Vadelmavenepakolainen / Teatteri Eurooppa Neljä

Vadelmavenepakolainen / Teatteri Eurooppa Neljä, Laajavuori

Ensi-ilta 8.7. 2016, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Perustuu Miika Nousiaisen romaaniin
Käsikirjoitus Pentti Kotkaniemi
Ohjaus Tanjalotta Räikkä
Musiikillinen dramaturgia Tanjalotta Räikkä ja Toni Lepistö
Kapellimestari Toni Lepistö
Koreografia Neija Välilä
Puvustuksen suunnittelu Raija Niiniaho
Lavastus ja äänisuunnittelu Ville-Matti Laine

Rooleissa : Timo Ruuskanen, Jari Silventoinen, Maiju Jokinen, Juha Valkama ja Neija Välilä

Bändi : Toni Lepistö, Kalle Saarelma, Antti Parviainen ja Jaakko Tabell

 Meinasi tämä jåkakesäinen perinne katketa tyystin, kun Vadelmavenepakålaisesta ei ållut viikånlåppunäytöksiä lainkaan, me pitkänmatkalaiset kun emme arkisin nåin pitkälle päässeet lähtemään. Ånneksi åli sitten tämä Teatteri Eurååppa Neljän åma perinne, eli viimeinen näytös yöversiåna. Esitys siis alkåi klå 23 ja paikalla ålimme jå kauan ennen kuin keltaliiviset parkkipaikkaåppaatkaan ehtivät meståilleen. (Äh, ei tämä ruotsalainen å toimi.)

Mikael tapaa vanhan luokkatoverinsa muka 

 Vadelmavenepakolaisesta olen nähnyt parikin eri teatteriversiota ja lukenut kirjan, mutta on kyllä sellainen teos että siinä on mahdollisuus tehdä erinäisiä variaatioita. Katsomoon menimme hyvissä ajoin ja lavallahan oli jo karaoke käynnissä! Kävi heti ilmi, että nyt ollaan risteilyllä ja laivareissuun hyttikäytävineen viittaava lavastus olikin varsin pätevä keksintö. Moni kun on saanut ensikosketuksensa esimerkiksi ruotsin kieleen juuri laivassa. Niistä reissuista sitä riittäisi enemmänkin kerrottavaa, mutta tämä ei ole kyllä oikea foorumi moiselle muistelolle. Esitys lähti käyntiin perinteisillä väliaikatarjoilujen ja vessojen sijainnin esittelyllä, oudolta kyllä tuntui koska Paavo Honkimäki ei näitä tietoja ollut kertomassa. Oli jännää ajatella, että esitys alkaa nyt ja kello on 23! Siihen aikaan en ole teatterissa koskaan istunut. Kansa istui pipot päässä ja tumput käsissä, olen moista pukeutumista nähnyt kyllä ihan päivänäytöksissäkin joskus. Oi Suomen kesä. Ruotsissa olisi takuulla paljon lämpimämpää.

 Saimme tutustua siis Mikko Virtaseen (Timo Ruuskanen), joka on kansallisuustransvestiitti eli syntynyt väärään kansallisuuteen. Ruotsi on kiinnostanut lapsesta saakka monessakin muodossa ja mitä enemmän ikää kertyy, sitä pahemmin tuntuu Mikolla lähtevän homma lapasesta. Hän on viettänyt lomiaan Thaimaassa ja siellä stalkannut idyllisiä ruotsalaisperheitä ja kuten myöhemmin käy ilmi, vohkinut näiltä kotiavaimiakin ja myöhemmin eräänkin perheen lomaillessa menee itse joulunviettoon näiden asuntoon. Tosin ensin pitää palkata ruotsalaisnäyttelijä lapsineen esittämään idyllistä perhettä, Lasse Pöysti osoittautuu inhottavaksi ihmiseksi koska lyö luurin korvaan, kun Mikko yrittää saada häntä isoisän rooliin. Myöhemmin Mikko tapaa baarissa surullisen miehen, Mikael Anderssonin (Jari Silventoinen), joka hautoo itsemurhaa koskapa kokee koko elämänsä täysin hyödyttömäksi. Tässäpä Mikko näkee itselleen mahdollisuuden. Hän palkkaa Mikaelin opettamaan hänelle kaiken mahdollisen ruotsalaisuudesta ja sen päälle varastaa miehen identiteetin (ensin tosin suoritetaan yhteisöllinen itsemurha). Uuden henkilöllisyyden turvin Mikko/Mikael pääseekin mellastamaan sitten kunnolla, tapaa ihanan naisen ja perustaa perheen. Vaan kaikki ei kestä ikuisesti ja valheella on lyhyet jäljet... Tässä kyllä saatiin täyslaidallinen tietoa ruotsalaisuudesta ja ennen kaikkea suomalaisuudesta, ironiseen sävyyn molemmista.

