Tämän
haastattelun kohdalla olen tehnyt jotain sellaista, mitä en muiden
160:n haastateltavan kanssa ole tehnyt. Ensinnäkin kerron syyn
siksi, miksi juuri hän… Iikka Forssin näin lavalla ensimmäistä
kertaa (valitettavasti vasta silloin ja onneksi edes silloin) Lahden
Kaupunginteatterin komediassa ”Viisas neitsyt”, jossa Iikka
heilui pitkässä harmaassa mekossa ja tiukassa nutturassa Liisa
Elisapetin roolissa ja toi mieleeni Lucky Luke-sarjakuvan tiukkikset
raittiusseuralaisrouwashenkilöt. Kulttikamaa siis. Kesällä 2012
näin Iikan Teatteri Eurooppa Neljän Sappeen kesäteatterin
komediassa ”Noin 7 veljestä” Rautahanskan roolissa – yllään
valkea peruukki, avonainen takki, mustat alushousut ja reikiä täynnä
olevat stay up-sukat. Tuo näky ja koko esitys porautui mieleeni
ikiajoiksi, ja kävin sen katsomassa kolme kertaa. Viimeinen esitys
oli yllättäen 45min ensi-iltaa pitempi, pitkälti siksi että Iikka
ja Tommi Raitolehto improsivat hiukan extraa moneenkin kohtaukseen.
Olin kuolla naurusta. Mikä ihana tunne, jota kaipaan! Tuon esityksen
jälkeen tulin blogini kanssa ns. kaapista ulos ja aloin jakaa
juttujani ihan julkisesti. Blogini uusi elämä alkoi juuri tuon
esityksen vuoksi, ja tässä ollaan.
Tommi ja Iikka Sappeella ... (c) Seppo Kasa |
Iikan kanssa pääsin
ensimmäistä kertaa juttusille syksyllä 2013 ja meillä oli niin
kivaa, että otimme saman uusiksi syyskuussa 2016 Cafe Talossa.
Vuonna 1976
syntynyt Iikka on horoskoopiltaan vaaka (”kuten kaikki loistavat
taiteilijat”). ”Oon syntynyt Naistenklinikalla Helsingissä,
papereissani tosin lukee syntymäpaikkana Ylistaro, koska äitini oli
siellä kirjoilla. Lapsena oon asunut Vantaalla Korsossa, josta
muutettiin Kaarinaan. Sieltä muutin Turkuun, sieltä Helsinkiin ja
viime vuodet oon asunut Lahdessa. Mun henkinen kotini on Kaarinassa,
siellä kävin ala-ja yläasteen sekä lukion, ja pitkäaikaisimmat
kaverini ovat sieltä lähtöisin.”
Mitä harrastat?
”Boulderointia, eli tiivistettyä kiipeilyä! Oon nyt pari vuotta
harrastanut sitä. Kiipeillessä pää tyhjenee kivasti kaikesta
ylimääräisestä. Meillä on myös tosi hyvä porukka, jonka kanssa
on kiva mennä yhdessä. Lisäksi mä käyn kuntosalilla, lenkkeilen,
sisäsoudan ja venyttelen. Voiko venyttelyä sanoa harrastukseksi?
Nyt voi. Luenhan mä myös ja noin yleisesti ottaen pyrin sivistämään
itseäni.”
Mitenkäs tuo
soittopuoli? ”Rumpuja soitan silloin tällöin. Ensi viikolla on
taas bänditreenit. Muutama keikka vuosittain on Beatles-bändin
kanssa, sehän sai alkunsa Lahden Kaupunginteatterin Beatles-jutusta
vuosien takaa. Alkuperäisporukasta tosin on jäljellä enää minä,
muut olivat Honkimäen Paavo, Kallioniemen Janne ja Poralin Tero.
Kannuja oon siis kolistellut enemmän tai vähemmän viimeiset 12
vuotta. En mä siinä mikään virtuoosimaisen hyvä kuitenkaan ole.”
Mitkä ovat omasta
mielestäsi sinun vahvuutesi/erityistaitosi ammatillisessa mielessä?
”Nää on näitä kysymyksiä, joita pitäisi kysyä ihan joltain
muulta kuin multa! En mä osaa itseäni katsoa sillä lailla… Kai
mä oon ihan hyvä oppimaan asioita, mutta niin on moni muukin eli se
ei ole todellakaan mikään vahvuus tai erikoistaito! Joku muu
varmaan osaa kirkastaa nämä jutut mulle sitten, kun kirjoittaa
elämäkertani ja kyselee sinne asioita muilta. Tosin en sitä itse
tuu koskaan lukemaan, koska en oo enää elossa silloin kun se
ilmestyy.”
