Rosvo-Roope / Taivallahden Kesäteatteri

Rosvo-Roope / Taivallahden Kesäteatteri

Ensi-ilta 6.7. 2016, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Ohjaus Kari Kinnaslampi
Ohjaajan assistentti Liisa Pänttäjä
Teksti Jaakko Jaakonpoika
Musiikki George de Godzinsky
Koreografi Heidi Suur-Hamari
Puvustus ja rekvisiitta Mona Aho ja Artistiasu
Maskeeraus Marja Nikkola
Lavastuksen suunnittelu Kari Kinnaslampi

Rooleissa : Tommi Soidinmäki, Aleksandra Eskelinen, Andy Lang, Eija Lamberg, Matti Riikonen, Antti Saari, Kaarina Schroderus, Eija Nikulin, Kalle Kotilainen, Jukka Aakko, Jasir Osman, Jasmin Kurkela, Juha Uutela, Kaisa Merelä, Liina Turunen, Toni Rautiainen ja Kreetta Kiviniemi

Orkesteri : Lauri Lehtinen (viulu), Lauri Ylinen (alttoviulu) ja Jukka Ylinen (sello)

 "Jos täytätte mun lasini, niin tahdon kertoa". Jaa ette täytä. No, kerron siitä huolimatta. "Rosvo-Roope" on niitä lauluja, jotka herättävät vahvan muiston jostain lapsuudesta. Istun papan sylissä keinutuolissa ja pappa laulaa tätä laulua, josta muistan sen että yks nappi oli irti ja meikä tytöntyllerönä miettii, että miten muka voi sydämensä ommella siinä samalla. Ja lopusta en koskaan tykännyt, koska se oli hyvin surullinen sillä sankari tuli hiljaa hirtetyksi. Sitäkään en ymmärtänyt. En ole tänään ihan varma, että lauloiko pappa minulle tätä laulua. Sellainen muistikuva minulla kuitenkin jostain syystä on. Rosvo-Roopen elokuvaversiosta olen nähnyt pätkiä sieltä ja toista täältä, ja muistan vain nimiroolissa heiluneen Tauno Palon tulisen katseen ja salskean olemuksen. No, Tauno Suurella oli tulinen katse ja salskea olemus jokaisessa elokuvassaan, joten en ole ihan varma tästäkään muistikuvasta. Siitä olen kuitenkin varma, että Taivallahden Kesäteatterissa en ole aiemmin vieraillut (siitä syystä, että tämä on teatterin ensimmäinen produktio) ja siitä, etten ole koskaan nähnyt Tommi Soidinmäkeä livenä. Tiesin kyllä, että hän on Tangokuningas vuosimallia jotain ja muistuttaa erästä henkilöä. Vielä kun hokaisi, että ketä.

Rosvis ja yksi hurmatuista (c) Lasse Paavola 

 Taivallahden Kesäteatterissa minun piti visiteerata jo pari viikkoa sitten, mutta työpäivä ja tappohelle vei minusta totaalisesti mehut ja jouduin siirtämään lippuvaraustani. Nyt sitten oli uusi yritys ja mehukkaampana (?) paikalle. Olin saanut ohjeistukseksi saapua kätevimmin mestoille bussilla nro 24 (teatteri sijaitsee Hietsun vieressä, ei tuttu paikka sekään), mutta pieni kapinallinen minussa heräsi ja hyppäsinkin ratikkaan nro 2, jäin Apollonkadulla pois ja osasin ihan itse suunnistaa oikeaan suuntaan kertalaakista. Hyvistä opasteista oli myös matkanvarrella apua, kiitos niistä! Reittiä varmistelin vielä kännykästä ja varmaan vastaantulijat luulivat, että siinä on taas yksi täti lähtenyt Pokemon-jahtiin iltakävelylle. Teatterilla olin sen verran hyvissä ajoin, että ehdin nauttimaan yhden karjalanpiirakan ja munkin ennen esitystä.

 Katsomossa oli sen verran korkeat penkit, että jalkani roikkuivat ilmassa!? Istumisasento oli sen verran huono, että alkoi kesken kaiken vetää suontakin jalasta ja ennen väliaikaa jalat vielä puutuivat, enkä päässyt hetkeen liikkumaan. Tuli myös hyvin nopeasti ilmi se, että tuuli kävi varsin kylmänä joten lämmintä päälle, ihmiset! Vilttejä oli onneksi saatavilla, sellaista en tosin syliini hakenut. Aurinkokin paistoi "ikävästi" silmiin puolet esityksestä, ja loppuillasta tarjosi upean auringonlaskun vielä samalla rahalla. Teatterin sijainti mahdollisti myös sen, että välillä katse osui ohilentävään hanhiporukkaan tai taustalla seikkaileviin ulkoilijoihin. Mikäpäs siinä on niissä maisemissa lenkkeillessä ja pikachuametsästellessä.

