Haastattelussa Anne Niilola

Anne Niilolan tapasin maaliskuussa 2016 Kotkan Kaupunginteatterissa ennen näytelmää Neljäntienristeys.

Vuonna 1963 syntynyt Anne on horoskoopiltaan rapu. ”Olen kotoisin Kuusankoskelta, joka nykyisin on osa Kouvolaa. Tällä hetkellä asun Haminassa. Pitempiä aikoja olen asunut myös Tampereella, Vaasassa ja Lappeenrannassa. Kouluni lukiota myöten kävin Kuusankoskella ja ylioppilaaksipääsyn jälkeen hain opiskelemaan Tampereen Yliopiston draamalinjalle (yleinen kirjallisuustiede ja draamalinja), kolme vuotta meni siellä. Olin hakenut aiemmin Nätylle ja päätin hakea vielä kerran. Ajattelin, että jos nyt ei tärppää, lopetan kaikki teatterijutut ja alan puutarhuriksi”, Anne innostuu heti alkajaisiksi kertomaan ja muistelee aikojaan Eurooppa Nelosessa, Porissa, tarjoiluhommissa ja vaikka missä. Homma lähtee käsistä siis alkuunsa!

Palataanpa takaisin ruotuun… Mitä harrastat? ”Mä harrastan puutarhanhoitoa ja erilaisia kasveja, mulla on huonekasveja todella paljon. Lisäksi mä luen aika paljon, lajit vaihtelee fiiliksen mukaan laidasta laitaan. Joskushan mä harrastin kilpauintia, nykyään en voi mennä enää halliin uimaan koska alan välittömästi uida kilpaa jonkun mummon kanssa! Pyöräilen myös aika paljon päivittäin, pysäkille Haminassa ja siitä kotiin. Puutarhanhoito on mulle ”se juttu”, odotan oikein milloin kevät tulee ja pääsen istuttamaan taas kaikenlaista.”

Tässä välissä puhumme jostain kumman syystä pitkään Jussi Jurkasta… Asiasta toiseen mennään siis.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”No en, paitsi nokkahuiluahan osaa varmaan jokainen jonkinverran soittaa. Näyttämöllä oon soittanut pientä kannelta näytelmässä ”Knut Pitkäjalka”.”

Mitkä ovat mielestäsi sinun vahvuutesi/erikoistaitosi ammatillisessa mielessä? ”Mielestäni mä oon hyvin muuntautumiskykyinen ja komediallinen puoli on mussa vahva myös. Yritän löytää aina rooleistani sen koomisenkin puolen ja mustan huumorin, jos ohjaaja ei pistä hanttiin. Mä rohkeasti heittäydyn eri tyylilajeihin enkä pelkää mokata. Oon myös ollut aina hyvin liikunnallinen.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä soittotaito olisi hyvä! Mä ihailen Elina Piispasta (Tampereen Teatterin näyttelijä), kun hän on niin uskomaton tankotanssijana ja ilma-akrobatiassa ja vastaavassa. Mulla on kyllä voimaa ja mä tiedän, että pystyisin varmasti samaan, jos vain olisi mahdollisuus alkaa kunnolla treenaamaan täällä. Oon aina halunnut roikkua lavalla jossain korkealla, joku siinä kiehtoo.”

Mikä on ollut suurin haaste, joka on tullut urasi varrella vastaan? ”Mulla on ollut usempi miesrooli ja olen halunnut tehdä ne niin, etteivät olisi pelkkää pilailua. Pitää löytää tietynlainen ”miehen tapa ajatella”. Hah, kotonakin istuin sohvalla enkä kuullut mitä mieheni sanoi mulle. Mä vaan olin. Oon pystynyt säilyttämään sen taidon, kaikkeahan ei tarvitse kuulla todellakaan. Naisena se on ollut mulle vaikeaa. Reviisori-näytelmässähän todella moni luuli, että roolin teki mies. Huomasivat sitten vasta käsiohjelmasta, että Annehan se. Tampereen Ylioppilasteatterissa tehtiin (mukana oli muutama ammattilainen myös) Frenckellin sisäpihalle Peter Pan, Snoopi Sirenin ohjauksessa vuonna 2000. Olin siinä Kapteeni Koukun roolissa, ja se oli kyllä upea juttu. Jälkikäteen mulle tuli yksi katsoja vuoden päästä sanomaan, että luuli minua mieheksi. Eurooppa Nelosen matkassa tuli sitten lisähaastetta kaikista teknisistä laitteista, kun siellähän tehdään ihan kaikkea. Otin ne haltuun ja oon kyllä ylpeä saavutuksistani siellä.”