Etsi kuvasta Liisa Elisapetti (c) Lahden KT |
(No, nyt Iikka
pääsee tästä lukemaan jo elossa ollessaan, mitä mieltä eräät
kollegat hänestä ovat… Laitoin muutamille henkilöille
tiedustelun aiheesta ja vastaukset olivat tätä luokkaa : ”Iikka
on aina tilanteessa. 100 %. Ei vedä laput silmillä niin kuin
kuulemma jotkut. Oikeasti ihan helvetin hieno vastanäyttelijä.
Hänellä on myös käsittämättömän kova pokka. Ei käsittääkseni
ole ikinä pudonnut (nimimerkillä Janne Tampereelta)”,
”Vilpittömän hauska ja teknisesti taitava näyttelijä, joka
uskaltaa tehdä hulluja asioita lavalla (Jari-Pekka Lahdesta)”,
”Iikalla on loistava rytmitaju. Hän on älykäs, nopea ja
äärimmäisen luotettava kanssapeluri. Olen näytellyt Iikan kanssa
paljon. Opimme silloin vaistoamaan jo etukäteen mitä toinen aikoo.
Vähän niin kuin lätkässä hyvät hyökkäystutkaparit toimii. Ei
tarvitse aina edes etsiä toista kun syötön lähettää, vaan
tietää että toinen on siellä jo lapa jäässä valmiina ja silmät
selässä. Taitava, nopea, luotettava rytmikone on hän (Tapani
Lahdesta)”, ”Tää on helppo : dynaamisuus, nopeus, energia. Aina
jotain uutta mielessä, aina viemässä rooliaan ja tilannetta
eteenpäin. Treeneissä mahtava ominaisuus, näytöksissä tarvii
joskus suitsia, että pysytään sovituilla laduilla (vaikka
kohtauksien pitää tietysti kehittyä esitysten myötä) (Tuukka
Helsingistä)”, ”Näyttämöllinen hanttapuli ellei jopa
anarkisti, ja juuri siksi rakkain vastanäyttelijä koskaan. Iikka on
pienen pipetin mestari mutta samalla takalaittomien kruunaamaton
kuningas. Älykäs näyttelijä! (Paavo Jyväskylästä)”, ”Rytmi,
rohkeus, röyhkeys! Tarttuu nopeasti impulssiin, mutta on aina
tarkka. Kertakaikkiaan hän on myös älykäs näyttelijä, joka
haastaa hyvällä tavalla vastanäyttelijää. Harmi, että ihmisenä
on ihan sysipaska. :) Terkkuja! (Sauli Jyväskylästä)”, ”Iikalle
on lähtökohtaisesti kaikki mahdollista, kaikkea koetetaan ja
heittäydytään. Kykenee kepeyden ja syvällisen analyysin
ristikkäisyyteen. Nopea – se on sekä vahvuus että välillä
höyhenenkevyt heikkous. Vastanäyttelijänä erinomainen ja
tilanteita rikastuttava, nopeasti taipuva yksilö – kunhan malttaa
aina välillä maadoittaa itsensä siihen mitä kahden ihmisen
välillä tapahtuu. Kun meikäläisestä karisi teatterikoulusta
valmistuneen noviisin epävarmuus, yhdessä työskentely oli ilo ja
on jäänyt lähtemättömästi muistoihini ja tunnerekisteriini.
(Suvi-Sini Tampereelta)” sekä ”Iikan ollessa lavalla katsoja
pysyy taatusti hereillä, sillä koko ajan on tunne että mitä
tahansa voi tapahtua. Verbaalivirtuoosi. Ei ole toista samanlaista.
Iikka on poikkeusyksilö! (katsoja Hämeestä)”.)
Lahden KT:n Seitsemän veljestä (c) Aki Loponen |
Mikä olisi
sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kyllä mä aion ottaa
kitaransoiton haltuuni. Mä haluaisin olla se ärsyttävä tyyppi,
joka kotibileissä tai muissa leirinuotio-olosuhteissa kaivaa
akustisen kitaran esiin ja alkaa laulaa ”Viidestoista yö” tai
muuta banaalia kamaa, ja ihmiset ihastelisi ”oi kuinka lahjakas ja
uskomattoman komea hän onkaan”. Haluaisin olla juuri se, joka
kaikkien miesten mielestä pilaa koko illan ja naisten mielestä
kruunaa. Sellainen rippileirinuotiokitaran rämpyttäminen on
kitaransoiton hirvittävin ilmenemismuoto. Onhan paljon asioita,
joita mä oikeasti haluaisin osata. Olympialaisia on hieno katsella,
etenkin kun joku on veivannut osaamisensa ihan tappiin. Silloin se
näyttää kauniilta, oli se mitä tahansa! Tulee aina olo, että voi
vitsi kun osaisi tuon itsekin. Kaikki on periaatteessa suurinpiirtein
mahdollistakin saavuttaa itse. Kysehän on siitä, mitä priorisoit
elämässäsi ja mitä kohti haluat mennä. Kyllä mä esimerkiksi
haluaisin osata ristiriipunnan renkailla! Se se vasta olisikin
bilekikka aamulla puoli viisi! Siinä vaiheessa sekä miehet että
naiset ovat sitä mieltä, että onpa hän karismaattinen ja
lahjakas. No, just tällä hetkellä mulla ei oo mitään
pakonomaista tarvetta opetella mitään uutta taitoa. Boulderoinnissa
kiipeilytekniikkani parantaminen voisi olla hyvä tavoite.”
