Shrek / Helsingin Kaupunginteatteri

Shrek / Helsingin Kaupunginteatteri, Peacock-näyttämö

Ensi-ilta 25.8. 2016, kesto noin 2h 40min (väliaikoineen)

Perustuu DreamWorksin animaatioelokuvaan ja William Steigin kirjaan

Käsikirjoitus ja laulut David Lindsey-Abaire
Musiikki Jeanine Tesori
Ohjaus ja suomennos Kari Arffman
Kapellimestari Risto Kupiainen
Koreografia Jyrki Karttunen
Lavastus Samuli Halla
Puvut Anna-Leena Kankaanpää ja Tuovi Räisänen (Tim Hatleyn alkuperäisen suunnitelman pohjalta)
Valosuunnittelu William Iles
Äänisuunnittelu Kirsi Peteri ja Jori Tossavainen
Naamiointi ja kampaukset Jutta Kainulainen, Jaana Nykänen ja Milja Mensonen

Rooleissa : Petrus Kähkönen/Jon-Jon Geitel, Anna-Maija Tuokko/Laura Alajääski, Kari Arffman/Antti Timonen, Matti Leino, Sari Haapamäki, Helena Haaranen, Sofia Hilli, Juha Jokela, Kirsi Karlenius, Jyrki Kasper, Ilkka Kokkonen, Aksinja Lommi, Kai Lähdesmäki, Kari Mattila, Heidi Naakka, Kaisa Niemi, Unto Nuora, Emilia Nyman, Sami Paasila, Raili Raitala, Mikko Paloniemi, Tiina Peltonen, Inka Tiitinen, Kaisa Torkkel, Leenamari Unho, Mikko Vihma sekä Kasperi Virta, Miska Sagulin, Ronny Isaksson, Onerva Pohjolainen, Laura Laitinen, Sara Vihma, Elina Kanerva ja Laurapeppi Väänänen

Shrek (Petrus Kähkönen) ja Aasi (Matti Leino) 

 Otettiinkin sitten kunnon jättiloikka kohti kiireistä teatterisyksyä, ja oli aika ottaa vampyyripiilarit pois päästä ja astua rohkeasti Peacockiin, jossa tuli kevätkaudella vietettyä hiukan suunniteltua enemmän aikaa. Kotona piti kaivella vaatekaapin perukoilta perinteisen mustan sijasta jotain vihreää ylle ja mietinpä Tigerissä hetken vihreälettinen panta päässäni, että viitsisiskö ostaa. Tulin sitten siihen tulokseen, että oma naama riittää shrekmäisen olemuksen aikaansaamiseksi (on sillä muutama tikkarivaras saatu peloteltua ovien ulkopuolelle työpaikallani jopa) ja niin panta jäi ostamatta.

 Peacockissa oli jälleen tunnelma kohdillaan ja kutkuttavan jänskättävä odotuksen tunnelma. Paikalle saavuttaessa tuli todettua oikein ääneen, että meikäläisen ja seuralaisten julkisuusarvo on pyöreä nolla, koskapa Rita Tainola ei edes vilkaissut meihin päin. Ja hyvä niin.

Omituisten otusten kerho 

 Shrek-musikaalin suomenkielinen kantaesitys koettiin muutama vuosi sitten Jyväskylän Kaupunginteatterissa ja vaikka ainesosat olivatkin periaatteessa samat (ohjaaja Arffmania myöten), olin tyystin jo ehtinyt unohtaa miltä aiempi keitos maistui ja niinpä olin valmistautunut ottamaan kaiken vastaan puhtaalta pöydältä, avoimin mielin. Jo heti alkumetreillä huomasin jonkinsortin kestohymyn jämähtäneen kasvoilleni. Tämähän toimii, ihan niin kuin arvelinkin! Isä-ja äitijätti siinä rakkaudella ohjailevat viheriäisen poikansa tulevaisuuden ruusuista suuntaa, mitä kaikkea ihanaa maailmalla olisikaan antaa. Ja sitten kuittaus "ei vaineskaan". Karu on alku, ja Shrek (enskarissa Petrus Kähkönen) majaileekin yksinään suolla, jossa on yllinkyllin tilaa röyhtäillä ja piereksiä ja lemuta kilpaa yhdessä suonsilmäkkeiden kanssa. Kukapa nyt pelottavaa ja rumaa vihreää jättiotusta viereensä kaipaisikaan, parempi olla siis yksin.

