Sivut

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Neljä pientä annosta / Musiikkiteatteri Kapsäkki

Neljä pientä annosta / Musiikkiteatteri Kapsäkki

Kesto noin 1h 30min (ei väliaikaa)

Lavalla : Martti Suosalo, Iiro Rantala ja Lotta Kuusisto

 Neljää pientä annosta on popsittu siellä sun täällä (ulkomaita myötenkin kuulemma) jo useamman vuoden ajan ja olen jo pitkään halunnut nähdä esityksen. Aina annokset ovat menneet ohi suun, mutta onneksi bongasin Musiikkiteatteri Kapsäkin kattauksen ajoissa ja onnistuin hankkimaan lipun sopivalle päivälle. (Esityspäiviä on vielä lisääkin, tässä infoa.) Itse esityksestä tiesin ennalta kutakuinkin vain sen, että se koostuu neljästä osasesta ja sisältää mm. televisiosta tutun klassikkosketsin "Illallinen yhdelle".

 Aurinkoisesta ja kauniista syyssäästä huolimatta matkasin mieli maassa kohti Helsinkiä. Työ on tuntunut jotensakin raskaalta viimeaikoina ja umpiväsyneenä matkustin Onnibussilla muistellen mielessäni Kalle Holmbergia ja Pekka Valkeejärveä, joiden poismenosta saimme lukea samana päivänä. Synkkä tiistai kulttuuri-ja teatteri-ihmisille oli se. Ostin Kampin Burger Kingistä Oreo-pirtelön ja se hiukan nosti mielialaa ratikkamatkan aikana.

 Teatterisalissa alkoikin jo tunnelma tiivistyä, ja sain ihme kyllä kakkosrivistä hyvän paikan. Tupa taisi olla ihan täynnä, ja show polkaistiin käyntiin puheella. Varsin ryhdikäs herra Arvo Savela (Martti Suosalo) saapui avaamaan tilaisuuden ja kylläpä oli herralla kuiva suu, kun mikrofoniin suutaan maiskautteli jatkuvasti. Ihan tuli itsellekin tarve hiukan kostuttaa suuta. "Näin kun porukalla ollaan nyt koolla" ja ilmeisesti juhlapuheen kohteena oli Helsingin Vanhain Kotkain Voimistelu-ja nyrkkeilyjaosto tai vastaava, tosin jutuissa lipsuttiin kakkureseptin, pähkinänakkelin sielunelämän, eri pähkinälajien ja asukasyhdistyksen puheenvuoron kautta edellisvuotiseen kesäteatteriesitykseenkin. En ole ihan varma, että kuuntelisinko Arvo Savelan puheita kovin usein ja kovin pitkään, Martti Suosalon tarinointia sen sijaan kuuntelisin vaikka kuinka ja kauan. Alkoi hihityttää mukavasti ja mielialani oli jo huomattavasti kohentunut.

 Toisena annoksena tarjoiltiin muusikko Iiro Rantalan "Iironin pianokoulu". Hauskaa oli kuunnella opastusta pianon osien saloihin ja eri sävelasteikoihin. Välissä suvereenisti musisoitiinkin ja oli hienoa seurata ihan läheltä, miten Rantalan sormet kiitivät ja liitivät koskettimilla. Pianokoulusta mieleeni jäi vain se, että koskettimia on 88 kpl. Kaksimielisistä jutuista en piitannut, alkaa olla todella kulunutta materiaalia sellaiset jutut minun korvissani. On paljon muitakin tapoja olla hauska!

James valmiina tarjoiluhommiin

 Kuten esimerkiksi sitten juurikin se Illallinen yhdelle. Homman nimihän on se, että kreivitär Sophie (Lotta Kuusisto) viettää 90v-syntymäpäiviään "saman proseduurin mukaan kuin aina ennenkin", pöytä on katettu viidelle, mutta todellisuudessa herravieraat ovat kukin vuorollaan jo siirtyneet manan majoille ja uskollinen hovimestari James saa ruoka-ja juomatarjoilun lisäksi toimia esiintymässä herroina. Skoolattava on joka välissä ja niin kierros kierrokselta James-parka humaltuu ja humalatilan muuttumisen myötä kierrokset nousevat. Olen nähnyt jutun telkasta kymmeniä kertoja ja kerran livenäkin (Maija-Liisa Majanlahden juhlissa, joissa päivänsankari istui itseoikeutetusti kreivittären paikalla ja hovimestarina hääräsi poikansa Antti Majanlahti) ja aina se vaan on hysteerisen hauska! Yksi kohtaus naurattaa minua aina yhtä paljon ja aiemmin livenä putosin siinä kohdassa tuolilta ja muistan sen, että edessäni istunut Heikki Kinnunenkin kääntyi katsomaan. Tällä kertaa pysyin penkillä, kun kana lensi tarjottimelta hevon kuuseen, mutta kiljahdin riemusta niin kovaa, että saimme nauruhepulin vieressäni istuneen naisen kanssa pitkäksi aikaa. Kovin oli notkealiikkeinen ja muikeailmeinen tämä Martti Suosalon James-tulkinta, ja olisin maksanut täyden lipun hinnan ihan vain nähdäkseni tämän esityksen.

 Neljäntenä annoksena meille tarjoltiin maailmankuulun pianistin konsertti, pianistina tietysti Iiro Rantala runsaan lisäkarvoituksen kera ja Martti Suosalo sai toimia hiukan Mr Bean-henkisenä nuotinkääntäjänä, jolle ei ihan kaikki mennyt putkeen... Hulvattoman hauskaa tämäkin.

 Jälkkärinä vielä huippukuuluisa oopperalaulaja (jälleen Martti Suosalo) tulkitsi meille Nessun Dorma-aarian ja yleisö sai laulaa mukanakin. Olen muuten aina luullut, että Nessun Dorma on jonkun henkilön nimi (älkää naurako siellä!), mutta sehän tarkoittaakin 'Kukaan ei nuku'. Kaikkea sitä oppii näemmä!

 Kulttuurinnälkä täyttyi kyllä neljästä pienestä annoksesta ja jälkkäristä, ja kotomatka sujui huomattavasti iloisimmissa tunnelmissa. Kannattaa käydä maistelemassa, jos kohdalle sattuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).