Mikä on ollut
isoin haaste, joka on tullut urasi varrella vastaan? ”Olihan se
rumpujensoiton opetteleminen näytelmää varten haaste, samoin
laulaminen, etenkin täällä Helsingin Kaupunginteatterissa, jossa
on hiton kova lauluporukka ja ehdottomasti maan kovin ensemble.
Viisikymmentä tyyppiä on selän takana ja pitäisi avata suunsa
laulaakseen sooloa! Se on aika kova kynnys. Muistan kun treenattiin
sitä bisnesmusikaalia (Miten menestyä vaivatta liike-elämässä)
ja mua jännitti ihan helvetin paljon! Olin ollut ammatissa vaikka
kuinka monta vuotta ja tehnyt vaikka mitä, mutta jännitti ihan
älyttömän paljon ne ekat laulutreenit bändin kanssa. Mä kyllä
tykkään haasteista ja niitä päin on mentävä, koska sillä
tavalla kehittyy. On aktiivisesti pyrittävä pois omalta
mukavuusalueeltaan edes pieni askel johonkin suuntaan, eikä jäädä
siihen pyörimään mitä jo osaa. Hetken päästä sitä huomaakin
olevansa leipääntynyt pelle. Mä en ikinä haluaisi kuulla
keneltäkään kollegalta tai yleisön edustajalta sellaista
lausetta, että ”se Iikka on kyllä hyvä kun se on aina
sellainen”. Isot roolit ovat tietysti haasteita, mutta niin ovat
myös pienet roolit! Haastetta oli myös sanoa ”Piukkojen
paikkojen” koreografille, että teen itse koreografian erääseen
kohtaukseen ja tulet näkemään sen vasta ensi-illassa – no, se
onnistui. Perimmäinen syy oli kuitenkin se, että olin vaan niin
toivottoman laiska enkä jaksanut opetella toisen tekemää
koreografiaa. Haaste on harjoitella kesäteatteriin näytelmä
kahdessa viikossa. Mikä näistä nyt sitten on isoin, en osaa
sanoa.”
Onko suvussasi
muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? Ӏitini
pikkuserkku on näyttelijä Armi Sillanpää, hän tosin ei ole
näytellyt pitkään aikaan. Mulle tää yhteys selvisi vasta sitten,
kun olin jo itse TeaKissa. Isän äidin puolelta jonkun mutkan kautta
näyttelijä Hanna Gibson on mulle sukua myös.”
Milloin olet itse
kiinnostunut teatterista, eli mistä kaikki lähti? ”Syyllinenhän
on Tuomas Uusitalo, jonka kanssa olin samalla luokalla lukiossa.
Lukion kolmannen syksyllä vuonna 1994 Tume kysyi, että tulisinko
mukaan musikaaliin, joka tehtäisiin lukion musiikkiryhmien ja
Kaarinan nuorisoteatterin kanssa yhteistyönä. Olin tietoinen siitä,
että sellainen proggis oli tuloillaan ja se vaikutti kiinnostavalta.
Aukkarit taisi olla samana iltapäivänä ja menin sitten sinne.
Minulla saattoi olla taiteellisia erimielisyyksiä musaopettajani Ari
Ainasojan kanssa ja kenties siitä syystä hän otti mut ovella
vastaan sanoilla ”Iikka mitä vittua SÄ täällä teet!?”
Musikaalin ohjaajat toppuuttelivat Aria. Taisi siinä olla jotain
pientä haastattelua, ja kuinka ollakkaan, mä pääsin mukaan. Siitä
se innostus sitten lähti! Olin mä toki näyttämöllä ollut
ennenkin, klassiset ala-asteen joulusysteemit ja vastaavat, muttei
mitään sen spesiaalimpaa”, Iikka muistelee.
Missä vaiheessa
tuli sitten mieleen, että tästähän voisi saada itselleen ammatin?
