Kilpakosijat / Tampereen Työväen Teatteri

Kilpakosijat / Tampereen Työväen Teatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 23.9. 2016, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Maiju Lassilan koko tuotannosta kirjoitettu näytelmäksi

Ohjaus ja dramatisointi Tommi Auvinen
Musiikki Sari Kaasinen
Laulujen sanat Maiju Lassila, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Teija Auvinen
Koreografia Jouni Prittinen
Kapellimestari Joonas Mikkilä
Lavastussuunnittelu Erkki Saarainen
Pukusuunnittelu Jaana Kurttila
Kampausten ja maskien suunnittelu Pepina Granholm
Valosuunnittelu Sami Rautaneva
Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa

Rooleissa : Pentti Helin, Jari Ahola, Petra Karjalainen, Vesa Kietäväinen, Mika Honkanen, Hanna Gibson, Jari Leppänen, Samuli Muje, Jyrki Mänttäri, Severi Saarinen, Eriikka Väliahde, Jannastiina Hakala, Merja Koivula, Noora Koski, Kaisla Ollila, Timo Saari, Veera Tapanainen, Inna Tähkänen ja Markus Waara

Orkesteri : Joonas Mikkilä/Ville Myllykoski, Riku Kettunen/Jyrki Koivisto, Ville Rauhala/Jaakko Luoma, Joonas Tuhkanen ja Ari Isotalo

Tästä lähtee! 

 Nnonniiin! Ennen Kilpakosijoita olin ollut aamuvuorossa töissä muutaman tunnin levottomien yöunien turvin ja töissä meinasin nukahtaa sorvin ääreen. En uskaltanut ottaa päivätorkkuja, eikä niihin oikeastaan ollut edes mahdollisuuttakaan, kun taas jo oli mentävä. Isäntä oli reissussa mukana seurana ja kuskina, kohtapa en kuskia taas välttämättä tarvitsekaan, kun joulukuun puolivälistä alkaa jälleen kulkemaan myöhäinen junakin, joka pysähtyy Hämeenlinnassa. Siitä iso kiitos VR:lle jo etukäteen!

 Ajattelin, että ehkäpä Kilpakosijoissa on sen verran reipas meno, ettei ainakaan nukahtaisi kesken kaiken katsomoon. "Ehkäpä" oli lievä ilmaus, paluumatkalla oli nimittäin virtaa muussakin kuin autossa ja laulaa rallatimme "yksi toksi kolme neljä ja yksi toksi yks" koko matkan ja tämän tästä sama ralli on kaikunut keittiön suunnalta. Saas nähdä kuinka pitkään tätä korvamatoa jaksaa ennen kuin menee hermot jommalla kummalla. Muutenkin näytelmä oli pullollaan pikkuisia niin tärkeitä tokaisuja tyyliin "No se", joka on isännän vakiovastaus noin joka toiseen lähettämääni tekstiviestiin tai lausumaani nerokkuuteen, ja aina kun johonkin ryhdytään, kuuluu ensin lausua "Nnonniin" reippasti. Tämä siis jo kauan ennen Kilpakosijoiden näkemistä, isäntä kun on Kiteeltä kotoisin ja huvittaa minua aika useinkin murretyylisillä ilmauksilla, jotka ikävä kyllä tarttuvat meikäläiseen korvamadon lailla. Illan mittaan huomasin sen faktan, että nauraessani minulla on näemmä tapana myös läntätä kämmeneni päin naamaani ja tässä tapauksessa päin silmälaseja. Sainkin olla koko ajan niitä putsaamassa, kun linssit olivat jatkuvasti täynnä sormenjälkiä.

Jälleen lähtee laulu soimaan, äijät syöksyy karkeloimaan...

 Mitä ihmettä Kilpakosijoissa siis tapahtuikaan? No tätä ikiaikaista perusmeininkiä. Isä ja poika Sikanen (Pentti Helin ja Jari Ahola) kuulevat kautta rantain, että nythän se tämä Antti Saastamois-vainaan leski Kaisa (Petra Karjalainen) on miestä vailla ja äkkiä on päästävä kosintareissulle ennen kuin joku muu ehtii napata verevän ja sangen elinvoimaisen lesken vihille. Helppo homma, mutta ensin on vähän mutkia matkassa, koskapa molemmilla on tämä rippikoulu nimittäin käymättä ja ilman naimalupaa ei kannata paljoa kosiskella. Kaisalla tuntuu ottajia olevan riesaksi asti ja Sikasen Pekka-poikakin saa osakseen ujoja katseita ja runsain mitoin itsetehtyjä tupakkapussukoita neitokaisten suunnalta. Mutta se rippikoulu!