Taustalla Anne miehenä Reviisorissa (esityskuva Juha Lahtinen) 

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”No, isosiskoni meni Kuusankosken teatteriin vuotta ennen mua. Hän haki myös TeaKiin, mutta putosi viimeisessä vaiheessa. Nykyään hän on Yleisradiossa toimittajana. Pikkusiskoni on ollut Haminan ja Kuusankosken teattereissa, mutta ei ammattilaisena. Lapseni ovat olleet Pyynikillä mukana jo ihan pienenä, ja nyt tytärtäni Idaa vähän kiinnostaa kyllä teatteriala. Isäni oli todella hyvä laulaja, mutta maalaistalon poikana ei sitten siihen aikaan alalle pyrkinyt. Oon sanonutkin, että on isäni syy, että olen näyttelijä. Lapsena lauloin Irwinin biisejä esim. Ryysyrantaa ja esitin ”Tultiinpahan tästä vähän kosimahan!” ja löin jalkaani, ja sain tuosta vielä rahaakin! Nää oli mun bravuurini aina kyläreissuilla. Kunnes olin liian vanha, eikä mulle maksettu enää siitä hahah. Se ei ollut kaiketi enää hauskaa! Yhtä runoa mä lausuin aina myös. 11-vuotiaana menin sitten Kuusankosken teatteriin, ja kansakoulussahan mä esiinnyin koko ajan.”

Vastasitkin jo tähän, eli milloin ja miksi kiinnostuit teatterista? ”Kyllä, isosiskoni vanavedessä menin Kuusankosken teatteriin, joka siihen aikaan oli ammattijohtoinen harrastajateatteri. Taitaa muuten olla vieläkin. Meille maksettiin näytöksistä palkkaa, ihan pienillekin lapsille. Olin ensin mukana kesäteatterissa ja syksyllä tein pääroolin Punahilkassa. Teatterinjohtaja oli kirjoittanut infolapun käsin ja kriitikko ei ollut saanut kunnolla selvää, ja niin lehdessä luki että ”Punahilkan roolissa nähtiin Aune Nikola ja hän suoriutui roolistaan oikein hyvin!” Mä olin tosi pettynyt siihen, koska Aune Nikolasta mulle tuli mieleen joku vanha täti ja koulukaveritkin tuli multa kysymään, että etkös sä ollutkaan siinä näytelmässä”, Anne nauraa ja jatkaa : ”Yhdessä esityksessä Punahilkan mummo kiipesi portaita ja ne portaat hajosi alta, ja mua nauratti se ihan kauheesti! Se oli ensimmäinen kerta kun putosin lavalla, ja Punahilkan mummohan putosi ihan kirjaimellisestikin heheh!”

”Nätyllä mä opiskelin 1987-91, sitä ennen opiskelin siellä draamalinjalla, josta jo mainitsinkin. Nätyn alkua edeltävänä kesänä huomasin olevani raskaana (olin naimisissakin) enkä kertonut koulussa aluksi kenellekään. Kävin normaalisti akrobatiatunneilla ym. Syyskuussa vasta kerroin asiasta rehtorille, oli sitä vähän epäillytkin. Joulukuun puolivälissä vielä esitin Romeon ja Julian monologia, ja seuraavana päivänä poikani syntyi. Kurssikaverini Ilkka Pentti ja Henry Hanikka kävivät meitä heti sairaalassa katsomassa, muistan sen hyvin. Tammikuussa jatkui koulu ja olin taas mukana, enkä pitänyt minkäänlaista äitiyslomaakaan. Kaikki onnistui silti ihmeen hyvin, vaikka mulla oli pieni lapsi.”

Oliko teidän kurssilla kirjallista lopputyötä? ”Oli kyllä, mä tosin tein sen vasta myöhemmässä vaiheessa jo ammatissa ollessani. Sain maisterinpaperit vasta myöhemmin. Tein tutkielman kaikista vähän oudoistakin työjutuistani, olin ollut niin monenlaisissa jutuissa mukana. Kävin sitä öisin Nätyn yläkerrassa naputtelemassa aina, siellä Työväentalollahan kummitteli. Ja sehän paloikin kaksi kertaa, siellä meni moni lopputyö tuhkaksi. Lopputyön nimi taisi olla ”Ajattelen – olen siis näyttelijä”. Mun mielestäni, ja aika monen muunkin näyttelijän mielestä, ajatteleminen on yksi näyttelemisen perusasioista, ja lisäksi kontakti ja kuunteleminen.”