 Tämä Eurooppa Neljän versio erosi muista näkemistäni versioista siinä, että mukana oli paljon musiikkia, olihan lavalla mukana koko ajan mainio bändikin. Ja hei, kyllä olisi pitänyt taas jollain lailla varoittaa ennalta, sillä kitaristi Antti Parviaisella oli niin päheät kultaiset glitterpöksyt, että sellaiset pitäisi lailla kieltää ainakin julkisista esiintymisistä. Katse kun hakeutui niihin luvattomasti tämän tästä ja unohdin seurata lavan muita tapahtumia kokonaan! Koko bändillä olisi saanut olla samanlaiset asut ja kokohaalariversiona vielä! ABBA:n sävelillähän tässä suurimmaksi osaksi mentiin, mutta mukana oli myös aikamoisia herkkuja kuten kohtaus, jossa Mikko Virtanen vetäisi oppitunnin aluksi koulupuvun päälleen, kitaran kouraan ja AC/DC:n tahdissa siinä sitten otettiin ns. kurssi haltuun. Hupaisa oli sitten kotimainen vastine iloisista ralleista, kun Suomi-paita päällä varsin pirteä mies (Jari Silventoinen) lauleskeli mollivoittoisin sävelin.

 Hauskoja ja nerokkaita yksityiskohtia oli koko esitys täynnä muutenkin, kuten esimerkiksi liukumäen, pallomeren, savukoneen ja sopivan musiikin yhdistelmä edustamaan sitä, että kuolo kohta korjaa tämänkin tyypin. Hengitysilmasta huurtunut Volvon autonlasi rakastelukohtauksesta, kuin suoraan Titanicista. Älytön laivamaskotti-mustekala vai mikä lie heilumassa lavalla milloin missäkin kohtauksessa. Timo Ruuskasen lapsenomainen intoilu joulupöydässä ja miehen fyysisyys muutenkin, puuttui että mies olisi vääntänyt itsensä solmuun. Käsittämätön hääjuhla, jossa kapteeninlakkinen ja kirjavakalsarinen pappi (Jari Silventoinen) meinasi varastaa koko shown ja ilotulitteet yllättivät hääparin täysin. Niin, pyrotekniikkahan oli varsin näyttävässä roolissa myös tässä yönäytöksessä ja lieskat lämmittivät katsomoakin mukavalla tavalla. Kokkikerhon rallatus tarttui sitten vähemmän mukavalla tavalla muistiin.

Nämä kuvat siis päivävedosta... 

 Väliajalla oli muuten sen verran pimeää, että makkarakojullekin piti suunnistaa tuoksun perusteella! Nappasin isäntää käsikynkästäkin ja piti varmuuden vuoksi kysyä, että onhan nyt oikea mies kyseessä etten jonkun toisen ukkoa taluttele. Oli pihalla toki ulkotulia ja tunnelma oli muuten hyvä, mutta kyllä pimeys tuli nopsaan. Tuttujakin oli vaikeaa bongailla, onneksi niitäkin löytyi muutama.

 Ai niin, esityksissä oli myös aina vieraileva artisti ja tällä kertaa mukana oli Joni Leponiemi, joka ei biisivalinnastaan päätellen ollut rokannut kunnolla pitkään aikaan. Tempaisi muuten sitten tuosta noin Led Zeppelinin "Rock´n Roll" -biisin sellaisella volyymillä, että takuulla Pub Kierteessä asti tuopit helisivät.

Siellä sitä minäkin näyn kuvassa! 

 Kuvassa muuten näyttää siltä, ettei kitaristi Parviaisella ole housuja jalassa lainkaan... Olihan tämä yönäytös ihan mahtava kokemus, vaikka olikin loppuvaiheessa nenä vähän jäässä. Seuraavalla kerralla otetaan kyllä hotellihuone, sillä isäntä joutui ajamaan koko yön niin kuin Roy Orbison ja uua heela natten ja alkoi siinä silmät loppumatkasta vähän lupsumaan vaikka yritin pitää tunnelmaa yllä. Onneksi Siltsu sitten pelasti, ja radiosta tuli "Liekeissä" ja pistettiin autoradiosta volyymit kaakkoon eikä saatu edes ylinopeussakkoja tällä kertaa. Kotona olimme viiden jälkeen ja kyllä unet maittoivat.

 Kesäteatterikauteni sai arvoisensa päätöksen, kiitos Eurooppa Neljä!

(näin esityksen ystävänlipulla)

Esityskuvat (c) Jiri Halttunen