 Joka välissä ja ennen ja jälkeen pistetään sitten sellaiset tanssi-ja laulukarkelot käyntiin, että helmat ja henkselit ne paukkuu. Syyskauden avajaisissa esitettiin pieni maistiainen Torotina-laulusta (josta tuo yksi toksi jne. on myös peräisin) ja yritin ottaa tilanteesta jonkinlaista valokuvaa. Sain yhden kuvan otettua ja sitä kun tarkemmin katselee, voi havaita että kuvassa on joko Samuli Muje, Jari Ahola tai Jyrki Mänttäri. Niin on vauhdikasta menoa, ettei silmäkään meinannut kärryillä pysyä! Vuonna 85-musikaalin jälkeen kun järkättiin bileitä, niin ehdotan että Kilpakosijoidenkin yhteyteen olisi voitu järjestää kunnon tanhukarkelot. Bändi soittamaan hilipatahippaa ja Jari Ahola laulamaan himpunpimpun pilililileitä ja ai että, Severi Saarinen viäntämään tarinaa kunnon murteella sinne väen joukkoon (ei haittaa vaikka kukaan ei saisi selvääkään, kuten ei haitannut tässä näytelmässäkään). Osallistuisin heti ja polkkaisin sydämeni kyllyydestä ihan kaikkien kanssa yhdessä ja erikseen. Luulen kyllä, että moista menoa ei meikäläisen kunto kauaa kestäisi.

 Kämmentäni kohti silmälasejani länttäsin jostain syystä varsinkin silloin, kun lukkari (Mika Honkanen) oli paikalla. Tyyppi oli kuin suoraan Tabun Kyläkäräjiltä! Kitusen Aku (Samuli Muje) putoili penkiltä jatkuvasti ja veteli tekstiä ulkoluvulla, Mikko (Severi Saarinen) ponkaisi tomerasti pystyyn ja huusi nimensä samalla, ja sitten oli vielä se hevonen, jonka piti olla hiljaa. Mainiosti oli toteutettu markkinakohtaus, mahtoi se Kaisan valtava sonni olla melekoinen mötikkä! Ja se, kun Sikasen miesväki päätti maistella vähän viinaa, kun "se pullo nyt yllättäen eteen tuli". Pekka siinä taas hermostuksissaan paikallaan teputti ja suu napsui, kun näytti siltä ettei isäukko jätä pojalleen pisaraakaan.

Pentti Helin ja Eriikka Väliahde tanssin pyörteissä 

 Muuten juonesta olisi tullut mieleeni kesä ja kesäteatterit, ei mitään uutta ja ihmeellistä. Tämän esityksen suola ja pippuri olivat sitten tanssit ja laulut, jotka nostivat koko homman ihan uudelle tasolle. Vauhdikasta, energisen keinuvaa liikettä oli ilo katsella (mieli teki tosiaan hypätä mukaan menoon) ja Sari Kaasisen sävelet olivat toisaalta reippaita, toisaalta haikeankauniita. Nautin suunnattomasti. Laulu raikasi komiasti ja etenkin Jari Aholaa kuuntelee aina enemmän kuin mielellään. Rakastin sitä, miten naisten kuoro-osuuksissa lauseiden loput nousivat ylemmäs (mikä lie virallinen termi sille kikalle, ei harmainta aavistustakaan) Värttinä-tyyliin, ja kyyneleet nousivat silmiini varsinkin silloin, kun Eriikka Väliahde lauloi sooloja. Uskomaton ääni! Yksi suosikkikohtauksistani oli se, jossa naisjoukko oli halkoja hakkaamassa ja kirveet nousivat ja laskivat tarkassa eritahtisessa rytmissä. Siinä oli kunnon tekemisen meininkiä tyyliin "tässä ei äijiä kuulkaa tarvita!" Pidin myös siitä, että tässä näytelmässä naiset eivät olleet mitään kihertäviä pikkulikkoja miesten vietävinä, vaan aitoja, tuntevia erilaisia persoonia. Käki-laulu oli myös varsin kaunis.

 Pyörivä seinusta vei kätevästi paikasta toiseen kääntyessään, avonaisista luukuista huutelu toi kyllä mieleeni Pyynikin Avioliittosimulaattorin ja Pitkä-Siistisestä sanailuhan oli tuttua kauraa myös. Siistis-vainaasta keskustelimme sujuvasti myös saunassa seuraavana päivänä...

 Voe mahoton millainen piristysruiske tämä Kilipakosijat olj! Lähtökohtaisesti en ole mikään musikaali-ihminen, mutta kansanmusikaali-ihminen minä olen. Suomen kieli on kaunista ja tämänkaltainen liikekieli ja sävelkulku saavat sisäisen kanteleeni ja tiu´ut heläjämään takuuvarmasti. Perinteisestä tarinankerronnasta ja "vanhan ajan meiningistä" saa myös helposti pölyä kurkkuunsa, mutta ei tästä. Kyse on siitä, millä tavoin asiaa käsitellään ja esitetään yleisölle. Salaa kyllä toivon, että Työviksessä joskus tartuttaisiin myös irlantilaiseen kansanmusiikkiin, joka on myös lähellä sydäntäni.

Esityskuvat (c) Kari Sunnari

(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Tampereen Työväen Teatteri!)