Ihan itse otin kuvan 

 Ensimmäinen yllätys oli orkesteri! Viulu, alttoviulu ja sello mahdollistivat sen, että meikäläinen oli suuressa liikutuksen vallassa lähes koko ajan, sillä rakastan juuri noita soittimia. De Godzinskyn sävelmät heräsivät hienosti eloon ja tunnelma oli äänimaailmaltaan hyvin suomifilmimäinen.

 Itse esityksestäkin pitäisi kai jotain kirjoittaa... Alussa juhlitaan Helenan (Aleksandra Eskelinen) ja patruuna Henrik Brestin (Matti Riikonen) häitä. Morsian ei ole kauhean iloisella tuulella, etenkään kun lipevä ukko Brest ei ole hänen sydämensä valittu. Helenan suuri rakkaus Robert kun oli lähtenyt merille vuosia sitten ja kaiketi hukkunut meren aaltoihin, ja kahteen vuoteen ei ole miehestä kuulunut mitään. Hääjuhlista pistin merkille komeat vaatteet, ehkä vähän turhan voimakkaat maskit ja tanssikuviot, jotka ei kaikilla menneet ihan just silleen mutta pääasia että meininki oli iloinen. Erittäin kaunis lauluääni oli muuten Helenalla, ja suomifilmi-fiilikseni vain vahvistui entisestään.

 Kas kummaa, kadonnut ensirakkaus pölähtää paikalle vuosien tauon jälkeen (tyypillistä!) mukanaan supliikkimies Vekarus (Andy Lang), joka iskee silmänsä piikatyttö Sofiaan (Eija Lamberg). Toisen perämiehen ja piian keskinäinen sanailu olikin kautta koko näytelmän mainiota, joku oli ehtinyt piikaa jo vähän kokeilla tyyliin "rottakin nakertaa juustosta vain palasen ensin" ja toinen hehkutti potaattien kanssa siihen malliin, että kylvöhommiin tässä ennen pitkää ryhdytään, se on selvä.

 Mutta se Rosvo-Roope! Tiedättehän Ice Age-leffan ja siinä sitkeän Scrat-oravan/Jyrsiksen, joka tekee kaikkensa saadakseen tammenterhon? Muistatteko sen, kun otus näkee tuon kohteensa ensi kertaa? Kyllä minullakin silmät pullistuivat päästä vähintään tuuman ja sukat pyörähtivät ympyrän (muita vaatekappaleita mainitsematta), kun Rosvo-Roope asteli täysissä tamineissaan ensi kerran näyttämölle ja avasi suunsa. No nyt! Hei Taivallahden Kesäteatteri, teillä pitäisi olla mainoksissa jonkinmoinen varoitusmerkki siitä, että nyt on vähän liiankin komea sankari pääroolissa. Osaisi edes jotenkin varautua ennalta. Siinä tuulet ja jalkojen puutumiset ja auringonporotukset unohtuivat heti kättelyssä, ja olin ihan myyty. Lauluksi kun mies pisti vielä, niin tuppasi unohtumaan kaikki muukin. Olin myös tätä ennen saanut kokea monenlaista "näyttelemistä" ja artikulointia erinäisten enemmän laulajina tunnettujen artistien taholta ja tullut siihen tulokseen, että suutari pysyköön lestissään. Tämä kiusallinen perinne sitten katkesi herra Soidinmäkeen, joka oli lavalla kuin kotonaan ja erittäin luonteva roolissaan. Mielelläni katselisin ja kuuntelisin häntä enemmänkin näissä teatteriproduktiossa, sillä lahjoja on ja luontaista karismaa.

Rosvis ja Vekarus, harjoituskuvaa kaiketi... 