”Teatteri alkoi kiinnostaa mua enemmän ja enemmän, ja kaikki ne
mahdollisuudet mitä näyttämöllä voisi tehdä – tanssia,
laulaa, näytellä, soittaa. Se koko maailma alkoi kiinnostaa mua
lukion kolmannella ja sen jälkeen. Harrastin teatteria aktiivisesti
Teatteri Sudessa (nyk. Linnateatteri) ja opiskelin samalla ”jorausta”
Turun Konservatoriossa. Ne opinnot tosin jäivät kesken, kun vasen
nilkkani paukahti paskaksi teatteriesityksessä. Kunnioitan ja
arvostan tanssijoita edelleen kovasti, ja haluaisin itsekin vielä
joskus päästä kunnon jorausproggikseen mukaan. No, mä missasin
´95 TeaKin pääsykokeet, en vaan ehtinyt hakemaan ajoissa. Vuonna
´96 laitoin paperit hakuun, mulla oli vahva tunne siitä, että
tästä saattaisi tulla mulle ammatti. Pääsin sisälle ja tunne
vahvistui. En tiennyt pääsykokeista ennalta yhtään mitään,
menin sinne vaan ja tein täysillä mitä käskettiin. Valmistuin
TeaKista vuonna 2000.”
Mikä oli
kirjallisen lopputyösi aiheena? ”Se oli nimeltään ”Pimeyden
tango – Näyttelijä roolia etsimässä”. Se oli
harjoituspäiväkirjatyyppinen juttu, harjoittelimme silloin Teatteri
Kehä III:lle näytelmää ”Mielen kieli”, joka oli mun
taiteellinen lopputyöni. Se oli sellaista aikaa elämässäni, että
kaikenlaista mullistusta ja murrosta oli meneillään, ja purin sitä
harjoituspäiväkirjaani. Yritin saada sitä jonkinlaiseen
kaunokirjalliseen muotoon, jottei se olisi niin päiväkirjamainen.
Ajatus nimen käytöstä syntyi siinä vaiheessa, kun olin
kirjoittanut kaiken melkein valmiiksi. Satuin sattumalta kuulemaan
Eppujen biisin radiosta ja ensimmäistä kertaa ymmärsin sanat eri
tavalla kuin aiemmin. Jotain tapahtui ja tajusin, että tämä
biisihän voisi rytmittää koko tekstiäni. Siinä kerrotaan
samoista asioista.”
”Taiteellinen
lopputyöni oli kyllä tosi hieno juttu, Juha Lehtolan ”Mielen
kieli”. Se on periaatteessa kirjoitettu alunperin monologiksi,
mutta sen voi näytellä myös kolmella henkilöllä ja meillä
lisäkseni oli mukana Tom Petäjä ja Ria Kataja. Se oli TeaKin ja
Teatteri Kehä III:n yhteistyöprojekti ja ohjaaja Miko Jaakolan
taiteellinen lopputyö myös. Hieno proggis. Mulla oli siinä lähinnä
monologia.”
Mitä tekisit, jos
et olisi tällä alalla? Onko sinulla joskus ollut vaihtoehtoa B?
”Mua kyllä kiinnostaa koko elämä! Nuorempana halusin lukemaan
oikeutta ja yhteiskuntatieteitä, siinä olisi mahdollisuuksia päästä
ulkomaille ja tutustua eri kulttuureihin. Diplomaatiksi! Se ajatus
vaan katosi jonnekin. Taitaisi olla mulle liian yksinäistä puuhaa.
Vaikka tykkään välillä olla yksinkin, niin enemmän tykkään
olla porukassa. Nimenomaan se porukka on aina ollut mulle tän
teatterinkin suola. Mua on kyllä aina kiinnostanut ulkomaat, toiset
kulttuurit ja niiden ilmiöt ja asiat. Olisi hienoa olla joku Indiana
Jones-tyyppinen heppu, Kansainvälinen Seikkailija!” innostuu
Iikka.
Miksi sitten olet
näyttelijä etkä kansainvälinen seikkailija? ”En mä osaa sanoa.
Oon mä sitä miettinyt, viimeksi tullessani bussilla tänne Stadiin
kun tiesin, että varmasti tuut kysymään tänkaltaisen kysymyksen.
Kai mä saan tästä jotain henkistä tyydytystä. Kun saa vietyä
katsojan pois arjestaan ja luotua sille täysin uudenlaisen maailman,
kertoa elämästä … Hetken hengähdys ja huoahdus kaikesta tästä,
enkä tarkoita nyt sitä, etteikö teatterissa voisi kertoa myös
yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista. Niistä pitääkin kertoa.