 Vaan kauaa ei yksin pysty olemaan, sillä paikalle pelmahtaa kattava joukko "maanpakoon" ajettuja satuolentoja aina Pinokkiosta Katto-Kassiseen ja Kolmesta porsaasta Peter Paniin. Dulocin hirmuhallitsija, metriheikki lordi Farquaad (enskarissa Antti Timonen) on melkoinen vehkeilijä (moisella käytöksellä olisi päästy aika pitkälle esim. Game of Thronesin juonikuvioissa ja voitu myös viettää laatuaikaa Tyrion Lannisterin kanssa ns. samalta viivalta), käsiään innokkaasti yhteen jatkuvasti läpsyttävä ja varsin kevyesti eestaas kirmaava hukkapätkä, joka aikoo julistautua kuninkaaksi heti kunhan vaan pääsee naimisiin kuvankauniin prinsessan kanssa. Pahaksi onneksi prinsessa Fiona (enskarissa Anna-Maija Tuokko) on asustellut vuosikaudet ypöyksin tornissa, jonne päästäkseen pitäisi nujertaa hirmuinen lohikäärme ja äkkiä tarttis löytää joku tyyppi suorittamaan tämä sankariteko.

Pienin sisäisin keinoin Farquaad (Antti Timonen) 

 No, onneksi ei-niin-pieni-ystävämme Shrek on jo matkalla Dulociin, koskapa suolta pitäisi saada ajettua satuhahmot veks. Kuten aina, matkalla sattuu ja tapahtuu ja tällä kertaa Shrek törmää Aasiin (Matti Leino), joka paljastuu melkoiseksi moottoriturvaksi ja oivaksi karvanavigaattoriksi. Farquaad passittaa Shrekin prinsessanpelastustoimiin, koskapa avioon on kova kiiru, ja niin vihreä jättihajuherneemme lähtee karvaisen suupalttikamunsa kanssa sanoista tekoihin. Toisaalla satuhahmot nousevat kapinaan. Torilla tavataan... Tapahtuuko jättimäinen yllätyskäänne vaiko onko lyhyestä virsi kaunis? Se kannattaa itse tulla Peacockiin nyt loppuvuoden aikana toteamaan, vaikkapa koko perheen voimin. Yksinkin voi tulla, ei siinä mitään.

Fionan (Anna-Maija Tuokko) aamuhetki 

 Vaikka olenkin tummempien sävyjen ja synkemmän meiningin ystävä, on myös väriterapia välillä paikallaan ja kyllä sielu lepää ihastellessa varsin värikylläistä ihmemaailmaa, jonka teatterin ammattilaiset ovat taas eteemme loihtineet. Ihania värikkäitä kukkia, riemunkirjavia pukuja satuhahmoilla, reipasta musisointia ja taidokkaita soolonumeroita, joista kaikki saivat vuorollaan raikuvat aplodit. Juttuihin oli upotettu sopivasti pieniä makupaloja, joita koetti sieltä poimiskella mukaansa. Meni varmasti paljon ohikin. Osansa saivat niin Matit ja Tepot, munkit ja diabetekset, snadit, Hyrsylänmutkat ja Jorma Uotiset, Pokemonit kuin Leijonakuninkaan gasellilaumatkin. Nauruhermooni kolahti kovasti myös Aasin tokaisema "Mitä vi ... hreää!" Lapsikatsojat hihittelivät eri jutuille kuin aikuiset, jotka taas höröttelivät omiaan. Tosin tuli jälleen kerran todistettua se, että pieruhuumori ei ikää eikä kokoa katso, ja tässä kyllä porisi oikein kunnolla.