 Takaisin näytelmään. Mihinkäs me jäätiin? Ai niin, häissä oli tietysti vähän miekkailuakin ja olen taannoisella Game of Thrones-maratonillani saanut aikaan sen, että olin vähän pettynyt kun ketään ei pistetty lihoiksi näyttävästi eikä viilletty kaulaa poikki. Lisäksi sankarin olemuksesta hämmentyneenä olin niin pihalla, etten oikein enää tiennyt juonikuvioista mitään. Merille siinä kuitenkin lähdettiin takaisin ja Helena jäi rannalle ruikuttamaan, ja juomia virtasi kapakoissa ja naisia piisasi kaikilla merimiehillä. Kaikki naisethan lankesivat Rosvo-Roopen pauloihin, enkä kyllä yhtään ihmettele.

 Väliajalla koettiin sitten jotain aivan mieletöntä noin minun mielestäni. Makkarakojulla oli varsin tarmokas myyjä, ja jos baareissa on suulaita sisäänheittäjiä, niin nyt nähtiin kyllä makkarakojun sisäänheittäjä! Hauskaa tässä oli vielä se, että hän ei ottanut rahaa vastaan lainkaan, vaan kahvilakojun puolelta lunastettiin ensin MAKKARALAPPU, jolla sitten sai tuon halutun herkun käsiinsä. Miksei kukaan ole keksinyt tätä aiemmin? Viinarannekkeen tilalle makkararanneke ja rajaton saanti? Myyjä vielä improvisoi oivallisia myyntilauseita siinä paistelun lomassa jatkuvalla syötöllä.

The Makkaralappu! 

 Kuuma makkara tarjosi hetkeksi lämmikettä, mutta kyllä ilta viileni huomattavasti ja olin onnellinen siitä, että älysin lähteissä ottaa hupparin mukaan. No juu, näytelmässä olin pudonnut kärryiltä jo aikaa sitten enkä ollut enää yhtään varma, että missä satamassa ja missä ajassa nyt liikutaan. Vuosia kului välissä, sen hokasin. Naisia kuitenkin hurmattiin ja laivoja ryösteltiin ja miekkailtiin ja juoniteltiin ja laulettiin ja vähän tanssattiinkin. Kaikki naiset lauloivat kyllä upeasti, se täytyy vielä erikseen mainita. Ja tulihan sieltä se napinompelukohtauskin, jonka impi Oolannin suoritti. Itseäni ihan harmitti, ettei minulla pysy neula ja lanka käsissä. Olisin siinä saattanut ommella muitakin ruumiinosia kuin pelkän sydämen, mene ja tiedä.

 Jos muistatte miten laulu merirosvosta Roope nimeltään päättyy, niin lesken eessä nöyrrytään lopulta ja lossivahdiksihan se Roope sitten päätyi. Mutta kenen kanssa, se täytyy käydä itse tsekkaamassa. Loppuun voisi vielä todeta, että sen pituinen se ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti, vaikka Roope tulikin hiljaa hirtetyksi. Iteppä läksi, niin. Ja mitenköhän sen pottumaan kävi?

 Välittömästi loppuaploodien päätyttyä T. Soidinmäki tuli jakamaan halukkaille nimmareita, eikä piileskellyt takatiloissa yleisöä paossa. Kyllä teki vaikutuksen minuun tämmöinen toiminta ja välitön suhtautuminen, ja tämäkin tilanne tuli eteen niin yllättäen, etten ehtinyt yhtään valmistautua henkisesti. Harvoin minulla menee ihan pasmat sekaisin, mutta nyt oli kyllä lähellä. Sain sentään jotain sanottua ja muistin kai kiittää. Vähän tuntuu siltä, että saatan löytää itseni joskus jopa tanssilavalta ja eturivistä katsoa killittämästä.

 Paluumatka sujui makeasti bussissa nro 24 ja olikin muuten ensimmäinen kerta, kun matkustin bussilla Helsingissä.

 Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä Taivallahden Kesäteatterilla on tarjota ensi vuonna. Varsin vakuuttava alku kuitenkin, toivottavasti makkaralappu saa jatkoa ja Tommi Soidinmäki myös... Jos ja kun kiinnostuit esityksestä, lisätietoja nettisivuilta tästä linkistä. Esityskausihan jatkuu peräti syyskuun puoliväliin asti!

(Näin esityksen alennetulla lipulla, kiitos Taivallahden Kesäteatteri!)

 ps. Nythän se tuli sitten mieleeni, että ketä Tommi Soidinmäki muistuttaa! Rosvo-Roopena hän on ilmetty kuumempi ja sliipatumpi versio Nightwishin Tuomas Holopaisesta. Tosin aika kuuma se on Tuomaskin, ei sen puoleen...