Mutta tärkeintä on viedä katsoja pois omasta arjestaan. Kai mulla
on joku haava jossain kohtaa sielua, ja joka ilta haetaan laastaria
siihen haavaan. Vaan milläs se paranisi, kun joka ilta myös
revitään sitä haavaa auki...” Iikka pohtii.
Mikä on ollut
tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja mistä/keneltä se
on tullut? ”Ei ole olemassa yhtä tiettyä oikeastaan… tai oonko
saanut tän joltakin tai tajunnut itse. On pyrittävä pysymään
koko ajan liikkeessä, fyysisesti ja henkisesti. On otettava avoimin
mielin ja sydämin tulevaisuus, elämä ja maailma vastaan; ilman sen
suurempia ennakkoluuloja tai -käsityksiä. Tämä pätee siis
muuhunkin kuin työhön. Oon oppinut olemaan armollisempi omille
touhuilleni, mahdottomuudelleni ja täydellisyyden vaatimuksilleni.
Mä kunnioitan nykyään paljon enemmän kanssaihmisiä kuin
nuorempana, mutta ei se ehkä kuulukaan parikymppiselle jätkälle
vielä, vaan on osa henkistä ja fyysistä kasvua. Mä pyrin
kuuntelemaan vanhempia kollegoita, vanhempia kanssaeläjiä ja miksen
myös nuorempiakin, ja poimimaan sieltä ne asiat ja tiedonmuruset,
jotka kulloinkin saattavat viedä minua eteen päin.”
Missä eri
teattereissa olet näytellyt? ”Helsingin Kaupunginteatterissa kaksi
eri kertaa, koska mulla on nyt eri pukuhuone. Ja Lahden
Kaupunginteatterissa. Kesäteattereista Heinola, Pyynikki,
Vartiovuoren Kesäteatteri Turussa ja Eurooppa Neljä.”
Mainitse muutama
itsellesi tärkeä roolityö? ”Mahdoton kysymys, sillä ei niitä
voi lähteä kilpailuttamaan. On olemassa töitä, jotka ovat vieneet
uraa johonkin suuntaan. Niitä voi joku toinen pitää merkittävänä
käännekohtana, jos lähtee katsomaan taaksepäin ja purkamaan urani
vaiheita. Itse ajattelen niin, että jokainen tehty työ näyttämöllä
ja jokainen elämässä eletty sekunti vie eteen päin. Eniten mä
muistelen ja kaipaan tiettyjä porukoita, joiden kanssa juttuja on
tehty. Lahdessa sain tehdä isoja rooleja ja opin kantamaan vastuuni
ja ”suuren näyttämön ilmaisua” (mm. näytelmissä Hamlet,
Seitsemän veljestä, Yksi lensi yli käenpesän). Television
puolella oli helvetin hauskaa tehdä ”Helsingin herraa” ja
leffapuolella sain näytellä Antti Litjan kanssa
”Mielensäpahoittajassa”.”
Hamlet (c) Johannes Wilenius |
Onko sinulla ns.
esikuvia, joita erityisesti arvostat tai olet seurannut tietyllä
tarkkuudella? ”Pikkupoikana seurasin kaikkia, joita telkasta pystyi
seuraamaan! Monty Pythonit, Bill Murray (kun meidän perheeseen
hankittiin VHS-nauhuri, ensimmäinen katsottu leffa oli ”Stripes”
eli ”Natsat”), Vesa Vierikko, Kari Heiskanen, vain muutama
mainitakseni. Kyllä mä katson ylöspäin kaikkia itseäni vanhempia
näyttelijöitä, ja olen onnekseni saanut näytellä heistä niin
monen kanssa. Tuo on yksi tämän homman helmiä! Kyllä mä muutamia
klassisia elokuvanäyttelijöitä niin Amerikasta kuin Euroopastakin
katselen ylöspäin sillai hyvällä tavalla, en mä nyt lähde
kumartelemaan ketään kuitenkaan. On mulla julisteitakin ollut
seinällä. Lahden-aikoinani mulla oli pukkarin seinällä
Papillon-leffan juliste ja siinä Dustin Hoffman ja Steve McQueen.”
Entäpä esikuvia
joltain ihan toiselta alalta? ”Ihailen ihan kaikkia, jotka ovat
vieneet oman ammattitaitonsa tai sen harjoittamisen huippuunsa, oli
kyse ihan mistä tahansa. Kun se tehdään timanttisella
ammattitaidolla, mä katselen sitä suu auki ja nostelen hattuani.
Sellainen mykistää mua, ja saan siitä järjettömästi energiaa,
inspiraatiota ja uskoa tulevaan omissakin ponnisteluissani.”
