Kesäyön uni / Ryhmäteatteri

Kesäyön uni / Ryhmäteatteri, Suomenlinna

Ensi-ilta 18.6. 2016, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Alkuperäisteos William Shakespeare
Suomennos Lauri Sipari
Ohjaus Esa Leskinen
Säveltäjä Samuli Laiho
Lavastaja Janne Siltavuori
Pukusuunnittelija Ninja Pasanen
Valosuunnittelija Ville Mäkelä
Äänisuunnittelija Jussi Kärkkäinen
Maskeeraussuunnittelija Riikka Virtanen
Koreografi Panu Varstala
Rekvisiitan suunnittelija Viivi Kuusimäki

Rooleissa : Minna Suuronen, Robin Svartström, Noora Dadu, Aarni Kivinen, Sari Mällinen, Jarkko Pajunen, Mikko Penttilä, Juha Pulli, Anna-Riikka Rajanen, Marko Tiusanen, Henri Tuominen ja Pyry Äikää

 Tunnustus taas heti alkuun : Olipa kerran Talle, jolla ei ollut hajuakaan mistä 'Kesäyön uni' (tai 'Kesäyön unelma' tai 'Juhannusyön uni', millä nimellä näytelmä nyt sitten kulkeekaan suomennoksesta riippuen) kertoo. Tai oli vähän. Jotain keijuja siinä tiesin olevan ja hahmon nimeltä Puck, koskapa muistan joskus nähneeni pätkän vuonna 1935 valmistuneesta elokuvasta, jossa Puckin roolin teki Mickey Rooney. Puck oli myös tuttu siitä, että lempparielokuvassani 'Kuolleiden runoilijoiden seura' nuoriherra Neil haluaa näyttelijäksi vastoin isänsä tahtoa, saa Puckin roolin ja näytelmän lopusta esitetään pieni pätkä. En sitten mennyt googlettelemaan sen enempiä juonenkäänteistä, kaikki tulkoon eteen sitten paikanpäällä vastoin mitään ennakkotietoa. Täytyy sanoa, että joskus pieni googlettelu ennalta olisi kyllä ihan paikallaan...

Titania ja viehkeät keijut

 Muutenkin koko päivä oli jännitystä täynnä. Matkustin elämäni ensimmäistä kertaa Onnibussilla Hämeenlinnasta Helsinkiin, kesäkuun alussa kun pysäkille vihdoin ja viimein paikka löydettiin. Erään R-kioskin tiskin takaa löytyi yllättäviä tuttuja ja ostin loton ja suklaata. Vein ystäväni ensimmäistä kertaa Silvopleehen syömään ja innostuin kertomaan hänelle Game of Thronesin juonta lyhykäisesti (mahdoton tehtävä). Homma lähti käsistä tietenkin ja jossain vaiheessa havahduimme siihen, että jollain konstilla pitäisi hiljalleen lähteä Suomenlinnaa kohti. Läpi tuulen ja kaatosateen saimme itsemme Kauppatorille, josta löytyi lisää yllättäviä tuttuja.

 Yleensä tykkään olla joka paikassa hyvissä ajoin, mutta tämä reissu teki kyllä poikkeuksen. Sateenvarjokin meni ympäri ja housuni ratkesivat lautalla haaruksista. Astelimme vihdoin liput käsissä muurien uumeniin 10min ennen näytelmän alkua, siellä jo muu väki odotteli vällyjen alla pilkkihaalareissa ja pipot korvilla. Ihanaa, että vilttejä oli ja on aina tarjolla! Niitä sitten vedettiin ylle ja alle, ja yritettiin pysyä penkissä. Jos olisi napannut katsomosta kuvan ja arvuutellut, että missä mahdetaan olla, kun katsojista näkyi vain silmiä kaikkien toppauksien alta, olisi 99% arvannut että Suomenlinnassahan sitä perinteiseen tapaan kesäteatteria fiilistelemässä. Näky on ollut sama nimittäin aika monta kertaa, mutta se ei ole menoa liiemmin haitannut. Osa tunnelmaa kieltämättä, ja se ei tule koskaan yllätyksenä paitsi ehkä ensikertalaiselle. On siellä linnakkeen sisällä tappohelteessäkin kärvistelty, ei sen puoleen.

Puck ja Oberon

 Hypätään suoraan väliaikaan. Tuulessa ja sateessa ystävä yrittää saada teekupposta pysymään käsissään ja minä ihmettelen ääneen vieressä, että mitä olen juuri nähnyt. Ei harmainta aavistustakaan. Olen istunut katsomossa ns. valot päällä, mutta ketään ei ole ollut kotosalla. Olen nähnyt itsenimallisen hovimestarin peruuttelemassa tarjottimen kanssa erikoisella tavalla portaita alas, olen nähnyt rakastuneita pareja ja naisia miehinä ja toisinpäin. Ja viekoittelevasti liihottelevia parrakkaitakin keijuja ja upean Titanian (Minna Suuronen) ja hämmentävän komean Oberonin sarvineen (Robin Svartström). Ja ihanan Puckin (Sari Mällinen), joka lienee tässä muodossa unelmaroolini. Vai olisiko sittenkin se muuri, jossa on tirkistelyaukko? Ja sitten virtaa täynnä oleva äijäporukka, joka päätyy harjoittelemaan häitä varten näytelmää nimeltä 'Mitä murheellisin näytelmä Pyramuksen ja Thisben kurjasta kohtalosta'. Pyramuksen roolin saanut herra Perä (Jarkko Pajunen) on kohtalaisen koominen tapaus niin juttuineen kuin ilmeineenkin, ja olisi valmis vetämään samaan syssyyn muutkin roolit ja monologit päälle ja ties mitä. Oli hauska muuten seurata vastapäistä katsomoa, kun siellä useampikin tyyppi eläytyy näkemäänsä kunnolla. No, itse lavalla Oberon ja Puck tekevät hiukan taikojaan ja saavat tyyppejä rakastumaan silmittömästi ensimmäiseen, jonka silmänsä avattuaan näkee. Soppahan siitä syntyy, ja pojjaat rakastuvat 'maalattuun salkoon' Helenaan (Pyry Äikää) ja Titania aasiin, jolla on melkoinen sanonko mikä. Kaiken tämän jälkeen väliajalla kohotin katseeni jonnekin suuntaan ja kysyin Williamilta, että hei mikä tässä on koko jutun pointti. En saanut vastausta.

