Kevyttä mielihyvää / Q-teatteri ja Kärpäset ja herrat / TeaK

Kevyttä mielihyvää / Q-teatteri

Kantaesitys 15.9. 2016, kesto noin 2h 10min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Antti Hietala
Dramaturgi Jani Volanen
Lavastus ja valosuunnittelu Jani-Matti Salo
Äänisuunnittelu Johanna Storm
Pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava
Maskeerausuunnittelu Riikka Virtanen
Koreografi Reija Wäre

Rooleissa : Tommi Korpela, Minna Haapkylä, Jani Volanen, Jussi Nikkilä ja Pia Andersson

 Q-teatterin ensi-ilta menee aina heittämällä must see-listalleni, oli aihe sitten mikä hyvänsä. Lavalta (toki myös ohjaus/käsikirjoituspuolelta) kun löytyy lähes poikkeusetta timantinkova porukka, ja etenkin tällä kerralla olin varsin innostunut, sillä mukana olisi Jani Volanen, jonka jälleennäkemistä olin odottanut jo jonkin aikaa. Menoni olin ajoittanut sopivasti ensi-illan jälkeiselle viikolle, joten ehdin samalla reissulla hankkimaan tuoreen kirjan "Q - Skavabölen pojista Kaspar Hauseriin" (kirjoittaneet Eeva Kemppi ja Maria Säkö, kustantaja LIKE). Ihana järkäle, tuskin maltan odottaa sitä hetkeä, kun pääsen kunnolla uppoutumaan kirjan maailmaan.

 Tommi Korpela/Jani Volanen/Jussi Nikkilä Fan Clubin Hämeenlinnan alajaosto lähti siis syksyiseen Helsinkiin toiveikkain mielin, aatoksissa kevyttä mielihyvää... Sitä saimmekin heti alkuun koko rahan edestä, kun istuimme eturiviin ja Korpela saapui koko komeudessaan suoraan eteemme ensimmäiseen kohtaukseen. Lavastuksesta tuli heti mieleeni "Ihanat ihmiset" parin vuoden takaa, sama kliinisyys jotenkin loisti valkeista seinistä ja kalusteista.

(c) Pate Pesonius, Q-teatteri 

 Korpela on mies, joka hakee apua hypnoositerapiasta (terapeuttina Pia Andersson), koska epäilee todellisuuden olevan manipulaatiota. Hukassa ollaan. "Anteeksi, nyt en ymmärrä" sanoo terapeutti, ja minä ajatuksissani komppaan hetken kuluttua mukana useampaankin kertaan. Valaistus muuttuu kiehtovalla leikkauksella aivan toiseksi, ja pian olemme illanvietossa kera veljen (Jussi Nikkilä), tämän vaimon (Minna Haapkylä) sekä epämääräisen miehen (Jani Volanen), joka on vain tarttunut mukaan kauppareissulla. Ja sama uusiksi, muutamaa repliikkiä ja askelta muuttaen. Ja taas uudelleen. Katselemme vierustoverin kanssa toisiamme vähän haparoiden silmiin, kuin hakien vahvistusta sille, että onko tuokin yhtä pihalla kuin minä. Lavalla ei päästä puusta pidemmälle. Teki niin tai näin, sanoi niin tai näin - lopputulos on aina sama. Vai onko? Olo oli koko ajan kuin olisi katsellut sekoitusta omasta absurdista unesta, Twin Peaksista ja Päiväni murmelina-leffasta. Epätodellinen olo. Punainen lanka heilui jossain käsieni ulottumattomissa.

(c) Pate Pesonius, Q-teatteri 

 Väliajalla vähän henkäistään ja tutkaillaan uutta kirjaostosta ja haetaan käsiohjelmasta vähän apuja, tuloksetta. Takaisin eturiviin, ja hetken kuluttua suuri tanskalainen illusionisti (Jani Volanen) tulee kertomaan jotain vielä enemmän hämmentävää. Loppuajan odotan ja pelkään sormien napsautusta. Koko ajan odotin jotain suurta oivallusta ja lampun syttymistä päässäni, ja odottelen vieläkin. Viikko oli muutenkin mennyt totaalisessa aivosumussa, joten en päässyt helpolla tästä. En sitä kyllä kieltämättä odottanutkaan, sillä ikävää ja tylsää olisi jos kaiken sujuvasti ottaisi vastaan ilman minkäänlaista uutta ajatusta. Ilo oli katsella karismaattisia, lahjakkaita ja kiinnostavia näyttelijöitä lähietäisyydeltä, mutta muuten nostan käteni pystyyn antautumisen merkiksi. Ei-niin-kevyttä mielihyvää oli tämä. Ei sieltä helpoimmasta päästä, mutta kokemus se tämäkin.

Jani Volanen (c) Pate Pesonius, Q-teatteri 

 Seuraavana päivänä olin katsomassa TeaKin Teatterisalissa TeaKin viidennen kurssin opiskelijoiden (Anna Kankila, Verneri Lilja, Mari Naumala, Chike Ohanwe, Manoel Pinto, Heikki Ranta, Sohvi Roininen, Janna Räsänen ja Sonja Salminen, joista viimeksimainitun taiteellinen opinnäyte) sekä virolaisen ohjaajan (Juhan Ulfsak) yhteistyössä toteuttamaa esitystä "Kärpäset ja herrat", joka pohjautuu William Goldingin klassikkoromaaniin "Kärpästen herra". Esitys (osittain myös performanssi) oli kestoltaan 1h 40min ja minulle suurimmaksi osaksi täyttä hämmennystä. Totta kai näin omin silmin mitä edessäni tapahtui ja vaikutuin nuorten primitiivisestä energiasta sekä eri elementtien häpeilemättömästä käytöstä (hiekassa pyörimistä, vedessä virkistäytymistä, ilmavirrassa kuivattelua, tulen ympärillä maanista tanssia), myös musiikin läsnäolosta koko ajan tapahtumissa. Esitys oli täynnä alkuvoimaa ja oivalluksen iloa. Pääni oli taas melkoisessa pyörityksessä ja olo oli kuin lingon läpi olisi mennyt Sielun Veljien keikalla. Vaikuttava katsoa, mutta nostan tämänkin kohdalla kädet pystyyn. Hyvin porukka veti, ei siinä mitään. Päähäni jäi soimaan "Welcome to the Jungle".

 Sellainen kulttuuriviikko oli tämä. Varsin haasteellinen siis, mutta mielenkiintoinen! Ei muuta kuin kohti uusia, toivottavasti seuraavaksi vähän "helpompia" kokemuksia. Haluan korostaa vielä sitä, että kaiken ei todellakaan tarvitse olla helposti sulavaa, mutta kyllä jää kaivelemaan kun ei oikein saa otetta. Ote taitaa alkaa lipsua tässä vaiheessa vuotta.

(TeaKin esityksen näin ilmaisella kausikorttilipulla.)