Kuka olisi
unelmiesi vastanäyttelijä tai kanssanäyttelijä, jos saisit
maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Toi oli just hyvä
täsmennys, sillä mä en halua näytellä ketään vastaan. Kuten
sanoin, oon saanut jo näytellä niin monen kanssa ja toivottavasti
saan jatkossakin näytellä. Tämä unelmieni rooli olisi
ranskalaisessa taide-elokuvassa, jonka olisi ohjannut Charlie
Chaplin. Itse hän olisi pienessä sivuroolissa, ja meillä olisi
hieno nyrkkeilykohtaus yhdessä. Varsinainen elokuvahan kertoisi
esittämäni henkilön pyristelyistä kahden rakastajattaren ja
vaimon loukussa. Rakastajattaria esittäisivät Audrey Hepburn ja
Vivien Leigh, ja vaimoa Kate Beckinsale. Juonesta en sen enempää
osaa kertoa, mutta Cate Blanchett piipahtaa jossain myös.”
Entä kenen kanssa
haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Tietenkin Chisun
(lausutaan tsaisu) kanssa
voisin jotain laulaa… Laulaisin Miska Kaukosen kanssa
Hippiorkesteri Pyrkimyksen hittikappaleen ”Where have all the
horses gone”, ehdottomasti”, nauraa
Iikka.
Miten
määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes
määritellä? ”Teatterin
taikaa on varmaankin se illuusio. Se, että katsoja
vaikuttuu/liikuttuu, eikä pysty jäljittämään sitä, että miten
häneen vaikutettiin. Se on myös sitä, että katsoja unohtaa
olevansa teatterissa.”
Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Kauneus
(sitäkin on monenlaista), minkä tahansa alan ammattilaisuus… mua
inspiroi ylipäätään kaikki se, mitä ympärilläni näen! Jos
vain suostun näkemään sen. Suuri osa ihmisistä ei näe mitä
heidän ympärillään tapahtuu, ei jakseta tai ehditä pysähtyä,
hengittää ja antaa silmien seurata maailmaa ja ajatusten lentää.
Tuli mieleen vielä se kysymyksesi, miksi olen näyttelijä. Mulla on
pyrkimys luoda jotain kaunista, vaikka se olisi kuinka rumaa. Kaiken
ei tarvitse aina olla esteettisesti tai visuaalisesti miellyttävää
ollakseen kaunista. Elämä inspiroi mua. Ihmiset. Ja mielentilasta
riippuen eri tavalla.”
Podetko
ramppikuumetta? ”Totta helvetissä, ja ennen ensi-iltaa varsinkin!
Mua jännittää ensimmäinen
yleisökontakti. Joskus jännittää niin paljon, että tulee ihan
oksennusrefleksi ja on joskus käyty oksentamassakin. Vanhemmiten oon
oppinut hengittelemään sen pahemman jännityksen ”pois”.
Jännitystä pitääkin kokea, koska se pitää mut skarppina,
olettamuksena tietenkin että on päässyt pahimman vaiheen yli eikä
ole jäänyt sen vangiksi.”
Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina
esityspäivinä tai aina ennen esitystä? ”Ei mulla mitään
taikauskojuttuja tai vastaavia ole. Jokaiseen proggikseen tietysti
syntyy joku rutiini ennen esitystä, yhtäkkiä huomaa vaan tekevänsä
samat jutut samassa järjestyksessä, samaan aikaan. En ole
kuitenkaan etukäteen suunnitellut tekeväni niin tai mikään ei ole
muuttunut neuroosinkaltaiseksi. Jonain päivänä aion muuten
vihellellä teatterissa, heitellä plareja sinne tänne, laittaa
kengät pöydälle ja kaikkea vastaavaa. Katsotaan sitten mitä
tapahtuu. Teatterin viimeisetkin tabut murskataan. Eli ne sellaiset
pillerit. Pidän kunnon tabujenmurskajaiset!”
Kerro joku legendaarinen kommellus. ”No, Rädyn Pekkahan on ihan
mahdoton repliikkien sotkija. Kaikella rakkaudella… Minä esitin
Lahdessa Hamletia ja Pekka Hamletin isän haamua, joka vaatii kostoa.
Pekka karjuu kuin rantarosvo ”Kuuntele! Makasin tapani mukaan
setäsi kanssa puutarhassa.” Mä jäin miettimään, että mitä
ihmettä! Makasi veljensä kanssa puutarhassa? Ajatukset meni heti
siihen, että ovat oikein kunnolla siellä köyrineet ja mun pitäisi
nyt sitten kostaa näiden homostelut! No, sain ns.