 Nautin kovasti Jyrki Karttusen koreografioista, hauska oli seurailla etenkin värikkään Duloc-poppoon synkassa pompiskelua ja kikkailua. Tulipa mieleeni eräskin New Orderin video. "Yllättäen" lämpenin niille murrettaviäntäville partasuille, jotka olivat aiemmin yrittäneet lohikäärmettä nujertaa. Satuhahmoja oli niin runsain määrin, etten oikein tiennyt ketä niistä olisin seurannut. Kummasti silmäni kyllä tarkkailivat transusutta (Unto Nuora) sekä Peter Pania (Ilkka Kokkonen), jolla oli alkanut parta kasvaa. Ei ole ikuisella pojallakaan helppoa! Laulava Piparkakkupoika (Emilia Nyman) oli myös pienisuuri suosikkini.

Duloceilla on pomppufiilis 

 Petrus Kähkönen jatkoi siitä mihin Alfredina jäi, eli rinta rottingilla lauletaan keskellä lavaa voimabiisejä sellaisella volyymillä, että takarivissä laitetaan kampauksia uusiksi väliajalla. Mahtavaa, että tätä herkkua on taas tarjolla yllin kyllin, minustahan tuli Petrus-fani heittämällä Vampyyrien tanssin tiimellyksessä vasta. Rujosta ulkomuodosta huolimatta tällä Shrekillä oli erittäin lempeät silmät. Olisin minäkin uskaltautunut tuffeleita rillaamaan hänen kanssaan, hajusta viis veisaten. Olisi ehkäpä meilläkin löytynyt "yhteinen sävel". Varsin odotettu oli myös Anna-Maija Tuokon paluu estradeille pienen tauon jälkeen. Hänen esiintymistään on aina suuri ilo ja nautinto seurata, laulu-ja tanssitaidon lisäksi hänen Fionassaan oli makoisaa itseironiaa ja kipakkaa huumoria. Matti Leinon Aasilla oli kokovartalosvengiä karvapuvusta huolimatta, juttua olisi voinut tulla vieläkin tiiviimmällä tahdilla. Ehkäpä toistojen myötä juttujen tasokin "huononee" kenties, mies kun meinaa urakoida yksin kaikki esityskerrat läpi! Varsinainen aasi! Ja oi miten kepeästi pikku jalka pilkahti Antti Timosen Farquaadilla. Laulumiehiä on hänkin aina ollut, mutta nyt erityisesti varsinkin tanssitaidot ja muu lavaliikehdintä sai yleisön suorastaan polvilleen tämän lavasäteilyn edessä.

Farquaad näyttää polvistumismallia, Fionana Laura Alajääski 

 Upeita olivat myös nuoremmat Fionat, lordin isän yllätyspaluu, steppailevat hiiroset, jylhä-ääninen piispa (Mikko Vihma) sekä viralliset valvojat. Ja yksihän pitää mainita ihan erikseen, nimittäin u s k o m a t t o m a n makea lohikäärme nukettajineen ja varsinkin äänineen. Huh, ehkäpä illan komein näky ja puku koettiin sillä hetkellä, kun Raili Raitala astui lopussa esiin niin kauniina niin kauniina, ettei sanat riitä kertomaan siitä loistokuudesta yhtikäs mitään. Tyrmäävä look!

 Jaa tykkäsinkö minä tästä? No tykkäsinhän minä! Shrek sai hyvälle tuulelle värikkyydellään, tärkeällä sanomallaan (ystävyys, rakkaus, suvaitsevaisuus, erilaisuuden ja itsensä hyväksyminen...), huumorillaan ja viihdyttävyydellään. Iloitsen jo valmiiksi siitä, miltä lapsikatsojista tuntuu nähdä hirmuinen lohikäärme liihottelemassa pitkin lavaa. Mik´onkaan parasta ajanvietettä koko perheen voimin kuin lähteä shreikkailemaan Peacockiin! Onhan minun nähtävä tämä myös uudelleen toisenlaisella miehityksellä.

Fiona (Anna-Maija Tuokko) heittäytyy vapaalle

 Harmittelen ainoastaan sitä, ettei käsiohjelman välissä ollut Shrek-naamaria mutta kuten sanoin, etenkin aamuisin vilkaisu peiliin ajaa saman asian. Päivän korvamatonahan soi tietysti "Lippu Friikkimaan".

Esityskuvat (c) Tapio Vanhatalo

(näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos HKT!)

Lohikäärme ja Aasi