Onko sinulla missään vaiheessa ollut muuta vaihtoehtoa työurallesi? ”Nuorempanahan mä halusin arkkitehdiksi tai puutarhuriksi, ne oli mun ykköshaaveeni mutta haihtuivat sitten. Joskus olen miettinyt puheterapeutin ammattia, puheopistahan mulla on melkein kaikki kurssit käytynä loppuun silloin draamalinjan aikoihin. Että jäisi joku näkyvämpi jälki minusta maailmalle! En ole sellaisessa tilanteessa kuitenkaan vielä ollut, että haluaisin kokonaan vaihtaa ammattia. Kipinäni teatteria kohtaan ei ole vielä sammunut. Välillä on oltu melkoisessa oravanpyörässä ja töitä on ollut enemmän kuin tarpeeksi, nyt on ollut vähän helpompaa.”

Miksi olet näyttelijä? ”Mä olen sitä mieltä, että mulla on sanottavaa ja mä uskon, että pystyn omalla ilmaisullani välittämään ihmisille tunteita ja ajatuksia. Ajattelen ja punnitsen paljon jokaisen näytelmän sanomaa, ja pyrin löytämään sieltä jonkin tietyn kulman. Uskon myös siihen, että pystyn tuottamaan iloa katsojille. Se ei riitä, että haluaa olla esillä. Teatteri on yhteispeliä ja kontaktia muiden kanssa. Teatterissa on myös hienoa se, että aina kun mä saan uuden roolin, mä opin aina sitä kautta jotain uutta itsestäni ja tästä maailmasta. Vaikeistakin asioista pitää voida kertoa teatterin kautta.”

Neljäntienristeyksestä (c) Juha Lahtinen 

 Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Nätyn aikoihin tein ihan hirvittävästi muistiinpanoja ja silloin osa niistä tuntui ihan lapsellisilta, enhän mä tajunnut edes kaikkia niitä oppeja silloin! Nyt moni asia on töiden myötä auennut ihan eri tavalla. Nuorempana puuttui kokemus! Kaisa Korhoselta ja Tuija Vuolteelta olen saanut todella paljon oppia, ja Saision Pirkolta.”

Taisitkin jo vastata tähän, eli onko sinulla omia ns. esikuvia, kenen uraa tai tekemistä arvostat kovasti? ”Kyllä, ja noiden vahvojen naisten lisäksi vielä Seela Sella, Eeva-Kaarina Volanen ja Risto Salmi. Ola Tuominen, Esko Roine, Åke Lindman, Tom Lindholm...”

Löytyisikö tästä porukasta unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Kyllä se olisi Robert De Niro!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Tampereen Komediateatterissa, Pyynikin Kesäteatterissa, Porin Teatterissa, Vaasan Kaupunginteatterissa, Eurooppa Nelosessa, Lappeenrannan Kaupunginteatterissa, Kotkan Kaupunginteatterissa, Raivoisat Ruusut-ryhmässä… ja tv:lle olen tehnyt jonkun verran.”

Mainitse muutama itsellesi jollain tavalla tärkeä roolityö. ”Vaasassa ”Viettelyksen vaunun” Blanche DuBois ja se ”Petra von Kantin katkerat kyyneleet” Nätyllä. Dario Fo´n ”Ei makseta! Ei makseta!”-farssissa oon ollut mukana kaksi kertaa (Tampereen Teatterissa ja Kotkan Kaupunginteatterissa). ”Koivu, Sputnik ja tähti”-näytelmässä Lappeenrannassa oli ihanaa esittää 5-vuotiasta lasta. Sithän mä oon myös ohjannut kaksi juttua : täällä Kotkassa Aladdinin ja Lappeenrannassa Päivänsäde, minä ja menninkäinen -musiikkinäytelmän. Harrastajateattereille oon ohjannut myös.”