”pahoinvointikohtauksen” ja pakenin hetkeksi muurin suojiin,
kunnes sain kasattua itseni ja tulin takaisin. Aijai, Lahdessa sattui
ja tapahtui. Tehtiin ”Viisas neitsyt”-näytelmää, jossa olin
Liisa Elisapetin roolissa ja pidin siveysoppituntia. Sitä ei koskaan
saatu menemään läpi tippumatta. Liisa Elisapetti intoontui
puhumaan siveysoppitunnilla mm. nahkiaisista, eli asiasta viidenteen
mentiin jälleen kerran. Mähän lauloin siinä myös yhden
saksalaisen schlagerin ja kävin välisoiton aikana kyykkypissalla.
Tästä kyykkypissa-asiasta mua muistutettiin hiljattain, olin itse
unohtanut sen kokonaan. Hamletissahan Kallioniemen Janne tuli
rantasandaaleissa kohtaukseen, jossa mulle esiteltiin
näyttelijäseurueen jäseniä. Horation (Tapani Kalliomäki) kanssa
huomattiin asia ja se ei itse tajunnut mitään kuin vasta meidän
ilmeistä. Juu, ja ”Inishmaanin rampa”-näytelmän aikana minä
ja Suvi-Sini Peltola (esitettiin McCormickin sisaruksia) käytiin
ohimennen osallistumassa isolla näyttämöllä ”Leyla ja
Daniel”-musikaalin mielenosoitukseen Irlannin edustajina.”
Inishmaanin ramman sisarukset Suvi-Sini ja Iikka (c) Lahden KT |
Onko Komisario Palmussa tapahtunut mitään extraa? ”Tähän
voidaan palata sitten seuraavassa haastattelussa.”
Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Paljon on tietysti hyviä ja
hienoja muistoja. Vuoden 2002 äitienpäivä tulee ensimmäisenä
mieleeni. Vanhin poikani oli silloin muutaman kuukauden ikäinen. Oli
kaunis, aurinkoinen sunnuntai. Mulla oli takana työntäyteinen kevät
ja olin aika puhki. Oltiin köyhiä kuin kirkonrotat ja palkkapäivä
oli kyllä tulossa, mutta juuri silloin ei ollut rahaa. Piti hyväksyä
se asia, että ensimmäinen yhteinen äitienpäivä ei olisi täynnä
ruusuja ja shampanjaa. Mua rassasi henkisesti se asia tosi paljon.
Molemmat kuitenkin tajuttiin, että täydellinen äitienpäivä ei
vaadi mitään hienouksia. Otettiin viltti ja mentiin Alppipuistoon
koko perhe. Taisi meillä olla yksi pieni siideripullo mukana, ja
lounaaksi oli ranskalaisia ja kalapuikkoja. Tuota päivää muistelen
lämmöllä.”
Tulevia rooleja tai muita töitäsi? ”Arena-näyttämölle tulee
helmikuussa 2017 ensi-iltaan ”Tenorit liemessä”-komedia, siinä
olen mukana yhtenä tenoreista. Johanna Vuoksenmaan tv-sarjassa
”Ex-onnelliset” piipahdan. Kevään ja kesän aikana olin mukana
muutamassa lyhytelokuvassa, ja kesällä 2017 olen
”Vadelmavenepakolaisen” Mikko Virtasena Heinolan
Kesäteatterissa.”
Onko sinulla jotain mottoa? ”Niitähän on montakin. ”Kaikki
opetellaan, jota ei jo osata”, ”Päin tuuleen”, ”Likainen
mieli, ikuinen ilo” ja ”Tosissaan, mutta ei vakavissaan”.”
Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi, jos tulisi sellainen
mahdollisuus? ”Voisin keskustella nuoren itseni kanssa vaikka
mistä, mutta keskustelun sisältö jääköön minun ja nuoren
itseni väliseksi salaisuudeksi. Ja juuri saamani tiedon mukaan olen
sanonut nuorelle itselleni, että muista silittää kamelia ja syödä
jäätelöä.”
Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja
miksi? ”Super-Hessu olisi hyvä koominen supersankari. Asterix on
yks mun suosikkisarjakuvistani ja siinä haluaisin olla vaikkapa
Obelix. Pääsisin operoimaan historiallisissa puitteissa. Olisi myös
kivaa olla mikä tahansa hahmo kirjassa ”Tintti avantgardistien
maassa”. Sellaista ei tosin ole, mutta siinä olisi takuulla
hienoja ja mielenkiintoisia hahmoja.”
Jos sinusta tehtäisiin supersankari, mikä olisi hahmon nimi ja mikä
olisi supervoimasi? ”Jaa joku Forssimies vai? Ensinnäkin mä
haluaisin olla Lankomies, koska se osaa ihan kaiken. Tai ehkä
mieluummin olisin Vakosamettimies. Sen supervoima olisi se, että se
muuttaa kaiken vakosametiksi ja sen arkkivihollinen olisi nimeltään
Tohtori Silkki – rikollinen nero, joka yrittää vallata maailman.