Näytelmäryhmän Nälkä, Vankka, Perä, Kuono ja Pölkky 

 Takaisin vällyjen alle ja homma alkoi selkiytymään, tai sitten ei. Lumouksen vallassa ollut väki havahtui takaisin todellisuuteen ja luulivat nähneensä omituista unta. Hippolytan ja Theseuksen häitä siinä sitten juhlittiin (ja täytyy taas mainita, että Minna Suurosen ryhdikäs, juhlava olemus teki jälleen vaikutuksen) ja tadaaaa, äijäporukkakin pääsi vihdoinkin esittämään odotetun murhenäytelmänsä. Ja millaisen! Enpä ole niin kökköä ja huonoudessaan jopa loistavaa teosta nähnytkään pitkiin aikoihin! Millaisella paatoksella replat vedettiin jos muistettiin, iskut menivät suunnilleen kohdalleen, Muuri taisi olla vähän humalassa, jalopeuralla (petolintujen aatelia muuten) oli kumihanskoista tehty harja ja Pyramus kuoli erittäin näyttävällä tavalla, pitkät kalsarit jalassa sätkytellen. Seuraneitoni ei tykännyt tästä kyllä yhtään, mutta itse olisin herkutellut tällä näytelmällä näytelmässä vielä pitempäänkin. Huomioni meinasi tosin varastaa taas eräs nimeltämainitsematon nuoriherra PK vastapäisestä katsomosta, hän kun tuijotti spektaakkelia kirjaimellisesti monttu auki todella pitkään.

Demetrius, Helena ja Lysander 

 Paluulautalle kirmatessa (näkisittepä minut muuten kirmaamassa, näky jo sinällään!) mielessä pyöri se, että upeita pukuja ja vaikuttava lavastevaihdos ja tuulen tuiverrus ja tarkoituksellista ylinäyttelemistä ja mahdollisuus monenlaisiin tulkintoihin ja versioihin ja revittelyihin tässä kyllä on olemassa. Että eipä ihme, että tätäkin on monta sataa vuotta jaksettu esittää. Lautalla kärtin bloggaajakolleega Simolta taas sitä punaista lankaa tästä koko hommasta, mutta en viisastunut yhtään. Googletuskin tuotti vaan juoniselostuksen, josta kyllä olin kärryillä.

 "Kesäpäivään vertaisinko sinua? Olet suloisempi, tyynempi; tuulenpuuskat ravistavat nuput toukokuun ja kesän laina kestää liian lyhyeen." (W. Shakespearen Sonetti 18) Niin tuntuu kestävän! No, tähän kesäpäivään ei kauheasti kannattaisi vertailla ketään. Kaatosateessa Havis Amandan kautta repaleinen sadeviitta päällä (koska sateenvarjo sanoi itsensä housujeni lisäksi irti) kohti Kamppia ja uutta Onnibussimatkaa, koska olen jo onnibussimatkailussa vanha tekijä. Matkalla törmättiin pariinkin absurdiin näkyyn. Keskellä Mannerheimintietä Svenska Teaternin edessä pari sadetakkista kuvaajaa otti valokuvia hääparista! Morsiamen hääpuvun helmoja siinä yritettiin asentoon tuulessa laittaa. On ainakin ikimuistoiset hääkuvat ne ja sanonta "ilma oli kuin morsian" saa aivan uuden merkityksen. Lisää ihmetystä tarjosi sitten kadunvarressa istunut gorillapukuinen tyyppi, jonka vieressä oli kajareita ja niistä soi Titanic-leffan tunnari. Gorilla vilkutti minulle, mutta ei noussut jakkaraltaan. Jäi mietityttämään, että jospa sillä oli samanlainen varustus kuin sillä Suomenlinnan aasilla?

Aina on hyvä sää ottaa otsie 

 Litimärästä kangaskassista kaivelin sitten näytelmän käsiohjelman, josta löytyi koko hommelin ydinlause ohjaaja Leskisen kirjoittamana: "Valta ei välttämättä tee ihmisestä viisasta, ja parhaita päätöksiä ei välttämättä tehdä valveilla."

 Ei välttämättä. Yön yli tuli nukuttua ja Ryhmäteatterin sivuilta löytyi vielä parempi selitys kaikelle : "Näytelmän ajaton viesti on, että unennäkö ja kuvitelmat, ei valveillaolo, on se voima joka muokkaa maailmaa ja ihmiskohtaloita."

 Sen pituinen se.

Esityskuvat (c) Tanja Ahola

 (näin esityksen vapaalipulla)

Hermia (Anna-Riikka Rajanen)