei myös muutamaa pahista heilu. Tällä(kin) kertaa pahojaan ovat tekemässä Arpinaama (Ville Vanhala) ja Manki "Manki on Manki vaan ei vielä vanki" (Hannu Holtari). Ämmän ja Likan osuus jäi vähän odotettua pienemmäksi tässä, ja jotenkin tuntui vähän turhalta näiden osuus itse näytelmässä. Manki ja Arpinaama sen sijaan tiesivät paikkansa.

Jännät paikat kera Mankin ja Arpinaaman (c) Juha Lahtinen 

 Usein oltiin jännän äärellä, mutta huumoriakin oli mukana mukavasti. Rimoja kanniskeltiin kimpassa hauskalla meiningillä, ja kovasti minua huvitti myös poikien selkeästi "kuumat paikat" poliisiasemalla, kun olivat tunnustamassa kolttosiaan. Kilun isän ja äidin väliset yhteiset hetket olivat hupaisia myös, montakohan sokerpalasta äidillä suuhun meni? Irtonauruja kalasteltiin aika stereotyypisillä kahvitteluasiakkailla...

 Pertsan ja Kilun seurassa viihdyin mainiosti! Mukavaa, että porukassa oli monenikäistä näyttelijää, joilla kaikilla silmät innosta kimmeltelivät. Jotenkin minä kiinnitän huomiotani aina silmiin, etenkin jos istun lähempänä. Silmistä näkee, miten tosissaan lavalla vedetään. Ihanan luontevia energiapakkauksia olivat pojat ja tulin siihen tulokseen, että jos olisin elellyt 50-luvun Kotkassa, olisin ehkä ollut enemmän tai vähemmän pihkassa Pertsaan... Mikä hurmuri! Terveisiä vaan!

 Kaitafilmi vei menneisiin aikoihin, vislaukset olivat sangen kuuluvia, loppuvideossa kivasti yhdistyi tämä päivä. Oli helppoa sanoa kerrankin hyvillä mielin "Mennään kotiin!" isännälle, se kun yleensä lausutaan siinä vaiheessa kun ei ole enää kivaa eikä sopivan jännää.

 (näin esityksen vapaalipulla ja erityiskiitos lipunmyyjälle, joka hoiti pienen sählingin hienosti ja ammattitaidolla!)