Vakosamettimies on omasta mielestään mieletön naistenmies. Mutta
ainoa johon Vakosamettimiehen hillitön charmi puree on neiti Pitsi
Unelma. Sehän on tosi painava se viitta, ja sitä saa koko ajan
repiä pois kurkulta”, Iikka visioi ja pohdimme vielä tälle
miehelle esim. Ruotsin kansallisuuden ja tyylikkään hiusmallin.
Vakosamettimies vapaalla (c) Teatterikärpänen |
Jos saisit olla päivän naisena, mitä tekisit? ”Ihan ekana
kiirehtisin näyttelemään johonkin Monty Pythonin sketsiin!
Tietysti myös perehtyisin itseeni ns. fyysisenä olentona, kävisin
parhaiden ystävättärieni kanssa mielenkiintoisia keskusteluja
elämästä mielellään naistenvessassa. Sit mä kävisin
synnyttämässä. Tietysti seitinohut päiväkänni, se tapahtuisi
varmaan ystävien seurassa jo aiemmin päivällä. Pukeutuisin
provosoivasti ja vaatisin, että minua katsotaan silmiin.”
Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä,
mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että
heräätkin kesken kaiken? ”Mä ottaisin sinne Mustan Orin, jolla
ratsastaisin auringonlaskuun ja ehkä lauleskelisin ”I´m a poor
lonesome cowboy”. Eväänä mulla olisi kaksi pilleriä. Toinen on
sitä varten, että jos heräänkin todellisuuteen ja kaikki onkin
vain pahaa unta ja toisella pääsen takaisin uneen.”
Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit ja mitä
sinne ottaisit mukaan? ”Ensinnäkin täytyy tarkentaa, että se
puuhan sijaitsee meren rannalla, hyvin rannassa. Niitä puita on
muutama ja ne sijaitsevat kallion päällä. Terassilta voisi
loiskauttaa suoraan jordaniin. Ja kun on hypännyt, herääkin
keskeltä talviunta ja sitten voi ratsastaa auringonlaskuun. No,
onhan siellä rannalla rappuset, että pääsee takaisin ylös.
Asumistilathan ovat kahdessa kerroksessa, ja sisustuksessa suosin
skandinaavista selkeää linjaa.”
Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn
hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mua kiinnostaisi nähdä
montakin historiallista tapahtumapaikkaa loiston hetkinään
esimerkiksi Pompeiji, tai olla paikalla kun joku loistava fyysikko
tai matemaatikko saa jonkun neronleimauksen. En mä mitään
inhimillistä tragediaa tai kärsimystä haluaisi nähdä, mutta ehkä
se myös opettaisi arvostamaan sitä mitä nyt on. Elämä on niin
arvaamatonta. Historiahan on kiinnostanut mua aina, ja aikamatkailu.
Kaikki aikakaudet kiinnostaa, myös nykyisyys. Usein olen haaveillut
myös tulevaisuudesta. Oon usein miettinyt, miltä nämäkin kulmat
ovat näyttäneet eri vuosikymmeninä. Jos pitäisi yksi tapahtuma
valita, haluaisin olla näkemässä kun Alkuräjähdys ja Jumala
keskustelevat siitä, kumpi luo tämän maailmankaikkeuden.”
Missä moista tilannetta katsoisit? ”No siinä vieressä tietysti.
Sinä kysyt, minä vastaan.”
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Aion syödä jotain ja sitten menen
näyttämölle Virraksi. Ehkä myös venyttelen vähän, vaikka se on
kaikki iteltä pois. Seppo Rädyn tuntijat tietävät, mistä
jälkimmäisessä lauseessa on kyse...”
Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :
Mistä sanasta pidät eniten? - Lämpö
Mistä sanasta pidät vähiten? - Kaikki ne sanat, jotka sanotaan
toista halveksuen.
Mikä sytyttää sinut? - Katse, intohimo
Mikä sammuttaa intohimosi? - Välinpitämättömyys, tietämättömyys,
epäoikeudenmukaisuus
Suosikkikirosanasi? - Pillu (olen pyrkinyt laajentamaan
kirosanavalikoimaani)
Mitä ääntä rakastat? - Elämänilon ääniä
Mitä ääntä inhoat? - Mikä tahansa ääni väärässä paikassa
väärällä volyymillä
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Indiana
Jonesin ammattia
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Valtakunnankansleri
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun
saavut Taivaan porteille? - Painu helvettiin!
Tästä vielä maistiaisiksi videonpätkä Sappeen Noin 7 veljestä-spektaakkelista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).