Miten sinä määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai pystyykö sitä määrittelemään? ”Sen haluan ensin sanoa, että teatterissa pitää olla myös salaisuuksia. Kaikkea ei saa kertoa eikä paljastaa, se vie osan taiasta heti jos niin käy. Vaikka mä tässäkin olen kertonut itsestäni aika paljon, on olemassa myös paljon salaista. Jokaisessa ihmisessä on mustia puolia ja muita… Teatterin taika näkyy varsinkin lapsissa, miten he uppoavatkaan teatterin maailmaan täysillä ja sitä ei saisi koskaan rikkoa paljastamalla tiettyjä asioita tai selittää liikaa.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Minua inspiroi muutos, kaikki outo ja ”hyppy” tuntemattomaan. Tähtitaivas, kesä, rakkaus.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä ja jos kyllä, ilmeneekö se jotenkin erikoisella tavalla? ”Aika vähän nykyään. Joskus kun olen väsynyt mä huomaan, että alkaa jännittää, vaikka näytelmää olisi esitetty jo useamman kerran. Tulee jonkinlainen pakokauhu. En haluaisi mennä näyttämölle, mutta se menee heti ohi kun astun lavalle.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Mulla oli kaikenlaisia rutiineita taikauskoonkin liittyen Nätyn aikoihin, ja koin nopeasti, että ne ovat huono asia. Juoksin portaita ylös alas ja vastaavaa. Nykyään mulla on niin, että pälpätän tuolla lämpiössä ja siitä sitten vaan suoraan lavalle. Tosin tähän Neljäntienristeykseen liittyen mun on keskityttävä todella hyvin, koska tunnetilat vaihtuvat näytelmän aikana usein. Sitten on tietysti mikin-ja maskinlaitot ja muut, jotka täytyy tehdä tietyssä järjestyksessä aina. Mitä enemmän rikkoo rutiineja, jos huomaa niitä taas tulevan, sen parempi mulle! Paitsi että kenkiä ei saa laittaa pöydälle koskaan!”

Anne ja kukat 

 Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Näitähän on paljon, mutta ensimmäisenä tulee mieleen Erik Pöystin ohjaama näytelmä ”Hovilipoja” Nätyn Teatterimontussa, jossa on valtavat portaat. Oltiin Mannisen Petrin kanssa lavalla, mä olin ruhtinatar ja Pete oli ruhtinas, joka soittaa jääkaapin päällä selloa. Me ollaan riidoissa ja laskeudun portaita alas ja yhtäkkiä huomaan, että iso sello tuosta noin vaan murenee Mannisen käsissä! Jotenkin se oli kuivunut, väärin säilytetty ilmeisesti. Tulen nauruun purskahtamaisillani portaita kompuroiden alas ja ole siinä nyt sitten riidoissa, kun kummallakin oli pokassa pitelemistä! Se oli ihan uskomaton kokemus. Joo ja Lappeenrannassa meni yhdellä näyttelijällä leuka sijoiltaan kesken näytelmän… Onhan näitä! Pyynikillä ”Maan kämmenellä”-näytelmässä tuotiin ruumisarkkua yhdessä kohtauksessa ja aina siinä kohtaa katsomossa joku sai kohtauksen ja pillit soi hetken päästä. Ihan käsittämätön juttu, siellä sitä oltiin vaan hohhoijaa odottamassa, että taas tuli stoppi tässä hemmetin samassa kohdassa!”, Anne huokailee.

Tulevia roolejasi? ”Tällä hetkellä olen mukana näytelmissä ”Ylpeys ja ennakkoluulo” (Lady Catherine de Bourgh ja Rouva Bennettin sisko) ja Neljäntienristeyksessä olen Maria (esitys lämmitetään taas marraskuussa). Lokakuussa tulee ensi-iltaan Vihan jumala, olen siinä Veronique. Loput ovat vielä salaisuuksia, mutta hienoja rooleja saan tehdä tulevaisuudessakin.”

Osaatko imitoida ketään? ”Eh, nimittäin” ja ”Voihan rähmä” ja ”Onks Viljoo näkyny?” Mähän käytän näytelmissä paljon erilaisia puhetyylejä, musta on kiva pelleillä äänellä välillä”, ja tästä päästäänkin tarinaan, jossa Anne on syyllinen sekä Speden kuolemaan että Suomen karvaaseen tappioon jääkiekon MM-kisoissa.

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Milla Magia.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Jaa panisinko? Miksi tuo tuli ensimmäisenä mieleen? Olishan se kiva tietää, miltä se tuntuu.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Hyvän kirjan ottaisin. Kyniä ja papereita. Pähkinöitä ja punaviiniä. Ja ihanan peiton ottaisin, muuta en tarvitsisi. Paitsi juustoja.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä sinne ottaisit mukaan? ”Se olisi tynnyrin muotoinen. Ottaisin sinne punaviiniä, tulitikut ja kynttilän, kissat, lapset ja muut lähipiirin sukulaiseni sekä mieheni.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn aikakauteen tai tiettyä tapahtumaa katsomaan, minne menisit? ”Kleopatraa haluaisin mennä tapaamaan ja katsoa, millainen se nainen oikeasti oli. Ja miten pyramidit on rakennettu. Dinosauruksia olisi myös kiva nähdä livenä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Viha

- Mikä sytyttää sinut? - Tuli

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Välinpitämättömyys

- Suosikkikirosanasi? - Perkele

- Mitä ääntä rakastat? - Linnunlaulua

- Mitä ääntä inhoat? - Harakkaa (vaikka se onkin lintu)

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kokki

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Paskakuski

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!